Työpaikan uudet älyköt eli IoT 2.0

Parin viime vuoden ajan on pöhisty IoT:sta eli esineiden internetistä. Onneksi IoT on kohta niin arkista, että voidaan siirtyä keskustelussa seuraavalle tasolle. Työpaikoilla on nimittäin kasvava määrä tehtäviä, joihin ihmisen omat kyvyt eivät riitä, ja joiden suorittamiseen tarvitaan jo seuraavan sukupolven älykoneita. Nämä koneet eivät tyydy ainoastaan viestimään keskenään, vaan ne todella tarttuvat toimeen. Nyt esittelyssä työpaikan uudet älyköt.

Kahvinkeitin ”The Coffeecat”
Asiantuntijat ovat yleensä liian kiireisiä, tärkeitä tai yksinkertaisesti kykenemättömiä keittämään omaa kahviaan. Ei hätää! Työpaikan uusi ja älykäs kahvinkeitin ennakoi tilanteen ja pistää sumpit pihisemään aamutuimaan ihan itse. Asiantuntijoiden aika säästyy johonkin tärkeämpään.

Palaverimukit ”Los Mugis”
Jos asiantuntija on onnistunutkin järkkäämään itselleen ja vieraalleen kahvit palaveriin, neukkarin siivoamiseen ei todellakaan jää aikaa, kun pitää jo kiirehtiä lounaalle tai seuraavaan palaveriin. Ei hätää! Työpaikan älykkäät kahvimukit eivät jää pöydälle kahvirenkuloitaan kuivattelemaan, vaan reippailevat ryhdikkäässä jonossa suoraan lavuaaripikasuihkuun ja hyppäävät tiskikoneeseen.

Tiskikone ”The Swoosh”
Tarina kertoo, että osa työntekijöistä osaa laittaa ihan itse astiansa tiskikoneeseen sisälle. Merkittävä joukko kuitenkin luottaa taivaalliseen ihmeeseen, joka siivittää heidän likaiset lautasensa tiskipöydältä tai -altaasta koneeseen. Ei hätää! Ateistin luottopelaaja on neuvokas tiskikone, joka hoitaa hommat loppuun, pyöräyttää ohjelman käyntiin ja pyyhkäisee vielä tiskipöydänkin puhtaaksi.

Jääkaappi ”The Iceman”
Toimiston viileimmän kaverin tehtävänä on pitää ruoka syötävänä. Kuten me kaikki, myös nämä jääkaapin hellimät annokset saavuttavat jonain päivänä parasta ennen -hetkensä. Ne suorastaan vaativat päästä omin jaloin ulos. Ei hätää! Työpaikan uusi älykäs jääkaappi tietää milloin on aika luopua rakkaista – raottaa niille ovea ja päästää ne vapauteen.

Työpöytä ”The Surf-Ice”
Me ihmiset olemme erilaisia. Onneksi suurin osa työpöydistä on melko samanlaisia: ne tykkäävät esitellä paljasta pintaansa. Aika usein työntekijät levittelevät tavaroitaan todella avokätisesti ottamatta huomioon työpöydän tunteita. Ei hätää! Fiksu työpöytä ei ”hukkaa” papereita, vaan sietää tilanteen tyynesti. Illan tullen se ottaa homman haltuun, pistää paperit nippuun ja antaa katuvalon heijastua kiiltävästä pinnastaan.

Näitä odotellessa.


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.