Jos ilmastoahdistuksesta kärsivänä pyörit enimmäkseen omassa kuplassasi, suosittelen pientä herätystä kesäisten perhejuhlien muodossa. Käsitellyiksi tulevat helposti kaikki ilmaston kannalta tärkeimmät osa-alueet: asuminen, liikkuminen ja syöminen. Olo ei ehkä kohene, mutta reality check tolkun ihmisten arvomaailmaan on sitäkin suurempi.
Tässä fiktiivisessä tarinassa on alkukesä ja koolla perhe ystävineen ja sukulaisineen.
Ruokailua odotellessa huomiosta nauttiva Setämies avaa pelin.
”Tulispa tästä kesästä oikein kunnon lämmin kesä”, hän kuuluttaa toiveensa.
”Onneksi on se El Nino aktivoitumassa.”
Lasken mielessäni kymmeneen. Tai ainakin viiteen.
”Kuule”, aloitan korostetun rauhallisesti, ”Tässä on pitkin edellisvuosia rikottu jatkuvasti lämpöennätyksiä. Parhaillaan Eurooppa kärsii historiallisen kuivasta alkukesästä. Että eiköhän sitä lämpöä riitä”, heitän mukarennosti.
”Joo joo, mutta täällä Suomessa on ollut kylmää”, Setämies väittää. ”Viime kesäkin oli niin kylmä.”
En tajua mistä hän puhuu. En muista, että viime kesä olisi ollut erityisen kylmä. Mutta en kyllä ehdi googlatakaan perusteita vastaväitteelle. Setämies on siirtynyt El Ninosta luennoimaan, miksi sähköauton ympäristöystävällisyys on huijausta. Osallistun keskusteluun ja kerron, että olen hänen kanssaan samaa mieltä siinä, että sähköauto ei yksissään ratkaise liikenteen päästöihin liittyviä ongelmia.
”Vaikuttavampaa olisi kehittää julkista liikennettä niin, että mahdollisimman moni voisi luopua autosta kokonaan”, väitän.
Vastauksena pöytäseurue raportoi useammalla suulla siitä, kuinka työmatkoja vaan ei pysty kulkemaan julkisilla. Kukaan ei tietysti kyseenalaista sitä, että hulppeat omakotitalot on rakennettu taajama-alueen ulkopuolelle ihan omasta valinnasta.
Turhautuneena siirryn vähän etäämmälle istumaan. Vapaan paikan vieressä istuvat Rouva ja teini-ikäinen Tytär. Tytär ja Rouva valittavat hyttysistä. Päätän yllättää heidät knoppitiedolla.
”Nythän oli aika tuore tutkimus, että hyttyset suosivat lihansyöjiä. Tai se taisi olla niinpäin, että kasvissyöjillä on vähemmän riesaa hyttysistä”, kerron.
”Kuulostaa kyllä taas ihan sellaiselta tutkimukselta, jonka tarkoitus on huijata meidät kasvissyöjiksi”, Rouva huudahtaa.
Tytär suivaantuu ja loikkaa suoraan puolustusasemiin.
”Minä en kyllä voisi ikinä syödä vegaaniruokaa”, hän julistaa.
”Sitä paitsi avokadoja tuodaan lentokoneella jostain kaukaa ja se on paljon haitallisempaa kuin suomalainen liha”, hän tietää.
Tässä vaiheessa verkkokalvoilleni piirtyy Annika Saarikko ja hänen ”avokadovastauksensa”. Kiitos Annika tästäkin valheesta, hyvin on uponnut keskustalaiseen maaperään.
”No eihän niitä avokadoja tietysti joka päivä syödä”, Rouva yrittää sovitella.
Tartun tähän.
”Ja vaikka söisit avokadoja joka päivä, niin niiden hiilijalanjälki on silti pieni verrattuna punaiseen lihaan”, näpäytän – ja mielessäni harmittelen kyvyttömyyttäni asettua tilanteen yläpuolelle.
Tytär ei tästä lannistu. Hän on päättänyt, että kotimainen liha on silti ekoteko.
Päätän siirtyä sisälle taloon, missä isäntäperhe valmistelee tarjoiluja. Kuistilla silmääni osuu Thermacell.
”Ette kai te oikeasti käytä tuota”, parahdan spontaanisti.
”No kyllä me käytetään. Se on ihan kätevä kun grillailee ja tekee ruokaa”, Isäntä puolustautuu.
Niin, mitäpä siinä sitten, vaikka samalla pihalla pörräävät pölyttäjätkin kuolevat. Thermacell ja ruoanlaitto kuulostaa sekin arveluttavalta, mutta jätän kommentoimatta.
Selitän – taas kerran – itselleni, että ymmärtääkseen kohderyhmää ja vaikuttaakseen heihin, pitää ymmärtää miten he maailmaa ja asioita hahmottavat.
Laiha lohtu. Ahdistaa.
Perhejuhlat ovat ilmastoahdistuneelle melkoinen stressitekijä.
Vastaa