Aihearkisto: kiertotalous

Ruokahävikin vähentämisen uudet normit

kuvituskuva ruoka-annos

Suomessa laaditaan parhaillaan ruokahävikkitiekarttaa, jonka tarkoitus on auttaa meitä puolittamaan ruokahävikki kuluvan vuosikymmenen aikana. Ei ihan helppo nakki tai pala kakkua.

Noin kolmannes suomalaisten ruokahävikistä, arviolta 120-160 miljoonaa kiloa, syntyy kotitalouksissa. Suurimmat ”tuoteryhmät” ovat kasvikset, hedelmät ja kahvi. Luken mukaan ”Kotitalouksien ruokahävikki johtuu useimmiten suunnittelemattomuudesta, arjen muutoksista sekä keittiötaitojen ja viitseliäisyyden heikkenemisestä. Tähteitä ei hyödynnetä ja parasta ennen -elintarvikkeita käsitellään usein kuin viimeisen käyttöpäivän tuotteita.” 

Kuulostaa tutulta. Kuten niin monessa muussakin asiassa, ongelma ei ole tieto vaan asenteet. Koska elämme yltäkylläisyydessä, ruokaa ei tarvitse arvostaa eikä hävikistä viitsitä kantaa huolta, vaikka valtaisa ruokahävikki rasittaa sekä taloutta että ympäristöä. Lukella ja Motivalla on varmasti omat suunnitelmansa asennemuutokseen, ja hyvä niin. 

Mutta sitten on vielä yksi juttu, joka on jäänyt vähän paitsioon: kulttuuriset rakenteet. Normit. Tietyt, syvälle juurtuneet käyttäytymismallit ikävä kyllä edistävät ruokahävikin syntymistä niin kotona, ravintoloissa kuin työpaikoillakin, koska niiden rikkominen olisi epäkohteliasta. Henkilökohtaisten asennemuutosten lisäksi tarvitaan siis rakenteiden ravistelua myös yhteisön tasolla.

Jos saisin itse räjäyttää uusiksi muutamat kulttuurirakenteet, niin listaltani löytyisi ainakin nämä 6 asiaa:

KAHVIHÄVIKKI

1a: Ennen kahvin keittämistä kysytään ensin, moniko juo. 

Suomalaisessa kestityskulttuurissa kahvilla on pyhä erityisasema: siinä ei nuukailla. Erityisesti vieraille ja työpaikoilla on normina keittää aina täysi pannu, vaikka juojia olisi pari kolme. On järkyttävää ja raivostuttavaa, miten paljon tämän varjolla kahvia haaskataan, vaikka elinkaarinäkökulmasta sen ympäristövaikutus on noin tuhatkertainen poisheitettävään määrään (3 dl kahvia viemäriin = 300 litraa vettä viemäriin). Vastuullinen kahvinvalmistaja kirjaisi nämä asiat ja kehotteet tietysti näkyville kahvipakettiin. 

1b: hankitaan työpaikalle termari ja käytetään sitä.

Uudet kahvinkeittimet sammuvat itsestään 45 minuutin päästä, jolloin perinteisellä kaavalla pannuun jää aina mukillinen tai kaksi jäähtymään. Ja tämä sitten heitetään pois ennen kuin taas keitetään pannullinen uutta. Kun työpaikalla otetaan tavaksi kaataa tuore kahvi termariin, hävikkiä syntyy vähemmän. 

1c: Kohtaan 1b viitaten: kuka sanoo, ettei kahvia voisi lämmittää mikrossa?

Kylmä kahvi harvemmin kaunistaa, mutta mikrossa lämmitetty kahvi on ihan yhtä hyvää kuin tuore. Kokeile vaikka. 

RAVINTOLAHÄVIKKI

2a: Lounaan tähteet mukaan myöhemmin syötäväksi. 

Suomessa ei ole tapana kaapia lautasannoksen ruokaa mukaan. Kunpa olisi, sillä kaikki se mitä ei jaksa sillä hetkellä syödä (mutta josta on kuitenkin maksanut) päätyy hävikiksi. Siksi on järkevää pyytää rasia – tai vielä parempaa: tuoda mukanaan oma – ja ottaa loput mukaan. Koska näin ei kuitenkaan kuulu perinteisesti toimia (ja olisihan se vähän noloakin), ravintoloiden tulisi oma-aloitteisesti kannustaa ihmisiä ottamaan ylijäämäruoka mukaan. Pöydille ripustellaan muutenkin mainosstandeja, mukaan mahtuisi varmasti kehotus pyytää tarjoilijalta rasia ruoan kotiin viemiseksi. 

2b: Palaveri- ja seminaaritarjoilujen ylijäämä pitäisi aina tarjota asiakkaalle mukaan. 

Oli kyse täytetyistä sämpylöistä, pullista, hedelmistä tai muusta, tarjoilujen mukana voisi aina olla mukana muutama elintarvikemuovipussi tai pahvirasia syömättä jääneiden tarjoilujen mukaan ottamiseksi. Samalla viestitään, että ylijäämän mukaan ottaminen on ympäristöteko, joka auttaa vähentämään ruokahävikkiä.

2c: Tähteet mukaan myös hotellien aamiaisbuffeteista.

Eihän tarkoitus ole tietenkään kannustaa ihmisiä hamstraamaan ”koko rahan edestä”, mutta esimerkiksi lapsiperheissä vanhemmilla olisi joku mahdollisuus minimoida perhekohtainen hävikki, jos osan syömättä jääneestä ruoasta voisi halutessaan paketoida mukaan.  Ensisijainen tapa vähentää hävikkiä on tietysti ottaa vain sen verran mitä syö, mutta tämä tuntuu olevan haastavaa monelle aikuisellekin. Omasta puolestani buffeteista voisi luopua vaikka kokonaan.

3. Kunnallisten päiväkotien ja koulujen ylijäämäruokaa pitäisi voida myydä halukkaille.

Kun pari vuotta sitten ehdotin lasteni päiväkodille kokeilua, missä vanhemmat voisivat ostaa ylijäämäruokaa ja ottaa ruoan mukaan lasta hakiessaan, ehdotus tyrmättiin perinteisillä ”ei toimi meillä”-tyyppisillä selityksillä. Kun ei ole tahtoa, ei toki löydy ratkaisujakaan. Uskon silti, että tässä piilee yksi merkittävä ja hyödyntämätön potentiaali. Tarvitaan ResQ:n kaltainen sovellus ja pieni jääkaappi noutoruokien säilytykseen.  

Ruokahävikin vähentäminen putken loppupäässä vaatii asennemuutoksen lisäksi uusia toimintatapoja, joita kenenkään ei pitäisi tarvita hävetä. Hyvä uutinen on se, että kohtia 1a-2b voi kuka tahansa viedä eteenpäin omalla esimerkillään sekä kotona että työpaikalla – kunhan on valmis rikkomaan vähän normistoja.

0

Huolla ja korjaa vaatteita – korjauspalvelut netissä

Yksi tärkeimpiä keinoja edistää ruohonjuuritason kiertotaloutta on pidentää käyttämiensä vaatteiden elinkaarta huoltamalla ja korjaamalla.

Lastenvaatteiden korjaaminen on ollut sukupolvesta toiseen ”normaalia”, mutta nykyiset nuoret aikuiset harvemmin kulkevat paikatuissa vaatteissa (ellei kyseessä ole muodikkaasti rikkinäinen trendivaate). Heillä ei välttämättä ole kosketuspintaa itsetehtyihin tai kestäviin vaatteisiin, sillä referenssihinnasta johtuen vaatteiden huoltaminen on ollut viimeiset 25 vuotta ”suhteettoman” kallista. Pikamuotiteollisuus on varmistanut, että pienituloisellekin on edullisempaa ostaa uusi kuin korjata vanha – olkoonkin, ettei viiden euron paitoja ole edes tehty kestämään. 

Meidän sukupolvemme etu on netti, joka on pullollaan ohjeita ja opastusvideoita korjaamiseen, parsimiseen ja vaatteiden huoltoon. Ja meille ”ei-askartelijoille” on tarjolla yhä helpompia korjauspalveluja. Mikä parasta: korjaaminen ja paikkaaminen näyttäisi olevan nousussa

Se mikä vielä puuttuu, on aidot korjauspalveluja tarjoavat verkkokaupat – nykyinen valikoima on laskettavissa yhden käden sormilla. Tässä poimintoja.

Valmistajien korjauspalvelut omille tuotteille

Muutamat vaatevalmistajat tarjoavat korjaustarvikkeita ja/tai -palvelua omille tuotteilleen. Näitä ovat esimerkiksi Globe Hope, Reima, Polarn O. Pyret, Sasta, Keli Clothing ja Alpa. Ihan kaikki eivät harmi kyllä tarjoa palvelua ”digitaalisesti” vaan edellyttävät tuotteen tuomista myymälään. Listan soisi olevan vähän pidempikin (ja lisävinkkejä voi jättää kommenttikenttään!). 

Korjauspalvelun – ja esimerkiksi korjaustakuun – tarjoaminen omille tuotteille on ensimmäinen askel clothing as a service –tyyppisten palvelujen suuntaan. Niissä oleellista on, että sekä valmistajan että asiakkaan etu on mahdollisimman laadukas ja pitkäikäinen vaate. 

Kun haluat korjata tai paikata itse

Ennen muinoin uusien vaatteiden mukana tuli lisänappeja, vaikka mielestäni irronnut nappi on harvoin ongelma; paljon useammin päänvaivaa tuottaa katkennut ripustuslenkki, hapertuva vetoketjun aloituspää tai reikiintyvä merinovillapaita. Lasten vaatteilla on toki vielä ihan omat ongelmakohtansa. 

Aloittelevan paikkaajan kannattaa kääntyä DIY-blogien ja Youtuben puoleen. Hyviä vinkkejä löytyy vaikka kuinka myös niille, joilla ei ole ompelukonetta käytössään. 

Jeesusteipistä on moneksi, mutta vaatteiden korjaamiseen löytyy onneksi parempia vaihtoehtoja. 

Helppokäyttöiset ja kotimaiset vaatelaastarit ovat osoittautuneet ainakin meidän perheessä täysin hyväksytyksi tavaksi pidentää kollareiden ikää. Mikä parasta, paikkaamisesta voi tehdä ”askarteluhetken” johon lapsetkin voivat osallistua valitsemalla paikan ja auttamalla sen liimaamisessa. Toki vastaavia ja halvempia, ainakin yksivärisiä tarrapaikkoja myydään (kuulemma) ihan marketissakin.

Itse olen tykännyt Vaatelaastarin kuosivaihtoehdoista ja siitä, ettei tarvitse itse leikellä materiaalia ”melkein” ympyräksi. En muutenkaan käy Prismoissa kuin pakon edessä, joten postitse kotiin toimitettu paikkasetti sopii minulle.

Vaatelaastari-paikat college-housuissa.
Lapsi sai itse valita vaihtoehdoista Vaatelaastari-paikat ja osallistui myös niiden kiinnittämiseen.

Hieman raffimpaan menoon eli varusteiden tai ulkovaatteiden korjaamiseen löytyy vaihtoehtoja ainakin Partioaitasta ja Varuste.netistä.

Eikä tässä vielä kaikki! Myös ohuita merinovillavaatteita voi paikata: Mustille vaatteille sopiva Keli Clothingin ja Vaatelaastarin yhteinen tuote vastaa kyllä todelliseen tarpeeseen.

Anna muiden korjata

Jos korjaaminen tuntuu työläältä tai sinulla ei yksinkertaisesti ole aikaa edes lähteä viemään vaatetta korjattavaksi paikalliseen kivijalkamyymälään, tarjolla on muutamia korjauspalveluja tarjoavia verkkokauppoja. 

Menddie 
Menddie on täysiverinen, useamman yrityksen yhteinen verkkokauppa netissä. Asiakas ostaa netistä tarvitsemansa korjauspalvelun ja toimittaa vaatteen pakettiautomaatin kautta ohjeiden mukaan. Verkkokaupasta voi ostaa myös korujen puhdistusta ja korjausta. Sanonpa vaan, että juuri korujen korjauspalveluja on ollut vuosien aikana vaikea löytää!

Remake
Remake on omintakeinen, suomalainen tekstiilikiertotalouden pioneeri. Remaken verkkokaupasta voi ostaa korjausompelun lisäksi myös valmistajan omien mallistojen vaatteita. Jos Remake ei ole entuudestaan tuttu, kannattaa ehdottomasti tutustua heidän toimintaansa!

Restyle
Vaasalaisen Restylen verkkokaupasta voi ostaa paitsi vaatteita, myös vaatteiden huoltotarvikkeita ja esimerkiksi korjauspalveluihin käyvän lahjakortin (vaikka joululahjaksi!). Myös vaatteiden korjaukset onnistuvat etänä, mutta niitä ei tilata verkkokaupasta vaan Restyle antaa kustannusarvion sähköpostitse kuvien ja kuvauksen perusteella. 

Goretex-vaatteiden korjaus
Pk-seudulla toimiva korjausompelu.net tarjoaa omana kokonaisuutenaan goretex-vaatteiden korjausta. Yrityksellä ei ole varsinaista verkkokauppaa, mutta tuotteita otetaan kuitenkin korjattavaksi myös postitse. 

Vaatteet palveluna


Uskon, että vaatteet palveluna ovat tulevaisuutta ja vaihtoehto erityisesti kroonisille shoppailijoille, joille kokevat pukeutumisen ja vaihtuvat vaatemallistot osaksi omaa identiteettiään. Suomessa on ainakin kaksi tahoa jotka tarjoavat tätä palvelua: Lasten ulkovaatteita tarjoaa Reima Kit ja aikuisille löytyy Vaatepuu

Suurin este?

Suurin este korjauspalveluiden kysynnän ja tarjonnan kasvamiselle on lineaaritalouteen nojaava arvomaailmamme, jossa halpa hinta ohittaa ympäristöarvot. Ostamme luotolla, sillä todellisen hinnan maksavat meidän jälkeen tulevat sukupolvet.

Oikeastihan helppoja ratkaisuja ei ole, mutta tässä kohtaa on kuitenkin olemassa kohtuullisen helppo ratkaisu: korjaa ja huolla vanhaa niin kauan kuin voit. Hyväkuntoisen mutta tarpeettoman vaatteen voi myydä tai antaa eteenpäin. Osta uusi vasta sitten, kun vanhaa ei voi enää korjata. Aika yksinkertaista.

+2

Miten kiertotaloudesta pitäisi puhua ihmisille?

Lähellekään kaikki ihmiset ymmärrä mistä kiertotaloudessa on kyse, tai he kuvittelevat kiertotalouden liittyvän pelkästään kierrätykseen. Mikä olisi oikea tapa puhua kiertotaloudesta nimenomaan tavallisille ihmisille?

Useimmilla ihmisillä on tarve kokea merkitystä – tehdä valintoja, jotka vaikuttavat johonkin itseä suurempaan. Vaikka en työroolissani ole mikään intohimoinen tarinankertoja, uskon, että juuri kiertotalouden ja ilmastokriisin kohdalla tarinat ovat äärimmäisen tärkeitä: tarinoiden kautta voidaan välittää tunteita. 

Tässä ne tarinat, joita haluaisin itse kertoa ihmisille. 

1. Maapallo on suljettu systeemi, missä ”juomme samaa vettä kuin dinosaurukset aikoinaan”.

Kiertotalouden yhteydessä puhutaan suljetusta systeemistä. Ihannetilassa ei ole jätettä tai hukkaa, vain arvonsa säilyttävää raaka-ainetta, joka kiertää yhä uudelleen.

Suljettu systeemi ei kuitenkaan ole mikään kiertotalouden ”keksimä” termi. Maapallo on jo nyt, ja on aina ollut, suljettu systeemi. Se tarkoittaa, että pelimerkit, joilla kaikki me 7,5 miljardia ihmistä ruokimme toisemme, rakennamme taloja, nautimme teknologiasta ja vietämme mukavaa elämää, on jaettu yli neljä miljardia vuotta sitten. Ainoa asia, mitä saamme tänne lisää, on aurinkoenergia. Toistan: kaikki on tässä, mitään muuta ei ole tulossa lisää. Professori Arto O. Salosen sanoin ”juomme samaa vettä kuin dinosaurukset aikoinaan”. 

Tähän asti maapallo on ollut meille neitseellisen raaka-aineen kultakaivos, josta olemme ammentaneet take-make-waste-henkisesti elintasomme ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Nyt pelimerkit ovat lopussa. Tämän asian sisäistäminen auttaa kertalaakista ymmärtämään, miksi kiertotalous on ainoa kestävä talousmalli. 

2. Kiertotalouden ensimmäinen vaihe ei ole pakkausten kierrätys, vaan kulutuksen vähentäminen ja tavaroiden ja vaatteiden käyttäminen mahdollisimman pitkään.

Ihmiset tuntuvat mieltävän kiertotalouden pakkausten kierrätykseksi. Materiaalien kierrättäminen on tärkeä, mutta vasta viimeinen etappi. Oleellista on ennen kaikkea tehdä fiksuja hankintoja ja pidentää näiden hankintojen elinikää uudelleenkäyttämällä, huoltamalla ja korjaamalla. Yhtenä ostokriteerinä kannattaa käyttää tuotteen huollettavuutta ja korjattavuutta. Ja mikä tärkeintä – tarvitseeko tuotetta ylipäätään ostaa? Voisiko sen lainata, vuokrata tai ostaa käytettynä? 

Kulutuksen vähentäminen ei ole helppoa. Mutta se on palkitsevaa. Ja kun rahaa jää enemmän säästöön, sen kohdentaminen itselle tai perheelle merkityksellisiin hetkiin tuo uutta iloa.  

Auringonlasku Muuratjärvellä lokakuussa

3. Kiertotalouden avulla meillä on mahdollisuus löytää sisäinen hyvinvointi ja elää merkityksellistä elämää. 

Mitä sinulle jää, jos et voisi enää ostaa mitään muuta kuin elämän kannalta välttämättömimmät asiat?

Kuluttaminen on yhteiskunnassamme hyvin keskeisessä asemassa. Vaikka tiedetään, ettei mikään määrä tavaraa tee lopulta ihmistä onnelliseksi, jatkamme sinnikkäästi shoppailua, koska meidät on kasvatettu uskomaan, että identiteettiä rakennetaan ulkoisilla asioilla (kuten vaatteilla) ja pitämään matkailua ja elämyksiä onnellisuuden mittarina. Ja mikä pahinta, jos lakkaamme ostamasta, hyvinvointiyhteiskunta romahtaa. 

Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi. Joten kyllä, ihan varmasti kiertotalous lisää myös yksilön hyvinvointia, mutta tämä hyvinvointi lähtee rakentumaan nimenomaan sisältä päin. Toinen avain on meiltä pitkään kadoksissa ollut yhteisöllisyys. Ruohonjuuritason kiertotaloutta voidaan parhaiten edistää yhteisöllisyyden ja jakamistalouden kautta.

4. Korvaaminen ei riitä, ensin kulutusta pitää vähentää – ja paljon. 

Kiertotalous kulkee tietysti käsi kädessä ilmastokriisin kanssa. Keskivertosuomalaisen lineaaritalouteen nojaava elämäntyyli edellyttäisi noin neljää maapalloa. Hiilijalanjälkemme on valtava.

Kiertotaloudessa tuotteiden käyttöä tulisi jatkaa mahdollisimman pitkään. Tämän yksinkertaisen ohjeen noudattaminen vähentää jo itsessään yleensä ostamisen tarvetta. Tutkitusti kulutustaan vähentäneet ovat onnellisempia kuin ne, jotka vain korvaavat osan hankinnoistaan ”vihreillä tuotteilla”.  

Minulle tärkein tarina on se, että ilmaston kannalta kestävää elämäntapaa ei saavuteta korvaamalla jotain tiettyjä kohtia nykyisestä kulutustyylistämme ”vastuullisesti”. Silloin emme vähennä, vaan korvaamme. 

Vaatehankinnoissa ei auta, vaikka ostaisi pikamuotiketjun ”vihreän malliston” vaatteita, jos ostamisen tahti pysyy samana kuin tähänkin asti, vaatteiden käyttöaste jää yhtä matalaksi kuin aikaisemminkin ja ne päätyvät heti käytön jälkeen energiajätteeksi.

Yksityisautoilun päästöjen nopea vähentäminen ei tapahdu niin, että kaikki ostavat sähköauton. Autoilua pitää vähentää tekemällä julkinen liikenne ja puhtaat liikkumismuodot houkutteleviksi. Autoilun vähentäminen lisää myös yleistä viihtyvyyttä. Aika usein kiertotalouden ratkaisut, kuten vaikkapa autoilu palveluna, synnyttävät sivutuotteena myös muuta hyvinvointia yhteisölle.   

Joten

Kiertotalous ei ole pelkästään tekninen suoritus tai lineaaritalouden korvaava talousmalli. Se on myös henkinen tila, joka vaatii uudenlaisen ajattelun omaksumista. Ja tämän rinnalle yhteisön tukea ja yhteisiä, uusia ja kestäviä palveluja, jotta kestävän elämäntavan noudattaminen olisi mahdollisimman helppoa. 

+2

Mitä kaikkea voisimme ostaa palveluna, mutta emme osta (tai tuota)?

Vaatepuun piste sijaitsee Jyväskylässä KOTO Designmarketin yhteydessä Yliopistonkadulla.

Lineaaritalouden ydin muodostuu jatkuvasta ja kasvavasta neitseellisten materiaalien ja tuotteiden kuluttamisesta. Kiertotalouden ydin muodostuu tuotteiden ja materiaalien elinkaaren pidentämisestä ja uudelleenkäytöstä, ns. suljetusta kierrosta. Kiertotaloutta edistää tuotteiden ostaminen palveluna, sillä tällöin sekä tuottajan että käyttäjän edun mukaista on pitää tuote hyväkuntoisena ja käytössä mahdollisimman pitkään. 

B2B-sektorilla moni asia ostetaan jo palveluna alkaen työpöydistä, matkapuhelimista ja tietokoneista. Yksityisasiakkaina olemme kuitenkin vielä tiukasti kiinni lineaaritalouden ytimessä. Keskeinen syy tähän on neitseellisen raaka-aineen halpa hinta, jota vastaan kierrätysmateriaalin on vaikea kilpailla ilman lainsäädännöllisiä tai verotuksellisia muutoksia. Lähes aina on myös halvempaa ostaa uutta kuin korjata vanhaa. Tuotteiden halpa hinta on meille itsestäänselvyys, josta emme halua tinkiä.

Mutta unohdetaan hetkeksi halvan hinnan ihanne ja mietitään mitä kaikkea voisimme ostaa ja tuottaa palveluna – jos vain haluaisimme.

Aikuisten pukeutuminen

Jos ongelmana (näin ulkopuolisen silmin) on mielihyvähakuinen, jatkuva vaatteiden shoppailu, ratkaisu voisi olla clothing as a service. Myös rajallisen säilytystilan kanssa kamppailevat hyötyisivät ”vuokravaatteista”: valikoima vaihtuu, vaikka tila ei kasva. Suomessa tätä palvelua tarjoaa ainakin Vaatepuu. Erityisesti eettisesti ja vastuullisesti tuotettujen vaatteiden ostaminen palveluna kuulostaisi järkevältä, sillä ne on toivottavasti tehty kestämään, ja tällaisen vaatteen hankintakustannus nykymittapuulla keskimääräistä kalliimpi. Näin palveluna ostaen ihmisillä olisi mahdollisuus käyttää johdonmukaisemmin vastuullisia vaatteita ilman että tarvitsisi ostaa uutta tai investoida isoja summia. Palveluun olisi myös luontevaa sisällyttää pukeutumiskorut ja muita asusteita.

Lasten pukeutuminen

Lastenvaatteet palveluna – uhka vai mahdollisuus? Reima Kit on yksi ensimmäisistä kuukausimaksullisista lastenvaatepalveluista. Ajatus on oikea, mutta ulkovaatteiden kestävyys mietityttää. Jääkö ”toinen kierros” lopulta haaveeksi? Vastuu vaatteiden kierrättämisestä – eli toimittamisesta Emmylle – jää asiakkaalle. Silti, jos (ja kun) ulkohaalarin polvet kuluvat puhki, paikattuna sen käyttöarvo on edelleen hyvä, mutta jälleenmyyntiarvo ei. Tarvittaisiinkin palveluja, missä muuten käyttökelpoisista vaatteista otettaisiin talteen esimerkiksi vetoketjut ja kierrätettäisiin polyesteriosat. Tai kehitettäisiin ”moduulivaatteita”, missä tietty nopeasti kuluva osa kuten polvet/lahkeet olisi helpommin uusittavissa, jos vaate on muuten edelleen käyttökuntoinen.

Vauvanvaatteiden osalta tilanne on parempi: vauva kasvaa nopeasti ja yhden bodyn tai potkareitten käyttöikä saattaa jäädä muutamaan viikkoon tai pariin kuukauteen. Ulkovaatteet eivät vauvoilla kulu käytännössä lainkaan. (Toki vauvojen vaatteet altistuvat erilaisille eritteille, eli hävikkiä syntyy varmasti aikuisten vaatteita enemmän.) Siksi myös äitiyspakkaus voisi olla kiertotaloushenkisempi: ainakin osan vaatteista voisi palauttaa Kelalle ja käyttää uudelleen seuraavana vuonna. 

Kodin sisustus: valaistus, verhot, matot, taide

Minulle on suuri mysteeri, miksei kodin valaistusta tarjota palveluna. Valaisimet kestävät hyvin aikaa ja käyttöä, koska niihin ei juuri kosketa. Määräaikainen sopimus (1-2 vuotta) ja edullinen kk-maksu, joka kattaa valaisimen ostohinnan määräajan puitteissa. Palvelumalliin voisi sisältyä ammattilaisen suositukset asiakkaan toivomalla aktiivisuudella, toisille vuoden välein, toisille harvemmin. 

myynnissä olevia valaisimia
Entä jos valaisimia ei ostettaisi omaksi, vaan ne tulisivat koteihin palveluna ja jatkaisivat määräajan jälkeen seuraavaan kotiin?

Kuten valaistus, myös laadukkaat, standardimittaiset verhot sietävät hyvin pitkäaikaista käyttöä, elleivät ne altistu suoralle ja voimakkaalle auringonpaisteelle. Palvelussa olisi huomioitu kausivaihtelu, mikä toisi taas kerran helposti vaihtelua sisustukseen ilman uuden ostamista. 

Matot joutuvat yleensä kotona kovalle käytölle riippuen tilasta mihin ne on sijoitettu. Silti laadukas matto kestää hyvin peruskäyttöä, ja ellei siihen nyt holauta pullollista punaviiniä, hyvällä perushuollolla vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tietyt ”sisustusmatot” joita käytetään erityisesti akustisista syistä vaikkapa olohuoneissa tai makuuhuoneissa voisi hyvin ostaa palveluna. Matot ovat painavia ja vievät säilytettynä paljon tilaa. Kuten verhot ja taide, matoilla saa helposti vaihtelua sisustukseen. 

Taiteen ostamisella palveluna on pitkät perinteet, mutta jostain syystä se on kuitenkin edelleen pienen piirin ”harrastus”. Taidelainaamoja löytyy isoimmista kaupungeista. 

Astiat

Oma suhteeni astioihin on uskollinen: kotona on ollut sama astiasto kohta 20 vuotta, ja vähäeleisenä se on kestänyt hyvin aikaa. Rikkoontuneiden tilalle olen löytänyt edullisesti käytettyjä – joskin uudet ovat selvästi huonolaatuisempia kuin 20 vuotta sitten valmistetut! Astiat ovat kuitenkin tuotteita, joita voisi hyvin ostaa palveluna. Ja ainakin toistaiseksi Arabia tarjoaa sitä. Varsinkin, jos on ihmistyyppinä vaihtelua kaipaava, kannattaa tutustua palveluun. 

Lelut

Kun esikoiseni oli vauva noin kahdeksan vuotta sitten, tarjolla oli mielenkiintoinen lelupalvelu, Lelulandia, josta sai vuokrata lelut tiettyyn hintaan tietyksi ajanjaksoksi. Palvelu oli kätevä erityisesti niille, jotka ymmärsivät lapsen kyllästyvän nopeasti, ja että tehokkain tapa ylläpitää mielenkiintoa on vaihdella leluja. Kaikki eivät kuitenkaan halua hankkia (edullisesti käytettynäkään) jätesäkeittäin leluja joita sitten vuorollaan säilytetään kellarissa ja osa on leikissä.

Vaikka tutkittua tietoa ei ilmeisesti ole, yleisen käsityksen mukaan älylaitteiden ja digitaalisten palvelujen suosio on vähentänyt lelujen ostamista ja keskittänyt myyntiä isoille marketti- ja halpaketjuille.

Ei siis ole yllättävää, että laatuleluja vuokraava Lelulandia joutui lopettamaan toimintansa. Halpaa muovikrääsää – ja vähän kalliimmalla myytävää – on tarjolla loputtomasti. Halvat lelut menevät myös helposti rikki ja niiden korjaaminen on haastavaa ja kannattamatonta. Silti toivon, että joskus tulevaisuudessa tällekin tuotesektorille löytyisi toimiva, palveluun perustuva liiketoimintamalli. 

Valomiekka purettuna osiin
Suoritin keväällä kiertotalouskurssin, jonka harjoitustyönä piti purkaa ja korjata rikkinäinen tavara. Lapsen valomiekassa ei toimineet enää valot eikä äänet, joten valitsin sen. Osiin purkaminen osoitti hyvin, miten lelua ei ole edes suunniteltu purettavaksi ja/tai korjattavaksi. Osat ja elektroniikkakomponentit olivat hauraita ja halpoja. Kolvaustaitoinen puoliso hoiti varsinaisen korjauksen ja miekka saatiin kuntoon. Jäin miettimään, moniko edes huolehtii, että tämäntyyppinen lelu päätyy lopulta SER-jätteeseen eikä sekajätteeseen.

Kodinkoneet

Kodinkoneet vievät tilaa, ja niiden kohdalla palveluna ostamisen suurin etu on säilytys ”jossain muualla”. Erilaisia lainapalveluja on tarjolla jo nyt, mutta ne vaativat asiakkaalta ennakointia ja omatoimisuutta, sillä koneet on tyypillisesti noudettava itse vuokrapaikasta. Lisäksi sesonkiaikaisuus on ongelma: juuri se mille olisi tarve (Mehumaija, kuivuri) ajoittuu samaan hetkeen kuin kaikilla muillakin. Koska koneet vievät tilaa, säilytystilan vuokran kattamiseksi laitteiden kierto pitäisi olla aktiivista. Kodinkoneissa toiminee siis edelleen parhaiten perinteinen lainaamo, missä esimerkiksi taloyhtiö hankkii suosituimmat koneet yhteiskäyttöön ja huolehtii niiden huollosta. Paine kodinkoneiden kunnossapitämiseen on suurempi, kun käyttäjäkunta on tiedossa.

Autoilu

Autoilun kalleuden takia siihen liittyvät palvelumallit ovat tuttuja B2B-sektorilta: yritys-leasingit ovat olleet käytössä vuosia, ellei vuosikymmeniä. Nämä ”edut” eivät toki koske lähellekään kaikkia työntekijöitä. Yksityisille suunnattuja, auton omistamisen painetta vähentäviä autoilun yhteiskäyttö- ja vuokramalleja on onneksi jo tarjolla isoimmissa kaupungeissa. Täällä Jyväskylässä Omagon yhteiskäyttöautoja on ainakin Kankaalla (biokaasuautot) ja keskustassa, missä täyssähköautot ovat päivisin kaupungin työntekijöiden käytössä ja iltaisin ja viikonloppuisin vuokrattavissa. Autoiluun ja auton omistamiseen liittyy hyvin vahvoja mielikuvia ja statusarvoa, minkä vuoksi palvelun yleistymistä joudutaan varmasti odottamaan.

Summa summarum?

Yleisesti ottaen erilaisten tavaroiden ostamista palveluna hidastaa (hinnan lisäksi) oma suhteemme tavaraan: se on meille osa identiteettiä tai statusta. Meillä on tavaraan tunneside ja mahdollisesti siihen liittyviä hyviä muistoja. Ehkäpä omistaminen myös vahvistaa turvallisuuden- ja pysyvyyden tunnetta muuten yhä epävarmemmassa ja -vakaammassa maailmassa. 

On silti surullista, että kiertotalouden edellytykset ja markkinat palveluille parantuvat merkittävästi vasta, kun ihminen pystyy rakentamaan identiteettinsä niille palikoille mitä löytyy hänestä itsestään sisältä, ei ulkoa. 

+2

Voiko kiertotalous onnistua ilman kulutuksen vähentymistä?

Päiväkodin kaide

Iltaharrastusten vähentyessä otin työn alle pari helpohkoa edX:n kiertotalousverkkokurssia. Peruskurssi oli mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa, sillä keskieurooppalainen toteutus tarjoaa vähän uutta näkökulmaa Suomessa näkemääni kiertotalouskeskusteluun. 

Kurssin loppupuolen moduulissa keskusteltiin metallien kierrättämisestä. Videolla professori kehottaa opiskelijaa arvaamaan, miten kauan kestää, että alumiini kiertää (lähes) 100 %:sti niin, että tarve (inflow) ja kiertoon vapautuva alumiini (outflow) ovat tasapainossa eikä neitseellistä alumiinia enää tarvita. Minun arvaukseni taisi olla 30 vuotta, mikä tuntui vähän pessimistiseltä. No, sehän oli todella raskaasti pieleen. Oikea vastaus: 100 vuotta. 

100 vuotta on ihan käsittämättömän pitkä aika – emme edes tiedä millaista elämä ekokriisin keskellä on 100 vuoden päästä. Mihin näin pitkä aikajänne perustuu?

Yksi peruste on tietysti se, että metallina alumiini ”sitoutuu” tuotteisiin hyvin pitkäksi aikaa. Suurempi syy on kuitenkin se, että niin kauan, kun maapallon väestömäärä, elintaso ja kulutus kasvavat, markkinoille ei tule vapautumaan riittävästi alumiinia, jotta kasvavaan kysyntään pystyttäisiin vastaamaan. Tarpeeksi korkeaan kierrätysasteeseen päästään vasta kun kulutus tasaantuu, ja outflow ja inflow ovat balanssissa. Väestökasvuennusteen mukaan kasvu tasoittuu noin seuraavan sadan vuoden päästä. Tällöin myös raaka-aineiden tuotanto ja kulutus voisivat tasoittua. 

Vähän mittakaavaa. Primary aluminium production: http://www.world-aluminium.org/statistics/primary-aluminium-production/#linegraph

Tämä sama ilmiö taitaa toteutua muidenkin raaka-aineiden kohdalla. Vaikka kierrätysmateriaaleja hyödynnetään koko ajan enemmän, niiden suhteellinen osuus kokonaistarpeesta vähenee. Kulutus kasvaa nopeammin kuin kierrätysaste.

Onko siirtyminen kiertotalouteen siis suuri ja saavuttamaton unelma maailmassa, jossa kulutus vain kasvaa?

Kun suomalaiset puhuvat kiertotaloudesta vaihtoehtona lineaaritaloudelle, keskusteluissa keskitytään paljon fossiilittomaan energiantuotantoon ja raaka-aineiden kiertoon. Tämä on luonnollista, sillä neitseellisten luonnonvarojen järjetön ylikäyttö tuhoaa pallomme. Raaka-aineiden kierrätys on keskeinen keino edistää kiertotaloutta, luoda uutta liiketoimintaa ja työpaikkoja ja ennen kaikkea vähentää merkittävästi päästöjä. Ilmastonmuutoksen hidastamisen näkökulmasta erityisesti autoihin ja rakennuksiin sitoutunut teräs, betoni, alumiini ja muovi pitäisi saada kiertämään

Kiertotalous kuudessa minuutissa.

Insinöörivetoisessa kulttuurissamme paljon vähemmän keskustellaan kiertotalouden edellyttämästä talouden ekosysteemistä ja välttämättömästä ostokäyttäytymisen muutoksesta. Muutoksen tarpeesta puhutaan paljon, mutta miten ja milloin tämä muutos tehdään, mitä se meiltä konkreettisesti edellyttää – tämä muutoksen polku jää välillä epäselväksi. 

Onneksi kiertotaloudessa ei ole kyse pelkästään raaka-aineista. Yhtä lailla kyse on

  • palvelutaloudesta, jossa hyödykkeitä tuotetaan ja käytetään palveluna. Mikään (paitsi oma asenteemme ja omistaminen vaurauden symbolina) ei estäisi meitä siirtymästä jo nyt palvelutalouteen esimerkiksi liikenteen, pukeutumisen tai vaikkapa sisustamisen osalta. Ehkä kiertotalouden rinnalla tulisikin puhua palvelutaloudesta (tai palvelu- ja kiertotaloudesta).

Erityisesti ympäristöalan asiantuntijat korostavat systeemisiä ratkaisuja ja totta kai, ilman niitä emme voi onnistua. Mutta ajan henkeen kuuluu, että kun fossiililobbarit lompakkoineen kuiskivat kulisseissa, poliitikot eivät saa tehtyä näitä isoja, välttämättömiä päätöksiä ilman kansan vahvaa painetta tukea. Kun saamme ihmiset muuttamaan arvojaan ja asenteitaan, he myös äänestävät niiden pohjalta ja vaativat poliitikoilta oikeita päätöksiä. Arvo- ja asennemuutos synnyttää kierteen, missä päättäjät joutuvat tai saavat tehdä parempia päätöksiä, ja päätökset muokkaavat puolestaan ihmisten asenteita.

Vaikka alumiini ei kiertäisi kunnolla vielä sataan vuoteen, suljettu kierto voidaan saavuttaa arvojen, asenteiden, päätösten ja tekojen syklissä.

Palvelutaloudessa kysymys on businessmalleista, joita on mahdollista rakentaa jo nyt.

0