Toukokuussa 2022 tuli täyteen viisi vuotta siitä, kun olen lentänyt lomalle tai ylipäätään yhtään minnekään. Tuolloin, viisi vuotta sitten, kävimme perheen kanssa pakettimatkalla Kreetalla. Kaikkiaan viimeisen 10 vuoden aikana olemme lentäneet lomalle kolme kertaa.
Noh, koenko luopuneeni jostain, kun lentolomat ovat jääneet? Kyllä!
(Ja kerron kohta mistä kaikesta.)
Aikaisemmin, varsinkin aikana ennen lapsia, elin voimakkaasti lomasta seuraavaan. Uskoin pitkälti matkailumarkkinoinnin aivopesun myötä, että irrottautuminen töistä onnistuu vain mahdollisimman kaukana Suomesta. Yksi ulkomaanmatkan kohokohdista oli heti matkan alussa: lentokentän innostunut ja kansainvälinen tunnelma, jännitystä ja odotusta, ehkä kuohuviinilasi (myös rauhoittamaan hermoja). Ja koneen laskeutuessa kohteeseen oli aina se hetki, kun astut ulos ja aistit lämmön, kosteuden ja uudet tuoksut. Kun lomamatka oli ohi, suunnittelin jo seuraavaa. Arki oli lähinnä välttämätön paha, jota oli jaksettava, että seuraava lomamatka voisi taas koittaa. Kai tätä voisi kuvailla matkailuriippuvuudeksikin.
Tutkimusten mukaan lomamatkailun onnellisin vaihe ajoittuu sen suunnitteluun ja matkan odottamiseen. Loman vaikutukset hiipuvat pian matkan jälkeen ja kestävät lopulta vain muutaman päivän.
Lomamatka toimii siis samalla tavalla kuin nopeat hiilarit: niistä saa hetkellisen hyvän olon, joka katoaa nopeasti jättäen kuitenkin riippuvuuden tunteen.
Missään vaiheessa tarkoitukseni ei ole ollut lopettaa lentämistä kokonaan, sillä pidän kulttuureihin tutustumista äärimmäisen tärkeänä. Muutama vuosi sitten asetin kuitenkin itselleni kriteerit, joista olen kirjoittanut aikaisemminkin: nettovaikutuksen on oltava jollain mittarilla positiivinen. Toistaiseksi en ole tunnistanut perusteita hetkelliseen irtiottoon, jonka yksilötason ympäristökuormitus on karmaiseva.
Kun lentomatkailu on vähentynyt, olen samalla luopunut aika monesta henkisesti kuormittavasta asiasta:
- Lentoyhtiöiden ja matkajärjestäjien syöttämästä kuvitelmasta, että vain loma jossain kaukana on virkistävää ja oikeaa lomaa.
- kuvitelmasta, että olisin jotenkin vähemmän kiinnostava ja kansainvälinen, jos en koko ajan matkusta kaupunkilomille, turisti- tai eksoottisiin kohteisiin.
- lentomatkailuun liittyvästä (muusta) sosiaalisesta statuksesta.
- lounaskeskusteluiden matkailupätemisestä.
- kuvitelmasta, että en ”selviäisi” syksyn pimeydestä ilman etelänmatkaa (se on ihan asennekysymys).
- matkavalmisteluihin kuluneesta henkisestä stressistä.
- matkan onnistumiseen liittyvistä paineista.
- lentohäpeästä.
Kun luopuu jostain, tilalle tulee yleensä jotain uutta. Omalla kohdallani esimerkiksi
- panostaminen hyvään arkeen on kasvanut.
- läsnäolon fokus on tässä hetkessä tai ihan lähiviikoissa. Samasta syystä
- en enää stressaa lomakausista.
- lähimatkailun, jopa omassa kaupungissa, arvo on noussut.
- kiitollisuus omasta mökistä ja sen arvosta omassa elämässä on vain noussut.
- ymmärrän paremmin, että ulkoisten elämysten tavoittelu ei tee minusta onnellisempaa.
- olen tyytyväinen itseeni siinä, etten kuormita ympäristöä ainakaan täysin tarpeettomalla lentämisellä.
Mitä tulee lentämiseen, suosittelen lämpimästi riman nostamista ja nopeiden lentohiilareiden vähentämistä. Ei pelkästään lentämisen vähentäminen, vaan nimenomaan lentämättä jättäminen on yksi yksinkertaisimpia yksilötason ilmastotekoja, joita jokainen voi tehdä.
Vastaa