Avainsana-arkisto: ilmiöt

Hävikkiruokamarkkina kaipaisi lisää kilpailua

Olen ollut yli neljä vuotta ResQ:n hävikkiruoka-asiakkaana. Tilastojen mukaan olen ostanut palvelun kautta yli 750 annosta, joista toki osa erilaisia leivonnaisia tai täytettyjä leipiä, ei pelkkää ”oikeaa” ruokaa.

Varsinkin alkuvaiheessa olin hyvin tyytyväinen tarjonnan hinta-laatusuhteeseen. Vuosien aikana innostukseni on laimentunut. Havaintojeni mukaan ainakin Jyväskylän keskustan tarjonnassa on tapahtunut muutos: yhä enemmän on tarjolla leivonnaisia, patonkeja ja etnisiä annoksia, yhä vähemmän sitä niin kutsuttua kotiruokaa. Osittain ongelma on aikataulullinen: osa ruokaa myyvistä edellyttää annosten hakua esimerkiksi klo 15 mennessä, mikä taas ei osu yksiin oman aikatauluni kanssa. Myös moni laadukasta lounasta ja hävikkiruokaa tarjonnut ravintola on lopettanut koronan aikana.

ResQ:n sinänsä näppärä palvelu on alkanut vähitellen nyppiä. Kun markkina on käytännössä yhden toimijan hallussa, ei ole samanlaista haastetta kehittää omaa palveluaan.

  • Palautetta kysytään kyllä ruokaa tarjoavista ravintoloista, mutta ei alustasta, palvelun käytöstä tai ideoita sen kehittämiseksi.
  • Kuulin eräältä yrittäjältä, että ResQ ottaa annoksista 25 %:n provision. Jos tämä on totta, se on mielestäni iso. Ja selittää, miksi jotkut ravintolat haluavat edelleen myydä ylijäämäruokansa mieluummin itse.
  • Kokemukseni hinta-laatusuhteesta on heikentynyt. Eli nyt kun ruoka-annosten hinnat ovat muutenkin jyrkässä nousussa (lounaiden yleisin hinta keskustan ruokapaikoissa alkaa järjestää olla 12,90 e tai enemmän), myös puoleen hintaan myytävä hävikkiruoka tuntuu kalliilta.
  • Kanta-asiakas- tai kiitosohjelmaa ei ole. Ilmeisesti ainoa tapa ansaita krediittejä on edelleen jonkinlainen pyramidimalli, jolla houkutellaan uusia käyttäjiä mukaan, vaikka käyttäjistä tuskin on enää pulaa. Olisiko kenties jo aika uudistua?

Mielestäni voi perustellusti sanoa, että ResQ:lla on Suomessa ylivoimainen markkina-asema. Sen suurin kilpailija (itsetekemisen lisäksi) on ravintoloiden hävikkiruoan oma suoramyynti, mutta muita varteenotettavia tuoreen hävikkiruoan välittäjiä ei ole. Kun markkina on näin vahvasti yhden toimijan hallussa, on myös vaikea tulla haastajaksi. Unwasted on ilmeisesti yrittänyt, mutta palvelussa ei näytä olevan juuri mitään tarjontaa. Uskon, että pienemmällä provisiolla ja hyvällä sovelluksella se olisi kuitenkin mahdollista.

Vuonna 2018 tämä oli aika hyvä diili.

Mitä muita hävikkiruokavaihtoehtoja kuluttajille tällä hetkellä ylipäätään on?

Lounasmenu on listannut ravintoloita, jotka myyvät hävikkiruokansa itse suoramyyntinä. Sivustosta ei pysty päättelemään, onko lista ajan tasalla – kattava se tuskin on.

Helsingissä on käsittääkseni useita hävikkiruokaan erikoistuneita ravintoloita, esimerkiksi Waste&Feast, missä annokset ovat hyvin edullisia, 2 e.

Oulussa toiminyt Ciiyou, joka valmisti pitkälti kasvispohjaisia ruokia hankkimistaan hävikkiraaka-aineista, lopetti reilu kuukausi sitten.

Koulujen ja päiväkotien hävikkiruoka pitäisi saada myös myyntiin

Koulujen ja päiväkotien hävikin määrä on kysymysmerkki, mutta ilmeisesti ruokaa päätyy joka päivä hävikkiin.

Kerran ehdotin lapseni päiväkodille hävikkiruokakokeilua, missä vanhemmat voisivat ostaa lounaalta ylijäänyttä ruokaa ja ottaa mukaansa samalla kun hakee lapsen, mutta se sai täystyrmäyksen kaupungilta. Näen vastustuksen ennen kaikkea asenneongelmaksi, sillä aidosti asiakaslähtöisiä pilotteja* olisi aivan varmasti mahdollista tehdä, jos kiinnostusta ja motivaatiota olisi. Jos Kylän Kattausta mitattaisiin hävikin vähentämisestä myös prosessin loppupäässä, asenne olisi varmasti ihan toinen.

*Kouluilla on ollut malleja, missä ulkopuoliset saavat tulla paikan päälle syömään ylijäänyttä ruokaa koululaisten ruokailuaikojen jälkeen. Tämä ei ole asiakaslähtöisyyttä, koska se perustuu 100 %:sti koulun omaan prosessiin, johon ei tehdä muutoksia. Asiakkaan tulee itse joustaa eli olla tiettynä aikana tietyssä paikassa.

Tunnista kulutusrituaalit ja luovu niistä

On taas se aika vuodesta, kun lapsia ja vanhempia kannustetaan suorittamaan koulun aloitukseen liittyvät kulutusrituaalit:

  • Uusi hieno reppu
  • Uudet hienot vaatteet
  • Lenkkarit totta kai
  • Kynät, kumit, penaalit sun muut – nekin vielä ilmeisesti hengissä digiajasta huolimatta

Olen itse sitä sukupolvea, jolle nämä kulutusrituaalit olivat itsestäänselvyys. Koululaisena syksyä ei voinut aloittaa ilman uutta reppua ja penaalia kynineen ja kumineen. Totta olikin, että useimmiten vanha reppu oli ehtinyt rispaantua, jopa pohjakin pettänyt ja uusi siis tarvittiin joka tapauksessa. Uusiin vaatteisiin ei ollut yleensä varaa, mutta penaalit, kynät ja muu Tiimarin tarjoama pientilpehööri oli vuosittaisella hankintalistalla. Lenkkarit ostettiin vasta sitten, kun vanhat eivät enää mahtuneet tai ne hajosivat. Mutta reppu: trendinmukainen oli saatava, myös luokan luokkaerojen häivyttämiseksi.

Nyt omien lasten kohdalla haluan rikkoa tämän kaavan. Eppuluokalla ensimmäisen koulurepun kohdalla annoin periksi, ja lapselle hankittiin hänen toivomansa Kätyrit-reppu, vaikka repusta näki heti ettei se tule kestämään – eikä kestänytkään kuin jouluun asti. Tilalle hankittu huomattavasti tylsempi Fjällrävenin High Coast Kids maksoi 100 euroa, mutta on kestänyt toistaiseksi jo 2,5 vuotta jatkuvaa käyttöä. Se myös istuu todella hyvin selkään. Lapsi ei ole valittanut repusta kertaakaan. Eikä hän myöskään osaa vaatia uutta reppua vain sen takia, että kohta alkaa uusi kouluvuosi.

Rituaalien rikkominen ei ole helppoa. Koulurituaalien osalta on kaksi vaihtoehtoa: noudattaa vanhaa kaavaa hieman uusin toimin, eli ”ostaa kestävämmin”, mikä on ihmiselle helpompi mutta ympäristölle edelleen kuormittavampi, koska kulutus ei vähene. Toinen vaihtoehto on hankkia vain välttämätön ja keksiä tilalle uusia rituaaleja.

Kun haluat noudattaa kulutusrituaaleja mutta ”ostaa kestävämmin”

Reppu
Reppu on lapselle tunneasia, ja laadukkaan (mutta kenties tylsännäköisen) vaihtoehdon myyminen hänelle voi olla melko haastavaa.

Osta reppu, joka on valmistettu kierrätysmateriaalista (useimmiten nailon/polyesteri). Ole kuitenkin tarkkana: viherpesuun viehtyneet valmistajat saattavat mainostaa reppua ”sustainable”-labelilla ja todellisuudessa vain joku pieni osa repusta (kuten sisävuori) on kierrätysmateriaalia. Varaudu siihen, että reppu on perinteistä reppua kalliimpi. Kierrätysmateriaalista valmistettuja reppuja tarjoavat esimerkiksi Fjällräven, Globe Hope, Mini Rodini (erityisesti pikkukoululaisille), Patagonia, Adidas.

Vaatteet
Lapset kasvavat koko ajan, ja koulunaloitus on yleensä ”luonnollinen” hetki tarkistaa vaatetustilannetta. Mitä isompi lapsi, sitä tarkempi hän on ja haluaa itse vaikuttaa valintoihin. Mikään ei kuitenkaan pakota hankkimaan vaatteita uutena – varsinkin hyväkuntoisia paitoja ja yläosia on tarjolla runsaasti myös käytettynä sekä livekirppareilla että verkkokaupoissa. Tee myös vastapalvelus ja kokoa oman lapsesi pieneksi jääneistä vaatteista sopiva ”koulunaloitussetti” ja laita se sillä nimellä myyntiin.

Penaalit
Voisiko lapsi innostua yksilöllisestä ja pitkäikäisestä artesaanipenaalista? Ateljee Kostetin valmistama nahkainen nimipenaali tuli muotiin joskus ala-asteella ollessani. Omani on tallessa vieläkin. Moni käsityöyrittäjä myy penaaliksi sopivia pussukoita, jotka kestävät aikaa ja käyttöä. Katso esimerkiksi Talisa Design tai Ateljee Kostetin manttelinperijä Kynäwakka. Suomessa valmistetaan valtavasti kauniita ja kestäviä penaaleiksi sopivia pussukoita.

Tilalle aineettomat rituaalit

Rituaaliostamisen sijaan voi aina myös miettiä uusia rituaaleja, ja luulen, että aika monella perheellä onkin omat perinteensä. Vielä ehtii suunnitella yhdessä lasten kanssa omannäköisen lomanpäättymisretken tai vaikkapa nyyttärijuhlat lähipuistossa ennen kuin koulut ensi viikolla taas alkavat.

Viisi vuotta lentämättä

Toukokuussa 2022 tuli täyteen viisi vuotta siitä, kun olen lentänyt lomalle tai ylipäätään yhtään minnekään. Tuolloin, viisi vuotta sitten, kävimme perheen kanssa pakettimatkalla Kreetalla. Kaikkiaan viimeisen 10 vuoden aikana olemme lentäneet lomalle kolme kertaa.

Noh, koenko luopuneeni jostain, kun lentolomat ovat jääneet? Kyllä!

(Ja kerron kohta mistä kaikesta.)

Aikaisemmin, varsinkin aikana ennen lapsia, elin voimakkaasti lomasta seuraavaan. Uskoin pitkälti matkailumarkkinoinnin aivopesun myötä, että irrottautuminen töistä onnistuu vain mahdollisimman kaukana Suomesta. Yksi ulkomaanmatkan kohokohdista oli heti matkan alussa: lentokentän innostunut ja kansainvälinen tunnelma, jännitystä ja odotusta, ehkä kuohuviinilasi (myös rauhoittamaan hermoja). Ja koneen laskeutuessa kohteeseen oli aina se hetki, kun astut ulos ja aistit lämmön, kosteuden ja uudet tuoksut. Kun lomamatka oli ohi, suunnittelin jo seuraavaa. Arki oli lähinnä välttämätön paha, jota oli jaksettava, että seuraava lomamatka voisi taas koittaa. Kai tätä voisi kuvailla matkailuriippuvuudeksikin.

Tutkimusten mukaan lomamatkailun onnellisin vaihe ajoittuu sen suunnitteluun ja matkan odottamiseen. Loman vaikutukset hiipuvat pian matkan jälkeen ja kestävät lopulta vain muutaman päivän.

Lomamatka toimii siis samalla tavalla kuin nopeat hiilarit: niistä saa hetkellisen hyvän olon, joka katoaa nopeasti jättäen kuitenkin riippuvuuden tunteen.

Missään vaiheessa tarkoitukseni ei ole ollut lopettaa lentämistä kokonaan, sillä pidän kulttuureihin tutustumista äärimmäisen tärkeänä. Muutama vuosi sitten asetin kuitenkin itselleni kriteerit, joista olen kirjoittanut aikaisemminkin: nettovaikutuksen on oltava jollain mittarilla positiivinen. Toistaiseksi en ole tunnistanut perusteita hetkelliseen irtiottoon, jonka yksilötason ympäristökuormitus on karmaiseva.

Kun lentomatkailu on vähentynyt, olen samalla luopunut aika monesta henkisesti kuormittavasta asiasta:

  • Lentoyhtiöiden ja matkajärjestäjien syöttämästä kuvitelmasta, että vain loma jossain kaukana on virkistävää ja oikeaa lomaa.
  • kuvitelmasta, että olisin jotenkin vähemmän kiinnostava j akansainvälinen, jos en koko ajan matkusta kaupunkilomille, turisti- tai eksoottisiin kohteisiin.
  • lentomatkailuun liittyvästä (muusta) sosiaalisesta statuksesta.
  • lounaskeskusteluiden matkailupätemisestä.
  • kuvitelmasta, että en ”selviäisi” syksyn pimeydestä ilman etelänmatkaa (se on ihan asennekysymys).
  • matkavalmisteluihin kuluneesta henkisestä stressistä.
  • matkan onnistumiseen liittyvistä paineista.
  • lentohäpeästä.

Kun luopuu jostain, tilalle tulee yleensä jotain uutta. Omalla kohdallani esimerkiksi

  • panostaminen hyvään arkeen on kasvanut.
  • läsnäolon fokus on tässä hetkessä tai ihan lähiviikoissa. Samasta syystä
  • en enää stressaa lomakausista.
  • lähimatkailun, jopa omassa kaupungissa, arvo on noussut.
  • kiitollisuus omasta mökistä ja sen arvosta omassa elämässä on vain noussut.
  • ymmärrän paremmin, että ulkoisten elämysten tavoittelu ei tee minusta onnellisempaa.
  • olen tyytyväinen itseeni siinä, etten kuormita ympäristöä ainakaan täysin tarpeettomalla lentämisellä.

Mitä tulee lentämiseen, suosittelen lämpimästi riman nostamista ja nopeiden lentohiilareiden vähentämistä. Ei pelkästään lentämisen vähentäminen, vaan nimenomaan lentämättä jättäminen on yksi yksinkertaisimpia yksilötason ilmastotekoja, joita jokainen voi tehdä.

Vain konkreettinen uhka on todellinen uhka

Putinin hyökkäys Ukrainaan käynnisti valtavan muutoksen länsimaissa: pari ensimmäistä päivää yskittiin, mutta sitten rivit saatiin suoriksi, ja apukoneisto niin vastarinnan tukemiseksi kuin pakolaisten auttamiseksi käynnistyi täydellä teholla.


Ukrainan tilanne on samalla erittäin hyvä esimerkki siitä, miksi pystymme reagoimaan ”oikein” Venäjän kaltaiseen uhkaan mutta emme ilmastokriisiin tai luontokatoon. Lähes kaikissa ilmastokriisiä psykologisesta näkökulmasta käsittelevissä julkaisuissa tuodaan esille, kuinka ihminen on rakennettu tunnistamaan konkreettinen, välitön uhka, mutta ei hitaasti ja vääjäämättä etenevää uhkaa (ennen kuin on liian myöhäistä). Ilmastonmuutoksessa ei myöskään ole selkeää roolitusta. Ukrainalla on itsestäänselvä vihollinen (Putin), sankari (Zelenskyi) ja tarina (kansakunnan ja itsenäisyyden puolustaminen). Ilmastokriisistä sen sijaan ei saa ”hyvää tarinaa”, kuten on aikaisemminkin todettu.


Elämme nivelhetkeä niin monessa suuressa kysymyksessä, että niitä on juuri tällä hetkellä vaikea edes käsittää. Ilmaston kannalta ratkaisut saattavat nyt olla juuri niitä mitä on odotettu: nopeutettu vihreä siirtymä ja fossiilienergiasta luopuminen. Silti ainakin itseä huolestuttaa ulostulot, joissa energiankulutuksen vähentämisen sijaan huudellaan entistä tanakammin fossiilienergian perään. Esimerkiksi turvetta aletaan taas nostaa energiakäyttöön, vaikka se oli tarkoitus haudata.


Juuri nyt muutos olisi mahdollisuus myös yksilötasolla. Liikenne- ja viestintäviraston tutkimuksen (2016) mukaan 64 % työmatkoista tehdään henkilöautolla. Ja kuitenkin Likesin mukaan lähes puolet suomalaisista (46 %) asuu pyöräilymatkan (alle 7 km) päässä työpaikastaan. Myös huomattava osa 1–2 km:n työmatkoista tehdään autolla. Nyt olisi myös erinomainen hetki arvioida oman kiinteistön lämmitysratkaisua. Maalämpö on erinomainen vaihtoehto irrottautua polttamiseen perustuvasta markkinaehtoisesta kiinteistön lämmityksestä (kuten öljy tai kaukolämpö). Maalämpö on päästötön ja käytännössä ikuinen energiamuoto.


Jollain ihmeellisellä tavalla ihmiset tuntuvat tarvitsevan kunnon adrenaliinipiikin, säikähdyksen, herätäkseen nykymaailmaan missä elämme. Hälytystilassa eläminen on kuormittavaa ja epämiellyttävää, mutta sopivassa määrin se toivottavasti vaikuttaa arvoihimme, ajatteluumme ja sitä kautta muuttuu myös toiminnaksi rauhan ja ilmaston puolesta.

Kuvassa suppailijoita Tuomiojärvellä maaliskuussa 2022.

Uusiutuva ei ole sama kuin päästötön

Yksi viherpesun muodoista on kutsua uusiutuvaa energiaa päästöttömäksi. Energiamuoto voi olla uusiutuvaa, mutta se ei tarkoita, että se olisi myös päästötöntä.

Esimerkiksi puu (biomassa) on nykyluokituksen mukaan uusiutuvaa energiaa. Päästötöntä se ei kuitenkaan ole, sillä sen polttamisesta syntyy hiilidioksidipäästöjä. Nyrkkisääntö: jos sitä poltetaan, siitä syntyy päästöjä.

On tuotantomuotoja, jotka ovat sekä uusiutuvia että päästöttömiä. Näitä ovat tuulivoima, aurinkovoima, vesivoima ja maalämpö*. Minkään niiden välittömässä tuotannossa ei synny kasvihuonekaasupäästöjä. Myös ydinvoima on päästötöntä (joskaan ei uusiutuvaa).

Kun energiamuotoja vertaillaan toisiinsa elinkaarinäkökulmasta, eli huomioidaan myös esim. infrastruktuurin rakentamisesta ja ylläpidosta aiheutuvat päästöt, on tietysti selvää, että täysin päästötöntä vaihtoehtoa ei olekaan. Tästä huolimatta viiden kärki erottuu selkeästi.

Termien väärinkäyttö johtaa viherpesuun

Päästötön ja uusiutuva menevät sekaisin toimittajilla, mikä on tietysti noloa. Mutta ikävämpi tilanne on, kun energia-alan asiantuntijat – jotka varmasti tietävät eron – markkinoivat päästöttöminä tuotteita, jotka eivät niitä oikeasti ole. Tämä on ihan rehellistä kuluttajien harhaanjohtamista.

Tässä pari esimerkkiä:

Maaseudun Tulevaisuudessa viitataan bioenergiaan päästöttömänä.
Vihreää Lämpöä mainostetaan päästöttömänä…
… vaikka se tuotetaan polttamalla.


Miksi ”päästötön”-termin väärinkäyttö on ongelma? Ensinnäkin siksi, että ihmisten pitää ymmärtää ero ja tietää mitä he ostavat ja eivät osta.

Toiseksi: tilanteessa, missä päästöt – toistan päästöt – on pakko saada nopeasti alas, pitäisi nimenomaan panostaa päästöttömiin energiamuotoihin. Emme voi mitenkään tähdätä nollatulokseen, jossa poltetaan puuta ja ajatellaan, että kohta tilalle istutetaan jossain puu joka sitten seuraavan 80 vuoden aikana hyvällä tuurilla sitoo itseensä saman määrän hiiltä. Meillä ei yksinkertaisesti ole aikaa tällaiseen vastuun siirtelyyn. Meillä on kirittävänä myös aikaisempien sukupolvien aiheuttamat päästöt. Ja olemme raskaasti takamatkalla.

Joten ihmiset älkää uskoko kaikkea mitä teille markkinoidaan. Polttaminen ei ole päästötöntä.

*Edellyttää, että maalämpöpumpun käyttämä sähkö tuotetaan päästöttömästi.