Asiantuntijatyön mittaaminen on pulmallista, kuten HS:n tämänpäiväinen juttu osoittaa. Jo pelkästään lain velvoittamana työtä mitataan edelleen tunneissa, ei (pelkästään) aikaansaannoksissa. Kaikista huonoista vaihtoehdoista tuntikirjanpito tuntuu edelleen oikeudenmukaisimmalta mittarilta. Miksi tulosperusteiseen työaikaan siirtyminen on käytännössä edelleen mahdoton ajatus?
Työaikaseuranta suojaa mielivallalta.
”Työajalla ei ole väliä, pääasia että työt tulee tehtyä”, opasti johtaja minua ensimmäisessä työpaikassani. Hierarkian alimmalla portaalla olevalle tämä yleväksi tarkoitettu, työn tekemisen vapautta ja vastuuta korostava heitto kuulosti aluksi hyvältä, mutta jo parin kuukauden päästä lähinnä vitsiltä. Silloin, kun joku muu (kuin sinä itse) täyttää työlistaasi, sellaista päivää ei tule, että voisit todeta ”hommat tuli tehtyä, lähden lounaan jälkeen terassille”. Jos työajalla ei olisi ollut mitään merkitystä – vain sillä että työt tulee tehtyä – olisin istunut töissä 12-tuntisia päiviä. Onneksi oli kellokortti.
”Urakkapalkka” johtaisi työtehtävien valikointiin.
Kun ruuvi on väännetty tiukalle ja palkkaa maksetaan vain tietyistä tekemisistä, työntekijä sitoutuu työhönsä, mutta ei organisaatioon. Turha kysellä kaveria pikkujoulujen suunnitteluryhmään.
Tuntikirjanpito on kätevä tapa seurata, että aika menee oikeisiin asioihin.
On tietysti kaksi eri asiaa seurata pelkästään töissä istumista kuin seurata lisäksi myös sitä, mihin tunnit kuluvat. Asiakasprojekteissahan tämä on täysin välttämätöntäkin. Fiksusti toteutettu työajanseuranta korvaisi jossain määrin virallisen sisään/ulos-leimauksen, ainakin pienissä yrityksissä. Isommissa palkanlaskija harmaantuisi parissa kuukaudessa yrittäessään saada ihmiset pitämään kirjaa sovitusti. Useimpian kiinnostaa se, että saldot ovat oikein kuin että jokainen tunti on kirjattu tarkasti.
Mutta kaikki osapuolet myös häviävät tuntiseurannan takia.
Tuntiseuranta tasapäistää.
Koska tuntiseuranta ei huomioi ihmisten erilaista työtahtia, se käytännössä tasapäistää tai jopa suosii hitaampia. Ainakaan se ei kannusta tehokkaaseen työntekoon. Jos olet nopea, saat todennäköisesti tehdä hitaamman kollegasi työt.
Asiantuntijan aivot eivät käy kellokortin tahtiin.
Kaikki asiantuntijat tekevät enemmän tai vähemmän töitä työajan ulkopuolella. Parhaat ideat pulpahtavat yleensä silloin, kun ihminen urheilee, tekee jotain mieluista tai on muuten vaan rento ja hyväntuulinen. Suuri osa vilkuilee tai jopa lukee ja kirjoittaa sähköposteja iltaisin. Useimmat pohtivat päivän aikana eteentullutta ongelmaa silloin, kun voivat keskittyä siihen ilman häiriötekijöitä. Nämä ovat tuntiseurannan näkökulmasta palkatonta työaikaa, joka ei näy tilinauhassa tai saldoissa.
Vastuu itsensä johtamisesta ei kehity.
Kellokortin varjolla on helppo kerryttää lomasaldoja joka päivä ylimääräiset puoli tuntia, jos ei ole ihan pakko lähteä. Silloin kun on, asiat jotenkin tapahtuvat annetussa ajassa – kun vaihtoehtoja ei ole. Itsensä johtaminen on välttämätön työelämätaito, joka ei siirry äidinmaidossa, jota ei opeteta koulussa eikä kyllä työelämässäkään. Silti kaikkien oletetaan hallitsevan se.
Nämä ovat tietysti vain muutamia näkökulmia asiaan. Tuntiseuranta ei ole paras mahdollinen ratkaisu asiantuntijatyötä tekeville, mutta koska sitä kuitenkin käytetään, on hyvä, että sitä myös kehitetään. Ehkäpä jonain päivänä työt todellakin valmistuvat normaalin työajan puitteissa.
Vastaa