Keskisuomalaisessa oli eilen tarina 38-vuotiaana syöpään menehtyneestä taiteilija Mari Antjärvestä. Jutussa viitattiin rakenteilla olevaan “hampputaloon” ja pariskunnan luonnonmukaiseen elämäntapaan. Tarinan lopussa Antjärven puoliso Vesa Kaakkuriniemi sanoo: “Hän eli ekologisesti maapallon kokoisen elämän”.
Jäin miettimään tätä ilmausta.
Mitä ekologisesti maapallon kokoinen elämä käytännössä tarkoittaa? Paperilla, tai excelissä, se tarkoittaa tietysti sellaisia kulutusvalintoja, jotka pitävät meidän yksittäisten ihmisten päästöt kestävällä tasolla, noin 2500 CO2-ekv:ssä.
Mielikuvat kestävästä elämästä ovat kuitenkin aika kliseisiä. Väitän, että keskivertosuomalaiselle se tarkoittaa ensisijaisesti luopumista jostain ihanasta ja itsestäänselvästä (ulkomaanmatkat, mehukkaat pihvit, säännölliset muotishoppailut kauppakeskuksissa ja kaiken ostaminen uutena). Aivan varmasti se tarkoittaa toisille myös ekohihhuleita, eli vasemmiston aatemaailmaan nojaavia risupartoja tai vegaaneja, ehkä vähän naiivejakin rönttövaatteisiin sonnostautuneita luonnonystäviä.
Oma matkani kestävälle tasolle ei ole valmis. Viimeksi kun tarkistin, hiilijalanjälkeni oli noin 3500 CO2-ekv. Minulla olisi erityisesti parannettavaa ruokailutottumuksissa, sillä vaikka olen vähentänyt paljon lihansyöntiä ja enkä syö juuri koskaan punaista lihaa, syön edelleen paljon maitotuotteita kuten rahkaa ja juustoja.
Jos kuitenkin mietin asioita, joista olen “luopunut” niin en oikeastaan koe luopuneeni mistään. Kestävähkö elämäntapa tuntuu kaikin puolin hyvältä ja ennen kaikkea palkitsevalta. Lentomatkailun vähentämisestä kirjoitin jo aikaisemmin. Kun ei keskity odottamaan “vuoden kohokohtaa” eli etelänlomaa, huomaakin, miten kivaa arki voi olla. Arjesta ja pienistä asioista nauttiminen on yksi kestävän elämäntavan parhaista puolista. Tunnen kiitollisuutta joka päivä ja yritän opettaa sitä myös lapsilleni. Kulutuksen vähentäminen vain parantaa omaa mielenterveyttä. Kun ei määrittele omaa identiteettiään esimerkiksi pukeutumisen kautta, säästää paitsi valtavasti rahaa myös hurjasti aikaa. Jos ostan jotain itselleni, yritän ensisijaisesti löytää sen käytettynä.
Maapallon kokoinen elämä ei ole luopumista vaan yhteyden löytämistä ympäristöön ja siihen, mikä elämässä oikeasti on arvokasta. Mielikuvien muuttaminen on kuitenkin vaikeaa. Kestävän elämän arvostaminen on tietyllä tavalla kuin uskonnollinen kokemus: sitä ei voi selittää, se pitää ymmärtää ja kokea itse. Ehkä tämä on se ydinongelma. Kun näkee asiat luopumisena, ei ole kiinnostusta ymmärtää ja kokeilla.
Kaikki me kuitenkin kuolemme joskus. Kuinka moni meistä voi siinä vaiheessa sanoa eläneensä ekologisesti maapallon kokoisen elämän? En minä ainakaan.
Vastaa