Aluksi ajatus kuulosti jopa radikaalilta: kahvila–second-hand-vaateliike Relove avaisi ensimmäisen ”premiumkirpparin” luksusbrändien ja -tuotteiden hallitsemaan ympäristöön.

Sitten myös ”kokonaisvaltaisen ja luonnonmukaisen hyvinvoinnin ekokauppaketju” Ruohonjuuri ilmoitti avaavansa myymälän Helsinki-Vantaalle.

Ihmisillä on eri syitä lentää, ja moni kokee, että lentäminen on hänelle jollain tapaa välttämätöntä. Mikään selitys maailmassa ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että lentäminen on ilmaston kannalta kestämätöntä. Se on yksi nopeimpia tapoja moninkertaistaa oma hiilijalanjälki muutamassa tunnissa ja tuottaa päästöjä suoraan ilmakehään.

Pakko siis kysyä: Miksi yksikään vastuullinen brändi haluaa hyötyä tästä ympäristörikoksesta?

Relove ja Ruohonjuuri eivät tietenkään ole ainoita lentokentän fossiilibisneksen asiakasvirroista nauttivia yrityksiä. Finavian mukaan Helsinki-Vantaan lentokentältä löytyy mm. Balmuirin, Marimekon ja Iiittalan liikkeet. Kaikki tietysti vastuullisia.

Asiakkaan näkökulman toki ymmärrän. Juuri ennen New Yorkin lennolle kiiruhtamista voi ostaa itselleen hieman paremman omantunnon vegaanisen luomusmoothien tai käytetyn merkkilaukun muodossa. Ikään kuin niin kutsuttu vastuullinen kulutusvalinta jollain tapaa kumoaisi ne valtavat päästöt, jotka seuraavien kuuden tunnin aikana tulee aiheuttaneeksi.

Yritysten osalta en keksi muuta selitystä tälle epäjohdonmukaisuudelle, kuin että niillä on epäselvät arvot, ja ne ovat ristiriidassa liiketoimintastrategian kanssa. Lisäksi meillä ihmisillä on joku käsittämätön kyky katsoa sopivasti ohi, kun tilanteessa vaikuttaisi olevan jotain epäjohdonmukaista. Peukutamme innoissamme uutista, jossa vastuulliseksi itseään kutsuva yritys avaa myymälän lentokentälle, kyseenalaistamatta lainkaan päätöksen arvoristiriitaa. Lentokentällä ei ole olemassa ”kestäviä valintoja”. Ne tehdään nimenomaan kaikki lentokentän ulkopuolella.

Toinen vaihtoehto on, että yrityksen vastuullisuus ei ole aitoa vaan valikoivaa. Jokainen voi valita, uskooko tarinan hukatusta vai pinnallisesta kauralatte-vastuullisuudesta.

The post Vastuulliset brändit fossiilivirtojen imussa appeared first on Normisuorittaja.

Photo by Aitizaz Naqvi/Pexels.com free images

The post Jäähyväiset logomukeille appeared first on Normisuorittaja.

Globaali muotiteollisuus on yksi merkittävimmistä ympäristön kuormittajista ja ilmastonmuutoksen kiihdyttäjistä. Sen vaikutus on arviolta jopa 10 % kaikista hiilidioksidipäästöistä – enemmän kuin lento- ja meriliikenne yhteensä. Käytännössä jokainen meistä ostaa vaatteita vähintäänkin silloin tällöin ja osa jatkuvasti, joten kulutuskäyttäytymisemme on iso osa ongelmaa.

Onneksi tämä on myös asia, johon jokainen voi halutessaan vaikuttaa. Tärkeimmät muutokset, mitä meidän pitäisi tehdä, olisi 1. huoltaa ja käyttää olemassa olevia vaatteita mahdollisimman pitkään ja 2. ostaa käytettyjä vaatteita silloin, kun tarvitsee jotain.

Jäin miettimään, että jos on pakko ostaa, miten helposti onnistuisi ostaa pelkästään kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita. Olisihan se henkkamaukkarättejä parempi vaihtoehto kuitenkin. Kierrätysmateriaali tarkoittaa minulle teollisesti kierrätettyä raaka-ainetta (recycling), mutta monelle vaatevalmistajalle myös ns. ylijäämämateriaalin hyödyntäminen on kierrätystä (upcycling). Mitä tulee valikoimaan noin yleisesti, tarjolla on tyypillisesti yksilöllisiä, pientuotettuja artesaanivaatteita. Tavoitteenani oli kuitenkin löytää teollisesti kierrätysmateriaaleja hyödyntäviä, ”normityypeille” valikoimansa suuntaavia vaatevalmistajia.  

Tarjolla on paljon tuotteita, joita markkinoidaan ekologisina. Kierrätetty materiaali on ekologista mutta ekologisuus ei tarkoita kierrätystä. Tästä syystä jätin tarkoituksella pois ne vaatevalmistajat, joiden ekologisuus perustuu esimerkiksi luomupuuvillaan.

Tärkeimmät opit

Tavanomaisten, mutta kierrätysmateriaaleista valmistettujen vaatteiden löytäminen osoittautui yllättävän haastavaksi. Naisten alusvaatteita (tai -housuja!) ei tahdo löytyä millään, kun taas miehille alushousuja valmistaa useampikin taho. 

En tiedä onko tämä vain mielikuvaa, mutta näyttää siltä, että toistaiseksi valtaosa kierrätystekstiileistä (recycling) valmistetaan muista raaka-aineista kuin tekstiileistä, ja tätä markkinaa hallitsevat Econyl ja Repreve. Kokemusta puoltaa myös Ellen MacArthur Foundationin raportti, jonka mukaan (toistaiseksi) alle 1 % vaatteiden valmistukseen käytetystä materiaalista kierrätetään uusiin vaatteisiin.

Jos kiikarissasi on tekniset vaatteet, helpointa on googlata joko Econyl tai Repreve ja vaate, jota etsii. Econylin raaka-ainetta ovat mm. kalastusverkot ja Repreven puolestaan muovipullot. Molempien materiaalivalmistajien sivuilta löytää myös brändit, jotka materiaalia hyödyntävät.

Muita huomioita

Puuvillan kierrätystä tuntuu olevan markkinoilla todella vähän. Yksi syy voi olla, että puuvillaan on usein sekoitettu muita materiaaleja, ja tältä osin kierrätykseen liittyvä teknologia ei ole vielä tarpeeksi kehittynyttä.

Massavaatteita valmistavilla merkeillä näyttää olevan tyypillisesti joku ”vastuullisuusmallisto”, joka sisältää sekalaisesti kaikenlaista vastuullisuutta. Kierrätysmateriaalien käyttämistä tuotteissa ei mielellään korosteta, vaikka se olisi tänä päivänä jo selkeä erottautumistekijä. Veikkaukseni on, että luomupuuvilla on tunteisiin vetoavampi kuin kierrätysmuovi. Toisaalta kierrätysmateriaalien vain osittainen käyttäminen muutamissa tuotteissa haiskahtaa viherpesulta; tavoite ei ole luopua pikamuodista vaan kiillottaa brändiä osana ”vihreää aaltoa”.

Alla oleva lista on lyhyt, muutaman myöhäisen arki-illan verran perehtymistä. Hyviä vaihtoehtoja –  siis vinkkejä vaatebrändeistä, joilla on aito valikoima kierrätysmateriaalista valmistettuja vaatteita ja mielellään myös samansuuntainen strategia ja arvot – saa ilman muuta heittää kommenttiboksiin!

Alusvaatteet – haastavin osa pukeutumista

Kadehdin miehiä, sillä he voivat tilata alushousunsa The other danish guy’lta. TODG on täydellinen tämän päivän tuote: vahva ja puhutteleva brändi ja samalla kierrätysmateriaaleista valmistetut tuotteet. Myös ainakin Gantilta löytyy kierrätyspolyesteristä valmistettuja miesten alushousuja (tämä kerrotaan vasta tuotteen materiaali & pesuohjeet -välilehdellä).

Naisille on tarjolla aika vähän mitään muuta kuin urheilualusvaatteita. Patagonia myy muutamia malleja, joissa n. 60 % materiaalista on kierrätettyä.

Englantilainen Lara Intimatesin tuotteet eivät ole varsinaisesti kierrätysmateriaaleista, vaan tekstiiliteollisuuden ylijäämäkankaista. 

Sukat ja sukkahousut

Kierrätysmateriaaleista valmistetaan esimerkiksi osa Swedish Stockings -sukista ja -sukkahousuista, joita myy Suomessa ainakin Ekohelsinki.

Teknisiä, kierrätysmateriaalista valmistettuja sukkia myy myös esimerkiksi Stadium. 

Paidat, housut, hameet

Suomalainen Pure Waste valmistaa puuvillavaatteita ylijäämätekstiileistä. Harmillisesti varsinaisia naisten malleja löytyy vain lyhyt- ja pitkähihaisista t-paidoista. Värivalikoima on suomalaisittain neutraali. Ymmärtääkseni Pure Waste toimii myös sopimusvalmistajana Billebainon vaatteille, mutta en saanut tähän Billebainolta vahvistusta.

Niinikään kotimainen Tauko Design valmistaa ajattomia design-vaatteita, joista iso osa näyttäisi olevan ylijäämämateriaaleista valmistettuja.

Gudrun Sjödén valmistaa muutamia kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita.  

Yksittäisiä tuotteita löytyy myös esimerkiksi Lindexiltä. Tämä on hyvä esimerkki massavalmistajasta, jolla on ”vastuullisuusmallisto” mutta päästrategia nojaa edelleen pikamuotiin.

Osittain kierrätysmateriaaleista valmistettuja äitiysvaatteita valmistaa esimerkiksi Boob.

Uima-, treeni- ja ulkoiluvaatteet

Kierrätysmateriaaleista treenivaatteita valmistavat ainakin Casall ja Röhnisch, Stormberg sekä suomalainen, kompressiovaatteita valmistava Zeropoint. Myös Adidaksella ja Nikella on urheiluvaatteita ja -liivejä, jotka on tehty osittain kierrätysmateriaalista. Suomalainen Weekendbee on erikoistunut vastuullisiin, siten myös kierrätysmateriaalista valmistettujen treenivaatteiden jälleenmyyntiin.

Uima-asuissa valikoimaa löytyy pilvin pimein – joskin vaikea kuvitella, että vastuullisesti ajatteleva ja toimiva kuluttaja kahmisi kaappiinsa kassillisen bikineitä. Joka tapauksessa, laita vaan googleen hakusanoiksi Econyl ja swimwear – ja tee vaikea valinta lukemattomista vaihtoehdoista.

Patagonia valmistaa kierrätysmateriaaleista tehtyjä ulkoiluvaatteita. Ranskalaisella Picture Clothingilla on muutamia täysin kierrätysmateriaaleista valmistettuja ulkovaatteita.

Oululainen Kiks valmistaa takkeja pieninä erinä kierrätys- ja ylijäämämateriaaleista. 

Asusteet

Suomalainen klassikko on tietenkin Globe Hope.

Melkoista myyräntyötä tämä tuntuu vielä olevan,  ja varsinkin alussa mainittu naisten alusvaate- ja housuvalikoima on lapsenkengissään. Vaatevalmistajia, joilla on selkeä kierrätysvetoinen, kestävään kuluttamiseen tähtäävä strategia ja arvot, ei markkinoilla ole vielä tungokseen asti. Pikamuotibrändien vastuullisuusmallistot  eivät omaan silmään ole uskottavia.

Mutta jos kierrätysvalmisteisten vaatteiden hankkiminen kiinnostaa, helpointa on aloittaa urheiluvaatteista.

Katso myös:
Koko karderoobi kierrätysmateriaaleista osa 2
Lastenvaatteet kierrätysmateriaaleista

The post Koko karderoobi kierrätysmateriaalista appeared first on Normisuorittaja.

Musta kertakäyttömuovi putoaa jatkosta muovinkäsittelylaitoksen karsinnoissa. Vaikka muovi itsessään olisi kierrätyskelpoista, musta väri ei heijasta valoa, ja optiseen NIR-teknologiaan perustuva muovityypin tunnistus ei havaitse sitä. Käytännössä mustaa muovia ei siis voida kierrättää, vaan se päätyy poltettavaksi. Toki energiajätteeksi päätyminen on luontoa parempi vaihtoehto, mutta kiertotaloutta  se ei juuri edistä.

Voisi kuvitella, että juuri tämän synkähkön realiteetin takia mustan muovin käyttö elintarvikepakkauksissa olisi harvinaista. Päinvastoin: musta muovi on hämmästyttävän suosittua.

Kaupan kylmäosaston tarjontaa katsellessa huomaa, että aika moni liha- ja leikkeletuotteista sekä annosaterioista on pakattu mustaan elintarvikerasiaan. 

Kysymys on brändistä ja laatumielikuvasta: mustassa muovirasiassa elintarvike näyttää houkuttelevammalta – musta luo premium-vaikutelman, kun taas keltaiseen, valkoiseen tai kirkkaaseen pakkaukseen pakattu on oudolla tavalla ”halpaa”. Koska useimmat perusraaka-aineet näyttävät pannulla samalta, on selvää, että vetävä paketointi on hinnoittelussa ja kuluttajan kosiskelussa ratkaisevaa. Asiakas ei ostoksia tehdessään ehdi tulla tietoiseksi, miksi joku pakkaus herättää luottamusta ja toinen taas ei, mutta tässäpä olisikin hyvä harjoitus seuraavaa kauppareissua silmällä pitäen. Tulla tietoiseksi.

Myös osa kasviseineksistä on pakattu mustaan muoviin. Kasvisruokahuuman siivellä moni valmistaja saa nostetta, kun kuluttaja mieltää tekevänsä eettisiä ja ilmastonmuutosta torjuvia valintoja. Vaikka pakkauksen osuus ruoan hiilijalanjäljestä olisi vain muutama prosentti, asiakas odottaa johdonmukaisuutta: jos kasvisruoan syöminen pienentää hiilijalanjälkeämme, eikö myös sen pakkauksen pitäisi? 

Olemme siirtyneet ilmastonmuutoksen kirittäminä aikakaudelle, jossa kulutuksesta syntyvän jätteen määrä pitäisi pystyä minimoimaan ja jo olemassa olevien materiaalien arvo maksimoimaan. Ruohonjuuritasolla se tarkoittaa, että kertakäyttöisten elintarvikepakkausten kierrätettävyys tai uudelleen käytettävyys pitäisi aina mennä brändin ja mielikuvakysymysten edelle. Kuinka monen tuotevalmistajan arvot kestävät pitemmän päälle sen, että he ovat itse valinneet tuotteelleen pakkauksen, jota ei voi kierrättää? Olisiko ihan mahdoton ajatus, että elintarvikkeiden tuottajat tekisivät yhdessä työtä kertakäyttöpakkauksista syntyvän jätemäärän vähentämiseksi ja materiaalikierron tehostamiseksi? Esimerkiksi lopettamalla yhteisellä päätöksellä mustan pakkausmuovin käytön.

EU:n kanta asiaan on selvä: kertakäyttömuovin kierrätysaste pitää saada ylös. Jos suunnitelmat toteutetaan, reilun 10 vuoden päästä nykyisenkaltaisia mustia pakkauksia ei voi enää käyttää, koska parhaassa tapauksessa kaiken pitää olla kierrätettävää. Toki maailmalla pyritään nyt jo kehittämään ratkaisuja, joilla musta muovi saataisiin NIR-laitteille näkyväksi. Kuinka hyvin nämä sitten onnistuvat ja kuinka kustannustehokkaita ne ovat verrattuna siihen, että yksinkertaisesti vaan valitaan tuotteelle toisenvärinen pakkaus, on ihan kiinnostava kysymys.

Meillä kuluttajilla on onneksi mahdollisuus valita kaupassa tuote, jonka pakkauksen voi kierrättää. Niin hassulta kuin se kuulostaa, muovipakkauksen osalta tämän valinnan voi tehdä värin perusteella. Itsellänikin on nykyään uusi periaate: ylleni voin laittaa mustaa, mutta jääkaappiin en aio sitä ostaa.

Tämän postauksen innoitti #muovitonmaaliskuu. 

Lue myös: Muovikuplassa.

Katso, miten muovinlajittelu ja -käsittely tapahtuu Riihimäen muovijalostamossa.

The post Muoviperheen musta lammas appeared first on Normisuorittaja.

Tekijöiden mukaan kirja ”sopii kaikille markkinoijille yhden miehen hakeyrityksestä monikansalliseen toimijaan”. Tämä on lähtökohtaisesti myös kirjan ongelma. Hakeyrittäjä ja kokenut markkinoinnin korporaatioammattilainen ovat helposti valovuoden päässä toisistaan. Milloin kustantamoissa ymmärretään, että kompromissit eivät toimi?

Itse huomasin nopeasti, että Sampon osuudet kolahtivat. Tämä johtunee siitä, että pidän markkinointia ensisijaisesti psykologian yhtenä käytännön sovelluksena, ja vasta toissijaisesti ”markkinointiviestintänä”. Tykkään myös teoreettisemmasta lähestymistavasta, varsinkin, jos siinä otetaan kantaa ja kyseenalaistetaan vallitsevia käytäntöjä. (Sampo heittää rohkeasti romukoppaan niin Maslow’n tarvehierarkian kuin Myers-Briggs-persoonallisuustestitkin.) Markkinointi on monessakin mielessä poikkitieteellisten ajatusten pata, ja on erittäin virkistävää hämmennellä asioita muistakin kuin (tavanomaisesta) viestinnän näkökulmasta.

Sen sijaan some- ja digiviestintään keskittyneen Lauran osuudet eivät herättäneet minussa oikein mitään tunteita. Teemat tuntuivat valitettavasti moneen kertaan puiduilta ja lähestymiskulma oli makuuni liian perinteinen. Tiedän kuitenkin, että aiheiden käsittely moninaisten case-esimerkkien kautta on useimpien mielestä kiinnostavaa. En siis epäile, etteikö moni muu, ja nimenomaan joku vähemmän paatunut, imaisisi juuri näitä oppeja innostuneena. Minä vain en kuulu tähän kohderyhmään.

Kirjailijat korostavat yhteisesti markkinointia osana ihmisten välistä viestintää, ja kuluttajaa osana yhteisöä, ja tämä ajatus välittyy systemaattisesti läpi kirjan. Siitä pisteet!

Entä tarjosiko kirja jotain boksin ulkopuolelta? Ehkä osittain, mutta ei mitenkään radikaalisti. Meillä jokaisella on tietysti oma boksimme, johon asiaa peilata. Juuri tällä hetkellä olen läpeeni kyllästynyt markkinointihypeen ja pinnallisiin, samoja ”faktoja” toistaviin postauksiin, joten seulani on aika tiukka lähtökohtaisestikin. Myönnän, että olen myös kiinnostuneempi ihmisistä kuin brändeistä, ja kaikenlaiset brändiviittaukset aiheuttavat minussa enemmän ihottumaa kuin oivalluksia. Tärkein oppi itselleni oli muistaa, että kukaan meistä ei oikeasti tee kulutuspäätöksiä niin itsenäisesti kuin kuvittelemme. Oli yhteiskunta digiä tai analogiaa, aivomme ovat kivikaudelta, ja todellisuudessa viiteryhmämme on erittäin suuressa roolissa kaikessa mitä teemme. Tätä näkökulmaa pitäisi myös markkinoinnissa pystyä nykyistä tehokkaammin hyödyntämään, kaikesta individualismista ja digihötöstä huolimatta. Kontekstina kirjassa on useimmiten kuluttajamarkkinointi, vaikka ero B2B- ja B2C-näkökulmien välillä on sekin ollut jo pitkään vanhanaikainen.

Kirjailijoiden toiveen mukaisesti aion laittaa kirjan kiertoon, joten jos haluat lukea tämän teoksen ja ottaa asioita opiksi, laita yhteystietosi (postiosoitteineen) minulle yhteydenottolomakkeen kautta viimeistään 5.9.2016. Arvonnan voittajan julkaisen tämän jälkeen kommenttiboksissa.

Loppuun vielä muutamia itselle mielenkiintoisia kulmia, joita kirjassa käsiteltiin:

Symbolinen interaktionismi: millaista on olla minä + mitä muut ihmiset minusta miettivät. Miten ostopäätökset vaikuttavat asemaamme sosiokulttuurisessa ympäristössämme.

Markkinoinnin neuropsykologinen perussääntö: Jos viestisi on merkityksellinen, samaistuttava ja tunteita herättävä, sillä on kaikki mahdollisuudet menestyä.

Persoonallisuuspiirteet vs. luonteenpiirteet: brändeistä puhuttaessa usein sekoitetaan nämä kaksi asiaa. Vahvaa brändiä ei rakenneta luonteenpiirteiden varaan, vaan sillä tulee olla selkeä brändipersoonallisuus.

Groupthink/ryhmätyhmyys: ”Samanmielisessä porukassa ihmisen kaipuu yhteisöllisyyteen ja yksimielisyyteen ylittää kyvyn hahmottaa vaihtoehtoisia ratkaisuja ja mahdollisia riskejä. Kiusallisen usein ryhmä päätyy paljon huonompaan lopputulokseen kuin aidosti yksilöllisten mielipiteiden perusteella olisi päädytty.”

Oma oivallus: Erityisesti asiakaskuunteluun liittyvissä ryhmäkeskusteluissa olisi mielenkiintoista avata tilaisuus aina tämäntyyppisellä ajatuksella ja katsoa, rohkaiseeko se ihmisiä ilmaisemaan aidot mielipiteensä, sen sijaan että vaan myötäillään muita.

Ryhmätyhmyyden yhteydessä esiteltiin myös voittamattomuusharha, narsismiharha ja univormuharha. Kaikki aiheuttavat omalla tavallaan yrityksille merkittäviä taloudellisia riskejä.

The post Markkinointi boksin ulkopuolelta appeared first on Normisuorittaja.

Perheessämme ei enää syödä Ingman Creamy -jäätelöä. Syy ei ole jäätelössä – sehän peittoaa kertalaakista kilpailijansa niin maun kuin vähälaktoosisen valikoiman suhteen – vaan oheistuotteena syntyvän muovijätteen määrä.

Näin kuluttajan näkökulmasta jäätelön pitäisi synnyttää positiivisia mielihyvän tunteita, ei ekologista ahdistusta ja huonoa omaatuntoa. Ahkera jäätelönsyönti ei kuitenkaan ole kovin ympäristöystävällistä. Yksi tapa vältellä ikäviä tunteita on kerätä muovi talteen uudelleenkäyttöä varten. Juu, jäätelörasiasta on moneksi: muun ruoan ja marjojen pakastamiseen ja säilyttämiseen, eväsrasiaksi, kynien säilyttämiseen sekä pensselitelineeksi maalausprojektiin. Varmaan niistä voisi askarrella siilin talvipesän ja lepakkolinnan. Mutta kun rasioita on kasassa kymmenittäin, ei niille todellisuudessa enää löydy mitään käyttöä. Eivätkä ne mahdu minnekään.

En tunne jäätelörasioiden valmistusprosessia eikä minulla ole mitään faktaa siitä, että pahvirasian tuottaminen aiheuttaisi vähemmän kasvihuonepäästöjä kuin muovirasian. Mutta kuluttajana minun on voitava tehdä konkreettisesti kestävä ostopäätös ja valinta, varsinkin, kun se kestävin olisi jättää jäätelö kauppaan. Minulle konkretia on sitä, että kun ryhdyn pakastealtaalla hedonistiksi, voin edes minimoida tästä mielihalusta syntyvän pakkausjätteen määrän. Muovirasiaan pakattu jäätelö on ihan yhtä paha juttu kuin valmiiksi pakatut broileri- ja jauhelihapakkaukset. Niiden survominen roskikseen kääntää joka kerta v-käyrän nousuun.

Miksi ihmeessä jäätelö pitää pakata niin vaikeasti, kun vaihtoehtojakin on? Kolme kaverin jäätelö ja Ben & Jerry’s myydään nestekartonkipakkauksessa, jonka voi kierrättää tai polttaa. Ben & Jerry’s myös kampanjoi aktiivisesti ilmastonmuutosta vastaan. Onhan Ingmanillakin muutamia jäätelömerkkejä, jotka pakataan nestekartonkiin. Please älkää vaan sanoko, että Creamyn brändi edellyttää ylellistä muovirasiaa. Jos näin on, onneksi en enää kuulu kohderyhmään.

The post Muovijäätelöä appeared first on Normisuorittaja.

Minä näin tällä viikolla jotain, mikä kolahti. Kävin ensimmäistä kertaa vuosiin Outokummun webbisivuilla. Sivustolla oli liikaa taustalaatikoita, mutta kuvat pilvenpiirtäjistä olivat kerrassaan huikeita. Ja tämä yrityskuvaus:

Outokumpu on ruostumattoman teräksen markkinajohtaja maailmassa 2,6 miljoonan tonnin kylmävalssauskapasiteetilla. Valmistamme edistyksellisiä materiaaleja, jotka ovat tehokkaita, kestäviä ja kierrätettäviä, ja autamme siten rakentamaan maailmaa, joka kestää ikuisesti.

Maailma, joka kestää ikuisesti. Lupaus, jota en muista aikaisemmin kuulleeni. Positiivisuutta. Vihreän aallon harjalla kuuluu puhua vain maailmasta, joka tuhoutuu, ellemme tee jotain. Teräs ei ensimmäiseksi tunnu asialta, jolla olisi säilymisen kannalta merkittävä rooli.

Olen nyt kaksi päivää pyöritellyt tätä ajatusta. Maailma, joka kestää ikuisesti, on kyllä tavoittelemisen arvoinen. Tällaiseen visioon on varmasti helppo sitoutua.

The post Maailma, joka kestää ikuisesti appeared first on Normisuorittaja.

Globaalin markkinatalouden aikakaudella kotiinpäin vetäminen on jopa eksoottista, mutta onko se toimivaa? Kampanjassa luvataan, että ostamalla kuukaudessa 10 eurolla enemmän suomalaisia tuotteita, syntyisi Suomeen 10 000 vuosityöpaikkaa.

Ajatus on kaunis, mutta työelämä on ehtinyt kyynistää. Niinköhän eurot oikeasti ropisevat uuden työntekijän tilinauhalle eikä omistajan taskuun? Mitä minun pitäisi ostaa, jotta oikeasti tuotteen tai palvelun ostaja joutuisi lopulta palkkaamaan uusia työntekijöitä?

Entä mikä on oikeasti suomalainen tuote? Monet viimeaikaiset uutisjutut ovat paljastaneet, kuinka suomalaiset ostavat mielestään kotimaisia tuotteita autuaan tietämättöminä, että tuote ei täytä kotimaisuusvaatimuksia lähimaillekaan. Brändäys on siis onnistunut. Jos tuotanto on Kiinassa, Intiassa, Turkissa tai Virossa, ja Suomessa vain suunnittelu ja kenties markkinointi, ei varmaankaan voi puhua suomalaisesta tuotteesta?

Lastenvaatteiden kohdalla voisi pyrkiä ostamaan ainakin välillä kotimaista. Mutta miten onkaan: suurin osa niistäkin valmistetaan jo ulkomailla. Kirja on parhaimmillaan täysin kotimainen tuote kirjoittajasta painopaperiin. Mutta kotimainen menestysteos harvoin tuloutuu uuden työntekijän palkkaamiseen. Kirjailija saa palkkiorahoillaan lisää aikaa uuden kirjoittamiseen, ja kustantaja kompensoi osuudellaan samaan aikaa kymmentä flopannutta teostaan. Naisille suositeltu klassikko on kotimainen terveysside, mutta sillekin on nykyään vaihtoehto, joka ajaa ekologisuudellaan ohi kertakäyttötavaran valmistusmaasta riippumatta: kuukuppi.

Palveluiden yksi määritelmä on, että ne tuotetaan ja kulutetaan lähes yhtäaikaisesti. Voisinko tukea suomalaista työllistymistä ostamalla palveluita? Tavallisimmat kuluttajapalvelut ovat yksityisyrittäjien tarjoamia: kampaaja, hieroja tai kosmetologi. Ja miksei siivouspalvelu tai remontointi. Ne eivät kuitenkaan edusta välttämättömyystarpeita, eikä niitä raski määräänsä enempää hankkia. Ja yrittäjien valitusvirrestä päätellen yksikin lisätyöntekijä on aina järjetön riski, joten töitä tehdään mieluummin tauotta kuin palkataan apulainen.

Jäljelle jää itse asiassa kaksi hyvää, toisiaan tukevaa vaihtoehtoa: vessapaperi ja tomaatit. Paitsi että – tarkemmin ajatellen – Närpiössähän työskentelee valtavasti ulkomaalaisia. Syömällä kotimaisia tomaatteja työllistän siis vaan lisää ulkomaalaisia. No onneksi jäljelle jää edes se yksi vaihtoehto.

PS. Sinivalkoinen valinta -sivustolta löytyy todella paljon mielenkiintoisia tuotteita, jotka ovat kokonaan Suomessa valmistettuja (avainlipputunnus). Näitä ovat esimerkiksi Nanson trikoovaatteet, Carita-pefletit, kauniit ja käytännölliset Fleimio-tuotteet.

The post Suosi suomalaista – jos osaat appeared first on Normisuorittaja.

Kaikkihan me tiedämme roska-auton. Ja roska-autonkuljettaja on mies, joka tekee ihan kirjaimellista paskaduunia kerätessään toisten haisevia jätteitä. Olkoonkin, että oma 2,5-vuotiaani on suuri roska-autojen ihailija, meille aikuisille roskien tyhjennys on pääosin näkymätöntä kaupungin edellyttämää ”kunnallisteknistä” palvelua, jota ei edes huomaa, paitsi kun se lakkaa toimimasta.

Asuinalueellamme liikkuu kahden firman edustajia: Lassila & Tikanojan sekä Sihvarin jäteautoja. Koska em. syystä olen altistunut jatkuville roska-autohavainnoille kohta puolentoista vuoden ajan, olen kiinnittänyt huomiota erityisesti Lassila & Tikanojan tapaan hyödyntää oma ilmainen mainostila. Ison logon sijaan autot on maalattu tai teipattu firman tunnusväreihin, ja autojen sivut on valjastettu tiedottamiseen ja kansalaisten asennekasvatukseen. Tämän lisäksi Lassila & Tikanoja on ottanut aktiivisesti haltuun sosiaalisen median: heidät löytää ainakin Twitteristä ja Linkedinistä.

L&T on pystynyt kristallisoimaan missionsa, määrittelemään oman roolinsa arvoketjussa ja lähtenyt ajan hengen mukaisesti rohkeasti muokkaamaan tulevaisuutta myös kuluttajien silmissä:

”L&T on palveluyritys, joka yhdessä asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa kanssa on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi.”

Asiantuntijamielikuvan kehittäminen viestimällä ja keskustelemalla nostaa paitsi alan arvostusta, se myös pistää meidät kuluttajat miettimään ja tiedostamaan tekemisiämme. Ja juuri tähän L&T mitä ilmeisimmin pyrkii. Pisteet siitä!

The post Paskaduunista asiantuntijabrändiksi appeared first on Normisuorittaja.

The only brand book you will ever need

Tykkään kirjan ideasta, siitä, että brändäämiseen liittyvät kysymykset tulisi pitää yksinkertaisina ja selkeinä. Mitä enemmän brändikirjallisuutta ja -tutkimusta olen vuosien aikana lukenut, sitä turhemmalta kaikenlainen vatvominen tuntuu. Samalla linjalla on myös työn kautta tullut arkikokemus:
1. Brändinhallinta vaatii aina markkinoinnin ammattitaitoa (siksi älä jätä sitä insinööreille).
2. Vaikka brändi on tärkeä, se ei ole ydinfysiikkaa (älä siltikään jätä sitä insinööreille).

Jos erehdyn avaamaan markkinointikirjan, missä joku oikeasti analysoi brändin imagoa, brändin identiteettiä tai brändin mainetta, lukeminen loppuu siihen.

TOBYWEN-kirjan tekijät liputtavat vahvasti itsenäisiin brändeihin perustuvan strategian puolesta. ”Expand your business, not your brand” todetaan pariinkin otteeseen. Erillisbrändeihin perustuvassa ajattelussa on puolensa, mutta se tulee myös kalliiksi. Kirjassa ei juuri puhuta rahasta, vaikka kaikki esimerkit ovat ns. miljoonabrändejä. Jos markkinointibudjetti on rajallinen, on yksinkertaisesti tehokasta pistää kaikki paukut yhteen lupaukseen, yhteen brändiin. Lukijan on hyvä pitää mielessä, että mono- ja erillisbrändimalleissa on molemmissa hyvät ja huonot puolensa.

Kirja on tiivis, jopa aforismimainen. Ajatukset on kiteytetty olennaiseen, mikä tarkoittaa, että myös lukeminen pitää tehdä ajatuksella.  Visuaalisesti kirja on nätti, ja sopii siten vaikkapa lahjaksi tuoreelle yrittäjälle. Tässä kirjassa ainoa vieras termi, jota kaikki lukijat eivät ehkä tunnista, on SUV. Tsekatkaa linkki, niin sitten tiedätte senkin.

Kirjan omille sivuille pääset tästä.

The post Brändäämisen ytimessä: The only brand book you will ever need appeared first on Normisuorittaja.