Ansaitseeko mökki uuden elämän?

Sininen hetki järvellä.
Sininen hetki järvellä.

Suomalaisen Työn Liiton mukaan jo lähes puolella uusmaalaisista on joko oma tai yhteisomisteinen mökki. Tulevaisuudessa osuus vain kasvaa perintöjen myötä.

Mökin omistaminen ei mitenkään todista, että mökkeily olisi säännöllistä tai kovin pitkäjänteistä. Jos mökkireissu suuntaansa on vähintään 2-3 tuntia, on hyvinkin todennäköistä, että reissut jäävät kesäviikonloppuihin ja -lomiin.

Olen ollut nyt tasan kuusi vuotta mökinomistaja. Ostovaiheessa kuuluin mieheni kanssa harvinaiseen ryhmään: mökinomistajista alle 40-vuotiaita on Suomessa vain 7 %.

Järvi jäätyi uutenavuotena. Rantakaistale kerrallaan.

Omistusvaihetta edelsi noin kolmen vuoden etsiminen. Keski-Suomessa, alle tunnin ajomatkan päässä kotoa ei liene montaakaan kohdetta, joita emme olisi käyneet katsomassa. Kriteerit olivat kovat: iso järvi, etelään tai länteen aukeava hiekkapohjainen ranta, kattava mobiiliverkko, hyvä tie perille, edellytykset ympärivuotiseen asumiseen tai vähintään sähkö ja juokseva vesi. Mökin olisi sijaittava korkeintaan 45 minuutin päässä,  sillä halusimme kohteen, joka ei jäisi viikonloppukäytön varaan, vaan josta voisi kesäaikaan käydä myös töissä. Kipurajana oli 200 000 euroa.

Emme tyytyneet katselemaan vain julkisessa myynnissä olevia kohteita. Näillä kriteereillä ei katselmoitavaa olisi edes riittänyt kovin pitkäksi aikaa. Kävimme varovasti kuikuilemassa meitä kiinnostavilta alueilta mökkejä, jotka näyttivät hylätyiltä. Ja niitä muuten riitti. Jokaisen mökkitien varteen mahtui ainakin pari sellaista, joita ei juuri erottanut korkean heinän takaa, ja jos erotti, surullinen ja rapistunut ilme tervehti kävijää. Istuin useampia kertoja Maanmittauslaitoksella selvittämässä omistajaa. Sen jälkeen otimme yhteyttä ja kysyimme, olisiko omistaja halukas keskustelemaan mökin myynnistä.

ranni
Mökkiin on tehty paljon remonttia. Mm. vaihdettu katot ja lisätty vesikourut.

Aika monta kertaa vastaus oli sama: mökkiä ei käytetä, mutta sitä ei myöskään haluta myydä – tunnesyistä. Omistaja on sen 30 vuotta sitten ostanut tai se on ollut suvussa vielä pidempään. Siellä on lasten kanssa vietetty kesät 70- ja 80-luvuilla.

Mitäpä siihen kommentoimaan? Toki mieli olisi tehnyt kysyä, että oikeastiko uskotte, että lapset 400 km:n päästä vielä ryhtyvät innokkaasti korjaamaan, investoimaan ja käyttämään tätä lahoamispisteessä olevaa, mutta vanhemmilleen niin tärkeää paikkaa – jos eivät olleet tähänkään mennessä sitä tehneet. Veikkaan, että aika moni jälkeläinen ilahtuisi enemmän muutamasta ennakkoperintönä tulleesta kymppitonnista, joilla lyhentää omaa asuntolainaansa.

kantarellisatoa
Oman tontin kantarellisato ei ole kaksinen, mutta kyllä tästä jo keiton pyöräyttää!

 

 

 

 

 

Vuosien viljely tuottaa jo mukavan sadon.
Vuosien viljely tuottaa jo mukavan sadon.

Toivoisin, että perikunnat ja iäkkäät omistajat uskaltaisivat rohkeasti luopua vanhoista mökeistään. Kenties näin käykin, kun uusmaalaisten – ja ylipäätään perintönä mökkinsä saavien – osuus mökinomistajissa nousee. Ei mökkiä kunnioiteta sillä, että pidetään se väkisin suvussa, vaan sillä, että sitä käytetään. Jos oma käyttö on selvästi jo hiipunut, on ainoastaan epäitsekästä tarjota kohde eteenpäin sellaiselle, joka haluaa panostaa, rakastaa ja hoitaa paikkaa parhaalla mahdollisella tavalla. Samalla paikkakunnan kaupat saavat uusia asiakkaita, pienyrittäjät korjaustöitä, tieosuuskunta käyttäjiä. Kenties vesi- ja viemäriverkkokin yltää lopulta juuri siihen niemeen.

Mökkibrita.
Mökkibrita.

Oman mökkimme myyjät ajattelivat onneksi paikkaa ja sen etua. He olivat paikkakuntalaisia, mutta katsoivat, ettei mökille enää ollut käyttöä. Päärakennus rapistui, puusto kasvoi.

”Me haluamme, että mökki saa uuden elämän”, yksi myyjäperheen jäsenistä sanoi. Kiitos siitä hänelle. Mökki sai meistä hyvät omistajat ja uuden elämän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *