Vastuullisuus rehottaa nyt kaikkialla. Ihan kaikki on vastuullista ja kestävää. Valistunut mielipiteeni on, että niin kauan kuin jokaisella yrityksellä on oikeus määritellä vastuullisuus itselleen sopivasti ja kutsua vastuullisuusteoiksi itselleen sopivia ja oman kunnianhimonsa (tai sen puutteen) mukaisia tekoja, lopputulos on yhtä sekoilua.
Sopivan ajatusjatkeen tälle muodostaa Isokangas – Niipola – Vassinen -tiimin Viherpesuopas – miten markkinointi muuttuu merkitykseksi (Nemo 2022). Nimen perusteella nimittäin odotin, että kirja käsittelisi ympäristövastuullisuuteen keskittyvää viherpesu-ilmiötä. Kyllähän tätäkin mukana oli. Mutta myös paljon muuta. Varsinkin loppua kohti tematiikka siirtyi kokonaan työn merkityksellisyyteen, sen kokemiseen ja rakentamiseen. Kuten vastuullisuuden, ilmeisesti myös viherpesun voi määritellä tarkoittamaan kaikkea harhaanjohtavaa markkinointia. Jos olisin tämän kirjan kustannustoimittaja, olisin vaatinut kirjan nimen muuttamista vaikkapa Vastuullisuusjargonin perusteiksi.
Kaupallisesta suomettumisesta pitäisi puhua enemmän
Koska olen tehnyt omat kotiläksyni huonosti – ja ajanpuutteen vuoksi valinnut taisteluni ja aiheet, joihin ilmastoasioissa keskityn – minulle ylivoimaisesti kirjan kiinnostavin osuus koski ”kaupallista suomettumista”. Osio käsitteli Kiinan valtavan markkina-aseman vaikutusta (minkä tahansa maan) yritysten vastuullisuustekoihin ja -viestintään. Esimerkit olivat klassista kognitiivinen dissonanssi -kamaa: Kiina kauppakumppanina tarkoittaa, että yritys joutuu muuttamaan suhdettaan joko omaan vastuullisuuteensa tai Kiinaan. Ja kuinka ollakaan, raha menee usein arvojen edelle. On tärkeämpää, ettei suututeta tai loukata kiinalaisia kuin että yritys seisoisi suoraselkäisesti julistamiensa arvojen tai vastuullisuusperiaatteidensa takana. Rähmällään möyriminen esimerkiksi Taiwanin tunnustamisen tai ei-tunnustamisen osalta on johtanut kummallisiin käänteisiin. Kirjassa mainittu Tom Cruisen Maverick-elokuvan ”nahkarotsicase” tosin osoittautui jo vanhentuneeksi: Taiwanin lippu on kuin onkin mukana myös uuden elokuvan rotsissa.
Tyylillisesti Viherpesuopas edustaa helppolukuista markkinointikirjallisuutta, jossa on paikoin rikasta, riehakasta ja kantaaottavaa sanankäyttöä. Monen kokin keitoksesta ei aina tule maailman smootheinta sosetta, ja ehkäpä tässäkin kirjassa on pientä epätasaisuutta tone-of-voicen osalta useammasta kirjoittajasta johtuen.
Kirjaa voisi suositella henkilöille, jotka haluavat pehmeän laskun yritysten kieroutuneeseen vastuullisuusskeneen. Viherpesusta perusteellisemmin kiinnostuneille, kuten itselleni, suosittelen jotain muuta luettavaa.
Vastaa