Pikamuodin ympäristövaikutuksista ja kulutuksesta on kirjoitettu viime aikoina paljon (viimeksi eilen HS:n pääkirjoitussivulla), joten on ehkä hyvä palata asiaan. Tekstiiliteollisuuden osuus vuosittaisista globaaleista hiilidioksidipäästöistä on todella merkittävä: noin 10 %. Tekstiiliteollisuuden käyttämä vesimäärä (noin 93 miljardia kuutiota vettä/vuosi) vastaa viiden miljoonan ihmisen vuosittaista vedentarvetta.
Pikamuodin myötä halpoja vaatteita tulee markkinoille yhä nopeammin ja vastaavasti vaatteiden käyttöikä on lyhentynyt: puolet vaatteista heitetään pois alle vuosi hankinnasta. Voi aika luottavaisin mielin sanoa, että suurinta osaa vaatteista emme osta todelliseen tarpeeseen, vaan koska voimme: meillä on rahaa, aikaa ja vaatteet ovat halpoja, ja koska shoppailu on kiinteä osa elämäämme. Meitä kiinnostaa brändi, kuosi ja istuvuus – harvemmin vaatteen ympäristökuorma, alkuperä tai tuotanto-olosuhteet.
Jollain tapaa shoppailu on koko kulutusyhteiskuntamme ylintä ja vastenmielisintä tasoa: joutilaat ihmiset käyskentelemässä ostoskeskuksissa, rakentamassa identiteettiään ja ihannekuvaa itsestään kuluttamalla; ostamalla tarpeettomia vaatteita, jotka on usein tuotettu epäinhimillisissä olosuhteissa ympäristöä kuormittavilla kemikaaleilla, ja jotka heitetään pois pahimillaan jo muutaman käyttökerran jälkeen.
Vaatteiden keskimääräiset käyttökerrat. Jepjep.
— Harri Koponen (@HarriKoponen) February 16, 2020
Lähde https://t.co/TQiGbRIOWk pic.twitter.com/EPk2Z5nhQC
Pikamuodin vähentäminen – ja mielellään vaikka ostamisen lopettaminen kokonaan – on ympäristöteko, johon käytännössä jokainen pystyy halutessaan. Prosessin sisäistämisessä on muutama keskeinen pointti.
Omaa kulutuskäyttäytymistään voi muuttaa vain tulemalla tietoiseksi siitä, ja ennen kaikkea tulemalla tietoiseksi mitä jatkuvalla shoppailulla hakee tai peittelee. Shoppailusta luopumisessa on jotain samaa kuin laihduttamisessa: muutos lähtee tavoitteista, arvoista ja omasta motivaatiosta. Pikadieetit eivät toimi tässäkään. Kun antaa itselleen aikaa, muutos tapahtuu niin, että päällimmäinen tunne ei ole luopuminen jostain vaan tyytyväisyys siihen mitä ei enää tarvitse tai halua.
Kun raskaan työviikon jälkeen tekee mieli lähteä vähän shoppailemaan ja ostamaan itselle jotain kivaa, kysymys on opitusta ajanvietteestä ja tavasta palkita tai ilahduttaa itseämme. Dopamiinista. Meille tulee hyvä olo itsestämme, kun löydämme jotain mikä rakentaa mielikuvaa parhaasta versiosta itsestämme. Mikään maailmassa ei myöskään pakota meitä hengailemaan ostoskeskusten käytävillä ja kaupoissa kuluttamassa. Teemme sen ihan omasta valinnastamme.
Jatkuva uusien vaatteiden ostaminen on osa (populaarikulttuurin, mainonnan, naistenlehtien, somevaikuttajien luomaa) identiteettiämme. Haemme sillä hyväksyntää, ihailua ja viestimme elävämme juuri tätä hetkeä, kuuluvamme joukkoon. Viestimme omalla (tai lastemme) pukeutumisella sosioekonomisesta asemastamme. Shoppailu on myös sosiaalista ajanvietettä ja harrastusta kavereitten kanssa. Oman identiteetin ja viehätysvoiman (uudelleen)rakentaminen jonkun muun kuin pukeutumisen ympärille onkin hyvin avartava kokemus.
Omien tottumusten muuttaminen ei kuitenkaan käy hetkessä. Tietoiseksi tuleminen on vasta ensimmäinen askel, sillä linkki identiteettimme ja kuluttamisen välillä voi olla todella vahva. Arvokeskustelu itsensä kanssa on avain aika moneen asiaan, sillä shoppailuun ja vaatehankintoihin käytetty aika ja energia pitäisi suunnata muualle ja shoppailun synnyttämän mielihyvän ”tyhjiöön” tarvitaan jotain muuta – muuten irtipäästäminen voi osoittautua vaikeaksi.
Ei myöskään ole mitään järkeä aloittaa massiivista kaappientyhjennysoperaatiota. Kelkkomalla vaatteet lähimmälle kirpparille voi saada hetkellisesti paremman fiiliksen, mutta jo kohta tyhjät kaapit suorastaan huutavat tilalle jotain uutta ja kivaa. Kun kerta vaatteet on tullut hankittua, paras ympäristöteko on käyttää niitä niin pitkään kuin mahdollista.
Omalta osaltani olen päässyt tilaan, missä en käy vapaa-ajallani vaatekaupoissa. En myöskään selaile vaatekuvastoja tai verkkokauppoja. Minulla ei ole siihen mitään syytä. En saa shoppailusta enää mielihyvää – ja se on ihan äärimmäisen helpottava tunne. Kun vielä 10 vuotta sitten näin ympärilläni kaikkia mahdollisia vaatteita, joita tarvitsin, nykyään näen vain rekittäin rättejä, joita en todellakaan tarvitse mihinkään.
Samasta aiheesta tässä blogissa:
Miten pääsin eroon mielihyväshoppailusta (tai ainakin vähensin sitä)
Koko karderoobi kierrätysmateriaalista
Lastenvaatteet kierrätysmateriaaleista
Les matières recyclées – koko karderoobi kierrätysmateriaaleista 2
Vastaa