Suomessa laaditaan parhaillaan ruokahävikkitiekarttaa, jonka tarkoitus on auttaa meitä puolittamaan ruokahävikki kuluvan vuosikymmenen aikana. Ei ihan helppo nakki tai pala kakkua.
Noin kolmannes suomalaisten ruokahävikistä, arviolta 120-160 miljoonaa kiloa, syntyy kotitalouksissa. Suurimmat ”tuoteryhmät” ovat kasvikset, hedelmät ja kahvi. Luken mukaan ”Kotitalouksien ruokahävikki johtuu useimmiten suunnittelemattomuudesta, arjen muutoksista sekä keittiötaitojen ja viitseliäisyyden heikkenemisestä. Tähteitä ei hyödynnetä ja parasta ennen -elintarvikkeita käsitellään usein kuin viimeisen käyttöpäivän tuotteita.”
Kuulostaa tutulta. Kuten niin monessa muussakin asiassa, ongelma ei ole tieto vaan asenteet. Koska elämme yltäkylläisyydessä, ruokaa ei tarvitse arvostaa eikä hävikistä viitsitä kantaa huolta, vaikka valtaisa ruokahävikki rasittaa sekä taloutta että ympäristöä. Lukella ja Motivalla on varmasti omat suunnitelmansa asennemuutokseen, ja hyvä niin.
Mutta sitten on vielä yksi juttu, joka on jäänyt vähän paitsioon: kulttuuriset rakenteet. Normit. Tietyt, syvälle juurtuneet käyttäytymismallit ikävä kyllä edistävät ruokahävikin syntymistä niin kotona, ravintoloissa kuin työpaikoillakin, koska niiden rikkominen olisi epäkohteliasta. Henkilökohtaisten asennemuutosten lisäksi tarvitaan siis rakenteiden ravistelua myös yhteisön tasolla.
Jos saisin itse räjäyttää uusiksi muutamat kulttuurirakenteet, niin listaltani löytyisi ainakin nämä 6 asiaa:
KAHVIHÄVIKKI
1a: Ennen kahvin keittämistä kysytään ensin, moniko juo.
Suomalaisessa kestityskulttuurissa kahvilla on pyhä erityisasema: siinä ei nuukailla. Erityisesti vieraille ja työpaikoilla on normina keittää aina täysi pannu, vaikka juojia olisi pari kolme. On järkyttävää ja raivostuttavaa, miten paljon tämän varjolla kahvia haaskataan, vaikka elinkaarinäkökulmasta sen ympäristövaikutus on noin tuhatkertainen poisheitettävään määrään (3 dl kahvia viemäriin = 300 litraa vettä viemäriin). Vastuullinen kahvinvalmistaja kirjaisi nämä asiat ja kehotteet tietysti näkyville kahvipakettiin.
1b: hankitaan työpaikalle termari ja käytetään sitä.
Uudet kahvinkeittimet sammuvat itsestään 45 minuutin päästä, jolloin perinteisellä kaavalla pannuun jää aina mukillinen tai kaksi jäähtymään. Ja tämä sitten heitetään pois ennen kuin taas keitetään pannullinen uutta. Kun työpaikalla otetaan tavaksi kaataa tuore kahvi termariin, hävikkiä syntyy vähemmän.
1c: Kohtaan 1b viitaten: kuka sanoo, ettei kahvia voisi lämmittää mikrossa?
Kylmä kahvi harvemmin kaunistaa, mutta mikrossa lämmitetty kahvi on ihan yhtä hyvää kuin tuore. Kokeile vaikka.
RAVINTOLAHÄVIKKI
2a: Lounaan tähteet mukaan myöhemmin syötäväksi.
Suomessa ei ole tapana kaapia lautasannoksen ruokaa mukaan. Kunpa olisi, sillä kaikki se mitä ei jaksa sillä hetkellä syödä (mutta josta on kuitenkin maksanut) päätyy hävikiksi. Siksi on järkevää pyytää rasia – tai vielä parempaa: tuoda mukanaan oma – ja ottaa loput mukaan. Koska näin ei kuitenkaan kuulu perinteisesti toimia (ja olisihan se vähän noloakin), ravintoloiden tulisi oma-aloitteisesti kannustaa ihmisiä ottamaan ylijäämäruoka mukaan. Pöydille ripustellaan muutenkin mainosstandeja, mukaan mahtuisi varmasti kehotus pyytää tarjoilijalta rasia ruoan kotiin viemiseksi.
2b: Palaveri- ja seminaaritarjoilujen ylijäämä pitäisi aina tarjota asiakkaalle mukaan.
Oli kyse täytetyistä sämpylöistä, pullista, hedelmistä tai muusta, tarjoilujen mukana voisi aina olla mukana muutama elintarvikemuovipussi tai pahvirasia syömättä jääneiden tarjoilujen mukaan ottamiseksi. Samalla viestitään, että ylijäämän mukaan ottaminen on ympäristöteko, joka auttaa vähentämään ruokahävikkiä.
2c: Tähteet mukaan myös hotellien aamiaisbuffeteista.
Eihän tarkoitus ole tietenkään kannustaa ihmisiä hamstraamaan ”koko rahan edestä”, mutta esimerkiksi lapsiperheissä vanhemmilla olisi joku mahdollisuus minimoida perhekohtainen hävikki, jos osan syömättä jääneestä ruoasta voisi halutessaan paketoida mukaan. Ensisijainen tapa vähentää hävikkiä on tietysti ottaa vain sen verran mitä syö, mutta tämä tuntuu olevan haastavaa monelle aikuisellekin. Omasta puolestani buffeteista voisi luopua vaikka kokonaan.
3. Kunnallisten päiväkotien ja koulujen ylijäämäruokaa pitäisi voida myydä halukkaille.
Kun pari vuotta sitten ehdotin lasteni päiväkodille kokeilua, missä vanhemmat voisivat ostaa ylijäämäruokaa ja ottaa ruoan mukaan lasta hakiessaan, ehdotus tyrmättiin perinteisillä ”ei toimi meillä”-tyyppisillä selityksillä. Kun ei ole tahtoa, ei toki löydy ratkaisujakaan. Uskon silti, että tässä piilee yksi merkittävä ja hyödyntämätön potentiaali. Tarvitaan ResQ:n kaltainen sovellus ja pieni jääkaappi noutoruokien säilytykseen.
Ruokahävikin vähentäminen putken loppupäässä vaatii asennemuutoksen lisäksi uusia toimintatapoja, joita kenenkään ei pitäisi tarvita hävetä. Hyvä uutinen on se, että kohtia 1a-2b voi kuka tahansa viedä eteenpäin omalla esimerkillään sekä kotona että työpaikalla – kunhan on valmis rikkomaan vähän normistoja.
