Avainsana-arkisto: ilmiöt

Uusiutuva ei ole sama kuin päästötön

Yksi viherpesun muodoista on kutsua uusiutuvaa energiaa päästöttömäksi. Energiamuoto voi olla uusiutuvaa, mutta se ei tarkoita, että se olisi myös päästötöntä.

Esimerkiksi puu (biomassa) on nykyluokituksen mukaan uusiutuvaa energiaa. Päästötöntä se ei kuitenkaan ole, sillä sen polttamisesta syntyy hiilidioksidipäästöjä. Nyrkkisääntö: jos sitä poltetaan, siitä syntyy päästöjä.

On tuotantomuotoja, jotka ovat sekä uusiutuvia että päästöttömiä. Näitä ovat tuulivoima, aurinkovoima, vesivoima ja maalämpö*. Minkään niiden välittömässä tuotannossa ei synny kasvihuonekaasupäästöjä. Myös ydinvoima on päästötöntä (joskaan ei uusiutuvaa).

Kun energiamuotoja vertaillaan toisiinsa elinkaarinäkökulmasta, eli huomioidaan myös esim. infrastruktuurin rakentamisesta ja ylläpidosta aiheutuvat päästöt, on tietysti selvää, että täysin päästötöntä vaihtoehtoa ei olekaan. Tästä huolimatta viiden kärki erottuu selkeästi.

Termien väärinkäyttö johtaa viherpesuun

Päästötön ja uusiutuva menevät sekaisin toimittajilla, mikä on tietysti noloa. Mutta ikävämpi tilanne on, kun energia-alan asiantuntijat – jotka varmasti tietävät eron – markkinoivat päästöttöminä tuotteita, jotka eivät niitä oikeasti ole. Tämä on ihan rehellistä kuluttajien harhaanjohtamista.

Tässä pari esimerkkiä:

Maaseudun Tulevaisuudessa viitataan bioenergiaan päästöttömänä.
Vihreää Lämpöä mainostetaan päästöttömänä…
… vaikka se tuotetaan polttamalla.


Miksi ”päästötön”-termin väärinkäyttö on ongelma? Ensinnäkin siksi, että ihmisten pitää ymmärtää ero ja tietää mitä he ostavat ja eivät osta.

Toiseksi: tilanteessa, missä päästöt – toistan päästöt – on pakko saada nopeasti alas, pitäisi nimenomaan panostaa päästöttömiin energiamuotoihin. Emme voi mitenkään tähdätä nollatulokseen, jossa poltetaan puuta ja ajatellaan, että kohta tilalle istutetaan jossain puu joka sitten seuraavan 80 vuoden aikana hyvällä tuurilla sitoo itseensä saman määrän hiiltä. Meillä ei yksinkertaisesti ole aikaa tällaiseen vastuun siirtelyyn. Meillä on kirittävänä myös aikaisempien sukupolvien aiheuttamat päästöt. Ja olemme raskaasti takamatkalla.

Joten ihmiset älkää uskoko kaikkea mitä teille markkinoidaan. Polttaminen ei ole päästötöntä.

*Edellyttää, että maalämpöpumpun käyttämä sähkö tuotetaan päästöttömästi.

Aikamme ruokahävikki-innovaatiot

Alko tiedotti tänään, että se alkaa tehdä hävikkiglögistä marmeladia. Erinomainen uutinen! Tästä insipiroituneena haluan heittää myös omat uudet ideani ilmoille ruokahävikin vähentämiseksi:

  1. Sipsimurot. Sipsipussien pohjalle kertyy aina desitolkulla tauhkaa, jota on vaikea syödä koska hippuset eivät jää käteen mutta rasva ja suola sitäkin tiukemmin. Tämä tauhka voidaan kerätä ja muotoilla palloiksi ja myydä suolamuroina tai texmex-salaattien osina.
  2. Baileys-pirtelö. Tämä jo edesmenneen Ye Old Brick’s Inn -ravintolan klassikkojälkiruoka ansaitsisi paikan minkä tahansa vielä toimivan ravintolan ruokalistalla. On mahdollista, että joku edelleen juo kermaliköörejä, mutta minusta ne sopivat paremmin jälkiruokaan.
  3. Suklaakonvehtikiisseli. Näin joulun alla ja varsinkin sen jälkeen määrätön määrä suklaakonvehteja etsii kotia. Kiisselin valmistukseen otetaan mielellään vinkkejä, sillä konvehtien käyttäminen kaakaojauheen sijaan vaatii vielä harjoitusta.
  4. Fariinisokeribetoni. En tiedä toista elintarviketta, joka kovettuisi huoneenlämmössä sedimentiksi. Ehdoton ympäristöystävällinen raaka-aine talonrakentamiseen.

Saa käyttää!

Ilmastodenialistit keskuudessamme

Tienhaarassa-kirja käsitteli myös ilmastonmuutoksen kyseenalaistamista. ilmastodenialismi ilmenee kolmella tavalla: kieltämällä, vääristämällä ja passivoimalla. 

Kieltäminen ja vääristäminen – systemaattista ja rahoitettua ilmastodenialismia

Kieltämisen tyypillisimpiä muotoja on väittää, ettei meneillään oleva ilmastonmuutos ole ihmisen aiheuttamaa (vaan luonnollinen tapahtuma) tai ettei ilmastonmuutosta ole edes tapahtumassa. Kieltäminen sisältää myös ajatuksen, että ilmastonmuutos olisi jollain tapaa hyödyllinen. (Pantsar & Keronen 2019, 116.)

Vääristäminen sisältää puolestaan usein osatotuuksiin perustuvaa vähättelyä ja tieteelliseltä tutkimukselta vaikuttavaa detaljitasoista dataa, joka ei kuitenkaan kestä tarkempaa tieteellistä arviointia. Ilmastodenialismia tukeva työ on nauttinut erityisesti Yhdysvalloissa vahvaa rahoitusta jo vuosikymmenten ajan. Vuonna 2010 denialismia tukevien organisaatioiden työtä sponsoroitiin arviolta 1,2 miljardilla dollarilla, kun samaan aikaan esimerkiksi Yhdysvaltojen hallinnon ilmastotutkimuksen rahoitus oli noin 2 miljardia dollaria. Denialismia tukeva työ on ollut myös tuloksekasta. (Pantsar & Keronen 2019, 118–119.) 

Jos kymmenen vuotta sitten tukirahaa investoitiin yli miljardi, voi vain kuvitella, kuinka isoja dollareita liikkuu tänä päivänä ja lähitulevaisuudessa, kun ilmastopäätösten “häviäjät” pistävät kaikin tavoin kampoihin. Tuntuu, että ilmastodenialismi on jo luonut informaatiosodan, jota ei vain kutsuta sodaksi vaan vaikuttamistyöksi. 

SIsältä syöty

Kansalaiset passivoimisen puolesta

Kolmas ilmastodenialismin muoto on passivoiminen, joka tarjoaa meille rivikansalaisille näppärän tavan oikeuttaa nykyinen elämäntyylimme myös jatkossa.

Passivoimista on vähätellä esimerkiksi omien tekojen merkitystä suhteessa muihin (miksi minun pitäisi, kun ei muutkaan), suomalaisten tekoja globaalissa mittakaavassa (miksi meidän pitäisi, kun ei intialaisetkaan) sekä olla tekemättä mitään, koska ilmastonmuutos toteutuu kuitenkin (minun teoillani ei ole mitään merkitystä) (Pantsar & Keronen 2019, 121).

Eikö kuulostakin tutulta?

Taistelua aktivoimisen ja passivoimisen välillä käydään joka päivä. Passiivista voimakenttäänsä säteilee niin työkaveri, naapuri, ystävä tai kuka tahansa some-fiidissä ja uutisten kommenttibokseissa – joka ainoa päivä joku heistä kyseenalaistaa joko omien tekojen tai suomalaisten tekojen merkityksen, jos ei ääneen niin vähintäänkin mielessään. Jopa jotkut ilmastoasiantuntijat saattavat syyllistyä passivoimiseen pyrkiessään korostamaan tietyn yksittäisen teon merkitystä vähättelemällä muita. Tämä on surullista, sillä hajaannus herättää hämmennystä ja hämmennys passivoi lisää. Juuri se on denialistien tavoite.

Jättilintu

Jokainen tuntee ilmastodenialistin – tai on itse sellainen

Populismiin sisältyy kaunis ajatus “yhden ratkaisun periaatteesta”, kuten teknologiasta, jolla ilmastonmuutos pysäytetään. Sellaista ei ole. Tarvitaan monta ratkaisua, monella eri tasolla. Tarvitaan kaikkia toimenpiteitä. Suomen kulutuksesta aiheutuvista päästöistä lähes 70 % syntyy ihmisten – siis yksilöiden –  toiminnasta, ja nämä päästöt ovat viime vuosina vain kasvaneet. On päivänselvää, että poliittisten päätösten ja puhtaiden energiaratkaisujen lisäksi hiilineutraaliuteen pääseminen edellyttää myös yksilötason asenteiden ja kulutustottumusten muutoksia. Mutta muutos on kauhean vaikea, jos ei pysty asettumaan omien tarpeidensa yläpuolelle. Keskiluokkaiset ihmiset pitävät kynsin hampain kiinni elämäntyylistään ja saavutetuista eduistaan.

Poteroitumisen taustalla on myös epämääräinen ja epäuskoinen pelko, joka on seurausta huonosta valmistautumisesta. Ilmastonmuutos ei julista sotaa ja hyökkää tietystä suunnasta tiettyyn aikaan. Emme ole tottuneet taistelemaan sellaista vastaan, minkä voi nähdä ja tuntea vasta, kun se on aivan iholla. Olemme vain tuijotelleet horisonttiin ja pötkötelleet aurinkotuolissa elämästä nauttien. Nyt ilmastokriisi varjostaa täydellistä arkeamme, ja se on niin pelottava asia, että sitä ei vaan pysty ajattelemaan. Koska päätöksillä on kiire, ei vain ole aikaa toteuttaa muutosta pelkästään posin kautta. On vaikea hyväksyä, että todellinen syyllinen katsoo peilistä. On helpompi osoitella ja vastuuttaa muita. Ahdistaa, ja ilmastodenialismi tarjoaa tähän ahdinkoon helpotusta ja synninpäästön.

Valitettavasti denialisteja eivät ole vain ihmiset, jotka vähättelevät muutosten tarvetta ja kiireellisyyttä tai kyseenalaistavat tiedeyhteisön jaetun näkemyksen välttämättömistä toimenpiteistä. Ilmastodenialisteja ovat myös he, jotka yksinkertaisesti jatkavat ympäristöä kuormittavaa elämäntyyliään kuin mitään muutosta ei ilmassa olisikaan.

Viittaukset kirjasta: Pantsar M. & Keronen, J. 2019. Tienhaarassa – johtajuus ilmastonmuutoksen aikakaudella. Jyväskylä: Docendo.

Ilmastokampanjat hyötyisivät yhteisistä ydinviesteistä

Tämä postaus syntyi, kun ryhdyin uteliaisuuttani googlaamaan kaikkia Suomessa meneillään olevia ilmastokampanjoita. Vaikka välillä tuntuu, että viikottaisten mielenosoitusten lisäksi Suomessa ei tapahdu mitään, todellisuudessa meillä on lukuisa joukko organisaatioita ja toimijoita, jotka kampanjoivat ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. 

On järjestöjä, jotka pyrkivät vaikuttamaan ilmastonmuutosta hidastavien toimenpiteiden edistämiseksi joko suoraan tai kampanjoiden välityksellä. Näiden lisäksi on erilaisia, tyypillisesti kumppani- ja julkisrahoitteisia kampanjoita, joilla pyritään edistämään jotain tiettyä asiaa. Sitten on yritysten omia vastuullisuuskampanjoita ja yksinkertaisia hashtag-kampanjoita.

Se, että toimintaa on aika paljon, oli vähän yllättävääkin. Jäin miettimään kokonaiskuvaa. Sellaista ei nimittäin syntynyt.

Tavoitteet helpottavat kampanjan suunnittelua

Lähtökohtaisesti kaikki työ ilmastonmuutoksen hidastamiseksi on tärkeää. Mutta onko se vaikuttavaa? Saadaanko investoidulla rahalla ja vaivalla aikaiseksi muutosta? Jos peilaan asetelmaa omaan työhöni, tilanne olisi sama kuin jos ison yrityksen 10 eri yksikköä käyttäisivät aikaa ja rahaa järjestääkseen kukin omia markkinointikampanjoitaan itse valitsemilleen kohderyhmille, itse miettimillään viestikärjillä ja hashtagailla ilman selkeitä tavoitteita, yhteistä koordinointia tai seurantaa. Tuloksena olisi hämmennys ja kakofonia, missä kukaan ei enää tietäisi mitä myydään, mitä tavoitellaan, syntyikö muutosta, mikä lopulta toimi ja mikä ei – oliko tästä ylipäätään mitään hyötyä. Ja jos asiakkaalta kysyttäisiin, hän muistaisi ehkä yhden näistä kampanjoista.

Kampanjoinnissa yksi keskeinen asia on tavoitteiden asettaminen ja tulosten seuranta. Se ei ole niin kovaa ja kylmää kuin voisi ajatella. Kun kampanjan tavoitteet on määritelty ja tehty läpinäkyväksi, kaikilla on parempi ymmärrys siitä mitä ja miksi ollaan tekemässä ja samalla myös vaikuttavimpien toimenpiteiden suunnittelu on helpompaa. 

Tavoitteellista vai itsetarkoituksellista?

Tämänhetkista tilannetta ajatellen voi onneksi sanoa, että viime kädessä kaikilla ilmastotoimijoilla on yhteinen tavoite: ilmastonmuutoksen hidastaminen. Mutta mitä käytännössä tavoitellaan – hiilineutraaliutta, hiilinegativiisuutta, puoltatoista astetta, luonnon monimuotoisuutta, oman hiilijalanjäljen puolittamista vai mitä? Lyhyen vai pitkän aikavälin tavoitetta? Entä miten päätavoite palastellaan omalle kampanjalle sopivaksi alatavoitteeksi?

Seuraavan vaiheen – eli mitä oikeastaan olemme tekemässä ja miten tavoitteeseemme pääsemme – hahmottaminen jää puolitiehen, ainakin ulkopuolisen silmin. Kokonaisuus näyttää vähän siltä, kuin tykitettäisiin joka suuntaan ilman yhteistä suunnitelmaa, strategiaa. Mielikuvani on, että julkista rahaa käytetään aika hövelisti joko konkretisoimaan hankerahoituksen toimenpiteitä tai erilaisiin tempauksiin ilman sen suurempaa tulosvastuuta. Pahimmillaan on tarkoitus vain viestiä somessa. Tekeminen on silloin itsetarkoituksellista. Harvalla kampanjalla on sivuillaan määriteltyjä selkeitä tavoitteita tai (väli)tuloksia. Kaikista kampanjasivuista ei käy ilmi, onko kampanja enää käynnissä ja jos ei, miten työtä on jatkettu tai mitä tuloksia saatiin.

Jos minä saisin päättää, lainaisimme brändäämisen ja viestinnän maailmasta seuraavan ajatuksen:

Kampanjoilla olisi Suomen tasolla yhteinen päätavoite, yhteinen lupaus sekä yhteinen ydinviesti, joka toistuisi jokaisen itsenäisen kampanjan yhteydessä. Näin ilmastotyö olisi vastaanottajalle tunnistettavaa ja johdonmukaista, vaikka kampanjan teema ja kohderyhmät vaihtelisivat. 

Yhteinen ylätason strategia on tärkeä, koska viestinnän pitää olla vaikuttavaa. Sen tulee saada aikaan muutosta. 

Jokaisella kampanjalla olisi toki omat pääviestit, kohderyhmät ja tavoitteet. Jokainen toteuttaisi kampanjan käytännön tasolla omalla tavallaan ja ilmeellään. Mutta tärkein, eli yhteinen ydinviesti, kulkisi tavalla tai toisella kaikissa mukana. Tämä loisi jatkuvuutta, vaikuttavuutta ja muutosta.

Ei tällainen olisi mahdotonta, jos meillä olisi Suomessa organisaatio, joka johtaisi Suomen ilmastotyötä, koordinoisi ilmastohankkeita ja tukisi samalla eri järjestöjen kampanjointia. Kampanjoinnin yhteinen strategiataso on mahdollista luoda jopa ihan yhteisen tahdon ja yhteistyön pohjalta: ilmastotyötä tekevät organisaatiot vain kokoontuisivat yhteen ja loisivat strategian yhdessä. Ja sen jälkeen alkaisivat hyödyntää sitä. 

Meneillään olevia kampanjoita ja hankkeita

Voit jättää oman vinkkisi kommenttiboksiin!

Fridaysforfuture
Greta Thunbergin myötä kansainväliseksi ilmiöksi kasvanut kampanja. Nuorten koululakko perjantaisin.

Hiilivapaa Suomi
Kampanja tähtää erityisesti hiilivoimaloiden alasajoon Suomessa.

Ota ilmastonmuutos haltuun
Vinkkejä, miten valmistautua ilmastonmuutoksen aiheuttamien sääilmiöiden vaikutuksiin arjessa. Osa Kansallisen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelmaa.

Climate Move
Tavoite: Hiilineutraali Suomi 2035. Kampanjan taustatoimijoista tai -organisaatioista ei juuri kerrota.

#entäsilmasto
Vihreän langan lanseeraama hashtag-kampanja, jolla pyritään kiinnittämään huomiota median (nykyiseen) tapaan käsitellä asioita irrallaan ilmastonmuutoksesta.

Climate Aid
Ilmastotyön tukemista elämysten ja positiivisten kokemusten kautta. 

Ilmastolupaus
Yksilön vastuuta korostava kampanja, jossa allekirjoittaneet sitoutuvat oman hiilijalanjälkensä pienentämiseen. 

Ilmastorintama
Systeemisiä ratkaisuja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ajava yhteisö.

Protect Our Winters
Kansainvälinen liike, joka toimii ilmastonmuutoksen hidastamiseksi erityisesti talviurheilun säilyttämisen näkökulmasta.

100 fiksua tekoa
Sitran hanke, jossa kannustetaan fiksumpiin yksilötason valintoihin.

Lisäksi ilmasto.orgin sivuilla on suhteellisen kattava lista järjestöistä, jotka toimivat ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

Tunti vuodessa ei todellakaan riitä

Viisi vuotta sitten kirjoitin silloisen kollegani kanssa hieman provokatiivisen uutiskirjejutun siitä, miten Earth Hour on energiansäästön kannalta melko merkityksetön (”Minuutissa sama säästö”). 

Pääviestimme oli, että energiansäästössä näyttävimmät teot eivät ole aina niitä tehokkaimpia. Jos haetaan todellisia ja pysyviä säästöjä, valojen sammuttelujen sijaan toimenpiteiden pitää olla aivan toista luokkaa.

Earth Hourilla on ollut ehdottoman tärkeä symbolinen merkitys siinä, miten maailman huomio saadaan hetkeksi energiansäästöön – ja kaikki voivat osallistua.

Kuitenkin nyt viimeistään tuntuu, että aika on ajanut tapahtuman ohi. Maapallo ei tarvitse valojen sammuttelua tunniksi, vaan todellisia, merkityksellisiä ja vaikeitakin päätöksiä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi – joka päivä.