Palkka on siitä kiitollinen aihe niin toimittajalle kuin bloggaajallekin, että se on aina ajankohtainen. Palkkavertailut, analyysit, räikeä vastakkainasettelu… kaikki toimii. Emme koskaan saa tarpeeksi palkkaa, edes samaa kuin kollega naapurihuoneessa. Ja totta kai aina löytyy toinen ala, missä maksetaan parempaa palkkaa lyhyemmällä koulutuksella.
Konsensukseen ei päästä, koska palkka-asiasta tehdään moraalinen kysymys samalla tapaa kuin lainsäädännön luomasta rangaistuskäytännöstä. Jos emme ymmärrä miten talousrikoksesta voi saada suuremman tuomion kuin henkirikoksesta, emme myöskään ymmärrä miksi paperimiehelle maksetaan paremmin kuin sairaanhoitajalle. Lisäksi media kertoo meille mielellään, missä menee hyvän ja huonon palkan raja.
Jo pitkään on tiedetty, että motivointikeinona palkan nostaminen toimii hetkellisesti. Jos työssä tai työpaikassa jokin tökkii, se tökkii myös palkankorotuksen jälkeen. Siksi on hienoa, että moni työyhteisö panostaa työntekijöiden hyvinvointiin, viihtyvyyteen ja hyvään johtamiseen. Aito joustavuus työn ja perheen yhteensovittamisessa voi olla merkittävä tekijä korkean työmotivaation ja -tyytyväisyyden takana.
Miksi sitten aina palataan rahaan? Viime kädessä palkka on yksinkertaisin ja vertailukelpoisin tapa arvioida omaa arvostustaan työelämässä. Yksiulotteista? Kyllä. Raadollista? Kyllä. Mutta niin vain jokainen palkkajuttu ja -keskustelu vetoaa tunteisiimme ja saa meidät pohtimaan omaa tilannettamme. Ansiokehityksen kannalta on tärkeämpää olla hieman tyytymätön kuin reilusti tyytyväinen. Henkisen hyvinvoinnin kannalta asia lienee juuri päinvastoin.
Olisi tärkeää, että myös huonommin palkatuilla aloilla työntekijät pystyisivät näkemään ja arvostamaan työnsä tuloksia ja pysymään positiivisina. Niinhän se kuitenkin on, että juuri näiden ihmisten käsiin me kaikki päädymme jossain vaiheessa elämäämme.
Kuva: Alf Melin/Flickr
Vastaa