Tienhaarassa-kirja käsitteli myös ilmastonmuutoksen kyseenalaistamista. ilmastodenialismi ilmenee kolmella tavalla: kieltämällä, vääristämällä ja passivoimalla.
Kieltäminen ja vääristäminen – systemaattista ja rahoitettua ilmastodenialismia
Kieltämisen tyypillisimpiä muotoja on väittää, ettei meneillään oleva ilmastonmuutos ole ihmisen aiheuttamaa (vaan luonnollinen tapahtuma) tai ettei ilmastonmuutosta ole edes tapahtumassa. Kieltäminen sisältää myös ajatuksen, että ilmastonmuutos olisi jollain tapaa hyödyllinen. (Pantsar & Keronen 2019, 116.)
Vääristäminen sisältää puolestaan usein osatotuuksiin perustuvaa vähättelyä ja tieteelliseltä tutkimukselta vaikuttavaa detaljitasoista dataa, joka ei kuitenkaan kestä tarkempaa tieteellistä arviointia. Ilmastodenialismia tukeva työ on nauttinut erityisesti Yhdysvalloissa vahvaa rahoitusta jo vuosikymmenten ajan. Vuonna 2010 denialismia tukevien organisaatioiden työtä sponsoroitiin arviolta 1,2 miljardilla dollarilla, kun samaan aikaan esimerkiksi Yhdysvaltojen hallinnon ilmastotutkimuksen rahoitus oli noin 2 miljardia dollaria. Denialismia tukeva työ on ollut myös tuloksekasta. (Pantsar & Keronen 2019, 118–119.)
Jos kymmenen vuotta sitten tukirahaa investoitiin yli miljardi, voi vain kuvitella, kuinka isoja dollareita liikkuu tänä päivänä ja lähitulevaisuudessa, kun ilmastopäätösten “häviäjät” pistävät kaikin tavoin kampoihin. Tuntuu, että ilmastodenialismi on jo luonut informaatiosodan, jota ei vain kutsuta sodaksi vaan vaikuttamistyöksi.
Kansalaiset passivoimisen puolesta
Kolmas ilmastodenialismin muoto on passivoiminen, joka tarjoaa meille rivikansalaisille näppärän tavan oikeuttaa nykyinen elämäntyylimme myös jatkossa.
Passivoimista on vähätellä esimerkiksi omien tekojen merkitystä suhteessa muihin (miksi minun pitäisi, kun ei muutkaan), suomalaisten tekoja globaalissa mittakaavassa (miksi meidän pitäisi, kun ei intialaisetkaan) sekä olla tekemättä mitään, koska ilmastonmuutos toteutuu kuitenkin (minun teoillani ei ole mitään merkitystä) (Pantsar & Keronen 2019, 121).
Eikö kuulostakin tutulta?
Taistelua aktivoimisen ja passivoimisen välillä käydään joka päivä. Passiivista voimakenttäänsä säteilee niin työkaveri, naapuri, ystävä tai kuka tahansa some-fiidissä ja uutisten kommenttibokseissa – joka ainoa päivä joku heistä kyseenalaistaa joko omien tekojen tai suomalaisten tekojen merkityksen, jos ei ääneen niin vähintäänkin mielessään. Jopa jotkut ilmastoasiantuntijat saattavat syyllistyä passivoimiseen pyrkiessään korostamaan tietyn yksittäisen teon merkitystä vähättelemällä muita. Tämä on surullista, sillä hajaannus herättää hämmennystä ja hämmennys passivoi lisää. Juuri se on denialistien tavoite.
Jokainen tuntee ilmastodenialistin – tai on itse sellainen
Populismiin sisältyy kaunis ajatus “yhden ratkaisun periaatteesta”, kuten teknologiasta, jolla ilmastonmuutos pysäytetään. Sellaista ei ole. Tarvitaan monta ratkaisua, monella eri tasolla. Tarvitaan kaikkia toimenpiteitä. Suomen kulutuksesta aiheutuvista päästöistä lähes 70 % syntyy ihmisten – siis yksilöiden – toiminnasta, ja nämä päästöt ovat viime vuosina vain kasvaneet. On päivänselvää, että poliittisten päätösten ja puhtaiden energiaratkaisujen lisäksi hiilineutraaliuteen pääseminen edellyttää myös yksilötason asenteiden ja kulutustottumusten muutoksia. Mutta muutos on kauhean vaikea, jos ei pysty asettumaan omien tarpeidensa yläpuolelle. Keskiluokkaiset ihmiset pitävät kynsin hampain kiinni elämäntyylistään ja saavutetuista eduistaan.
Poteroitumisen taustalla on myös epämääräinen ja epäuskoinen pelko, joka on seurausta huonosta valmistautumisesta. Ilmastonmuutos ei julista sotaa ja hyökkää tietystä suunnasta tiettyyn aikaan. Emme ole tottuneet taistelemaan sellaista vastaan, minkä voi nähdä ja tuntea vasta, kun se on aivan iholla. Olemme vain tuijotelleet horisonttiin ja pötkötelleet aurinkotuolissa elämästä nauttien. Nyt ilmastokriisi varjostaa täydellistä arkeamme, ja se on niin pelottava asia, että sitä ei vaan pysty ajattelemaan. Koska päätöksillä on kiire, ei vain ole aikaa toteuttaa muutosta pelkästään posin kautta. On vaikea hyväksyä, että todellinen syyllinen katsoo peilistä. On helpompi osoitella ja vastuuttaa muita. Ahdistaa, ja ilmastodenialismi tarjoaa tähän ahdinkoon helpotusta ja synninpäästön.
Valitettavasti denialisteja eivät ole vain ihmiset, jotka vähättelevät muutosten tarvetta ja kiireellisyyttä tai kyseenalaistavat tiedeyhteisön jaetun näkemyksen välttämättömistä toimenpiteistä. Ilmastodenialisteja ovat myös he, jotka yksinkertaisesti jatkavat ympäristöä kuormittavaa elämäntyyliään kuin mitään muutosta ei ilmassa olisikaan.
Viittaukset kirjasta: Pantsar M. & Keronen, J. 2019. Tienhaarassa – johtajuus ilmastonmuutoksen aikakaudella. Jyväskylä: Docendo.
Vastaa