Yksi työelämässä kohtaamistani suurimmista huijauksista kiteytyy ilmaukseen kunhan työt tulee tehtyä.
Kun aloittelin työuraani reilu parikymmentä vuotta sitten, töitä tehtiin käytännössä aina toimistolla (ellei ollut työmatkalla) ja alaisten tehtävä oli helpottaa esihenkilön arkea (eikä päinvastoin). Etätyö oli vielä pitkälti vieras käsite aloilla ja rooleissa, missä ei kirjattu yksittäisiä tunteja, vaan paikan päällä tehty työaikaleimaus oli ainoa mittari, joka osoitti työntekijän olleen käytettävissä vähintään 7,5 tuntia.
Yksi mieleenpainuvimmista lausahduksista ensimmäisessä työpaikassani sanoi johtaja, joka kertoi ettei sen työajan suhteen ole niin tarkkaa. ”Pääasia, että työt tulee tehtyä.” Tämä tarkoitti, että välillä tehdään enemmän töitä, ja välillä voisi puolestaan ottaa vähän löysemmin rantein. Hän itse noudatti ohjettaan esimerkiksi golfaamalla hiljaiset heinäkuut ja pitämällä lomansa vasta sen jälkeen elokuussa.
Ajatus kuulostaa reilulta, mutta sitä se ei ollut. On aivan eri asia todeta hiearkian ylimmällä portaalla ”kunhan työt tulee tehtyä”, kun tästä roolista käsin lähes kaikki konkreettiset työt oli delegoitavissa alaspäin. Hierarkian alimmalla portaalla minun oli otettava vastaan ja tehtävä nöyrästi kaikki mitä annetaan, koska ei ollut ketään kelle delegoida. On paradoksaalista, että samaan aikaan yleisessä keskustelussa kehotettiin erityisesti kilttejä tyttöjä opettelemaan sanomaan ”ei” uusille töille. Mutta jos yritit kieltäytyä työstä kiireeseen vetoamalla, käskettiin priorisoida. Suomessa se ei tarkoita mitä jätetään tekemättä, vaan mitä tehdään ensin ja sitten tehdään ne loput. Kaikki piti lopulta tehdä. Alimman portaan roolissa ei saanut sanoa ei.
Lopputulos oli arki, jossa ei koskaan ollut hiljaista, rauhallista tai edes normaalia. Oli vain jatkuva määrä deadlineja ja tekemättömiä töitä, joita virtasi sisään vähintään samaa vauhtia kuin yritit lapioida niitä valmiiksi. Kun kollega sairastui, sijaista ei palkattu vaan teit hänenkin työt omien lisäksi.
Johtaminen muuttuu, onneksi
On äärimmäisen hyvä asia, että uuden ajan johtamisessa alaiset eivät ole enää johtajaa varten vaan johtaja alaisiaan varten. Kun lähijohtamisesta muotoutuu hitaasti mutta varmasti palvelurooli, se karsii asemasta myös narsistisia, omaa uraansa edistäviä pyrkyreitä.
Uskon, että johtamiskulttuurin myötä tänä päivänä nuorilla työntekijöillä on paremmat mahdollisuudet näyttää osaamistaan ja tulla huomatuksi. 20 vuotta sitten kun alainen teki jonkun projektin tai asian hyvin, esihenkilö esitteli sen ylöspäin ja keräsi kehut itselleen.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että edelleenkään ei vuodessa ole montaa tilannetta missä työt tulisivat tehtyä ja aikaa jäisi rentoiluun – paitsi jos olet ensin tehnyt ne tunnit ylitöinä sisään. Joustavuus on sitä, että saat itse joustaa vaikka loputtomasti jos haluat.
Ei ole noloa pitää kiinni oikeuksistaan, vaikka työnantajapuoli kutsuu sitä ”vastakkainasetteluksi”. Sitä se ei ole. Se on omasta hyvinvoinnistaan huolehtimista. Rajojen asettamista. Jos pitää valita oman hyvinvoinnin ja jaksamisen sekä tulevatko työt tehdyksi välillä, jokaiselle pitäisi olla itsestään selvää laittaa hyvinvointi ykköseksi. Viime kädessä kukaan muu ei sitä työntekijän puolesta tee.
Vastaa