Tehokkuus tappaa luovuuden

Suomessa on viime aikoina etsitty kiihkeästi uutta Nokiaa – toimialaa, josta odottaa tulevaisuuden menestystä ja tähän alaan liittyviä pikkufirmoja, joilla on takataskussaan lyömättömiä tuoteinnovaatioita maailman valloittamiseksi.

Jostain kumman syystä niitä ei kuitenkaan pelialaa lukuun ottamatta tunnu löytyvän. Pelialastakin on kiinnostuttu vakavasti vasta nyt, kun mitään muuta ei ole.  Mutta muutoin yritykset jatkavat selviytymistaistelujaan tutuin keinoin: irtisanomalla ja ulkoistamalla.

Inspiroivaa marraskuuta kaikille!
Inspiroivaa marraskuuta kaikille!

Viime viikolla kaksi tahoa kiinnitti huomiota äärimmilleen pingotetun työelämän varjopuoliin: Himasen sinisessä kirjassa on edellytetty entistä parempaa johtamis- ja työhyvinvointiohjelmaa vastineena  pidennetyille työurille ja tuottavuudelle. Tätä ei kuitenkaan hallitusohjelmassa näy.  (Yllättyiköhän joku?) Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston professori Juha Hakala on huolissaan luovuuden heikkenemisestä työpaikoilla. Kun ihmisistä puristetaan kaikki irti, ei sisäänhengittämiselle löydy enää aikaa.

Parhaat ideat eivät synny valtavan paineen ja stressin alla. Ne syntyvät innostuksen ja optimismin vallassa, yhtä innostuneiden ihmisten keskellä. Vaan kuinka monen firman tuntiseurantajärjestelmästä löytyy vaihtoehto ”innostuminen ja innovointi”? Ei ihme että uutta Nokiaa ei näy. Työelämän innovaatioilmapiiri on yhtä kannustava kuin marraskuinen maanantaiaamu.


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.