Mielestäni perusteorioillakin pääsee pitkälle. Yksi ensimmäisistä yhteisöviestinnän opeistani oli kognitiivinen dissonanssi. Professori Lehtosen esimerkkiä mukaillen ”Maija tykkää Matista, mutta Matti polttaa tupakkaa. Maija inhoaa tupakointia.” Asetelma luo Maijalle kognitiivisen dissonanssin, ”joten Maijan on muutettava suhtautumistaan joko tupakointiin tai Mattiin.”
Simppeli teoria sopii selittämään lähes kaiken, mihin liittyy ilmastonmuutos ja kuluttajat.
”Maija rakastaa matkustelua kaukaisiin maihin, mutta lentäminen kuormittaa ilmastoa, josta Maija on vähän huolissaan. Maijan on muutettava suhtautumistaan joko matkusteluun tai ilmastonmuutokseen.”
”Matti rakastaa mehukkaita ribsejä ja täydellisestä marmoroitunutta naudan sisäfilettä. Lihansyöminen kuormittaa kuitenkin ilmastoa, josta Matti on vähän huolissaan. Matin on muutettava suhtautumistaan joko lihansyöntiin tai ilmastonmuutokseen.”
”Liisa ja Pekka asuvat perheineen unelmatalossa Nurmijärvellä. Hulppea 250-neliöinen omakotitalo kuluttaa kuitenkin paljon energiaa. Lisäksi ilmastoa kuormittaa perheen säännöllinen kaukomatkailu sekä kaksi katumaasturia, joilla Liisa ja Pekka ajelevat päivittäin Helsinkiin töihin. Liisan ja Pekan on muutettava suhtautumistaan joko perheensä elämäntyyliin tai ilmastonmuutokseen.”
Lopputuloshan on, kuten tässä Vihreän langan jutussakin kerrotaan, että tyypillisesti ihmiset sivuuttavat ahdistavan totuuden ilmastonmuutoksesta, koska se uhkaa niin suoraan heidän nykyistä elintasoaan ja valintojaan. Kognitiivisen dissonanssin näkökulmasta voiton vie elintaso.
Pohjimmiltaan kyse on jälleen kerran arvoista. Niin kauan kuin henkilökohtaista arvokeskustelua itsensä kanssa ei ole käytynä, on raskasta – jopa vastenmielistä – lähteä ”luopumaan” jostain. Kun arvokeskustelu on käyty, luopuminen ei olekaan enää luopumista vaan luonteva muutos ja osa prosessia, jossa yksilö näkee yhteistä hyvää lisäävät valinnat myös omaa elämäänsä ja hyvinvointiaan parantavina.
Tapasin hiljattain Etelä-Suomessa asuvia ystäviä. Lähes kaikkien arkea tuntui rasittavan yksi iso tekijä: pitkä työmatka. Parhaimmillaan matka sujui yhteen suuntaan kolmessa vartissa, ruuhka-aikaan jopa kaksi kertaa kauemmin.
Viikon ”kuudes työpäivä” kertyykin heille autossa istuen. Se ei ole oikea työpäivä, sillä matka-aika on omaa aikaa, mutta ei se nyt varsinaisesti ole vapaa-aikaakaan. Jos matka-aika suuntaansa on 45 min, työpäiviä kuukaudessa 20 ja työkuukausia vuodessa 10,5 niin työmatkaan käytettyjä työpäivän (7,5 h) mittaisia päiviä on vuodessa 42. Enemmän kuin toisilla vuosilomaa.
Kuuntelen, mutten erityisesti myötäelä tätä ongelmaa. Työmatka on pakollinen osa arkea, ja tilanteet ovat toki aina yksilöllisiä, mutta ylätasolla kyse on perheen omista arvoista ja valinnoista. Ihmiset priorisoivat asioita, joita pitävät tärkeinä. Jos pitää ykköskriteerinä idyllistä, hulppeaa omakotitaloa ja pääkaupunkiseutua uramahdollisuuksineen, on selvää, että kuudes työpäivä on osa tämän combon hintaa. Moni maakuntien (paluu)muuttajista onkin heitä, jotka ovat vuosien aikana tai lasten syntymän seurauksena päätyneet hieman erilaiseen arvojärjestykseen.
Hyvä uutinen on, että pitkille työmatkoille on vaihtoehtoja. Vaikka kentältä kuuluu ristiriitaisia kommentteja, suurelle osalle asiantuntijatyötä tekevistä etätyö on yhä hyväksyttävämpää. Suomalaisista arviolta kolmannes tekee vähintään satunnaisesti etätyötä. Työnhakutilanteessa mahdollisuus etätyöhön kannattaakin nostaa kriteeriksi työpaikan valinnalle.
Aika harva lienee kuitenkaan valmis tätä merkittävämpiin muutoksiin, kuten paikkakunnan vaihdokseen. Maakuntakaupungit eivät houkuttele, koska tarjolla olevat työtehtävät ja urakehitysmahdollisuudet eivät ehkä ole niin kiinnostavia kuin pääkaupunkiseudulla. Palkastakin pitäisi usein tinkiä.
Tässä tullaan kuitenkin niihin edellä mainittuihin arvoihin. Elämme suhteellisen vapaassa maassa, jossa esimerkiksi ammatin ja asuinpaikan vaihtaminen on halutessaan mahdollista, vaikka vaatiikin joskus järjestelyjä ja sitkeyttä. Jos kuitenkin arvostettu asema, haastava työ ja raskas tilipussi merkkaavat enemmän, live with that and pay the price.
Se on silti selvää, että kun työmatka lyhenee, vapaa-aika lisääntyy. Läheisyyden ekonomia mahdollistaa jouhevasti rullaavan arjen. Kun työ, palvelut ja harrastukset ovat keskimäärin lähempänä toisiaan, jää päivästä enemmän aikaa jollekin sellaiselle, mikä toisten mielestä on se uraa tärkeämpi juttu.
Onneksi tämä on myös asia, johon jokainen voi halutessaan vaikuttaa. Tärkeimmät muutokset, mitä meidän pitäisi tehdä, olisi 1. huoltaa ja käyttää olemassa olevia vaatteita mahdollisimman pitkään ja 2. ostaa käytettyjä vaatteita silloin, kun tarvitsee jotain.
Jäin miettimään, että jos on pakko ostaa, miten helposti onnistuisi ostaa pelkästään kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita. Olisihan se henkkamaukkarättejä parempi vaihtoehto kuitenkin. Kierrätysmateriaali tarkoittaa minulle teollisesti kierrätettyä raaka-ainetta (recycling), mutta monelle vaatevalmistajalle myös ns. ylijäämämateriaalin hyödyntäminen on kierrätystä (upcycling). Mitä tulee valikoimaan noin yleisesti, tarjolla on tyypillisesti yksilöllisiä, pientuotettuja artesaanivaatteita. Tavoitteenani oli kuitenkin löytää teollisesti kierrätysmateriaaleja hyödyntäviä, ”normityypeille” valikoimansa suuntaavia vaatevalmistajia.
Tarjolla on paljon tuotteita, joita markkinoidaan ekologisina. Kierrätetty materiaali on ekologista mutta ekologisuus ei tarkoita kierrätystä. Tästä syystä jätin tarkoituksella pois ne vaatevalmistajat, joiden ekologisuus perustuu esimerkiksi luomupuuvillaan.
Suomalainen Zeropoint valmistaa kompressiovaatteensa pääosin kierrätysmateriaalista. Kuva Zeropointin sivuilta.
Tärkeimmät opit
Tavanomaisten, mutta kierrätysmateriaaleista valmistettujen vaatteiden löytäminen osoittautui yllättävän haastavaksi. Naisten alusvaatteita (tai housuja!) ei tahdo löytyä millään, kun taas miehille alushousuja valmistaa useampikin taho.
En tiedä onko tämä vain mielikuvaa, mutta näyttää siltä, että toistaiseksi valtaosa kierrätystekstiileistä (recycling) valmistetaan muista raaka-aineista kuin tekstiileistä, ja tätä markkinaa hallitsevat Econyl ja Repreve. Kokemusta puoltaa myös Ellen MacArthur Foundationin raportti, jonka mukaan (toistaiseksi) alle 1 % vaatteiden valmistukseen käytetystä materiaalista kierrätetään uusiin vaatteisiin.
Jos kiikarissasi on tekniset vaatteet, helpointa on googlata joko Econyl tai Repreve ja vaate, jota etsii. Econylin raaka-ainetta ovat mm. kalastusverkot ja Repreven puolestaan muovipullot. Molempien materiaalivalmistajien sivuilta löytää myös brändit, jotka materiaalia hyödyntävät.
Massavaatteita valmistavilla merkeillä näyttää olevan tyypillisesti joku ”vastuullisuusmallisto”, joka sisältää sekalaisesti kaikenlaista vastuullisuutta. Kierrätysmateriaalien käyttämistä tuotteissa ei mielellään korosteta, vaikka se olisi tänä päivänä jo selkeä erottautumistekijä. Veikkaukseni on, että luomupuuvilla on tunteisiin vetoavampi kuin kierrätysmuovi. Toisaalta kierrätysmateriaalien vain osittainen käyttäminen muutamissa tuotteissa haiskahtaa viherpesulta; tavoite ei ole luopua pikamuodista vaan kiillottaa brändiä osana ”vihreää aaltoa”.
Alla oleva lista on lyhyt, muutaman myöhäisen arki-illan verran perehtymistä. Hyviä vaihtoehtoja – siis vinkkejä vaatebrändeistä, joilla on aito valikoima kierrätysmateriaalista valmistettuja vaatteita ja mielellään myös samansuuntainen strategia ja arvot – saa ilman muuta heittää kommenttiboksiin!
Alusvaatteet – haastavin osa pukeutumista
Kadehdin miehiä, sillä he voivat tilata alushousunsa The other danish guy’lta. TODG on täydellinen tämän päivän tuote: vahva ja puhutteleva brändi ja samalla kierrätysmateriaaleista valmistetut tuotteet. Myös ainakin Gantilta löytyy kierrätyspolyesteristä valmistettuja miesten alushousuja (tämä kerrotaan vasta tuotteen materiaali & pesuohjeet -välilehdellä).
Naisille on tarjolla aika vähän mitään muuta kuin urheilualusvaatteita. Patagonia myy muutamia malleja, joissa n. 60 % materiaalista on kierrätettyä.
Englantilainen Lara Intimatesin tuotteet eivät ole varsinaisesti kierrätysmateriaaleista, vaan tekstiiliteollisuuden ylijäämäkankaista.
Sukat ja sukkahousut
Kierrätysmateriaaleista valmistetaan esimerkiksi osa Swedish Stockings -sukista ja -sukkahousuista, joita myy Suomessa ainakin Ekohelsinki.
Teknisiä, kierrätysmateriaalista valmistettuja sukkia myy myös esimerkiksi Stadium.
Swedish Stocking valmistaa kierrätysmateriaalista sukkia ja sukkahousuja. Kuva Swedish Stockingsin sivuilta.
Paidat, housut, hameet
Suomalainen Pure Waste valmistaa puuvillavaatteita ylijäämätekstiileistä. Harmillisesti varsinaisia naisten malleja löytyy vain lyhyt- ja pitkähihaisista t-paidoista. Värivalikoima on suomalaisittain neutraali. Ymmärtääkseni Pure Waste toimii myös sopimusvalmistajana Billebainon vaatteille, mutta en saanut tähän Billebainolta vahvistusta.
Pure Waste on vahvoilla silloin, kun ostaja haluaa kokonaan kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita. Naisten mitoituksella on joitakin malleja ja osa on ns. unisex-malleja. Paras valikoima löytyy miehille. Kuva Pure Wasten verkkokaupasta.
Niinikään kotimainen Tauko Design valmistaa ajattomia design-vaatteita, joista iso osa näyttäisi olevan ylijäämämateriaaleista valmistettuja.
Gudrun Sjödén valmistaa muutamia kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita.
Yksittäisiä tuotteita löytyy myös esimerkiksi Lindexiltä. Tämä on hyvä esimerkki massavalmistajasta, jolla on ”vastuullisuusmallisto” mutta päästrategia nojaa edelleen pikamuotiin.
Osittain kierrätysmateriaaleista valmistettuja äitiysvaatteita valmistaa esimerkiksi Boob.
Uima-, treeni- ja ulkoiluvaatteet
Kierrätysmateriaaleista treenivaatteita valmistavat ainakin Casall ja Röhnisch, Stormberg sekä suomalainen, kompressiovaatteita valmistava Zeropoint. Myös Adidaksella ja Nikella on urheiluvaatteita ja -liivejä, jotka on tehty osittain kierrätysmateriaalista. Suomalainen Weekendbee on erikoistunut vastuullisiin, siten myös kierrätysmateriaalista valmistettujen treenivaatteiden jälleenmyyntiin.
Uima-asuissa valikoimaa löytyy pilvin pimein – joskin vaikea kuvitella, että vastuullisesti ajatteleva ja toimiva kuluttaja kahmisi kaappiinsa kassillisen bikineitä. Joka tapauksessa, laita vaan googleen hakusanoiksi Econyl ja swimwear – ja tee vaikea valinta lukemattomista vaihtoehdoista.
Patagonia valmistaa kierrätysmateriaaleista tehtyjä ulkoiluvaatteita. Ranskalaisella Picture Clothingilla on muutamia täysin kierrätysmateriaaleista valmistettuja ulkovaatteita.
Oululainen Kiks valmistaa takkeja pieninä erinä kierrätys- ja ylijäämämateriaaleista.
Melkoista myyräntyötä tämä tuntuu vielä olevan, ja varsinkin alussa mainittu naisten alusvaate- ja housuvalikoima on lapsenkengissään. Vaatevalmistajia, joilla on selkeä kierrätysvetoinen, kestävään kuluttamiseen tähtäävä strategia ja arvot, ei markkinoilla ole vielä tungokseen asti. Pikamuotibrändien vastuullisuusmallistot eivät omaan silmään ole uskottavia.
Mutta jos kierrätysvalmisteisten vaatteiden hankkiminen kiinnostaa, helpointa on aloittaa urheiluvaatteista.
Juuri tämä on se aika vuodesta, kun suomalaisen mieli kaipaa kiihkeimmin kauas aurinkoon. Minunkin.
Olen seurannut viime aikoina ihmisten matkustuskeskustelua ilmastokorvalla. Kaikenlaisten ilmastolupausten keskellä lentäminen nauttii edelleen diplomaattista koskemattomuutta. Nimittelyt ”lentävistä vegaaneista” perustuvat siinä mielessä todellisuuteen, että todella moni periaatetasolla ympäristön tilan tiedostava sivuuttaa lentämisen ilmastovaikutukset, koska matkustelu on itselle se kaikkein rakkain vapauden muoto. Matkustelu, käytännössä siis lentäminen, on ihmisoikeus, josta luopuminen olisi useimmilta liikaa vaadittu.
Matkustaminen on harvemmin pelkkää vaihtelua arkeen. Usein siihen liittyy vahva sosioekonomisen statuksen viestiminen. Esimerkiksi:
Miksi en matkustaisi, koska voin ja haluan.
”Mulla on vielä käymättä siellä ja siellä.”
”Se onkin näistä Euroopan maista ainoa missä en oo vielä käynyt.”
”Ajattelin, että sellainen pitkä viikonloppu Pariisissa olis aika jees.”
Matkustaminen tekee minusta kiinnostavan.
(Sosiaalisen statuksen kasvattamista somessa ei kukaan myönnä, joten siitä ei keskustella suoraan. Todellisuudessa jatkuva kuvien tuuttaaminen ja elämysten jakaminen muille Instassa tai Facessa on merkittävä osa reissua.)
Olen matkustamisen ammattilainen (=haluan päteä).
”Ei Suomessa vaan saa mitään autenttista. Meillä on Lontoossa yks intialainen, josta saa ihan mielettömän hyvää safkaa. Käydään siellä joka kerta.”
”Mun makuun Losi oli kyllä tosi paljon siistimpi kuin vaikka Seattle.”
Minulle loma on lomaa vain ulkomailla.
”Kyllä jonnekin lämpimään pitää päästä.”
”Kuka täällä Suomessa kestää olla tähän aikaan vuodesta.”
”Ei Suomessa osata markkinoida palveluja.”
Näitä juttuja kuunnellessa tulee väistämättä mieleen, että hitto olen surkea luuseri kun en käy missään hienoissa mestoissa (enää). Kyhjötän täällä periferiassa ja ainoa matkakohteeni on mökki Muuramessa.
Marraskuu voi olla todella kaunis. Tämä kauneus on tosin vuoden takaa.
Itse ajattelen, että matkustaminen on yksi tärkeimpiä tapoja oppia ymmärtämään muita kulttuureja, erilaisuutta ja maailman monimuotoisuutta. Näitä kriteereitä ei tosin saavuteta all inclusive -hotellissa Alanyassa tai pakettimatkalla Teneriffalla. On eri asia olla ympäröivästä kulttuurista nauttiva ja ammentava matkailija kuin omaa kulttuuriaan mukanaan roudaava ruisleipäturisti. En siis aio lopettaa lentämistä kokonaan. Haluan, että lapsenikin näkevät maailmaa. Mutta aion muuttaa matkailutyyliä takaisin siihen mitä se oli minulle joskus aikoinaan: kulttuurien kokemista.
Olen toki myös miettinyt, voisiko Tjäreborgin konseptihotellin perustaa Etelä-Ruotsiin – tai vaikka Poriin. Kenties irtiotto arjesta onnistuisi myös marraskuisessa Suomessa, jos asiaa lähdettäisiin ihan oikeasti konseptoimaan puhtaalta pöydältä. Mitä pakettimatkalta lopulta haetaan? Keinoaurinko, katetut sisäleikkitilat, kylpylä. All inclusive -buffet. Aika pitkälle pääsisi Porissakin.
Entä saako lentämisestä syyllistää? Mikä on hyväksyttävä määrä lentokilometrejä vuodessa?
Suomalaiset lentävät paljon. Tilastokeskuksen mukaan pelkästään viime touko-elokuun aikana suomalaiset lensivät noin 1,5 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Määrä tuntuu järkyttävän suurelta.
Suomessa ei kuitenkaan ole korrektia arvottaa muiden lomareissuja. Meillä on subjektiivinen lento-oikeus. Jokainen saa päättää, miten vapaa-aikansa käyttää. Jos jotain, niin matkoja tulee kehua ja kadehtia. Mutta sen soisi jokaisen ymmärtävän, että viikonloppureissu Keski-Eurooppaan shoppailemaan tai konserttikeikalle ei ole ihmisoikeus, vaan paras mahdollinen tapa ilmentää länsimaista pröystäilevää elitismiä.
Voiko marraskuusta selvitä ilman ulkomaanmatkaa? Totta kai voi. Tässäkin asiassa asennoituminen auttaa todella paljon. Olen kärsinyt vuosikausia kaamosmasennuksesta, mutta tänä vuonna päätin, etten mieti asiaa.
Harrastin aikoinaan avantouintia. Tärkein asia minkä opin, oli, ettei kannata keskustella itsensä kanssa uskallanko nyt mennä tuonne veteen kun se on niin jäätävän kylmää. Piti vaan mennä, ei keskustella. Sama juttu tässä. En keskustele itseni kanssa tarvitsenko nyt ehdottomasti aurinkolomaa selvitäkseni tästä järkyttävän pimeästä kaudesta. Illat ja viikonloput voi täyttää tapahtumilla, elokuvakäynneillä tai sopivalla ”projektilla”, joka vie huomion mustasta kaamoksesta. Ja kas, kohtahan on jo melkein joulu.
Muovipakkauksen vieminen kierrätykseen ei vielä tarkoita, että kyseinen pakkaus on kierrätyskelpoinen.
Yksi vastuullisuuden lieveilmiöistä on niin kutsuttu viherpesu. Tällä tarkoitetaan pinnallista ympäristöystävällisyyttä, jolla pahimmassa tapauksessa peitellään tuotteen tai organisaation todellisia ympäristövaikutuksia ohjaamalla kuluttajan huomio johonkin näennäisesti ympäristöystävällisen kuuloiseen – tai näköiseen – asiaan.
Vaikka aiheella yleensä viitataan isomman mittakaavan ongelmiin, viherpesu koskettaa ilmiönä myös elintarvikepakkauksia ja niiden kierrätettävyyttä. Pakkaus on edelleen yksi tärkeimmistä keinoista vaikuttaa ostajaan erityisesti elintarvikkeissa, joissa itse ydintuote ei poikkea merkittävästi kilpailijoista. Harhaanjohtamisesta voidaan puhua, jos pakkauksen kierrätettävyyttä (tai ympäristöystävällisyyttä) väläytellään joko suoraan tai välillisesti mielikuvien avulla – todellisuuden ollessa jotain ihan muuta.
Tämä elintarvikepakkaus ei sisällä minkäänlaista materiaali- tai kierrätysmerkintää. Pinta tuntuu paperilta, muuten pakkaus on muovia.
Tarkkaa tietoa kerätyn pakkausmuovin kierrätysasteesta on vaikea löytää. Vuosi sitten se oli noin 50 %:n luokkaa. Ainakin omassa ostoskorissa muovipakkauksista tyypillisesti noin puolet vaikuttaa sellaisilta, joiden en usko päätyvän uudelle kierrokselle. Vähintäänkin näiden pakkausten kierrätykseen liittyy epäselvyyksiä tai -johdonmukaisuuksia.
Tässä muutama oma havainto kaupan hyllyltä:
Pinnaltaan ruskeaa kierrätyspaperia jäljittelevä elintarvikepakkaus, joka on oikeasti ihan ”tavallinen” muovinen monikerrospakkaus. Paperiselta tuntuvaa pintaa ei voi irrottaa. Päätynee poltettavaksi.
Lihan korvikkeena markkinoitu kasvisproteiinivalmiste, joka on pakattu mustaan muovirasiaan. Brändin ekologinen tarina katkeaa sopivasti kalkkiviivalla. Pakkaus päätyy polttoon.
Kahvipaketti, jonka pakkaus kehotetaan lajittelemaan muovinkeräykseen. Todellisuudessa pakkausta ei voi kierrättää, koska se on monikerrospakkaus ja myös yhdistelmä eri materiaaleja – se päätynee poltettavaksi.
Maailman ”paras” jauhelihapakkaus, jota ei voi kierrättää. Sekä musta että monikerrospakkaus, joten päätyy poltettavaksi.
Musta muovinen kosmetiikkapakkaus, joka kehotetaan palauttamaan valmistajalle kierrätystä varten. Muovirasiat palautetaan tuotantomaahan uudelleenkäytettäväksi yrityksen omassa muovinkäsittelylaitoksessa. Vaan kuinkahan ympäristöystävällistä on lähetellä pieniä purkkeja ensin Englannista Suomeen ja sitten takaisin Englantiin kierrätettäväksi?
On ongelmallista, että muovipakkausten ympäristöystävällisyyteen ja vastuullisuuteen ei löydy kuluttajan näkökulmasta ymmärrettäviä ja yksinkertaisia standardeja. Vaikuttaa siltä, että jokainen valmistaja voi poimia ”vastuullisuusbuffet’sta” juuri ne itselle sopivimmat helpot hedelmät ja keskittyä niihin. Pahimmillaan yritysten oma rima on huomattavasti matalammalla kuin asiakkaiden. Osa yrityksistä ei edes tunnu ymmärtävän, mitä vastuullisuus on. Olen ollut itsekin töissä firmassa, jonka yksi arvoista oli vastuullisuus. Se tarkoitti, että hoidetaan se mitä on sovittu.
Kumman valitsisit? Vasemmalla 07-merkitty monikerrospakkaus, jossa on mainoksen mukaan hurjasti vähemmän muovia (verrattuna mihin?), mutta oletettavasti ei päädy kiertoon. Oikealla 02-merkitty HDPE-muovipakkaus, joka sen sijaan kierrättyy hyvinkin tehokkaasti.
On myös harmi, etteivät yritykset panosta pakkausten kierrätettävyyteen. On helppo ostaa oman tuotannon sähköksi uusiutuvaa energiaa ja vakuutella ostajaa tuotteen eettisestä valmistusprosessista. Vastuullisuus yltää kuitenkin vain kassahihnalle asti. Ilmeisesti moni yritys olettaa, että koska pakkauksen laskennallinen hiilijalanjälki on niin pieni suhteessa ydintuotteen hiilijalanjälkeen, pakkauksen ympäristövaikutuksilla ei ole yhteyttä tuotebrändiin ja sen uskottavuuteen. Kuluttajalla ei kuitenkaan ole suhdetta yrityksen tuotantoprosessiin. Sitäkin konkreettisempi suhde hänellä on tuotepakkaukseen. Hänelle on merkitystä, mihin pakkaus lopulta päätyy: kierrätykseen vai sekajätteeseen.
Tämä kuva on Suomen Uusimuovin laatimasta oppaasta kierrätyskelpoisen muovipakkauksen suunnitteluun. Kuva kiteyttää havainnollisesti (joskin kryptisesti ammattikielellä) tämänhetkisen markkinan: mikä voidaan kierrättää ja onko sille käyttöä. Opas on hyvin yleissivistävä, suosittelen lämpimästi tutustumaan!
Minulle, kierrätyksestä kiinnostuneelle asiakkaalle on merkityksetöntä hokea, että ruoan hiilijalanjälki on paljon korkeampi kuin pakkauksen, johon se on pakattu. Ruokahävikin torjuminen ja pakkauksen kierrätettävyys eivät poissulje toisiaan. Miksi pitäisi valita toinen, kun molemmat on mahdollista toteuttaa?
Jos EU:n muovistrategia toteutuu, ja toivottavasti se toteutuu, vuoteen 2030 mennessä kaikkien muovipakkausten tulee olla kierrätettäviä. Tähän on aikaa vain hieman yli 10 vuotta. Hopi hopi tuottajat nyt polkaiskaa homma käyntiin, muuten tulee kiire.
Matkustaminen on harvemmin pelkkää vaihtelua arkeen. Usein siihen liittyy vahva sosioekonomisen statuksen viestiminen. Esimerkiksi:
