HBO Nordicilla on esitetty kevään ajan mielenkiintoista, 1970-luvulle sijoittuvaa Mrs. America – sarjaa, missä Yhdysvaltain perustuslakia täydentävää sukupuolten tasa-arvoa (ERA=equal rights amendment) ajavan feministisen liikkeen vastustajaksi nousee ”perhearvojen puolesta taisteleva” konservatiivinaisten ryhmittymä Phyllis Schlaflyn johdolla.
Sarja on fiktiivinen, mutta kuvaa todellisia tapahtumia pääosin todellisuudessa eläneiden henkilöiden kautta. Republikaaninaisten Stop ERA -kampanjointi onnistui hidastamaan tasa-arvolain lisäyksen läpimenoa, ja samaan aikaan tapahtuneet muut poliittisen ilmapiirin muutokset vaikuttivat lopulta siihen, että lain ratifiointiin vaadittu määrä osavaltioita jäi määräajassa saavuttamatta. Nyt, 40 vuotta myöhemmin, lisäyksen on vihdoin ratifioinut 38 osavaltiota, mutta republikaanivaltainen senaatti on viestittänyt, että se tuskin ottaa aloitetta käsittelyyn.
1970-luvun alun Yhdysvalloissa feminismillä oli poliittista valtaa (ja feministeillä solidaarisuutta), jota on tänä päivänä vaikea hahmottaa. STOP ERA -kampanjoinnin vahvistama poliittinen polarisoituminen sen sijaan kuulostaa hyvinkin tutulta. Sarja kannattaa katsoa myös kiinnostavien näyttelijäsuoritusten takia. Cate Blanchett säteilee arvokkaan ja kliseisen konservatiivirouva Phylliksen roolissa ja feministiryhmien riveissä on monta eri sarjoista tuttua karismaattista naisnäyttelijää.
En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut poliittisesta historiasta eikä Yhdysvaltojen feministisen liikkeen tarina ollut tuttu, joten sarja herätti minussa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Mrs. America tarjoaa kuitenkin jo sarjana monta yhtymäkohtaa tämän päivän yhteiskunnallisiin ongelmiin.
Vaikka tapahtumat sijoittuvat pääasiassa 1970-luvulle, käy hyvin selväksi miten aikaavievää ja vaativaa vaikuttamistyö jo tuohon aikaan oli. 2020-luvulla meillä on käytössämme digitaaliset sosiaalisen median työkalut, joiden vuoksi vaikuttamistyötä on helpompi tehdä, teoriassa. Keskivertoihmisten näkökulmasta keskenään ristiriitaisten viestien määrä on tänä päivänä käsittämätön. Valehtelusta ei seuraa ”juuri mitään”. Eikä poliittinen vaikuttaminen useimmiten sovi keskivertoihmisen prioriteetteihin tai tuntiraameihin – eikä yksilövetoiseen arvomaailmaan. Yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttaminen kiinnostaa vasta, kun se koskettaa henkilökohtaisesti omaa arkea ja hyvinvointia.
Sarja osoitti omalta osaltaan, miten tärkeää yhteistyö ja yhteiset pääviestit ovat. Esimerkiksi ilmastokriisin torjunnassa vaikuttamistyötä tehdään monella rintamalla ja eri yhteisöissä. Vaikka kaikkia toimijoita tarvitaan, on pirstaloituminen myös ongelma: se tärkein yhteinen ydinviesti ja siihen linkittyvät konkreettiset muutostavoitteet jäävät viestinnällisesti puuttumaan.
Ilmastokriisikeskustelussa lähtökohtaisesti tilanne on myös hyvin vakava: suurin draiveri on pelko – kaikesta siitä kauheudesta, mitä tapahtuu, jos nyt ei toimita. Mrs. America -sarjan loppupuolella joku feministeista toteaa, että ”pelolla ei siirretä vuoria”. Näinhän se on. On huomattavasti selkeämpää ajaa asiaa, jossa pelon hallinta ei ole niin keskeistä kuin ilmastokysymysten osalta. Ja valitettavasti meillä tuntuu olevan vielä pitkä matka myös siihen, että ilmastokriisin torjuminen olisi valtavirtaa.
Vastaa