HS uutisoi tällä viikolla Työterveyslaitoksen tutkimuksesta, jonka mukaan työuupumus tarttuu työntekijältä toiselle. Tarkemmin sanottuna pomolta alaiselle. Empiirinen aineisto toki edusti kovin rajallisen kulman työelämästä, sillä tutkimuskohteina olivat hammaslääkäri-hammashoitaja-työparit.
Ilmiö on kuitenkin tuttu kaikille työelämässä oleville. Työuupumus on henkilökohtaisella tasolla aidosti vaarallinen tila. Kulttuurisena ilmiönä se on hankala ja harmillinen, koska poliittisesti korrektissa työpaikassa kenenkään subjektiivista kokemusta (työuupumuksesta) ei saisi kiistää, oli se muiden näkökulmasta todellista tai ei. Ei liene mahdotonta, että työuupumus on myös reaktio työpaikan yleiselle pahoinvoinnille ja tyytymättömyydelle tai henkilökohtaiseen urakehitykseen.
HS:n jutussa viitataan ”stressin kolmeen tapaan tarttua ihmisestä toiseen”. Nämä tavat ovat ilmeiden jäljittely, empatia ja epäsuora vaikuttaminen esimerkiksi olemalla ikävä työkaveri muille. Keskivertotyöpaikassa olemme näin ollen kaikki tartuntavaarassa. (Taudinlevittäjiä? Hardly.)
Miten siis suojautua työkaverilta tarttuvaa stressiä vastaan?
Kaikki yleensä tietävät työpaikan penseät penat, jotka ovat perustyytymättömiä hapannaamoja. Terveellisintä olisi eristää nämä penseilijät yhteiseen tilaan, missä he voisivat kierrättää stressiä toisilleen. Mikäli näin ei ole työyhteisössä vielä tapahtunut, yksinkertainen keino on vältellä näitä ihmisiä. Yhteisessä palaverissa kannattaa istua penseilijän viereen, koska silloin yleensä välttyy jatkuvalta altistukselta happamille ilmeille. Jos mahdollista, kommunikaatio kannattaa hoitaa sähköpostitse.
Empatian välttäminen on vaikeampaa, koska kyky empatiaan on henkilökohtainen ominaisuus. On siis johdonmukaisesti kovetettava itsensä. Jos joku tulee avautumaan työpaineista ja -taakasta, kannattaa pitää mielessä, että a) ”sääli on sairautta” ja b) ”kyseinen henkilö ei vain osaa priorisoida asioita”. Kun ymmärtää, että vika on aina henkilössä itsessään, on paljon helpompi kuunnella ja ynähdelle ymmärtävästi tarkoittamatta sitä. Näin säästää itseään empatian kuluttavalta voimalta ja välttää työkaverin tarjolla olevan jaetun stressin.
Kolmas tartuntatapa on kaikkein vaikein vastustaa, sillä kiukkuun voi joko vastata kiukulla tai aikuismaisella lempeydellä. Toimiva, mutta harjoittelua edellyttävä keino on muuttaa ikävä työkaveri mielessään sarjakuvahahmoksi. Jos olet Aku Ankka -tyyppiä, sopivia hahmoja ovat esimerkiksi räyhäävä Roope-setä tai kiero Karhukoplan jäsen. Nalle Puh -faneille on vähemmän vaihtoehtoja, mutta passiivinen Ihaa voi olla joskus sopiva. Edistyksellistä on valita hauska hahmo, sillä se voi parhaimmillaan edistää – jos ei nyt työpaikan, niin ainakin henkilökohtaista työilmapiiriäsi.
Luonnollisesti mikään ei estä luomasta täysin uutta hahmoa, joka on karikatyyri tosielämän henkilöstä. Muista nimetä hahmo ja kirjoittaa hänestä luonnehdinta ja pitää näitä tietoja sopivasti esillä, kun tilanne uhkaa käydä sietämättömäksi. Kun muistaa, että on tekemisissä sarjakuvahahmon – ei oikean ihmisen – kanssa, on paljon helpompi asettua tilanteen yläpuolelle. Nähdä jopa humoristisia tai sarjakuvamaisia piirteitä kanssakohtaamisissa.
Työkaverin stressiä voi torjua myös psykologisin keinoin. Stressi on usein vauhtisokeutta vastaava tila, joka jää päälle, vaikka todellinen työtaakka olisi jo helpottunut. ”Eihän tuo nyt niin pahalta kuulosta!” tai ”No et kuitenkaan joutunut hiihtämään töihin 30 asteen pakkasessa?” voivat jonkun mielestä kuulostaa tilannetajuttomilta töksäyksiltä, mutta todellisuudessa ne edustavat vain perusoptimistista ajattelua. Kyllä jokaisessa stressitilanteessa on aina kultainen reuna. Ja positiivisuus, jos mikä, pitää meidät tutkitusti terveinä!
Vastaa