Avainsana-arkisto: ilmastonmuutos

Ilmastokampanjat hyötyisivät yhteisistä ydinviesteistä

Tämä postaus syntyi, kun ryhdyin uteliaisuuttani googlaamaan kaikkia Suomessa meneillään olevia ilmastokampanjoita. Vaikka välillä tuntuu, että viikottaisten mielenosoitusten lisäksi Suomessa ei tapahdu mitään, todellisuudessa meillä on lukuisa joukko organisaatioita ja toimijoita, jotka kampanjoivat ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. 

On järjestöjä, jotka pyrkivät vaikuttamaan ilmastonmuutosta hidastavien toimenpiteiden edistämiseksi joko suoraan tai kampanjoiden välityksellä. Näiden lisäksi on erilaisia, tyypillisesti kumppani- ja julkisrahoitteisia kampanjoita, joilla pyritään edistämään jotain tiettyä asiaa. Sitten on yritysten omia vastuullisuuskampanjoita ja yksinkertaisia hashtag-kampanjoita.

Se, että toimintaa on aika paljon, oli vähän yllättävääkin. Jäin miettimään kokonaiskuvaa. Sellaista ei nimittäin syntynyt.

Tavoitteet helpottavat kampanjan suunnittelua

Lähtökohtaisesti kaikki työ ilmastonmuutoksen hidastamiseksi on tärkeää. Mutta onko se vaikuttavaa? Saadaanko investoidulla rahalla ja vaivalla aikaiseksi muutosta? Jos peilaan asetelmaa omaan työhöni, tilanne olisi sama kuin jos ison yrityksen 10 eri yksikköä käyttäisivät aikaa ja rahaa järjestääkseen kukin omia markkinointikampanjoitaan itse valitsemilleen kohderyhmille, itse miettimillään viestikärjillä ja hashtagailla ilman selkeitä tavoitteita, yhteistä koordinointia tai seurantaa. Tuloksena olisi hämmennys ja kakofonia, missä kukaan ei enää tietäisi mitä myydään, mitä tavoitellaan, syntyikö muutosta, mikä lopulta toimi ja mikä ei – oliko tästä ylipäätään mitään hyötyä. Ja jos asiakkaalta kysyttäisiin, hän muistaisi ehkä yhden näistä kampanjoista.

Kampanjoinnissa yksi keskeinen asia on tavoitteiden asettaminen ja tulosten seuranta. Se ei ole niin kovaa ja kylmää kuin voisi ajatella. Kun kampanjan tavoitteet on määritelty ja tehty läpinäkyväksi, kaikilla on parempi ymmärrys siitä mitä ja miksi ollaan tekemässä ja samalla myös vaikuttavimpien toimenpiteiden suunnittelu on helpompaa. 

Tavoitteellista vai itsetarkoituksellista?

Tämänhetkista tilannetta ajatellen voi onneksi sanoa, että viime kädessä kaikilla ilmastotoimijoilla on yhteinen tavoite: ilmastonmuutoksen hidastaminen. Mutta mitä käytännössä tavoitellaan – hiilineutraaliutta, hiilinegativiisuutta, puoltatoista astetta, luonnon monimuotoisuutta, oman hiilijalanjäljen puolittamista vai mitä? Lyhyen vai pitkän aikavälin tavoitetta? Entä miten päätavoite palastellaan omalle kampanjalle sopivaksi alatavoitteeksi?

Seuraavan vaiheen – eli mitä oikeastaan olemme tekemässä ja miten tavoitteeseemme pääsemme – hahmottaminen jää puolitiehen, ainakin ulkopuolisen silmin. Kokonaisuus näyttää vähän siltä, kuin tykitettäisiin joka suuntaan ilman yhteistä suunnitelmaa, strategiaa. Mielikuvani on, että julkista rahaa käytetään aika hövelisti joko konkretisoimaan hankerahoituksen toimenpiteitä tai erilaisiin tempauksiin ilman sen suurempaa tulosvastuuta. Pahimmillaan on tarkoitus vain viestiä somessa. Tekeminen on silloin itsetarkoituksellista. Harvalla kampanjalla on sivuillaan määriteltyjä selkeitä tavoitteita tai (väli)tuloksia. Kaikista kampanjasivuista ei käy ilmi, onko kampanja enää käynnissä ja jos ei, miten työtä on jatkettu tai mitä tuloksia saatiin.

Jos minä saisin päättää, lainaisimme brändäämisen ja viestinnän maailmasta seuraavan ajatuksen:

Kampanjoilla olisi Suomen tasolla yhteinen päätavoite, yhteinen lupaus sekä yhteinen ydinviesti, joka toistuisi jokaisen itsenäisen kampanjan yhteydessä. Näin ilmastotyö olisi vastaanottajalle tunnistettavaa ja johdonmukaista, vaikka kampanjan teema ja kohderyhmät vaihtelisivat. 

Yhteinen ylätason strategia on tärkeä, koska viestinnän pitää olla vaikuttavaa. Sen tulee saada aikaan muutosta. 

Jokaisella kampanjalla olisi toki omat pääviestit, kohderyhmät ja tavoitteet. Jokainen toteuttaisi kampanjan käytännön tasolla omalla tavallaan ja ilmeellään. Mutta tärkein, eli yhteinen ydinviesti, kulkisi tavalla tai toisella kaikissa mukana. Tämä loisi jatkuvuutta, vaikuttavuutta ja muutosta.

Ei tällainen olisi mahdotonta, jos meillä olisi Suomessa organisaatio, joka johtaisi Suomen ilmastotyötä, koordinoisi ilmastohankkeita ja tukisi samalla eri järjestöjen kampanjointia. Kampanjoinnin yhteinen strategiataso on mahdollista luoda jopa ihan yhteisen tahdon ja yhteistyön pohjalta: ilmastotyötä tekevät organisaatiot vain kokoontuisivat yhteen ja loisivat strategian yhdessä. Ja sen jälkeen alkaisivat hyödyntää sitä. 

Meneillään olevia kampanjoita ja hankkeita

Voit jättää oman vinkkisi kommenttiboksiin!

Fridaysforfuture
Greta Thunbergin myötä kansainväliseksi ilmiöksi kasvanut kampanja. Nuorten koululakko perjantaisin.

Hiilivapaa Suomi
Kampanja tähtää erityisesti hiilivoimaloiden alasajoon Suomessa.

Ota ilmastonmuutos haltuun
Vinkkejä, miten valmistautua ilmastonmuutoksen aiheuttamien sääilmiöiden vaikutuksiin arjessa. Osa Kansallisen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelmaa.

Climate Move
Tavoite: Hiilineutraali Suomi 2035. Kampanjan taustatoimijoista tai -organisaatioista ei juuri kerrota.

#entäsilmasto
Vihreän langan lanseeraama hashtag-kampanja, jolla pyritään kiinnittämään huomiota median (nykyiseen) tapaan käsitellä asioita irrallaan ilmastonmuutoksesta.

Climate Aid
Ilmastotyön tukemista elämysten ja positiivisten kokemusten kautta. 

Ilmastolupaus
Yksilön vastuuta korostava kampanja, jossa allekirjoittaneet sitoutuvat oman hiilijalanjälkensä pienentämiseen. 

Ilmastorintama
Systeemisiä ratkaisuja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ajava yhteisö.

Protect Our Winters
Kansainvälinen liike, joka toimii ilmastonmuutoksen hidastamiseksi erityisesti talviurheilun säilyttämisen näkökulmasta.

100 fiksua tekoa
Sitran hanke, jossa kannustetaan fiksumpiin yksilötason valintoihin.

Lisäksi ilmasto.orgin sivuilla on suhteellisen kattava lista järjestöistä, jotka toimivat ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

Ihmiskunta tienhaarassa

Tienhaarassa-kirjan kansi.


Mari Pantsarin ja Jouni Kerosen Tienhaarassa – johtajuus ilmastonmuutoksen aikakaudella (Docendo 2019) käsittelee ymmärrettävästi ja monitahoisesti tilaa, johon olemme ihmiskuntana maapallomme ajaneet. Kirja tarjoaa hyvää taustatietoa ja perspektiiviä ilmastonmuutoksesta käytävään keskusteluun. Se on mielenkiintoinen ja yleissivistävä ja siksi suositeltavaa luettavaa ihan kaikille yläkouluikäisistä ylöspäin. Lukijana ymmärrän nyt aikaisempaa paremmin, miten ongelmia on yritetty tuoda esille ja ratkaista jo vuosikymmenten ajan siinä välillä onnistuen – ja useimmiten onnistumatta. Kirjailijat esittävät myös kolme vaihtoehtoista tulevaisuusskenaariota, joista joudumme valitsemaan. Tai sitten ilmasto valitsee puolestamme.

Kirjan alkuosa on varsin synkkää luettavaa, syystäkin. Ilmastonmuutoksessahan ei ole millään muotoa kyse pelkästään ympäristöongelmasta, vaan kasvuun ja kuluttamiseen kytkeytyvistä monimutkaisista, poliittisista ja yhteiskunnallisista rakenteista, joiden tunnistaminen ja murtaminen ilman yhteistä tahtoa on hidasta ja haastavaa. Talouden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen nykyjärjestelmällä ajaa ohi kaiken muun, ilmastonmuutoksenkin. Luopuminen on vaikeaa, koska ihminen ei pysty luottamaan siihen, että tilalle tuleekin jotain parempaa. 

On yllättävää, kuinka nykytilanteeseen johtanut elämäntyylimme on lopulta vain muutaman sukupolven mittainen. Puhumme kiertotaloudesta “uutena” asiana, vaikka vielä isovanhempiemme lapsuudessa se oli yleinen materiaalien käyttöä ohjaava ajattelu. Oli myös hätkähdyttävää lukea, kuinka 1990-luvulla ilmastonmuutoksen arvioitiin olevan Suomelle hyvä asia. Epäilemättä aika moni suomalainen ajattelee juuri nytkin, kuinka entistä lämpimämmät kesät kuulostavat vain positiiviselta asialta ja puolitoista astetta mitättömältä muutokselta.

Vastapainona synkälle nykytilanteelle kirjassa nostetaan esille myös onnistumisia: mitä uusia mahdollisuuksia  ja teknologioita meillä on jo nyt tai pian käsissämme ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Tämä osio loi ainakin minuun uskoa ja innostusta ja nosti motivaatiota päästä itsekin joskus jollain tapaa mukaan luomaan muutosta. Se, että meillä on jo olemassa ratkaisuja mutta emme vain ota niitä käyttöön, kertoo kuinka vahvasti todellinen ongelma on rakenteissa ja mindsetissä. Teknologiasta ei ole ihan kauheasti apua ellei sitä käytetä. 

Pantsarin ja Kerosen kirjan loppuosa on varattu selkeälle kannanotolle ja toimenpide-ehdotuksille. Viesti on suunnattu päättäjille, erityisesti EU-tasolle. Meillä on kolme vaihtoehtoista tietä edessämme: nykymallinen kulutuksen jatkaminen (pannuhuone), systeeminen ratkaisu tai kieltotalous. Konkreettiset toimenpiteet liittyvät esimerkiksi päästökaupan kehittämiseen sekä erityisesti minua ilahduttaneeseen kansalaisviestintään ja ilmastotekoihin kannustamiseen.

Hiukan harmillisesti tämä vaihtoehtoihin ja ratkaisuihin keskittyvä osio oli vain noin parinkymmenen sivun mittainen. Vaikka kirjan alkuosa on kiinnostavaa ja tarpeellista, olisin toivonut johtajuudelle enemmän painotusta. Tämän lisäksi olisin kaivannut kirjaan myös vahvempaa tiedon visuaalista kiteyttämistä: vaikka sitten simppeleitä piirakoita ja graafeja. Kustannustoimittajan silmälasein katsoen huomasin monessa kohtaa, että kirjaa tehdessä on tullut vähän kiire. Mutta kiirehän meillä onkin.

Tienhaarassa-kirjan kirjailijapalkkiot lahjoitetaan nuorten ilmastotyöhön. Jos kirjasta otetaan uusi painos, suosittelen tämän tiedon sekä hashtagin  #nytonpakko lisäämistä kanteen.

Markkinointivoimat pitäisi valjastaa kestävyyskriisin ratkaisemiseksi eikä sen kiihdyttämiseksi.
Uskon, että moni meistä markkinointibisneksessä työskentelevistä ohjaisi hyvin mielellään osaamisensa nimenomaan kestävyyskriisin ratkaisemiseksi. Tämä on hyvä esimerkki rakenteellisesta ongelmasta: Koska talous perustuu jatkuvaan kasvuun, markkinointipalveluja ostetaan vain kasvun vauhdittamiseksi. Markkinointi on psykologiaa ja sen tarkoitus on vaikuttaa ihmiseen. Totta mooses tätä vaikutusta voidaan suunnata myös päinvastaiseen suuntaan eli kulutuksen vähentämiseen – kun vaan joku pyytäisi!

Tienhaarassa herätti paljon ajatuksia. Tässä pari.

Muutos ei synny ilman tunnetta

Omasta näkökulmastani ilmastokeskustelua on käyty pitkään ensisijaisesti “ympäristötohtoreiden” kesken ammattilaiselta ammattilaiselle – kiihkottomasti, faktavetoisesti ja jopa etäisyyttä muihin ihmisryhmiin ottaen. Tämän seurauksena tiedeyhteisö jää helposti kasvottomaksi varoittelijaksi. Johtajuus ilmastonmuutoskeskustelussa on kuitenkin myös kasvojen antamista näkemyksille ja ratkaisuille – ei vain ongelmille. Niiden, jotka tietävät mitä pitää tehdä, pitäisi rohkeammin tulla esille.

Tienhaarassa-kirjan yksi keskeinen ansio on nykyaikainen asiantuntijuus: kryptisen ja etäännyttävän ammattislangin sijaan kirjoittajien teksti on ymmärrettävää, helppotajuista ja ennen kaikkea rohkeasti kantaaottavaa ja tunteita herättävää. 

Tämä onkin minun viestini ympäristöihmisille: Faktat ovat vaikuttamisen lähtökohta, mutta ne eivät riitä. Jos halutaan tekoja, on viesti on muotoiltava niin, että se synnyttää vastaanottajassa – päättäjässäkin – tunteen. Tunnetta seuraa uudenlainen ajattelu, mistä seuraa halu tehdä asioita uudella tavalla.

Ilmastojohtajuus on hukassa

Sain kirjasta vahvistusta käsitykselleni, että ilmastonmuutosta, joka on todennäköisesti koko ihmiskuntamme vaikein koskaan kohtaama ongelma, ei pystytä hidastamaan riittävästi nykyisellä nelivuotiskauteen nojaavalla poliittisella järjestelmällä, jossa päätöksentekoon yrittävät vaikuttaa lukuisat taustaorganisaatiot lobbareineen; on fossiilituet sekä jatkuvaan kasvuun perustuva ja tähtäävä talousmallimme.

Minulle ilmatojohtajuudessa on paljon samaa kuin yritysten johtamisessakin: asetetaan tavoitteet ja luodaan strategia niihin pääsemiseksi; sitten ryhdytään tekemään päätöksiä ja toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyseenalaistetaan vanhaa ja tarvittaessa luodaan täysin uusia käytänteitä ja innovaatioita. Lisäksi näistä asioista, sekä ennen kaikkea muutosten kautta syntyvistä hyödyistä, pitää viestiä aktiivisesti ja läpinäkyvästi kaikille osapuolille, ei vain omalle viiteryhmälle.

Valitettavasti en tunnista yhteiskunnassamme tämäntyyppistä toimijaa.

Talousjärjestelmämme vaatisi ajattelun, arvojen ja toiminnan uudistamista. Tämän lisäksi tarvitsemme täysin uudenlaisen ilmastopoliittisen ja itsenäisen organisaation, joka voi tehdä välttämättömiä, tutkittuun tietoon perustuvia ja perusteltuja ylisukupolvisia päätöksiä Suomessa. Päästöt pitää saada nopeasti laskuun, mutta on päivänselvää, että tällä hetkellä kaikki ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi 1,5 asteeseen tähtäävät suunnitelmat ja toimenpiteet tapahtuvat liian hitaasti. Nyt kun tämä on oikeastaan jo tunnistettu ja sanottu ääneen, mitä voimme asialle tehdä?

Lentovero-kansalaisaloite on ilmastonmuutos pähkinänkuoressa

Kansalaisaloite lentoveron puolesta on vetänyt nihkeästi. En ihmettele. Suomalaiset lentävät enemmän kuin koskaan, joten miksi vaatia lisää kustannuksia omalle kukkarolle? 

Toistaiseksi aloite on vielä kaukana vaaditusta 50 000 allekirjoituksesta. Vaisu tahti paljastaa raskaalla tavalla sen, miten saavutetuista eduista, eli halvoista lennoista, pidetään kiinni kirjaimellisesti yhteiseen hautaamme asti. Kysyttäessä lentoveroa kyllä puolletaan, mutta käytännössä kollektiivista kykyä asettaa yhteisön ja ympäristön tarpeet omien edelle ei ole.

Lentoveroaloite on ottanut loppukirin, mutta 35 000 nimen kerääminen 2 viikossa vaatisi kyllä pienen ihmeen. Valitettavasti.

Kysymys ei ole siitä, että lentäminen pitäisi lopettaa. Kysymys on siitä, että sitä pitäisi vähentää. Siitä, että oppisimme kyseenalaistamaan nykyiset toimintatapamme ja kulutustottumuksemme ja arvioimaan, voisiko asioita tehdä toisin. Lentoliikenne kasvaa koko ajan ja nauttii poikkeuksellista verovapautta muihin matkustusmuotoihin nähden aikakautena, jolloin sen pitäisi olla kaikkein kallein vaihtoehto. Lentovero ei tietenkään yksissään nosta lipun hintoja ”tarpeeksi”, mutta tärkeintä olisi saada ihmiset ajattelemaan valintojaan. Tällä hetkellä lentäminen on yksiselitteisesti aivan liian halpaa sen ilmastokuormitukseen nähden

Lakialoitekäyrän tuijottelu on erityisen surullista siksi, että se on kuin ilmastonmuutos pähkinänkuoressa: ihmiset heräävät vasta kun aika alkaa loppua. Alkaa hienoinen loppukiri, mutta liian myöhään. Tahtoa ei ole tarpeeksi eikä vauhti taida riittää. Suurin osa haluaa ajatella, ettei asia koske itseä tai siihen ei voi vaikuttaa.

Siitä huolimatta: ihmiset, tehkää ympäristön lisäksi myös itsellenne palvelus ja allekirjoittakaa. Allekirjoittamatta jättäminen on nimittäin sekin kannanotto.

Fleksaaminen – opas aloittavalle lapsiperheelle

Kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen ei ole kaikille kovin yksinkertainen muutos. Ei riitä, että omaksuu uusia tapoja eli ostaa enemmän kasviksia tai kokkailee vegeruokia. Tämän lisäksi tarvitaan myös vanhoista tavoista ja makutottumuksista poisoppimista, mikä on usein se huomattavasti vaikeampi osa muutosprosessia

Pastan kaveriksi sopii vaikka minkälaiset vegesoossit.

Erityisesti sekaruokavalioon tottuneissa keskivertolapsiperheissä ruokavalion äkilliset suunnanmuutokset tyssäävät nopeasti: monet lapset suhtautuvat ainakin tietyissä ikävaiheissa erittäin kielteisesti uusiin ruokakokeiluihin. Loputtoman vääntämisen sijaan on vaan älyttömän paljon helpompaa mennä tutulla kaavalla. Jolloin taas mikään ei muutu.

Koska kasvispainotteisuus on kuitenkin kaikkien kannalta suositeltava ja ilmastonmuutoksen näkökulmasta välttämätöntä, fleksaaminen on armollinen malli suunnata kohti uudenlaista kokkauskulttuuria. Fleksaaminen tarkoittaa siirtymistä kasvispainotteisempaan ruokavalioon ilman ylimääräistä stressiä ja pakkoa. Tavoitteena ei ole välttämättä 100 % kasvis- tai vegaaniruokavalio, vaan yksinkertaisesti lihan ja miksei muidenkin eläinperäisten tuotteiden vähentäminen omassa ruokavaliossa. Joku tavoite ja suunnitelma muutoksen todentamiseksi kannattaa toki tehdä, jotta lihankäyttö aidosti vähenee. 

Uunifeta (varsikukkakaalilla!) on maukas iltapala, mutta juuston hiilijalanjälki on lähellä lihan hiilijalanjälkeä. Juustot ovat ihania, ja niiden vähentäminen ottaa itsellä paljon kovemmalle kuin vaikkapa naudanlihasta luopuminen.

Pian alkava lihaton lokakuu on hyvä startti kasvispainotteisuuteen, mutta ilman suunnitelmallista ja tavoitteellista uuden oppimista ja vanhan poisoppimista se jää helposti vain kokeiluksi. 

Jos tähtäät maltilliseen mutta pysyvään muutokseen, tässä omat vinkkini erityisesti lapsiperheen arjen näkökulmasta.

1. Aloita jauhelihasta

Jauheliha on lapsiperheen ruokailun kivijalka, sillä kiireisessä arjessa se taipuu lähes kaikkeen. Kun omassa lapsuudessa jauheliha tarkoitti nauta–sika-sekoitusta, tänä päivänä suositaan paljon 100 %:sta naudanlihaa. Eli juuri sitä, mistä olisi kaikkein tärkeintä luopua

Jauhelihan kohdalla kannattaa ensimmäisenä kokeilla harhautusta: tarjota samaa ruokaa kuin ennenkin, mutta vaihtaa liha ”korvikkeeseen”. Oikeaoppisinta olisi suosia kasvisproteiineja (kuten seitania, Nyhtökauraa, Härkistä, Elovena murua tai Boltsia). Näiden tuotteiden maku ei kuitenkaan miellytä kaikkia lapsia ja palkokasvit saattavat oikeasti aiheuttaa myös suolioireita. Meidän perheessä parhaiten toimii Mifu, sillä maku on neutraali ja purutuntuma lihanomainen. Mifu on maitotuote, mutta se on kuitenkin naudanlihaa parempi vaihtoehto. Myös Boltsi toimii (kunhan on kastike) ja Härkiksen maustetut versiot. 

2. Tee lista kasvisruoista, joita lapset syövät muutenkin, ja pidä se esillä

Lapset eivät välttämättä ajattele sen tarkemmin, onko joku ruoka kasvisruokaa vai ei (jos 3-vuotiaani saisi päättää, hän söisi joka päivä ranuja). Esimerkiksi pinaattiletut ovat hyviä – se että ne nyt ovat myös kasvisruoka, on toisarvoista. Tekemällä jääkaapin oveen listan valmiiksi maistuvista kasvisruoista helpottaa arkea silloin, kun pitäisi lähteä kauppaan mutta pää lyö tyhjää. Meidän listalta löytyy edellä mainittujen pinaattilettujen lisäksi pinaattikeitto, kasvissosekeitto, kanttarellikeitto, Mifu-makaronilaatikko, -kastike ja -lasagne sekä munakastike+perunat. Kalaruoista listalla ovat esimerkiksi kalakeitto ja uunilohi.

3. Korvaa ruokakermat kasvisperäisillä

Ns. juomamaitoon voi olla haastavaa koskea, jos lapset ovat hyvin tottuneita maidon makuun. Ruoanlaitossa korvaaminen onnistuu huomattavasti helpommin, vaikka – rehellisyyden nimissä – kasvisversiot ovat ainakin omaan suuhuni maultaan hieman ”tunkkaisia” ja niiden käyttö vaatii totuttelua. Tomaattikastikkeen sekaan heitetty ruokakerma on kuitenkin helppo korvata vastaavalla kasvistuotteella. Mitä paremmin lapset sietävät mausteita (tai jopa tykkäävät niistä), sitä helpompi makuero on peittää. Tuorejuustoonkin löytyy varsin kelvollinen vegeversio, mutta muutoin juustojen korvaaminen ei ole ihan mutkatonta. Vispikerman lomittajaksi soveltuva Alpro Vispi on koostumukseltaan jopa originaalia toimivampaa ja vaahtoutuva kookoskerma vähintäänkin kivaa vaihtelua. Ihan kaikki setupit eivät kuitenkaan nauti meidän perheessä suosiota: esim. monen kauravaniljakastikkeen maku on pahvinen, ja tästä ei nyt vaan ole päästy toistaiseksi yli. 

4. Kokeile rohkeasti ”kasvisversioita”

Tämä on osoittautunut haastavaksi mitä vanhemmasta lapsesta on kyse. Perheemme 3-vuotias kiskoo vegenakkeja tyytyväisenä, sillä hänelle formaatti ratkaisee: nakki on nakki. Sen sijaan 7-vuotias ei ole innostunut kasvisversiosta, ei nakeissa tai muissakaan formaateissa. Hampparisektorilla onneksi tilanne paranee: lähes kaikissa (muissa kuin ketjuravintoloiden) hampurilaispaikoissa on jo tarjolla Beyond meat -versio. Tämä on oma suosikkini silloin kun tulee hampparilla käytyä. Lähtökohtaisesti erilaiset ”kasvisversiot” ovat kuitenkin tavalla tai toisella prosessoituja einestuotteita (kuten kaikki lihankorvikkeetkin) enkä siksi ole niistä kovin innostunut. 

5. Ota tavoitteeksi kokonaan uudet kasvisruoat

Vegehän on toki parhaimmillaan silloin, kun reseptin lähtökohtana ovat kasvikset eikä ”lihan korvaaminen jollain”. Olen huomannut, että kokonaan uusien raaka-aineiden omaksuminen osaksi perheen ruokavaliota on yllättävän hidasta. Meillä esimerkiksi papujen ja linssien käyttö ei vaan millään ota tulta alleen. Olenkin tyytynyt toistaiseksi kohtien 1 ja 4 vaihtoehtoihin, sillä markkinoille tulee koko ajan uusia tuotteita. Kokonaan uusien kasvisruokien ottaminen osaksi arkea vaatii sitkeyttä. Huteja tulee, mutta onneksi myös helmiä: esimerkiksi tämä sipulicarbonara on ihan verraton valinta aikuiseen makuun (sokeria vaan vähän enemmän kuin ohjeessa sanotaan!). 

6. Järjestäkää ystävien vegeilta

Aina ei tarvitse puurtaa yksin. Jos ystäväpiiristä löytyy henkilöitä, joiden keittiökapasiteetti antaa myöten, järjestäkää parin–kolmen perheen kesken yhteinen vegekokkailuilta. Jokainen tekee jonkun uuden kasvisruoan. Näin kaikki pääsevät samalla kertaa maistelemaan useampaa eri vaihtoehtoa ja oma uusi suosikki löytyy nopeammin. 

Lihaton lokakuu inspiroi monia (kaupallisia) tahoja tarjoamaan ideoita ja valmiita ruokalistoja, joita kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Tässä muutama:

K-Ruoan 31 reseptiä / lihaton lokakuu
Soppa 365:n 31 reseptiä / lihaton lokakuu
Arlan 31 reseptiä / lihaton lokakuu 
Valion 31 reseptiä / lihaton lokakuu 

Ruoan elinkaaresta pitäisi puhua enemmän

parveketomaatti
Parveketomaatin kasvattaminen havainnollistaa konkreettisesti, kuinka paljon vettä tarvitaan vaatimattomankin sadon kasvattamiseksi.

Ruokahävikin torjuminen globaalisti olisi yksi tehokkaimpia keinoja hidastaa ilmastonmuutosta ja torjua nälänhätää. Pröystäilevä länsimainen elämäntapamme ei lähtökohtaisesti ole tukenut tätä, vaan ruokaa ostetaan yli tarpeen, jätetään surutta lautaselle tai heitetään suoraan jääkaapista pois. Eikä sitä ole tarvinnut hävetä.

Ihmisten suhtautuminen ruokahävikkiin vaihtelee valtavasti: joku heittää saman tien pois elintarvikkeet, kun parasta ennen -päivä on ohitettu. Joku toinen taas syö useita päiviä vanhoja, viimeisen käyttöpäivän ohittaneita elintarvikkeita, jos ne maistuvat vielä syömäkelpoisilta. Olen usein miettinyt, miten tässä voi olla näin suuri ero, mutta toisaalta: elintarvikkeita notkuvat kauppojen hyllyt ovat olleet arkipäivää vuosikymmenten ajan. Ruoan arvostamisesta tai ruokahävikistä ei taideta juuri puhua kotona tai koulussa. Asenteet varmasti jossain määrin periytyvät.  

Luterilaiseen kotikasvatukseen on perinteisesti kuulunut – ja nykyisin yleisesti paheksuttu – syyllistäminen Afrikan lapsilla, jos lautaselle jää ruokaa. Afrikan lasten sijaan voisimme puhua lapsille elintarvikkeiden elinkaaresta. Vesijalanjälki on helpoin hahmottaa. Kun tomaatti menee homeeseen, biojätteeseen ei päädy vain 100 gramman yksilö, vaan parikymmentä litraa vettä, joka on vaadittu yhden tomaatin kasvattamiseksi. Vastaavasti ruokahävikki ei tunnu kovin pahalta, kun työpaikan keittiössä viemäriin päätyy ”varmuuden vuoksi” keitetty pannullinen kahvia – reilu litra. Mutta elinkaarinäkökulmasta tarkasteltuna viemäriin valuukin yli 1000 litraa vettä. Pikkuisen eri leveliä. Kun yhtälöön lisätään vielä käsittely-, pakkaus-, kuljetus- ja säilytyskuorma, alkaa elinkaari hahmottua.

Juuri elinkaaren tarkastelu avaisi ihmiset oivaltamaan ja ymmärtämään ruokahävikin moniulotteisuuden. Kyse ei ole koskaan siitä kuuluisasta viimeisestä leipäpalasta, vaan paljon pitemmästä, ympäristöä kuormittavasta tuotantoketjusta. Tästä pitäisi ehdottomasti puhua enemmän. 

Mitä voin tehdä? 

Hyviä juttuja löytyy esimerkiksi Hävikkiruokaviikon kampanjasivuilta. Omat vinkkini:

  • Jos et vielä tiedä mikä ero on ”viimeinen käyttöpäivä” ja ”parasta ennen” -merkinnöillä, opettele viimeistään nyt. Parasta ennen on suositus, jonka jälkeen tuote on yleensä täysin käyttökelpoinen vielä hyvin pitkän ajan. 
  • Hyödynnä alennustuotteet. Säästät rahaa, ja kauppa säästyy ruokahävikiltä.
  • Pakasta aina osa leivistä. Ne tulevat varmimmin syötyä, kun leipä pysyy tuoreen oloisena (sulatettuna) ja tarjolla on kerrallaan vain parin päivän menekki. 
  • Hyödynnä muutenkin pakastinta aina kun mahdollista.
  • Luota aisteihisi: haju ja maku kertovat hyvin pitkälle, onko tuote syömäkelpoinen, jos se ei ole vielä näkyvästi pilalla.
  • Ota säännöllinen ”hävikkiprojekti” puolityhjille jääkaapin tai kuivahyllyn pakkauksille: tee ruokaa tai leivo jotain, mihin voit käyttää ylimääräiseksi jääneen elintarvikkeen.
  • Jos työpaikalla on nykyaikainen itsestään sammuva kahvinkeitin, hankkikaa termari ja sopikaa sen käytöstä. Näin pannuun ei jää kylmää kahvia pois heitettäväksi. 
  • Kylmän kahvin voi toki myös lämmittää mikrossa. Maidon kanssa se on ihan yhtä hyvää tai pahaa kuin tuorekin. Kokeile ainakin.
  • Kun keität työpaikalla lisää kahvia, kysy moniko oikeasti juo sitä. Keitä vain tarpeellinen määrä.
  • Tarjoile aktiivisesti palaveripullat ja vastaavat jakoon ihmisille. Moni ottaa, kun tarjotaan.