Keittolounas vai kebabrulla? Ruisleipä, kauraleipä vai sämpylä? Jälkiruoalla vai ilman? Ihminen tekee valintoja ja päätöksiä kymmenittäin yhden päivän aikana. Suurin osa niistä on varsin arkisia, mutta ruokavalintojen lisäksi teemme yleensä työhön liittyviä päätöksiä ja valintoja vajavaisen tiedon, kokemuksen ja intuition perusteella. Töiden jälkeen ruokakaupan ovella iskee ahdistus: työpäivän päälle pitäisi vielä päättää mitä syödään tai mitä ostetaan. Ei pysty! Eikä oikeastaan mikään ihme.
Luen parhaillaan Frank Martelan kirjoittamaa Tahdonvoiman käyttöohjetta. Arvio kirjasta on tulossa myöhemmin, mutta kansien väliin mahtuu niin paljon mielenkiintoista tavaraa, etten voi olla nostamatta jotain esille jo ennakkoon.
Löysin kirjasta itselleni uuden ja hauskan käsitteen, valintaväsymyksen (decision fatigue). Valintaväsymys selittää sen, miksi esimerkiksi töissä haluamme siirtää isojen päätösten tekemisen työkaverille. Valintaväsymys selittänee, miksi korkean tason johtotehtävissä kannattaa delegoida kaikki mahdolliset pienemmät päätökset alaisille. Valintaväsymystä voi ennakoida vaikkapa Obaman tapaan pukeutumalla aina samanvärisiin pukuihin, jotka rimmaavat keskenään paitojen ja krakojen kanssa. Ei tarvitse käyttää aikaa ja energiaa päätöksentekoon siitä, mitä tänään laittaisi ylle.
Martelan mukaan ihmisen tahdonvoima on luonnonvara, joka kuluu kaikissa päätöksissä. Mitä enemmän käytämme sitä arkisiin asioihin, sitä vähemmän sitä riittää vasta myöhemmin tehtäviin, kaikkein tärkeimpiin päätöksiin.
Ennen pitkää ”akku” tietysti latautuu uudelleen.
Ei varmaan haittaisi, jos aidosti pystyisi keskittymään olennaiseen, niin työssä kuin kotona. Mutta kun jonkun pitää päättää ne pienetkin asiat: kumpparit vai talvikengät? Kurahousut, ohut haalari vai paksu haalari? viiliä vai jogurttia, tummaa vai vaaleaa pyykkiä, autolla vai rattailla, tänään vai huomenna. Kenelle arjen voisi ulkoistaa? ”Manage your energy, not your time.” So true.
Vastaa