Yksi NBF:n tämän vuoden johtajuusteema, jota toi esille mm. Patrick Lencioni, oli esimiehen haavoittuvuus (vulnerability). (Ehkä suomeksi käyttäisin tästä sanaa inhimillisyys.) Johtajia kehotettiin olemaan oma itsensä, sillä heikkouksien tai virheiden peittelyllä ei voita mitään. Inhimillinen esimies on myös hyvä esimerkki alaisille. Oleellista on itsetuntemus: omien puutteiden tunnistaminen ja pyrkimys kehittyä niistä pois.
“They don’t expect you to be perfect, they want you to be honest.” Patrick Lencioni, NBF
Lencioni puhui nimenomaan persoonaan liittyvistä heikkouksista: myöntääkö virheensä, osaako kuunnella ja antaa palautetta, pystyykö rakentamaan luottamuksen ilmapiiriä ja niin edelleen.
Jäin miettimään, miten tämä voi oikeasti Suomessa toimia. Suurimmassa osassa yrityksiä johtohenkilöt kyllä peittelevät ikäviä puoliaan niin pitkälle kuin pystyvät. Se on inhimillistä: ei kukaan halua tuoda aktiivisesti esille sitä, miten rasittava on tyyppinä tai heikko jossain vuorovaikutuksellisessa taidossa. Mukavaa esimiestä on lisäksi helpompi lähestyä asialla kuin asialla, siksi sellaisen mielikuvan ylläpitäminen on tärkeää. Ei myöskään ole poikkeuksellista, että – kaikesta avoimuudesta ja matalahierarkkisuudesta huolimatta – työntekijät tiedostamattaan odottavat ”täydellisiä” esimiehiä. Johtajan rooli on monin paikoin edelleen palkinto (jostain) niin asemaltaan kuin euromäärällisesti, joten odotamme, että tuon täytyy nyt olla meitä muita parempi. Koska kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, petymme ja olemme loppupeleissä tyytymättömiä esimiestyöskentelyyn.
Me ihmiset olemme ristiriitaisia. Edessäpäin nyökyttelemme, että pomokin on ihminen. Silti odotamme, että vaikka hänen kuuluu kohdella kaikkia tasapuolisesti, hän kuitenkin osaa puuttua ärsyttävien tyyppien käytökseen. Ratkoo kahvinkeittoon liittyvät ongelmat, mutta on muuten arkisten ongelmien yläpuolella. On lähestyttävä, tosin ei liian tuttavallinen. Avoin, vaikka pitää salaisuudet. Ennen kaikkea: hänellä on erinomainen bisnesvaisto ja alan osaaminen, mutta ei kuitenkaan tule kertomaan, miten kunkin pitäisi hommansa hoitaa. Sparrailee vain kysyttäessä tai kun osaa lukea ajatukset, että tuo haluaisi nyt ehkä apua.
Onko nyt sitten ihme, jos ei olla koskaan tyytyväisiä.
Vastaa