Ikipuut

Ilmastolukupiirissä on se mahtava puoli, että minunkin tulee luettua kirjoja, joihin en muuten todennäköisesti tarttuisi. Yksi sellainen on Richard Powersin Ikipuut (Gummerus, 2021). Totean kliseisesti, että jos luet vuodessa vain yhden kirjan, lue tänä vuonna tämä.

Kirjan alku vaatii kärsivällisyyttä, sillä useimpien päähenkilöiden tarinat taustoitetaan parin sukupolven takaa tai vähintään lapsuudesta. Kirja on episodimainen, eli rinnakkain kuljetetaan useampaa tarina, jotka yhdistyvät matkan edetessä. Kerronta ja sanoma kasvavat loppua kohti kiihtyvällä vauhdilla. Jos Ikipuut olisi musiikkia, se olisi Maurice Ravelin Boléro.

Vaikka Ikipuut sijoittuu Yhdysvaltoihin, kirjassa on paljon samaistumispintaa myös suomalaiseen yhteiskuntaan. Esimerkiksi aggressiivinen suhtautuminen aktivisteihin ja metsäteollisuuden toimien ja tarpeiden koskemattomuus tuntuvat hyvin tutuilta teemoilta.
Puut sopivat hyvin ilmastokirjan aiheeksi, koska ne ovat meille tuttuja ja konkreettisia. Samaan aikaan on pakko sanoa, että vaikka elämme puiden ympäröiminä, emme oikeasti tunne niitä. Emme myöskään arvosta niitä, vaan ajattelemme, että puu on aina korvattavissa uudella puulla.

Kuulun siihen massaan, jolle on lapsena opetettu, kuinka Suomi on vihreän kullan maa, missä metsiä hoidetaan ja me teemme se parhaiten maailmassa. Vasta viimeaikainen keskustelu erityisesti vanhojen ikimetsien hakkaamisen peruuttamattomista vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen on avannut omat silmäni. Kuten monelle muullekin suomalaiselle, minulle hoidettu metsä on ollut se oikea metsä, sillä en ole koskaan käynyt ikimetsässä – minulla ole vertailupohjaa. En ole erottanut metsää puilta.

Kirja muutti tapaa, jolla katson puita ja suhtaudun niihin. Olen tullut kivuliaan tietoiseksi siitä, miten itsestäänselvästi metsät ja puut ovat omaisuuttamme, ne on alistettu meitä ja tarpeitamme varten. Ikipuiden jälkeen puistoihin ja teiden varsille istutetut puut ovat alkaneet näyttää silmissäni samalta kuin eläintarhan eläimet: Ne on viety kauaksi luontaisilta kasvupaikoiltaan ja niiden ensisijainen tehtävä on näyttää hyvältä ja tuottaa meille ihmisille iloa ja viihtyisyyttä. Olen tottunut katsomaan puita jonkun lajin edustajana: tuolla on kuusi ja tuolla lehmus. Nyt näen ne yksilöinä. Jokainen puu on oma pieni, mutta merkittävä ekosysteeminsä ja arvokas itsessään.

Ikipuissa todettiin Me olemme ilmasto -kirjan tavoin, ettei ilmastonmuutoksesta saa hyvää tarinaa, joka saisi ihmiset ymmärtämään miten peruuttamattomasta asiasta on kyse. Ikipuut-kirjan tarkoitus on itsessään olla yksi sellainen tarina, joka pysäyttää miettimään ilmastonmuutosta ja toki ennen kaikkea luonnon monimuotoisuutta. Siinä on faktaa, mutta ennen kaikkea tunnetta. Ja juuri tunnetta tarvitaan muutoksen saamiseksi.

Ikipuut oli minulle ensimmäinen kirja, jonka kuuntelin kokonaan äänikirjana. 24 tunnin kuuntelukokemus voi tuntua pitkältä, mutta lukijan tempo oli hidas, ja kirjaa pystyi hyvin seuraamaan hieman (=1,25) nopeammallakin kuuntelunopeudella.

Olisiko teillä hetki aikaa keskustella jostain ihan muusta?

– Vastuullisuusmarkkinoinnista Iida tässä päivää!

– Jaaha, no päivää.

– Ihan sellaisella asialla lähdin soittelemaan, että johtotason henkilönä varmasti tiedät, että tämä teidän ydinbisneshän on ympäristön kannalta yksiselitteisesti kestämätöntä.

– Jaa, miten niin? Mitä tämä nyt on? No en kyllä tosiaankaan sanoisi niin. Me ollaan ihan vastuullinen yritys.

– No me olemme vähän tutkineet asiaa, tehty sellaista taustatyötä siis. Ja laskelmat osoittaa, että teidän kohdalla ainoa ympäristön kannalta vastuullinen teko olisi – noh, lopettaa koko bisnes.

– Nyt en ymmärrä. Onko tämä olevinaan joku myyntipuhelu? Aika huonosti menee nyt.

– Niin olinkin tosiaan juuri tulossa siihen. Että tilanne ei ole ollenkaan näin paha kuin miltä se ehkä kuulostaa. Ja meillä olisi teille ehdottaa myös ratkaisua!

– Me ollaan kyllä muutenkin jo nyt paljon vastuullisempia kuin meidän kilpailijat. Maksetaan palkat ajallaan eikä osteta enää kertakäyttömukeja toimistolle.

– Kyllä kyllä. Joo me täällä Vastuullisuusmarkkinoinnissa ollaan kyllä ehdottomasti teidän puolella. Ei tosiaan haluta syyllistää ketään. Yrityksethän kuitenkin työllistää meitä ihmisiä, maksaa veroja ja on muutenkin yhteiskuntamme kantavia tukipilareita.

– Nimenomaan.

– Niin sitä olin siis sanomassa, että ei tosiaan haittaa, vaikka se oma ydinbisnes olisikin ilmaston kannalta kestämätöntä. Sitten kannattaa vaan tehdä jotain muita ilmastotekoja. Kun oikein kovasti touhuaa kaikenlaista, niin se jo itsessään luo asiakkaille mielikuvan että hei kaverit, tässäpä vasta vastuullinen yritys.

– Eli mitä se voisi esimerkiksi olla?

– No meillä on aika hyviä bentsmarkkeja yrityksistä, jotka jo osaa tän homman. Esimerkiksi tällä yhdellä vaateketjulla on sellainen ohjelma, missä voi kerätä vastuullisista ostoksista pisteitä, joilla sitten saa alennuskupongin, jolla voi ostaa lisää halvemmalla. Ja mikä parasta: niitä pisteitä kertyy jo siitä että tuo kauppaan oman kassin!

– Tuohan on tosi hyvä idea. Muovin vähentäminen on tärkeää.

– Ja sitten on muitakin hyviä. Esimerkiksi tämä hiilineutraali lentokenttä. Ne on just ajatelleet sen silleen, että kun kuitenkin ihmiset haluaa matkustella ja lentää, niin ainakin terminaalit voi olla hiilineutraaleja. Onhan sekin tärkeetä.

– No niin on. Ja ihan on mahdollista, että joku tulee vaan sinne oleilemaan. Justhan ne mainosti jotain, että kaikkien suomalaisten lentokenttä.

– Aivan. Ja tiedät varmaan, että naudanliha on vähän sellainen hyshys-aihe. Hienosti löytyy siihenkin sopivia vaihtoehtoja, jos halutaan puhua muusta kuin naudanlihan ilmastovaikutuksista. Esimerkiksi yhdellä hampurilaisketjulla on kierrätysmuovista valmistetut tarjottimet, mitä ne mainostaa. Ja sitten yksi elintarvikevalmistaja on just ruvennut laskemaan broilerin ja possun hiilijalanjälkeä. Broilerin hiilijalanjälki on pienempi kuin naudan. Ihmisethän tykkää ostaa just sellaisia tuotteita missä ne voi ajatella että hei, tein ilmastoteon kun ostin tän enkä sitä vielä pahempaa! Ihan mieletön oivallus. Jos tykkää naudanjauhelihasta, niin miksi kukaan edes haluaisi tietää mikä sen ilmastokuorma on. Parempi vaan kun ei tiedä, ettei mene maku.

– Heheh, olipa hauskasti sanottu! Joo nämähän on tosi hienoja ilmastotekoja kaikki. Kuitenkin kaikki teot lasketaan. Vastuullisuus on meillekin tärkeää. Me esimerkiksi huolehditaan meidän asiakkaista.

– Juu ilman muuta kaikki lasketaan. Ihan kaikki! Että varmaan voidaan tässä sopia sitten saman tien sellainen konsultaatiotapaaminen, eikö vaan? Mietitään mitä hienoja ympäristötekoja teidänkin firma voisi tehdä!

– No eiköhän me aina yksi tapaaminen saada järjestymään!

Aikamme ruokahävikki-innovaatiot

Alko tiedotti tänään, että se alkaa tehdä hävikkiglögistä marmeladia. Erinomainen uutinen! Tästä insipiroituneena haluan heittää myös omat uudet ideani ilmoille ruokahävikin vähentämiseksi:

  1. Sipsimurot. Sipsipussien pohjalle kertyy aina desitolkulla tauhkaa, jota on vaikea syödä koska hippuset eivät jää käteen mutta rasva ja suola sitäkin tiukemmin. Tämä tauhka voidaan kerätä ja muotoilla palloiksi ja myydä suolamuroina tai texmex-salaattien osina.
  2. Baileys-pirtelö. Tämä jo edesmenneen Ye Old Brick’s Inn -ravintolan klassikkojälkiruoka ansaitsisi paikan minkä tahansa vielä toimivan ravintolan ruokalistalla. On mahdollista, että joku edelleen juo kermaliköörejä, mutta minusta ne sopivat paremmin jälkiruokaan.
  3. Suklaakonvehtikiisseli. Näin joulun alla ja varsinkin sen jälkeen määrätön määrä suklaakonvehteja etsii kotia. Kiisselin valmistukseen otetaan mielellään vinkkejä, sillä konvehtien käyttäminen kaakaojauheen sijaan vaatii vielä harjoitusta.
  4. Fariinisokeribetoni. En tiedä toista elintarviketta, joka kovettuisi huoneenlämmössä sedimentiksi. Ehdoton ympäristöystävällinen raaka-aine talonrakentamiseen.

Saa käyttää!

Voiko arvot ulkoistaa yhteiskunnalle?

Ihmettelin Twitterissä, miten ihmiset voivat yhtä aikaa olla huolissaan ilmastonmuutoksesta mutta jatkaa samaan aikaan ympäristöä kuormittavaa, yltäkylläisyyteen perustuvaa elämäntyyliään kuin mitään ei olisi meneillään. Esimerkiksi syysloma Rodoksella muodostaa pelkästään lentojen osalta noin tonnin päästöt, mikä on noin 40 % osuus siitä, joka olisi kunkin meidän vuosittainen kestävä taso. On selvää, että nämä ihmiset eivät ole laskeneet omaa hiilijalanjälkeään eivätkä varmasti halua sitä tietää. Ristiriidan kohtaaminen olisi liian kuormittavaa.

Pahinta on, että media tukee tätä vanhojen rakenteiden ja arvomaailman mukaista käytöstä. Samalla kun kuljemme kohti ympäristökatastrofia, media kirjoittaa hyväntuulisia uutisia ”paluusta normaaliin”, johon kuuluu esimerkiksi jatkuva ylikulutus ja ulkomaanmatkailu.

Vastauksena ihmettelyyni eräs twitteristi arveli, että niin kauan kuin yhteiskunnan suunnalta ei pakoteta muuttamaan omaa elämäntyyliään, kukaan ei tee sitä vapaaehtoisesti. Eli jatketaan kuluttavaa elämistä niin kauan kuin se on sallittua.

Herää kysymys, miten ihmisille voi olla luonnollinen tilanne se, etteivät he pysty käsittelemään omia arvokysymyksiään, saati ottamaan vastuuta teoistaan. Ymmärretään ehkä tietoisella tasolla muutoksen välttämättömyys, mutta ei tehdä asialle mitään koska ei ole pakko.

Ulkoinen pakottaminen muutoksen veturina on tietysti kaikkein huonoin vaihtoehto. Edessämme on valtavat hemmoteltujen aikuisvauvojen itkupotkuraivarit, sillä ilmastotavoitteisiin pääseminen edellyttää muutosta myös heiltä. Olen epäileväinen sen suhteen, mahtavatko tällaiset ihmiset oikeasti kannattaa ilmastotekoja tai äänestää puolueita, jotka yrittävät tehdä sen mikä olisi pakko.

Vaikka yhteiskunnassamme on tähän asti hyväksytty suurten massujen hiljaisuus, enää siihen ei ole varaa. Vaikuttavien tekojen toteuttamiseksi tarvitsemme niiden tueksi huomattavasti nykyistä aktiivisemman ja suuremman joukon kansalaisia. Jos et ole ilmastotekojen puolella, olet käytännössä niitä vastaan. Jos haluat pelastaa maapallon, sinun pitää kertoa se. Sinun pitää kyseenalaistaa rakenteita, jotka ajavat meitä syvemmälle ahdinkoon. Sinun pitää antaa näkyvä tukesi niille, jotka muutosta ajavat. Arvoja ei voi ulkoistaa yhteiskunnalle.

Tiedätkö, mitkä ovat yksilön vaikuttavimmat ilmastoteot?

Jos sinua pyydettäisiin nimeämään yksilön tärkeimmät ilmastoteot, mitä ne olisivat?

Financial Timesin teettämän selvityksen mukaan 59 % kehittyneiden maiden ihmisistä pitää jätteiden tarkkaa lajittelua yksilön tärkeimpänä ilmastotekona. Vaikka raaka-aineiden kierrätys on kiertotalouden kannalta tärkeää, yksilön hiilijalanjäljen pienentämisessä sen vaikutus on marginaalinen. Keskivertosuomalaisen elämäntyyli kuluttaa karkeasti neljän maapallon verran luonnonvaroja: hiilijalanjälkemme on reilu 10 000 hiilidioksiditonnia, kun kestävä taso olisi noin 2000-3000. Lajittelulla jalanjälkeään voi pienentää n. 0,2 tonnia.

Ihmisten kuvitelmia ”oikeista ilmastoteoista” ylläpidetään mediassa jutuilla, missä tavan tallaajat kertovat kompostoivansa biojätteen, vaihtavansa kattoon led-lamppuja ja suosivansa kestokasseja muovikassien sijaan. Pienet teot ovat tärkeitä siinä, että niiden kautta opetellaan uudenlaista tapaa ajatella ja suhtautua kuluttamiseen ja ympäristöön. Mutta ne eivät saa olla vaihtoehto aidosti merkityksellisille teoille. 

Aivan samalla tavalla kuin bisneksessä on syytä välillä kysyä ”Teemmeko oikeita asioita? Vai teemmeko vain asioita oikein?”, samat kysymykset tulisi esittää myös ilmastotekojen äärellä.

Pienillä teoilla ei ole merkitystä, ellei niiden lisäksi tehdä aidosti vaikuttavia tekoja. Esimerkiksi sähköautoon vaihtaminen kyllä pienentää hiilijalanjälkeä, mutta kolme kertaa suurempi vaikutus on luopua autosta kokonaan. Mikään uusi teknologia ei poista sitä, että kulutustottumuksiemme pitää muuttua. Kulutuksen vähentäminen ja jo hankittujen tuotteiden elinkaaren pidentäminen on asia, jota ihan jokainen voi opetella. 

Sitran viittaaman raportin mukaan vaikuttavimmat teot yksilön hiilijalanjäljen pienentämiseksi ovat

  1. Autosta luopuminen 
  2. Lentämisen vähentäminen
  3. Uusiutuvan energian ostaminen
  4. Kasvisruokavalio

Itse lisäisin listalle myös edellä mainitun yleisen kulutuksen vähentämisen, koska se on arjen valinnoissa kaikkein tärkein ja yksinkertaisin teko.

Ilmastokriisi ei ole menossa pois. Ikävä kyllä se vain pahenee koko ajan. Tekoja tarvitaan niin poliittisilta päättäjiltä, yrityksiltä kuin yksilöiltäkin. Laske oma hiilijalanjälkesi Sitran sivuilla.

Jossain ali- ja ylisuoriutumisen välissä.