Todellisuudessa muutoksilla tuskin saavutetaan merkittävää työllisyyden kasvua. Tähän on ainakin kaksi syytä:

1. hallitus ei ole tehnyt uudistuksista vaikuttavuusarvioita, eikä se näytä heitä paljon haittaavan
2. todellisuudessa vain 6 % pk-yrityksistä hakee voimakasta kasvua

Hädin tuskin puolet pk-yrityksistä kannattaa hallituksen uudistuksia

Retoriikalla taistellaan nyt aivan tosissaan. Hallituspuolueet puolustuvat raivokkaasti “mandaattiaan” tehdä muutoksia ja väittävät samalla, että lakkoilu romuttaa demokratian. Tämä on vähän sama kuin sanoisi, että kirjojen lukeminen heikentää lukutaitoa.

He eivät toki ole yksin kantansa takana. Viimeistään viime viikkojen aikana on käynyt selväksi, että hallitus jyrää läpi oman oikeistoideologiansa lisäksi taustalla naruja vetelevän EK:n fantasioita. Niinikään Suomen Yrittäjät tukee organisaationa näkyvästi ja räyhäkkäästi hallituksen linjaa.

Voisin kuvitella, että pk-yritykset ovat oikein innoissaan, kun heidän asiaansa näin voimaperäisesti ajetaan. Eikö niin?

Tässä valossa onkin erittäin mielenkiintoista, että Suomen Yrittäjien tekemän tuoreen Yrittäjägallupin perusteella hädin tuskin puolet pk-yrittäjistä kannattaa hallituksen kaavailemia uudistuksia. Eniten kannatusta saa lakkojen rajoittaminen, tätä kannattaa 58 % vastaajista.*

Sitten pudotaankin ihan eri lukemiin.

Vain 52 % vastaajista pitää tärkeänä paikallisen sopimisen lisäämistä, ja 51 % kannattaa henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista.

Vain 42 % kannattaa ensimmäisen sairauspäivän palkattomuutta. Määräaikaisten sopimusten helpottamista ja takaisinvelvoitteen poistamista alle 50 hengen yrityksiltä kannattaa vain 37 % vastaajista.

Kenen vuoksi muutoksia ajetaan?

Suomen Yrittäjien retoriikassa uusi työntekijä ei ole investointi vaan riski, ja tätä riskiä tulee pienentää heikentämällä työntekijän asemaa ja antamalla vastaavasti työnantajalle valtaa. 

Tärkein kysymys onkin, kannustavatko muutokset pk-yrityksiä työllistämään. Kun yrittäjiltä kysyttiin muutosten (oletettua) kannustavuutta työllistämiseen, innostus ei varsinaisesti ole käsin kosketeltavaa. Kolmen kärjessä olivat paikallisen sopimisen lisääminen (56 %), henkilöperusteinen irtisanominen (52 %) ja määräaikaisten sopimusten helpottaminen (50 %). 

Herää kysymys, kenen takia näitä muutoksia ajetaan läpi, koska ainakaan pk-yrittäjät eivät vaikuta seisovan mitenkään vahvana rintamana niiden takana. Kenties valta kiinnostaa muitakin taustaorganisaatioita kuin ”ay-mafiaa”?

Lähes 60 % pk-yrityksistä ei edes halua kasvaa

Suomen Yrittäjät jättää sopivasti huomiotta oman pk-barometrinsa tulokset viime syksyltä. Sen mukaan 58 % pk-yrityksistä ei hae aktiivista kasvua: he haluavat säilyttää asemansa tai heillä ei muuten vaan ole kasvutavoitteita. Todella aktiivista kasvua hakee vain 6 % pk-yrityksistä. 32 % aikoo kasvaa “mahdollisuuksien mukaan”. Nämä prosentit eivät ole mitenkään yllättäviä, vaan sama trendi on ollut jo vuosia. 

Barometrin tiedotteen mukaan “vain 14 prosenttia pk-yrityksistä aikoo lisätä henkilökunnan määrää seuraavan vuoden aikana. Sen sijaan 12 prosenttia yrityksistä odottaa henkilöstönsä määrän vähentyvän.” 

Voi varmaan sanoa, että keskiverto suomalainen pk-yritys ei ole mitenkään erityisen innokas kasvamaan tai kehittämään. Kasvuhakuisuus näyttäisi olevan suoraan verrannollinen yrityksen kokoon: mitä isompi yritys, sitä todennäköisemmin se myös hakee kasvua. Mikro- ja pienyritykset edustavat 98,7 % osuutta Suomen yrityksistä, yhdessä keskisuurten yritysten kanssa 99,8 %. 

Samasta barometristä käy myös ilmi, että vain 22 %:llä yrityksistä on tutkimus- ja kehitystoimintaa. Kasvaa voi toki myymällä samaa mitä jo nyt tekee, mutta ilman kehitystoimintaa se tie on ajettu loppuun viimeistään sitten, kun kilpailija tulee markkinoille paremmalla vaihtoehdolla. 

Tämän lisäksi samaan aikaan verkostomaiset liiketoimintamallit yleistyvät. Vaikka yritys kasvaisi, se ei välttämättä palkkaa uusia työntekijöitä vaan käyttää alihankkijoita ja kumppaneita. Näin liiketoimintariski pienenee ja kausivaihteluiden ja suhdanteiden puskurina toimii verkosto. 

Joten kovin tekopyhiltä vaikuttavat nämä hallituksen “kannustimet”.  

Mielenkiinnolla seuraan, miten tämä sirkus lopulta päättyy.

*Raportin tarkempi tutkiminen osoittaa, että 18-39-vuotiaiden vastaajien ja yli 60-vuotiaiden vastaajien ero tämän kysymyksen kohdalla on peräti 25 prosenttiyksikköä, ja naisten ja miesten välillä 18 prosenttiyksikköä. Kannattaa kiinnittää huomiota myös miten tiedot esitetään: useimpien taulukoiden asteikko päättyy 70 %:n kohdalle. Näin kannatus näyttää vahvemmalta kuin mitä se onkaan.

Kuva: Yrittäjägallup helmikuu 2024.

The post Hallitus ajaa muutoksia, joita edes yrittäjät eivät erityisemmin kannata appeared first on Normisuorittaja.

Kun aloittelin työuraani reilu parikymmentä vuotta sitten, töitä tehtiin käytännössä aina toimistolla (ellei ollut työmatkalla) ja alaisten tehtävä oli helpottaa esihenkilön arkea (eikä päinvastoin). Etätyö oli vielä pitkälti vieras käsite aloilla ja rooleissa, missä ei kirjattu yksittäisiä tunteja, vaan paikan päällä tehty työaikaleimaus oli ainoa mittari, joka osoitti työntekijän olleen käytettävissä vähintään 7,5 tuntia.

Yksi mieleenpainuvimmista lausahduksista ensimmäisessä työpaikassani sanoi johtaja, joka kertoi ettei sen työajan suhteen ole niin tarkkaa. ”Pääasia, että työt tulee tehtyä.” Tämä tarkoitti, että välillä tehdään enemmän töitä, ja välillä voisi puolestaan ottaa vähän löysemmin rantein. Hän itse noudatti ohjettaan esimerkiksi golfaamalla hiljaiset heinäkuut ja pitämällä lomansa vasta sen jälkeen elokuussa.

Ajatus kuulostaa reilulta, mutta sitä se ei ollut. On aivan eri asia todeta hiearkian ylimmällä portaalla ”kunhan työt tulee tehtyä”, kun tästä roolista käsin lähes kaikki konkreettiset työt oli delegoitavissa alaspäin. Hierarkian alimmalla portaalla minun oli otettava vastaan ja tehtävä nöyrästi kaikki mitä annetaan, koska ei ollut ketään kelle delegoida. On paradoksaalista, että samaan aikaan yleisessä keskustelussa kehotettiin erityisesti kilttejä tyttöjä opettelemaan sanomaan ”ei” uusille töille. Mutta jos yritit kieltäytyä työstä kiireeseen vetoamalla, käskettiin priorisoida. Suomessa se ei tarkoita mitä jätetään tekemättä, vaan mitä tehdään ensin ja sitten tehdään ne loput. Kaikki piti lopulta tehdä. Alimman portaan roolissa ei saanut sanoa ei.

Lopputulos oli arki, jossa ei koskaan ollut hiljaista, rauhallista tai edes normaalia. Oli vain jatkuva määrä deadlineja ja tekemättömiä töitä, joita virtasi sisään vähintään samaa vauhtia kuin yritit lapioida niitä valmiiksi. Kun kollega sairastui, sijaista ei palkattu vaan teit hänenkin työt omien lisäksi.

Johtaminen muuttuu, onneksi

On äärimmäisen hyvä asia, että uuden ajan johtamisessa alaiset eivät ole enää johtajaa varten vaan johtaja alaisiaan varten. Kun lähijohtamisesta muotoutuu hitaasti mutta varmasti palvelurooli, se karsii asemasta myös narsistisia, omaa uraansa edistäviä pyrkyreitä.

Uskon, että johtamiskulttuurin myötä tänä päivänä nuorilla työntekijöillä on paremmat mahdollisuudet näyttää osaamistaan ja tulla huomatuksi. 20 vuotta sitten kun alainen teki jonkun projektin tai asian hyvin, esihenkilö esitteli sen ylöspäin ja keräsi kehut itselleen.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että edelleenkään ei vuodessa ole montaa tilannetta missä työt tulisivat tehtyä ja aikaa jäisi rentoiluun – paitsi jos olet ensin tehnyt ne tunnit ylitöinä sisään. Joustavuus on sitä, että saat itse joustaa vaikka loputtomasti jos haluat.

Ei ole noloa pitää kiinni oikeuksistaan, vaikka työnantajapuoli kutsuu sitä ”vastakkainasetteluksi”. Sitä se ei ole. Se on omasta hyvinvoinnistaan huolehtimista. Rajojen asettamista. Jos pitää valita oman hyvinvoinnin ja jaksamisen sekä tulevatko työt tehdyksi välillä, jokaiselle pitäisi olla itsestään selvää laittaa hyvinvointi ykköseksi. Viime kädessä kukaan muu ei sitä työntekijän puolesta tee.

The post Kunhan työt tulevat tehtyä appeared first on Normisuorittaja.