Avainsana-arkisto: ilmastonmuutos

Vuosi hävikkiruoka-asiakkaana

Lounasravintoloiden ylijäämäruoan myymisessä ei varsinaisesti ole mitään uutta – sitä on tehty paikallisena ja pienimuotoisena varmasti jo vuosikymmeniä. Uutta on sen sijaan hävikkiruoan ympärille viime vuosina syntynyt palvelubisnes, joka lienee pitkälti tulosta kiertotalousajattelun kehittymisestä ja ilmastonmuutoskeskustelusta. Globaalissa mittakaavassa noin kolmannes kaikesta tuotetusta ruoasta heitetään pois – ihan valtava määrä! –  ja sen osuus kasvihuonekaasupäästöistä on arviolta yli 8 %. Ruokahävikin torjuminen eri tavoin on yksi niistä pienistä keinoista, joilla jokainen voi osallistua ilmastonmuutoksen hidastamiseen.

Ympäristönäkökulman lisäksi ravintoloiden hävikkiruoan ostaminen tarjoaa arvokkaan käytännön avun, kun ei itse ehdi tai jaksa tehdä ruokaa joka päivä. Antellin lounasravintola pelasti arkeni vuosien ajan myymällä hyvää arkiruokaa kohtuulliseen litrahintaan. Viestintä hoidettiin sähköpostilla aina samaan kellonaikaan, ja jos halusi apajille, oli oltava ripeä.

Hävikkiruokaa aikuiseen makuun: Savukinkkupastaa, couscous-salaattia, sienikääröä ja focacciaa.

Työpaikka vaihtui, Antell jäi osaltani historiaan. Otin hävikkiruokapalvelu ResQ Clubin käyttöön noin vuosi sitten. Alkuvaiheessa tarjolla oli juuri sitä mitä toivoin: hinta-laatusuhteeltaan erinomaista perusruokaa, jota tarjosi erityisesti Toivolan vanhalla pihalla toiminut kahvila Muiston ”perijä” Love Local Brands Cafe. Harmitti, kun paikka lopetti. 

Vuoden aikana olen testaillut suurta osaa Jyväskylän keskusta-alueen tarjonnasta. Kotiruoka on valitettavasti vähemmistössä, ja edelleen suurin ja säännöllisin tarjonta tulee pizza- ja etnisistä ravintoloista, jotka eivät mene ihan pienten lasten makumaailman kanssa yksiin. 

Pääsääntöisesti ravintoloiden tarjonta noudattaa maailmanpelastusfilosofiaa: reilu annos kohtuulliseen hintaan. On toki myös niitä, jotka pyrkivät tekemään bisnestä eli annoskoko on vähän nafti ja sitä on jatkettu jäävuorisalaatilla. Muutoin palvelu on toiminut joka kerta erinomaisesti. Kertaakaan annos ei ole jäänyt saamatta. Koskaan ei ole sattunut mitään yllättävää. Tiettyjen ravintoloiden suosion huomaa nopeasti: parhaat annokset on jo myyty, kun itse vasta käynnistelet appia.

Välillä on kiva ”pelastaa” myös herkkuja. Henkilökohtaiset terveiset laatikon kannessa ilahduttivat!

Palvelun ainoa ongelma liittyy omasta näkökulmastani pakkaamiseen. Yksi vakioravintoloistani käyttää ”intialaismallista” laakeaa muovipakkausta, jossa on kolme lokeroa: yksi iso ja kaksi pientä. Ruoka, myös keitto, on aina pakattu isoon lokeroon. Tällaista pakkausta ei saa mitenkään kannettua kassissa vaakatasossa, koska paino on jakaantunut epätasaisesti. Riski, että nestemäinen ruoka valuu kassiin, on aika iso. (Lisäksi pakkaus on osittain musta. Leikkelenkin sen aina palasiksi ennen kierrättämistä.) Toiset ravintolat taas suosivat styroksisia ”snagaripakkauksia”. Enpä kehuisi niitäkään, sillä neste valuu helposti raoista ja pakkaus on sekin heitettävä sekajätteeseen.

Vaikka kuinka ruoan jalanjälki on pakkausta merkittävästi suurempi, moni – minäkin – suosii hävikkiruokaa ympäristösyistä. Pakkauksen ympäristöystävällisyys ja kierrätettävyys ovat osa asiakaskokemusta ja omaa arvomaailmaani. Kaupassa asioidessani valitsen aina ensisijaisesti tuotteen, jonka pakkaus on kierrätettävä ja toki tahtoisin toimia näin myös hävikkiruoan suhteen. Tästä syystä ResQ brändinä ei kanna ihan loppuun asti. Olisikin upeaa, jos ResQ tarjoaisi ravintola-asiakkailleen pakkausratkaisun, joka yhdenmukaistaisi asiakaskokemuksen lisäksi annoskokoja ja helpottaisi pakkausten kierrättämistä.

ResQ kerää ja tallentaa käyttäjilleen tietoa heidän ostoksistaan. Pienistä teoista kasvaa ajan kanssa isompia.

Pienenä vinkkinä, että aloittavien ravintoloiden kannattaisi ehdottomasti ottaa ResQ heti käyttöön. Hävikkiruoan myymisen lisäksi palvelu on samalla edullinen tapa tehdä tiettäväksi (eli markkinoida) omaa olemassaoloaan. On myös erinomaista, että moni K-kauppa myy erääntyviä tuotteita ResQ:n kautta.

panzanella
Kuivahtanut leipä taitaa olla yksi kotien ”suosituimmista” biojätteen täyttäjistä. Panzanellasalaatti on kätevä ja helppo ruoka, missä kuivahtanut vaalea leipä nousee oikeuksiinsa. Tämä hävikkiruoka on itsetehty.

Isommassa mittakaavassa ruokahävikin torjuminen tapahtuu tietysti monella muullakin sektorilla, ja meidän kuluttajien kannalta oleellista on tiedostaa ostotottumuksiemme heikkoudet sekä suunnitella ja ennakoida omat ja perheen tarpeet tarkemmin. Myös ruoan elinkaariajattelun omaksuminen on tärkeää, sillä se antaa perspektiivin hävikin laajuudelle. Mukillinen kahvia kun ei ole 3 dl vaan lähes 300 litraa vettä viemäriin

Muita hävikkiruokapalveluja
Lunchie Market
MatSmart
Fiksuruoka

Hävikkiruokaravintoloita Helsingissä
WasteFeast
Ravintola Loop
Restaurant Nolla

Mihin tarvitsemme pilliä?

Äkkiseltään ajatus kuulostaa hyvältä: korvataan maailman miljoonat muovipillit paperisilla. Vähemmän muovijätettä, tilalle maatuvaa tai kierrätettävää paperia. Tämähän on juuri sitä ilmastonmuutoksen tuomaa uutta liiketoimintaa, mistä on puhuttu. Hip hei.

Mutta sitten kun asiaa tarkemmin miettii, tunnelma vähän latistuu. Kyllä, pikaruoka-aterioiden muovipillit voi korvata paperisilla, mutta miksi ylipäätään lähteä korvaamaan niitä millään? Miksei vaan muuteta tuotetta pillittömäksi? Mihin terve aikuinen ihminen tarvitsee pilliä?

Jossain määrin muovipilliasiaan kiteytyy koko ihmiskuntamme henkinen velttous: haluttomuus ja kyvyttömyys muuttua. Hampurilaisateria on länsimaisen kulutusjuhlan ikoninen tuote. Sen oleellisena osana oleva virvoitusjuoma juodaan nestekartonkimukista, jossa on kansi ja pilli. Tähän älköön kukaan kuolevainen puuttuko.

Vaikka pystymme muuttumaan, tuntuu, että teemme ensisijaisesti muutoksia ja päätöksiä, jotka varmistavat ettei meidän tarvitse oikeasti muuttaa mitään. Muutos, joka vaatisi henkistä resettiä eli asioiden uudelleenkäynnistämistä, on lopulta liikaa.

Bisnesmaailmassa on ollut tapana kysyä, teemmekö oikeita asioita vai teemmekö asioita oikein. Mitä tämä sama kysymys tarkoittaa arjessa?

Sen sijaan, että korvaamme hampparipihvin vegaanirouheella ja muovipillin pahvisella, opettelisimme tekemään maukasta kasvispikaruokaa ihan itse.

Sen sijaan, että ostamme vähäpäästöisemmän auton, vaihtaisimme autoilun julkisiin tai (sähkö)pyörään. 

Sen sijaan, että ”kierrätämme” jatkuvasti ostamiamme uusia vaatteita, vähentäisimme vaatteiden ostamista.

Sen sijaan, että lennämme useita kertoja vuodessa lomalle ja kompensoimme lentopäästömme, vähentäisimme lentämistä (ja matkustaisimme esimerkiksi kotimaassa).

Sen sijaan, että korvaamme palvelusta tai tuotteesta jonkun palan ”ekologisemmalla”, miettisimme koko palvelun ihan uusiksi puhtaalta pöydältä.

Ei pillijätteen määrä vähene vaihtamalla materiaali muovista paperiseksi. Pillijätteen määrä vähenee vain lopettamalla pillien käyttö. 

Tunti vuodessa ei todellakaan riitä

Viisi vuotta sitten kirjoitin silloisen kollegani kanssa hieman provokatiivisen uutiskirjejutun siitä, miten Earth Hour on energiansäästön kannalta melko merkityksetön (”Minuutissa sama säästö”). 

Pääviestimme oli, että energiansäästössä näyttävimmät teot eivät ole aina niitä tehokkaimpia. Jos haetaan todellisia ja pysyviä säästöjä, valojen sammuttelujen sijaan toimenpiteiden pitää olla aivan toista luokkaa.

Earth Hourilla on ollut ehdottoman tärkeä symbolinen merkitys siinä, miten maailman huomio saadaan hetkeksi energiansäästöön – ja kaikki voivat osallistua.

Kuitenkin nyt viimeistään tuntuu, että aika on ajanut tapahtuman ohi. Maapallo ei tarvitse valojen sammuttelua tunniksi, vaan todellisia, merkityksellisiä ja vaikeitakin päätöksiä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi – joka päivä.  

Miten pääsin eroon mielihyväshoppailusta (tai ainakin vähensin sitä)

Nyt kun maapallon nykytilanteesta ja ilmastonmuutoksesta puhutaan koko ajan, kaiken eipäs-juupas-väittelyn yläpuolelle nousee sentään yksi keskeinen keino, josta ollaan yksimielisiä: kulutuksen vähentäminen.

Kuulostaa helpolta. Ostetaan vaan vähemmän. Mutta mitenkähän kulutusta voisi vähentää arjessa niin, että se vähentyminen olisi oikeasti pysyvä tila? 

Olen treenannut tätä kohta vuoden ajan ja havainnut, että shoppailun vähentäminen on sekä henkinen että toiminnallinen prosessi.

Himalajalla kasvava jättinokkonen (allo) menestyy puiden varjossa, joten tarvitaan metsiä, jotka puolestaan suojelevat karua maata eroosiolta. Tämä useita vuosia sitten Store of Hopesta ostettu nokkoshuivi on edelleen käytössä. Käsityötä ilman kemikaaleja.

Valtaosa kulutukseen liittyvistä tottumuksistamme perustuu mielihyväshoppailuun. Emme osta siksi, että tarvitsisimme oikeasti jotain, vaan ostamme, jotta meille tulisi parempi mieli ja kokisimme itsemme onnellisemmiksi, kauniimmiksi ja energisemmiksi – tai mitä milloinkin.

Itselläni mielihyväshoppailu konkretisoituu hyvin pitkälle vaatteisiin ja kenkiin. Yli puolet pikamuodista heitetään pois alle vuosi hankinnasta. Suomessa tekstiilijätettä kertyy vuodessa noin 70 miljoonaa kiloa eli 13 kiloa henkilöä kohden. Tämähän on ihan järjetöntä.

Linkki ostamisen ja mielihyvän välillä on niin suuri, että siihen kasvaneina meidän on todella vaikea vastustaa sitä. Vielä 10 vuotta sitten ostin itsekin vaatteita ihan jatkuvasti. Jouduin ”katkaisuhoitoon” pakon sanelemana: kun aloin odottaa esikoistani, ei ollut mielekästä ostaa mitään, mitä ei oikeasti voinut käyttää. Kun melkein vuotta myöhemmin menin seuraavan kerran ostoksille, en enää pystynytkään ostamaan mitään: vaatteet olivat yhtäkkiä alkaneet näyttää ”räteiltä”. Ja niitä rättejä oli ihan valtavasti. Koska mahduin hyvin vanhoihin vaatteisiini, en edes varsinaisesti tarvinnut mitään uutta, paitsi henkisesti.

Niin, mitähän se nelijalkainen perheenjäsen mahtaa tosiaan tuumia? Kuka tietää, kenties hänkin arvostaisi enemmän aineetonta lahjaa kuten yhdessäoloa.

Shoppailun vähentäminen edellyttää siis tietoista päätöstä ja tähän päätökseen sitoutumista, mutta yhtä paljon myös oman ostoprosessin muuttamista.

Minulla toimivat parhaiten seuraavat keinot:

  1. Välttelen vaatekauppoihin menemistä viimeiseen asti. 
  2. Elämäntilanteen sanelema apuri on myös aikataulu: kun aikaa jonkun etukäteen suunnitellun ostoksen tekemiseen on todella vähän, en yksinkertaisesti ehdi katsella tai sovittaa muuta.
  3. Otan pikkulapsen mukaan ostoksille. Hänen hermonsa kestävät yleensä maksimissaan 5 minuuttia, joten aikarajan ylityttyä ainoa tavoite on päästä ulos kaupasta mahdollisimman nopeasti. 

Siis: Vältä – aikatauluta – tee ostaminen hankalaksi. 

Teknisten kikkailujen lisäksi tarvitaan aktiivista arvokeskustelua itsensä kanssa. On oleellista tietää, mitkä asiat oikeasti tekevät onnelliseksi. Ja ihan yhtä oleellista on tunnistaa, mitä asioita shoppailulla peittelee tai korvaa, jolloin on helpompi olla ostamatta pelkästään mielihyvän takia. Kun ostan, pyrin ostamaan sellaisia vaatteita, jotka kestävät aikaa ja toimivat yhteen mahdollisimman monen muun vaatteen kanssa. Ja käytän vaatteita niin kauan kuin ne kestävät. Pyrin siis rationalisoimaan ostokseni. Tylsää, mutta niin on tarkoituskin.

Opiskeluaikoina joku kertoi minulle osuvan neuvon kuluttamiseen: älä osta sitä mitä tarvitset, vaan sitä, mitä ilman et tule toimeen. Kaikessa karuudessaan tämä on ohje, joka toimii edelleen.

Arjen dissonanssista konsonanssiin

Miksi ihmiset eivät muuta käyttäytymistään, vaikka tietoa ilmastonmuutoksesta on kinoksittain? Itse ajattelen, että muutoksen johtaminen on ensisijaisesti tunteiden johtamista. Tiedon tuuttaaminen luo pohjan muutokselle, mutta ei vielä käynnistä sitä. 

Jo yli 10 vuoden ajan kansainvälisellä tasolla on tutkittu hyvin tieteellisesti, millaista ilmastoviestinnän pitäisi olla, jotta se tavoittaisi ihmiset. Tutkimusta ja tulosta löytyy, mikä on tietysti hienoa.

Mielestäni perusteorioillakin pääsee pitkälle. Yksi ensimmäisistä yhteisöviestinnän opeistani oli kognitiivinen dissonanssi. Professori Lehtosen esimerkkiä mukaillen ”Maija tykkää Matista, mutta Matti polttaa tupakkaa. Maija inhoaa tupakointia.” Asetelma luo Maijalle kognitiivisen dissonanssin, ”joten Maijan on muutettava suhtautumistaan joko tupakointiin tai Mattiin.” 

Simppeli teoria sopii selittämään lähes kaiken, mihin liittyy ilmastonmuutos ja kuluttajat.

”Maija rakastaa matkustelua kaukaisiin maihin, mutta lentäminen kuormittaa ilmastoa, josta Maija on vähän huolissaan. Maijan on muutettava suhtautumistaan joko matkusteluun tai ilmastonmuutokseen.”

”Matti rakastaa mehukkaita ribsejä ja täydellisestä marmoroitunutta naudan sisäfilettä. Lihansyöminen kuormittaa kuitenkin ilmastoa, josta Matti on vähän huolissaan. Matin on muutettava suhtautumistaan joko lihansyöntiin tai ilmastonmuutokseen.”

”Liisa ja Pekka asuvat perheineen unelmatalossa Nurmijärvellä. Hulppea 250-neliöinen omakotitalo kuluttaa kuitenkin paljon energiaa. Lisäksi ilmastoa kuormittaa perheen säännöllinen kaukomatkailu sekä kaksi katumaasturia, joilla Liisa ja Pekka ajelevat päivittäin Helsinkiin töihin. Liisan ja Pekan on muutettava suhtautumistaan joko perheensä elämäntyyliin tai ilmastonmuutokseen.”

Lopputuloshan on, kuten tässä Vihreän langan jutussakin kerrotaan, että tyypillisesti ihmiset sivuuttavat ahdistavan totuuden ilmastonmuutoksesta, koska se uhkaa niin suoraan heidän nykyistä elintasoaan ja valintojaan. Kognitiivisen dissonanssin näkökulmasta voiton vie elintaso. 

Pohjimmiltaan kyse on jälleen kerran arvoista. Niin kauan kuin henkilökohtaista arvokeskustelua itsensä kanssa ei ole käytynä, on raskasta – jopa vastenmielistä – lähteä ”luopumaan” jostain. Kun arvokeskustelu on käyty, luopuminen ei olekaan enää luopumista vaan luonteva muutos ja osa prosessia, jossa yksilö näkee yhteistä hyvää lisäävät valinnat myös omaa elämäänsä ja hyvinvointiaan parantavina.