Aihearkisto: ilmastonmuutos

Ikipuut

Ilmastolukupiirissä on se mahtava puoli, että minunkin tulee luettua kirjoja, joihin en muuten todennäköisesti tarttuisi. Yksi sellainen on Richard Powersin Ikipuut (Gummerus, 2021). Totean kliseisesti, että jos luet vuodessa vain yhden kirjan, lue tänä vuonna tämä.

Kirjan alku vaatii kärsivällisyyttä, sillä useimpien päähenkilöiden tarinat taustoitetaan parin sukupolven takaa tai vähintään lapsuudesta. Kirja on episodimainen, eli rinnakkain kuljetetaan useampaa tarina, jotka yhdistyvät matkan edetessä. Kerronta ja sanoma kasvavat loppua kohti kiihtyvällä vauhdilla. Jos Ikipuut olisi musiikkia, se olisi Maurice Ravelin Boléro.

Vaikka Ikipuut sijoittuu Yhdysvaltoihin, kirjassa on paljon samaistumispintaa myös suomalaiseen yhteiskuntaan. Esimerkiksi aggressiivinen suhtautuminen aktivisteihin ja metsäteollisuuden toimien ja tarpeiden koskemattomuus tuntuvat hyvin tutuilta teemoilta.
Puut sopivat hyvin ilmastokirjan aiheeksi, koska ne ovat meille tuttuja ja konkreettisia. Samaan aikaan on pakko sanoa, että vaikka elämme puiden ympäröiminä, emme oikeasti tunne niitä. Emme myöskään arvosta niitä, vaan ajattelemme, että puu on aina korvattavissa uudella puulla.

Kuulun siihen massaan, jolle on lapsena opetettu, kuinka Suomi on vihreän kullan maa, missä metsiä hoidetaan ja me teemme se parhaiten maailmassa. Vasta viimeaikainen keskustelu erityisesti vanhojen ikimetsien hakkaamisen peruuttamattomista vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen on avannut omat silmäni. Kuten monelle muullekin suomalaiselle, minulle hoidettu metsä on ollut se oikea metsä, sillä en ole koskaan käynyt ikimetsässä – minulla ole vertailupohjaa. En ole erottanut metsää puilta.

Kirja muutti tapaa, jolla katson puita ja suhtaudun niihin. Olen tullut kivuliaan tietoiseksi siitä, miten itsestäänselvästi metsät ja puut ovat omaisuuttamme, ne on alistettu meitä ja tarpeitamme varten. Ikipuiden jälkeen puistoihin ja teiden varsille istutetut puut ovat alkaneet näyttää silmissäni samalta kuin eläintarhan eläimet: Ne on viety kauaksi luontaisilta kasvupaikoiltaan ja niiden ensisijainen tehtävä on näyttää hyvältä ja tuottaa meille ihmisille iloa ja viihtyisyyttä. Olen tottunut katsomaan puita jonkun lajin edustajana: tuolla on kuusi ja tuolla lehmus. Nyt näen ne yksilöinä. Jokainen puu on oma pieni, mutta merkittävä ekosysteeminsä ja arvokas itsessään.

Ikipuissa todettiin Me olemme ilmasto -kirjan tavoin, ettei ilmastonmuutoksesta saa hyvää tarinaa, joka saisi ihmiset ymmärtämään miten peruuttamattomasta asiasta on kyse. Ikipuut-kirjan tarkoitus on itsessään olla yksi sellainen tarina, joka pysäyttää miettimään ilmastonmuutosta ja toki ennen kaikkea luonnon monimuotoisuutta. Siinä on faktaa, mutta ennen kaikkea tunnetta. Ja juuri tunnetta tarvitaan muutoksen saamiseksi.

Ikipuut oli minulle ensimmäinen kirja, jonka kuuntelin kokonaan äänikirjana. 24 tunnin kuuntelukokemus voi tuntua pitkältä, mutta lukijan tempo oli hidas, ja kirjaa pystyi hyvin seuraamaan hieman (=1,25) nopeammallakin kuuntelunopeudella.

Voiko arvot ulkoistaa yhteiskunnalle?

Ihmettelin Twitterissä, miten ihmiset voivat yhtä aikaa olla huolissaan ilmastonmuutoksesta mutta jatkaa samaan aikaan ympäristöä kuormittavaa, yltäkylläisyyteen perustuvaa elämäntyyliään kuin mitään ei olisi meneillään. Esimerkiksi syysloma Rodoksella muodostaa pelkästään lentojen osalta noin tonnin päästöt, mikä on noin 40 % osuus siitä, joka olisi kunkin meidän vuosittainen kestävä taso. On selvää, että nämä ihmiset eivät ole laskeneet omaa hiilijalanjälkeään eivätkä varmasti halua sitä tietää. Ristiriidan kohtaaminen olisi liian kuormittavaa.

Pahinta on, että media tukee tätä vanhojen rakenteiden ja arvomaailman mukaista käytöstä. Samalla kun kuljemme kohti ympäristökatastrofia, media kirjoittaa hyväntuulisia uutisia ”paluusta normaaliin”, johon kuuluu esimerkiksi jatkuva ylikulutus ja ulkomaanmatkailu.

Vastauksena ihmettelyyni eräs twitteristi arveli, että niin kauan kuin yhteiskunnan suunnalta ei pakoteta muuttamaan omaa elämäntyyliään, kukaan ei tee sitä vapaaehtoisesti. Eli jatketaan kuluttavaa elämistä niin kauan kuin se on sallittua.

Herää kysymys, miten ihmisille voi olla luonnollinen tilanne se, etteivät he pysty käsittelemään omia arvokysymyksiään, saati ottamaan vastuuta teoistaan. Ymmärretään ehkä tietoisella tasolla muutoksen välttämättömyys, mutta ei tehdä asialle mitään koska ei ole pakko.

Ulkoinen pakottaminen muutoksen veturina on tietysti kaikkein huonoin vaihtoehto. Edessämme on valtavat hemmoteltujen aikuisvauvojen itkupotkuraivarit, sillä ilmastotavoitteisiin pääseminen edellyttää muutosta myös heiltä. Olen epäileväinen sen suhteen, mahtavatko tällaiset ihmiset oikeasti kannattaa ilmastotekoja tai äänestää puolueita, jotka yrittävät tehdä sen mikä olisi pakko.

Vaikka yhteiskunnassamme on tähän asti hyväksytty suurten massujen hiljaisuus, enää siihen ei ole varaa. Vaikuttavien tekojen toteuttamiseksi tarvitsemme niiden tueksi huomattavasti nykyistä aktiivisemman ja suuremman joukon kansalaisia. Jos et ole ilmastotekojen puolella, olet käytännössä niitä vastaan. Jos haluat pelastaa maapallon, sinun pitää kertoa se. Sinun pitää kyseenalaistaa rakenteita, jotka ajavat meitä syvemmälle ahdinkoon. Sinun pitää antaa näkyvä tukesi niille, jotka muutosta ajavat. Arvoja ei voi ulkoistaa yhteiskunnalle.

Tiedätkö, mitkä ovat yksilön vaikuttavimmat ilmastoteot?

Jos sinua pyydettäisiin nimeämään yksilön tärkeimmät ilmastoteot, mitä ne olisivat?

Financial Timesin teettämän selvityksen mukaan 59 % kehittyneiden maiden ihmisistä pitää jätteiden tarkkaa lajittelua yksilön tärkeimpänä ilmastotekona. Vaikka raaka-aineiden kierrätys on kiertotalouden kannalta tärkeää, yksilön hiilijalanjäljen pienentämisessä sen vaikutus on marginaalinen. Keskivertosuomalaisen elämäntyyli kuluttaa karkeasti neljän maapallon verran luonnonvaroja: hiilijalanjälkemme on reilu 10 000 hiilidioksiditonnia, kun kestävä taso olisi noin 2000-3000. Lajittelulla jalanjälkeään voi pienentää n. 0,2 tonnia.

Ihmisten kuvitelmia ”oikeista ilmastoteoista” ylläpidetään mediassa jutuilla, missä tavan tallaajat kertovat kompostoivansa biojätteen, vaihtavansa kattoon led-lamppuja ja suosivansa kestokasseja muovikassien sijaan. Pienet teot ovat tärkeitä siinä, että niiden kautta opetellaan uudenlaista tapaa ajatella ja suhtautua kuluttamiseen ja ympäristöön. Mutta ne eivät saa olla vaihtoehto aidosti merkityksellisille teoille. 

Aivan samalla tavalla kuin bisneksessä on syytä välillä kysyä ”Teemmeko oikeita asioita? Vai teemmeko vain asioita oikein?”, samat kysymykset tulisi esittää myös ilmastotekojen äärellä.

Pienillä teoilla ei ole merkitystä, ellei niiden lisäksi tehdä aidosti vaikuttavia tekoja. Esimerkiksi sähköautoon vaihtaminen kyllä pienentää hiilijalanjälkeä, mutta kolme kertaa suurempi vaikutus on luopua autosta kokonaan. Mikään uusi teknologia ei poista sitä, että kulutustottumuksiemme pitää muuttua. Kulutuksen vähentäminen ja jo hankittujen tuotteiden elinkaaren pidentäminen on asia, jota ihan jokainen voi opetella. 

Sitran viittaaman raportin mukaan vaikuttavimmat teot yksilön hiilijalanjäljen pienentämiseksi ovat

  1. Autosta luopuminen 
  2. Lentämisen vähentäminen
  3. Uusiutuvan energian ostaminen
  4. Kasvisruokavalio

Itse lisäisin listalle myös edellä mainitun yleisen kulutuksen vähentämisen, koska se on arjen valinnoissa kaikkein tärkein ja yksinkertaisin teko.

Ilmastokriisi ei ole menossa pois. Ikävä kyllä se vain pahenee koko ajan. Tekoja tarvitaan niin poliittisilta päättäjiltä, yrityksiltä kuin yksilöiltäkin. Laske oma hiilijalanjälkesi Sitran sivuilla.

Uskotko, että ilmastonmuutos on totta?

Minulle kevään ilmastolukupiirin vaikuttavin lukukokemus oli Jonathan Foerin Me olemme ilmasto – miten planeetta pelastetaan ruokavalinnoilla? (Atena 2020).

Nautin kirjasta suunnattomasti. Suomenkielinen käännös oli onnistunut ja suurelta osin hyvin luontevaa tekstiä. Vähän väliä vastaan tuli virkkeitä, joihin oli kiteytetty ajatus tai ongelma niin oivaltavin sanoin, ettei sitä voinut ohittaa. 

Kirjassa oli monta kiinnostavaa teemaa, mutta poimin tähän itseäni eniten puhutelleet. 

Emme usko ilmastonmuutokseen

Foer kirjoittaa siitä, miten suuri osa meistä ei oikeasti usko ilmastonmuutokseen. Varsinkin kirjan alkupuolella Foer käy läpi ongelmaa erilaisten historiallisten tapahtumien ja tarinoiden kautta: kuinka paljon maailmassa on kärsimystä (myös) siksi, että viestintuojia ei ole uskottu, koska viesti on ollut niin järkyttävä.

Veroleikkausten vuoksi otetusta velasta voi neuvotella. Rapistunutta infrastruktuuria voi korjata tai korvata. Jopa monet ympäristötuhot, kuten valtemerten kuolleet vyöhykkeet, vesien saastuminen, luonnon monimuotoisuuden kaventuminen ja metsäkato, voivat olla ja ovat olleetkin peruttavissa. Mutta kasvihuonekaasuista puhuttaessa mielikuva panttaamisesta on järjetön: ei kukaan – ei mikään laitos, eikä mikään jumala – myönnä meille lainaa, jonka kulut ovat tolkuttomasti suuremmat kuin mihin meillä on varaa. Ja vaikka ihmiskunta tuntuisi liian tärkeältä päästää kaatumaan, kukaan ei tule hätiin kuittaamaan velkaamme pois.

Hokemaa ”lasten tulevaisuuden panttaamisesta” on käytetty moninaisissa yhteyksissä. — Joku aina maksaa valinnoistamme. Tiedämme asian mutta emme usko sitä. Panttaamme lasten tulevaisuuden myös elämäntavoilla, jotka aiheuttavat ympäristökatastrofeja tulevaisuudessa.

Sama koskee ilmastonmuutosta: Jos uskoisimme, toimisimme, emmekä vain hokisi että ”tarttis tehdä jotain”. Lopulta se denialistien ryhmä, joka kieltää ilmastokriisin olemassaolon kokonaan, on varsin pieni. Suurempi uhka maapallolle on kansakuntien enemmistö, joka uskoo asiantuntijoita, mutta ei silti tee mitään. He ovat juu kyllä huolissaan, mutta asia on niin vaikea ja monimutkainen, että se on helpompi sulkea pois mielestä ja jatkaa elämää (syömistä, shoppailua, matkustamista) kuten tähänkin asti. Sitä, että globaalisti katsottuna me suomalaiset elämme maapallon kantokyvyn ylittävässä yltäkylläisyydessä, ei haluta myöntää. On helpompi osoitella sormella muita maita ja ihmisiä kuin laskea rehellisesti oma hiilijalanjälki ja tehdä oikeasti vaikuttavia toimenpiteitä sen pienentämiseksi. Myös muiden osoittelu ja oman roolin vähättely on yksi denialismin muoto.

Yhteiskunnalliset rakenteet ylläpitävät vanhaa ja estävät muutoksen etenemistä

Toinen tärkeä teema on toiminnan muutoksen ja poliittisten päätösten esteenä olevat yhteiskunnalliset rakenteet ja kannustimet, joilla toimintaamme ohjataan. Ja miten asia lopulta menee: synnyttääkö motivaatio toimintaa vai toiminta motivaatiota?

Rakenteet kannustavat tekemään tiettyjä asioita ja jättämään tekemättä jotain toisia asioita.

”Käsitteelliset tapahtumat – – kuten ilmastonmuutos – – tarvitsevat rakenteita, jotka mahdollistavat tunteita herättäviä tekoja. Uudet rakenteet puolestaan tarvitsevat arkkitehtejä ja vanhojen rakenteiden purkamista, vaikka olisimmekin vanhaan niin tottuneita, ettemme enää edes näe sitä.”

Ajankohtaisena esimerkkinä täältä Suomesta voisi nostaa vaikkapa kaupunkikeskustojen elinvoiman heikkeneminen, jota mitataan – yllättäen – kulutukseen perustuvin mittarein. Täällä Jyväskylässä asiaa on surkuteltu jo pitkään ja yhteiseksi pahikseksi on nostettu kallis pysäköinti*. Viimeisimpänä pelastusrenkaana ehdotetaan maksutonta pysäköintiä viikonloppuisin – eli halutaan tarrautua tuttuun ja turvalliseen ylikulutuksen petaamiseen ja autoilun lisäämiseen – molemmat mitä suuremmassa määrin meneillään olevan ilmastokriisin kannalta vääriä signaaleja. 

Entä, jos kaupunkikeskustojen vetovoimaisuutta mitattaisiinkin ilmanlaadulla, julkisen liikenteen, pyöräilyn ja jalankulun saavutettavuudella, yleisellä viihtyisyydellä, vihreydellä (kuten puita per neliökilometri), melutasolla ja tapahtumilla? Miltä tulokset näyttäisivät?

Ruokavaliomuutos on ainoa realistinen tie nopeaan päästöjen vähentämiseen

Foer ei usko, että millään päästövähennyksillä ehditään saada ilmaston kannalta riittävän nopeita muutoksia. Ainoa keino olisi luopua tai vähentää merkittävästi eläinperäisten tuotteiden syömistä. Lihatuotannon ilmastovaikutus on valtava – kuten Foer kirjassa osoittaa – yhdessä välillisten vaikutusten kanssa jopa puolet kaikesta ilmastokuormasta

Hänen ehdotuksensa on, että ihmiset jättäisivät eläinperäiset tuotteet kokonaan pois aamiaiselta ja lounaalta, mutta halutessaan nauttisivat niitä päivällisellä, joka on monelle päivän kulinaristinen kohokohta (ainakin Yhdysvalloissa). Perusidea on sovellettavissa mihin tahansa kulttuuriin: eläinperäiset raaka-aineet ”säästetään” päivän tärkeimmäksi koetulle aterialle oli se sitten lounas, illallinen tai jotain muuta. Ajatus on yksi tapa toteuttaa fleksaamista, eli kasvisruokavalion painottamista ilman että kokonaan siirtyy vegaaniksi. 

Eläinperäisten tuotteiden karsiminen lautaselta on todennäköisesti tärkein yksittäinen teko, jolla yksilö voi hillitä ilmastonmuutosta. Sillä on todennettu, merkittävä vaikutus ympäristöön, ja kollektiivisesti tehtynä se vaikuttaisi kulttuuriin ja markkinoihin voimallisemmin kuin mikään mielenosoitus.

Ilmastonmuutoksesta ei saa tarinaa – vai saako?

Ihmiset rakastavat tarinoita, mutta ilmastonmuutoksesta ei saa hyvää tarinaa – vielä. 

”Melkein kaikki yritykset tarinallistaa maapallon kriisi ovat joko scifiä tai kuitataan siksi. Ilmastonmuutoksesta on kovin vähän tarinaversioita, joita päiväkodin lapset voisivat esittää, eikä yhtäkään, joka liikuttaisi heidän vanhempansa kyyneliin.”

Ehkä meidän pitäisikin oikeasti alkaa kertoa tarinoita menneessä muodossa, kuin 100 vuoden takaisina asioina. Esimerkiksi: ”Ihmiset tiesivät, että heidän elämäntapansa tuhoaa maapallon ja ihanteellisen elämän mahdollisuudet tulevaisuuden sukupolvilta, mutta he eivät välittäneet. Heille oli tärkeintä saada tehdä ja kokea kaikkia niitä asioita, mitä maailma juuri nyt tarjosi. He halusivat nauttia elämästä, shoppailla uusia vaatteita ja kauniita tavaroita, ajella autoilla, (koska se oli mukavaa ja kätevää), syödä meheviä pihvejä, (koska liha on niin hyvää), matkustaa monta kertaa vuodessa kaukaisten maiden lämpöön karkuun yhä pimeämpiä talvia, ja asua ruhtinaallisen isoissa ihanissa taloissa. He eivät olleet vastuussa kellekään. Maailma oli heitä varten ja heillä oli oikeus nauttia elämästä.”

Millaista tulevaisuutta ennustaisit sivilisaatiolle, joka yhdessä toimien pelastaa kotinsa? Se päätös paljastaisi luonteemme ja muuttaisi meitä. Ottamalla tarvittavan harppauksen – ei uskomalla vaan toimimalla – tekisimme paljon muutakin kuin pelastaisimme planeetan. Tekisimme itsestämme pelastamisen arvoisen.

Sitaatit Jonathan Foer: Me olemme ilmasto.

10 vinkkiä miten lopettaa vaatteiden mielihyväshoppailu ihan oikeasti

Yksi blogini suosituimmista teksteistä on humoristinen postaus mielihyväshoppailun vähentämisestä.

Aihe on kuitenkin todella tärkeä. Kulutuskulttuurimme on kestämättömällä tasolla, todella kaukana kohtuullisesta. Tänään, Suomen 2021 ylikulutuspäivänä päätin julkaista vähän asiallisemman version vaatteiden shoppailusta ja jakaa omat vinkkini ”elämäntapamuutokseen”. Listani on kokemusperäinen, eivätkä kaikki temput tietenkään toimi kaikilla. Listan jokaista kohtaa kannattaa kuitenkin pohtia, sillä mielihyväkuluttaminen on meillä syvällä kulttuurissa. Siihen kannustetaan suoraan ja epäsuorasti koko ajan. Vähentäminen kohtuulliselle tasolle ei ole – varsinkaan himoshoppaajille – niin helppoa kuin miltä se kuulostaa. Todellisuudessa muutos vaatii uudenlaista ajattelua ja toimintaa aika monella elämän osa-alueella. Lopulta on kuitenkin ihan sama millä menetelmällä vaatteiden ostamista ja kulutusta vähennät, kunhan vähennät.

Tärkeintä on asettaa tavoite ja edetä sitä kohti. Niin kliseiseltä kuin kuulostaakin, se, mikä aluksi tuntuu luopumiselta, itse asiassa vapauttaa rahaa ja ajatuskaistaa paljon merkityksellisempiin asioihin. Niihin, mitkä tekevät ihmisistä oikeasti onnellisempia.

Uudista ajattelusi

1. Muutos lähtee arvoista. Vähän tylsä aloitus, mutta tämä on kaiken perusta. Lähtökohta muutokselle on sisäinen ymmärryksesi siitä, mihin tarpeeseen shoppailulla vastaat. Oletko kenties päätynyt rakentamaan identiteettiäsi pukeutumisen kautta? Haluatko sopeutua porukkaan? Palkitsetko itseäsi raskaan työ- tai opiskeluviikon jälkeen? Tai valmistaudutko aina uuteen kauteen uusilla vaatteilla?

Shoppailumotiivien tunnistaminen ja aukikirjoittaminen auttaa tajuamaan, miten pinnallista ostaminen yleensä on. Todellisuudessa kukaan meistä ei tarvitse sitä määrää ja juuri niitä vaatteita, mitä milloinkin ostaa. Valtaosa meistä ostaa (pika)muotia puhtaasti mielihyvätarkoitukseen.

Kirjoita auki todelliset, merkitykselliset arvosi, joihin haluat elämässä ja valinnoissasi nojata. Bonuksena tulee shoppailun lopettamisesta syntynyt rahallinen säästö, joka voi olla vuositasolla merkittävä.

2. Luovu rituaaliostoista. Aika moni ottaa kevään vastaan ostamalla uudet lenkkarit, juoksutrikoot, aurinkolasit, kevättakin tai jonkun ihanan paidan. Ja kesää juhlitaan sitten tietysti uusilla sandaaleilla ja bikineillä. Ehkä tänä vuonna kevään voisi ottaa vastaan niillä viimevuotisilla, täysin käyttökelpoisilla vaatteilla? Tai vaikka second-hand-hankinnoilla. Tunnista rituaaliostokset ja luovu niistä. Luo uusia rituaaleja ostamisen tilalle – kevään voi ottaa vastaan ihan konkreettisesti lintu- tai luontoretkellä. Rituaali voi olla myös aineeton, kuten uusi hiustyyli, joogaretriitti tai online-kurssi.

3. Luo persoonaasi sopiva tyyli, joka kestää aikaa. Steve Jobsin musta poolokauluspaita on monelle tunnistettavin esimerkki omasta tyylistä. Tyyli ei kuitenkaan tarkoita sitä, että karderoobia pitäisi täydentää jatkuvasti. Mitä vähemmän käytät aikaa ja energiaa pukeutumisen miettimiseen, sitä enemmän säästät henkistä kaistaasi johonkin oikeasti merkitykselliseen. Ja miksei sitten investoisi tässä kohtaa palveluun: on ihan luvallista ostaa pukeutumisneuvontaa asiantuntijalta.

4. Aseta itsellesi realistinen tavoite. Kirjoita asioita ylös: alussa mainitut ostomotiivit, todelliset arvosi, millainen on oma tyylisi ja lisäksi tavoitteesi. Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta ostamatta jättämisen voi tietenkin aloittaa heti. Varsinkin arvokeskustelua joutuu käymään useaan kertaan, sillä vanhat ostotottumukset ja mielihyväshoppailu kaihertavat mieltä ja aiheuttavat vieroitusoireita. On tärkeää luoda joku uusi, itselle sopiva juttu shoppailun tilalle omien mielihyvätarpeiden korvaamiseksi. Kehu itseäsi ja jaa onnistumiset somessa. Moni muukin haluaa muutoksen ja kaipaa vertaistukea. Älä myöskään heitä pois jo ostamiasi vaatteita: ”kevätsiivousta” seuraa helposti ”tyhjän kaapin syndrooma” missä koet tarvetta ostaa taas uutta, jotta kaappi ei näyttäisi niin tyhjältä. Parasta mitä voit jo ostamillesi vaatteille tehdä, on huoltaa ja käyttää niitä mahdollisimman pitkään.

5. Jos vaatteet ovat oikeasti todellinen intohimosi, siirry clothing as a service -asiakkaaksi. Lue lisää esimerkiksi Vaatepuun toiminnasta.

Aarre Store ja Vaatepuu löytyvät Jyväskylässä Tyynelänkulmasta.

Torju ulkoinen paine

6. Suojele itseäsi turhilta houkutuksilta. Jos postilaatikossasi tai ovessasi ei vielä lue Ei ilmaisjakelua kiitos niin lisää se jo tänään. Vaikka mainonta on yhä digitaalisempaa, paperikuvastot erityisesti kausikampanjoineen työntyvät postiluukusta silmille. Myös digitaalista mainontaa kannattaa ohjata ja estää. Varmasti olet huomannut, että vierailu verkkokaupassa johtaa usein retargetingiin, missä sivustoille ja someen ilmestyy vierailemasi kaupan mainoksia. Peru turhat mainos/uutiskirjeet.

En itse seuraa muotibloggaajia, mutta ellei kyseessä ole selkeästi second-hand tai kestävän arvomaailman edustaja, suosittelen etsimään muita seurattavia.

7. Vältä ostoskeskuksia ja reittejä, joiden varrella on paljon vaatekauppoja. Tee tietoinen päätös, ettet mene vain katselemaan vaatteita. Jatkuvasta verkkokauppojen selailusta on tietysti vaikeampi irrottautua, mutta onneksi siihenkin on ratkaisu: erilaiset estopalvelut, kuten Blocksite. Näiden niin sanottujen kohtaamispisteiden välttely sekä livenä että digitaalisesti on todella tärkeää, jos oikeasti haluat vähentää shoppailua. Siinä vaiheessa, kun et enää tunne edes katselemistarvetta, tiedät päässeesi jo aika pitkälle.

Suunnittele ja perustele hankinnat (itsellesi)

8. Tee lista hankintakriteereistä ja noudata niitä. Osana shoppailun irrottamista oman identiteetin rakentamisesta on ostamisen rationalisointi. Oikeastihan päätökset ovat aina tunnepäätöksiä, mutta voimme kuitenkin tulla tietoiseksi motiiveistamme (katso kohta 1) ja jopa yrittää vaikuttaa niihin. Ihminen – siis myös sinä – on mestari perustelemaan itselleen, miksi tarvitsee juuri tämän takin tai uudet ihanat tennarit juuri nyt. Oma ostokriteerilistani on suurinpiirtein seuraavanlainen:
1) kyseenalaista, tarvitsetko oikeasti. Onko tarve todellinen.
2) Osta ensisijaisesti käytettynä.
3) Jos tämä ei ole mahdollista, osta uusi mutta kierrätysmateriaalista valmistettu.
4) Jos on ihan pakko ostaa kokonaan uusi, suosi laadukasta ja suomalaista.

Huomaa, että moni vaatevalmistaja syyllistyy tietoisesti tai ymmärtämättömyyttään viherpesuun. Ratkaisu ei ole ostaa jatkossa vain ”sustainable label”-vaatteita vaan ostaa ja kuluttaa ylipäätään vähemmän. Jokainen vastuullisestikin tuotettu vaate kuormittaa ympäristöä. Luomupuuvillalla on tiettyjä arvoja, mutta sillä ei ole mitään tekemistä esimerkiksi kierrätysmateriaalin kanssa. Jos yritys mainitsee, että tuotteessa on käytetty kierrätysmateriaalia kertomatta kuitenkaan sen osuutta, on melko varmaa, että osuus on häviävän pieni ja sen ainoa tarkoitus on johdattaa sinut mielikuvatasolla uskomaan tuotteen vastuullisuuteen. Vaadi läpinäkyvyyttä. Jos sitä ei ole, jätä ostamatta, vaikka kyseessä olisi miten kivannäköinen vaate.

9. Osta vain (tyyliisi sopivia) monikäyttöisiä ja helposti yhdisteltäviä vaatteita ja kenkiä. Jokaisen vaatteen valmistus kuormittaa ympäristöä, joten on tärkeää, että hankittua vaatetta myös käytetään mahdollisimman paljon ja pitkään. Tee realistinen arvio vaatteen todellisesta käyttöasteesta, eli kuinka usein tulisit käyttämään sitä seuraavan vuoden aikana. Jos käyttö jää todennäköisesti alle kahdenkymmenen, harkitse tarvitsetko oikeasti. Hyvä vaate on myös sellainen, että sitä voi ”säätää ylöspäin” juhlavaatteeksi esimerkiksi sopivilla koruilla ja asusteilla. Juhlavaatteita voi ja kannattaa vuokrata.

10. Seuraa muutosta myös eurojen näkökulmasta. Jossain vaiheessa huomaat, että tilille jää enemmän rahaa. Se mihin tämän säästön vastuullisesti käyttää, on sitten toinen asia. Itse olen lisännyt lähituottajien palveluja ja noutoruokaa, koska se helpottaa myös lapsiperhearjen ajankäyttöä. Matkailu on kinkkinen, sillä ohjaamalla vaateshoppailusta säästyneet rahat ulkomaanmatkailuun hiilijalanjälkesi ei pienene, vaan todennäköisesti kasvaa entisestään.

Ilmaston kannalta kaikkein paras hankinta on se, joka jätetään kokonaan tekemättä. Älä osta sitä mitä tarvitset vaan sitä mitä ilman et tule toimeen.