Seurasin Nordic Business Forumin live-streamia maanantaina ja tiistaina kotoa käsin. On ollut mielenkiintoista lukea tapahtuman jälkikeskustelua erityisesti Linkedinistä. Se, että ihmiset tekevät ja jakavat yhteenvetoja sekä arvioivat tapahtuman onnistumista, on tietysti erittäin hienoa ja tärkeää jo pelkästään henkilökohtaisen kehittymisen näkökulmasta. Olen kuitenkin pannut merkille, että vain harva on nostanut positiivisessa mielessä – jos ollenkaan – esille seminaarin vastuullisuus-teeman. Kun ihmiset laskeskelevat tapahtuma-ROIta ja pohtivat, kannattiko maksaa toista tonnia yhdestä tiketistä, niin juuri ilmastonmuutokseen ja ympäristöön liittyviä puheenvuoroja on arvosteltu tai niitä ei ole nostettu esille mitenkään.*
Oikeastaan tähän havaintoon kiteytyy ilmastonmuutoksen ydinongelma. Ihminen, joka ei ymmärrä mitä hyötyä hänen on kuunnella tarinaa ruokahävikin vähentämisestä tai merten muovijätteen keräämisestä, ilmeisesti ajattelee ilmastonmuutoksen olevan poliittinen ongelma, joka ei kosketa omaa liiketoimintaa – ja jota ei edes kuuluisi käsitellä ”bisnesfoorumilla”. Ilmastonmuutos on jotain liike-elämästä irrallista, se tapahtuu tuolla jossain eikä vaikuta minun elämääni.
Koska niin moni NBF:n maksavista asiakkaista on nimenomaan ylintä johtoa (miksihän näin?) oli mielestäni erinomainen veto kiskaista nämä kaikkein tärkeimmässä roolissa olevat ihmiset hetkeksi ulos kuplastaan. On äärimmäisen tärkeää, että ympäristöaiheet eivät jää enää vain omille foorumeilleen pyörimään vaan ne uskalletaan tuoda osaksi ”perinteistä” liike-elämän tapahtumaa. Vaikka moderoidut puheenvuorot ruokahävikistä ja merten muoveista eivät minunkaan mielestäni päässeet ihan parhaimpaan lentoon, ymmärrän pointin, mikä yleisölle haluttiin kertoa: Yksikin ihminen voi muuttaa maailmaa, jos tosissaan haluaa. Jokainen voi tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi. Ei tarvitse tulla selittämään, ettei kannata tehdä mitään, koska meidän tekemisillä ole merkitystä.
Totuutta on joskus tuskallista myöntää: suurin osa meistä ei vain jaksa vaivautua, koska ei ole pakko. Olemme liian mukavuudenhaluisia.
Joillekin koko aihe on jotenkin vaivaannuttava. Toiset ovat kovasti hengessä mukana, mutta päivän päätteeksi hurauttavat kotiin katumaasturilla tai taksilla ja jatkavat seuraavana päivänä elämäänsä juuri samaan tapaan kuin tähänkin asti.
Ja kaikkein kummallisinta on, että yksilötasolla on ihan OK olla huolissaan maapallon tulevaisuudesta, mutta yrityssektorilla ei ilmeisesti tarvitse tehdä mitään, jos ilmastonmuutoksen torjuminen ei edistä omaa liiketoimintaa.
Ehkä juuri tästä syystä Elinkeinoelämän keskusliitto on alkanut kutsua ilmastonmuutoksen torjumista ilmastobisnekseksi – kuulostaahan se paljon kaupallisemmalta kuin esimerkiksi maailmanpelastus. EK:n selvityksen mukaan pk-yrityksistä noin kolmannes on ilmasto-orientoituneita. Mielestäni tämä on vielä aika vaatimaton osuus, mutta sentään noususuunnassa.
Mitään rakettitiedettähän ei yrityksiltä vaadita. Yksinkertaisimmillaan ilmastonmuutosta torjuvat valinnat ovat sekä arvopohjaisia että kustannustehokkaita: vaikkapa kannustamista julkisten ja saasteettomien liikkumismuotojen käyttöön, etätyöhön ja etäpalavereihin. Nämä keinot ovat monissa firmoissa jo arkipäivää eivätkä lähtökohtaisesti maksa juuri mitään. Vähän edistyneemmät tarjoavat ilmaisen parkkipaikan lisäksi (tai sijaan) työmatkalipun tai sähköpyörän niistä kiinnostuneille, sekä kompensoivat lentomatkustamisesta koituvat päästöt. Ja seuraavalla levelillä yritysten päättäjät huomioivat ilmastonmuutoksen kumppanivalinnoissaan ja liiketoimintatason päätöksissään.
Jos johonkin, niin sentään omiin valintoihimme pystymme vaikuttamaan. Katso täältä Sitran 100 arjen fiksua tekoa. Valitse sieltä yksi, mitä et ole aikaisemmin tehnyt. Vain epämukavuusalueelle menemällä voi kehittyä myös ihmisenä.
*Olisi mielenkiintoista tietää, vastaako tämä vaikutelma NBF:n virallista tapahtumapalautetta.
Vastaa