Hallituksen nimittämä, Heikki Hiilamon vetämä tutkijaryhmä esittää työttömyyskorvauksen muuttamista osallistumistuloksi. Kyseessä on ns. vastikkeellinen sosiaaliturva. Kuten monet tahot ovat jo ansiokkaasti kirjoittaneet aiheesta, syvemmällä tasolla muutos olisi merkittävä: myönnetään, että osa ihmisistä ei tule koskaan työllistymään vapaille markkinoille. Hienoa, jos todellakin voitaisiin lopettaa ”se on vaan itsestä kiinni”-teeskentely. Ehkäpä samalla myönnetään, että yhteiskunnan rooleista tärkein on ehkäistä syrjäytymistä, ei luoda työpaikkoja.
Omaan kokemukseeni perustuen pidän vieläkin tärkeämpänä, että rikotaan palkkatyön ja ihmisarvon toisiinsa linkitetty merkitys.
Kun itse olin työttömänä 2005-2006, huomasin, että ihminen ei tarvitse palkkatyötä ollakseen onnellinen. Takana oli rankat vuodet ja yt-kierroksia, jonkinasteista loppuunpalamistakin. Opiskelin ja harrastin liikuntaa niin paljon kuin jaksoin. Oli mahtavan terapeuttinen vuosi.
Yhteiskunnan näkökulmasta tämäntyyppinen oivallus on tähän asti ollut vaarallinen, koska se voidaan nähdä myös kannustuksena lorvailuun. Yhtä juhlaahan se on elää peruspäivärahalla, kun saa koko ajan stressata riittääkö raha, saavatko lapset normaalin lapsuuden ja mistä seuraavaksi tingitään.
Kyllä, kaikki tarvitsevat rahaa elääkseen. Mutta tämän välttämättömyyden lisäksi usein riittää, että on mielekästä tekemistä, oli se sitten itsensä tai yhteisön hyväksi.
Ihmisarvon ja työn yhteenliittymällä on pitkä historia. Perustamalla ihmisen identiteetti työlle on varmistettu, että Suomessa jokainen haluaa tehdä töitä ja maksaa veroja. Työttömyyteen on liittynyt aina tietty häpeä ja epäonnistumisen leima. On jopa parempi olla ikuinen opiskelija tai hoitovapaalla kuin työtön.
Vuosien saatossa aika moni on päässyt huomaamaan, että työttömyys voi osua omalle kohdalle, vaikka tekisi työnsä miten hyvin. On äärimmäisen tärkeää tietää kuka ja millainen ihminen on, eikä kytkeä sitä liian suoraan työhön tai työelämään. Kun työsuhde yllättäen katkeaa, vahva minäkuva kantaa yli pahimman ja auttaa jaksamaan työnhaun lannistavimmilla hetkillä. Ihminen kun on aina niin paljon enemmän kuin hänen ammattinsa tai työnsä.
Käytännön tasolla osallistumistulo ei toki ole ongelmaton, ja ratkaistavia kysymyksiä riittää varmasti pitkä lista. Omaan silmääni se on kuitenkin rehellisintä työvoimapolitiikkaa pitkään aikaan.
Vastaa