Miksi johtaja ei saa näyttää väsymystään? Miksi johtoryhmät ovat kokoonpanoltaan samanlaisia, vaikka organisaatiot ovat erilaisia? Miksi johtajat eivät anna johtajakollegoilleen tai -alaisilleen kriittistä palautetta, vaikka tarve (ja syy) olisi ilmeinen? Kuinka moni johtaja ymmärtää ajattelun johtamisen merkityksen?
Tässäpä muutama itseä viehättänyt kysymys, joita käsitellään Helena Åhmanin ja Kari Neilimon teoksessa Johtajien tabut (Suomen Liikekirjat 2015).
Hyvään johtamiseen kuuluu, että kielteisiä tunteita ei näytetä, eikä ”epäkorrekteja” mielipiteitä kerrota julkisesti. Alaisen näkökulmasta tämä on luontevaa. Luottamuksen tai turvallisuuden tunnetta ei synny, jos johtajan käytöstä ei voi ennakoida.
Miten johtajat sitten selviävät erilaisten ristiriitojensa kanssa? Kirjan perusteella vaihtelevasti. Paine on kova, ja se osataan peittää. Ruohonjuuritaso ei yleensä huomaa johtotasolla olevia näkemyseroja tai ongelmia. Rintama pitää ulospäin.
Johtajan työ on usein yksinäistä. Se on myös raskasta, toisinaan palkitsevaa. Se on ihmisten johtamista ja vaativien sosiaalisten tilanteiden akrobatiaa.
Kirjassa on mukavasti mukana teoriaa, jota peilataan sopivalla tasolla aina käsitteillä olevaan aiheeseen tai tabuun. Mielenkiintoisia teorioita ovat esimerkiksi perinteisen, vastakkaisasetteluun perustuvien työ- ja vapaa-aikakäsitteiden korvaaminen Siegelin & Rockin esittämällä seitsemällä eri tekemisellä, mitä aivomme tarvitsevat: fokusoitu tavoitteellinen aika, spontaani/luova aika, sosiaalinen aika, oma reflektointiaika, fyysisen treenin aika, rentoutumisaika ja nukkumisaika. Palautteenantoa käsittelevässä luvussa esitetään perinteisen palautteen (feedback) rinnalle tulevaisuuteen katsovaa mallia (feedforward).
Miinusta annan oikeastaan vain jähmeästä startista. Kirjan alussa on lähes 40 sivua johdantoa ja perusteluja, miksi tämä kirja tarvitaan. Vähempi olisi mielestäni riittänyt. Pihvi alkaa sivulta 46.
Kaiken kaikkiaan kurkistus johtajan pimeään puoleen oli helpottava kokemus. Pokerinaaman takana ei välttämättä olekaan täysin kylmä ja tunteeton vallankäyttäjä, vaan inhimillisyytensä ja heikkoutensa kokeneesti peittävä, väsynyt ja ristiriitaisten tunteiden kahlitsema ihminen.
Kirja on täynnä asioita, jotka tiedetään, mutta joista kukaan ei puhu. Toivottavasti Johtajien tabut rohkaisisi organisaatioita ja johtajia avoimempaan keskusteluun. Ilman rohkeutta ja avoimuutta ei tapahdu muutostakaan, jota yhteiskuntamme kipeästi tarvitsee.
Vastaa