Vain konkreettinen uhka on todellinen uhka

Putinin hyökkäys Ukrainaan käynnisti valtavan muutoksen länsimaissa: pari ensimmäistä päivää yskittiin, mutta sitten rivit saatiin suoriksi, ja apukoneisto niin vastarinnan tukemiseksi kuin pakolaisten auttamiseksi käynnistyi täydellä teholla.


Ukrainan tilanne on samalla erittäin hyvä esimerkki siitä, miksi pystymme reagoimaan ”oikein” Venäjän kaltaiseen uhkaan mutta emme ilmastokriisiin tai luontokatoon. Lähes kaikissa ilmastokriisiä psykologisesta näkökulmasta käsittelevissä julkaisuissa tuodaan esille, kuinka ihminen on rakennettu tunnistamaan konkreettinen, välitön uhka, mutta ei hitaasti ja vääjäämättä etenevää uhkaa (ennen kuin on liian myöhäistä). Ilmastonmuutoksessa ei myöskään ole selkeää roolitusta. Ukrainalla on itsestäänselvä vihollinen (Putin), sankari (Zelenskyi) ja tarina (kansakunnan ja itsenäisyyden puolustaminen). Ilmastokriisistä sen sijaan ei saa ”hyvää tarinaa”, kuten on aikaisemminkin todettu.


Elämme nivelhetkeä niin monessa suuressa kysymyksessä, että niitä on juuri tällä hetkellä vaikea edes käsittää. Ilmaston kannalta ratkaisut saattavat nyt olla juuri niitä mitä on odotettu: nopeutettu vihreä siirtymä ja fossiilienergiasta luopuminen. Silti ainakin itseä huolestuttaa ulostulot, joissa energiankulutuksen vähentämisen sijaan huudellaan entistä tanakammin fossiilienergian perään. Esimerkiksi turvetta aletaan taas nostaa energiakäyttöön, vaikka se oli tarkoitus haudata.


Juuri nyt muutos olisi mahdollisuus myös yksilötasolla. Liikenne- ja viestintäviraston tutkimuksen (2016) mukaan 64 % työmatkoista tehdään henkilöautolla. Ja kuitenkin Likesin mukaan lähes puolet suomalaisista (46 %) asuu pyöräilymatkan (alle 7 km) päässä työpaikastaan. Myös huomattava osa 1–2 km:n työmatkoista tehdään autolla. Nyt olisi myös erinomainen hetki arvioida oman kiinteistön lämmitysratkaisua. Maalämpö on erinomainen vaihtoehto irrottautua polttamiseen perustuvasta markkinaehtoisesta kiinteistön lämmityksestä (kuten öljy tai kaukolämpö). Maalämpö on päästötön ja käytännössä ikuinen energiamuoto.


Jollain ihmeellisellä tavalla ihmiset tuntuvat tarvitsevan kunnon adrenaliinipiikin, säikähdyksen, herätäkseen nykymaailmaan missä elämme. Hälytystilassa eläminen on kuormittavaa ja epämiellyttävää, mutta sopivassa määrin se toivottavasti vaikuttaa arvoihimme, ajatteluumme ja sitä kautta muuttuu myös toiminnaksi rauhan ja ilmaston puolesta.

Kuvassa suppailijoita Tuomiojärvellä maaliskuussa 2022.

Uusiutuva ei ole sama kuin päästötön

Yksi viherpesun muodoista on kutsua uusiutuvaa energiaa päästöttömäksi. Energiamuoto voi olla uusiutuvaa, mutta se ei tarkoita, että se olisi myös päästötöntä.

Esimerkiksi puu (biomassa) on nykyluokituksen mukaan uusiutuvaa energiaa. Päästötöntä se ei kuitenkaan ole, sillä sen polttamisesta syntyy hiilidioksidipäästöjä. Nyrkkisääntö: jos sitä poltetaan, siitä syntyy päästöjä.

On tuotantomuotoja, jotka ovat sekä uusiutuvia että päästöttömiä. Näitä ovat tuulivoima, aurinkovoima, vesivoima ja maalämpö*. Minkään niiden välittömässä tuotannossa ei synny kasvihuonekaasupäästöjä. Myös ydinvoima on päästötöntä (joskaan ei uusiutuvaa).

Kun energiamuotoja vertaillaan toisiinsa elinkaarinäkökulmasta, eli huomioidaan myös esim. infrastruktuurin rakentamisesta ja ylläpidosta aiheutuvat päästöt, on tietysti selvää, että täysin päästötöntä vaihtoehtoa ei olekaan. Tästä huolimatta viiden kärki erottuu selkeästi.

Termien väärinkäyttö johtaa viherpesuun

Päästötön ja uusiutuva menevät sekaisin toimittajilla, mikä on tietysti noloa. Mutta ikävämpi tilanne on, kun energia-alan asiantuntijat – jotka varmasti tietävät eron – markkinoivat päästöttöminä tuotteita, jotka eivät niitä oikeasti ole. Tämä on ihan rehellistä kuluttajien harhaanjohtamista.

Tässä pari esimerkkiä:

Maaseudun Tulevaisuudessa viitataan bioenergiaan päästöttömänä.
Vihreää Lämpöä mainostetaan päästöttömänä…
… vaikka se tuotetaan polttamalla.


Miksi ”päästötön”-termin väärinkäyttö on ongelma? Ensinnäkin siksi, että ihmisten pitää ymmärtää ero ja tietää mitä he ostavat ja eivät osta.

Toiseksi: tilanteessa, missä päästöt – toistan päästöt – on pakko saada nopeasti alas, pitäisi nimenomaan panostaa päästöttömiin energiamuotoihin. Emme voi mitenkään tähdätä nollatulokseen, jossa poltetaan puuta ja ajatellaan, että kohta tilalle istutetaan jossain puu joka sitten seuraavan 80 vuoden aikana hyvällä tuurilla sitoo itseensä saman määrän hiiltä. Meillä ei yksinkertaisesti ole aikaa tällaiseen vastuun siirtelyyn. Meillä on kirittävänä myös aikaisempien sukupolvien aiheuttamat päästöt. Ja olemme raskaasti takamatkalla.

Joten ihmiset älkää uskoko kaikkea mitä teille markkinoidaan. Polttaminen ei ole päästötöntä.

*Edellyttää, että maalämpöpumpun käyttämä sähkö tuotetaan päästöttömästi.

Ikipuut

Ilmastolukupiirissä on se mahtava puoli, että minunkin tulee luettua kirjoja, joihin en muuten todennäköisesti tarttuisi. Yksi sellainen on Richard Powersin Ikipuut (Gummerus, 2021). Totean kliseisesti, että jos luet vuodessa vain yhden kirjan, lue tänä vuonna tämä.

Kirjan alku vaatii kärsivällisyyttä, sillä useimpien päähenkilöiden tarinat taustoitetaan parin sukupolven takaa tai vähintään lapsuudesta. Kirja on episodimainen, eli rinnakkain kuljetetaan useampaa tarina, jotka yhdistyvät matkan edetessä. Kerronta ja sanoma kasvavat loppua kohti kiihtyvällä vauhdilla. Jos Ikipuut olisi musiikkia, se olisi Maurice Ravelin Boléro.

Vaikka Ikipuut sijoittuu Yhdysvaltoihin, kirjassa on paljon samaistumispintaa myös suomalaiseen yhteiskuntaan. Esimerkiksi aggressiivinen suhtautuminen aktivisteihin ja metsäteollisuuden toimien ja tarpeiden koskemattomuus tuntuvat hyvin tutuilta teemoilta.
Puut sopivat hyvin ilmastokirjan aiheeksi, koska ne ovat meille tuttuja ja konkreettisia. Samaan aikaan on pakko sanoa, että vaikka elämme puiden ympäröiminä, emme oikeasti tunne niitä. Emme myöskään arvosta niitä, vaan ajattelemme, että puu on aina korvattavissa uudella puulla.

Kuulun siihen massaan, jolle on lapsena opetettu, kuinka Suomi on vihreän kullan maa, missä metsiä hoidetaan ja me teemme se parhaiten maailmassa. Vasta viimeaikainen keskustelu erityisesti vanhojen ikimetsien hakkaamisen peruuttamattomista vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen on avannut omat silmäni. Kuten monelle muullekin suomalaiselle, minulle hoidettu metsä on ollut se oikea metsä, sillä en ole koskaan käynyt ikimetsässä – minulla ole vertailupohjaa. En ole erottanut metsää puilta.

Kirja muutti tapaa, jolla katson puita ja suhtaudun niihin. Olen tullut kivuliaan tietoiseksi siitä, miten itsestäänselvästi metsät ja puut ovat omaisuuttamme, ne on alistettu meitä ja tarpeitamme varten. Ikipuiden jälkeen puistoihin ja teiden varsille istutetut puut ovat alkaneet näyttää silmissäni samalta kuin eläintarhan eläimet: Ne on viety kauaksi luontaisilta kasvupaikoiltaan ja niiden ensisijainen tehtävä on näyttää hyvältä ja tuottaa meille ihmisille iloa ja viihtyisyyttä. Olen tottunut katsomaan puita jonkun lajin edustajana: tuolla on kuusi ja tuolla lehmus. Nyt näen ne yksilöinä. Jokainen puu on oma pieni, mutta merkittävä ekosysteeminsä ja arvokas itsessään.

Ikipuissa todettiin Me olemme ilmasto -kirjan tavoin, ettei ilmastonmuutoksesta saa hyvää tarinaa, joka saisi ihmiset ymmärtämään miten peruuttamattomasta asiasta on kyse. Ikipuut-kirjan tarkoitus on itsessään olla yksi sellainen tarina, joka pysäyttää miettimään ilmastonmuutosta ja toki ennen kaikkea luonnon monimuotoisuutta. Siinä on faktaa, mutta ennen kaikkea tunnetta. Ja juuri tunnetta tarvitaan muutoksen saamiseksi.

Ikipuut oli minulle ensimmäinen kirja, jonka kuuntelin kokonaan äänikirjana. 24 tunnin kuuntelukokemus voi tuntua pitkältä, mutta lukijan tempo oli hidas, ja kirjaa pystyi hyvin seuraamaan hieman (=1,25) nopeammallakin kuuntelunopeudella.

Olisiko teillä hetki aikaa keskustella jostain ihan muusta?

– Vastuullisuusmarkkinoinnista Iida tässä päivää!

– Jaaha, no päivää.

– Ihan sellaisella asialla lähdin soittelemaan, että johtotason henkilönä varmasti tiedät, että tämä teidän ydinbisneshän on ympäristön kannalta yksiselitteisesti kestämätöntä.

– Jaa, miten niin? Mitä tämä nyt on? No en kyllä tosiaankaan sanoisi niin. Me ollaan ihan vastuullinen yritys.

– No me olemme vähän tutkineet asiaa, tehty sellaista taustatyötä siis. Ja laskelmat osoittaa, että teidän kohdalla ainoa ympäristön kannalta vastuullinen teko olisi – noh, lopettaa koko bisnes.

– Nyt en ymmärrä. Onko tämä olevinaan joku myyntipuhelu? Aika huonosti menee nyt.

– Niin olinkin tosiaan juuri tulossa siihen. Että tilanne ei ole ollenkaan näin paha kuin miltä se ehkä kuulostaa. Ja meillä olisi teille ehdottaa myös ratkaisua!

– Me ollaan kyllä muutenkin jo nyt paljon vastuullisempia kuin meidän kilpailijat. Maksetaan palkat ajallaan eikä osteta enää kertakäyttömukeja toimistolle.

– Kyllä kyllä. Joo me täällä Vastuullisuusmarkkinoinnissa ollaan kyllä ehdottomasti teidän puolella. Ei tosiaan haluta syyllistää ketään. Yrityksethän kuitenkin työllistää meitä ihmisiä, maksaa veroja ja on muutenkin yhteiskuntamme kantavia tukipilareita.

– Nimenomaan.

– Niin sitä olin siis sanomassa, että ei tosiaan haittaa, vaikka se oma ydinbisnes olisikin ilmaston kannalta kestämätöntä. Sitten kannattaa vaan tehdä jotain muita ilmastotekoja. Kun oikein kovasti touhuaa kaikenlaista, niin se jo itsessään luo asiakkaille mielikuvan että hei kaverit, tässäpä vasta vastuullinen yritys.

– Eli mitä se voisi esimerkiksi olla?

– No meillä on aika hyviä bentsmarkkeja yrityksistä, jotka jo osaa tän homman. Esimerkiksi tällä yhdellä vaateketjulla on sellainen ohjelma, missä voi kerätä vastuullisista ostoksista pisteitä, joilla sitten saa alennuskupongin, jolla voi ostaa lisää halvemmalla. Ja mikä parasta: niitä pisteitä kertyy jo siitä että tuo kauppaan oman kassin!

– Tuohan on tosi hyvä idea. Muovin vähentäminen on tärkeää.

– Ja sitten on muitakin hyviä. Esimerkiksi tämä hiilineutraali lentokenttä. Ne on just ajatelleet sen silleen, että kun kuitenkin ihmiset haluaa matkustella ja lentää, niin ainakin terminaalit voi olla hiilineutraaleja. Onhan sekin tärkeetä.

– No niin on. Ja ihan on mahdollista, että joku tulee vaan sinne oleilemaan. Justhan ne mainosti jotain, että kaikkien suomalaisten lentokenttä.

– Aivan. Ja tiedät varmaan, että naudanliha on vähän sellainen hyshys-aihe. Hienosti löytyy siihenkin sopivia vaihtoehtoja, jos halutaan puhua muusta kuin naudanlihan ilmastovaikutuksista. Esimerkiksi yhdellä hampurilaisketjulla on kierrätysmuovista valmistetut tarjottimet, mitä ne mainostaa. Ja sitten yksi elintarvikevalmistaja on just ruvennut laskemaan broilerin ja possun hiilijalanjälkeä. Broilerin hiilijalanjälki on pienempi kuin naudan. Ihmisethän tykkää ostaa just sellaisia tuotteita missä ne voi ajatella että hei, tein ilmastoteon kun ostin tän enkä sitä vielä pahempaa! Ihan mieletön oivallus. Jos tykkää naudanjauhelihasta, niin miksi kukaan edes haluaisi tietää mikä sen ilmastokuorma on. Parempi vaan kun ei tiedä, ettei mene maku.

– Heheh, olipa hauskasti sanottu! Joo nämähän on tosi hienoja ilmastotekoja kaikki. Kuitenkin kaikki teot lasketaan. Vastuullisuus on meillekin tärkeää. Me esimerkiksi huolehditaan meidän asiakkaista.

– Juu ilman muuta kaikki lasketaan. Ihan kaikki! Että varmaan voidaan tässä sopia sitten saman tien sellainen konsultaatiotapaaminen, eikö vaan? Mietitään mitä hienoja ympäristötekoja teidänkin firma voisi tehdä!

– No eiköhän me aina yksi tapaaminen saada järjestymään!

Aikamme ruokahävikki-innovaatiot

Alko tiedotti tänään, että se alkaa tehdä hävikkiglögistä marmeladia. Erinomainen uutinen! Tästä insipiroituneena haluan heittää myös omat uudet ideani ilmoille ruokahävikin vähentämiseksi:

  1. Sipsimurot. Sipsipussien pohjalle kertyy aina desitolkulla tauhkaa, jota on vaikea syödä koska hippuset eivät jää käteen mutta rasva ja suola sitäkin tiukemmin. Tämä tauhka voidaan kerätä ja muotoilla palloiksi ja myydä suolamuroina tai texmex-salaattien osina.
  2. Baileys-pirtelö. Tämä jo edesmenneen Ye Old Brick’s Inn -ravintolan klassikkojälkiruoka ansaitsisi paikan minkä tahansa vielä toimivan ravintolan ruokalistalla. On mahdollista, että joku edelleen juo kermaliköörejä, mutta minusta ne sopivat paremmin jälkiruokaan.
  3. Suklaakonvehtikiisseli. Näin joulun alla ja varsinkin sen jälkeen määrätön määrä suklaakonvehteja etsii kotia. Kiisselin valmistukseen otetaan mielellään vinkkejä, sillä konvehtien käyttäminen kaakaojauheen sijaan vaatii vielä harjoitusta.
  4. Fariinisokeribetoni. En tiedä toista elintarviketta, joka kovettuisi huoneenlämmössä sedimentiksi. Ehdoton ympäristöystävällinen raaka-aine talonrakentamiseen.

Saa käyttää!

Jossain ali- ja ylisuoriutumisen välissä.