Aihearkisto: Yleinen

Fleksaaminen – opas aloittavalle lapsiperheelle

Kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen ei ole kaikille kovin yksinkertainen muutos. Ei riitä, että omaksuu uusia tapoja eli ostaa enemmän kasviksia tai kokkailee vegeruokia. Tämän lisäksi tarvitaan myös vanhoista tavoista ja makutottumuksista poisoppimista, mikä on usein se huomattavasti vaikeampi osa muutosprosessia

Pastan kaveriksi sopii vaikka minkälaiset vegesoossit.

Erityisesti sekaruokavalioon tottuneissa keskivertolapsiperheissä ruokavalion äkilliset suunnanmuutokset tyssäävät nopeasti: monet lapset suhtautuvat ainakin tietyissä ikävaiheissa erittäin kielteisesti uusiin ruokakokeiluihin. Loputtoman vääntämisen sijaan on vaan älyttömän paljon helpompaa mennä tutulla kaavalla. Jolloin taas mikään ei muutu.

Koska kasvispainotteisuus on kuitenkin kaikkien kannalta suositeltava ja ilmastonmuutoksen näkökulmasta välttämätöntä, fleksaaminen on armollinen malli suunnata kohti uudenlaista kokkauskulttuuria. Fleksaaminen tarkoittaa siirtymistä kasvispainotteisempaan ruokavalioon ilman ylimääräistä stressiä ja pakkoa. Tavoitteena ei ole välttämättä 100 % kasvis- tai vegaaniruokavalio, vaan yksinkertaisesti lihan ja miksei muidenkin eläinperäisten tuotteiden vähentäminen omassa ruokavaliossa. Joku tavoite ja suunnitelma muutoksen todentamiseksi kannattaa toki tehdä, jotta lihankäyttö aidosti vähenee. 

Uunifeta (varsikukkakaalilla!) on maukas iltapala, mutta juuston hiilijalanjälki on lähellä lihan hiilijalanjälkeä. Juustot ovat ihania, ja niiden vähentäminen ottaa itsellä paljon kovemmalle kuin vaikkapa naudanlihasta luopuminen.

Pian alkava lihaton lokakuu on hyvä startti kasvispainotteisuuteen, mutta ilman suunnitelmallista ja tavoitteellista uuden oppimista ja vanhan poisoppimista se jää helposti vain kokeiluksi. 

Jos tähtäät maltilliseen mutta pysyvään muutokseen, tässä omat vinkkini erityisesti lapsiperheen arjen näkökulmasta.

1. Aloita jauhelihasta

Jauheliha on lapsiperheen ruokailun kivijalka, sillä kiireisessä arjessa se taipuu lähes kaikkeen. Kun omassa lapsuudessa jauheliha tarkoitti nauta–sika-sekoitusta, tänä päivänä suositaan paljon 100 %:sta naudanlihaa. Eli juuri sitä, mistä olisi kaikkein tärkeintä luopua

Jauhelihan kohdalla kannattaa ensimmäisenä kokeilla harhautusta: tarjota samaa ruokaa kuin ennenkin, mutta vaihtaa liha ”korvikkeeseen”. Oikeaoppisinta olisi suosia kasvisproteiineja (kuten seitania, Nyhtökauraa, Härkistä, Elovena murua tai Boltsia). Näiden tuotteiden maku ei kuitenkaan miellytä kaikkia lapsia ja palkokasvit saattavat oikeasti aiheuttaa myös suolioireita. Meidän perheessä parhaiten toimii Mifu, sillä maku on neutraali ja purutuntuma lihanomainen. Mifu on maitotuote, mutta se on kuitenkin naudanlihaa parempi vaihtoehto. Myös Boltsi toimii (kunhan on kastike) ja Härkiksen maustetut versiot. 

2. Tee lista kasvisruoista, joita lapset syövät muutenkin, ja pidä se esillä

Lapset eivät välttämättä ajattele sen tarkemmin, onko joku ruoka kasvisruokaa vai ei (jos 3-vuotiaani saisi päättää, hän söisi joka päivä ranuja). Esimerkiksi pinaattiletut ovat hyviä – se että ne nyt ovat myös kasvisruoka, on toisarvoista. Tekemällä jääkaapin oveen listan valmiiksi maistuvista kasvisruoista helpottaa arkea silloin, kun pitäisi lähteä kauppaan mutta pää lyö tyhjää. Meidän listalta löytyy edellä mainittujen pinaattilettujen lisäksi pinaattikeitto, kasvissosekeitto, kanttarellikeitto, Mifu-makaronilaatikko, -kastike ja -lasagne sekä munakastike+perunat. Kalaruoista listalla ovat esimerkiksi kalakeitto ja uunilohi.

3. Korvaa ruokakermat kasvisperäisillä

Ns. juomamaitoon voi olla haastavaa koskea, jos lapset ovat hyvin tottuneita maidon makuun. Ruoanlaitossa korvaaminen onnistuu huomattavasti helpommin, vaikka – rehellisyyden nimissä – kasvisversiot ovat ainakin omaan suuhuni maultaan hieman ”tunkkaisia” ja niiden käyttö vaatii totuttelua. Tomaattikastikkeen sekaan heitetty ruokakerma on kuitenkin helppo korvata vastaavalla kasvistuotteella. Mitä paremmin lapset sietävät mausteita (tai jopa tykkäävät niistä), sitä helpompi makuero on peittää. Tuorejuustoonkin löytyy varsin kelvollinen vegeversio, mutta muutoin juustojen korvaaminen ei ole ihan mutkatonta. Vispikerman lomittajaksi soveltuva Alpro Vispi on koostumukseltaan jopa originaalia toimivampaa ja vaahtoutuva kookoskerma vähintäänkin kivaa vaihtelua. Ihan kaikki setupit eivät kuitenkaan nauti meidän perheessä suosiota: esim. monen kauravaniljakastikkeen maku on pahvinen, ja tästä ei nyt vaan ole päästy toistaiseksi yli. 

4. Kokeile rohkeasti ”kasvisversioita”

Tämä on osoittautunut haastavaksi mitä vanhemmasta lapsesta on kyse. Perheemme 3-vuotias kiskoo vegenakkeja tyytyväisenä, sillä hänelle formaatti ratkaisee: nakki on nakki. Sen sijaan 7-vuotias ei ole innostunut kasvisversiosta, ei nakeissa tai muissakaan formaateissa. Hampparisektorilla onneksi tilanne paranee: lähes kaikissa (muissa kuin ketjuravintoloiden) hampurilaispaikoissa on jo tarjolla Beyond meat -versio. Tämä on oma suosikkini silloin kun tulee hampparilla käytyä. Lähtökohtaisesti erilaiset ”kasvisversiot” ovat kuitenkin tavalla tai toisella prosessoituja einestuotteita (kuten kaikki lihankorvikkeetkin) enkä siksi ole niistä kovin innostunut. 

5. Ota tavoitteeksi kokonaan uudet kasvisruoat

Vegehän on toki parhaimmillaan silloin, kun reseptin lähtökohtana ovat kasvikset eikä ”lihan korvaaminen jollain”. Olen huomannut, että kokonaan uusien raaka-aineiden omaksuminen osaksi perheen ruokavaliota on yllättävän hidasta. Meillä esimerkiksi papujen ja linssien käyttö ei vaan millään ota tulta alleen. Olenkin tyytynyt toistaiseksi kohtien 1 ja 4 vaihtoehtoihin, sillä markkinoille tulee koko ajan uusia tuotteita. Kokonaan uusien kasvisruokien ottaminen osaksi arkea vaatii sitkeyttä. Huteja tulee, mutta onneksi myös helmiä: esimerkiksi tämä sipulicarbonara on ihan verraton valinta aikuiseen makuun (sokeria vaan vähän enemmän kuin ohjeessa sanotaan!). 

6. Järjestäkää ystävien vegeilta

Aina ei tarvitse puurtaa yksin. Jos ystäväpiiristä löytyy henkilöitä, joiden keittiökapasiteetti antaa myöten, järjestäkää parin–kolmen perheen kesken yhteinen vegekokkailuilta. Jokainen tekee jonkun uuden kasvisruoan. Näin kaikki pääsevät samalla kertaa maistelemaan useampaa eri vaihtoehtoa ja oma uusi suosikki löytyy nopeammin. 

Lihaton lokakuu inspiroi monia (kaupallisia) tahoja tarjoamaan ideoita ja valmiita ruokalistoja, joita kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Tässä muutama:

K-Ruoan 31 reseptiä / lihaton lokakuu
Soppa 365:n 31 reseptiä / lihaton lokakuu
Arlan 31 reseptiä / lihaton lokakuu 
Valion 31 reseptiä / lihaton lokakuu 

Ruoan elinkaaresta pitäisi puhua enemmän

parveketomaatti
Parveketomaatin kasvattaminen havainnollistaa konkreettisesti, kuinka paljon vettä tarvitaan vaatimattomankin sadon kasvattamiseksi.

Ruokahävikin torjuminen globaalisti olisi yksi tehokkaimpia keinoja hidastaa ilmastonmuutosta ja torjua nälänhätää. Pröystäilevä länsimainen elämäntapamme ei lähtökohtaisesti ole tukenut tätä, vaan ruokaa ostetaan yli tarpeen, jätetään surutta lautaselle tai heitetään suoraan jääkaapista pois. Eikä sitä ole tarvinnut hävetä.

Ihmisten suhtautuminen ruokahävikkiin vaihtelee valtavasti: joku heittää saman tien pois elintarvikkeet, kun parasta ennen -päivä on ohitettu. Joku toinen taas syö useita päiviä vanhoja, viimeisen käyttöpäivän ohittaneita elintarvikkeita, jos ne maistuvat vielä syömäkelpoisilta. Olen usein miettinyt, miten tässä voi olla näin suuri ero, mutta toisaalta: elintarvikkeita notkuvat kauppojen hyllyt ovat olleet arkipäivää vuosikymmenten ajan. Ruoan arvostamisesta tai ruokahävikistä ei taideta juuri puhua kotona tai koulussa. Asenteet varmasti jossain määrin periytyvät.  

Luterilaiseen kotikasvatukseen on perinteisesti kuulunut – ja nykyisin yleisesti paheksuttu – syyllistäminen Afrikan lapsilla, jos lautaselle jää ruokaa. Afrikan lasten sijaan voisimme puhua lapsille elintarvikkeiden elinkaaresta. Vesijalanjälki on helpoin hahmottaa. Kun tomaatti menee homeeseen, biojätteeseen ei päädy vain 100 gramman yksilö, vaan parikymmentä litraa vettä, joka on vaadittu yhden tomaatin kasvattamiseksi. Vastaavasti ruokahävikki ei tunnu kovin pahalta, kun työpaikan keittiössä viemäriin päätyy ”varmuuden vuoksi” keitetty pannullinen kahvia – reilu litra. Mutta elinkaarinäkökulmasta tarkasteltuna viemäriin valuukin yli 1000 litraa vettä. Pikkuisen eri leveliä. Kun yhtälöön lisätään vielä käsittely-, pakkaus-, kuljetus- ja säilytyskuorma, alkaa elinkaari hahmottua.

Juuri elinkaaren tarkastelu avaisi ihmiset oivaltamaan ja ymmärtämään ruokahävikin moniulotteisuuden. Kyse ei ole koskaan siitä kuuluisasta viimeisestä leipäpalasta, vaan paljon pitemmästä, ympäristöä kuormittavasta tuotantoketjusta. Tästä pitäisi ehdottomasti puhua enemmän. 

Mitä voin tehdä? 

Hyviä juttuja löytyy esimerkiksi Hävikkiruokaviikon kampanjasivuilta. Omat vinkkini:

  • Jos et vielä tiedä mikä ero on ”viimeinen käyttöpäivä” ja ”parasta ennen” -merkinnöillä, opettele viimeistään nyt. Parasta ennen on suositus, jonka jälkeen tuote on yleensä täysin käyttökelpoinen vielä hyvin pitkän ajan. 
  • Hyödynnä alennustuotteet. Säästät rahaa, ja kauppa säästyy ruokahävikiltä.
  • Pakasta aina osa leivistä. Ne tulevat varmimmin syötyä, kun leipä pysyy tuoreen oloisena (sulatettuna) ja tarjolla on kerrallaan vain parin päivän menekki. 
  • Hyödynnä muutenkin pakastinta aina kun mahdollista.
  • Luota aisteihisi: haju ja maku kertovat hyvin pitkälle, onko tuote syömäkelpoinen, jos se ei ole vielä näkyvästi pilalla.
  • Ota säännöllinen ”hävikkiprojekti” puolityhjille jääkaapin tai kuivahyllyn pakkauksille: tee ruokaa tai leivo jotain, mihin voit käyttää ylimääräiseksi jääneen elintarvikkeen.
  • Jos työpaikalla on nykyaikainen itsestään sammuva kahvinkeitin, hankkikaa termari ja sopikaa sen käytöstä. Näin pannuun ei jää kylmää kahvia pois heitettäväksi. 
  • Kylmän kahvin voi toki myös lämmittää mikrossa. Maidon kanssa se on ihan yhtä hyvää tai pahaa kuin tuorekin. Kokeile ainakin.
  • Kun keität työpaikalla lisää kahvia, kysy moniko oikeasti juo sitä. Keitä vain tarpeellinen määrä.
  • Tarjoile aktiivisesti palaveripullat ja vastaavat jakoon ihmisille. Moni ottaa, kun tarjotaan. 

Työtä, jolla ei ole mitään merkitystä

– Noniin, tervetuloa, ole hyvä istu siihen vaan. Eli työnhaku olisi teillä nyt sitten ajankohtainen?

– Kyllä.

– Jaa noniin… ja tiedot löytyy varmaankin täältä meidän järjestelmästä? Katsotaanpa täältä teidän työhistoriaa ja -profiilia… juu…aivan, aivan. Ja minkästyyppistä työtä olitte nyt sitten ajatelleet?

– No oikeastaan tärkein ja ainoa kriteeri on, että sen tulisi olla mahdollisimman merkityksetöntä.

– Jaa niinkö? Ihanko totta? 

– Kyllä. Se on yksi syy, miksi lähdin edellisestä paikasta. On ihan mahdotonta löytää työtä, jolla ei olisi mitään merkitystä. 

– Em…heh, tämäpä kyllä yllättävä näkökulma. No kyllähän me varmasti jotain löydämme. Tässä nyt heti ensimmäisen tulee aika paljon näitä puhelinmyyntitehtäviä. Kävisikö sellainen? Suurin osa asiakkaistamme on kokenut, että tässä työssä ei ole merkityksellisyyden tunnetta eikä pääse juuri kehittymään ihmisenä. 

– Olen vahvasti eri mieltä. Puhelinmyynnissä nimenomaan pystyy vaikuttamaan suoraan sekä yrityksen tulokseen että loppuasiakkaiden elämään. Pystyn tarjoamaan asiakkaille sekä viihdettä raskaan arjen keskelle, että parhaimmillaan sivistystä, ymmärryksen lisäämistä ja oivalluksia. Ja joskus asiakkaalla on paljonkin huolia. Jaksan kuunnella. Se jos mikä on merkityksellistä työtä. 

– Aha, vai niin. Täytyy sanoa, että kunpa useampi meidän asiakkaista ajattelisi noin. Mutta katsotaanpa. No miten olisi vaikkapa karaokejuontaja?

– No huh huh! Eihän se nyt tule kysymykseenkään. Karaokejuontajallahan on mieletön vastuu ja rooli tunnelman luomisessa ja ihmisten innostamisessa. Hänhän on kuin esimies työpaikalla, vastaa koko jengin ja tilaisuuden ilmapiiristä. Luo hyvää fiilistä. Antaa ihmisten onnistua. Kannustaa ja kiittää. Vaikea kuvitella paljon merkityksellisempää työtä. Tämä ei missään tapauksessa käy. Olisiko mitään muuta?

– No tuota. Meillä on aika monta siivoojan paikkaa auki. Löytyy ihan päivätöitä ja sitten jos tuntuu vähemmän mielekkäältä, niin iltatöitäkin on. 

– Jaa-a. Enpä kyllä tiedä. Siivoojallakin on niin valtavan suuri merkitys asiakaskokemukseen. Eihän kukaan nauti työskentelystä tai asioinnista paikassa, missä näkee, ettei ole siivottu hyvin tai on jopa suorastaan likaista. Siivoojahan tekee omalla työpanoksellaan hyvinkin monen työpäivästä onnistuneen. Joskus pelkkä hymy riittää. Ei tämä valitettavasti täytä minun kriteerejäni lainkaan.  

– Vai niin. No nyt on pakko sanoa, ettei tule heti mieleen muuta. Voinko kysyä, miksi työn pitää olla täysin merkityksetöntä? Miksei se nyt saisi merkitä jotain, edes vähän?

– Minä nyt vaan haluan, että työ on työtä eikä mitään muuta. Olenhan minä jo kokeillut kaikenlaista. Ojankaivuukin olisi muuten käynyt, mutta kun siinä rakennettiin jotain turvallisempaa ja viihtyisämpää ympäristöä lapsille ja muille alueen asukkaille, niin heti tuli se merkitys siihen työhön.

Jäähyväiset sekajätteelle

Jätehuoltoyhtiömme viestitteli viime vuoden puolella pakollisen perusmaksun käyttöönotosta. Asiakastiedotteessa kerrottiin, että suurimmalla osalla perusmaksu ei vaikuta kokonaiskustannuksiin – joillakin ne voivat jopa laskea. 

Mökkimme jätekuljetuksen vuosikustannus nousi perusmaksun myötä 60 %. Onneksi puhumme vain kymmenistä euroista, ja taloutemme kyllä kestää tämän investoinnin (sekä todennäköiset lähivuosien korotukset).   

On kuitenkin aika väsynyttä maksaa yhä enemmän palvelusta, eli kiinteistön rajalla nököttävän sekajäteastian tyhjennyksestä, jota emme oikeastaan tarvitse ja joka ei sellaisenaan vastaa enää arjen tarpeitamme. 

Tässä muutama käytännön fakta:

  1. Jätekuljetuksen tilaaminen haja-asutusalueelle ja mökeille on pakollista. Meidän on siis pakko a) tilata (vähintään) sekajätteen nouto ja b) maksaa tyhjennyksen lisäksi koko vuodelta perusmaksu, vaikka käytämme mökkiä vain kesäaikaan. 
  2. Lajittelemme tarkasti myös kaikki mökillä syntyvät jätteet, joten kuljetamme joka tapauksessa itsenäisesti pois muovin, lasin, metallin ja kartongin (biojätteen kompostoimme). Sekajätettä meidän ei kuitenkaan kannata viedä, koska maksamme sen noudosta. Se jätetään jäteastiaan odottelemaan jätekuljetusautoa, kun muut jätelajit kulkevat kauppareissun yhteydessä hyötykeräyspisteeseen. Järkevää? Resurssiviisasta?
  3. Mökkitiellä on juhannukselle asti roudan takia painorajoitus, mikä estää jäteauton käynnit. Ihmeen kaupalla pystymme vastuullisesti hoitamaan myös sekajätteen poiskuljetuksen alkukesän ajan. Loppukesäksi otamme sitten kuuliaisesti lakisääteisen jätekuljetuksen. 

Surullista on se, että tämä sekajätekeskeinen asiakassuhde ei varsinaisesti kannusta jätteiden lajitteluun: mitä tarkemmin lajittelemme, sitä vähemmän tuotamme sekajätettä ja sitä enemmän maksamme suhteessa sen noudosta. Voi sanoa, että pussilla on jo aikamoinen hintalappu. 

Toisaalta en yhtään ihmettele, jos nykyinen prosessi ei kaikilta osin toimi. Sanoohan sen nyt järkikin, ettei voi olla taloudellisesti kannattavaa ajattaa isoa jäteautoa maaseudun pikkuteillä poimimassa jätepussukoita sieltä täältä. Mutta olisiko erilaisten ”hintainnovaatioiden” sijaan fiksumpaa soveltaa asiakaslähtöistä palvelumuotoilua? Ilmainen vinkki: jäteyhtiön asiakas ei ole kiinteistö, vaan ihminen. Ja ihminen, joka lajittelee jätteensä kotona, haluaa tehdä sen myös mökillä, työpaikalla, kuntosalilla, leikkipuistossa, hotellissa ja ulkomaanmatkoilla. Ei hän yhtäkkiä heittäydy piittaamattomaksi assholeksi, joka surutta donkkaa banaaninkuoret ja metallitölkit sekajäteastiaan ja nauraa päälle. Asiakas haluaa lajitella, mutta jäteyhtiötä kiinnostaa vain onko sekajätteen nouto kunnossa.

Asiakaslähtöistä olisi esimerkiksi: 

  1. Asiakas voisi itse arvioida, tarvitseeko hän omaa sekajätteen tyhjennystä lainkaan, vai riittäisikö esimerkiksi lähimmän päätien varteen rakennettu yhteinen aluekeräyspiste, jonka piiriin hän voisi liittyä vuodessa tietyksi ajanjaksoksi. Jätelaissa on kaikenlaista pakollista, mutta on kummallista, miksei tämän vaihtoehdon tarjoaminen haja-asutusalueilla ole pakollista.
  2. Asiakkaan ei tarvitsisi maksaa samalta ajalta useampaa päällekkäistä, esim. kodin ja vapaa-ajanasunnon perusmaksua.
  3. Jos sekajäte haetaan omasta jäteastiasta, tyhjennysväli voisi olla kiinteästi kaikille 3 tai 4 viikkoa, mikä tehostaisi ajan ja resurssien käyttöä ja laskisi kustannuksia. 
  4. Ennen kaikkea asiakaslähtöistä olisi miettiä, onko sekajätteen kerääminen kiinteistökohtaisesti ylipäätään se, mitä asiakkaat tarvitsevat vai olisiko tänä päivänä jo tarvetta ihan uudenlaiselle mallille, joka vastaisi mökkiasukkaiden tarpeita, kannustaisi vähentämään ja lajittelemaan jäte, ja olisi myös jätekuljetuksen kannalta järkevää bisnestä.

Tämä vaatisi kuitenkin sen, että ihan oikeasti laitettaisiin hetkeksi lakipykälät, velvollisuudet, ”ei toimi meillä”, ”emme vastaa tästä” ja muut laitostumista edistävät meriselitykset sinne sekajäteastiaan – istuttaisiin alas, kuunneltaisiin asiakkaita, luotettaisiin ihmisten hyvyyteen ja mietittäisiin sitten, miten asiat pitäisi tehdä. Asiakaslähtöisesti.

Pitkä matka

Kesä: otetaan breikki kaikesta, pakataan laukut ja lähdetään perheen kanssa lomalle – tietysti lentäen. Maapallo kuumenee ja jäätiköt sulavat, mutta vielä ehtii. Eihän tämä yksi kerta vaikuta mihinkään. Kaikki muutkin lentävät. Loma on lomaa myös ilmastonmuutoksesta. 

Auringonlasku Krabilla.

Vaikka viime aikoina on julkaistu muutamia juttuja ideologisista maata pitkin -matkustajista, Suomessa heidän osuutensa on vielä häviävän pieni. On aivan totta, että juna-laiva-yhdistelmiä ei voi verrata lentämiseen: matkaketjut ovat hankalampia hahmottaa ja suunnitella ja matka-aika on moninkertainen. Maata pitkin -matkustamisen suosion kasvu edellyttäisi, että matkaideologiamme ei olisi enää nopeasti perille, vaan nautitaan matkasta, ei päämäärästä.

Tähän maailmaan on vielä pitkä matka, sillä suomalaiset lentävät enemmän kuin koskaan. Lentämisen osuutta kokonaispäästöistä on helppo vähätellä, mutta miettikää itse: yhden päivän aikana maailmassa tehdään noin 200 000 lentoa. Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan turismin todellinen osuus kasvihuonepäästöistä olisi jokseenkin merkittävä, noin 10 %. Lentämisen kokonaisvaikutuksia onkin haastavaa arvioida. Esimerkiksi tuoreessa saksalaistutkijoiden laskelmassa nostetaan esille tiivistymisjuovien vaikutus, joka yleensä jätetään huomioimatta lentoliikenteen päästöjä arvioitaessa.

Flight radar on palvelu, josta näkee reaaliaikaisesti maapallon lentoliikenteen.
Osoitteessa www.flightradar24.com (ja Twitterissä, mistä ylempi kuvakaappaus) voi seurata maailman lentoliikennettä. Eilen, perjantaina 28.6. maailmalla tehtiin lähes 225 000 lentoa.

Oletan, että meistä jokainen tuntee ihmisiä, jotka lentävät todella paljon – pelkästään lomille useita kertoja vuodessa. Koska olen enemmän suora kuin diplomaattinen, haluaisin aika usein kysyä näiltä ihmisiltä, miten he voivat samaan aikaan lukea uutisia kiihtyvästä ilmastokriisistä ja olla kuin mitään ei olisi meneillään. Tyyppien hiilijalanjälki vastaa noin neljää maapalloa, mutta silti kukaan ei tunne mitään vastuuta siitä, että omaa ylikulutustaan voisi vähän karsia (tai itse asiassa todella paljon). Ihan kysymättäkin vastaus näyttäisi olevan, että aihe ei vaan kosketa. Uutisia ei kannata lukea, sillä henkilökohtainen elämysriippuvuus (ja yhtä lailla sen jakaminen somessa) on ilmastonmuutosta tärkeämpää. Instagram on oikeastaan aika merkittävä ympäristöriski. 

Halpa lentäminen on rapautunut myös käsityksemme matkailun laadusta. Jos ihmisiltä kysyy, miten reissu meni, vastaus on jotain tyyliin ”tosi kivasti, oli ihanan lämmintä ja aurinkoista, lapset ui altaassa”. Lentäminen on niin halpaa, että reissuun on helppo lähteä äkkilähdöllä tai ihan vaan siksi, että saa vaihtelua viikonloppuun.

Minulle ”lämmintä ja aurinkoista” ei ole enää riittävä peruste. Perheemme ei ole lentänyt yli kahteen vuoteen, ja kieltämättä se on nostanut rimaa ja tehnyt minusta kriittisemmän: jos lähtisimme nyt ulkomaille, mitä sellaista matka tarjoaisi, mitä emme ole vielä kokeneet tai mikä muuttaisi ajatteluamme tai ymmärrystämme paremmaksi? Matkailu on ihanaa, mutta olen myös yhä vakuuttuneempi, että pikalomailu aurinkorannalla ei sinällään ratkaise työelämän minulle aiheuttamia palautumiseen liittyviä ongelmia – se vain vie huomion hetkeksi toisaalle. Turismi on pääasiassa henkisten pikavoittojen metsästystä, ja all inclusive -hotelleista käteen jäävä pinnallinen yltäkylläisyys alkaa ainakin itsellä hälvetä viimeistään paluulennon aikana. Elämys tuo kuitenkin niin suurta hetkellistä mielihyvää, että tarvitsemme matkailua yhä lisää. Samaan aikaan vastaus moneen asiaan löytyisi todennäköisesti sisältä itsestämme, ei tuhansien kilometrien päästä.

Rapu hiekassa.

Toki kaikki ilmaston kannalta ratkaisevat päätökset tehdään – jos tehdään – muualla, poliittisilla areenoilla. Miksi siis yksilön valinnoilla on väliä?

Siksi, että poliittisia päätöksiä ohjaamme viime kädessä me ihmiset: mitä asioita me yhteisönä arvostamme, mitä asioita hyväksymme tai emme hyväksy, mihin vaadimme muutosta. Meidän pitää muuttaa käsityksiämme ensin henkilökohtaisella tasolla, että voimme sen jälkeen tehdä sen yhdessä, ja jotta viimein vaadimme muutosta myös päättäjiltä. Ymmärrys ja teot kulkevat käsi kädessä. Siksi valinnoillamme on väliä.