Moni kuuluisa bisnesguru uskoo intohimon voimaan. Meitä neuvotaan tavoittelemaan unelmia ja tekemään työtä, jota kohtaan tunnemme paloa ja rakkautta – intohimoa.
Niin. Mitä intohimolla loppujen lopuksi tarkoitetaan? Onko se rakkautta ja työn imua, joka vie mennessään? Onko se innostusta, joka vetää meidät joka aamu työpaikalle kelissä kuin kelissä? Onko se tunteena hallitseva vai pikemminkin taustalla kannatteleva?
Ja onko intohimo ylipäätään vähän – noh, liioiteltu tunnetila suomalaiseen työkulttuuriin? Kai me mieluummin puhumme vaikka innostuksesta, joka ei ole käsitteenä niin nolo ja itsensä vallassa?
Niin tai näin, jos työura kestää lähtökohtaisesti kymmeniä vuosia, on selvää, että ihminen tarvitsee jonkun vähän itseään suuremman mission jaksaakseen vuodesta toiseen. Intohimo pitää yllä positiivisuutta yhä monimutkaistuvammassa työelämässä. Intohimo on kuin suljettu energiankierto, sillä samalla kun sitä kanavoi työhön, se antaa yhtä paljon voimaa takaisin.
Entä, jos intohimoa ei ole. Onko oma työtarina täysin epäonnistunut? Vai onko ihan normaalia, että tykkää riittävästi työstään, mutta oikeasti haluaa panostaa muihin elämän osa-alueisiin?
Itse näen, että intohimon (tai innostuksen) määrä ei ole itseisarvo vaan mittari, joka kertoo pääpiirteet henkisestä tilastamme. Jos olo muuttuu sunnuntai-iltaisin levottomaksi, ja työ on yhtä tillilihaa ja hammastikkua, jossain vaiheessa olisi tervettä katsoa peiliin.
Varsinainen ongelma ei ehkä ole intohimon puute, vaan arvoristiriita. Jos työ ei vastaa omaa arvomaailmaa tai – vielä pahempaa – on ristiriidassa sen kanssa, työssäjaksaminen muodostuu ennen pitkää ongelmaksi. On aika yllättävää, miten vähän jaksamisen osalta puhutaan arvoristiriidoista. Minä uskon, että ne selittävät aika monta loppuunpalamista. Kohtuullinenkin työmäärä muodostuu ylivoimaiseksi, jos ihan oikeasti ei haluaisikaan tehdä sitä työtä. Työtä voi kyllä tehdä ilman tietoa itseään suuremmasta missiosta, mutta itsetuntemuksen näkökulmasta arvoristiriidan tunnistaminen on todella oleellista.
Arvoristiriita on aina jollain tapaa tulosta itsepetoksesta. Teemme sitä mitä teemme ehkä ihan oikein, mutta vääristä syistä.
Varsinkin nuorena on helppo nostaa työn tärkeimmäksi arvoksi sisältö ja merkityksellisyys. Meillä on kuitenkin taipumus haluta lisää, ja jossain vaiheessa humanistikin alkaa ymmärtää rahan päälle. Osa ihmisistä hakeutuu jo opiskeluvaiheessa aloille, joilla palkkataso on hyvä. Raha ei ehkä tee onnelliseksi, mutta se antaa turvaa ja valinnanvapautta rakentaa tulevaisuutta puhtaalta pöydältä.
Arvojen näkökulmasta raha on hyvä renki, mutta huono isäntä. Arvoristiriita ei välttämättä ole kytköksissä palkkaan tai positioon, mutta rahalla on taipumus hiljentää sisäinen äänemme. Mitä kovempipalkkaista (tai vastuullisempaa) työtä on tarjolla, sitä vahvemmin alamme uskoa tykkäävämme juuri siitä työstä. Ellei ole ehtinyt miettiä todellisia arvojaan kohdilleen, tässä vaiheessa se ainakin unohtuu. Arvoristiriidan tärkein indikaattori on tyhjyyden tunne, joka valtaa mielen aina illan hiljaisina hetkinä. Toinen merkki on henkinen kitka. Ja kolmas se, että kun loma on ohi, alkaa jo odottaa seuraavaa.
Toki rahassa on vielä yksi näkökulma. Kun sitä on riittävästi, sanotaan muutama miljoona, on jo helppo puhua intohimosta. Juuri rahan tuoma valinnanvapaus mahdollistaa keskittymisen puhtaasti itselle tärkeisiin asioihin, jos muuten ei niin olisikaan.
Uskon, että hyvinkin monenlaisessa työssä voi olla onnellinen (ilman intohimoa), jos tuntee omat todelliset arvonsa ja onnistuu valitsemaan työpaikan, joka on vähintään linjassa tämän arvomaailman kanssa. Omien arvojen tunnistaminen ja toisaalta niiden konkretisoiminen arjen työelämään vaatii kyllä aktiivista työtä itsensä kanssa. Ja jos huomaa kuuluvansa porukkaan, jolle ei ole ongelma tehdä jotain tiettyä työtä ensisijaisesti rahan takia, niin sehän vasta helpottaakin elämää.
Silti suurin ongelma on, että ihmisiltä puuttuu itsetuntemusta ja rohkeutta. Itsetuntemusta tietää, mitä tarvitsee ollakseen onnellinen ja rohkeutta tehdä elämässä ratkaisuja asioiden muuttamiseksi oikeaan suuntaan.
Jos voittaisit lotossa eikä sinun olisi pakko tehdä enää päivääkään palkkatyötä, tekisitkö silti tätä työtä? Vai tekisitkö jotain muuta?
Vastaa