Aihearkisto: Yleinen

Pitääkö rehellisyydestä palkita?

Kun elämäntuska ja huoli maapallomme tulevaisuudesta käy liian raskaaksi, tekee hyvää palata hetkeksi jonkun mitättömän first world -ongelman pariin.  

Jokin aika sitten tilasin erään suomalaisen vaatevalmistajan verkkokaupasta vaatteen. Paketista paljastui yllätyksekseni myös samankaltainen, mutta ylimääräinen tuote. Koska kyseisellä yrityksellä oli parhaillaan ”juhlaviikon” kunniaksi yllätyksiä ja tarjouksia kivijalkaliikkeessään, oletin heidän ilahduttaneen myös minua. Vaikka välttelen tarpeetonta, myönnetään: ilahduin.

Paketissa ei kuitenkaan ollut mitään saateviestiä tai -korttia. Hetken ihmeteltyäni tajusin, että kyseessä ei ehkä olekaan lahja vaan inhimillinen virhe. Kakkoslaatuinen, mutta ovh-hinnaltaan yli 40 euron tuote oli tullut minulle vahingossa. Kieltämättä harmistuin. En palautuksesta, vaan ylimääräisestä vaivasta, mikä tästä minulle suurella todennäköisyydellä koituisi. Valmistajalla ei nimittäin ollut tavanomaista ja helppoa palautusprosessia valmiine palautusohjeineen ja -tarroineen, vaan tuotepalautuksista piti sopia henkilökohtaisesti asiakaspalvelun kanssa.

Lähetin heille sähköpostia, kerroin tilanteen ja pyysin toimintaohjeita. Jälkikäteen tein tästä vaiheesta Twitteriin pollin, koska minua kiinnosti, mitä muut vastaavassa tilanteessa olettivat tai odottivat valmistajan tekevän.

Valmistaja vastasi viestiini ja kiitti rehellisyydestä.

Ja pyysi minua palauttamaan tuotteen. Postikulut hyvitettäisiin. Onneksi olkoon vaihtoehto A:ta äänestäneet. Pessimisti ei pety.

Hieman kärjistäen rehellisyydestä koitui minulle juuri se ennakoimani ylimääräinen vaiva, mitä pelkäsin. Toki monen mielestä pieni vaiva, mutta poikkeuksellisen raskaan, henkisesti kuluttavan ja kiireisen kevään keskellä raivostuttava ja täysin turha lisäkuormitus arkeeni. Sen verran ärsytti, että päätin etten lähde minnekään postiin jonottelemaan omalla ajalla ja kustannuksella. Pyysin heitä lähettämään valmiiksi maksetun palautuspussin, jonka voi jättää mihin tahansa postilaatikkoon.

Miksi tämä jurppi minua niin paljon? Noh, siksi että

1. olisin päässyt helpommalla, jos en olisi tehnyt mitään. Olisin todennäköisesti lahjoittanut tuotteen hyväntekeväisyyteen.

2. asiakaskokemuksen näkökulmasta valmistaja olisi voinut käyttää vähän pelisilmää. Virhe oli kuitenkin heidän, ei minun. Eri tavoin toimimalla he olisivat tarjonneet minulle positiivisen tarinan somekanaviin (nimellä) jaettavaksi tämän negatiivisen sijaan.

3. Lisäksi palautus tuntui olevan heille periaatekysymys, koska taloudellinen se ei voinut olla. Tuotteen hinnasta lähes 10 euroa on alvia. Materiaali maksaa muutamia euroja, sanotaan 5 euroa. Loput on työtä (leikkaus, ompelu) ja katetta. Jos tuotteessa olisi 10 euroa katetta, työn osuudeksi jää noin 20 euroa. Sähköpostikeskusteluni asiakaspalvelun kanssa (=lisätyötä), palautuspussin lähetys ensin minulle ja sitten heille postimaksuineen, palautuvan tuotteen tarkistus ja vieminen uudelleen järjestelmään ja myyntiin (= kaikki lisätyötä) veti aivan varmasti katteen pakkaselle. Tai toisinpäin muotoiltuna: muutamalla eurolla saavutettu goodwill olisi varmasti ollut panos-tuotossuhteeltaan parempi investointi.

Mutta siis, ei rehellisyydestä tarvitse erikseen palkita. Voimme olettaa, että se on edelleen yksi yhteiskuntamme luottamuksen tukipilareista.

Mutta mukavaa tulosta takovalta valmistajalta olisin odottanut enemmän pelisilmää ja asiakaskokemuksen huomioimista.

Viisi vuotta lentämättä

Toukokuussa 2022 tuli täyteen viisi vuotta siitä, kun olen lentänyt lomalle tai ylipäätään yhtään minnekään. Tuolloin, viisi vuotta sitten, kävimme perheen kanssa pakettimatkalla Kreetalla. Kaikkiaan viimeisen 10 vuoden aikana olemme lentäneet lomalle kolme kertaa.

Noh, koenko luopuneeni jostain, kun lentolomat ovat jääneet? Kyllä!

(Ja kerron kohta mistä kaikesta.)

Aikaisemmin, varsinkin aikana ennen lapsia, elin voimakkaasti lomasta seuraavaan. Uskoin pitkälti matkailumarkkinoinnin aivopesun myötä, että irrottautuminen töistä onnistuu vain mahdollisimman kaukana Suomesta. Yksi ulkomaanmatkan kohokohdista oli heti matkan alussa: lentokentän innostunut ja kansainvälinen tunnelma, jännitystä ja odotusta, ehkä kuohuviinilasi (myös rauhoittamaan hermoja). Ja koneen laskeutuessa kohteeseen oli aina se hetki, kun astut ulos ja aistit lämmön, kosteuden ja uudet tuoksut. Kun lomamatka oli ohi, suunnittelin jo seuraavaa. Arki oli lähinnä välttämätön paha, jota oli jaksettava, että seuraava lomamatka voisi taas koittaa. Kai tätä voisi kuvailla matkailuriippuvuudeksikin.

Tutkimusten mukaan lomamatkailun onnellisin vaihe ajoittuu sen suunnitteluun ja matkan odottamiseen. Loman vaikutukset hiipuvat pian matkan jälkeen ja kestävät lopulta vain muutaman päivän.

Lomamatka toimii siis samalla tavalla kuin nopeat hiilarit: niistä saa hetkellisen hyvän olon, joka katoaa nopeasti jättäen kuitenkin riippuvuuden tunteen.

Missään vaiheessa tarkoitukseni ei ole ollut lopettaa lentämistä kokonaan, sillä pidän kulttuureihin tutustumista äärimmäisen tärkeänä. Muutama vuosi sitten asetin kuitenkin itselleni kriteerit, joista olen kirjoittanut aikaisemminkin: nettovaikutuksen on oltava jollain mittarilla positiivinen. Toistaiseksi en ole tunnistanut perusteita hetkelliseen irtiottoon, jonka yksilötason ympäristökuormitus on karmaiseva.

Kun lentomatkailu on vähentynyt, olen samalla luopunut aika monesta henkisesti kuormittavasta asiasta:

  • Lentoyhtiöiden ja matkajärjestäjien syöttämästä kuvitelmasta, että vain loma jossain kaukana on virkistävää ja oikeaa lomaa.
  • kuvitelmasta, että olisin jotenkin vähemmän kiinnostava j akansainvälinen, jos en koko ajan matkusta kaupunkilomille, turisti- tai eksoottisiin kohteisiin.
  • lentomatkailuun liittyvästä (muusta) sosiaalisesta statuksesta.
  • lounaskeskusteluiden matkailupätemisestä.
  • kuvitelmasta, että en ”selviäisi” syksyn pimeydestä ilman etelänmatkaa (se on ihan asennekysymys).
  • matkavalmisteluihin kuluneesta henkisestä stressistä.
  • matkan onnistumiseen liittyvistä paineista.
  • lentohäpeästä.

Kun luopuu jostain, tilalle tulee yleensä jotain uutta. Omalla kohdallani esimerkiksi

  • panostaminen hyvään arkeen on kasvanut.
  • läsnäolon fokus on tässä hetkessä tai ihan lähiviikoissa. Samasta syystä
  • en enää stressaa lomakausista.
  • lähimatkailun, jopa omassa kaupungissa, arvo on noussut.
  • kiitollisuus omasta mökistä ja sen arvosta omassa elämässä on vain noussut.
  • ymmärrän paremmin, että ulkoisten elämysten tavoittelu ei tee minusta onnellisempaa.
  • olen tyytyväinen itseeni siinä, etten kuormita ympäristöä ainakaan täysin tarpeettomalla lentämisellä.

Mitä tulee lentämiseen, suosittelen lämpimästi riman nostamista ja nopeiden lentohiilareiden vähentämistä. Ei pelkästään lentämisen vähentäminen, vaan nimenomaan lentämättä jättäminen on yksi yksinkertaisimpia yksilötason ilmastotekoja, joita jokainen voi tehdä.

Mediallakin on vastuu ilmastokriisistä


Aina välillä keskusteluun nousee median rooli ilmastokriisin hidastamisessa. Nähdäkseni suurin osa itseään journalistisiksi julkaisuiksi kutsuvista yrityksistä noudattaa kahta perusperiaatetta:

  • Median tehtävä on tarkkailla ja raportoida. Olla sivustakatsoja, joka ei ota kantaa.
  • Ilmastonmuutos on oma tärkeä aiheensa, josta kirjoitetaan omana ilmiönään irrallaan muusta yhteiskunnasta ja ennen kaikkea kuluttamisesta.

Tästä seuraa, että keskiluokkainen, keski-ikäinen, omaan yltäkylläiseen elämäänsä miellyttävästi uponnut lukija voi halutessaan sivuuttaa koko ilmiön, joka ei koske häntä.

Tiedän, että on poikkeuksia – on toimittajia, jotka pyrkivät pitämään ilmastoa esillä. On muutamia julkaisuja, jotka jo vähän yrittävät. Mutta on aika räikeää itsepetosta väittää, että kaupallinen media olisi itsenäinen ja riippumaton. Se on aina ollut, ja ovat yhä enemmän riippuvainen mainostajien – siis myös ilmastonmuutosta kiihdyttäviä palveluita ja tuotteita myyvien mainostajien – euroista.

En ainakaan keksi mitään muuta syytä miksi luemme aika harvoin, jos koskaan, matkailujuttuja, jossa kerrottaisiin lentämisen todellisista ilmastovaikutuksista. Sen sijaan luemme ”uutisia” Finnairin talven kohteista, katselemme Finnairin ja pakettimatkajärjestäjien mainoksia lehdessä ja digissä ja luemme suosituksia kivoista matkakohteista.

Tällainen ”uutinen” osa kohteista mukana luetellen julkaistiin ihan oikeasti mm. Keskisuomalaisessa.

Matkailu on esimerkki hyvin ilmeisestä ympäristöä raskaasti kuormittavasta teemasta, josta media kirjoittaa pääasiassa todella perinteisiä, ihannoivia ja ympäristökysymykset sivuuttavia juttuja. Kun tiedämme, että yhden lomamatkan meno-paluulennot Etelä-Eurooppaan syövät 40 % ihmisen vuosittaisesta hiilibudjetista, miten kukaan itseään kunnioittava toimittaja voi hyvillä mielin kannustaa ketään lentämään?

Aihe- ja näkökulmavalinnat ovat luonnollisesti tärkein keino ylläpitää (tai muuttaa) ihmisten käsityksiä. Yksi vallitseva näkökulma on yksilön oikeus ohi luonnon. Ratkaisujen sijaan myös mieluummin piehtaroidaan ongelmissa. Kun bensan hinta nousee, aina löytyy haastatateltavaksi joku perämetsän Pertti, jolla on 100 km:n päivittäinen työmatka tai elämä muuttuu muuten vaan sietämättömäksi, kun yksityisautoilu kallistuu. Kun taas ihmiset, jotka tekevät ilmastoviisaita ja talaudellisesti fiksuja ratkaisuja vaihtamalla auton pyörään, eivät kiinnosta ketään.

Otsikko kertoo jo kaiken.

Kun kaupunki tekee joukkoliikennettä edistävän päätöksen, kuten tällä viikolla poistamalla aikarajoituksen maksutta lastenvaunujen kanssa bussilla matkustavilta, tämä aihe sivuutettiin muutamalla rivillä pikku-uutisissa.

Pienten lasten vanhempia (tai sukulaisia) koskeva ihan vaan ”pikku-uutinen”.
Verbeissä on voimaa: kiristää kuulostaa väkivaltaiselta (toisin sanoen negativiiselta), kun taas laskea olisi ollut paljon neutraalimpi. Uutinen olisi ollut myös se, että Jyväskylä parantaa keskustassa jalan liikkuvien turvallisuutta.

Sitten on tiedostamattomampia tapoja tukea ylikulutusta. Niitä ovat esimerkiksi maakuntalehtien suosimat ”gallupit”, jotka kuvataan tunnistettavassa miljöössä kauppakeskuksessa tai suositussa marketissa. Aika harva tulee ajatelleeksi, että tämä on kauppakeskuksille suoraa maksutonta näkyvyyttä.

Taloussivujen suosikkiaihe on tietysti huoli kuluttajien ostovoiman hiipumisesta. Ostovoimaa käsittelevissä jutuissa ihmisten kyvyttömyys ostaa vanhaan malliin on aina merkittävä kansantaloudellinen ongelma, joka pitää ratkaista.

Pahinta on kuitenkin se, ettei ihmiskunnan historian suurin kriisi millään tavalla näy median linjauksissa. Jos se näkyisi, ilmasto olisi ensisijaisena näkökulmana kaikissa teemoissa samalla tavalla kuin lineaaritalous ja kuluttamisen eetos tällä hetkellä on.

Vain konkreettinen uhka on todellinen uhka

Putinin hyökkäys Ukrainaan käynnisti valtavan muutoksen länsimaissa: pari ensimmäistä päivää yskittiin, mutta sitten rivit saatiin suoriksi, ja apukoneisto niin vastarinnan tukemiseksi kuin pakolaisten auttamiseksi käynnistyi täydellä teholla.


Ukrainan tilanne on samalla erittäin hyvä esimerkki siitä, miksi pystymme reagoimaan ”oikein” Venäjän kaltaiseen uhkaan mutta emme ilmastokriisiin tai luontokatoon. Lähes kaikissa ilmastokriisiä psykologisesta näkökulmasta käsittelevissä julkaisuissa tuodaan esille, kuinka ihminen on rakennettu tunnistamaan konkreettinen, välitön uhka, mutta ei hitaasti ja vääjäämättä etenevää uhkaa (ennen kuin on liian myöhäistä). Ilmastonmuutoksessa ei myöskään ole selkeää roolitusta. Ukrainalla on itsestäänselvä vihollinen (Putin), sankari (Zelenskyi) ja tarina (kansakunnan ja itsenäisyyden puolustaminen). Ilmastokriisistä sen sijaan ei saa ”hyvää tarinaa”, kuten on aikaisemminkin todettu.


Elämme nivelhetkeä niin monessa suuressa kysymyksessä, että niitä on juuri tällä hetkellä vaikea edes käsittää. Ilmaston kannalta ratkaisut saattavat nyt olla juuri niitä mitä on odotettu: nopeutettu vihreä siirtymä ja fossiilienergiasta luopuminen. Silti ainakin itseä huolestuttaa ulostulot, joissa energiankulutuksen vähentämisen sijaan huudellaan entistä tanakammin fossiilienergian perään. Esimerkiksi turvetta aletaan taas nostaa energiakäyttöön, vaikka se oli tarkoitus haudata.


Juuri nyt muutos olisi mahdollisuus myös yksilötasolla. Liikenne- ja viestintäviraston tutkimuksen (2016) mukaan 64 % työmatkoista tehdään henkilöautolla. Ja kuitenkin Likesin mukaan lähes puolet suomalaisista (46 %) asuu pyöräilymatkan (alle 7 km) päässä työpaikastaan. Myös huomattava osa 1–2 km:n työmatkoista tehdään autolla. Nyt olisi myös erinomainen hetki arvioida oman kiinteistön lämmitysratkaisua. Maalämpö on erinomainen vaihtoehto irrottautua polttamiseen perustuvasta markkinaehtoisesta kiinteistön lämmityksestä (kuten öljy tai kaukolämpö). Maalämpö on päästötön ja käytännössä ikuinen energiamuoto.


Jollain ihmeellisellä tavalla ihmiset tuntuvat tarvitsevan kunnon adrenaliinipiikin, säikähdyksen, herätäkseen nykymaailmaan missä elämme. Hälytystilassa eläminen on kuormittavaa ja epämiellyttävää, mutta sopivassa määrin se toivottavasti vaikuttaa arvoihimme, ajatteluumme ja sitä kautta muuttuu myös toiminnaksi rauhan ja ilmaston puolesta.

Kuvassa suppailijoita Tuomiojärvellä maaliskuussa 2022.

Olisiko teillä hetki aikaa keskustella jostain ihan muusta?

– Vastuullisuusmarkkinoinnista Iida tässä päivää!

– Jaaha, no päivää.

– Ihan sellaisella asialla lähdin soittelemaan, että johtotason henkilönä varmasti tiedät, että tämä teidän ydinbisneshän on ympäristön kannalta yksiselitteisesti kestämätöntä.

– Jaa, miten niin? Mitä tämä nyt on? No en kyllä tosiaankaan sanoisi niin. Me ollaan ihan vastuullinen yritys.

– No me olemme vähän tutkineet asiaa, tehty sellaista taustatyötä siis. Ja laskelmat osoittaa, että teidän kohdalla ainoa ympäristön kannalta vastuullinen teko olisi – noh, lopettaa koko bisnes.

– Nyt en ymmärrä. Onko tämä olevinaan joku myyntipuhelu? Aika huonosti menee nyt.

– Niin olinkin tosiaan juuri tulossa siihen. Että tilanne ei ole ollenkaan näin paha kuin miltä se ehkä kuulostaa. Ja meillä olisi teille ehdottaa myös ratkaisua!

– Me ollaan kyllä muutenkin jo nyt paljon vastuullisempia kuin meidän kilpailijat. Maksetaan palkat ajallaan eikä osteta enää kertakäyttömukeja toimistolle.

– Kyllä kyllä. Joo me täällä Vastuullisuusmarkkinoinnissa ollaan kyllä ehdottomasti teidän puolella. Ei tosiaan haluta syyllistää ketään. Yrityksethän kuitenkin työllistää meitä ihmisiä, maksaa veroja ja on muutenkin yhteiskuntamme kantavia tukipilareita.

– Nimenomaan.

– Niin sitä olin siis sanomassa, että ei tosiaan haittaa, vaikka se oma ydinbisnes olisikin ilmaston kannalta kestämätöntä. Sitten kannattaa vaan tehdä jotain muita ilmastotekoja. Kun oikein kovasti touhuaa kaikenlaista, niin se jo itsessään luo asiakkaille mielikuvan että hei kaverit, tässäpä vasta vastuullinen yritys.

– Eli mitä se voisi esimerkiksi olla?

– No meillä on aika hyviä bentsmarkkeja yrityksistä, jotka jo osaa tän homman. Esimerkiksi tällä yhdellä vaateketjulla on sellainen ohjelma, missä voi kerätä vastuullisista ostoksista pisteitä, joilla sitten saa alennuskupongin, jolla voi ostaa lisää halvemmalla. Ja mikä parasta: niitä pisteitä kertyy jo siitä että tuo kauppaan oman kassin!

– Tuohan on tosi hyvä idea. Muovin vähentäminen on tärkeää.

– Ja sitten on muitakin hyviä. Esimerkiksi tämä hiilineutraali lentokenttä. Ne on just ajatelleet sen silleen, että kun kuitenkin ihmiset haluaa matkustella ja lentää, niin ainakin terminaalit voi olla hiilineutraaleja. Onhan sekin tärkeetä.

– No niin on. Ja ihan on mahdollista, että joku tulee vaan sinne oleilemaan. Justhan ne mainosti jotain, että kaikkien suomalaisten lentokenttä.

– Aivan. Ja tiedät varmaan, että naudanliha on vähän sellainen hyshys-aihe. Hienosti löytyy siihenkin sopivia vaihtoehtoja, jos halutaan puhua muusta kuin naudanlihan ilmastovaikutuksista. Esimerkiksi yhdellä hampurilaisketjulla on kierrätysmuovista valmistetut tarjottimet, mitä ne mainostaa. Ja sitten yksi elintarvikevalmistaja on just ruvennut laskemaan broilerin ja possun hiilijalanjälkeä. Broilerin hiilijalanjälki on pienempi kuin naudan. Ihmisethän tykkää ostaa just sellaisia tuotteita missä ne voi ajatella että hei, tein ilmastoteon kun ostin tän enkä sitä vielä pahempaa! Ihan mieletön oivallus. Jos tykkää naudanjauhelihasta, niin miksi kukaan edes haluaisi tietää mikä sen ilmastokuorma on. Parempi vaan kun ei tiedä, ettei mene maku.

– Heheh, olipa hauskasti sanottu! Joo nämähän on tosi hienoja ilmastotekoja kaikki. Kuitenkin kaikki teot lasketaan. Vastuullisuus on meillekin tärkeää. Me esimerkiksi huolehditaan meidän asiakkaista.

– Juu ilman muuta kaikki lasketaan. Ihan kaikki! Että varmaan voidaan tässä sopia sitten saman tien sellainen konsultaatiotapaaminen, eikö vaan? Mietitään mitä hienoja ympäristötekoja teidänkin firma voisi tehdä!

– No eiköhän me aina yksi tapaaminen saada järjestymään!