“Moraalinen kunnianhimo – Lakkaa haaskaamasta lahjojasi ja toteuta ihanteesi” (Atena, 2024) on hyvin lukijaystävällinen kokemus. Viesti on yksinkertainen ja suunnattu meille keskiluokkaisille, korkeasti koulutetuille: jos sinulla on osaamista ja kunnianhimoa,olisiko aika suunnata se yhteisen hyvän edistämiseksi? Kirjailija tökkii, mutta vielä varsin tylpällä tikulla jokaista löytämään sisäisen palonsa jonkun yhteiskunnallisesti merkityksellisen asian ratkaisemiseksi tai edistämiseksi.

Tärkein oppi, mikä jäi itselle mieleen, lukee otsikossa: lahjakkuus on väline hyvän saavuttamiseen, kunnianhimo aakaa energiaa sen toteuttamiseksi. Siksi ne eivät ole sidottuja johonkin tiettyyn, “ilmeiseen” asiaan ja tekemiseen, vaikka aika usein näin ajattelemme. “Kysymys kuuluu, mitä niillä ryhdyt tekemään.”

Kirja sisältää useita tarinoita ja esimerkkejä. Mielestäni kirjan tärkein arvo on kuitenkin tehdä niin sanotusta “maailmanparannuksesta” hyväksyttävää ja salonkikelpoista myös business-ihmisten keskuudessa.

Kunnianhimon suuntaaminen ihmiskunnan kannalta merkityksellisten asioiden edistämiseen ei mielestäni ole ollut business-verkostossa erityisen arvostettua. Päinvastoin, kunnon kapitalisti miettii ennen kaikkea (ja mielellään pelkästään) osakkeenomistajan saamaa arvoa, ja nykyisen, kahtiajakautuneen maailman mukaisesti muu on “kommunismia”. Moraalinen kunnianhimo on käsite, joka on helppo hyväksyä laajasti. Vaikka kaikki merkit osoittavat, että jatkuva kasvu on tullut tiensä päähän ja meidän pitäisi luoda talousrakenteemme uusiksi, mitään muutosta ajattelussa saati tekemisessä ei ole näköpiirissä.

Samalla olen myös sitä mieltä, että tavallisilla asiatuntijatyötä tekevillä on patoutunutta tarvetta käyttää lahjakkuutensa, energiansa ja osaamisensa aidosti hyvän edistämiseen. Tämän huomaa siitä, että ihmiset kuvailevat Linkedinissä milloin mitäkin piiperrystä “merkitykselliseksi” työksi. Merkityksellisyys keksitään, jos työ tai liiketoiminta ei luontaisesti sitä ole. Tämä on aika tyypillinen itsepetoksen muoto. Suurin osa meistä tekee työtä, jolla ei ole todellisuudessa juuri mitään merkityksellisyyttä isossa kuvassa. Olemme osa koneistoa, joka ylläpitää ylikulutusta ja vie samalla meitä kohti ympäristökatastrofia. Vaikka voisimme toimia toisin, emme toimi.

Kirjailijan viesti ei voisi olla selkeämpi: puheet on nyt puhuttu ja on aika ryhtyä toimeen.

Ja ollaan nyt rehellisiä: ei meillä 2000-luvulla “mukavaa elämää” elävillä todellisuudessa ole juurikaan moraalista kunnianhimoa. Välillä tuntuu, että moraalia ei ole enää laisinkaan, ja kunnianhimokin on pitkälti valjastettu jatkuvan kasvun välineeksi.

Bregmanin Moraallinen kunnianhimo on kuitenkin kirjoitettu kannustavasti ja inspiroivasti. Sitä voi suositella ihan kaikille, mutta erityisesti niille, joilla on valtaa, verkostoja ja kaikki mahdollisuudet tehdä aidosti merkityksellisiä asioita. Niin halutessaan.

The post Lahjakkuus on väline ja kunnianhimo energiaa appeared first on Normisuorittaja.

Haastattelu jäi mieleeni, koska se kuvasi osuvasti amerikkalaista itsetuntoa.

Haastateltava kertoi kuinka tyytyväinen oli Suomessa asumiseen. Hänen työnsä oli joka tapauksessa etätyötä, ja se onnistui Suomesta käsin jopa helpommin kuin Yhdysvalloista. Puolisolla oli työ suomalaisessa yrityksessä. Kaksikieliset lapset olivat saaneet nopeasti koulupaikan, jatkaneet tuttuja harrastuksiaan ja löytäneet uusia kavereita. Suomessa oli turvallista ja helppoa elää, koulutus ilmaista, terveydenhuolto hyvää. Luonto oli lähellä, talviurheilu mahtavaa. Arjen elämä oli monella tapaa jopa parempaa kuin Yhdysvalloissa.

Silti perhe oli palaamassa takaisin vuoden sisällä – kunhan tilanne normalisoituisi ja presidentti taas vaihtuisi. Kun kysyin suoraan miksi he eivät halua jäädä Suomeen, haastateltava vastasi silmiä räpäyttämättä:

“Because, after all, we’re the greatest country in the world.”

Viime viikkoina en ole voinut olla muistelematta tätä haastattelua. Onnea ja menestystä vaan sinne – maailman parhaaseen maahan.

The post “Greatest country in the world” appeared first on Normisuorittaja.

Jos unohdetaan tämä (pääasiassa keski-ikäisistä miehistä koostuva) aikuisvauvaporukka, monessa perheessä on ihan oikeasti haasteena teinipojat, jotka eivät tähänkään asti ole syöneet kasviksia. 

En tosiaan millään mittarilla ole ravitsemuskasvatuksen asiantuntija, mutta haluan kuitenkin jakaa omat havaintoni vuosien varrelta: mitkä arjen rutiinit ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että omat poikani syövät hyvillä mielin ja runsaasti kasviksia. Keinot sinänsä eivät ole mitään rakettitiedettä, mutta olen toteuttanut mallia johdonmukaisesti ja tavoitteena on ollut nimenomaan kasvissyömisen ”normalisoiminen”.

Ensiksi ikävä uutinen: en tiedä, miten saada sellainen teini syömään kasviksia, joka ei tähänkään tähän ole niitä syönyt. On selvää, että rationaalisilla perusteluilla ei tässä vaiheessa voi enää vaikuttaa mieltymyksiin. Siemen kylvetään (pun) paljon varhemmin.

Tässä omat keinoni.

1. Alkusalaatti

Heti, kun lapset saivat alkaa syödä raakoja kasviksia, tarjosin ruoan kolmen ruokalajin mallilla. Ensimmäiseksi tarjottiin ns. alkusalaatti, joka sisälsi vaihdellen kurkkua, tomaattia, porkkanaraastetta, paprikaa, jäävuorisalaattia ja melonia. Vasta, kun se oli syöty, lapselle tarjottiin lämmin pääruoka – mitä nyt kulloinkin, yleensä makaronipohjaista taaperoruokaa. Jälkiruoaksi hedelmä tai keksi. Pääpointti oli kuitenkin siinä, että salaatti tuli syötyä joka aterialla, koska se tarjottiin aina ensimmäisenä ja erikseen.

2. Valmiiksi lautaselle katettu salaatti (ks. pääkuva)

Kun lapset olivat jo vähän isompia, siirryin valmiiksi katetun salaatin malliin. Pääsyy tähän oli, että kulhoon ylimääräiseksi jäävä ja nopeasti vettyvä salaatti päätyi lähes aina biojätteeseen. Ihan vaan ruokahävikin vähentämiseksi ryhdyin tekemään salaatin suoraan lautasille. Valmiiksi annosteltu salaatti, joka muodostaa puolet annoksesta, tulee myös syötyä. Tällä mallilla on menty tähän asti ihan menestyksekkäästi, kukaan ei koskaan protestoi määrää tai laatua.

3. Smoothiet

Nykyään harvemmin käytetty, mutta aikaisemmin  takuuvarma keino saada lapset syömään marjoja on ollut viritellä kauramaito- ja jogurttipohjainen smoothie. Kauramaidossa on lisättyä sokeria, joten yhdessä marjojen ja ehkä banaanin kanssa lopputulos on riittävän makea. Smoothiella voi saada aamiaisvastaisen teinin syömään edes jotain ennen kouluunlähtöä.

4. Huijaus

Minulla on myös tapana raastaa iso porkkana (hienolla terällä) bolognese-kastikkeen sekaan. Paistan sen mifun kanssa pannulla, ja kun lisää tomaattikastikkeen/murskan ja kaura- tai normikermaa, ei porkkanaa “tunnista” kastikkeen seasta. Liekö vitamiineja enää jäljellä, mutta ainakin kuitua on enemmän. Huijaamalla ei tietysti saa pysyvää muutosta aikaan. 

Miksi toiset syövät kasviksia mielellään ja toiset eivät?

Moni selittää huonoja ruokailutottumuksia esimerkiksi makuaistin herkkyydellä. Asiantuntijoiden mukaan perimmäinen syy on kuitenkin useimmiten lapsuudessa omaksutut tottumukset – ja omat tottumukset tulee huomaamatta siirrettyä omille lapsille. 

Toiset perustelevat kasvisten vähäistä syöntiä hinnalla. On totta, että moni vihanneslajike on nykyään hullun kallis. Jos pöydän ainoa vihannes on kasvihuonekurkku, ei ihme jos tuntuu kalliilta. Ainakin K-ketjun kaupoissa on kuitenkin usein tarjouksia, ja varsinkin juurekset ja kausivihannekset ovat todella edullisia. Viitseliäisyyttähän se tietysti vaatii, että opettelee valmistamaan ruokaa jostain uudesta raaka-aineesta. Ei tule itsekään kovin usein ostettua sitä, mikä olisi nyt satokausikalenterissa tuoretta, vaan sitä, mistä jo osaa valmistaa ruokaa.

Tietenkään kaikki kasvikset eivät miellytä kaikkia. Vaikka tuputtaa ei saisi, maistelua pitäisi jatkaa vaikka lapsi ensin torjuisi uuden kasviksen. Meidän lapsille ei juurekset oikein uppoa (niitä ei ole kauheasti tarjottu, kun lapset olivat pieniä) tai hapokkaat vihannekset, kuten rucola, punajuuri, varsiselleri tai retiisi. Sen sijaan herkkusienet ja metsäsienet ovat aina maistuneet, ja varhaiskaalikin on suosittua grillattuna. Nuorempi toivoo välillä lehtikaalisipsejä ja rapsakkaita, pinnasta paistettuja parsakaaleja. Hän rakastaa persimoneja ja syö niitä joka päivä välipalaksi jos vaan saa.

Olen miettinyt, voisiko pelillistämistä soveltaa jotenkin kasvisruokien osuuden tai ainakin monipuolisuuden kasvattamiseksi. Koska en itse motivoidu mistään pelaamisesta, ajatus on jäänyt idean tasolle. Hyviä vinkkejä tämän suhteen otetaan vastaan!

The post Kuinka saada teini syömään enemmän kasviksia? appeared first on Normisuorittaja.

Ehdottomasti ekologisinta on olla ostamatta mitään, mitä ei oikeasti tarvitse. Kakkosena tulee lainaaminen tai vuokraaminen ja hyvänä kolmosena käytettynä ostaminen. Vaatteiden kohdalla korostuu erityisesti vedensäästö: Ostamalla yhden T-paidan ja yhdet farkut käytettynä, vettä säästyy yli 7000 litraa eli saman verran mitä keskivertolänsimaalainen juo seitsemässä vuodessa.  Koska niin moni uskoo tekevänsä vastuullisen valinnan ostamalla luomupuuvillatuotteita, sanon vaan, että luomupuuvilla ei tässä suhteessa ole yhtään sen ekologisempi kuin muu puuvilla. Kaikki neitseellisen puuvillan viljely ja valmistus vaatii hirveän paljon vettä. 

Kun kohderyhmänä on naiset ja pienet lapset, saatavuusongelmaa ei ole

Moni vaatebrändi on perustanut oman “preloved”-kategorian verkkokauppaansa, ja varsinkin naisten ja pienten lasten vaatebrändien kohdalla nämä voivat olla ihan käteviä. Laadukkaiden ja hyväkuntoisten, jopa uudenveroisten vaatteiden löytäminen ei olekaan ongelma, jos olet nainen tai etsit vaatteita pienelle lapselle. Second hand -markkina nojaa tällä hetkellä voimakkaasti näiden kahden kohderyhmän varaan. 

Ne teineistä, jotka ovat kiinnostuneita säästämään luontoa ja rahaa, shoppailevat varmasti ihan sujuvasti kirpparivaatteita kivijalkamyymälöistä tai verkosta.  Mutta sitten on meitä, joiden lapsella on tarkka kriteeristö mitä hän haluaa, mutta jota ei voisi vähempää kiinnostaa vaatekaupassa juokseminen, vaan varsinainen hankinta on ulkoistettu vanhemmille. Tämä on myös hyvä, sillä jos lapsi ostaisi, hän ostaisi uutena. Mutta kun äiti ostaa, hän haluaa ostaa käytettyä. 

Mistä siis hankkia second hand -vaatteita vaativalle varhaisteinille, varsinkin pojalle, jolle kelpaa vain tietyt merkit ja värit? Eikä vaate tietenkään saa näyttää käytetyltä. Oma lukunsa on vielä urheiluvälineet, kuten treenikengät tai uimaräpylät. Kun kengän pitää istua tiukasti eikä kasvuvaraa saa olla puolta numeroa enempää, tuntuu järjettömältä maksaa 70-150 euroa uusista, jotka ovat viimeistään seuraavalla kaudella liian pienet.

Alusta vs. verkkokauppa

Second hand -kaupat voi karkeasti jakaa kahteen kategoriaan: alustoihin, joissa yksityishenkilöt myyvät suoraan toisilleen sekä “perinteisiin” verkkokauppoihin, joissa tuote ostetaan yritykseltä. Molemmissa on puolensa. Myyjänä suosin tietysti alustaa, jossa saan itselleni koko hinnan, mutta ostajana on taas turvallisempaa suosia yrityksiä, jotka tekevät esimerkiksi laatutarkistuksen tuotteille. Olen ainakin itse havainnut pientä inflaatiota Tori-tuotteiden kuntoluokituksessa. Verkkokaupasta ostaessa voin aina odottaa melko hyvälaatuista tuotetta, koska myyntiin ei edes oteta korjausta vaativia.

Samalla on pakko todeta, että murrosvaihe, jossa elämme vielä pitkään, ei ole ollut suosiollinen kaikille verkkokaupoille. Nurin ovat menneet mm. Rekki ja vahankaytetty.fi. Itse hävisin useamman sadan euron arvosta myyntiä joitakin vuosia sitten, kun ehdin toimittaa ne kaikkein arvokkaimmat ja siisteimmät vaatteeni merkkibrändien kauppaan, joka menikin pian konkurssiin. (Olen jo unohtanut kaupan nimen!) Tässä valossa ennustankin Tori.fi:lle pitkää ikää. Kun vielä 15 vuotta sitten ykköskanava oli Huuto.net, kukaan ei enää edes muista sen olemassaoloa.

Second hand -vaatteet teini(poja)lle

Ostan vaatteeni pitkälti Emmystä, mutta teinien kohdalla se ei ole paras vaihtoehto. Vielä vuosi sitten tosin löysin sieltäkin lapsille lähes kaiken mitä tarvitsen, mutta nyt tilanne on toinen. Koska en käytä ”aikuisten” suosimia somekanavia kuten Facea tai Instaa, teinivaateostoksissa luotan kahteen digitaaliseen kivijalkaan: Toriin ja Sellpyhyn.

Tori on tietysti jo klassikko, ja sieltä löytyy hakuvahtia käyttämällä yleensä viikossa tai parissa juuri se mitä on etsinyt. Olen ostanut lapselle esimerkiksi Niken collareita ja collegeita sekä treenikenkiä ja muita urheiluvälineitä. Käytän paljon hakuvahteja. Yksittäisten vaatteiden ostaminen yksittäisiltä myyjiltä tulee tietysti pidemmän päälle kalliiksi, kun joka kerta pitää maksaa postituskulu erikseen. Tori-diilistä ollaan montaa mieltä, mutta itse olen kokenut sen hyväksi ratkaisuksi sekä ostajana että myyjänä. Se tuo alustaan turvallisuutta, joka on tähän asti ollut verkkokauppojen etu.

Ruotsalainen Sellpy on lasten ja varhaisteinivaatteiden aarreaitta, ainakin meille. Varsinkin ruotsalaisia merkkejä on runsaasti tarjolla. Olen ostanut todella hyväkuntoisia Polarn O. Pyret’n paitoja nuoremmalle ja monenlaisia paitoja, housuja ja lenkkarit varhaisteinille. Tykkään tavasta, jolla Sellpyssä kerrotaan käytettyjen vaatteiden ympäristöhyödyistä. Tästä ei voi tulla kuin hyvä mieli ostajalle. Samaa harrastaa myös PureWaste, mutta muualla en ole tähän törmännyt.

Sitten on vielä pakko mainita Tise, vaikka en käytä, osta enkä myy mitään sieltä. Kun törmäsin Tiseen ensimmäisen kerran, tajusin miten vahvasti itse elän edelleen verkkokaupan toista aaltoa, eli sellaista perinteistä, missä myytävä tuote on keskiössä. Tisen konsepti on nykyaikainen, yhdistelmä secondhandiä instagram/tiktok/whatever-henkeä, missä myyjä on vahvasti läsnä. Myyjä toimii itse tuotteidensa mallina. Ihmisiä kannustetaan esittelemään tuotteitaan inspiroivasti. Tämä toimii varmasti nuoriin, koska formaatti on täysin yhdenmukainen somekanavien kanssa.

Jos sinulla on vinkki hyvästä second hand -verkkokaupasta, josta saa teinien edellyttämiä merkkivaatteita, heitä vinkkisi kommenttikenttään!

The post Mistä second handia varhaisteinille? appeared first on Normisuorittaja.

Paitsi että.

Olemme kyllä jo EU:n tarkkiksella, nimittäin kierrätysasioissa.

Olemme onnettomia lajittelijoita ja kierrättäjiä

Suomi hiihtää EU:n jälkijoukoissa kaukana tavoitteista mitä tulee elektroniikkaromun, yhdyskuntajätteen ja muovipakkausten kierrätykseen. Uutinen se ei ole, tavoitteista jääminen on ollut näköpiirissä jo pitkään, mutta päättäjiä tämä ei tunnu kiinnostavan. Yhdyskuntajätteestä kierrätettyä pitäisi saada puolet (55 %) vuoteen 2025 mennessä. Se, että muutkin EU-maat ovat ihan surkeita kierrättäjiä, ei ole mikään selitys. Oikeudellisesti sitovat tavoitteet on asetettu EU:n jätelainsäädännössä. Kierrätysasteemme junnaa paikallaan ja on selvästi alle EU:n keskiarvon (vuonna 2022 se oli 43 %).

Muovinlajittelussa olemme vajaa 30 %:n lajitteluasteella EU:n keskivertoakselilla. Se on sentään Ruotsin kierrätysastetta korkeampi, mutta kaukana tavoitteesta ollaan tässäkin.

Syitä esimerkiksi muovipakkausten kierrätyksen huonoon tasoon on helppo listata – ja niitä on paljon – mutta asenne- ja arvomaailma on yksi keskeinen tekijä. Vaikka voimme olla iloisia siitä, että kaatopaikalle ei viedä enää juuri mitään, kierrätyskelpoisen jätteen polttaminen energiaksi ei ole mikään uroteko. Jätteiden polttamisesta puhutaan edelleen kiertotaloutena, vaikka todellisuudessa se on viimeinen vaihtoehto materiaaleille, joita ei voida hyötykäyttää.

Ostamme liikaa muovikasseja

Toinen asia, josta saamme varmasti myös piiskaa, on muovipussien (kauppakassien) liiallinen ostaminen. Globaalin tason ongelmia vasten keskustelu muovipusseista tuntuu omassa päässä samalta kuin keskustelu muovipilleistä, mutta fakta on kuitenkin, että suomalaiset ostavat vuosittain 350 miljoonaa (!) muovipussia. Herravarjele. Onhan tässäkin asiassa tosiaan tekemistä. Kun vuonna 2022 ostimme keskimäärin 55 muovikassia per henkilö, ensi vuoden aikana määrä pitäisi jollain ihmeen ratkaisulla pudottaa alle 40:een per henkilö. Voi melkoisella varmuudella sanoa, että tarkkis odottaa tässäkin.

Se, onko juuri tämä se kulutusnäkökulma, mihin meidän pitäisi yhteiskuntana kiinnittää huomiota vaikuttavuuden näkökulmasta, on sitten toinen asia. Toki se on konkreettinen tapa kiinnittää ihmisten huomio asiaan, joka koskettaa käytännössä jokaista suomalaista.

The post Tarkkiksella appeared first on Normisuorittaja.

Sekä HKScan että mainostoimisto SEK olivat yllättyneitä palkinnosta. He toivoivat vastakkainasettelun sijaan vuoropuhelua.

Kuulostaako tutulta? Silloin, kun puheenaiheeksi tuntuu nousevan joku kohteelle hieman ikävä asia, asiaan kuuluu vuoropuhelun tärkeyden korostaminen. Vuoropuhelu on sivistynyttä ja asiallista keskustelua, jossa pyritään ymmärtämään toista osapuolta.

Mitä pahaa vuoropuhelussa on? Rakentava keskusteluhan on hieno tavoite.

Onhan se, sillä yhteiskunta, ainakaan demokraattinen, ei toimi ilman jatkuvaa vuoropuhelua. Vuoropuhelu on monessa tapauksessa ja tilanteessa välttämätöntä. Se on erityisen tärkeää pitkäjänteisessä yhteistyössä ja avoimuuden rakentamisessa.

Keskittymällä vuoropuheluun voidaan kontrolloida keskustelun sisältöä ja tempoa

Vuoropuhelun vaatiminen vastakkainasettelun sijaan voi kuitenkin olla myös näennäistä avoimuutta. Sen todellinen tavoite on ottaa puheenvuoro ja keskutesteluvalta itselle. Se on eräänlainen kriisiviestinnän strategia, sillä siinä pyritään painostamaan vastapuoli keskusteluun, jonka sisältöä ja tempoa on mahdollista kontrolloida. Vuoropuhelulla voidaan pelata aikaa.

Ongelma on myös siinä, että rakentavan keskustelun ääneenlausumaton tavoite on viime kädessä konsensus: Saavutetaan kuuluisa yhteinen sävel ja löydetään asioita, josta ollaan samaa mieltä. Keskustelun jälkeen erotaan ystävinä ja vähän aikaisempaa avarakatseisempina.

Vallankäytön näkökulmasta epäsuhtaisessa tilanteessa konsensus tai kompromissi on kuitenkin heikommalle osapuolelle lähes aina epätyydyttävä mahalasku, joka harvoin johtaa lähellekään sen tasoisiin toimenpiteisiin, kuin tarve olisi. Vahvempi luopuu suurieleisesti jostain pienestä, jolla heikompi ei tee oikeastaan mitään.

Vuoropuhelua voidaan käyttää työkaluna näennäisen yhteistyömielikuvan ylläpitämisessä. Tällöin tavoite on paljon puhetta, vähänlaisesti tekoja. Tällä strategialle on olemassa myös nimi: dialogipesu.

Näennäistä dialogia käydään usein myös yritysten sisällä (henkilöstön osallistaminen ilman että heidän ehdotuksiaan todellisuudessa huomioidaan) tai kunnallisessa päätöksenteossa, missä kuunnellaan muodon vuoksi esimerkiksi asukkaita, mutta kaavoitetaan kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Vuoropuheluun jumiutuminen ei edistä ilmastotavoitteiden toteutumista

Käsissämme on niin valtavia globaaleja ongelmia, ettei niitä vuoropuheluun keskittymällä oikeasti ratkaista.

Esimerkiksi ilmastokriisin kohdalla vuoropuhelun korostaminen on liian usein vallankäyttöä. Siinä usein toinen osapuoli vaatii isoa muutosta ja toinen pyrkii kaikin keinoin minimoimaan muutostarpeet ja vähintäänkin säilyttämään nykytilanteen.

Olemme jo niin pahassa jamassa, että yksikään laiha kompromissi tai ylätasoinen konsensus ei pelasta maapalloa. Jo riittää puheet – tarvitsemme tekoja, emme loputonta vuoropuhelua.

The post Vuoropuhelun vaatiminen on kontrollointia appeared first on Normisuorittaja.

1. Kevätjuhlakutsussa mainittua osallistujamäärärajoitusta ei tarvitse noudattaa. Voit mainiosti tulla koko perheen voimin – varaa vauvallekin oma tuoli! Myöhemmin tulleet muiden lasten vanhemmat joutavat kyllä seisomaan takarivissä juhlan ajan.
2. Kengättömyysvaade juhlasalissa ei koske vieraita.
3. Jos olet pitkä, istu eteen.
4. Kun oma lapsesi esiintyy, esityksen videointi onnistuu parhaiten asettumalla mahdollisimman keskelle salia heti lavan eteen. Ota rohkeasti paikkasi ja pidä se koko esityksen ajan, ettei kukaan pilaa videointiasi esimerkiksi yrittämällä kuvata samaa esitystä.
5. Jos nuorempi lapsesi (tai joku heistä, ks. kohta 1) ei jaksa seurata esityksiä, salli hänen juosta ympäri salia. Sehän on vaan söpöä kun hän kiipeää lavalle osallistuakseen koululaisten esitykseen.
6. Puhelimen voi huoletta jättää päälle. Eipä se mitään haittaa, vaikka se soisi kesken juhlan – kunhan oman lapsen esitys ei mene siitä pilalle.

Näillä säännöillä kohti ensi kevättä!

The post Kevätjuhlasäännöt appeared first on Normisuorittaja.

Jokainen yritys ja sen tarina on tietysti ainutkertainen. Yhteistä uutisoinnin perusteella näyttää kuitenkin olevan, että ahdinkoa ja kaatumista pidetään “autovihamielisten” keskustojen kehittäjien, koronan, verotuksen tai (edellisen) hallituksen vikana.

Aika harvoin uutisissa vilahtavat käsitteet digitaalisuus, kulutuskäyttäytymisen muutos, markkinoinnin ja myynnin heikko arvostus ja osaaminen. Asiakassuhteiden hoitaminen tai viestintä.

Ainakin minulle syntyy vaikutelma, että yritykset ja media eivät kykene tunnistamaan yhteiskunnallisia muutoksia, joita tapahtuu koko ajan.

• “Kaupallinen internet” on ollut olemassa jo yli 30 vuotta. Silti moni ei edelleenkään ymmärrä, että yrityksellä pitää olla hyvät (mielellään brändinmukaiset) perusverkkosivut, joskus jopa verkkokauppa. Sillä pahvisella käyntikortilla ei tee enää mitään.
• Epätoivon ja lähestyvän lopun voi jo aistia, kun firmalta tulee kiihtyvällä tahdilla hurjia alennuskampanjoita.
• Jos ajan varaaminen kampaamoon, hierojalle tai kosmetologille onnistuu vain puhelimella, ennustan melko varmaa kuolemaa suurten ikäluokkien tahdissa. Se hieroja saa rahat, jolla on sähköinen ajanvaraus.
• Firman bisness perustuu yhteen juttuun. Sen kanssa on noustu, ja nyt sen kanssa kuollaan. Mieluummin kuin uudistutaan. Heikko kannattavuus johtuu tietysti kalliista kadunvarsipysäköinnistä.
• Vaikka yritysten orgaanisia Facebook-päivityksiä ei näe juuri kukaan, silti moni perustaa markkinointinsa niiden varaan. Ihme juttu, kun asiakkaita ei tule.
• Somepäivitykseen tulleet kolme kommenttia eivät yleensä edusta asiakaskohderyhmää kovin kattavasti. Kannattaisi joskus kysyä mielipiteitä tai ideoita niiltä muiltakin, jos yhteystiedot on olemassa.
• Vastuulliset brändit ovat ahdingossa, koska he toimivat vastuuttomassa bisneksessä. Heidän liiketoimintaprosessinsa ovat lineaaritalouden mukaisia eivätkä ne huomioi, että kohderyhmä – vastuunsa tuntevat kuluttajat – ostaa vähemmän tai kierrätettyä.
• Lounasravintola meni konkurssiin. Yksi syy oli varmastikin heikko asiakaspotentiaali: lokaation ympärillä oli vain pientä palkkaa maksavia organisaatioita, joiden työntekijöillä ei ole varaa syödä ravintolassa, ainakaan joka päivä. Ei paljon auta, vaikka olisi ilmainen pysäköintikin.

Maailma menee eteenpäin hyvässä ja pahassa. Onnistuminen ja epäonnistuminen on aina kiinni myös tuurista. Silti on asioita, joita on pakko tehdä, jos meinaa pysyä mukana geimeissä. Jos bisness on kiinni ilmaisesta kadunvarsipysäköinnistä, niin ei se silloin kovin vahvalla pohjalla ole muutenkaan.

The post Menneessä eläen ei selviä tulevaisuuteen appeared first on Normisuorittaja.

Ongelma ei ole vain pahoissa ihmisissä, jotka tekevät pahoja asioita, vaan hyvissä, jotka antavat pahojen asioiden tapahtua. Ihmisissä, jotka eivät nouse pahuutta vastaan vaan vetäytyvät ja katsovat muualle.

Sanotaan, että itselleen pitäisi olla armollinen. Ei saisi vaatia liikaa. Väitän kuitenkin, että näissä oikeasti merkityksellisissä asioissa emme vaadi itseltämme juuri mitään. On paaaljon helpompi antaa itselleen lupa käpertyä omaan arjen kuplaan kuin astua esiin, olla eri mieltä, sanoa asiat rehellisesti ääneen tai oikeasti muuttaa omia muille haitallisia toimintatapojaan.

Ja sanotaan se nyt ääneen: ketään ei auta, että ihmisenä huomioi jonkun ikävän asian ja jakaa sen seuraajilleen, mutta siirtyy sitten vaan elämässä eteenpäin ilman että suru muuttuisi teoiksi tai toiminnaksi. Ihmisiä, jotka kirjoittavat somessa “tulin surulliseksi kun” luin tai näin jotain, mutta eivät tee mitään sen suhteen, on paljon. Liikaa.

Jos todella tulet surulliseksi luonnon tilasta, palveluiden heikkenemisestä, ikimetsän kaatamisesta, Gazassa nälkään kuolevien lasten hädästä tai suomalaisten lasten mielenterveyden tilasta, tee jotain, edes jotain. Vaadi poliittisilta päättäjiltä toimia, lahjoita rahaa (jos voit), ryhdy itsesi tyyliseksi aktivistiksi – ole sosiaalisessa mediassa se, joka uskaltaa sanoa ääneen, että meidän pitää vaatia itseltämme enemmän.

Ei mulla muuta.

The post “Tulin surulliseksi” – ja mitä sitten? appeared first on Normisuorittaja.

Todellisuudessa muutoksilla tuskin saavutetaan merkittävää työllisyyden kasvua. Tähän on ainakin kaksi syytä:

1. hallitus ei ole tehnyt uudistuksista vaikuttavuusarvioita, eikä se näytä heitä paljon haittaavan
2. todellisuudessa vain 6 % pk-yrityksistä hakee voimakasta kasvua

Hädin tuskin puolet pk-yrityksistä kannattaa hallituksen uudistuksia

Retoriikalla taistellaan nyt aivan tosissaan. Hallituspuolueet puolustuvat raivokkaasti “mandaattiaan” tehdä muutoksia ja väittävät samalla, että lakkoilu romuttaa demokratian. Tämä on vähän sama kuin sanoisi, että kirjojen lukeminen heikentää lukutaitoa.

He eivät toki ole yksin kantansa takana. Viimeistään viime viikkojen aikana on käynyt selväksi, että hallitus jyrää läpi oman oikeistoideologiansa lisäksi taustalla naruja vetelevän EK:n fantasioita. Niinikään Suomen Yrittäjät tukee organisaationa näkyvästi ja räyhäkkäästi hallituksen linjaa.

Voisin kuvitella, että pk-yritykset ovat oikein innoissaan, kun heidän asiaansa näin voimaperäisesti ajetaan. Eikö niin?

Tässä valossa onkin erittäin mielenkiintoista, että Suomen Yrittäjien tekemän tuoreen Yrittäjägallupin perusteella hädin tuskin puolet pk-yrittäjistä kannattaa hallituksen kaavailemia uudistuksia. Eniten kannatusta saa lakkojen rajoittaminen, tätä kannattaa 58 % vastaajista.*

Sitten pudotaankin ihan eri lukemiin.

Vain 52 % vastaajista pitää tärkeänä paikallisen sopimisen lisäämistä, ja 51 % kannattaa henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista.

Vain 42 % kannattaa ensimmäisen sairauspäivän palkattomuutta. Määräaikaisten sopimusten helpottamista ja takaisinvelvoitteen poistamista alle 50 hengen yrityksiltä kannattaa vain 37 % vastaajista.

Kenen vuoksi muutoksia ajetaan?

Suomen Yrittäjien retoriikassa uusi työntekijä ei ole investointi vaan riski, ja tätä riskiä tulee pienentää heikentämällä työntekijän asemaa ja antamalla vastaavasti työnantajalle valtaa. 

Tärkein kysymys onkin, kannustavatko muutokset pk-yrityksiä työllistämään. Kun yrittäjiltä kysyttiin muutosten (oletettua) kannustavuutta työllistämiseen, innostus ei varsinaisesti ole käsin kosketeltavaa. Kolmen kärjessä olivat paikallisen sopimisen lisääminen (56 %), henkilöperusteinen irtisanominen (52 %) ja määräaikaisten sopimusten helpottaminen (50 %). 

Herää kysymys, kenen takia näitä muutoksia ajetaan läpi, koska ainakaan pk-yrittäjät eivät vaikuta seisovan mitenkään vahvana rintamana niiden takana. Kenties valta kiinnostaa muitakin taustaorganisaatioita kuin ”ay-mafiaa”?

Lähes 60 % pk-yrityksistä ei edes halua kasvaa

Suomen Yrittäjät jättää sopivasti huomiotta oman pk-barometrinsa tulokset viime syksyltä. Sen mukaan 58 % pk-yrityksistä ei hae aktiivista kasvua: he haluavat säilyttää asemansa tai heillä ei muuten vaan ole kasvutavoitteita. Todella aktiivista kasvua hakee vain 6 % pk-yrityksistä. 32 % aikoo kasvaa “mahdollisuuksien mukaan”. Nämä prosentit eivät ole mitenkään yllättäviä, vaan sama trendi on ollut jo vuosia. 

Barometrin tiedotteen mukaan “vain 14 prosenttia pk-yrityksistä aikoo lisätä henkilökunnan määrää seuraavan vuoden aikana. Sen sijaan 12 prosenttia yrityksistä odottaa henkilöstönsä määrän vähentyvän.” 

Voi varmaan sanoa, että keskiverto suomalainen pk-yritys ei ole mitenkään erityisen innokas kasvamaan tai kehittämään. Kasvuhakuisuus näyttäisi olevan suoraan verrannollinen yrityksen kokoon: mitä isompi yritys, sitä todennäköisemmin se myös hakee kasvua. Mikro- ja pienyritykset edustavat 98,7 % osuutta Suomen yrityksistä, yhdessä keskisuurten yritysten kanssa 99,8 %. 

Samasta barometristä käy myös ilmi, että vain 22 %:llä yrityksistä on tutkimus- ja kehitystoimintaa. Kasvaa voi toki myymällä samaa mitä jo nyt tekee, mutta ilman kehitystoimintaa se tie on ajettu loppuun viimeistään sitten, kun kilpailija tulee markkinoille paremmalla vaihtoehdolla. 

Tämän lisäksi samaan aikaan verkostomaiset liiketoimintamallit yleistyvät. Vaikka yritys kasvaisi, se ei välttämättä palkkaa uusia työntekijöitä vaan käyttää alihankkijoita ja kumppaneita. Näin liiketoimintariski pienenee ja kausivaihteluiden ja suhdanteiden puskurina toimii verkosto. 

Joten kovin tekopyhiltä vaikuttavat nämä hallituksen “kannustimet”.  

Mielenkiinnolla seuraan, miten tämä sirkus lopulta päättyy.

*Raportin tarkempi tutkiminen osoittaa, että 18-39-vuotiaiden vastaajien ja yli 60-vuotiaiden vastaajien ero tämän kysymyksen kohdalla on peräti 25 prosenttiyksikköä, ja naisten ja miesten välillä 18 prosenttiyksikköä. Kannattaa kiinnittää huomiota myös miten tiedot esitetään: useimpien taulukoiden asteikko päättyy 70 %:n kohdalle. Näin kannatus näyttää vahvemmalta kuin mitä se onkaan.

Kuva: Yrittäjägallup helmikuu 2024.

The post Hallitus ajaa muutoksia, joita edes yrittäjät eivät erityisemmin kannata appeared first on Normisuorittaja.