10 vinkkiä miten lopettaa vaatteiden mielihyväshoppailu ihan oikeasti

Yksi blogini suosituimmista teksteistä on humoristinen postaus mielihyväshoppailun vähentämisestä.

Aihe on kuitenkin todella tärkeä. Kulutuskulttuurimme on kestämättömällä tasolla, todella kaukana kohtuullisesta. Tänään, Suomen 2021 ylikulutuspäivänä päätin julkaista vähän asiallisemman version vaatteiden shoppailusta ja jakaa omat vinkkini ”elämäntapamuutokseen”. Listani on kokemusperäinen, eivätkä kaikki temput tietenkään toimi kaikilla. Listan jokaista kohtaa kannattaa kuitenkin pohtia, sillä mielihyväkuluttaminen on meillä syvällä kulttuurissa. Siihen kannustetaan suoraan ja epäsuorasti koko ajan. Vähentäminen kohtuulliselle tasolle ei ole – varsinkaan himoshoppaajille – niin helppoa kuin miltä se kuulostaa. Todellisuudessa muutos vaatii uudenlaista ajattelua ja toimintaa aika monella elämän osa-alueella. Lopulta on kuitenkin ihan sama millä menetelmällä vaatteiden ostamista ja kulutusta vähennät, kunhan vähennät.

Tärkeintä on asettaa tavoite ja edetä sitä kohti. Niin kliseiseltä kuin kuulostaakin, se, mikä aluksi tuntuu luopumiselta, itse asiassa vapauttaa rahaa ja ajatuskaistaa paljon merkityksellisempiin asioihin. Niihin, mitkä tekevät ihmisistä oikeasti onnellisempia.

Uudista ajattelusi

1. Muutos lähtee arvoista. Vähän tylsä aloitus, mutta tämä on kaiken perusta. Lähtökohta muutokselle on sisäinen ymmärryksesi siitä, mihin tarpeeseen shoppailulla vastaat. Oletko kenties päätynyt rakentamaan identiteettiäsi pukeutumisen kautta? Haluatko sopeutua porukkaan? Palkitsetko itseäsi raskaan työ- tai opiskeluviikon jälkeen? Tai valmistaudutko aina uuteen kauteen uusilla vaatteilla?

Shoppailumotiivien tunnistaminen ja aukikirjoittaminen auttaa tajuamaan, miten pinnallista ostaminen yleensä on. Todellisuudessa kukaan meistä ei tarvitse sitä määrää ja juuri niitä vaatteita, mitä milloinkin ostaa. Valtaosa meistä ostaa (pika)muotia puhtaasti mielihyvätarkoitukseen.

Kirjoita auki todelliset, merkitykselliset arvosi, joihin haluat elämässä ja valinnoissasi nojata. Bonuksena tulee shoppailun lopettamisesta syntynyt rahallinen säästö, joka voi olla vuositasolla merkittävä.

2. Luovu rituaaliostoista. Aika moni ottaa kevään vastaan ostamalla uudet lenkkarit, juoksutrikoot, aurinkolasit, kevättakin tai jonkun ihanan paidan. Ja kesää juhlitaan sitten tietysti uusilla sandaaleilla ja bikineillä. Ehkä tänä vuonna kevään voisi ottaa vastaan niillä viimevuotisilla, täysin käyttökelpoisilla vaatteilla? Tai vaikka second-hand-hankinnoilla. Tunnista rituaaliostokset ja luovu niistä. Luo uusia rituaaleja ostamisen tilalle – kevään voi ottaa vastaan ihan konkreettisesti lintu- tai luontoretkellä. Rituaali voi olla myös aineeton, kuten uusi hiustyyli, joogaretriitti tai online-kurssi.

3. Luo persoonaasi sopiva tyyli, joka kestää aikaa. Steve Jobsin musta poolokauluspaita on monelle tunnistettavin esimerkki omasta tyylistä. Tyyli ei kuitenkaan tarkoita sitä, että karderoobia pitäisi täydentää jatkuvasti. Mitä vähemmän käytät aikaa ja energiaa pukeutumisen miettimiseen, sitä enemmän säästät henkistä kaistaasi johonkin oikeasti merkitykselliseen. Ja miksei sitten investoisi tässä kohtaa palveluun: on ihan luvallista ostaa pukeutumisneuvontaa asiantuntijalta.

4. Aseta itsellesi realistinen tavoite. Kirjoita asioita ylös: alussa mainitut ostomotiivit, todelliset arvosi, millainen on oma tyylisi ja lisäksi tavoitteesi. Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta ostamatta jättämisen voi tietenkin aloittaa heti. Varsinkin arvokeskustelua joutuu käymään useaan kertaan, sillä vanhat ostotottumukset ja mielihyväshoppailu kaihertavat mieltä ja aiheuttavat vieroitusoireita. On tärkeää luoda joku uusi, itselle sopiva juttu shoppailun tilalle omien mielihyvätarpeiden korvaamiseksi. Kehu itseäsi ja jaa onnistumiset somessa. Moni muukin haluaa muutoksen ja kaipaa vertaistukea. Älä myöskään heitä pois jo ostamiasi vaatteita: ”kevätsiivousta” seuraa helposti ”tyhjän kaapin syndrooma” missä koet tarvetta ostaa taas uutta, jotta kaappi ei näyttäisi niin tyhjältä. Parasta mitä voit jo ostamillesi vaatteille tehdä, on huoltaa ja käyttää niitä mahdollisimman pitkään.

5. Jos vaatteet ovat oikeasti todellinen intohimosi, siirry clothing as a service -asiakkaaksi. Lue lisää esimerkiksi Vaatepuun toiminnasta.

Aarre Store ja Vaatepuu löytyvät Jyväskylässä Tyynelänkulmasta.

Torju ulkoinen paine

6. Suojele itseäsi turhilta houkutuksilta. Jos postilaatikossasi tai ovessasi ei vielä lue Ei ilmaisjakelua kiitos niin lisää se jo tänään. Vaikka mainonta on yhä digitaalisempaa, paperikuvastot erityisesti kausikampanjoineen työntyvät postiluukusta silmille. Myös digitaalista mainontaa kannattaa ohjata ja estää. Varmasti olet huomannut, että vierailu verkkokaupassa johtaa usein retargetingiin, missä sivustoille ja someen ilmestyy vierailemasi kaupan mainoksia. Peru turhat mainos/uutiskirjeet.

En itse seuraa muotibloggaajia, mutta ellei kyseessä ole selkeästi second-hand tai kestävän arvomaailman edustaja, suosittelen etsimään muita seurattavia.

7. Vältä ostoskeskuksia ja reittejä, joiden varrella on paljon vaatekauppoja. Tee tietoinen päätös, ettet mene vain katselemaan vaatteita. Jatkuvasta verkkokauppojen selailusta on tietysti vaikeampi irrottautua, mutta onneksi siihenkin on ratkaisu: erilaiset estopalvelut, kuten Blocksite. Näiden niin sanottujen kohtaamispisteiden välttely sekä livenä että digitaalisesti on todella tärkeää, jos oikeasti haluat vähentää shoppailua. Siinä vaiheessa, kun et enää tunne edes katselemistarvetta, tiedät päässeesi jo aika pitkälle.

Suunnittele ja perustele hankinnat (itsellesi)

8. Tee lista hankintakriteereistä ja noudata niitä. Osana shoppailun irrottamista oman identiteetin rakentamisesta on ostamisen rationalisointi. Oikeastihan päätökset ovat aina tunnepäätöksiä, mutta voimme kuitenkin tulla tietoiseksi motiiveistamme (katso kohta 1) ja jopa yrittää vaikuttaa niihin. Ihminen – siis myös sinä – on mestari perustelemaan itselleen, miksi tarvitsee juuri tämän takin tai uudet ihanat tennarit juuri nyt. Oma ostokriteerilistani on suurinpiirtein seuraavanlainen:
1) kyseenalaista, tarvitsetko oikeasti. Onko tarve todellinen.
2) Osta ensisijaisesti käytettynä.
3) Jos tämä ei ole mahdollista, osta uusi mutta kierrätysmateriaalista valmistettu.
4) Jos on ihan pakko ostaa kokonaan uusi, suosi laadukasta ja suomalaista.

Huomaa, että moni vaatevalmistaja syyllistyy tietoisesti tai ymmärtämättömyyttään viherpesuun. Ratkaisu ei ole ostaa jatkossa vain ”sustainable label”-vaatteita vaan ostaa ja kuluttaa ylipäätään vähemmän. Jokainen vastuullisestikin tuotettu vaate kuormittaa ympäristöä. Luomupuuvillalla on tiettyjä arvoja, mutta sillä ei ole mitään tekemistä esimerkiksi kierrätysmateriaalin kanssa. Jos yritys mainitsee, että tuotteessa on käytetty kierrätysmateriaalia kertomatta kuitenkaan sen osuutta, on melko varmaa, että osuus on häviävän pieni ja sen ainoa tarkoitus on johdattaa sinut mielikuvatasolla uskomaan tuotteen vastuullisuuteen. Vaadi läpinäkyvyyttä. Jos sitä ei ole, jätä ostamatta, vaikka kyseessä olisi miten kivannäköinen vaate.

9. Osta vain (tyyliisi sopivia) monikäyttöisiä ja helposti yhdisteltäviä vaatteita ja kenkiä. Jokaisen vaatteen valmistus kuormittaa ympäristöä, joten on tärkeää, että hankittua vaatetta myös käytetään mahdollisimman paljon ja pitkään. Tee realistinen arvio vaatteen todellisesta käyttöasteesta, eli kuinka usein tulisit käyttämään sitä seuraavan vuoden aikana. Jos käyttö jää todennäköisesti alle kahdenkymmenen, harkitse tarvitsetko oikeasti. Hyvä vaate on myös sellainen, että sitä voi ”säätää ylöspäin” juhlavaatteeksi esimerkiksi sopivilla koruilla ja asusteilla. Juhlavaatteita voi ja kannattaa vuokrata.

10. Seuraa muutosta myös eurojen näkökulmasta. Jossain vaiheessa huomaat, että tilille jää enemmän rahaa. Se mihin tämän säästön vastuullisesti käyttää, on sitten toinen asia. Itse olen lisännyt lähituottajien palveluja ja noutoruokaa, koska se helpottaa myös lapsiperhearjen ajankäyttöä. Matkailu on kinkkinen, sillä ohjaamalla vaateshoppailusta säästyneet rahat ulkomaanmatkailuun hiilijalanjälkesi ei pienene, vaan todennäköisesti kasvaa entisestään.

Ilmaston kannalta kaikkein paras hankinta on se, joka jätetään kokonaan tekemättä. Älä osta sitä mitä tarvitset vaan sitä mitä ilman et tule toimeen.

0

Ilmastoja

Milloin tässä kirjassa oikein aletaan puhua ilmastoasioista?

Olin juuri aloittanut ilmastolukupiiriin valitun Jenny Offillin Ilmastoja (Gummerus 2020), ja tämä kysymys pyöri mielessäni ensimmäiset 20 sivua. Sitten hyväksyin, ettei kyseessä ole odottamani pohdiskeleva ja ilmastokeskeinen, selkeää draaman kaarta noudattava tarina, vaan enemmän pieniä tuokiokuvia tavallisen keskiluokkaisen amerikkalaisen ihmisen elämästä satunnaisilla anekdooteilla höystettynä. 

Ilmastoja sijoittuu aikaan ennen vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaaleja. Päähenkilö Lizzie on kirjastonhoitaja, joka elää periaatteessa melko arkista ja samaistuttavaa perhe-elämää iloineen ja suruineen.

Jos unohtaa, että kirjaa pidetään ”ilmastokirjana”, se on viihteellistä ja jopa informatiivista luettavaa. Kirjassa on hienovaraista ja älykästä huumoria.

Lukukokemustani häiritsi kuitenkin kirjan tapa käsitellä ilmastonmuutosta, johon viitattiin lähinnä epäsuorasti – itse sanakin esiintyi kirjassa vain kaksi kertaa.

Vaikka päähenkilö kuvataan koulutetuksi ja älykkääksi, hänen suhteensa ilmastonmuutokseen on oudon ymmärtämätön: ikään kuin kyseessä olisi äkillinen, tsunamin kaltainen tapahtuma, johon tulee varautua esimerkiksi erilaisia eloonjäämiskeinoja harjoittelemalla. Kun me täällä Suomessa mietimme ilmastotekoja ja väännämme kättä onko vastuu niistä valtiolla vai ihmisillä, ilmeisesti amerikkalaiset varautuvat katastrofeihin – oli kyse sitten ydinsodasta tai ilmastonmuutoksesta – rakentamalla bunkkerin ja varaamalla riittävästi tonnikalaa. Omien kulutustottumusten kriittistä tarkastelua osana ilmastonmuutoksen hidastamista en muista kirjassa kohdanneeni. 

Kirjaa voi kyllä suositella – ihan tavallisena ajatuksia herättävänä ja aikaamme terävästi kuvaavana romaanina. Ilmastokirjaksi kutsuminen olisi sen sijaan liioittelua. 

Ilmastoja sisältää hienovaraista huumoria.
0

Puolesta vai vastaan?

Kävin taannoin lyhyen mutta mielenkiintoisen ajatustenvaihdon vaikuttamisen mahdollisuuksista. Keskustelu lähti ajankohtaisesta mielenilmauksesta.

”Asioiden vastustaminen vie energiaa paljon enemmän kuin niiden puolustaminen. Siksi olen aina jonkun asian puolesta”, keskustelukumppani tiivisti kantansa.

Vastasin, että maailmassa tapahtuu paljon pahoja asioita, joita on pakko vastustaa, jos halutaan muutosta. Keskustelukumppani ei tainnut olla samaa mieltä. Hän on optimisti ja ajatteli, että kaikkeen vääryyteenkin löytyy myös se näkökulma, mitä voi puolustaa.

Keskustelu tyrehtyi, mutta teema jäi vaivaamaan.

Olen tietysti täysin samaa mieltä siinä, että yksilötasolla jatkuva negatiivinen asioiden vastustaminen on henkisesti raskasta ja paljon kuormittavampaa kuin positiivisiin asioihin keskittyminen.

Mutta kysymys kuuluu, voiko maailmassa saada vaikuttavia muutoksia aikaan tekemällä asioita vain posin kautta? Jos tavoitteena on vaikkapa yhteiskunta, jossa ihmisiä ei arvoteta etnisen taustan perusteella, päästäänkö tähän pelkästään ”taistelemalla suvaitsevaisuuden puolesta” ilman että samalla ”vastustetaan rasismia”? Jos jonkun väestöryhmän oikeuksia halutaan kaventaa, voiko tätä muutosta vastustaa kannattamalla? Entä tunnistetaanko haitallisten asioiden rakenteet ja mekanismit riittävästi, jos keskitytään vaan edistämään hyviä asioita?

Omalta osaltani tulin lopputulokseen, että meidän turvallisessa länsimaisessa yhteiskunnassamme positiivisiin asioihin keskittyminen on etuoikeus. Meillä on varaa ja mahdollista valita otammeko arjessa edes kantaa mihinkään muuhun kuin oman napanöyhtämme koostumukseen, ja jos otamme, mihin asioihin ja näkökulmaan keskitymme. Samalla jätämme negatiivisen lähestymisen jonkun toisen murheeksi.

Isolla osalla maapallon ihmisistä, jotka elävät keskellä köyhyyttä, sotaa tai rankasti eriarvoista yhteiskuntaa, tätä valinnan mahdollisuutta ei ole.

0

Ihme ilmat! – Miksi ilmasto muuttuu

Ihme ilmat -kirjan kansikuva.

Ilmastolukupiirimme ensimmäisellä tapaamiskerralla keskustelun aiheena oli Laura Ertimon kirjoittama ja Mari Ahokoivun kuvittama Ihme ilmat! – miksi ilmasto muuttuu (Into Kustannus 2019). Tässä vielä kootusti omat mietteeni kirjasta.  

Ihme ilmat näyttää lastenkirjalta. Minut se kuitenkin yllätti täysin: suhteelliseen pieneen sivumäärään oli onnistuttu tiivistämään monipuolisesti luonnontiedettä, yhteiskunnallista vaikuttamista sekä käytännön ”arjen ratkaisuja”.  Lastenkirjaformaatista huolimatta Ihme ilmat! on kiinnostavaa luettavaa myös aikuiselle. Ja ehkä nimenomaan heille, sillä itse en varmasti osaa sanoa, minkäikäiselle lapselle kirja lopulta sopii. Tärkeämpää lieneekin kiinnostus aiheeseen – ikään katsomatta.

Mitä hyvää?

Ottaen huomioon, miten monimutkainen ilmiö ilmastonmuutos on, kirjassa on onnistuttu erityisen hyvin tämän kokonaisuuden kiteyttämisessä ja sanallistamisessa. Kirjassa on humoristinen ja vähän piikittelevä sävy, mistä tykkäsin kovasti.

Omaan huumorintajuuni vetosi myös tunnistettavat karikatyyripersoonat (”miksi juuri minun ei tarvitse muuttaa mitään”). Yhteistyöhön ja vaikuttamisviestintään liittyvissä osioissa tuotiin kiinnostavasti esille eri vaikuttamisvaihtoehtoja ja miten erityyppistä valtaa on olemassa.

Niinikään kirjan visuaalinen tyyli miellytti – mutta olenkin ihminen, joka tykkää ääriviivoista. Minun silmääni kirja oli runsas ja värikäs, samalla kuitenkin selkeä. Kuvitus on hyvin oivaltavaa, ja kirjaa oli mukava vaikka vaan selailla.

Mitä puuttui?

Kirjan suurin ongelma on mielestäni kiertotalouden puuttuminen tarjotuista ratkaisuvaihtoehdoista. Koska asioita käsitellään lasten näkökulmasta, olisi ollut hyvin luontevaa tuoda esille palvelut ja aineettomat (elämys)lahjat vaihtoehtona esimerkiksi perinteisille synttärilahjoille. Kirjassa kyllä nostetaan ratkaisuksi tavaroiden ostaminen käytettynä ja niiden antaminen eteenpäin, mutta tavaroiden lainausta tai vuokrausta ei ehdoteta, vaikka lapsille jos keille lelujen lainaus on varsin tuttu asia. ”Mutta taloudelle tulee kyllä paha mieli!” kirjassa todetaan sarkastisesti. Niin, lineaaritaloudelle – ja sietääkin tulla.

Toinen kritiikkini kohdistuu tarinan turhan yksinkertaistettuihin loppuratkaisuihin. Todellisessa maailmassa ihmiset eivät saa päähänsä suurinpiirtein yhdessä yössä vaihtaa pienempään asuntoon tai luopua autosta ja miellyttävistä kulutustottumuksistaan. Jos muutosta ylipäätään tapahtuu, prosessi on oikeasti pitkä. Ainakin aikuisille. Ymmärrän, että helppojen muutosten tarjoileminen lukijoille on psykologinen keino: inspiraation ja toivon sytyttäminen ovat tärkeämpiä kuin realistisuus. Ja toivoa kirja pyrkii kaikin keinoin välittämään. 

Ja lopuksi

Kirjan lopussa lukijaa kehotetaan kuvittelemaan tulevaisuus. Tämä osoittautui minulle liian suureksi haasteeksi. En uskalla kuvitella tulevaisuutta – edes sitä, millaisessa maailmassa elämme 15 vuoden päästä. Liian moni kriittinen ja välttämätön muutos on vielä toteuttamatta, jotta voisin katsoa eteenpäin luottavaisin mielin. 

Kirjaan voi tutustua mallisivujen kautta kustantajan sivuilla

0

Patologisten suorittajien synninpäästö

Vähemmällä enemmän -kirjan kansikuva.

Ei kannata puristaa rystyset valkeina, kun normisuorituskin riittää.

Tutustuin Juha T. Hakalan kirjalliseen tuotantoon ensimmäisen kerran liki 20 vuotta sitten. Tuolloin Hakalan Graduopas antoi minulle toivoa ja opetti kirjoittamaan tuskallisen hitaasti etenevää eepostani ”pieni siivu kerrallaan”. Ongelmani oli työn ja gradun yhdistäminen. Teoreettisen käsiteanalyysin maailmaan sujahtaminen ei vaan onnistunut raskaan työpäivän tai -viikon jälkeen. Kahden vuoden ajan käytin kaikki sunnuntaini ja kesälomani gradun kirjoittamiseen. Gradun arvosana ”erinomainen” ei – luonnollisestikaan – ole kiinnostanut jälkeenpäin ketään muuta kuin itseäni. Minulle sillä oli kuitenkin merkitystä. Olin helpottunut ja tyytyväinen.


Paljon hauskempia tarinoita kaltaisistani ylisuorittajista löytyy Hakalan uudesta kirjasta ”Vähemmällä enemmän – miksi pienet askelet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimo pahasta” (Alma Talent 2020). Noin 200-sivuinen teos tarjoilee jutustelevaan tyyliin yhdistelmän kulttuurihistoriaa ja varoittavia esimerkkejä liiallisen kunnianhimon tuomasta turmiosta. Hakalan pitkästä akateemisesta urasta johtuen tuli kärventää erityisesti harhaan astuneiden akateemisten broilereiden ahtereita, mutta epäterve kunnianhimo vaanii toki alalla kuin alalla urheilupiireistä yritysmaailmaan.

”Tutkijoiden mukaan useimmilla meistä on taipumus aliarvioida vastoinkäymisiä ja – vastaavasti – yliarvioida voimavarojamme. Tavoitteen saavuttamisen paradoksi onkin siinä, että saavuttaessamme jotain suurta emme oikeastaan tiedä etukäteen, mikä on menestyksen lopullinen hinta.”


Kirjan pääviesti on armollinen ja kannustava, se on kiteytetty otsikkoon: kun malttaa laskea rimaa, fokus siirtyy oikealle tasolle – tekemiseen – ja lopputulos yllättää. Vähemmällä saakin enemmän.

Kirjan alkuosassa Hakala moittii nyky-yhteiskuntaamme, missä ei arvosteta kunnon yöunia tai pelkästään ajatteluun varattua aikaa. Tästä olen ihan samaa mieltä. Tiedän, että nykyisessä asiakastyöhön perustuvassa roolissani pitäisi keskittyä enemmän ajatteluun sen sijaan että tuijottaa utiliteettitasoa. Elän jonkinlaista itseni luomaa suorittamisharhaa.

”Työhuoneensa seinään katseensa naulinnut tietotyöntekijä on yhteisönsä silmissä tehoton ja taatusti outo, vaikka todellisuudessa kunnolliset ajattelusessiot olisivat edelleen yksi tuottavimmista asioista, joihin ihminen voisi työpaikallaan – ja toki myös vapaalla ollessaan – satsata.”


Säntäilyä tehokkaampaa olisi keskittyä uteliaisuuteen ja ajatteluun. Ne synnyttävät myös hyvinvointia.

Paria asiaa jäin miettimään. Ensinnäkin, en usko, että liiallinen kunnianhimo olisi aina johdonmukaista (eikä kirjassa toki näin väitetäkään). Ihminen voi olla työssään epäterveen kunnianhimoinen, mutta kodinhoito tai fyysinen kunto retuperällä. Epäilemättä suorituskeskeisen yhteiskunnan myötä ammatillisen identiteetin rooli on edelleen liian korostunut ja unohdamme olla ensisijaisesti ihmisiä toisillemme.

Toiseksi, vaikka olen omassa elämässäni tietoisesti opetellut laskemaan rimaa, en kuitenkaan pidä sitä mitenkään helppona hommana, tyyliin ”lasket vaan rimaa niin homma alkaa sujua”. Ihmiselle, jonka identiteetti on rakentunut oman lahjakkuuden jatkuvalle kirittämiselle niin, että pystyy yhä uudelleen ottamaan vastaan ulkoisen haasteen tai ihan vaan haastamaan itseään, riman laskeminen tuntuu luovuttamiselta. Vaikka järki kuinka sanoo, ettei kannata tavoitella kymppiä kun seiskakin riittää, sisäsyntyinen onnistumisen tunne ei tule seiskasta vaan kympistä. Minulle ei koskaan tullut tyhjää tunnetta tärkeän tavoitteen saavuttamisesta, mutta riman laskemisesta kyllä. On ollut vaikeaa tyytyä keskinkertaiseen suoritukseen, vaikka se ilman muuta onkin vapauttanut energiaa ja aikaa muuhun. Ylisuorittamista ärsyttävämpää on kuitenkin tehdä (ylimääräistä) työtä, jota kukaan ei noteeraa – ja siitähän kympin suorituksissa usein on kyse. Minua tässä prosessissa on auttanut myös itseironia. Omasta säntäilystään kun voi aina tehdä pilaa.

”Muutamien äärimmäiseen kunnianhimoisuuteen taipuvaisten opiskelijoitteni tapauksessa perfektionismi ilmeni toimiin tarttumisen kohtuuttomana lykkäämisenä. -- Aluksi ihmettelin vetkuttelua, mutta päästyäni käsitykseen taudinkuvasta aloin ymmärtää. Eihän työtä kannata aloittaa ennen kuin tietää varmasti onnistuvansa. Näin perfektionisti ajattelee.”

Ja palatakseni vielä tähän graduasiaan, toisen tutkintoni gradu syntyi sitten jo paljon helpommin. Valitsin itseäni kiinnostavan, käytännöllisen aiheen ja rajasin sen tarkasti, sekä asetin riman tasolle ”riittävän hyvä”. Tätäkin työtä puursin työn ohessa pitkään, mutta paljon rennommalla otteella. Minulle oli koko ajan selvää, missä mennään ja mikä riittää. Arvosanaksi tavoittelin cum laudea, mutta sain eximian. Eikä tälläkään arvosanalla ole ollut kenellekään muulle merkitystä kuin minulle itselleni. Ainakin Hakalan viesti puristusotteen höllentämisestä on omalla kohdalla todistettu toimivaksi.


Lainaukset Juha T. Hakalan kirjasta ”Vähemmällä enemmän”.

+1

Jossain ali- ja ylisuoriutumisen välissä.