Myönnetään: en saa mitään fiboja EU-lainsäädännöstä. En tunne järjestelmää. En edes muistanut, mitä eroa on direktiivillä ja asetuksella. En myöskään osannut tulkata kaikkea lukemaani, sillä osa direktiiviluonnoksesta meni paikoin turhan yläpilviseksi.

Yksi asia on kuitenkin selvä: jos luonnos menee läpi, se tarkoittaa loppua ympäristövastuullisuusjargonille as we know it. Yksikään yritys ei saa enää kehua (kuluttaja)tuotettaan vihreäksi, hiilineutraaliksi tai ympäristöystävälliseksi – paitsi tietysti, jos pystyy sen tieteellisesti osoittamaan ja riippumattoman kolmannen osapuolen avustuksella todentamaan. Vastuullisuusjargonin villi länsi on toivottavasti kohta historiaa.

Direktiiviin tulee varmasti jäämään myös puutteita. Minuakin harmittaa yksi asia: se, että viherpesudirektiivi vaikuttaisi koskevan vain kuluttajamarkkinointia (B2C). Jättääkö tämä porsaanreiän, jota yritykset tulevat jatkossa käyttämään, jos heillä on asiakkainaan myös yrityksiä? Johtaako tämä siihen, että yritysten brändimainonta muuttuu supervihreäksi, kun tuotemainontaa ohjaava viherpesudirektiivi ei ulotu sinne?

Toivon, että näin ei olisi ja direktiivi ottaisi kantaa myös siihen. Hyvä asia on myös se, että samaan aikaan maailmaa parannetaan myös muita reittejä pitkin: esimerkiksi vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi edellyttää, että tuotteet ovat jatkossa korjattavissa ja niihin on saatavissa varaosia.

The post Loppu tyhjälle vastuullisuusjargonille appeared first on Normisuorittaja.

Aluksi ajatus kuulosti jopa radikaalilta: kahvila–second-hand-vaateliike Relove avaisi ensimmäisen ”premiumkirpparin” luksusbrändien ja -tuotteiden hallitsemaan ympäristöön.

Sitten myös ”kokonaisvaltaisen ja luonnonmukaisen hyvinvoinnin ekokauppaketju” Ruohonjuuri ilmoitti avaavansa myymälän Helsinki-Vantaalle.

Ihmisillä on eri syitä lentää, ja moni kokee, että lentäminen on hänelle jollain tapaa välttämätöntä. Mikään selitys maailmassa ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että lentäminen on ilmaston kannalta kestämätöntä. Se on yksi nopeimpia tapoja moninkertaistaa oma hiilijalanjälki muutamassa tunnissa ja tuottaa päästöjä suoraan ilmakehään.

Pakko siis kysyä: Miksi yksikään vastuullinen brändi haluaa hyötyä tästä ympäristörikoksesta?

Relove ja Ruohonjuuri eivät tietenkään ole ainoita lentokentän fossiilibisneksen asiakasvirroista nauttivia yrityksiä. Finavian mukaan Helsinki-Vantaan lentokentältä löytyy mm. Balmuirin, Marimekon ja Iiittalan liikkeet. Kaikki tietysti vastuullisia.

Asiakkaan näkökulman toki ymmärrän. Juuri ennen New Yorkin lennolle kiiruhtamista voi ostaa itselleen hieman paremman omantunnon vegaanisen luomusmoothien tai käytetyn merkkilaukun muodossa. Ikään kuin niin kutsuttu vastuullinen kulutusvalinta jollain tapaa kumoaisi ne valtavat päästöt, jotka seuraavien kuuden tunnin aikana tulee aiheuttaneeksi.

Yritysten osalta en keksi muuta selitystä tälle epäjohdonmukaisuudelle, kuin että niillä on epäselvät arvot, ja ne ovat ristiriidassa liiketoimintastrategian kanssa. Lisäksi meillä ihmisillä on joku käsittämätön kyky katsoa sopivasti ohi, kun tilanteessa vaikuttaisi olevan jotain epäjohdonmukaista. Peukutamme innoissamme uutista, jossa vastuulliseksi itseään kutsuva yritys avaa myymälän lentokentälle, kyseenalaistamatta lainkaan päätöksen arvoristiriitaa. Lentokentällä ei ole olemassa ”kestäviä valintoja”. Ne tehdään nimenomaan kaikki lentokentän ulkopuolella.

Toinen vaihtoehto on, että yrityksen vastuullisuus ei ole aitoa vaan valikoivaa. Jokainen voi valita, uskooko tarinan hukatusta vai pinnallisesta kauralatte-vastuullisuudesta.

The post Vastuulliset brändit fossiilivirtojen imussa appeared first on Normisuorittaja.

No ei tietenkään pysty. Eikä varsinkaan halua. Todella tyhmää edes kysyä.

Mutta paheksutaan nyt kuitenkin vähän, koska onhan tämä ihan hiton noloa.

Hyvikset

Tämä lista on valitettavan lyhyt. Muutamat vastuulliset brändit – ja ilmeisesti todellakin vain muutamat – ovat omaksuneet antisankarin roolin jo useampi vuosi sitten ja noudattavat sitä kiitettävän johdonmukaisesti. Historian oikealle puolelle pyrkivät asettumaan lähinnä WWF, Fjällräven, Nepra sekä tietysti Varusteleka, joka on liikkeellä piikittelevään tyyliinsä. Ruohonjuurikaan ei vietä mustaa perjantaita. Vinkatkaa ihmiset muistakin, koska en ole ehtinyt googlata koko maailmaa vaikka olisin toki halunnut. Pakkohan heitä on olla muitakin.

Vapaapäivää viettävät brändit

Näyttää siltä, että default-alennushysteriaan lähteneet vastuullisuusbrändit pidättäytyvät ”tavallisista” somepostauksista ja hoitavat Black Friday -kampanjointinsa ihan perinteisin digitaalisin mainosformaatein. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska somepostauksissa on aina se riski, että joku asiakas esittää kiusallisia kysymyksiä tai haluaa keskustella.

Pohjoismaiden vastuullisimmaksi bränditaloksi tähtäävällä Manna Co.:lla on vielä pitkä matka visioonsa. Mannan vastuullisuuslinjauksissa puhutaan kauniisti ihmisistä ja ympäristöstä. Linjauksiin ei kuitenkaan kuulu vastuullisen kuluttamisen edistäminen. (Kulutuksen vähentämisestä olisi liian uskaliasta edes haaveilla.)

Mannan talliin kuuluvat mm. Finlayson, Vallila ja Makia. Brändeistä Makia ei ole mukana Black Friday -kampanjoinnissa, mutta on ilmeisesti viimevuotiseen tapaan julkaissut (normaalihintaisen) talvimallistonsa juuri tällä viikolla. Sekä Finlayson että Vallila sen sijaan kampanjoivat näyttävästi ja sydämensä kyllyydestä.

Vastuullisen muodin keulukuvana pullisteleva ivalo.com ei mainitsee Black Friday’tä sivuillaan mutta tarjoaa sattumalta kuitenkin -20 % talviasusteista ja monesta muustakin tuoteryhmästä juuri tänä viikonloppuna.

Listahan olisi varmasti loputon, eikä sitä jatkamalla mieliala paljon kohene. Yksi on kuitenkin varmaa: vastuullisuus ei ole vain tekoja, vaan se on arvojen mukaisia, johdonmukaisia tekoja.

Kaikki muu on – noh – kusetusta.

The post Vastuullisen brändin vapaapäivä appeared first on Normisuorittaja.

Sopivan ajatusjatkeen tälle muodostaa Isokangas – Niipola – Vassinen -tiimin Viherpesuopas – miten markkinointi muuttuu merkitykseksi (Nemo 2022). Nimen perusteella nimittäin odotin, että kirja käsittelisi ympäristövastuullisuuteen keskittyvää viherpesu-ilmiötä. Kyllähän tätäkin mukana oli. Mutta myös paljon muuta. Varsinkin loppua kohti tematiikka siirtyi kokonaan työn merkityksellisyyteen, sen kokemiseen ja rakentamiseen. Kuten vastuullisuuden, ilmeisesti myös viherpesun voi määritellä tarkoittamaan kaikkea harhaanjohtavaa markkinointia. Jos olisin tämän kirjan kustannustoimittaja, olisin vaatinut kirjan nimen muuttamista vaikkapa Vastuullisuusjargonin perusteiksi.

Kaupallisesta suomettumisesta pitäisi puhua enemmän

Koska olen tehnyt omat kotiläksyni huonosti – ja ajanpuutteen vuoksi valinnut taisteluni ja aiheet, joihin ilmastoasioissa keskityn – minulle ylivoimaisesti kirjan kiinnostavin osuus koski ”kaupallista suomettumista”. Osio käsitteli Kiinan valtavan markkina-aseman vaikutusta (minkä tahansa maan) yritysten vastuullisuustekoihin ja -viestintään. Esimerkit olivat klassista kognitiivinen dissonanssi -kamaa: Kiina kauppakumppanina tarkoittaa, että yritys joutuu muuttamaan suhdettaan joko omaan vastuullisuuteensa tai Kiinaan. Ja kuinka ollakaan, raha menee usein arvojen edelle. On tärkeämpää, ettei suututeta tai loukata kiinalaisia kuin että yritys seisoisi suoraselkäisesti julistamiensa arvojen tai vastuullisuusperiaatteidensa takana. Rähmällään möyriminen esimerkiksi Taiwanin tunnustamisen tai ei-tunnustamisen osalta on johtanut kummallisiin käänteisiin. Kirjassa mainittu Tom Cruisen Maverick-elokuvan ”nahkarotsicase” tosin osoittautui jo vanhentuneeksi: Taiwanin lippu on kuin onkin mukana myös uuden elokuvan rotsissa.

Tyylillisesti Viherpesuopas edustaa helppolukuista markkinointikirjallisuutta, jossa on paikoin rikasta, riehakasta ja kantaaottavaa sanankäyttöä. Monen kokin keitoksesta ei aina tule maailman smootheinta sosetta, ja ehkäpä tässäkin kirjassa on pientä epätasaisuutta tone-of-voicen osalta useammasta kirjoittajasta johtuen.

Kirjaa voisi suositella henkilöille, jotka haluavat pehmeän laskun yritysten kieroutuneeseen vastuullisuusskeneen. Viherpesusta perusteellisemmin kiinnostuneille, kuten itselleni, suosittelen jotain muuta luettavaa.

The post Kirjopyykkiä viherpesun sijaan appeared first on Normisuorittaja.

Oikeastaan tähän havaintoon kiteytyy ilmastonmuutoksen ydinongelma. Ihminen, joka ei ymmärrä mitä hyötyä hänen on kuunnella tarinaa ruokahävikin vähentämisestä tai merten muovijätteen keräämisestä, ilmeisesti ajattelee ilmastonmuutoksen olevan poliittinen ongelma, joka ei kosketa omaa liiketoimintaa – ja jota ei edes kuuluisi käsitellä ”bisnesfoorumilla”. Ilmastonmuutos on jotain liike-elämästä irrallista, se tapahtuu tuolla jossain eikä vaikuta minun elämääni.

Koska niin moni NBF:n maksavista asiakkaista on nimenomaan ylintä johtoa (miksihän näin?) oli mielestäni erinomainen veto kiskaista nämä kaikkein tärkeimmässä roolissa olevat ihmiset hetkeksi ulos kuplastaan. On äärimmäisen tärkeää, että ympäristöaiheet eivät jää enää vain omille foorumeilleen pyörimään vaan ne uskalletaan tuoda osaksi ”perinteistä” liike-elämän tapahtumaa. Vaikka moderoidut puheenvuorot ruokahävikistä ja merten muoveista eivät minunkaan mielestäni päässeet ihan parhaimpaan lentoon, ymmärrän pointin, mikä yleisölle haluttiin kertoa: Yksikin ihminen voi muuttaa maailmaa, jos tosissaan haluaa. Jokainen voi tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi. Ei tarvitse tulla selittämään, ettei kannata tehdä mitään, koska meidän tekemisillä ole merkitystä.

Totuutta on joskus tuskallista myöntää: suurin osa meistä ei vain jaksa vaivautua, koska ei ole pakko. Olemme liian mukavuudenhaluisia.

Joillekin koko aihe on jotenkin vaivaannuttava. Toiset ovat kovasti hengessä mukana, mutta päivän päätteeksi hurauttavat kotiin katumaasturilla tai taksilla ja jatkavat seuraavana päivänä elämäänsä juuri samaan tapaan kuin tähänkin asti.

Ja kaikkein kummallisinta on, että yksilötasolla on ihan OK olla huolissaan maapallon tulevaisuudesta, mutta yrityssektorilla ei ilmeisesti tarvitse tehdä mitään, jos ilmastonmuutoksen torjuminen ei edistä omaa liiketoimintaa.

Ehkä juuri tästä syystä Elinkeinoelämän keskusliitto on alkanut kutsua ilmastonmuutoksen torjumista ilmastobisnekseksi – kuulostaahan se paljon kaupallisemmalta kuin esimerkiksi maailmanpelastus. EK:n selvityksen mukaan pk-yrityksistä noin kolmannes on ilmasto-orientoituneita. Mielestäni tämä on vielä aika vaatimaton osuus, mutta sentään noususuunnassa.

Mitään rakettitiedettähän ei yrityksiltä vaadita. Yksinkertaisimmillaan ilmastonmuutosta torjuvat valinnat ovat sekä arvopohjaisia että kustannustehokkaita: vaikkapa kannustamista julkisten ja saasteettomien liikkumismuotojen käyttöön, etätyöhön ja etäpalavereihin. Nämä keinot ovat monissa firmoissa jo arkipäivää eivätkä lähtökohtaisesti maksa juuri mitään. Vähän edistyneemmät tarjoavat ilmaisen parkkipaikan lisäksi (tai sijaan) työmatkalipun tai sähköpyörän niistä kiinnostuneille, sekä kompensoivat lentomatkustamisesta koituvat päästöt. Ja seuraavalla levelillä yritysten päättäjät huomioivat ilmastonmuutoksen kumppanivalinnoissaan ja liiketoimintatason päätöksissään.

Jos johonkin, niin sentään omiin valintoihimme pystymme vaikuttamaan. Katso täältä Sitran 100 arjen fiksua tekoa. Valitse sieltä yksi, mitä et ole aikaisemmin tehnyt. Vain epämukavuusalueelle menemällä voi kehittyä myös ihmisenä.  

*Olisi mielenkiintoista tietää, vastaako tämä vaikutelma NBF:n virallista tapahtumapalautetta.

The post ”Mikä tän ilmastonmuutoksen ROI on mun liiketoiminnalle?” appeared first on Normisuorittaja.