Avainsana-arkisto: ilmastonmuutos

Muutoksen johtaminen on tunteiden johtamista – myös ilmastonmuutoksessa

Hienoa, että ilmastonmuutos on ollut menneinä viikkoina esillä mediassa tavallista enemmän. Myös ihmiset alkavat olla aidosti huolissaan – vihdoinkin.

Valitettavasti se ei kuitenkaan riitä, jos muutosta ajattelussa ja ennen kaikkea käytöksessä ei tapahdu. Miten ihmisten asenteita – ja sitten myös käytännön tekoja – muutetaan, kun ylimääräistä aikaa ei ole? Mediassa haastateltavina tai kirjoittajina ovat yleensä ympäristöasiantuntijat ja julkisen sektorin edustajat. Missä ovat muutoksen ammattilaiset psykologit, käyttäytymistieteilijät ja muutosjohtajat?

Suomessa ajatellaan, että yhteisiä asioita kehitetään säätämällä lakia. Tätä tukee myös tuore selvitys, jonka mukaan suomalaiset haluavat sysätä vastuun ilmastonmuutoksen torjumisesta poliitikoille. Totta on, että aika harva muutos, varsinkaan omaa länsimaista elämäntapaamme rajoittava, tapahtuu itsestään. Lain säätäminen tai asetusten antaminen onkin usein ensimmäinen, ns. pakollinen vaihe.

Eforttien pistäminen poliittiseen koneistoon on kuitenkin vasta muodollista kehitystä. Asennemuutosta kun ei voi toteuttaa säätämällä lakia. Toistona: ihmisten ajattelua pitäisi muuttaa, jotta he muuttaisivat myös käytöstään.

Asenteet ovat hyvin pitkälle tunteita, ja asenteiden muuttaminen vaatii tunteiden johtamista. En ole havainnut, että ilmastonmuutos- tai kiertotalouskeskustelussa johdettaisiin suunnitelmallisesti ja aktiivisesti tavallisten ihmisten arvo- ja asenneilmapiiriä. Minun silmääni näyttää siltä, että panokset ammutaan ideointiin ja monenlaisiin kokeellisiin hankkeisiin, joita toteutetaan eri puolilla maata. Totta kai tämäkin on tärkeää. Mutta samalla syntyy tunne, kuin yleisellä tasolla luotettaisiin sattuman tai innovaattoreiden ja varhaisten omaksujien hoitavan homman, ja kansan syvät rivit tulevat sitten joskus perässä, kuten tähänkin asti.

Keskivertosuomalaisen näkökulmasta asiat tapahtuvatkin mukavasti ”tuolla jossain” eikä ilmastonmuutoksen torjumiseen vaadittavat toimenpiteet käytännössä näy omassa arjessa. Tunnettu viisaus työelämän puolelta kuuluu, että kaikki haluavat muutosta, mutta kukaan ei halua muuttua. Ollaan huolissaan, mutta ei niin huolissaan, että jaksettaisiin tinkiä omasta elämäntyylistä. Autoillaan, matkustellaan ja syödään kuten ennen, ostetaan aina halvinta ruokaa ja shoppaillaan huvin vuoksi tavaroita ja vaatteita. Lisäksi vastustetaan intuitiivisesti kaikkea, minkä koetaan vaikeuttavan omaa elämää, kuten autoilun rajoittamista tai maksullista pysäköintiä.

John Websterin dokumentissa ”Tulevilla rannoilla” evoluutiobiologi Manfred Milinski tiivisti asian kutakuinkin näin: Haluamme onnistua ryhmänä mutta samalla maksimoida henkilökohtaisen hyvinvointimme. Odotamme, että aina joku muu tekee isomman uhrauksen. Kivikaudelta olevat aivomme ohjaavat meitä keskittymään välittömään hyötyyn. Olemme kykenemättömiä ajattelemaan seuraavaa talvea pitemmälle.

En jaksaisi enää odottaa. Kaipaan näkyvää ja systemaattista työtä nimenomaan tavallisten ihmisten asenteiden ja tekojen muuttamiseksi. Jotain valtakunnallista, laajasti yhteistyössä tapahtuvaa ja hyvin johdettua hanketta. Sellaista, missä sukelletaan osaksi perusvirtasten arkea, ja missä muutoksen fokus on faktojen toistamisen sijaan tunteissa ja asenteissa. Missä uskalletaan puuttua ihmisten elämäntapaan, vaikka se ei meillä Suomessa ole ollut tapana.

Kuvan ulkopuolella pari keski-ikäistä rouvaa pussitti banaaniterttuja kuin mitään kylttiä ei olisikaan. Myönnän, että jouduin hillitsemään itseäni.

Muutoksen johtaminen on myös ilmastonmuutosta kiihdyttävien rakenteiden läpinäkyväksi tekemistä ja niihin puuttumista. Tämä voi tapahtua vain yhteistyössä, koska suurta osaa ihmisiä ja organisaatioita vaivaa elämäntyylisokeus. Esimerkiksi moni yritys tarjoaa työntekijöilleen ”ilmaisen” pysäköinnin, mutta ei vastaavasti tue mitenkään joukkoliikenteen käyttöä. Kääntäen yritys siis ylläpitää ilmastonmuutosta kiihdyttäviä rakenteita.  Pointti on siinä, että meillä ei ole aikaa odotella seuraavaa sukupolvea, joka osaa lajitella jätteet, suosia saasteetonta ja vähäpäästöistä liikkumista tai kuluttaa vastuullisesti (jos nyt kuluttaminen ylipäätään on vastuullista missään muodossa).

Ilmastonmuutosta kiihdyttäviä rakenteita pidetään yllä myös silloin, kun muovinkeräyspisteet sijoitetaan pääasiassa  automatkan päähän, valtavan marketin pihaan. Muovinkeräys taloyhtiöissä yleistyy, mutta monen yhtiön jätekatokseen ei mahdu uutta keräyslaatikkoa. Yhteisiä keräyspisteitä pitäisi saada myös kaupungin keskustaan ja lähelle asukkaita.

Vika ei tietenkään ole pelkästään tavallisten ihmisten. Ilmastonmuutoskeskusteluun kuuluu, että säännöllisin väliajoin muistutetaan, kuinka lopulta pieni osa maapallon väestöstä aiheuttaa suurimman osan ongelmista, ja suurimmat parannukset saadaan teollisuuden tai isojen teknologisten muutosten kautta. Välillä siis yksittäisen ihmisen rooli on tärkeä ja välillä olematon. Kun pienten arkitekojen merkitys on mahdollista mitätöidä suuressa mittakaavassa, ihmiset hämmentyvät, ja välttämätön asennemuutos jää tapahtumatta. Ilmastoahdistuksen – ja, jos rehellisiä ollaan, niin sisäsyntyisen muutoshaluttomuuden – keskellä ihminen helpottaa oloaan vakuuttamalla itselleen, ettei minun teoillani kuitenkaan ole vaikutusta, joten voin jatkaa elämääni ihan ”normaalisti”.

Tietoahan meillä on, kyse ei ole siitä. Eivät ihmiset muuta toimintaansa, vaikka he tietävät, mitä heidän ”kuuluisi” tehdä. Olemme mukavuudenhaluisia pikku pullukoita. Niin kauan kuin oma arvomaailma ja elämäntyyli on maapalloa raskaasti kuormittava, ihmiset kokevat tarvittavat muutokset rajoittavina ja häiritsevinä. Muutoksen johtaminen on myös näiden tunteiden johtamista. Kun ymmärtää ja sisäistää oman vastuunsa, ei kysymys ole enää siitä, että joutuisi luopumaan jostain, vaan siitä, että kokee tekevänsä jotain oikein. Ja siitä tulee hyvä mieli.

Ei kannata miettiä, onko tehnyt jotain asioiden korjaamiseksi, koska varmasti jokainen on tehnyt jotain. Paljon tähdellisempää on kysyä itseltään: Olenko tehnyt tarpeeksi?

 

Tee testi.

Aloita näistä (100 fiksua tekoa).

Äläkä hyvä ihminen enää laita sitä banaaniterttua muovipussiin.

”Mikä tän ilmastonmuutoksen ROI on mun liiketoiminnalle?”

Seurasin Nordic Business Forumin live-streamia maanantaina ja tiistaina kotoa käsin. On ollut mielenkiintoista lukea tapahtuman jälkikeskustelua erityisesti Linkedinistä. Se, että ihmiset tekevät ja jakavat yhteenvetoja sekä arvioivat tapahtuman onnistumista, on tietysti erittäin hienoa ja tärkeää jo pelkästään henkilökohtaisen kehittymisen näkökulmasta. Olen kuitenkin pannut merkille, että vain harva on nostanut positiivisessa mielessä – jos ollenkaan – esille seminaarin vastuullisuus-teeman. Kun ihmiset laskeskelevat tapahtuma-ROIta ja pohtivat, kannattiko maksaa toista tonnia yhdestä tiketistä, niin juuri ilmastonmuutokseen ja ympäristöön liittyviä puheenvuoroja on arvosteltu tai niitä ei ole nostettu esille mitenkään.*

Tapahtuman puitteet olivat perinteisesti huikean hienot. 1-vuotiaskin arvostaa.

Oikeastaan tähän havaintoon kiteytyy ilmastonmuutoksen ydinongelma. Ihminen, joka ei ymmärrä mitä hyötyä hänen on kuunnella tarinaa ruokahävikin vähentämisestä tai merten muovijätteen keräämisestä, ilmeisesti ajattelee ilmastonmuutoksen olevan poliittinen ongelma, joka ei kosketa omaa liiketoimintaa – ja jota ei edes kuuluisi käsitellä ”bisnesfoorumilla”. Ilmastonmuutos on jotain liike-elämästä irrallista, se tapahtuu tuolla jossain eikä vaikuta minun elämääni.

Koska niin moni NBF:n maksavista asiakkaista on nimenomaan ylintä johtoa (miksihän näin?) oli mielestäni erinomainen veto kiskaista nämä kaikkein tärkeimmässä roolissa olevat ihmiset hetkeksi ulos kuplastaan. On äärimmäisen tärkeää, että ympäristöaiheet eivät jää enää vain omille foorumeilleen pyörimään vaan ne uskalletaan tuoda osaksi ”perinteistä” liike-elämän tapahtumaa. Vaikka moderoidut puheenvuorot ruokahävikistä ja merten muoveista eivät minunkaan mielestäni päässeet ihan parhaimpaan lentoon, ymmärrän pointin, mikä yleisölle haluttiin kertoa: Yksikin ihminen voi muuttaa maailmaa, jos tosissaan haluaa. Jokainen voi tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi. Ei tarvitse tulla selittämään, ettei kannata tehdä mitään, koska meidän tekemisillä ole merkitystä.

Totuutta on joskus tuskallista myöntää: suurin osa meistä ei vain jaksa vaivautua, koska ei ole pakko. Olemme liian mukavuudenhaluisia.

Jotkut pitivät James Hansenin esitystä liian teoreettisena. Kaverilla on kuitenkin suhteellisen vahva näkemys näistä asioista.

Joillekin koko aihe on jotenkin vaivaannuttava. Toiset ovat kovasti hengessä mukana, mutta päivän päätteeksi hurauttavat kotiin katumaasturilla tai taksilla ja jatkavat seuraavana päivänä elämäänsä juuri samaan tapaan kuin tähänkin asti.

Twitterissä tehtiin osuvia havaintoja puheen ja tekojen yhteydestä.

 

Ja kaikkein kummallisinta on, että yksilötasolla on ihan OK olla huolissaan maapallon tulevaisuudesta, mutta yrityssektorilla ei ilmeisesti tarvitse tehdä mitään, jos ilmastonmuutoksen torjuminen ei edistä omaa liiketoimintaa.

Ehkä juuri tästä syystä Elinkeinoelämän keskusliitto on alkanut kutsua ilmastonmuutoksen torjumista ilmastobisnekseksi – kuulostaahan se paljon kaupallisemmalta kuin esimerkiksi maailmanpelastus. EK:n selvityksen mukaan pk-yrityksistä noin kolmannes on ilmasto-orientoituneita. Mielestäni tämä on vielä aika vaatimaton osuus, mutta sentään noususuunnassa.

Mitään rakettitiedettähän ei yrityksiltä vaadita. Yksinkertaisimmillaan ilmastonmuutosta torjuvat valinnat ovat sekä arvopohjaisia että kustannustehokkaita: vaikkapa kannustamista julkisten ja saasteettomien liikkumismuotojen käyttöön, etätyöhön ja etäpalavereihin. Nämä keinot ovat monissa firmoissa jo arkipäivää eivätkä lähtökohtaisesti maksa juuri mitään. Vähän edistyneemmät tarjoavat ilmaisen parkkipaikan lisäksi (tai sijaan) työmatkalipun tai sähköpyörän niistä kiinnostuneille, sekä kompensoivat lentomatkustamisesta koituvat päästöt. Ja seuraavalla levelillä yritysten päättäjät huomioivat ilmastonmuutoksen kumppanivalinnoissaan ja liiketoimintatason päätöksissään.

Jos johonkin, niin sentään omiin valintoihimme pystymme vaikuttamaan. Katso täältä Sitran 100 arjen fiksua tekoa. Valitse sieltä yksi, mitä et ole aikaisemmin tehnyt. Vain epämukavuusalueelle menemällä voi kehittyä myös ihmisenä.  

*Olisi mielenkiintoista tietää, vastaako tämä vaikutelma NBF:n virallista tapahtumapalautetta.