Viimeinen sammuttaa valot

Tänään vietetään vuosittaista Earth Hour -tuntia, jonka tarkoitus on kiinnittää ihmisten ja päättäjien huomio ympäristöasioihin. Tapana on, että monista tunnetuista rakennuksista sammutetaan ulkovalaistus tunniksi.

Earth Hour nauttii kivana ja positiivisena tapahtumana laajasti median ja yleisöjen hyväksyntää. Valojen sammuttelusta kun ei ole kenellekään haittaa, toisin kuin vaikka ajoradalla istumisesta.

Ymmärrän tapahtuman symbolisen arvon, mutta koska henkisten kukkaseppeleiden askartelu ei ole koskaan ollut oma juttuni, pidän konseptia hälyttävään nykytilanteeseen nähden naiivina. Uskon, että Earth Hourin kaltaiset kerta vuoteen -tapahtumat – kuten ”Auton vapaapäivä” ”Älä osta mitään -päivä” – tavoittavat juuri ne ihmiset, jotka jo muutenkin ovat huolissaan ympäristöstä. Kun taas se suuri kriittinen massa, jonka käyttäytymiseen ja arvomaailmaan meidän tulisi vaikuttaa – tavoitetaanko heidät?

Kun kerta Earth Hour on ainoa aidosti globaali, kansat yhdistävä ympäristötapahtuma, ehkä sen ote voisi olla rohkeampi. Viesti päättäjille voisi olla konkreettinen, terävä ja rohkea. Yksilöille suunnatut ympäristölupauksetkin voisivat olla vaikuttavampia kuin sitoutuminen viikoksi kasvispainotteiseen ruokaan tai julkisen liikenteen käyttöön – esimerkiksi lentämisen lopettaminen vuodeksi, viikottaisen kasvisruokapäivän omaksuminen tai jostain haitallisesta kulutustottumuksesta luopuminen.

Vaikka Earth Hour korostaakin, ettei kyse ole energiansäästötempauksesta, kerrataan kuitenkin vielä: ulkovalaistuksen sammattaminen tunniksi on energiansäästönä melko mitätön – saman säästön saa minuutissa tai puolessa sisävalaistusta tai ilmastointia ohjaamalla. Siksi yrityksiltä, jotka ovat ilmoittautuneet mukaan tempaukseen ja sammuttavat valot tunniksi, voisi odottaa vähän suurempaa kunnianhimoa.

Jos esimerkiksi McDonald’s todella on huolissaan ilmastosta, ketju voisi kyseisen tunnin ajaksi pidättäytyä myymästä lihahampurilaisia tai tehdä todella houkuttelevan erikoistarjouksen kasvistuotteista. Siinä olisi aidosti vaikuttava kannanotto kuin vain ravintolasalin valaiseminen sähkökynttilöillä.

Symbolisten ja näyttävien eleiden sijaan tarvitsemme jokapäiväisiä, aidosti vaikuttavia ympäristötekoja. Jokaisen päivän jokainen tunti tulisi olla Earth Hour.


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.