Sunnuntaisuomalaisen haastattelema psykologi Ilona Rauhala antaisi potkut työpaikan valittajille ja myrkynkylväjille. Virkistävän radikaali ehdotus, joka toivottavasti saa kaikki meidät ansiotyössä käyvät vakavasti pohtimaan omaa rooliamme työpaikan ilmapiirin kehittäjinä.
Rauhalan mukaan suomalaisen työkulttuurin suurin ongelma on negatiivisuus. Hän on varmasti oikeassa. Mutta potkujen antaminen kaikille pessimisteille ja valittajille tarkoittaisi ensinnäkin melkoista vajetta työpaikkojen asiantuntijarooleissa. Ikävä asenne työkavereita kohtaan ei poissulje loistavaa työtä asiakkaiden parissa – kumma kyllä. Suurempi ongelma olisi kuitenkin se, että valittajien pihalle heivaaminen puuttuisi ilmiön oireisiin, ei varsinaista tautiin.
Yleensä ihmiset valittavat, koska eivät ole tyytyväisiä itseensä tai elämäänsä. Kun ihminen valittaa vähän kaikesta, hänellä on todennäköisesti ongelmia kotona. Parisuhde voi olla kriisissä, lapset oireilevat siinä sivussa, ulkonäkö kulahtaa iän myötä, vartalo muumiutuu, yhteys omaan sisimpään on jotenkin kateissa. Hän ei saa rakkautta tai kiitosta puolisolta tai lapsiltaan. Hän ei välttämättä tiedä, mitä elämältä edes haluaa.
Kun ihminen valittaa jatkuvasti työtehtävistä, työkavereista ja pomosta, hän on jollain tasolla tyytymätön omaan asemaansa työelämässä. Ehkä nuoruuden uratoiveet ovat jääneet toteutumatta, ehkä hän ei saa mielestään ansaitsemaansa kiitosta, palkkaa tai asemaa. Ehkä edellinen tai nykyinen esimies on kohdellut huonosti ja epäarvostavasti. Ihminen on jollain tapaa työelämän traumatisoima, eikä pääse ongelmiensa kanssa eteenpäin vaan valittaa samoista asioista uudelleen ja uudelleen kuin naarmuuntunut vinyylilevy. Oma paha olo helpottuu, kun sen saa purkaa työkavereihin – hehän eivät varsinaisesti pääse karkuun valitusta, ja ennen pitkää omaksuvat valittajan näkemykset ja lähtevät mukaan myrkytysleikkiin. Kuten Rauhalakin jutussa mainitsee, monilla työpaikoilla istutaan samoissa huoneissa samojen ihmisten kanssa vuodesta toiseen. Seisova ilma on ihan yhtä myrkyllistä kuin seisova vesi.
Nyky-yhteiskunta ja arvomaailma ei mitenkään hirveästi kannusta meitä aikuisia itsetutkiskeluun. Osa tietysti tekee tätä ihan vapaaehtoisesti, ja arvaan, että he ovat keskimääräistä onnellisempia. Jos työpaikan ongelmat kannetaan perheen syliin, perheen irtisanominen ei ole oikea ratkaisu. Jos taas ongelmat kodissa purkautuvat työpaikalla, ei työpaikan vaihto auta mitään. Ei riitä, että tunnistaa oman tyytymättömyytensä elämään tai työhön, pitäisi myös pystyä tunnistamaan, mitkä ovat ne oikeat avainmuutokset, joilla sisäinen rauha saavutetaan. Ehkäpä emme olisi niin negatiivinen kansa, jos osaisimme puhua sekä itsemme että muiden kanssa.
Sunnuntaisuomalaisen juttu ei ole luettavissa netistä, mutta lainauksia jutusta on tehnyt mm. Ilta-Sanomat.
Vastaa