Muovikuplassa

Sosiaalisessa mediassa polkaistiin käyntiin #muovitonmaaliskuu – kiitos tästä erityisesti Heidi Hautalalle ja ydinporukalle.

Muovin päätyminen ympäristöön herättää monenlaisia reaktioita. Tunteisiin vetoavat hyvin tehokkaasti merien muovilautat, kuolleet eläimet ja vesistöjen mikromuovit. Vasta-argumentteina kuulee usein, ettei kuluttajan valinnoilla ole Suomessa merkitystä, vaan ongelmat keskittyvät teollisuuteen ja kehittyviin maihin. Keskustelu on välillä haastavaa, kun whataboutismin varjolla aihetta vaihdetaan lennossa. Aina jossain on asiat huonommin ja muualla suurempi riski ympäristölle, tai aina kyseinen aihe – kuten kertakäyttömuovi – on marginaalinen ilmastonmuutoksen torjunnassa verrattuna siihen ja tuohon.

Nordqvist vaihtoi taannoin paperiset suojapussit alumiinimuovisiin. Yritys perusteli uutta pakkausratkaisua turvallisuudella ja ”maailman terveystilanteella”.

Selvästikään kaikki eivät ole ymmärtäneet muovittoman maaliskuun perusideaa. Tarkoitus on herätellä kansalaisia ruususen unestaan huomaamaan, millaisen muovikuplan me länsimaiset ihmiset olemme itsellemme rakentaneet, ja miten valtava rooli arjessamme on juuri kertakäyttömuovilla, jota on noin puolet kaikesta tuotetusta muovista. 1950-luvulta alkaen muovia on tuotettu globaalisti arviolta 9,1 miljardia tonnia, ja puolet tästä noin viimeisten 15 vuoden aikana.  Osaako joku hahmottaa miten käsittämätön määrä tämä on? Minä en.

Kun yritetään vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja arvoihin, yksinkertaisinta on aloittaa asioista, jotka kytkeytyvät mahdollisimman konkreettisesti jokaisen arkeen. Niin tässäkin. Idea on sama kuin esimerkiksi vegaanihaasteessa: saada ihmiset kokeilemaan jotain uutta.

Monesti nämä asennemuutokset ovat hyvin kivuliaita ja vievät aikaa. Mutta kun tulee tietoiseksi omista valinnoistaan ja tekemisestään yhdessä asiassa, on helpompi muuttaa käytöstään myös muissa ilmastonmuutokseen liittyvissä kysymyksissä. Kun joutuu miettimään, miten välttelisi ylimääräistä muovia, tulee ehkä kuluttaneeksikin vähemmän. Ei kai kukaan oikeasti kuvittelekaan, että yksi kampanja, tai yhdestä pakkausmateriaalista absoluuttinen luopuminen ratkaisisi maailman ongelmat.

Itse näen asian myös niin, että meidän on kuluttajina annettava painetta vaihtoehtojen kehittämiselle. Iso osa (kesto)muovista on tällä hetkellä välttämätöntä ja käytännöllistä, eikä sille ole tarjolla korvaavaa vaihtoehtoa. Sitten on täysin turhaa ympäristökuormitusta sekä tuotannon että kulutuksen näkökulmasta, kuten kaiken maailman kertakäyttöottimet,  banaanien pussittaminen hedelmäosastolla tai pantittomat kertakäyttöpullot.

Kertakäyttömuovimukien käyttäminen tuntuisi mielekkäämmältä, jos ne vieressä olevan roskiksen sijaan kerättäisiin ja kierrätettäisiin.

Muovin tuottaminen on laskennallisesti halpaa, se on liian halpaa siihen nähden, miten iso osa siitä päätyy jätteeksi eikä kiertoon. Halpa tuotanto ei tunnetusti kannusta kestävien vaihtoehtojen miettimiseen. Suomessa toistaiseksi vain noin 20 % muovijätteestä kierrätetään.  Varmaankin jonkun mielestä  ”on ihan ok”, että fossiilisesti tuotettu kertakäyttömuovi päätyy lyhyen tuotanto- ja käyttöprosessin jälkeen poltettavaksi, eli luomaan vähän lisää hiilidioksidipäästöjä. Polttaminen ei kuitenkaan edistä kiertotaloutta. Toki polttaminen on kaatopaikkaa tai roskaamista parempi vaihtoehto, mutta mikä nyt ei olisi. EU-tasollakin keskustellaan, tuoreeseen muovistrategiaan liittyen, pitäisikö kertakäyttömuovit kieltää kokonaan.

Kun kerran  kierrätysmuovista valmistettu kassi on paljon ekologisempi kuin tavallinen muovikassi, miksi tavallisia on edes tarjolla kaupoissa? Suurin osa ihmisistä ei katso minkä kassin he ostoksilleen ottavat. 

Kampanjaan kuuluu luonnollisesti omien ideoiden ja toimintatapojen jakaminen muille. Näissä tarinoissa tuppaa olemaan yksi yhteinen ongelma: ne vaativat perheelliseltä keskivertokuluttajalta tavallista enemmän aikaa ja vaivaa, mistä seuraa, että tempaukset jäävät usein kertaluonteisiksi harjoituksiksi.

Valintojen tekeminen pitäisi olla helpompaa. Ja tästä herääkin kysymys: miksi vastuu muovittomista valinnoista on niin raskaasti kuluttajan harteilla? Missä ovat tuottajat ja kauppaketjut? Erilaisia muovittomia erikoistuotteita on toki tarjolla, mutta tärkeintä olisi saada nimenomaan elintarvikkeisiin liittyvä kertakäyttökulttuuri kuriin.

Luulen, että mukavasta medianäkyvyydestä huolimatta  tämä ensimmäinen #muovitonmaaliskuu jää aika pitkälle jo valmiiksi kierrätysorientoituneiden, omassa kuplassaan elävien positiiviseksi hengenkohotuskampanjaksi. Jotta massat liikahtaisivat ja järkeviä valintoja olisi helppo tehdä, yhteistyön pitäisi olla selkeästi nykyistä laajempaa ja ulottua pitkälle tuotantoketjun alkupäähän. Täältä ketjun loppupäästä sen ohjaileminen on paljon vaikeampaa.

Mutta niinhän se on, että jostain on aloitettava. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *