Kummajaiset Ähtärissä

Tämä postaus on tarina siitä, miten päiväretki Ähtärin eläinpuistoon onnistui ilman omaa autoa. Avainasiaksi nousi asiakaslähtöisyyden kehittäminen.

Jos haluaa matkustaa Ähtäriin julkisilla, vaihtoehtoja on kaksi: juna ja bussi. Junavuorot Jyväskylän suunnasta eivät ole erityisen päiväretkiystävällisiä: päivän ainoa vuoro ajaa vasta myöhään iltapäivällä ja vastaavasti pois pääsee sitten seuraavana päivänä. Onnistunut reissu vaatisi siis yöpymisen, mikä ei sopinut meidän aikatauluumme.

Onnibussilla sen sijaan pääsee mukavasti aamupäivällä Ähtäriin ja takaisin illansuussa puoli kuuden aikaan. Seinäjoelle tähtäävä reitti pysähtyy eläinpuiston liittymässä valtatie 18:n varrella.

Ensimmäinen ihmetys syntyikin, kun bussi jätti meidät määräpysäkille. Ohi suhahtivat autot 100 km tuntinopeutta eikä mitään erillistä tienylityspaikkaa jalankulkijoille – tietenkään –  ollut. Kun vilkas valtatie oli ylitetty, jatkoimme matkaa eläinpuistoon johtavan ajoväylän viertä pitkin. Seurueeseemme kuului kaksi aikuista ja kaksi säntäilevää alle kouluikäistä lasta, joiden kanssa kapealla pientareella kulkeminen ei ollut erityisen miellyttävää. Tuli tunne, että me bussilla saapuneet olemme marginaalinen kummajaisten ryhmä, joihin ei kannata panostaa.

Onneksi muutaman sadan metrin jälkeen alkoi tekeillä oleva (päällystämätön) kevyenliikenteen väylä, joka jatkui eläinpuistoon saakka. Matkaa valtatieltä eläinpuistoon kertyi kuitenkin yli kilometri ja ajallisesti reilu puoli tuntia (pääasiassa loivaa ylämäkeä), joten ”milloin ollaan perillä” mankuminen ja lasten motivoiminen alkoivat nousta keskeiseksi jo tässä vaiheessa päivää.

Itse eläinpuisto Pandataloineen oli positiivinen yllätys. Paikka oli kaunis, puiston polut leveät, siistit ja hyväkuntoiset ja reitin varrella oli lapsille sopivasti myös muuta ajanvietettä, kuten leikkipaikkoja.

Ainoa, mitä jäin kaipaamaan, oli turistikaupan pehmoleluvalikoimaan tällainen samanlainen (mutta pieni), oikeasti löysä ja raajojaan retkottava panda, joka olisi sopinut taaperolle unikaveriksi. Myynnissä olleet olivat aivan liian jäykkää tekoa.

 

Olin alun perin ajatellut, että meno- ja paluumatkan väliin jäävä 5,5 h riittäisi hyvin ja meille jäisi jonkin verran luppoaikaa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Lounas, Pandatalo ja varsinainen eläinpuistokierros imaisivat tunteja, joten toinen ruokailu oli pakko jättää väliin. Laskimme, että paluukävelyyn on varattava melkein 45 minuuttia, jotta ehditään pitää lasten kanssa taukoja eikä kiirettä varmasti tulisi.

Reissun ikävin vaihe olikin bussin päivystäminen valtatien varressa. Osoittautui, että linja-auto oli noin 20 minuuttia myöhässä, joten kaikkiaan seisoskelimme maantien varressa puoli tuntia. Olo oli välillä jo melko uupunut, sillä odotteluun väsyneitä lapsia oli vaikea pidätellä turvallisesti pysäkin alueella ja ohi kiitävistä autoista iso osa ajoi vähintään satasta.

Ilahduttavaa oli tämä kaikille avoin kierrätyspiste. Joskin se eväsihmisen tärkein eli biojäte puuttui.

Mitä voisi tehdä asiakaslähtöisemmin?

Uskoakseni eläinpuiston ensisijainen kohderyhmä ovat lapsiperheet. Ihan yksinkertainen keino parantaa tämän kohderyhmän kokemusta olisi reitittää esimerkiksi kesän ajan Onnibussi ajamaan eläinpuiston kautta. Tiedän, aikatauluun tulisi  5-10 minuuttia lisää, mutta nykyinen malli on asiakkaille turvaton enkä usko sen lisäävän bussivaihtoehdon vetovoimaisuutta, sillä lapsille kävelymatka on aika pitkä (meno-paluu 2,4 km + eläinpuiston kierros 3 km + muu säntäily). Se myös vie odotteluineen kohtuuttoman paljon aikaa ”päiväbudjetista”, helposti puolitoista tuntia. Kävely ja odottelu ovat pois eläinpuiston palvelujen käytöstä, kuten meidänkin esimerkkimme osoitti. Eläinpuiston sisäänkäynnin lähellä on linja-autopysäkki, jolla pysähtyy Tuurista tuleva bussi. Miksi ei siis Onnibussikin?

Autolla 3 minuuttia, kävellen lasten kanssa puoli tuntia. Kumman valitsisit?

Toinen vaihtoehto olisi siirtää pysäkki kevyenliikenteen väylän alkukohdalle, mikä lyhentäisi kävelymatkaa jonkin verran ja olisi ennen kaikkea turvallinen kävellä sekä odottaa paluubussia. Kenties lainattavat potkulaudat tai pyörät tekisivät kävelyosuudesta nopeamman ja hauskemman.

Turvallisemmat ja yksinkertaisemmat liikennekäytännöt palvelisivat myös ulkomaalaisia lapsiperheitä, joille päiväretki Jyväskylän suunnalta voisi oikeasti olla kiinnostava vaihtoehto.

Mikäli mitään muutoksia nykykäytäntöön ei tehdä, on valitettavasti vaikea kuvitella, että ihmiset innostuisivat sankoin joukoin paikalle muulla kuin omalla autolla. On surullista, että pk-seudun ulkopuolella julkisten kulkuvälineiden käyttö on aina vaivalloisempaa kuin oman auton, sillä ympäristökysymysten näkökulmasta asian pitäisi olla jo toisinpäin.

Tässäkin tapauksessa yhdellä yksinkertaisella toimenpiteellä sekä bussiyhtiön ja eläinpuiston yhteistyöllä kokemuksesta saataisiin hetkessä perheystävällisempi. Ilmastoystävällisyydestä puhumattakaan.


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.