Ammattiliitto Pro raportoi viime viikolla Keskeytykset ja häiriöt toimihenkilötyössä -tutkimuksen tuloksista. Tutkimuksen mukaan enemmän kuin työpäivä viikossa kuluu erilaisiin keskeytyksiin. Työkavereitten keskeyttämisten osuus oli yli viisi tuntia viikossa ja tiedon tai päätöksen puuttumisen takia työ keskeytyi yli kaksi ja puoli tuntia viikon aikana. Hermoja raastavien tietokone- ja kopiokoneongelmien osuus oli lopulta vain vähän alle puolitoista tuntia viikossa. Yllättäen uutisessa ei mainittu lainkaan esimerkiksi jatkuvien sähköposti-ilmoitusten aiheuttamia keskeytyksiä. Ilmeisesti niitä ei pidetä kovin häiritsevinä.
Tutkimustuloksissa täytyy silti olla perää. En voi olla ainoa, joka aika usein työpäivän jälkeen ihmettelee, miten tämä päivä taas meni enkä saanut aikaiseksi kuin puolet siitä mitä suunnittelin. Työnohjaukseen tällainen uusi kategoria ”keskeytys” olisi aivan loistava – sekkari vaan päälle, kun joku ilmestyy ovensuuhun ja voin hyvillä mielin raportoida tuntikirjanpitoon, että työkaverit kävivät juttelemassa mukavia yhteensä 17 minuutin ajan. Kyseisen tutkimuksen mukaan kuitenkin vain kolmannes työkavereitten keskeytyksistä koettiin häiritseviksi. Usein keskeytyksistä oli hyötyä ja iloa oman työn tekemiseen.
Kaikista keskeytyksistä ei voi syyttää muita. On ihan oma vikani, jos en pysty olemaan seuraamatta, mitä huoneen ulkopuolella tapahtuu vain siksi, että pystyn seuraamaan mitä siellä tapahtuu. On oma vikani, jos en kehtaa sulkea ovea, vaikka haluaisin keskittyä töihini. Yhtä lailla voin syyttää vain itseäni, jos haluan pitää Outlookin viesti-ilmoituksen aktiivisena saadakseni välittömästi tiedon, kun postilaatikkooni tulee uusi viesti.
Ongelma ei ole siinä, että syystä tai toisesta työ keskeytyy, vaan siinä, että keskeytyksen jälkeen on vaikea päästä nopeasti takaisin siihen juttuun, mitä oli tekemässä. Onneksi työkaverini on jo tottunut siihen, että hänen vieressään istuu hullu, joka ihmettelee jatkuvasti ääneen, mitä olikaan tekemässä.
Vastaa