Tällä hetkellä kaikkien huomio on koronassa. Nökötämme kotona, tuijotamme myrskypilviä ja odotamme tilanteen menevän ohi, ja kun niin tapahtuu, jatkamme elämää business as usual. Todellisuudessa pahempaa on tulossa, sillä ilmastonmuutoksen osalta mikään ei ole muuttunut. Muutos on jo täällä ja me olemme myöhässä.
Koronapandemia tiivistää meidän ihmisten arvot ja tavan ajatella ja toimia. Moni ilmastoaktivisti uskoo ja ennen kaikkea toivoo, että epidemian jälkeen maailma ”tulisi järkiinsä” ja tekisi kaikkensa ilmastokriisin hidastamiseksi. En pidä tätä kovin todennäköisenä. Kuten moni sosiaalipsykologi on ansiokkaasti todennut jo aikaisemmin, ihmisen on helpompi reagoida todelliseen, henkilökohtaiseen ja aktiiviseen uhkaan. Ilmastonmuutos on edelleen abstrakti ja etäinen, ”ei koske mua”.
Jotta ihminen muuttaisi käyttäytymistään pysyvästi, muutospaineen tai -tarpeen pitäisi tulla sisältä.
Koska paine tulee nyt ulkoa, odotettavissa on seuraavaa:
Ihmiset eivät vähennä koronan myötä kulutusta, päinvastoin. Vaikka kaduilla on hiljaista, verkossa käy kuhina. Verkkokauppojen liikenne kaksinkertaistui parissa viikossa, Posti kulkee kotiin asti ja pakettiautomaatit pullistelevat. Tilanne kiteyttää oivallisesti, kuinka vahvasti mielihyväkokemuksemme ja vapaa-ajanviettotapamme on kytketty kuluttamiseen. Vaikka erikoiskauppoihin ei pääse, jotain on pakko ostaa. Kun liikkumis- ja kokoontumisrajoitus joskus poistuu, oma veikkaukseni on, että valtava paine ostamiseen, elämyksiin ja matkustamiseen purkautuu vaan entistä rajummin.
Ihmiset priorisoivat henkilökohtaisia oikeuksiaan ohi yhteisen edun, loppuun asti. Tämä ei tule muuttumaan koronan jälkeenkään. Riskiryhmärajoituksia, mökkeilyrajoituksia ja kokoontumisohjeita uhmaavia riittää jo nyt. Ihminen on todella taitava selittämään itselleen, miksi juuri minun päätökseni priorisoida oma tarve ohi yhteisen edun ei vaaranna ketään – ja voi olla jopa hyödyksi.
Päästöjen hetkellinen putoaminen ei tarkoita pysyvää tilaa. ”Lentopaastoa” seuraa helposti moraalinen valtuutus: kun rajoitukset ja karanteenit ovat ohi, kompensoidaan menetetty kevät ja lennetään syksyllä kahta kauheammin. Parantunut ilmanlaatu ja Venetsian kirkasvetiset kanaalit unohtuvat nopeasti. Eikä niitä kohta ole enää tarjollakaan.
Koska kiertotalouden mahdollisuuksia ei ymmärretä, valtiot tekevät kaikkensa ympäristöä kuormittavan lineaaritalouden pelastamiseksi. Talouden paniikkinappulaa hakataan nyt kaikin voimin ja pinnalla pyritään todennäköisesti pitämään nekin yritykset, joilla ei olisi normaalitilanteessa tulevaisuutta. Suomessa hallituksen elvytyspaketteja kasvatetaan ja erilaisia tukimuotoja mietitään koko ajan lisää. Kiertotalous-, ilmasto- ja ympäristönäkökulman korostaminen tukieuroja jaettaessa olisi poliittisesti liian raju toimenpide. Nyt ”kuuluu” pelastaa kaikki yritykset. Ilmastotoimien vaatimaa rahaa ei tahdo irrota millään, mutta lineaaritalous pelastetaan hinnalla millä hyvänsä.
Tutkimustietoa ja varoituksia ei oteta vakavasti, eikä ennakointia hallita. Koronavirus on osoittanut, miten vahvasti elämme kuluttamisen, elämysten ja kaikkivoipaisuuden kuplassa. Korona yllätti länsimaat, vaikka pandemiasta on varoitettu meitä jo useita vuosia sitten. Täysin sama analogia jatkuu ilmastokriisin suhteen: tutkimustietoa ja varoituksia ei vain oteta tosissaan, koska ilmastokriisi ei uhkaa suoraan henkeämme tässä ja nyt.
Jep. Aika pessimistinen lista.
Olisiko mahdollista, että asiat menisivät paremmin kuin itse ajattelen? Olisi, mutta ilmastoasiantuntijoiden ja median pitäisi puhua juuri nyt ilmastosta enemmän kuin koskaan. Pitäisi puhua vielä enemmän siitä, miten nyt on aikaa keskustella itsensä kanssa niistä asioista, jotka oikeasti tekevät onnellisiksi. Juuri nyt ihmiset seuraavat uutisia ja ovat valppaimmillaan. Juuri nyt olisi oikea aika vaikuttaa.
Pikamuodin myötä halpoja vaatteita tulee markkinoille yhä nopeammin ja vastaavasti vaatteiden käyttöikä on lyhentynyt: puolet vaatteista heitetään pois alle vuosi hankinnasta. Voi aika luottavaisin mielin sanoa, että suurinta osaa vaatteista emme osta todelliseen tarpeeseen, vaan koska voimme: meillä on rahaa, aikaa ja vaatteet ovat halpoja, ja koska shoppailu on kiinteä osa elämäämme. Meitä kiinnostaa brändi, kuosi ja istuvuus – harvemmin vaatteen ympäristökuorma, alkuperä tai tuotanto-olosuhteet.
Jollain tapaa shoppailu on koko kulutusyhteiskuntamme ylintä ja vastenmielisintä tasoa: joutilaat ihmiset käyskentelemässä ostoskeskuksissa, rakentamassa identiteettiään ja ihannekuvaa itsestään kuluttamalla; ostamalla tarpeettomia vaatteita, jotka on usein tuotettu epäinhimillisissä olosuhteissa ympäristöä kuormittavilla kemikaaleilla, ja jotka heitetään pois pahimillaan jo muutaman käyttökerran jälkeen.
Pikamuodin vähentäminen – ja mielellään vaikka ostamisen lopettaminen kokonaan – on ympäristöteko, johon käytännössä jokainen pystyy halutessaan. Prosessin sisäistämisessä on muutama keskeinen pointti.
Omaa kulutuskäyttäytymistään voi muuttaa vain tulemalla tietoiseksi siitä, ja ennen kaikkea tulemalla tietoiseksi mitä jatkuvalla shoppailulla hakee tai peittelee. Shoppailusta luopumisessa on jotain samaa kuin laihduttamisessa: muutos lähtee tavoitteista, arvoista ja omasta motivaatiosta. Pikadieetit eivät toimi tässäkään. Kun antaa itselleen aikaa, muutos tapahtuu niin, että päällimmäinen tunne ei ole luopuminen jostain vaan tyytyväisyys siihen mitä ei enää tarvitse tai halua.
Kun raskaan työviikon jälkeen tekee mieli lähteä vähän shoppailemaan ja ostamaan itselle jotain kivaa, kysymys on opitusta ajanvietteestä ja tavasta palkita tai ilahduttaa itseämme. Dopamiinista. Meille tulee hyvä olo itsestämme, kun löydämme jotain mikä rakentaa mielikuvaa parhaasta versiosta itsestämme. Mikään maailmassa ei myöskään pakota meitä hengailemaan ostoskeskusten käytävillä ja kaupoissa kuluttamassa. Teemme sen ihan omasta valinnastamme.
Jatkuva uusien vaatteiden ostaminen on osa (populaarikulttuurin, mainonnan, naistenlehtien, somevaikuttajien luomaa) identiteettiämme. Haemme sillä hyväksyntää, ihailua ja viestimme elävämme juuri tätä hetkeä, kuuluvamme joukkoon. Viestimme omalla (tai lastemme) pukeutumisella sosioekonomisesta asemastamme. Shoppailu on myös sosiaalista ajanvietettä ja harrastusta kavereitten kanssa. Oman identiteetin ja viehätysvoiman (uudelleen)rakentaminen jonkun muun kuin pukeutumisen ympärille onkin hyvin avartava kokemus.
Omien tottumusten muuttaminen ei kuitenkaan käy hetkessä. Tietoiseksi tuleminen on vasta ensimmäinen askel, sillä linkki identiteettimme ja kuluttamisen välillä voi olla todella vahva. Arvokeskustelu itsensä kanssa on avain aika moneen asiaan, sillä shoppailuun ja vaatehankintoihin käytetty aika ja energia pitäisi suunnata muualle ja shoppailun synnyttämän mielihyvän ”tyhjiöön” tarvitaan jotain muuta – muuten irtipäästäminen voi osoittautua vaikeaksi.
Ei myöskään ole mitään järkeä aloittaa massiivista kaappientyhjennysoperaatiota. Kelkkomalla vaatteet lähimmälle kirpparille voi saada hetkellisesti paremman fiiliksen, mutta jo kohta tyhjät kaapit suorastaan huutavat tilalle jotain uutta ja kivaa. Kun kerta vaatteet on tullut hankittua, paras ympäristöteko on käyttää niitä niin pitkään kuin mahdollista.
Omalta osaltani olen päässyt tilaan, missä en käy vapaa-ajallani vaatekaupoissa. En myöskään selaile vaatekuvastoja tai verkkokauppoja. Minulla ei ole siihen mitään syytä. En saa shoppailusta enää mielihyvää – ja se on ihan äärimmäisen helpottava tunne. Kun vielä 10 vuotta sitten näin ympärilläni kaikkia mahdollisia vaatteita, joita tarvitsin, nykyään näen vain rekittäin rättejä, joita en todellakaan tarvitse mihinkään.
Juuri nyt puhutaan paljon ilmastoteoista. Yksityishenkilöiden osalta usein sanotaan, että pienetkin teot merkitsevät, mutta sehän ei ole ihan totta. Näyttävät teot eivät välttämättä ole vaikuttavia. Vastaavasti vaikuttavat teot eivät aina näy ulospäin. Millä teoilla on oikeasti merkitystä?
Ilmastoteot voivat olla aktiivisia tai passiivisia. Passiiviset teot ovat sellaisia, missä näennäisesti jätämme jonkin ympäristöä kuormittavan asian tekemättä. Voimme vähentää autoilua ja lentämistä. Voimme vähentää lihansyöntiä ja vaatteiden ostamista. Voimme ylipäätään vähentää kuluttamista. Kaikki nämä eivät välttämättä ole jokaiselle helppoja päätöksiä, mutta ne ovat kuitenkin helpompia kuin sellaiset, joissa täytyy omaksua jokin kokonaan uusi toimintatapa.
Aktiiviset ilmastoteot taas vievät asioita eteenpäin: mielenosoitukset, aktivismi, lobbaaminen, muu poliittinen tai kansalaisjärjestöissä vaikuttaminen, ilmastohankkeet, uudet kiertotalouteen perustuvat konseptit ja liiketoimintamallit tai uusien hiilineutraalien palveluinnovaatioiden kehittäminen.
Mitään ei tapahdu, koska muutosprosessi on vaikea. On hirveän paljon helpompaa ja mukavampaa sulkea korvat ja tehdä asiat kuten on tähänkin asti tehty sen sijaan että oppii pois vanhasta ja opettelee tilalle jotain uutta.
Ada Koistisen tarina kolmiloikkaajasta ilmastoaktivistiksi sai minut miettimään passiivisten ja aktiivisten tekojen merkitystä. On käsittämättömän hienoa, että ihminen uskaltaa seurata omaa sisäistä kompassiaan ja haluaa olla ”oikealla puolella historiaa”. Miksi me (lähes) keski-ikäiset emme pysty siihen? Miksi en itse pysty siihen? Ilmastotoimien osalta teen nimenomaan passiivisia valintoja arjessa: ajan autolla vain kun on pakko, valitsen kasvisruokaa aina kun mahdollista, olen vähentänyt merkittävästi turhaa kuluttamista, lentämistä ja vaatteiden ostamista. Luen ja opiskelen asioita niin paljon kuin ehdin, mutta aktivistia minusta ei tunnu löytyvän. Passiivisista toimista huolimatta hiilijalanjälkeni on tietenkin edelleen liian suuri.
Passiivisiin tekoihin liittyy muitakin ongelmia. Ne ovat vähän kuin tekemättömien töiden lista – riittämättömyyden tunne on aina läsnä. Niiden arvoa on vaikea määrittää, ja arvo on joka tapauksessa teoreettista: niitä verrataan mahdolliseen tilanteeseen, joka ehkä olisi saattanut tapahtua. Aktiiviset teot näkyvät, ne ovat konkreettisia. Ei ihme, että juuri niitä suositellaan ilmastoahdistukseen.
Passiivisetkin teot vaativat ihmisiltä aktiivisia valintoja, ja ehkä tämä on myös ongelman ydin. Ilmastokriisiin ei ole yksinkertaista vaihtoehtoa. On vain yksi: muutos. Meidän passiivistenkin pitäisi antaa aktiivisempi tuki – eikä vain tuki vaan ääneenlausuttu vaatimus – todellisten ja vaikuttavien ilmastopäätösten ja -tekojen saamiseksi. Vaikka passiivisia ilmastotekoja tarvitaan, vain aktiivisilla teoilla voi olla oikealla puolella historiaa.
Sain vähän aikaa sitten vahvan muistutuksen siitä, kuinka paljon helpompaa elämä on ilmastokuplan ulkopuolella.
Samaan aikaan kun kuplassa elävät tuskailivat Madridin COP25-kokouksen epäonnistumisesta, ilmastokuplan ulkopuolella päiviteltiin surkeita talvikelejä ja Kehä III:n ruuhkia, äänestettiin viime vuoden onnistuneinta matkakohdevalintaa, keskusteltiin seuraavasta lomamatkasta ja naureskeltiin lihankorvikkeille, jotka eivät vannoutuneen lihansyöjän mielestä ole kuin snadisti lihaa ympäristöystävällisempiä.
Kun täyttää fiidinsä ilmastoasioilla, unohtaa, että keskivertosuomalaisen fiidissä niitä ei juurikaan näy. Mahdolliset globaalit ruokakriisit tai ilmastopakolaisaallot eivät käy edes mielessä. Sen sijaan, että pyrittäisiin pelastamaan lapsille elinkelpoinen pallo, lennätetään heidät turistikohteisiin, hukutetaan lelukrääsään sekä pikamuotiketjujen halpavaatteisiin. (Miten on, mahtavatko kiittää tästä 20 vuoden päästä?)
Miten näihin ihmisiin vaikutetaan? Jos yleiseen puheenaiheeseen, kuten surkeisiin talvikeleihin, ottaa ilmastonäkökulman, he vain ärsyyntyvät. Kuitenkin juuri nämä ihmiset ovat isossa mittakaavassa niitä, joilla on korkein henkilökohtainen hiilijalanjälki ja joiden äänillä vaikutetaan siihen, millainen eduskunta ja hallitus meillä on 4 vuoden välein päättämässä asioista – valitettavasti myös ilmastoasioista.
Ihmisillä on oikeus valittaa velvollisuuksista, mutta ei velvollisuutta kyseenalaistaa omia oikeuksiaan.
Hyvinvointiyhteiskunnan varjopuoli on, että meistä on tullut itsekkäitä valittajia, joilla on aina ensisijaisesti oikeus siihen mikä milloinkin on itselle ajankohtaista. Yhteisön tai jopa maapallon kannalta tärkeät velvollisuudet sen sijaan vain rajoittavat elämää. Kun mistään ei saisi syyllistää eikä velvollisuuksista puhua, jää ilmastokeskustelulle aika vähän liikkumavaraa.
Olen vahva sisäisen arvokeskustelun kannattaja, sillä uskon, että se on paras ja pysyvin tie yksilötason henkiseen hyvinvointiin ja vaivattomaan irtautumiseen kulutushysteriasta. Konkreettisten tekojen lisäksi tärkein asia minkä voimme tehdä on puhua siitä, mitä hyvää ilmastoteoista on seurannut itselle tai yhteisölle. Ilmaston kannalta hyvien valintojen tekeminen lisää onnellisuutta ja on lähes aina muutenkin ihmiselle itselleen hyväksi.
Aurinko paistaa ilmastokuplan ulkopuolella, mutta paistaa se myös kuplassa. Elämän merkityksellisyys löytyy siitä, että voi tehdä hyviä tekoja itselle ja muille. Nostetaan kaihtimet ylös ja kerrotaan niistä. #ilmastotekoja
Kirjoitin reilu vuosi sitten miten hankalaa tai helppoa olisi hankkia pelkästään kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita. Voit lukea postauksen täältä ja lastenvaatteita koskevan postauksen täältä. Nyt on kuitenkin aika päivittää tilannetta, sillä markkinat kasvavat ja uusia kiinnostavia vaihtoehtoja on tuloillaan.
Varo viherpesua
Ensin varoitus. Vastuullisuus on tällä hetkellä kuuminta hottia, vaikka kukaan ei tunnu tietävän, miten se tulisi määritellä tai rajata. Tämä on kasvattanut ilmiötä, missä sustainable-label lyödään röyhkeästi sellaistenkin tuotteiden päälle, joiden tuotantoprosessi tai materiaalivalinnat eivät kestä tarkempaa tarkastelua. Koska yrityksille vastuullisuus voi tarkoittaa melkein mitä vaan (ja valitettavan usein melko vaatimattomiakin tekoja), on tärkeää määrittää itselleen, mitä vastuullisuudelta tai ekologisuudelta odottaa. Onko se lähituotantoa, sosiaalista vastuullisuutta, kierrätettävyyttä vai mitä?
Aidosti vastuullisen vaatebrändin erottaa siitä, että sen takana on ihmisiä, joiden toimintaa ohjaavat ensisijaisesti ideologia ja arvomaailma, ja he myös pystyvät perustelemaan syyn olemassaoloonsa. Uuden aallon asiakkaita ei enää vakuuteta pelkillä mielikuvilla tai fiiliskuvilla vaan brändin pitää kristallisoida arvonsa ja viestiä niistä vahvasti – tunteella. Toiminta- ja tuotantoprosessit esitellään läpinäkyvästi. Vasta sen jälkeen tulevat tuotteet.
Pikamuotifirmat käyttävät vastuullisuutta usein pääbrändinsä kirkastamiseksi. Ne ovat yksi toisensa jälkeen tuoneet markkinoille oman ”sustainable collectionin” samalla kun muu tuotanto pyörii vanhaan malliin. Kaikki eivät anna tuotteistaan edes yksityiskohtaista tietoa. Joka tapauksessa ”recycled cotton” voi todellisuudessa tarkoittaa n. 10-20 %:n osuutta vaatteen puuvillasta. ”Sustainable choice” voi tarkoittaa pientä luomupuuvillan osuutta vaatteen kokonaismateriaalimäärästä. Kannattaa olla tarkkana. Ei ainakaan kannata uskoa muotitermejä ilman läpinäkyviä perusteluja.
Tyypillisin ”ekovalinta” näyttää tällä hetkellä olevan luomupuuvillan ja kierrätetyn polyesterin yhdistelmä. Polyesterin kierrätys on teknologisesti pitkällä ja ilmeisesti kangas on ihan yhtä kestävää kuin neitseellinenkin. 100 %:n kierrätyspuuvillan osalta – näin olen ymmärtänyt – ongelmia tuottaa vielä kuidun lyhentyminen kudontavaiheessa. Toisaalta näitäkin vaihtoehtoja jo on, joten ongelma on täysin ratkaistavissa, ellei jo ratkaistu.
Ranska nousussa
Kansainvälistä ymmärrystään olisi hyvä välillä päivittää muullakin kuin englannin kielellä, sillä esimerkiksi Länsi-Euroopassa tapahtuu tällä hetkellä paljon mielenkiintoisia asioita. Kierrätysvaatteiden valmistus nousee samaa tahtia kuin teknologia taustalla kehittyy. Tämä on tärkeä osa-alue, koska Suomessakin olisi tilaa uusille kiertotalousinnovaatioille Purewasten ja Infinited Fiberin rinnalle.
C-ranskani on vähän ruosteessa, mutta jos oikein ymmärsin, Hopaalin koko tuotanto perustuu kierrätysmateriaaleihin ja tuotteet myös valmistetaan pääosin Ranskassa. Mallit ovat varmasti suomalaiseen makuun sopivia, sillä ne ovat yksinkertaisia ja eleettömiä, mutta onneksi myös värikkäitä.
Hopaalin vaatteet ovat eleettömiä, mutta onneksi myös värivaihtoehtoja löytyy mustan ja harmaan lisäksi.
Niinikään ranskalainen Montlimart valmistaa Ranskassa miehille kierrätysmateriaaleista vaatteita. Osa valikoimasta on kokonaan kierrätetystä materiaalista ja osa luomupuuvilla+kierrätetty polyesteri -yhdistelmää.
Toisella ranskalaisella vaatevalmistaja Picturella on sivuillaan laskuri, jolla voi simuloida tulevan hankintansa hiiljalanjälkeä. Laskurin ehdoton ykkösarvo on siinä, että se pakottaa meidät kehittämään ajatteluamme ja suunnittelemaan vaatteen elinkaaren: kauanko ajattelen käyttää vaatetta, miten usein pesen ja miten kuivaan, mitä tapahtuu vaatteelle sen jälkeen, kun en enää halua käyttää sitä. Picturen rohkeus ottaa kantaa ilmastonmuutokseen ja tapa esitellä yrityksen omaa vastuullisuutta ja tavoitteita on esimerkillistä. Picturen käyttämistä materiaaleista ainoastaan polyesteri on 100 % kierrätettyä, puuvilla on luomupuuvillaa.
Monen muun valmistajan tavoin Picture lisää läpinäkyvyyttä ja asiakkaiden ymmärrystä esittelemällä valmistusprosessinsa.
Nyt kun ulkoiluvaatteista on puhe, rapakon takana amerikkalainen Recovery on erikoistunut kierrätysmateriaaleista valmistettuihin ulkoilu- ja retkeilyvaatteisiin. Recovery myös kampanjoi vahvasti Yhdysvaltojen luonnonpuistojen puolesta.
Espanjalainen Ecoalf panostaa vahvaan brändiin ja selkeään viestiin: Because there is no planet B. Vain osa Ecoalfin tuotteista on tehty kierrätysmateriaaleista, joten vaikka kantaaottavuus puhuttelee, kannattaa tarkistaa mistä materiaalista tuote on valmistettu. Ecoalfin vahvuus on kuitenkin monipuolisuus: vaatteiden lisäksi löytyy esimerkiksi kenkiä ja laukkuja. Sivustolla on myös hyviä artikkeleita.
Salvage, joka on yksi brittiläisen Continental Clothingin brändeistä, valmistaa 100 %:sti kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita.
Naisten alusvaatteet – ei vieläkään kunnon vaihtoehtoja
Vuosi sitten tuskailin erityisesti alusvaatevaihtoehtojen puutetta. Edelleen naisten alushousuja on lähes mahdotonta löytää kierrätysmateriaaleista valmistettuna, varsinkaan 100%:sti. Valtaosa naisten ”vastuullisista” alusvaatteita on valmistettu luomupuuvillasta tai modaalista.
Kun meillä on olemassa oma kotimainen merkki The Other Danish Guy, on vaikea ymmärtää, miksei samalla tekniikalla voi valmistaa vähän erimallisia housuja naisille.
Suomalaisen Noukin Kaarna-sukat on valmistettu kierrätyspuuvillasta.
Sukkarintamalla tilanne on sen sijaan parantunut selvästi: suomalainen Sidoste toi markkinoille Purewasten materiaaliin perustuvat kierrätyspuuvillasukat. Itselläni on näitä jo kolmet, voin lämpimästi suositella. Samaan kierrätysmateriaaliin perustuvia sukkia omalla kuosilla valmistaa myös suomalainen Nouki. Purewaste on aktiivinen sopimusvalmistaja, joten heidän materiaaliinsa perustuviin sukkiin voi törmätä muuallakin.
Koska farkut ovat tärkein arjen vaatteeni, olen odottanut kiertotalousfarkkuja jo pitkään.
Moni farkkuvalmistaja mainostaa tuotteitaan vihreillä sustainable-labeleilla tai recycled cotton –merkinnöillä, vaikka todellisuudessa kierrätyspuuvillan osuus voi olla vain 20 %. Kannattaa siis lukea tuoteseloste tarkkaan tai kysyä lisätietoja ennen ostopäätöstä.
Sillä aikaa kun muut suunnittelevat, Tommy Hilfigeriltä on jo saatavilla muutamia farkkumalleja kokonaan kierrätetystä puuvillasta, esimerkiksi tämä naisten mom fit -malli ja miesten carpenter-malli. Valikoima on kuitenkin toistaiseksi aika suppea ja kierrätyspuuvillaa käytetään vain osana kokonaismateriaalia.
Entä vanhojen farkkujen kierrätys? Kiertotalouden hengen mukaisesti pitäisi tavoitella suljettua kiertoa, missä tekstiili palaa aina uudelleen raaka-aineeksi. Suomessa Finlayson on tehnyt (paitsi näyttäviä markkinointikampanjoita) hyvää työtä ottamalla vanhoja farkkuja vastaan ympäri vuoden. Farkuista valmistetaan kierrätystuotteita. Maailmalla hankkeita on useitakin. Yksi esimerkki on Blue Jeans Go Green, jossa farkuista valmistetaan eristettä.
Mistä aloittaa?
”Vastuullisuusshoppailu” kuulostaa hauskalta ajanvietteeltä, mutta on tärkeää muistaa, että ensisijainen tapa vaikuttaa on kulutuksen vähentäminen. Katkaise mielihyväshoppailun kierre, osta vain tarpeeseen ja kun ostat panosta ajattomaan designiin ja laatuun tai hyödynnä laadukkaita kirpparivaihtoehtoja. Jos jatkuva vaatteiden ostaminen on vahva osa identiteettiäsi, kokeile Vaatepuun kaltaisia vaihtoehtoja uuden ostamisen sijaan.
