Paitsi että.

Olemme kyllä jo EU:n tarkkiksella, nimittäin kierrätysasioissa.

Olemme onnettomia lajittelijoita ja kierrättäjiä

Suomi hiihtää EU:n jälkijoukoissa kaukana tavoitteista mitä tulee elektroniikkaromun, yhdyskuntajätteen ja muovipakkausten kierrätykseen. Uutinen se ei ole, tavoitteista jääminen on ollut näköpiirissä jo pitkään, mutta päättäjiä tämä ei tunnu kiinnostavan. Yhdyskuntajätteestä kierrätettyä pitäisi saada puolet (55 %) vuoteen 2025 mennessä. Se, että muutkin EU-maat ovat ihan surkeita kierrättäjiä, ei ole mikään selitys. Oikeudellisesti sitovat tavoitteet on asetettu EU:n jätelainsäädännössä. Kierrätysasteemme junnaa paikallaan ja on selvästi alle EU:n keskiarvon (vuonna 2022 se oli 43 %).

Muovinlajittelussa olemme vajaa 30 %:n lajitteluasteella EU:n keskivertoakselilla. Se on sentään Ruotsin kierrätysastetta korkeampi, mutta kaukana tavoitteesta ollaan tässäkin.

Syitä esimerkiksi muovipakkausten kierrätyksen huonoon tasoon on helppo listata – ja niitä on paljon – mutta asenne- ja arvomaailma on yksi keskeinen tekijä. Vaikka voimme olla iloisia siitä, että kaatopaikalle ei viedä enää juuri mitään, kierrätyskelpoisen jätteen polttaminen energiaksi ei ole mikään uroteko. Jätteiden polttamisesta puhutaan edelleen kiertotaloutena, vaikka todellisuudessa se on viimeinen vaihtoehto materiaaleille, joita ei voida hyötykäyttää.

Ostamme liikaa muovikasseja

Toinen asia, josta saamme varmasti myös piiskaa, on muovipussien (kauppakassien) liiallinen ostaminen. Globaalin tason ongelmia vasten keskustelu muovipusseista tuntuu omassa päässä samalta kuin keskustelu muovipilleistä, mutta fakta on kuitenkin, että suomalaiset ostavat vuosittain 350 miljoonaa (!) muovipussia. Herravarjele. Onhan tässäkin asiassa tosiaan tekemistä. Kun vuonna 2022 ostimme keskimäärin 55 muovikassia per henkilö, ensi vuoden aikana määrä pitäisi jollain ihmeen ratkaisulla pudottaa alle 40:een per henkilö. Voi melkoisella varmuudella sanoa, että tarkkis odottaa tässäkin.

Se, onko juuri tämä se kulutusnäkökulma, mihin meidän pitäisi yhteiskuntana kiinnittää huomiota vaikuttavuuden näkökulmasta, on sitten toinen asia. Toki se on konkreettinen tapa kiinnittää ihmisten huomio asiaan, joka koskettaa käytännössä jokaista suomalaista.

The post Tarkkiksella appeared first on Normisuorittaja.

Raportissa todetaan, että “kiertotalous kyllä näkyy kansalaisten arjessa”, mutta itse sanoisin, että ei loppujen lopuksi mitenkään aikaisempaan nähden edistyneemmällä tavalla. Teemme pitkälti samoja asioita kuin tähänkin asti. Suomalainen lajittelee jätteensä, välttää ruokahävikkiä, muovipakkauksia ja heräteostoksia eikä osallistu ympäristönsuojelua edistävään järjestötoimintaan.

Arvaatko, mikä tietty tuote on tämän tutkimuksen perusteella kaikkein pisimpään käytössä ennen kuin se vaihdetaan uuteen?

Kuha jätteet lajitellaan

Barometrin, kuten muutamien aikaisempienkin samantyyppisten tutkimusten mukaan suomalaiset pitävät tärkeimpänä kiertotaloustekonaan jätteiden lajittelua. Vastaajista 89 % kertoi lajittelevansa vähintään joskus. Vastaajista myös lähes kaikki (94 %) kertoivat pyrkivänsä välttämään ruokahävikkiä.

Ihan täydellistä ei tämäkään tietysti ole. Mitä vanhempi vastaaja, sitä säntillisempi lajittelija. Sen sijaan nuorten keskuudessa lajitteluinto oli vähäisempää ja erityisesti pakkausmuovi ja biojäte jäivät monella lajittelematta. Myös 19 % omakotiasukkaista kertoi, ettei lajittele koskaan biojätettä.

Nuoret ostavat käytettyä

Suomalaisten suhtautuminen käytettyjen tavaroiden ostamiseen ja myymiseen (uudelleenkäyttö) oli jännällä tavalla kahtiajakoista.

Ensinnäkin, tavaroiden pois antaminen ja myyminen oli yleisempää kuin käytettyjen tavaroiden ostaminen. Tämä varmaankin selittää tuotteiden ylitarjontaa second-hand-markkinoilla. Yli 40 % haluaa ostaa käyttämänsä tavaran aina uutena. Moni suhtautuu epäluuloisesti uudelleenkäyttöön.

Nuoret (15-19-vuotiaat) ostavat eniten käytettynä (70 % vastaajista), ja sen jälkeen käytettynä ostaminen vähenee joka ikäryhmässä. Myös sukupuoli vaikutti käytettynä ostamiseen: naisista 60 % mutta miehistä vain 44 % oli ostanut käytettyjä tuotteita kuluneen 12 kk:n aikana.

Aiempien kyselyiden perusteella tiedetään, että Suomessa ostetaan käytettynä erityisesti aikuisten ja lasten vaatteita, kirjoja ja lehtiä, astioita, leluja, lastentarvikkeita ja huonekaluja. Tärkeimmät syyt olla ostamatta käytettyä liittyvät vaatteissa hygeniaan ja elektroniikassa takuuajan puuttumiseen ja epävarmuuteen laitteiden suorituskyvystä.

Autoa huolletaan, matkapuhelinta ei

Jakamistalouden osalta mitään kovin väräyttäviä kehitysloikkia ei näyttäisi tapahtuneen. Tutuille lainataan ja heiltä lainataan, tuntemattomille ei niinkään. Ihmiset lainaavat aika lailla samoja tavaroita kuin vuosikymmenestä toiseen: työkaluja ja peräkärryjä.

Huoltopalveluja ostetaan autolle, mutta ei matkapuhelimelle. Pitkäikäisimmäksi – ennen korvaavan hankkimista – tuotteeksi nousi polkupyörä. Yli 60 % vastaajista arvioi käyttävänsä samaa pyörää vähintään 10 vuotta. Lyhytikäisimpiä ovat kengät ja matkapuhelimet, alle 5 vuotta.

Tavarasuhde syyniin

Barometrin ehkä mielenkiintoisin osuus käsitteli ihmisten tavarasuhdetta. Tutkimuksen perusteella valtaosa ihmisistä arvostaa tavaroita ja pyrkii käyttämään niitä mahdollisimman pitkään. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli kuitenkin se, että 57 % vastaajista arvioi voivansa luopua tavarasta helposti, jos tietää sen päätyvän hyötykäyttöön tai kierrätykseen. Uhka vai mahdollisuus? Jos voisin olla varma, että luopuminen ei kannusta täyttämään tyhjiä kaappeja uudella tavaralla, tämä olisi tietysti hyvä uutinen.

Ihmisen ja tavaran suhde on ja näyttää joka tapauksessa pysyvän ehdottomana. 71 % vastaajista sanoi haluavansa omistaa käyttämänsä tavaran.

Mitä tästä voimme päätellä?

Barometrissä toistui taajaan ilmaus “tulokset ovat samansuuntaisia kuin aiemmissa tutkimuksissa”. Kaupallisten signaalien perusteella erityisesti vaatteiden second-hand-markkina elää kasvavaa kukoistusta, mutta muutoin kiertotalouteen ohjaavat kulutustottumukset tuntuvat muuttuvan melko hitaasti.

Tutkimuksesta voi nähdä – halutessaan – myös lineaaritalouden rakenteiden haittavaikutukset ja kuinka ihmiset haluaisivat asioiden muuttuvan. Tavaroita ja vaatteita haluttaisiin korjauttaa ja huollattaa, mutta taloudellinen kannustin ei ole tarpeeksi suuri. Suurin osa ihmisistä toivoo, että kulutustottumuksia ja käytöstä ohjattaisiin poliittisilla toimilla ja ohjauskeinoilla. Miten todennäköisiä nämä toimet ovat? En ehkä pidättelisi hengitystä tämän hallituksen aikana.

The post Mitä Suomen ensimmäinen kiertotalousbarometri kertoo meistä kuluttajista? appeared first on Normisuorittaja.

Varsinkin alkuvaiheessa olin hyvin tyytyväinen tarjonnan hinta-laatusuhteeseen. Vuosien aikana innostukseni on laimentunut. Havaintojeni mukaan ainakin Jyväskylän keskustan tarjonnassa on tapahtunut muutos: yhä enemmän on tarjolla leivonnaisia, patonkeja ja etnisiä annoksia, yhä vähemmän sitä niin kutsuttua kotiruokaa. Osittain ongelma on aikataulullinen: osa ruokaa myyvistä edellyttää annosten hakua esimerkiksi klo 15 mennessä, mikä taas ei osu yksiin oman aikatauluni kanssa. Myös moni laadukasta lounasta ja hävikkiruokaa tarjonnut ravintola on lopettanut koronan aikana.

ResQ:n sinänsä näppärä palvelu on alkanut vähitellen nyppiä. Kun markkina on käytännössä yhden toimijan hallussa, ei ole samanlaista haastetta kehittää omaa palveluaan.

• Palautetta kysytään kyllä ruokaa tarjoavista ravintoloista, mutta ei alustasta, palvelun käytöstä tai ideoita sen kehittämiseksi.
• Kuulin eräältä yrittäjältä, että ResQ ottaa annoksista 25 %:n provision. Jos tämä on totta, se on mielestäni iso. Ja selittää, miksi jotkut ravintolat haluavat edelleen myydä ylijäämäruokansa mieluummin itse.
• Kokemukseni hinta-laatusuhteesta on heikentynyt. Eli nyt kun ruoka-annosten hinnat ovat muutenkin jyrkässä nousussa (lounaiden yleisin hinta keskustan ruokapaikoissa alkaa järjestää olla 12,90 e tai enemmän), myös puoleen hintaan myytävä hävikkiruoka tuntuu kalliilta.
• Kanta-asiakas- tai kiitosohjelmaa ei ole. Ilmeisesti ainoa tapa ansaita krediittejä on edelleen jonkinlainen pyramidimalli, jolla houkutellaan uusia käyttäjiä mukaan, vaikka käyttäjistä tuskin on enää pulaa. Olisiko kenties jo aika uudistua?

Mielestäni voi perustellusti sanoa, että ResQ:lla on Suomessa ylivoimainen markkina-asema. Sen suurin kilpailija (itsetekemisen lisäksi) on ravintoloiden hävikkiruoan oma suoramyynti, mutta muita varteenotettavia tuoreen hävikkiruoan välittäjiä ei ole. Kun markkina on näin vahvasti yhden toimijan hallussa, on myös vaikea tulla haastajaksi. Unwasted on ilmeisesti yrittänyt, mutta palvelussa ei näytä olevan juuri mitään tarjontaa. Uskon, että pienemmällä provisiolla ja hyvällä sovelluksella se olisi kuitenkin mahdollista.

Mitä muita hävikkiruokavaihtoehtoja kuluttajille tällä hetkellä ylipäätään on?

Lounasmenu on listannut ravintoloita, jotka myyvät hävikkiruokansa itse suoramyyntinä. Sivustosta ei pysty päättelemään, onko lista ajan tasalla – kattava se tuskin on.

Helsingissä on käsittääkseni useita hävikkiruokaan erikoistuneita ravintoloita, esimerkiksi Waste&Feast, missä annokset ovat hyvin edullisia, 2 e.

Oulussa toiminyt Ciiyou, joka valmisti pitkälti kasvispohjaisia ruokia hankkimistaan hävikkiraaka-aineista, lopetti reilu kuukausi sitten.

Koulujen ja päiväkotien hävikkiruoka pitäisi saada myös myyntiin

Koulujen ja päiväkotien hävikin määrä on kysymysmerkki, mutta ilmeisesti ruokaa päätyy joka päivä hävikkiin.

Kerran ehdotin lapseni päiväkodille hävikkiruokakokeilua, missä vanhemmat voisivat ostaa lounaalta ylijäänyttä ruokaa ja ottaa mukaansa samalla kun hakee lapsen, mutta se sai täystyrmäyksen kaupungilta. Näen vastustuksen ennen kaikkea asenneongelmaksi, sillä aidosti asiakaslähtöisiä pilotteja* olisi aivan varmasti mahdollista tehdä, jos kiinnostusta ja motivaatiota olisi. Jos Kylän Kattausta mitattaisiin hävikin vähentämisestä myös prosessin loppupäässä, asenne olisi varmasti ihan toinen.

*Kouluilla on ollut malleja, missä ulkopuoliset saavat tulla paikan päälle syömään ylijäänyttä ruokaa koululaisten ruokailuaikojen jälkeen. Tämä ei ole asiakaslähtöisyyttä, koska se perustuu 100 %:sti koulun omaan prosessiin, johon ei tehdä muutoksia. Asiakkaan tulee itse joustaa eli olla tiettynä aikana tietyssä paikassa.

The post Hävikkiruokamarkkina kaipaisi lisää kilpailua appeared first on Normisuorittaja.

Noin kolmannes suomalaisten ruokahävikistä, arviolta 120-160 miljoonaa kiloa, syntyy kotitalouksissa. Suurimmat ”tuoteryhmät” ovat kasvikset, hedelmät ja kahvi. Luken mukaan ”Kotitalouksien ruokahävikki johtuu useimmiten suunnittelemattomuudesta, arjen muutoksista sekä keittiötaitojen ja viitseliäisyyden heikkenemisestä. Tähteitä ei hyödynnetä ja parasta ennen -elintarvikkeita käsitellään usein kuin viimeisen käyttöpäivän tuotteita.” 

Kuulostaa tutulta. Kuten niin monessa muussakin asiassa, ongelma ei ole tieto vaan asenteet. Koska elämme yltäkylläisyydessä, ruokaa ei tarvitse arvostaa eikä hävikistä viitsitä kantaa huolta, vaikka valtaisa ruokahävikki rasittaa sekä taloutta että ympäristöä. Lukella ja Motivalla on varmasti omat suunnitelmansa asennemuutokseen, ja hyvä niin. 

Mutta sitten on vielä yksi juttu, joka on jäänyt vähän paitsioon: kulttuuriset rakenteet. Normit. Tietyt, syvälle juurtuneet käyttäytymismallit ikävä kyllä edistävät ruokahävikin syntymistä niin kotona, ravintoloissa kuin työpaikoillakin, koska niiden rikkominen olisi epäkohteliasta. Henkilökohtaisten asennemuutosten lisäksi tarvitaan siis rakenteiden ravistelua myös yhteisön tasolla.

Jos saisin itse räjäyttää uusiksi muutamat kulttuurirakenteet, niin listaltani löytyisi ainakin nämä 6 asiaa:

Kahvihävikki

1a: Ennen kahvin keittämistä kysytään ensin, moniko juo. 

Suomalaisessa kestityskulttuurissa kahvilla on pyhä erityisasema: siinä ei nuukailla. Erityisesti vieraille ja työpaikoilla on normina keittää aina täysi pannu, vaikka juojia olisi pari kolme. On järkyttävää ja raivostuttavaa, miten paljon tämän varjolla kahvia haaskataan, vaikka elinkaarinäkökulmasta sen ympäristövaikutus on noin tuhatkertainen poisheitettävään määrään (3 dl kahvia viemäriin = 300 litraa vettä viemäriin). Vastuullinen kahvinvalmistaja kirjaisi nämä asiat ja kehotteet tietysti näkyville kahvipakettiin. 

1b: hankitaan työpaikalle termari ja käytetään sitä.

Uudet kahvinkeittimet sammuvat itsestään 45 minuutin päästä, jolloin perinteisellä kaavalla pannuun jää aina mukillinen tai kaksi jäähtymään. Ja tämä sitten heitetään pois ennen kuin taas keitetään pannullinen uutta. Kun työpaikalla otetaan tavaksi kaataa tuore kahvi termariin, hävikkiä syntyy vähemmän. 

1c: Kohtaan 1b viitaten: kuka sanoo, ettei kahvia voisi lämmittää mikrossa?

Kylmä kahvi harvemmin kaunistaa, mutta mikrossa lämmitetty kahvi on ihan yhtä hyvää kuin tuore. Kokeile vaikka. 

Ravintolahävikki

2a: Lounaan tähteet mukaan myöhemmin syötäväksi. 

Suomessa ei ole tapana kaapia lautasannoksen ruokaa mukaan. Kunpa olisi, sillä kaikki se mitä ei jaksa sillä hetkellä syödä (mutta josta on kuitenkin maksanut) päätyy hävikiksi. Siksi on järkevää pyytää rasia – tai vielä parempaa: tuoda mukanaan oma – ja ottaa loput mukaan. Koska näin ei kuitenkaan kuulu perinteisesti toimia (ja olisihan se vähän noloakin), ravintoloiden tulisi oma-aloitteisesti kannustaa ihmisiä ottamaan ylijäämäruoka mukaan. Pöydille ripustellaan muutenkin mainosstandeja, mukaan mahtuisi varmasti kehotus pyytää tarjoilijalta rasia ruoan kotiin viemiseksi. 

2b: Palaveri- ja seminaaritarjoilujen ylijäämä pitäisi aina tarjota asiakkaalle mukaan. 

Oli kyse täytetyistä sämpylöistä, pullista, hedelmistä tai muusta, tarjoilujen mukana voisi aina olla mukana muutama elintarvikemuovipussi tai pahvirasia syömättä jääneiden tarjoilujen mukaan ottamiseksi. Samalla viestitään, että ylijäämän mukaan ottaminen on ympäristöteko, joka auttaa vähentämään ruokahävikkiä.

2c: Tähteet mukaan myös hotellien aamiaisbuffeteista.

Eihän tarkoitus ole tietenkään kannustaa ihmisiä hamstraamaan ”koko rahan edestä”, mutta esimerkiksi lapsiperheissä vanhemmilla olisi joku mahdollisuus minimoida perhekohtainen hävikki, jos osan syömättä jääneestä ruoasta voisi halutessaan paketoida mukaan.  Ensisijainen tapa vähentää hävikkiä on tietysti ottaa vain sen verran mitä syö, mutta tämä tuntuu olevan haastavaa monelle aikuisellekin. Omasta puolestani buffeteista voisi luopua vaikka kokonaan.

3. Kunnallisten päiväkotien ja koulujen ylijäämäruokaa pitäisi voida myydä halukkaille.

Kun pari vuotta sitten ehdotin lasteni päiväkodille kokeilua, missä vanhemmat voisivat ostaa ylijäämäruokaa ja ottaa ruoan mukaan lasta hakiessaan, ehdotus tyrmättiin perinteisillä ”ei toimi meillä”-tyyppisillä selityksillä. Kun ei ole tahtoa, ei toki löydy ratkaisujakaan. Uskon silti, että tässä piilee yksi merkittävä ja hyödyntämätön potentiaali. Tarvitaan ResQ:n kaltainen sovellus ja pieni jääkaappi noutoruokien säilytykseen.  

Ruokahävikin vähentäminen putken loppupäässä vaatii asennemuutoksen lisäksi uusia toimintatapoja, joita kenenkään ei pitäisi tarvita hävetä. Hyvä uutinen on se, että kohtia 1a-2b voi kuka tahansa viedä eteenpäin omalla esimerkillään sekä kotona että työpaikalla – kunhan on valmis rikkomaan vähän normistoja.

The post Ruokahävikin vähentämisen uudet normit appeared first on Normisuorittaja.

Lastenvaatteiden korjaaminen on ollut sukupolvesta toiseen ”normaalia”, mutta nykyiset nuoret aikuiset harvemmin kulkevat paikatuissa vaatteissa (ellei kyseessä ole muodikkaasti rikkinäinen trendivaate). Heillä ei välttämättä ole kosketuspintaa itsetehtyihin tai kestäviin vaatteisiin, sillä referenssihinnasta johtuen vaatteiden huoltaminen on ollut viimeiset 25 vuotta ”suhteettoman” kallista. Pikamuotiteollisuus on varmistanut, että pienituloisellekin on edullisempaa ostaa uusi kuin korjata vanha – olkoonkin, ettei viiden euron paitoja ole edes tehty kestämään. 

Meidän sukupolvemme etu on netti, joka on pullollaan ohjeita ja opastusvideoita korjaamiseen, parsimiseen ja vaatteiden huoltoon. Ja meille ”ei-askartelijoille” on tarjolla yhä helpompia korjauspalveluja. Mikä parasta: korjaaminen ja paikkaaminen näyttäisi olevan nousussa. 

Se mikä vielä puuttuu, on aidot korjauspalveluja tarjoavat verkkokaupat – nykyinen valikoima on laskettavissa yhden käden sormilla. Tässä poimintoja.

Valmistajien korjauspalvelut omille tuotteille

Muutamat vaatevalmistajat tarjoavat korjaustarvikkeita ja/tai -palvelua omille tuotteilleen. Näitä ovat esimerkiksi Globe Hope, Reima, Polarn O. Pyret, Sasta, Keli Clothing ja Alpa. Ihan kaikki eivät harmi kyllä tarjoa palvelua ”digitaalisesti” vaan edellyttävät tuotteen tuomista myymälään. Listan soisi olevan vähän pidempikin (ja lisävinkkejä voi jättää kommenttikenttään!). 

Korjauspalvelun – ja esimerkiksi korjaustakuun – tarjoaminen omille tuotteille on ensimmäinen askel clothing as a service –tyyppisten palvelujen suuntaan. Niissä oleellista on, että sekä valmistajan että asiakkaan etu on mahdollisimman laadukas ja pitkäikäinen vaate. 

Kun haluat korjata tai paikata itse

Ennen muinoin uusien vaatteiden mukana tuli lisänappeja, vaikka mielestäni irronnut nappi on harvoin ongelma; paljon useammin päänvaivaa tuottaa katkennut ripustuslenkki, hapertuva vetoketjun aloituspää tai reikiintyvä merinovillapaita. Lasten vaatteilla on toki vielä ihan omat ongelmakohtansa. 

Aloittelevan paikkaajan kannattaa kääntyä DIY-blogien ja Youtuben puoleen. Hyviä vinkkejä löytyy vaikka kuinka myös niille, joilla ei ole ompelukonetta käytössään. 

Jeesusteipistä on moneksi, mutta vaatteiden korjaamiseen löytyy onneksi parempia vaihtoehtoja. 

Helppokäyttöiset ja kotimaiset vaatelaastarit ovat osoittautuneet ainakin meidän perheessä täysin hyväksytyksi tavaksi pidentää kollareiden ikää. Mikä parasta, paikkaamisesta voi tehdä ”askarteluhetken” johon lapsetkin voivat osallistua valitsemalla paikan ja auttamalla sen liimaamisessa. Toki vastaavia ja halvempia, ainakin yksivärisiä tarrapaikkoja myydään (kuulemma) ihan marketissakin.

Itse olen tykännyt Vaatelaastarin kuosivaihtoehdoista ja siitä, ettei tarvitse itse leikellä materiaalia ”melkein” ympyräksi. En muutenkaan käy Prismoissa kuin pakon edessä, joten postitse kotiin toimitettu paikkasetti sopii minulle.

Hieman raffimpaan menoon eli varusteiden tai ulkovaatteiden korjaamiseen löytyy vaihtoehtoja ainakin Partioaitasta ja Varuste.netistä.

Eikä tässä vielä kaikki! Myös ohuita merinovillavaatteita voi paikata: Mustille vaatteille sopiva Keli Clothingin ja Vaatelaastarin yhteinen tuote vastaa kyllä todelliseen tarpeeseen.

Anna muiden korjata

Jos korjaaminen tuntuu työläältä tai sinulla ei yksinkertaisesti ole aikaa edes lähteä viemään vaatetta korjattavaksi paikalliseen kivijalkamyymälään, tarjolla on muutamia korjauspalveluja tarjoavia verkkokauppoja. 

Menddie 
Menddie on täysiverinen, useamman yrityksen yhteinen verkkokauppa netissä. Asiakas ostaa netistä tarvitsemansa korjauspalvelun ja toimittaa vaatteen pakettiautomaatin kautta ohjeiden mukaan. Verkkokaupasta voi ostaa myös korujen puhdistusta ja korjausta. Sanonpa vaan, että juuri korujen korjauspalveluja on ollut vuosien aikana vaikea löytää!

Remake
Remake on omintakeinen, suomalainen tekstiilikiertotalouden pioneeri. Remaken verkkokaupasta voi ostaa korjausompelun lisäksi myös valmistajan omien mallistojen vaatteita. Jos Remake ei ole entuudestaan tuttu, kannattaa ehdottomasti tutustua heidän toimintaansa!

Restyle
Vaasalaisen Restylen verkkokaupasta voi ostaa paitsi vaatteita, myös vaatteiden huoltotarvikkeita ja esimerkiksi korjauspalveluihin käyvän lahjakortin (vaikka joululahjaksi!). Myös vaatteiden korjaukset onnistuvat Vaasan ompelimolla.

Goretex-vaatteiden korjaus
Pk-seudulla toimiva korjausompelu.net tarjoaa omana kokonaisuutenaan goretex-vaatteiden korjausta. Yrityksellä ei ole varsinaista verkkokauppaa, mutta tuotteita otetaan kuitenkin korjattavaksi myös postitse. 

Vaatteet palveluna

Uskon, että vaatteet palveluna ovat tulevaisuutta ja vaihtoehto erityisesti kroonisille shoppailijoille, joille kokevat pukeutumisen ja vaihtuvat vaatemallistot osaksi omaa identiteettiään. Suomessa on ainakin kaksi tahoa jotka tarjoavat tätä palvelua: Lasten ulkovaatteita tarjoaa Reima Kit ja aikuisille löytyy Vaatepuu. 

Suurin este?

Suurin este korjauspalveluiden kysynnän ja tarjonnan kasvamiselle on lineaaritalouteen nojaava arvomaailmamme, jossa halpa hinta ohittaa ympäristöarvot. Ostamme luotolla, sillä todellisen hinnan maksavat meidän jälkeen tulevat sukupolvet.

Oikeastihan helppoja ratkaisuja ei ole, mutta tässä kohtaa on kuitenkin olemassa kohtuullisen helppo ratkaisu: korjaa ja huolla vanhaa niin kauan kuin voit. Hyväkuntoisen mutta tarpeettoman vaatteen voi myydä tai antaa eteenpäin. Osta uusi vasta sitten, kun vanhaa ei voi enää korjata. Aika yksinkertaista.

The post Huolla ja korjaa vaatteita – korjauspalvelut netissä appeared first on Normisuorittaja.

Useimmilla ihmisillä on tarve kokea merkitystä – tehdä valintoja, jotka vaikuttavat johonkin itseä suurempaan. Vaikka en työroolissani ole mikään intohimoinen tarinankertoja, uskon, että juuri kiertotalouden ja ilmastokriisin kohdalla tarinat ovat äärimmäisen tärkeitä: tarinoiden kautta voidaan välittää tunteita. 

Tässä ne tarinat, joita haluaisin itse kertoa ihmisille. 

1. Maapallo on suljettu systeemi, missä ”juomme samaa vettä kuin dinosaurukset aikoinaan”.

Kiertotalouden yhteydessä puhutaan suljetusta systeemistä. Ihannetilassa ei ole jätettä tai hukkaa, vain arvonsa säilyttävää raaka-ainetta, joka kiertää yhä uudelleen.

Suljettu systeemi ei kuitenkaan ole mikään kiertotalouden ”keksimä” termi. Maapallo on jo nyt, ja on aina ollut, suljettu systeemi. Se tarkoittaa, että pelimerkit, joilla kaikki me 7,5 miljardia ihmistä ruokimme toisemme, rakennamme taloja, nautimme teknologiasta ja vietämme mukavaa elämää, on jaettu yli neljä miljardia vuotta sitten. Ainoa asia, mitä saamme tänne lisää, on aurinkoenergia. Toistan: kaikki on tässä, mitään muuta ei ole tulossa lisää. Professori Arto O. Salosen sanoin ”juomme samaa vettä kuin dinosaurukset aikoinaan”. 

Tähän asti maapallo on ollut meille neitseellisen raaka-aineen kultakaivos, josta olemme ammentaneet take-make-waste-henkisesti elintasomme ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Nyt pelimerkit ovat lopussa. Tämän asian sisäistäminen auttaa kertalaakista ymmärtämään, miksi kiertotalous on ainoa kestävä talousmalli. 

2. Kiertotalouden ensimmäinen vaihe ei ole pakkausten kierrätys, vaan kulutuksen vähentäminen ja tavaroiden ja vaatteiden käyttäminen mahdollisimman pitkään.

Ihmiset tuntuvat mieltävän kiertotalouden pakkausten kierrätykseksi. Materiaalien kierrättäminen on tärkeä, mutta vasta viimeinen etappi. Oleellista on ennen kaikkea tehdä fiksuja hankintoja ja pidentää näiden hankintojen elinikää uudelleenkäyttämällä, huoltamalla ja korjaamalla. Yhtenä ostokriteerinä kannattaa käyttää tuotteen huollettavuutta ja korjattavuutta. Ja mikä tärkeintä – tarvitseeko tuotetta ylipäätään ostaa? Voisiko sen lainata, vuokrata tai ostaa käytettynä? 

Kulutuksen vähentäminen ei ole helppoa. Mutta se on palkitsevaa. Ja kun rahaa jää enemmän säästöön, sen kohdentaminen itselle tai perheelle merkityksellisiin hetkiin tuo uutta iloa.  

3. Kiertotalouden avulla meillä on mahdollisuus löytää sisäinen hyvinvointi ja elää merkityksellistä elämää. 

Mitä sinulle jää, jos et voisi enää ostaa mitään muuta kuin elämän kannalta välttämättömimmät asiat?

Kuluttaminen on yhteiskunnassamme hyvin keskeisessä asemassa. Vaikka tiedetään, ettei mikään määrä tavaraa tee lopulta ihmistä onnelliseksi, jatkamme sinnikkäästi shoppailua, koska meidät on kasvatettu uskomaan, että identiteettiä rakennetaan ulkoisilla asioilla (kuten vaatteilla) ja pitämään matkailua ja elämyksiä onnellisuuden mittarina. Ja mikä pahinta, jos lakkaamme ostamasta, hyvinvointiyhteiskunta romahtaa. 

Hyvän tekeminen tekee onnelliseksi. Joten kyllä, ihan varmasti kiertotalous lisää myös yksilön hyvinvointia, mutta tämä hyvinvointi lähtee rakentumaan nimenomaan sisältä päin. Toinen avain on meiltä pitkään kadoksissa ollut yhteisöllisyys. Ruohonjuuritason kiertotaloutta voidaan parhaiten edistää yhteisöllisyyden ja jakamistalouden kautta.

4. Korvaaminen ei riitä, ensin kulutusta pitää vähentää – ja paljon. 

Kiertotalous kulkee tietysti käsi kädessä ilmastokriisin kanssa. Keskivertosuomalaisen lineaaritalouteen nojaava elämäntyyli edellyttäisi noin neljää maapalloa. Hiilijalanjälkemme on valtava.

Kiertotaloudessa tuotteiden käyttöä tulisi jatkaa mahdollisimman pitkään. Tämän yksinkertaisen ohjeen noudattaminen vähentää jo itsessään yleensä ostamisen tarvetta. Tutkitusti kulutustaan vähentäneet ovat onnellisempia kuin ne, jotka vain korvaavat osan hankinnoistaan ”vihreillä tuotteilla”.  

Minulle tärkein tarina on se, että ilmaston kannalta kestävää elämäntapaa ei saavuteta korvaamalla jotain tiettyjä kohtia nykyisestä kulutustyylistämme ”vastuullisesti”. Silloin emme vähennä, vaan korvaamme. 

Vaatehankinnoissa ei auta, vaikka ostaisi pikamuotiketjun ”vihreän malliston” vaatteita, jos ostamisen tahti pysyy samana kuin tähänkin asti, vaatteiden käyttöaste jää yhtä matalaksi kuin aikaisemminkin ja ne päätyvät heti käytön jälkeen energiajätteeksi.

Yksityisautoilun päästöjen nopea vähentäminen ei tapahdu niin, että kaikki ostavat sähköauton. Autoilua pitää vähentää tekemällä julkinen liikenne ja puhtaat liikkumismuodot houkutteleviksi. Autoilun vähentäminen lisää myös yleistä viihtyvyyttä. Aika usein kiertotalouden ratkaisut, kuten vaikkapa autoilu palveluna, synnyttävät sivutuotteena myös muuta hyvinvointia yhteisölle.   

Joten

Kiertotalous ei ole pelkästään tekninen suoritus tai lineaaritalouden korvaava talousmalli. Se on myös henkinen tila, joka vaatii uudenlaisen ajattelun omaksumista. Ja tämän rinnalle yhteisön tukea ja yhteisiä, uusia ja kestäviä palveluja, jotta kestävän elämäntavan noudattaminen olisi mahdollisimman helppoa. 

The post Miten kiertotaloudesta pitäisi puhua ihmisille? appeared first on Normisuorittaja.

B2B-sektorilla moni asia ostetaan jo palveluna alkaen työpöydistä, matkapuhelimista ja tietokoneista. Yksityisasiakkaina olemme kuitenkin vielä tiukasti kiinni lineaaritalouden ytimessä. Keskeinen syy tähän on neitseellisen raaka-aineen halpa hinta, jota vastaan kierrätysmateriaalin on vaikea kilpailla ilman lainsäädännöllisiä tai verotuksellisia muutoksia. Lähes aina on myös halvempaa ostaa uutta kuin korjata vanhaa. Tuotteiden halpa hinta on meille itsestäänselvyys, josta emme halua tinkiä.

Mutta unohdetaan hetkeksi halvan hinnan ihanne ja mietitään mitä kaikkea voisimme ostaa ja tuottaa palveluna – jos vain haluaisimme.

Aikuisten pukeutuminen

Jos ongelmana (näin ulkopuolisen silmin) on mielihyvähakuinen, jatkuva vaatteiden shoppailu, ratkaisu voisi olla clothing as a service. Myös rajallisen säilytystilan kanssa kamppailevat hyötyisivät ”vuokravaatteista”: valikoima vaihtuu, vaikka tila ei kasva. Suomessa tätä palvelua tarjoaa ainakin Vaatepuu. Erityisesti eettisesti ja vastuullisesti tuotettujen vaatteiden ostaminen palveluna kuulostaisi järkevältä, sillä ne on toivottavasti tehty kestämään, ja tällaisen vaatteen hankintakustannus nykymittapuulla keskimääräistä kalliimpi. Näin palveluna ostaen ihmisillä olisi mahdollisuus käyttää johdonmukaisemmin vastuullisia vaatteita ilman että tarvitsisi ostaa uutta tai investoida isoja summia. Palveluun olisi myös luontevaa sisällyttää pukeutumiskorut ja muita asusteita.

Lasten pukeutuminen

Lastenvaatteet palveluna – uhka vai mahdollisuus? Reima Kit on yksi ensimmäisistä kuukausimaksullisista lastenvaatepalveluista. Ajatus on oikea, mutta ulkovaatteiden kestävyys mietityttää. Jääkö ”toinen kierros” lopulta haaveeksi? Vastuu vaatteiden kierrättämisestä – eli toimittamisesta Emmylle – jää asiakkaalle. Silti, jos (ja kun) ulkohaalarin polvet kuluvat puhki, paikattuna sen käyttöarvo on edelleen hyvä, mutta jälleenmyyntiarvo ei. Tarvittaisiinkin palveluja, missä muuten käyttökelpoisista vaatteista otettaisiin talteen esimerkiksi vetoketjut ja kierrätettäisiin polyesteriosat. Tai kehitettäisiin ”moduulivaatteita”, missä tietty nopeasti kuluva osa kuten polvet/lahkeet olisi helpommin uusittavissa, jos vaate on muuten edelleen käyttökuntoinen.

Vauvanvaatteiden osalta tilanne on parempi: vauva kasvaa nopeasti ja yhden bodyn tai potkareitten käyttöikä saattaa jäädä muutamaan viikkoon tai pariin kuukauteen. Ulkovaatteet eivät vauvoilla kulu käytännössä lainkaan. (Toki vauvojen vaatteet altistuvat erilaisille eritteille, eli hävikkiä syntyy varmasti aikuisten vaatteita enemmän.) Siksi myös äitiyspakkaus voisi olla kiertotaloushenkisempi: ainakin osan vaatteista voisi palauttaa Kelalle ja käyttää uudelleen seuraavana vuonna. 

Kodin sisustus: valaistus, verhot, matot, taide

Minulle on suuri mysteeri, miksei kodin valaistusta tarjota palveluna. Valaisimet kestävät hyvin aikaa ja käyttöä, koska niihin ei juuri kosketa. Määräaikainen sopimus (1-2 vuotta) ja edullinen kk-maksu, joka kattaa valaisimen ostohinnan määräajan puitteissa. Palvelumalliin voisi sisältyä ammattilaisen suositukset asiakkaan toivomalla aktiivisuudella, toisille vuoden välein, toisille harvemmin. 

Kuten valaistus, myös laadukkaat, standardimittaiset verhot sietävät hyvin pitkäaikaista käyttöä, elleivät ne altistu suoralle ja voimakkaalle auringonpaisteelle. Palvelussa olisi huomioitu kausivaihtelu, mikä toisi taas kerran helposti vaihtelua sisustukseen ilman uuden ostamista. 

Matot joutuvat yleensä kotona kovalle käytölle riippuen tilasta mihin ne on sijoitettu. Silti laadukas matto kestää hyvin peruskäyttöä, ja ellei siihen nyt holauta pullollista punaviiniä, hyvällä perushuollolla vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tietyt ”sisustusmatot” joita käytetään erityisesti akustisista syistä vaikkapa olohuoneissa tai makuuhuoneissa voisi hyvin ostaa palveluna. Matot ovat painavia ja vievät säilytettynä paljon tilaa. Kuten verhot ja taide, matoilla saa helposti vaihtelua sisustukseen. 

Taiteen ostamisella palveluna on pitkät perinteet, mutta jostain syystä se on kuitenkin edelleen pienen piirin ”harrastus”. Taidelainaamoja löytyy isoimmista kaupungeista. 

Astiat

Oma suhteeni astioihin on uskollinen: kotona on ollut sama astiasto kohta 20 vuotta, ja vähäeleisenä se on kestänyt hyvin aikaa. Rikkoontuneiden tilalle olen löytänyt edullisesti käytettyjä – joskin uudet ovat selvästi huonolaatuisempia kuin 20 vuotta sitten valmistetut! Astiat ovat kuitenkin tuotteita, joita voisi hyvin ostaa palveluna. Ja ainakin toistaiseksi Arabia tarjoaa sitä. Varsinkin, jos on ihmistyyppinä vaihtelua kaipaava, kannattaa tutustua palveluun. 

Lelut

Kun esikoiseni oli vauva noin kahdeksan vuotta sitten, tarjolla oli mielenkiintoinen lelupalvelu, Lelulandia, josta sai vuokrata lelut tiettyyn hintaan tietyksi ajanjaksoksi. Palvelu oli kätevä erityisesti niille, jotka ymmärsivät lapsen kyllästyvän nopeasti, ja että tehokkain tapa ylläpitää mielenkiintoa on vaihdella leluja. Kaikki eivät kuitenkaan halua hankkia (edullisesti käytettynäkään) jätesäkeittäin leluja joita sitten vuorollaan säilytetään kellarissa ja osa on leikissä.

Vaikka tutkittua tietoa ei ilmeisesti ole, yleisen käsityksen mukaan älylaitteiden ja digitaalisten palvelujen suosio on vähentänyt lelujen ostamista ja keskittänyt myyntiä isoille marketti- ja halpaketjuille.

Ei siis ole yllättävää, että laatuleluja vuokraava Lelulandia joutui lopettamaan toimintansa. Halpaa muovikrääsää – ja vähän kalliimmalla myytävää – on tarjolla loputtomasti. Halvat lelut menevät myös helposti rikki ja niiden korjaaminen on haastavaa ja kannattamatonta. Silti toivon, että joskus tulevaisuudessa tällekin tuotesektorille löytyisi toimiva, palveluun perustuva liiketoimintamalli. 

Kodinkoneet

Kodinkoneet vievät tilaa, ja niiden kohdalla palveluna ostamisen suurin etu on säilytys ”jossain muualla”. Erilaisia lainapalveluja on tarjolla jo nyt, mutta ne vaativat asiakkaalta ennakointia ja omatoimisuutta, sillä koneet on tyypillisesti noudettava itse vuokrapaikasta. Lisäksi sesonkiaikaisuus on ongelma: juuri se mille olisi tarve (Mehumaija, kuivuri) ajoittuu samaan hetkeen kuin kaikilla muillakin. Koska koneet vievät tilaa, säilytystilan vuokran kattamiseksi laitteiden kierto pitäisi olla aktiivista. Kodinkoneissa toiminee siis edelleen parhaiten perinteinen lainaamo, missä esimerkiksi taloyhtiö hankkii suosituimmat koneet yhteiskäyttöön ja huolehtii niiden huollosta. Paine kodinkoneiden kunnossapitämiseen on suurempi, kun käyttäjäkunta on tiedossa.

Autoilu

Autoilun kalleuden takia siihen liittyvät palvelumallit ovat tuttuja B2B-sektorilta: yritys-leasingit ovat olleet käytössä vuosia, ellei vuosikymmeniä. Nämä ”edut” eivät toki koske lähellekään kaikkia työntekijöitä. Yksityisille suunnattuja, auton omistamisen painetta vähentäviä autoilun yhteiskäyttö- ja vuokramalleja on onneksi jo tarjolla isoimmissa kaupungeissa. Täällä Jyväskylässä Omagon yhteiskäyttöautoja on ainakin Kankaalla (biokaasuautot) ja keskustassa, missä täyssähköautot ovat päivisin kaupungin työntekijöiden käytössä ja iltaisin ja viikonloppuisin vuokrattavissa. Autoiluun ja auton omistamiseen liittyy hyvin vahvoja mielikuvia ja statusarvoa, minkä vuoksi palvelun yleistymistä joudutaan varmasti odottamaan.

Summa summarum?

Yleisesti ottaen erilaisten tavaroiden ostamista palveluna hidastaa (hinnan lisäksi) oma suhteemme tavaraan: se on meille osa identiteettiä tai statusta. Meillä on tavaraan tunneside ja mahdollisesti siihen liittyviä hyviä muistoja. Ehkäpä omistaminen myös vahvistaa turvallisuuden- ja pysyvyyden tunnetta muuten yhä epävarmemmassa ja -vakaammassa maailmassa. 

On silti surullista, että kiertotalouden edellytykset ja markkinat palveluille parantuvat merkittävästi vasta, kun ihminen pystyy rakentamaan identiteettinsä niille palikoille mitä löytyy hänestä itsestään sisältä, ei ulkoa. 

The post Mitä kaikkea voisimme ostaa palveluna, mutta emme osta (tai tuota)? appeared first on Normisuorittaja.

Kurssin loppupuolen moduulissa keskusteltiin metallien kierrättämisestä. Videolla professori kehottaa opiskelijaa arvaamaan, miten kauan kestää, että alumiini kiertää (lähes) 100 %:sti niin, että tarve (inflow) ja kiertoon vapautuva alumiini (outflow) ovat tasapainossa eikä neitseellistä alumiinia enää tarvita. Minun arvaukseni taisi olla 30 vuotta, mikä tuntui vähän pessimistiseltä. No, sehän oli todella raskaasti pieleen. Oikea vastaus: 100 vuotta. 

100 vuotta on ihan käsittämättömän pitkä aika – emme edes tiedä millaista elämä ekokriisin keskellä on 100 vuoden päästä. Mihin näin pitkä aikajänne perustuu?

Yksi peruste on tietysti se, että metallina alumiini ”sitoutuu” tuotteisiin hyvin pitkäksi aikaa. Suurempi syy on kuitenkin se, että niin kauan, kun maapallon väestömäärä, elintaso ja kulutus kasvavat, markkinoille ei tule vapautumaan riittävästi alumiinia, jotta kasvavaan kysyntään pystyttäisiin vastaamaan. Tarpeeksi korkeaan kierrätysasteeseen päästään vasta kun kulutus tasaantuu, ja outflow ja inflow ovat balanssissa. Väestökasvuennusteen mukaan kasvu tasoittuu noin seuraavan sadan vuoden päästä. Tällöin myös raaka-aineiden tuotanto ja kulutus voisivat tasoittua. 

Tämä sama ilmiö taitaa toteutua muidenkin raaka-aineiden kohdalla. Vaikka kierrätysmateriaaleja hyödynnetään koko ajan enemmän, niiden suhteellinen osuus kokonaistarpeesta vähenee. Kulutus kasvaa nopeammin kuin kierrätysaste.

Onko siirtyminen kiertotalouteen siis suuri ja saavuttamaton unelma maailmassa, jossa kulutus vain kasvaa?

Kun suomalaiset puhuvat kiertotaloudesta vaihtoehtona lineaaritaloudelle, keskusteluissa keskitytään paljon fossiilittomaan energiantuotantoon ja raaka-aineiden kiertoon. Tämä on luonnollista, sillä neitseellisten luonnonvarojen järjetön ylikäyttö tuhoaa pallomme. Raaka-aineiden kierrätys on keskeinen keino edistää kiertotaloutta, luoda uutta liiketoimintaa ja työpaikkoja ja ennen kaikkea vähentää merkittävästi päästöjä. Ilmastonmuutoksen hidastamisen näkökulmasta erityisesti autoihin ja rakennuksiin sitoutunut teräs, betoni, alumiini ja muovi pitäisi saada kiertämään. 

Insinöörivetoisessa kulttuurissamme paljon vähemmän keskustellaan kiertotalouden edellyttämästä talouden ekosysteemistä ja välttämättömästä ostokäyttäytymisen muutoksesta. Muutoksen tarpeesta puhutaan paljon, mutta miten ja milloin tämä muutos tehdään, mitä se meiltä konkreettisesti edellyttää – tämä muutoksen polku jää välillä epäselväksi. 

Onneksi kiertotaloudessa ei ole kyse pelkästään raaka-aineista. Yhtä lailla kyse on

• palvelutaloudesta, jossa hyödykkeitä tuotetaan ja käytetään palveluna. Mikään (paitsi oma asenteemme ja omistaminen vaurauden symbolina) ei estäisi meitä siirtymästä jo nyt palvelutalouteen esimerkiksi liikenteen, pukeutumisen tai vaikkapa sisustamisen osalta. Ehkä kiertotalouden rinnalla tulisikin puhua palvelutaloudesta (tai palvelu- ja kiertotaloudesta).

• mindsetistä, missä jatkuva shoppailu, ylikulutus ja elämyshakuisuus eivät enää ole hyvinvoinnin ja arvostuksen keskiössä. Identiteettiä ei rakenna uusin Trendi, H&M:n kevään mallisto tai uniikki matkakohde, vaan onnellisuus syntyy ihmisen arvoista, arvojen mukaisesta elämästä ja sisäisestä hyvinvoinnista.

Erityisesti ympäristöalan asiantuntijat korostavat systeemisiä ratkaisuja ja totta kai, ilman niitä emme voi onnistua. Mutta ajan henkeen kuuluu, että kun fossiililobbarit lompakkoineen kuiskivat kulisseissa, poliitikot eivät saa tehtyä näitä isoja, välttämättömiä päätöksiä ilman kansan vahvaa painetta tukea. Kun saamme ihmiset muuttamaan arvojaan ja asenteitaan, he myös äänestävät niiden pohjalta ja vaativat poliitikoilta oikeita päätöksiä. Arvo- ja asennemuutos synnyttää kierteen, missä päättäjät joutuvat tai saavat tehdä parempia päätöksiä, ja päätökset muokkaavat puolestaan ihmisten asenteita.

Vaikka alumiini ei kiertäisi kunnolla vielä sataan vuoteen, suljettu kierto voidaan saavuttaa arvojen, asenteiden, päätösten ja tekojen syklissä.

Palvelutaloudessa kysymys on businessmalleista, joita on mahdollista rakentaa jo nyt.

The post Voiko kiertotalous onnistua ilman kulutuksen vähentymistä? appeared first on Normisuorittaja.

Varo viherpesua

Ensin varoitus. Vastuullisuus on tällä hetkellä kuuminta hottia, vaikka kukaan ei tunnu tietävän, miten se tulisi määritellä tai rajata. Tämä on kasvattanut ilmiötä, missä sustainable-label lyödään röyhkeästi sellaistenkin tuotteiden päälle, joiden tuotantoprosessi tai materiaalivalinnat eivät kestä tarkempaa tarkastelua. Koska yrityksille vastuullisuus voi tarkoittaa melkein mitä vaan (ja valitettavan usein melko vaatimattomiakin tekoja), on tärkeää määrittää itselleen, mitä vastuullisuudelta tai ekologisuudelta odottaa. Onko se lähituotantoa, sosiaalista vastuullisuutta, kierrätettävyyttä vai mitä? 

Aidosti vastuullisen vaatebrändin erottaa siitä, että sen takana on ihmisiä, joiden toimintaa ohjaavat ensisijaisesti ideologia ja arvomaailma, ja he myös pystyvät perustelemaan syyn olemassaoloonsa. Uuden aallon asiakkaita ei enää vakuuteta pelkillä mielikuvilla tai fiiliskuvilla vaan brändin pitää kristallisoida arvonsa ja viestiä niistä vahvasti – tunteella. Toiminta- ja tuotantoprosessit esitellään läpinäkyvästi. Vasta sen jälkeen tulevat tuotteet. 

Pikamuotifirmat käyttävät vastuullisuutta usein pääbrändinsä kirkastamiseksi. Ne ovat yksi toisensa jälkeen tuoneet markkinoille oman ”sustainable collectionin” samalla kun muu tuotanto pyörii vanhaan malliin. Kaikki eivät anna tuotteistaan edes yksityiskohtaista tietoa. Joka tapauksessa ”recycled cotton” voi todellisuudessa tarkoittaa n. 10-20 %:n osuutta vaatteen puuvillasta. ”Sustainable choice” voi tarkoittaa pientä luomupuuvillan osuutta vaatteen kokonaismateriaalimäärästä. Kannattaa olla tarkkana. Ei ainakaan kannata uskoa muotitermejä ilman läpinäkyviä perusteluja. 

Tyypillisin ”ekovalinta” näyttää tällä hetkellä olevan luomupuuvillan ja kierrätetyn polyesterin yhdistelmä. Polyesterin kierrätys on teknologisesti pitkällä ja ilmeisesti kangas on ihan yhtä kestävää kuin neitseellinenkin. 100 %:n kierrätyspuuvillan osalta – näin olen ymmärtänyt – ongelmia tuottaa vielä kuidun lyhentyminen kudontavaiheessa. Toisaalta näitäkin vaihtoehtoja jo on, joten ongelma on täysin ratkaistavissa, ellei jo ratkaistu. 

Ranska nousussa

Kansainvälistä ymmärrystään olisi hyvä välillä päivittää muullakin kuin englannin kielellä, sillä esimerkiksi Länsi-Euroopassa tapahtuu tällä hetkellä paljon mielenkiintoisia asioita. Kierrätysvaatteiden valmistus nousee samaa tahtia kuin teknologia taustalla kehittyy. Tämä on tärkeä osa-alue, koska Suomessakin olisi tilaa uusille kiertotalousinnovaatioille Purewasten ja Infinited Fiberin rinnalle.

 C-ranskani on vähän ruosteessa, mutta jos oikein ymmärsin, Hopaalin koko tuotanto perustuu kierrätysmateriaaleihin ja tuotteet myös valmistetaan pääosin Ranskassa. Mallit ovat varmasti suomalaiseen makuun sopivia, sillä ne ovat yksinkertaisia ja eleettömiä, mutta onneksi myös värikkäitä.

Niinikään ranskalainen Montlimart valmistaa Ranskassa miehille kierrätysmateriaaleista vaatteita. Osa valikoimasta on kokonaan kierrätetystä materiaalista ja osa luomupuuvilla+kierrätetty polyesteri -yhdistelmää.

Toisella ranskalaisella vaatevalmistaja Picturella on sivuillaan laskuri, jolla voi simuloida tulevan hankintansa hiiljalanjälkeä. Laskurin ehdoton ykkösarvo on siinä, että se pakottaa meidät kehittämään ajatteluamme ja suunnittelemaan vaatteen elinkaaren: kauanko ajattelen käyttää vaatetta, miten usein pesen ja miten kuivaan, mitä tapahtuu vaatteelle sen jälkeen, kun en enää halua käyttää sitä. Picturen rohkeus ottaa kantaa ilmastonmuutokseen ja tapa esitellä yrityksen omaa vastuullisuutta ja tavoitteita on esimerkillistä. Picturen käyttämistä materiaaleista ainoastaan polyesteri on 100 % kierrätettyä, puuvilla on luomupuuvillaa. 

Nyt kun ulkoiluvaatteista on puhe, rapakon takana amerikkalainen Recovery on erikoistunut kierrätysmateriaaleista valmistettuihin ulkoilu- ja retkeilyvaatteisiin. Recovery myös kampanjoi vahvasti Yhdysvaltojen luonnonpuistojen puolesta.

Espanjalainen Ecoalf panostaa vahvaan brändiin ja selkeään viestiin: Because there is no planet B. Vain osa Ecoalfin tuotteista on tehty kierrätysmateriaaleista, joten vaikka kantaaottavuus puhuttelee, kannattaa tarkistaa mistä materiaalista tuote on valmistettu. Ecoalfin vahvuus on kuitenkin monipuolisuus: vaatteiden lisäksi löytyy esimerkiksi kenkiä ja laukkuja. Sivustolla on myös hyviä artikkeleita.

Salvage, joka on yksi brittiläisen Continental Clothingin brändeistä, valmistaa 100 %:sti kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita. 

Naisten alusvaatteet – ei vieläkään kunnon vaihtoehtoja

Vuosi sitten tuskailin erityisesti alusvaatevaihtoehtojen puutetta. Edelleen naisten alushousuja on lähes mahdotonta löytää kierrätysmateriaaleista valmistettuna, varsinkaan 100%:sti. Valtaosa naisten ”vastuullisista” alusvaatteita on valmistettu luomupuuvillasta tai modaalista. 

Kun meillä on olemassa oma kotimainen merkki The Other Danish Guy, on vaikea ymmärtää, miksei samalla tekniikalla voi valmistaa vähän erimallisia housuja naisille. 

Yksi vaihtoehto on kuitenkin muutamat Reformationin alusvaatteet, jotka valmistetaan Italiassa. USA:ssa toimii myös Naja, joka valmistaa suurelta osin kierrätysmateriaalista tehtyjä alusvaatteita. On kuitenkin epäselvää, voiko tuotteita tilata Eurooppaan. Arvin Goodsin alusvaatteita saa tilattua USA:n ulkopuolelle, mutta mahdollisista palautuksista vastaa kuluttaja itse. 

Sukkarintama kehittynyt hienosti

Sukkarintamalla tilanne on sen sijaan parantunut selvästi: suomalainen Sidoste toi markkinoille Purewasten materiaaliin perustuvat kierrätyspuuvillasukat. Itselläni on näitä jo kolmet, voin lämpimästi suositella. Samaan kierrätysmateriaaliin perustuvia sukkia omalla kuosilla valmistaa myös suomalainen Nouki. Purewaste on aktiivinen sopimusvalmistaja, joten heidän materiaaliinsa perustuviin sukkiin voi törmätä muuallakin. 

Myös yhdysvaltalaisella Arvin Goodsilla on laaja ja värikäs valikoima kierrätysmateriaalista valmistettuja sukkia. Edelleen hyvää perusvalikoimaa tarjoaa Swedish Stockings ja aiemmin mainitun ranskalaisen Hopaalin valikoimassa on myös sukkia.

Farkkuja kierrätysmateriaaleista saamme odottaa

Koska farkut ovat tärkein arjen vaatteeni, olen odottanut kiertotalousfarkkuja jo pitkään.

Moni farkkuvalmistaja mainostaa tuotteitaan vihreillä sustainable-labeleilla tai recycled cotton –merkinnöillä, vaikka todellisuudessa kierrätyspuuvillan osuus voi olla vain 20 %. Kannattaa siis lukea tuoteseloste tarkkaan tai kysyä lisätietoja ennen ostopäätöstä. 

Levi’s on ilmoittanut kohta kolme vuotta sitten tavoitteekseen valmistaa vuoteen 2025 mennessä kaikki farkkunsa 100 % kierrätyspuuvillasta. Prototyyppi julkistettiin jo vuonna 2016 yhteistyössä Evrnun kanssa, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Yhteistyötä tämän tavoitteen saavuttamiseksi Levi’s tekee ilmeisesti myös suomalaisen Infinited Fiberin kanssa.  

Sillä aikaa kun muut suunnittelevat, Tommy Hilfigeriltä on jo saatavilla muutamia farkkumalleja kokonaan kierrätetystä puuvillasta, esimerkiksi tämä naisten mom fit -malli ja miesten carpenter-malli. Valikoima on kuitenkin toistaiseksi aika suppea ja kierrätyspuuvillaa käytetään vain osana kokonaismateriaalia.

Entä vanhojen farkkujen kierrätys? Kiertotalouden hengen mukaisesti pitäisi tavoitella suljettua kiertoa, missä tekstiili palaa aina uudelleen raaka-aineeksi. Suomessa Finlayson on tehnyt (paitsi näyttäviä markkinointikampanjoita) hyvää työtä ottamalla vanhoja farkkuja vastaan ympäri vuoden. Farkuista valmistetaan kierrätystuotteita.  Maailmalla hankkeita on useitakin. Yksi esimerkki on Blue Jeans Go Green, jossa farkuista valmistetaan eristettä.

Mistä aloittaa?

”Vastuullisuusshoppailu” kuulostaa hauskalta ajanvietteeltä, mutta on tärkeää muistaa, että ensisijainen tapa vaikuttaa on kulutuksen vähentäminen. Katkaise mielihyväshoppailun kierre, osta vain tarpeeseen ja kun ostat panosta ajattomaan designiin ja laatuun tai hyödynnä laadukkaita kirpparivaihtoehtoja. Jos jatkuva vaatteiden ostaminen on vahva osa identiteettiäsi, kokeile Vaatepuun kaltaisia vaihtoehtoja uuden ostamisen sijaan.

The post Les matières recyclées – Koko karderoobi kierrätysmateriaaleista osa 2 appeared first on Normisuorittaja.

Vaikka olen käytännössä lopettanut pikamuodin ostamisen ja muutenkin vähentänyt rankasti vaatehankintoja, lapsille vaatteita on pakko ostaa. Paitoja löytää halutessaan käytettynä, mutta erityisesti housut ovat ongelmalliset, sillä ne tahtovat kulua loppuun ennen ”seuraavaa kierrosta”.  Samoin sukat. Myös ulkoiluhaalarit kestävät lopulta aika huonosti käyttöä (paitsi LassieTecin kumihaalarit, jotka ovat muutenkin täydelliset Suomen keleihin). 

Tarjolla myös kotimaisia vaihtoehtoja 

Uusi pulahdus internet-maailmaan paljasti, että kierrätysmateriaaleista valmistettujen lastenvaatteiden lipunkantajana toimii tällä hetkellä Mini Rodini. Heillä on laaja valikoima erityisesti ulkovaatteita, joissa kaikissa on käytetty GRS-sertifioitua kierrätysmuovia. Ihan 100 %:nen ei kierrätysmateriaalien käyttöaste ole, mutta selkeästi sinne kuitenkin tähdätään.  

Jos kuitenkin haluaa suosia suomalaista ompelua, täältä kotikaupungistani Jyväskylästä löytyy pieni lastenvaatemerkki Po-No Design, joka on valmistanut Pure Wasten kierrätyspuuvillasta collegehousuja pienille lapsille. Tiedustelin valmistajalta housujen saatavuutta, ja tällä tietoa niitä tulee taas valitettavasti vasta kevääksi.

Pure Waste dominoi kotimaan markkinoita vähän joka suunnalla, sillä jos kyseessä on kierrätystekstiilistä valmistettu vaate, materiaali on lähes aina lähtöisin heiltä. Näin on myös vastikään julkaistun, myös isommille lapsille vaatteita sisältävän Mainio x Pure Waste Pure Basics -vaatemallistonkin suhteen. Ihmettelin ensin Star Wars -henkisiä ”kaapuja”, mutta luin myöhemmin jostain, että juuri tämäntyyppiset vaatteet ovat suunnittelun näkökulmasta ekologisia, sillä hukkapaloja syntyy vähemmän.

Lasten urheiluvaatteita saa myös kierrätysmuovista. Ainakin Adidas valmistaa niitä. Lasten sukkia tai alusvaatteita en sen sijaan onnistunut löytämään. Näitä Sidoste-kierrätyspuuvillasukkia valmistetaan vain aikuisten koossa. 

Sokerina pohjalla kotimainen, maaseutumiljööseen suunniteltu lasten leikkimatto, joka on sekin tehty kierrätyspuuvillasta. Kaikkea ne keksii. 

Kierrätysmateriaalia ei tunnisteta erottautumistekijäksi

Jotain vaihtoehtoja siis jo on, mutta paremminkin voisi mennä. Näyttää siltä, että useimmille vaatemerkeille kierrätysmateriaalien käyttö ei vielä ole erottautumistekijä, vaikka sitä se nimenomaan todellisuudessa olisi.

On tietenkin selvää, ettei kierrätystuotteista ole kilpailemaan hinnalla marketteja ja pikamuotia suosivien ostajien euroista. Uskon silti, että kun tietoisuus tekstiiliteollisuuden kuormittavuudesta kasvaa, myös kierrätysmateriaalien kysyntä nousee ja hinnan merkitys pienenee. Tiedän, että moni pitää esimerkiksi luomupuuvillaa vastuullisena valintana. Minun arvomaailmassani yksikään neitseellisestä raaka-aineesta valmistettu tuote ei yllä vastuullisuudessa samalle tasolle kuin se, joka perustuu kierrätettyyn raaka-aineeseen.

The post Lastenvaatteet kierrätysmateriaaleista appeared first on Normisuorittaja.