Sekä HKScan että mainostoimisto SEK olivat yllättyneitä palkinnosta. He toivoivat vastakkainasettelun sijaan vuoropuhelua.

Kuulostaako tutulta? Silloin, kun puheenaiheeksi tuntuu nousevan joku kohteelle hieman ikävä asia, asiaan kuuluu vuoropuhelun tärkeyden korostaminen. Vuoropuhelu on sivistynyttä ja asiallista keskustelua, jossa pyritään ymmärtämään toista osapuolta.

Mitä pahaa vuoropuhelussa on? Rakentava keskusteluhan on hieno tavoite.

Onhan se, sillä yhteiskunta, ainakaan demokraattinen, ei toimi ilman jatkuvaa vuoropuhelua. Vuoropuhelu on monessa tapauksessa ja tilanteessa välttämätöntä. Se on erityisen tärkeää pitkäjänteisessä yhteistyössä ja avoimuuden rakentamisessa.

Keskittymällä vuoropuheluun voidaan kontrolloida keskustelun sisältöä ja tempoa

Vuoropuhelun vaatiminen vastakkainasettelun sijaan voi kuitenkin olla myös näennäistä avoimuutta. Sen todellinen tavoite on ottaa puheenvuoro ja keskutesteluvalta itselle. Se on eräänlainen kriisiviestinnän strategia, sillä siinä pyritään painostamaan vastapuoli keskusteluun, jonka sisältöä ja tempoa on mahdollista kontrolloida. Vuoropuhelulla voidaan pelata aikaa.

Ongelma on myös siinä, että rakentavan keskustelun ääneenlausumaton tavoite on viime kädessä konsensus: Saavutetaan kuuluisa yhteinen sävel ja löydetään asioita, josta ollaan samaa mieltä. Keskustelun jälkeen erotaan ystävinä ja vähän aikaisempaa avarakatseisempina.

Vallankäytön näkökulmasta epäsuhtaisessa tilanteessa konsensus tai kompromissi on kuitenkin heikommalle osapuolelle lähes aina epätyydyttävä mahalasku, joka harvoin johtaa lähellekään sen tasoisiin toimenpiteisiin, kuin tarve olisi. Vahvempi luopuu suurieleisesti jostain pienestä, jolla heikompi ei tee oikeastaan mitään.

Vuoropuhelua voidaan käyttää työkaluna näennäisen yhteistyömielikuvan ylläpitämisessä. Tällöin tavoite on paljon puhetta, vähänlaisesti tekoja. Tällä strategialle on olemassa myös nimi: dialogipesu.

Näennäistä dialogia käydään usein myös yritysten sisällä (henkilöstön osallistaminen ilman että heidän ehdotuksiaan todellisuudessa huomioidaan) tai kunnallisessa päätöksenteossa, missä kuunnellaan muodon vuoksi esimerkiksi asukkaita, mutta kaavoitetaan kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Vuoropuheluun jumiutuminen ei edistä ilmastotavoitteiden toteutumista

Käsissämme on niin valtavia globaaleja ongelmia, ettei niitä vuoropuheluun keskittymällä oikeasti ratkaista.

Esimerkiksi ilmastokriisin kohdalla vuoropuhelun korostaminen on liian usein vallankäyttöä. Siinä usein toinen osapuoli vaatii isoa muutosta ja toinen pyrkii kaikin keinoin minimoimaan muutostarpeet ja vähintäänkin säilyttämään nykytilanteen.

Olemme jo niin pahassa jamassa, että yksikään laiha kompromissi tai ylätasoinen konsensus ei pelasta maapalloa. Jo riittää puheet – tarvitsemme tekoja, emme loputonta vuoropuhelua.

The post Vuoropuhelun vaatiminen on kontrollointia appeared first on Normisuorittaja.

Myönnetään: en saa mitään fiboja EU-lainsäädännöstä. En tunne järjestelmää. En edes muistanut, mitä eroa on direktiivillä ja asetuksella. En myöskään osannut tulkata kaikkea lukemaani, sillä osa direktiiviluonnoksesta meni paikoin turhan yläpilviseksi.

Yksi asia on kuitenkin selvä: jos luonnos menee läpi, se tarkoittaa loppua ympäristövastuullisuusjargonille as we know it. Yksikään yritys ei saa enää kehua (kuluttaja)tuotettaan vihreäksi, hiilineutraaliksi tai ympäristöystävälliseksi – paitsi tietysti, jos pystyy sen tieteellisesti osoittamaan ja riippumattoman kolmannen osapuolen avustuksella todentamaan. Vastuullisuusjargonin villi länsi on toivottavasti kohta historiaa.

Direktiiviin tulee varmasti jäämään myös puutteita. Minuakin harmittaa yksi asia: se, että viherpesudirektiivi vaikuttaisi koskevan vain kuluttajamarkkinointia (B2C). Jättääkö tämä porsaanreiän, jota yritykset tulevat jatkossa käyttämään, jos heillä on asiakkainaan myös yrityksiä? Johtaako tämä siihen, että yritysten brändimainonta muuttuu supervihreäksi, kun tuotemainontaa ohjaava viherpesudirektiivi ei ulotu sinne?

Toivon, että näin ei olisi ja direktiivi ottaisi kantaa myös siihen. Hyvä asia on myös se, että samaan aikaan maailmaa parannetaan myös muita reittejä pitkin: esimerkiksi vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi edellyttää, että tuotteet ovat jatkossa korjattavissa ja niihin on saatavissa varaosia.

The post Loppu tyhjälle vastuullisuusjargonille appeared first on Normisuorittaja.

On aivan upea juttu, että viherpesuun halutaan – vihdoin – puuttua. Toivottavasti se myös käytännössä onnistuu. Caseja kyllä löytyy viime vuosilta vaikka kuinka. Tässä muutamia omia suosikkejani. Koska en ole perehtynyt tulevaan EU-direktiiviin tarkemmin, en tiedä ovatko nämä linjassa sen kanssa, mutta minun filtteriini ne kyllä jäivät. Minun haavissani tyypillinen viherpesun muoto on huomion vieminen pois itse päätuotteesta ja sen ilmastovaikutuksesta nostamalla keskiöön jokin yksityiskohta, jonka rooli on todellisuudessa marginaalinen.

Atria

Atria tuntuu elävän jossain rinnakkaistodellisuudessa, missä punaisen lihan ilmastovaikutus voidaan häivyttää painattamalla mainokseen ja pakkaukseen kissan kokoisin kirjaimin juuri pakkauksen – jonka osuus tuotteen ympäristövaikutuksista on muutama prosentti – hiilijalanjälki-infoa. Onhan se erikoista, ja kuvaavaa, jos lihatalon vastuullisuusviestintästrategia perustuu pakkauksen päästöjen viilaamiseen.

Finnavia

Helsinki-Vantaan lentoasema (rakennus )voi ehkä olla laskennallisesti hiilineutraali, mutta lentämisestä se ei tee yhtään ympäristöystävällisempää. On vaikea ymmärtää, miten ihmiset pitävät tätä jotenkin merkittävä asiana. Lentäminen on edelleen yksi tehokkaimmista ja nopeimmista keinoista kuormittaa ilmastoa ja moninkertaistaa oma hiilijalanjälki kestämättömälle tasolle. Yhdellä meno-paluulennolla Helsingistä Piilaaksoon aiheuttaa 2500 kg C02-päästöt, jotka vastaavat yksilön koko vuoden kestävää päästötasoa. Siis: yhdellä meno-paluulennolla.

Alva

Energiayhtiö Alva (ent. Jyväskylän Energia) markkinoi pitkään polttamiseen perustuvaa vihreää kaukolämpöään päästöttömänä. Käsittämätön vedätys energiayhtiöltä, jonka todella pitäisi tietää päästöttömän ja hiilineutraalin ero. Polttamiseen perustuva energiantuotanto ei ole koskaan päästötöntä. Erityisen kiusallista on, että moni asiakas haksahti tähän ja käytti – ja käyttää edelleen – heidän argumentointiaan omassa viestinnässään kehumalla, kuinka oma lämmöntuotanto on nyt täysin päästötöntä. No, ei ole.

BMW

Kaikki varmaan muistavat vuoden takaa, miten vaikuttavaa oli Paula Vesalan mukaan se, että että merestä löytyneitä kalaverkkoja käytetään uuden BMW:n sisäverhoilussa. Hieman epäselväksi jäi tuotteen muut päästöt ja esimerkiksi kierrätysmateriaalin todellinen osuus verhoilusta – mutta hei, autohan on suorastaan vastuullinen hankinta tämän perusteella.

Snellman

Snellmanin mainos vuodelta 2019: Sinivalkoinen pekoni, joka on vihreä. Pakkaus tosiaan on (väriltään) vihreä, mutta edelleenkään punainen liha ei sitä ole. Paitsi jos on pahasti pilalla.

Nespresso

Alumiini voidaan ja se ehdottomasti pitääkin kierrättää. Mutta olisiko vastuullisin vaihtoehto kuitenkin se, ettei hanki kapselikeitintä alunperinkään? Mainos on vuodelta 2019.

Loppuun totean, että toivoisin kuluttajaviraston tekevän viherpesuepäilysten ilmoittamisesta vähän nykyistä helpompaa. Tällä hetkellä vaatii melkoista salapoliisityötä ja motivaatiota tehdä ilmoitus epäilemästään viherpesusta. Kynnys ilmoittamiseen tulisi olla mahdollisimman matala, tyyliin sivusto ”www.ilmoitaviherpesusta.fi” ja yksinkertainen lomake, johon voi liittää tiedostoja ja linkkejä.

The post Viherpesupäivä appeared first on Normisuorittaja.

Sopivan ajatusjatkeen tälle muodostaa Isokangas – Niipola – Vassinen -tiimin Viherpesuopas – miten markkinointi muuttuu merkitykseksi (Nemo 2022). Nimen perusteella nimittäin odotin, että kirja käsittelisi ympäristövastuullisuuteen keskittyvää viherpesu-ilmiötä. Kyllähän tätäkin mukana oli. Mutta myös paljon muuta. Varsinkin loppua kohti tematiikka siirtyi kokonaan työn merkityksellisyyteen, sen kokemiseen ja rakentamiseen. Kuten vastuullisuuden, ilmeisesti myös viherpesun voi määritellä tarkoittamaan kaikkea harhaanjohtavaa markkinointia. Jos olisin tämän kirjan kustannustoimittaja, olisin vaatinut kirjan nimen muuttamista vaikkapa Vastuullisuusjargonin perusteiksi.

Kaupallisesta suomettumisesta pitäisi puhua enemmän

Koska olen tehnyt omat kotiläksyni huonosti – ja ajanpuutteen vuoksi valinnut taisteluni ja aiheet, joihin ilmastoasioissa keskityn – minulle ylivoimaisesti kirjan kiinnostavin osuus koski ”kaupallista suomettumista”. Osio käsitteli Kiinan valtavan markkina-aseman vaikutusta (minkä tahansa maan) yritysten vastuullisuustekoihin ja -viestintään. Esimerkit olivat klassista kognitiivinen dissonanssi -kamaa: Kiina kauppakumppanina tarkoittaa, että yritys joutuu muuttamaan suhdettaan joko omaan vastuullisuuteensa tai Kiinaan. Ja kuinka ollakaan, raha menee usein arvojen edelle. On tärkeämpää, ettei suututeta tai loukata kiinalaisia kuin että yritys seisoisi suoraselkäisesti julistamiensa arvojen tai vastuullisuusperiaatteidensa takana. Rähmällään möyriminen esimerkiksi Taiwanin tunnustamisen tai ei-tunnustamisen osalta on johtanut kummallisiin käänteisiin. Kirjassa mainittu Tom Cruisen Maverick-elokuvan ”nahkarotsicase” tosin osoittautui jo vanhentuneeksi: Taiwanin lippu on kuin onkin mukana myös uuden elokuvan rotsissa.

Tyylillisesti Viherpesuopas edustaa helppolukuista markkinointikirjallisuutta, jossa on paikoin rikasta, riehakasta ja kantaaottavaa sanankäyttöä. Monen kokin keitoksesta ei aina tule maailman smootheinta sosetta, ja ehkäpä tässäkin kirjassa on pientä epätasaisuutta tone-of-voicen osalta useammasta kirjoittajasta johtuen.

Kirjaa voisi suositella henkilöille, jotka haluavat pehmeän laskun yritysten kieroutuneeseen vastuullisuusskeneen. Viherpesusta perusteellisemmin kiinnostuneille, kuten itselleni, suosittelen jotain muuta luettavaa.

The post Kirjopyykkiä viherpesun sijaan appeared first on Normisuorittaja.