Jäähyväiset logomukeille

Logomuki – tuo sisäisen brändilanseerauksen ja yrityskulttuurin ikonisin peruskivi. Tiedättehän, se kömpelö ja raskas kartio, jossa on vahva korva ja pohjassa teksti made in china. Ja kyljessä isolla firman logo.

Kustannussyistä mukiksi valitaan se halvin kiinalainen, jonka saa eurolla tai kahdella. Logo kyljessä varmistaa, että jälleenkäyttö- ja -myyntiarvo on nolla.

Logomukeja voi paheksua kahdesta syystä:
1) Ne ovat täysin turhia jo hankittaessa.
2) Kun ilme uudistuu, muki on käytännössä jätettä.

Logomukeja hankitaan, koska niin on aina ennenkin tehty. Maailmassa, joka kirjaimellisesti hukkuu turhaan kulutukseen ja krääsään, jokainen vanha kulutuskäytäntö pitäisi kyseenalaistaa. Aidot Arabia-sarjojen mukit voi sentään myydä eteenpäin Tori.fi:ssä sitten kun niitä ei enää tarvita. Logomukeja sen sijaan ei halua kukaan.

Vahva brändi ei tarvitse halpismukia. Yritys, joka on aidosti sisäistänyt vastuullisuusperiaatteet, luottaa brändin jalkautuksessa digin voimaan ja jättää turhat mukit (ja halpis-T-paidat) tilaamatta. Aika harvoin on niin, että brändin väreihin ei kävisi musta tai valkoinen muki, jotka laatuposliinista puhuttaessa kestävät sekä aikaa että käyttöä – ja useampia brändiuudistuksia.

0

Vääränä päivänä Oslossa

Ryanairin lento Pirkkalasta Osloon laskeutui Ryggen kentälle perjantaina klo 10.30 paikallista aikaa. Tarkoitus oli viettää miehen kanssa muutaman päivän kaupunkiloma Oslossa. Olimme heränneet varhain samana aamuna Jyväskylässä ja ajaneet Tampereelle. Suomessa oli tavanomainen, puolipilvinen ja melko lämmin kesäpäivä, mutta Oslossa ilma oli muistaakseni kolea ja sateinen. Lento- ja bussimatkan jälkeen päätimme huilailla hotellihuoneessa vähän aikaa ennen kuin lähtisimme illansuussa etsimään jotain sopivaa ruokapaikkaa.

Hotellimme Scandic Byporten sijaitsi aivan keskustassa, pienen ostoskeskuksen yhteydessä. Kuudennen kerroksen huoneesta oli mukava kaupunkimainen näköala – ei ihan kattojen yli, mutta melko korkealle kuitenkin. Suoraan ikkunan alla sijaitsi pieni kävelyalue ja aukio.

Istuin sängyllä suunnittelemassa tulevien päivien aikataulua, kun yhtäkkiä kuului ja tuntui valtava tömähdys. Säikähdin, sillä koko rakennus tuntui ”hyppäävän”. Huoneessa sijaitseva kaareva jalkavalaisin huojui voimakkaasti. Jotain oli räjähtänyt, ja räjähdys tuntui tulleen suoraan alapuolelta. Ensimmäinen kauhunsekainen ajatukseni oli, että rakennus sortuu. Vaistomaisesti ryntäsin ikkunaan katsomaan. Toisin kuin jossain suomalaisessa iltapäivälehdessä myöhemmin väitettiin, ihmiset eivät suinkaan ryntäilleet kadulla paniikissa ristiin rastiin, vaan tilanne vaikutti enemmän elokuvan pysäytyskuvalta: kaikki olivat pysähtyneet paikalleen kesken liikkeen juuri siihen missä olivat. Hetkeä myöhemmin he selkeästi pyrkivät arvailemaan mistä suunnasta voimakas ääni oli kuulunut, vaihtoivat katseita ja ehkä sanojakin tuntemattomien kanssaliikkujien kanssa. Kun mitään muuta ei tapahtunut, ainakin osa heistä päätti jatkaa matkaa. Ilman paniikkia.

Muutaman minuutin kuluttua alkoi kuulua sireenien ääntä. Lukuisia hälytysajoneuvoja ajoi parin korttelin päässä. Vähän matkan päässä kattojen välissä oli havaittavissa savua.

Oli turhauttavaa istua hotellihuoneessa televisio päällä googlettamassa norjalaisia uutissivustoja ja arvailemassa mistä on kysymys: Alkuvaiheessa ei ollut tietoa oliko kyse kenties ”harmittomasta” kaasuräjähdyksestä vai sittenkin pommi-iskusta. Uutissivuja päivitettiin todella hitaasti. Jälkeenpäin olen tajunnut, miten iso arvo Twitterillä olisi juuri tuossa tilanteessa ollut (liityin Twitteriin vasta yli vuotta myöhemmin). Kun tieto pommi-iskusta tuli, alkoi spekulaatio kuka räjäytyksen oli suunnitellut, kuka tai mikä oli kohteena, oliko kyseessä terroristiryhmittymä ja oliko syytä pelätä uusia iskuja. Utoyan kauheuksista alkoi tihkua tietoa vasta myöhemmin, ja niiden yhteys keskustan räjähdykseen selvisi niinikään vasta viiveellä.

”Koko hotellirakennuksemme tärähti, kun pommi räjähti kahden korttelin päässä täällä Oslossa. Ravintolat, ostoskeskukset ja muut keskustan kaupat on suljettu, joten ilta kuluu hotellihuoneessa BBC Newsiä katsellen.”

LinkedIn-päivitykseni 22.7.2011

Kun tieto räjähdyksestä – isosta autopommista ja myöhemmin kuolonuhreista – vähitellen levisi, järkytys ja hiljainen lamaannus valtasivat norjalaiset. Huomasimme tämän, kun muutama tunti tapahtuneesta uskaltauduimme ulos etsimään ruokapaikkaa. Olimme syöneet viimeksi aamuvarhaisella jotain Suomessa, eväät oli naposteltu ja nälkä alkoi olla jo armoton. Käveltyämme ristiin rastiin keskustaa tunnin ajan tilanne oli selvä: kaikki keskustan ravintolat oli suljettu. Olimme suurin piirtein viimeiset asiakkaat, jotka vielä onnistuivat tilaamaan itselleen ylihinnoitellut pizzat oman hotellin ravintolasta.

Kävimme turisti-infossa tarkistamassa olisiko kenties joku kohde auki. Sellainen onneksi löytyi, Viikinkilaivamuseo vähän matkan päässä Oslon ulkopuolella. Oopperatalon katolla saattoi kävellä. Ajelimme bussilla jossain keskustan ulkopuolella. Aika laihaa, mutta muutakaan tekemistä ei ollut.

Koska elettiin parhainta turistisesonkia, Oslossa oli tuona viikonloppuna paljon turhautuneita matkailijoita. On helppo tuomita erään amerikkalaisnaisen raivo, jolla hän ripitti kovaäänisesti turisti-infon neuvojia peruuntuneista suunnitelmistaan. Mutta monen kaukaa tulleen matkailijan näkökulmasta kaikkien liikkeiden, ravintoloiden ja keskeisten turistikohteiden pitäminen suljettuna vielä siinäkin vaiheessa, kun Breivikin aika varmasti tiedettiin toimineen yksin eikä välitöntä vaaraa enää ollut, tuntui heistä kohtuuttomalta reaktiolta. Tapahtumien hirvittävyys ei ehkä vielä täysin auennut – varsinkaan niille jotka eivät osaa norjaa – eikä hiljentyneen kaupungin ja maan kansalliseen suruun ollut ulkopuolisen helppo yhtyä. Terrori-iskun kohtaama Norja laittoi omat kansalaisensa turistien edelle, ja tätä oli syytä kunnioittaa. Joukkosurmaa pahemmin turisteille näkyivät autopommin jäljet. Talojen ikkunoita oli rikki, kadulla sirpaleita ja katuosuuksia edelleen suljettu.

Lauantaina yleinen lamaannus ja epätietoisuus johtivat itselläkin väistämättä pakonomaiseen tarpeeseen päästä nyt vaan äkkiä pois täältä. Googlasin miten pääsisimme junalla Ruotsiin ja sieltä Suomeen. Nopea, elokuvamainen pakeneminen joukkosurmaajan henkisesti lamauttamasta maasta ei ollutkaan niin helppoa. Joko kaikki rajaliikenne oli suljettu tai sitten tämä vaihtoehto ei vaan lopulta ollut realistinen, mutta lopputuloksena päätimme sinnitellä Oslossa maanantaihin saakka.

Viikonlopun aikana kävelimme hiljaisessa keskustassa. Jos Breivikin tavoite oli saada julkisuutta, sitä hänelle totisesti annettiin. Hänen naamansa – ilmeisesti hänen itsensä medialle toimittamin kuvin – koristi joka ikistä lööppiä mikä vastaan tuli. Media oli nielaissut koukun siimoineen päivineen. Tragedia oli toki valtava ja kansallinen suru ja järkytys suuri, ja ihmisten tarve tiedolle valtava. Mutta silti.

Ehkä, ja toivottavasti, tänä päivänä sama ei enää onnistuisi. Tuolloin kuitenkin kaikki hänen Norjassa, maailmalla ja meillä Suomessakin saamansa mediajulkisuus tuntui täydelliseltä onnistumiselta. En väitä, että olisi mitenkään helppoa tasapainoilla median tiedotustehtävän, ihmisten valtavan tiedontarpeen ja ansaittua medianäkyvyyttä tavoittelevan terroristin motiivien välillä. Tragedia myy.

Uskon, että tänä päivänä terroristeille ei annettaisi enää niin paljon henkilökuvamaista palstatilaa. Maailma on jo aika erilainen kuin 10 vuotta sitten. Tosin, ikävä kyllä ei mitenkään hyvällä tavalla.

Haluaisin myös uskoa, että mitään samanlaista ei koskaan enää tapahtuisi. Liikehdintää ja kasvavia jännitteitä kuitenkin tuntuu riittävän. Aina voi tietysti toivoa.

Oli helpottavaa päästä takaisin Suomeen. Samalla tuntui epätodelliselta, että olimme olleet vain muutaman korttelin päässä autopommista sen räjähtäessä. Ja että ylipäätään olimme Oslossa juuri sinä päivänä, kun joukkosurma tapahtui.

0

Kun tajuat, ettet tiedä yhtään mitään

Ilmastolukupiirimme kesäkuun tapaamisessa keskusteltiin Juha Kauppisen paljon kehuja keränneestä Monimuotoisuus-kirjasta (Siltala 2019). Kirja oli vaikuttava, mutta vaikea pala kakkua, sillä suhteeni lajituntemukseen on aina ollut nihkeä.


Koulussa biologia oli inhokkiaineeni. Yksi syy oli teoreettisuus: luontoa opeteltiin ymmärtämään lukemalla, ei kokemalla. En kerta kaikkiaan jaksanut päntätä, mikä lintu munii kuinka monta munaa missäkin kuussa. Onnekseni ala-asteen luokalla oli useampi (intohimoinen) biologi-vanhempi, joiden johdolla leirikouluista jäi mieleenpainuvia kokemuksia. Saatoin vähän innostua sammaleista, kun pääsin itse niitä hypistelemään ja tunnistamaan.


Tätä taustaa vasten Juha Kauppisen vahvaa asiantuntemusta huokuvat, yksityiskohtaiset kuvaukset eri lajien kehityksestä ja ennen kaikkea ihmistekojen vaikutuksista lajien selviytymismahdollisuuksiin olivat yhtä aikaa vaikuttavaa ja raskasta luettavaa. Ymmärsin ennen kaikkea sen, miten järkyttävän vähän ymmärrän luonnon monimuotoisuudesta.

Ei haittaa, että kirja teki minut aika surulliseksi ja sai tuntemaan syyllisyyttä – näin sen pitäisi ollakin. Luulen, että meillä keskivertosuomalaisilla on aika vääristynyt käsitys omasta luontosuhteestamme – ikään kuin riittäisi, että laitetaan roskat roskiin ja se, että käydään lenkillä metsän reunustamalla pyörätiellä, tekisi meistä luontokansaa. Tuore Thermacell-kohu kertoo karusti tavastamme olettaa, että luonnon tulee alistua meidän tarpeidemme edessä. Monimuotoisuus-kirja tarjoaa kalibrointityökalun todellisuuteen ja perspektiiviä siihen, miten tuhoisaa paikallisten populaatioiden katoaminen on ekosysteemeille. Kun joku laji tietyltä alueelta katoaa, hyvin todennäköisesti se ei sinne koskaan enää palaa.

Kirjan jokainen luku muodostaa oman tarinakokonaisuuden pohdintoineen. Siksi kirjaan kannattaa tarttua rohkeasti, vaikka ei jaksaisi lukea sitä kokonaan. Yhdenkin luvun lukeminen antaa paljon pohdittavaa ja ymmärrystä mihin maailmamme on menossa.

0

Uskotko, että ilmastonmuutos on totta?

Minulle kevään ilmastolukupiirin vaikuttavin lukukokemus oli Jonathan Foerin Me olemme ilmasto – miten planeetta pelastetaan ruokavalinnoilla? (Atena 2020).

Nautin kirjasta suunnattomasti. Suomenkielinen käännös oli onnistunut ja suurelta osin hyvin luontevaa tekstiä. Vähän väliä vastaan tuli virkkeitä, joihin oli kiteytetty ajatus tai ongelma niin oivaltavin sanoin, ettei sitä voinut ohittaa. 

Kirjassa oli monta kiinnostavaa teemaa, mutta poimin tähän itseäni eniten puhutelleet. 

Emme usko ilmastonmuutokseen

Foer kirjoittaa siitä, miten suuri osa meistä ei oikeasti usko ilmastonmuutokseen. Varsinkin kirjan alkupuolella Foer käy läpi ongelmaa erilaisten historiallisten tapahtumien ja tarinoiden kautta: kuinka paljon maailmassa on kärsimystä (myös) siksi, että viestintuojia ei ole uskottu, koska viesti on ollut niin järkyttävä.

Veroleikkausten vuoksi otetusta velasta voi neuvotella. Rapistunutta infrastruktuuria voi korjata tai korvata. Jopa monet ympäristötuhot, kuten valtemerten kuolleet vyöhykkeet, vesien saastuminen, luonnon monimuotoisuuden kaventuminen ja metsäkato, voivat olla ja ovat olleetkin peruttavissa. Mutta kasvihuonekaasuista puhuttaessa mielikuva panttaamisesta on järjetön: ei kukaan – ei mikään laitos, eikä mikään jumala – myönnä meille lainaa, jonka kulut ovat tolkuttomasti suuremmat kuin mihin meillä on varaa. Ja vaikka ihmiskunta tuntuisi liian tärkeältä päästää kaatumaan, kukaan ei tule hätiin kuittaamaan velkaamme pois.

Hokemaa ”lasten tulevaisuuden panttaamisesta” on käytetty moninaisissa yhteyksissä. — Joku aina maksaa valinnoistamme. Tiedämme asian mutta emme usko sitä. Panttaamme lasten tulevaisuuden myös elämäntavoilla, jotka aiheuttavat ympäristökatastrofeja tulevaisuudessa.

Sama koskee ilmastonmuutosta: Jos uskoisimme, toimisimme, emmekä vain hokisi että ”tarttis tehdä jotain”. Lopulta se denialistien ryhmä, joka kieltää ilmastokriisin olemassaolon kokonaan, on varsin pieni. Suurempi uhka maapallolle on kansakuntien enemmistö, joka uskoo asiantuntijoita, mutta ei silti tee mitään. He ovat juu kyllä huolissaan, mutta asia on niin vaikea ja monimutkainen, että se on helpompi sulkea pois mielestä ja jatkaa elämää (syömistä, shoppailua, matkustamista) kuten tähänkin asti. Sitä, että globaalisti katsottuna me suomalaiset elämme maapallon kantokyvyn ylittävässä yltäkylläisyydessä, ei haluta myöntää. On helpompi osoitella sormella muita maita ja ihmisiä kuin laskea rehellisesti oma hiilijalanjälki ja tehdä oikeasti vaikuttavia toimenpiteitä sen pienentämiseksi. Myös muiden osoittelu ja oman roolin vähättely on yksi denialismin muoto.

Yhteiskunnalliset rakenteet ylläpitävät vanhaa ja estävät muutoksen etenemistä

Toinen tärkeä teema on toiminnan muutoksen ja poliittisten päätösten esteenä olevat yhteiskunnalliset rakenteet ja kannustimet, joilla toimintaamme ohjataan. Ja miten asia lopulta menee: synnyttääkö motivaatio toimintaa vai toiminta motivaatiota?

Rakenteet kannustavat tekemään tiettyjä asioita ja jättämään tekemättä jotain toisia asioita.

”Käsitteelliset tapahtumat – – kuten ilmastonmuutos – – tarvitsevat rakenteita, jotka mahdollistavat tunteita herättäviä tekoja. Uudet rakenteet puolestaan tarvitsevat arkkitehtejä ja vanhojen rakenteiden purkamista, vaikka olisimmekin vanhaan niin tottuneita, ettemme enää edes näe sitä.”

Ajankohtaisena esimerkkinä täältä Suomesta voisi nostaa vaikkapa kaupunkikeskustojen elinvoiman heikkeneminen, jota mitataan – yllättäen – kulutukseen perustuvin mittarein. Täällä Jyväskylässä asiaa on surkuteltu jo pitkään ja yhteiseksi pahikseksi on nostettu kallis pysäköinti*. Viimeisimpänä pelastusrenkaana ehdotetaan maksutonta pysäköintiä viikonloppuisin – eli halutaan tarrautua tuttuun ja turvalliseen ylikulutuksen petaamiseen ja autoilun lisäämiseen – molemmat mitä suuremmassa määrin meneillään olevan ilmastokriisin kannalta vääriä signaaleja. 

Entä, jos kaupunkikeskustojen vetovoimaisuutta mitattaisiinkin ilmanlaadulla, julkisen liikenteen, pyöräilyn ja jalankulun saavutettavuudella, yleisellä viihtyisyydellä, vihreydellä (kuten puita per neliökilometri), melutasolla ja tapahtumilla? Miltä tulokset näyttäisivät?

Ruokavaliomuutos on ainoa realistinen tie nopeaan päästöjen vähentämiseen

Foer ei usko, että millään päästövähennyksillä ehditään saada ilmaston kannalta riittävän nopeita muutoksia. Ainoa keino olisi luopua tai vähentää merkittävästi eläinperäisten tuotteiden syömistä. Lihatuotannon ilmastovaikutus on valtava – kuten Foer kirjassa osoittaa – yhdessä välillisten vaikutusten kanssa jopa puolet kaikesta ilmastokuormasta

Hänen ehdotuksensa on, että ihmiset jättäisivät eläinperäiset tuotteet kokonaan pois aamiaiselta ja lounaalta, mutta halutessaan nauttisivat niitä päivällisellä, joka on monelle päivän kulinaristinen kohokohta (ainakin Yhdysvalloissa). Perusidea on sovellettavissa mihin tahansa kulttuuriin: eläinperäiset raaka-aineet ”säästetään” päivän tärkeimmäksi koetulle aterialle oli se sitten lounas, illallinen tai jotain muuta. Ajatus on yksi tapa toteuttaa fleksaamista, eli kasvisruokavalion painottamista ilman että kokonaan siirtyy vegaaniksi. 

Eläinperäisten tuotteiden karsiminen lautaselta on todennäköisesti tärkein yksittäinen teko, jolla yksilö voi hillitä ilmastonmuutosta. Sillä on todennettu, merkittävä vaikutus ympäristöön, ja kollektiivisesti tehtynä se vaikuttaisi kulttuuriin ja markkinoihin voimallisemmin kuin mikään mielenosoitus.

Ilmastonmuutoksesta ei saa tarinaa – vai saako?

Ihmiset rakastavat tarinoita, mutta ilmastonmuutoksesta ei saa hyvää tarinaa – vielä. 

”Melkein kaikki yritykset tarinallistaa maapallon kriisi ovat joko scifiä tai kuitataan siksi. Ilmastonmuutoksesta on kovin vähän tarinaversioita, joita päiväkodin lapset voisivat esittää, eikä yhtäkään, joka liikuttaisi heidän vanhempansa kyyneliin.”

Ehkä meidän pitäisikin oikeasti alkaa kertoa tarinoita menneessä muodossa, kuin 100 vuoden takaisina asioina. Esimerkiksi: ”Ihmiset tiesivät, että heidän elämäntapansa tuhoaa maapallon ja ihanteellisen elämän mahdollisuudet tulevaisuuden sukupolvilta, mutta he eivät välittäneet. Heille oli tärkeintä saada tehdä ja kokea kaikkia niitä asioita, mitä maailma juuri nyt tarjosi. He halusivat nauttia elämästä, shoppailla uusia vaatteita ja kauniita tavaroita, ajella autoilla, (koska se oli mukavaa ja kätevää), syödä meheviä pihvejä, (koska liha on niin hyvää), matkustaa monta kertaa vuodessa kaukaisten maiden lämpöön karkuun yhä pimeämpiä talvia, ja asua ruhtinaallisen isoissa ihanissa taloissa. He eivät olleet vastuussa kellekään. Maailma oli heitä varten ja heillä oli oikeus nauttia elämästä.”

Millaista tulevaisuutta ennustaisit sivilisaatiolle, joka yhdessä toimien pelastaa kotinsa? Se päätös paljastaisi luonteemme ja muuttaisi meitä. Ottamalla tarvittavan harppauksen – ei uskomalla vaan toimimalla – tekisimme paljon muutakin kuin pelastaisimme planeetan. Tekisimme itsestämme pelastamisen arvoisen.

Sitaatit Jonathan Foer: Me olemme ilmasto.

0

10 vinkkiä miten lopettaa vaatteiden mielihyväshoppailu ihan oikeasti

Yksi blogini suosituimmista teksteistä on humoristinen postaus mielihyväshoppailun vähentämisestä.

Aihe on kuitenkin todella tärkeä. Kulutuskulttuurimme on kestämättömällä tasolla, todella kaukana kohtuullisesta. Tänään, Suomen 2021 ylikulutuspäivänä päätin julkaista vähän asiallisemman version vaatteiden shoppailusta ja jakaa omat vinkkini ”elämäntapamuutokseen”. Listani on kokemusperäinen, eivätkä kaikki temput tietenkään toimi kaikilla. Listan jokaista kohtaa kannattaa kuitenkin pohtia, sillä mielihyväkuluttaminen on meillä syvällä kulttuurissa. Siihen kannustetaan suoraan ja epäsuorasti koko ajan. Vähentäminen kohtuulliselle tasolle ei ole – varsinkaan himoshoppaajille – niin helppoa kuin miltä se kuulostaa. Todellisuudessa muutos vaatii uudenlaista ajattelua ja toimintaa aika monella elämän osa-alueella. Lopulta on kuitenkin ihan sama millä menetelmällä vaatteiden ostamista ja kulutusta vähennät, kunhan vähennät.

Tärkeintä on asettaa tavoite ja edetä sitä kohti. Niin kliseiseltä kuin kuulostaakin, se, mikä aluksi tuntuu luopumiselta, itse asiassa vapauttaa rahaa ja ajatuskaistaa paljon merkityksellisempiin asioihin. Niihin, mitkä tekevät ihmisistä oikeasti onnellisempia.

Uudista ajattelusi

1. Muutos lähtee arvoista. Vähän tylsä aloitus, mutta tämä on kaiken perusta. Lähtökohta muutokselle on sisäinen ymmärryksesi siitä, mihin tarpeeseen shoppailulla vastaat. Oletko kenties päätynyt rakentamaan identiteettiäsi pukeutumisen kautta? Haluatko sopeutua porukkaan? Palkitsetko itseäsi raskaan työ- tai opiskeluviikon jälkeen? Tai valmistaudutko aina uuteen kauteen uusilla vaatteilla?

Shoppailumotiivien tunnistaminen ja aukikirjoittaminen auttaa tajuamaan, miten pinnallista ostaminen yleensä on. Todellisuudessa kukaan meistä ei tarvitse sitä määrää ja juuri niitä vaatteita, mitä milloinkin ostaa. Valtaosa meistä ostaa (pika)muotia puhtaasti mielihyvätarkoitukseen.

Kirjoita auki todelliset, merkitykselliset arvosi, joihin haluat elämässä ja valinnoissasi nojata. Bonuksena tulee shoppailun lopettamisesta syntynyt rahallinen säästö, joka voi olla vuositasolla merkittävä.

2. Luovu rituaaliostoista. Aika moni ottaa kevään vastaan ostamalla uudet lenkkarit, juoksutrikoot, aurinkolasit, kevättakin tai jonkun ihanan paidan. Ja kesää juhlitaan sitten tietysti uusilla sandaaleilla ja bikineillä. Ehkä tänä vuonna kevään voisi ottaa vastaan niillä viimevuotisilla, täysin käyttökelpoisilla vaatteilla? Tai vaikka second-hand-hankinnoilla. Tunnista rituaaliostokset ja luovu niistä. Luo uusia rituaaleja ostamisen tilalle – kevään voi ottaa vastaan ihan konkreettisesti lintu- tai luontoretkellä. Rituaali voi olla myös aineeton, kuten uusi hiustyyli, joogaretriitti tai online-kurssi.

3. Luo persoonaasi sopiva tyyli, joka kestää aikaa. Steve Jobsin musta poolokauluspaita on monelle tunnistettavin esimerkki omasta tyylistä. Tyyli ei kuitenkaan tarkoita sitä, että karderoobia pitäisi täydentää jatkuvasti. Mitä vähemmän käytät aikaa ja energiaa pukeutumisen miettimiseen, sitä enemmän säästät henkistä kaistaasi johonkin oikeasti merkitykselliseen. Ja miksei sitten investoisi tässä kohtaa palveluun: on ihan luvallista ostaa pukeutumisneuvontaa asiantuntijalta.

4. Aseta itsellesi realistinen tavoite. Kirjoita asioita ylös: alussa mainitut ostomotiivit, todelliset arvosi, millainen on oma tyylisi ja lisäksi tavoitteesi. Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta ostamatta jättämisen voi tietenkin aloittaa heti. Varsinkin arvokeskustelua joutuu käymään useaan kertaan, sillä vanhat ostotottumukset ja mielihyväshoppailu kaihertavat mieltä ja aiheuttavat vieroitusoireita. On tärkeää luoda joku uusi, itselle sopiva juttu shoppailun tilalle omien mielihyvätarpeiden korvaamiseksi. Kehu itseäsi ja jaa onnistumiset somessa. Moni muukin haluaa muutoksen ja kaipaa vertaistukea. Älä myöskään heitä pois jo ostamiasi vaatteita: ”kevätsiivousta” seuraa helposti ”tyhjän kaapin syndrooma” missä koet tarvetta ostaa taas uutta, jotta kaappi ei näyttäisi niin tyhjältä. Parasta mitä voit jo ostamillesi vaatteille tehdä, on huoltaa ja käyttää niitä mahdollisimman pitkään.

5. Jos vaatteet ovat oikeasti todellinen intohimosi, siirry clothing as a service -asiakkaaksi. Lue lisää esimerkiksi Vaatepuun toiminnasta.

Aarre Store ja Vaatepuu löytyvät Jyväskylässä Tyynelänkulmasta.

Torju ulkoinen paine

6. Suojele itseäsi turhilta houkutuksilta. Jos postilaatikossasi tai ovessasi ei vielä lue Ei ilmaisjakelua kiitos niin lisää se jo tänään. Vaikka mainonta on yhä digitaalisempaa, paperikuvastot erityisesti kausikampanjoineen työntyvät postiluukusta silmille. Myös digitaalista mainontaa kannattaa ohjata ja estää. Varmasti olet huomannut, että vierailu verkkokaupassa johtaa usein retargetingiin, missä sivustoille ja someen ilmestyy vierailemasi kaupan mainoksia. Peru turhat mainos/uutiskirjeet.

En itse seuraa muotibloggaajia, mutta ellei kyseessä ole selkeästi second-hand tai kestävän arvomaailman edustaja, suosittelen etsimään muita seurattavia.

7. Vältä ostoskeskuksia ja reittejä, joiden varrella on paljon vaatekauppoja. Tee tietoinen päätös, ettet mene vain katselemaan vaatteita. Jatkuvasta verkkokauppojen selailusta on tietysti vaikeampi irrottautua, mutta onneksi siihenkin on ratkaisu: erilaiset estopalvelut, kuten Blocksite. Näiden niin sanottujen kohtaamispisteiden välttely sekä livenä että digitaalisesti on todella tärkeää, jos oikeasti haluat vähentää shoppailua. Siinä vaiheessa, kun et enää tunne edes katselemistarvetta, tiedät päässeesi jo aika pitkälle.

Suunnittele ja perustele hankinnat (itsellesi)

8. Tee lista hankintakriteereistä ja noudata niitä. Osana shoppailun irrottamista oman identiteetin rakentamisesta on ostamisen rationalisointi. Oikeastihan päätökset ovat aina tunnepäätöksiä, mutta voimme kuitenkin tulla tietoiseksi motiiveistamme (katso kohta 1) ja jopa yrittää vaikuttaa niihin. Ihminen – siis myös sinä – on mestari perustelemaan itselleen, miksi tarvitsee juuri tämän takin tai uudet ihanat tennarit juuri nyt. Oma ostokriteerilistani on suurinpiirtein seuraavanlainen:
1) kyseenalaista, tarvitsetko oikeasti. Onko tarve todellinen.
2) Osta ensisijaisesti käytettynä.
3) Jos tämä ei ole mahdollista, osta uusi mutta kierrätysmateriaalista valmistettu.
4) Jos on ihan pakko ostaa kokonaan uusi, suosi laadukasta ja suomalaista.

Huomaa, että moni vaatevalmistaja syyllistyy tietoisesti tai ymmärtämättömyyttään viherpesuun. Ratkaisu ei ole ostaa jatkossa vain ”sustainable label”-vaatteita vaan ostaa ja kuluttaa ylipäätään vähemmän. Jokainen vastuullisestikin tuotettu vaate kuormittaa ympäristöä. Luomupuuvillalla on tiettyjä arvoja, mutta sillä ei ole mitään tekemistä esimerkiksi kierrätysmateriaalin kanssa. Jos yritys mainitsee, että tuotteessa on käytetty kierrätysmateriaalia kertomatta kuitenkaan sen osuutta, on melko varmaa, että osuus on häviävän pieni ja sen ainoa tarkoitus on johdattaa sinut mielikuvatasolla uskomaan tuotteen vastuullisuuteen. Vaadi läpinäkyvyyttä. Jos sitä ei ole, jätä ostamatta, vaikka kyseessä olisi miten kivannäköinen vaate.

9. Osta vain (tyyliisi sopivia) monikäyttöisiä ja helposti yhdisteltäviä vaatteita ja kenkiä. Jokaisen vaatteen valmistus kuormittaa ympäristöä, joten on tärkeää, että hankittua vaatetta myös käytetään mahdollisimman paljon ja pitkään. Tee realistinen arvio vaatteen todellisesta käyttöasteesta, eli kuinka usein tulisit käyttämään sitä seuraavan vuoden aikana. Jos käyttö jää todennäköisesti alle kahdenkymmenen, harkitse tarvitsetko oikeasti. Hyvä vaate on myös sellainen, että sitä voi ”säätää ylöspäin” juhlavaatteeksi esimerkiksi sopivilla koruilla ja asusteilla. Juhlavaatteita voi ja kannattaa vuokrata.

10. Seuraa muutosta myös eurojen näkökulmasta. Jossain vaiheessa huomaat, että tilille jää enemmän rahaa. Se mihin tämän säästön vastuullisesti käyttää, on sitten toinen asia. Itse olen lisännyt lähituottajien palveluja ja noutoruokaa, koska se helpottaa myös lapsiperhearjen ajankäyttöä. Matkailu on kinkkinen, sillä ohjaamalla vaateshoppailusta säästyneet rahat ulkomaanmatkailuun hiilijalanjälkesi ei pienene, vaan todennäköisesti kasvaa entisestään.

Ilmaston kannalta kaikkein paras hankinta on se, joka jätetään kokonaan tekemättä. Älä osta sitä mitä tarvitset vaan sitä mitä ilman et tule toimeen.

0

Jossain ali- ja ylisuoriutumisen välissä.