Jokainen yritys ja sen tarina on tietysti ainutkertainen. Yhteistä uutisoinnin perusteella näyttää kuitenkin olevan, että ahdinkoa ja kaatumista pidetään “autovihamielisten” keskustojen kehittäjien, koronan, verotuksen tai (edellisen) hallituksen vikana.

Aika harvoin uutisissa vilahtavat käsitteet digitaalisuus, kulutuskäyttäytymisen muutos, markkinoinnin ja myynnin heikko arvostus ja osaaminen. Asiakassuhteiden hoitaminen tai viestintä.

Ainakin minulle syntyy vaikutelma, että yritykset ja media eivät kykene tunnistamaan yhteiskunnallisia muutoksia, joita tapahtuu koko ajan.

• “Kaupallinen internet” on ollut olemassa jo yli 30 vuotta. Silti moni ei edelleenkään ymmärrä, että yrityksellä pitää olla hyvät (mielellään brändinmukaiset) perusverkkosivut, joskus jopa verkkokauppa. Sillä pahvisella käyntikortilla ei tee enää mitään.
• Epätoivon ja lähestyvän lopun voi jo aistia, kun firmalta tulee kiihtyvällä tahdilla hurjia alennuskampanjoita.
• Jos ajan varaaminen kampaamoon, hierojalle tai kosmetologille onnistuu vain puhelimella, ennustan melko varmaa kuolemaa suurten ikäluokkien tahdissa. Se hieroja saa rahat, jolla on sähköinen ajanvaraus.
• Firman bisness perustuu yhteen juttuun. Sen kanssa on noustu, ja nyt sen kanssa kuollaan. Mieluummin kuin uudistutaan. Heikko kannattavuus johtuu tietysti kalliista kadunvarsipysäköinnistä.
• Vaikka yritysten orgaanisia Facebook-päivityksiä ei näe juuri kukaan, silti moni perustaa markkinointinsa niiden varaan. Ihme juttu, kun asiakkaita ei tule.
• Somepäivitykseen tulleet kolme kommenttia eivät yleensä edusta asiakaskohderyhmää kovin kattavasti. Kannattaisi joskus kysyä mielipiteitä tai ideoita niiltä muiltakin, jos yhteystiedot on olemassa.
• Vastuulliset brändit ovat ahdingossa, koska he toimivat vastuuttomassa bisneksessä. Heidän liiketoimintaprosessinsa ovat lineaaritalouden mukaisia eivätkä ne huomioi, että kohderyhmä – vastuunsa tuntevat kuluttajat – ostaa vähemmän tai kierrätettyä.
• Lounasravintola meni konkurssiin. Yksi syy oli varmastikin heikko asiakaspotentiaali: lokaation ympärillä oli vain pientä palkkaa maksavia organisaatioita, joiden työntekijöillä ei ole varaa syödä ravintolassa, ainakaan joka päivä. Ei paljon auta, vaikka olisi ilmainen pysäköintikin.

Maailma menee eteenpäin hyvässä ja pahassa. Onnistuminen ja epäonnistuminen on aina kiinni myös tuurista. Silti on asioita, joita on pakko tehdä, jos meinaa pysyä mukana geimeissä. Jos bisness on kiinni ilmaisesta kadunvarsipysäköinnistä, niin ei se silloin kovin vahvalla pohjalla ole muutenkaan.

The post Menneessä eläen ei selviä tulevaisuuteen appeared first on Normisuorittaja.

Myönnetään: en saa mitään fiboja EU-lainsäädännöstä. En tunne järjestelmää. En edes muistanut, mitä eroa on direktiivillä ja asetuksella. En myöskään osannut tulkata kaikkea lukemaani, sillä osa direktiiviluonnoksesta meni paikoin turhan yläpilviseksi.

Yksi asia on kuitenkin selvä: jos luonnos menee läpi, se tarkoittaa loppua ympäristövastuullisuusjargonille as we know it. Yksikään yritys ei saa enää kehua (kuluttaja)tuotettaan vihreäksi, hiilineutraaliksi tai ympäristöystävälliseksi – paitsi tietysti, jos pystyy sen tieteellisesti osoittamaan ja riippumattoman kolmannen osapuolen avustuksella todentamaan. Vastuullisuusjargonin villi länsi on toivottavasti kohta historiaa.

Direktiiviin tulee varmasti jäämään myös puutteita. Minuakin harmittaa yksi asia: se, että viherpesudirektiivi vaikuttaisi koskevan vain kuluttajamarkkinointia (B2C). Jättääkö tämä porsaanreiän, jota yritykset tulevat jatkossa käyttämään, jos heillä on asiakkainaan myös yrityksiä? Johtaako tämä siihen, että yritysten brändimainonta muuttuu supervihreäksi, kun tuotemainontaa ohjaava viherpesudirektiivi ei ulotu sinne?

Toivon, että näin ei olisi ja direktiivi ottaisi kantaa myös siihen. Hyvä asia on myös se, että samaan aikaan maailmaa parannetaan myös muita reittejä pitkin: esimerkiksi vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi edellyttää, että tuotteet ovat jatkossa korjattavissa ja niihin on saatavissa varaosia.

The post Loppu tyhjälle vastuullisuusjargonille appeared first on Normisuorittaja.

Aluksi ajatus kuulosti jopa radikaalilta: kahvila–second-hand-vaateliike Relove avaisi ensimmäisen ”premiumkirpparin” luksusbrändien ja -tuotteiden hallitsemaan ympäristöön.

Sitten myös ”kokonaisvaltaisen ja luonnonmukaisen hyvinvoinnin ekokauppaketju” Ruohonjuuri ilmoitti avaavansa myymälän Helsinki-Vantaalle.

Ihmisillä on eri syitä lentää, ja moni kokee, että lentäminen on hänelle jollain tapaa välttämätöntä. Mikään selitys maailmassa ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että lentäminen on ilmaston kannalta kestämätöntä. Se on yksi nopeimpia tapoja moninkertaistaa oma hiilijalanjälki muutamassa tunnissa ja tuottaa päästöjä suoraan ilmakehään.

Pakko siis kysyä: Miksi yksikään vastuullinen brändi haluaa hyötyä tästä ympäristörikoksesta?

Relove ja Ruohonjuuri eivät tietenkään ole ainoita lentokentän fossiilibisneksen asiakasvirroista nauttivia yrityksiä. Finavian mukaan Helsinki-Vantaan lentokentältä löytyy mm. Balmuirin, Marimekon ja Iiittalan liikkeet. Kaikki tietysti vastuullisia.

Asiakkaan näkökulman toki ymmärrän. Juuri ennen New Yorkin lennolle kiiruhtamista voi ostaa itselleen hieman paremman omantunnon vegaanisen luomusmoothien tai käytetyn merkkilaukun muodossa. Ikään kuin niin kutsuttu vastuullinen kulutusvalinta jollain tapaa kumoaisi ne valtavat päästöt, jotka seuraavien kuuden tunnin aikana tulee aiheuttaneeksi.

Yritysten osalta en keksi muuta selitystä tälle epäjohdonmukaisuudelle, kuin että niillä on epäselvät arvot, ja ne ovat ristiriidassa liiketoimintastrategian kanssa. Lisäksi meillä ihmisillä on joku käsittämätön kyky katsoa sopivasti ohi, kun tilanteessa vaikuttaisi olevan jotain epäjohdonmukaista. Peukutamme innoissamme uutista, jossa vastuulliseksi itseään kutsuva yritys avaa myymälän lentokentälle, kyseenalaistamatta lainkaan päätöksen arvoristiriitaa. Lentokentällä ei ole olemassa ”kestäviä valintoja”. Ne tehdään nimenomaan kaikki lentokentän ulkopuolella.

Toinen vaihtoehto on, että yrityksen vastuullisuus ei ole aitoa vaan valikoivaa. Jokainen voi valita, uskooko tarinan hukatusta vai pinnallisesta kauralatte-vastuullisuudesta.

The post Vastuulliset brändit fossiilivirtojen imussa appeared first on Normisuorittaja.

On aivan upea juttu, että viherpesuun halutaan – vihdoin – puuttua. Toivottavasti se myös käytännössä onnistuu. Caseja kyllä löytyy viime vuosilta vaikka kuinka. Tässä muutamia omia suosikkejani. Koska en ole perehtynyt tulevaan EU-direktiiviin tarkemmin, en tiedä ovatko nämä linjassa sen kanssa, mutta minun filtteriini ne kyllä jäivät. Minun haavissani tyypillinen viherpesun muoto on huomion vieminen pois itse päätuotteesta ja sen ilmastovaikutuksesta nostamalla keskiöön jokin yksityiskohta, jonka rooli on todellisuudessa marginaalinen.

Atria

Atria tuntuu elävän jossain rinnakkaistodellisuudessa, missä punaisen lihan ilmastovaikutus voidaan häivyttää painattamalla mainokseen ja pakkaukseen kissan kokoisin kirjaimin juuri pakkauksen – jonka osuus tuotteen ympäristövaikutuksista on muutama prosentti – hiilijalanjälki-infoa. Onhan se erikoista, ja kuvaavaa, jos lihatalon vastuullisuusviestintästrategia perustuu pakkauksen päästöjen viilaamiseen.

Finnavia

Helsinki-Vantaan lentoasema (rakennus )voi ehkä olla laskennallisesti hiilineutraali, mutta lentämisestä se ei tee yhtään ympäristöystävällisempää. On vaikea ymmärtää, miten ihmiset pitävät tätä jotenkin merkittävä asiana. Lentäminen on edelleen yksi tehokkaimmista ja nopeimmista keinoista kuormittaa ilmastoa ja moninkertaistaa oma hiilijalanjälki kestämättömälle tasolle. Yhdellä meno-paluulennolla Helsingistä Piilaaksoon aiheuttaa 2500 kg C02-päästöt, jotka vastaavat yksilön koko vuoden kestävää päästötasoa. Siis: yhdellä meno-paluulennolla.

Alva

Energiayhtiö Alva (ent. Jyväskylän Energia) markkinoi pitkään polttamiseen perustuvaa vihreää kaukolämpöään päästöttömänä. Käsittämätön vedätys energiayhtiöltä, jonka todella pitäisi tietää päästöttömän ja hiilineutraalin ero. Polttamiseen perustuva energiantuotanto ei ole koskaan päästötöntä. Erityisen kiusallista on, että moni asiakas haksahti tähän ja käytti – ja käyttää edelleen – heidän argumentointiaan omassa viestinnässään kehumalla, kuinka oma lämmöntuotanto on nyt täysin päästötöntä. No, ei ole.

BMW

Kaikki varmaan muistavat vuoden takaa, miten vaikuttavaa oli Paula Vesalan mukaan se, että että merestä löytyneitä kalaverkkoja käytetään uuden BMW:n sisäverhoilussa. Hieman epäselväksi jäi tuotteen muut päästöt ja esimerkiksi kierrätysmateriaalin todellinen osuus verhoilusta – mutta hei, autohan on suorastaan vastuullinen hankinta tämän perusteella.

Snellman

Snellmanin mainos vuodelta 2019: Sinivalkoinen pekoni, joka on vihreä. Pakkaus tosiaan on (väriltään) vihreä, mutta edelleenkään punainen liha ei sitä ole. Paitsi jos on pahasti pilalla.

Nespresso

Alumiini voidaan ja se ehdottomasti pitääkin kierrättää. Mutta olisiko vastuullisin vaihtoehto kuitenkin se, ettei hanki kapselikeitintä alunperinkään? Mainos on vuodelta 2019.

Loppuun totean, että toivoisin kuluttajaviraston tekevän viherpesuepäilysten ilmoittamisesta vähän nykyistä helpompaa. Tällä hetkellä vaatii melkoista salapoliisityötä ja motivaatiota tehdä ilmoitus epäilemästään viherpesusta. Kynnys ilmoittamiseen tulisi olla mahdollisimman matala, tyyliin sivusto ”www.ilmoitaviherpesusta.fi” ja yksinkertainen lomake, johon voi liittää tiedostoja ja linkkejä.

The post Viherpesupäivä appeared first on Normisuorittaja.

No ei tietenkään pysty. Eikä varsinkaan halua. Todella tyhmää edes kysyä.

Mutta paheksutaan nyt kuitenkin vähän, koska onhan tämä ihan hiton noloa.

Hyvikset

Tämä lista on valitettavan lyhyt. Muutamat vastuulliset brändit – ja ilmeisesti todellakin vain muutamat – ovat omaksuneet antisankarin roolin jo useampi vuosi sitten ja noudattavat sitä kiitettävän johdonmukaisesti. Historian oikealle puolelle pyrkivät asettumaan lähinnä WWF, Fjällräven, Nepra sekä tietysti Varusteleka, joka on liikkeellä piikittelevään tyyliinsä. Ruohonjuurikaan ei vietä mustaa perjantaita. Vinkatkaa ihmiset muistakin, koska en ole ehtinyt googlata koko maailmaa vaikka olisin toki halunnut. Pakkohan heitä on olla muitakin.

Vapaapäivää viettävät brändit

Näyttää siltä, että default-alennushysteriaan lähteneet vastuullisuusbrändit pidättäytyvät ”tavallisista” somepostauksista ja hoitavat Black Friday -kampanjointinsa ihan perinteisin digitaalisin mainosformaatein. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska somepostauksissa on aina se riski, että joku asiakas esittää kiusallisia kysymyksiä tai haluaa keskustella.

Pohjoismaiden vastuullisimmaksi bränditaloksi tähtäävällä Manna Co.:lla on vielä pitkä matka visioonsa. Mannan vastuullisuuslinjauksissa puhutaan kauniisti ihmisistä ja ympäristöstä. Linjauksiin ei kuitenkaan kuulu vastuullisen kuluttamisen edistäminen. (Kulutuksen vähentämisestä olisi liian uskaliasta edes haaveilla.)

Mannan talliin kuuluvat mm. Finlayson, Vallila ja Makia. Brändeistä Makia ei ole mukana Black Friday -kampanjoinnissa, mutta on ilmeisesti viimevuotiseen tapaan julkaissut (normaalihintaisen) talvimallistonsa juuri tällä viikolla. Sekä Finlayson että Vallila sen sijaan kampanjoivat näyttävästi ja sydämensä kyllyydestä.

Vastuullisen muodin keulukuvana pullisteleva ivalo.com ei mainitsee Black Friday’tä sivuillaan mutta tarjoaa sattumalta kuitenkin -20 % talviasusteista ja monesta muustakin tuoteryhmästä juuri tänä viikonloppuna.

Listahan olisi varmasti loputon, eikä sitä jatkamalla mieliala paljon kohene. Yksi on kuitenkin varmaa: vastuullisuus ei ole vain tekoja, vaan se on arvojen mukaisia, johdonmukaisia tekoja.

Kaikki muu on – noh – kusetusta.

The post Vastuullisen brändin vapaapäivä appeared first on Normisuorittaja.

Sopivan ajatusjatkeen tälle muodostaa Isokangas – Niipola – Vassinen -tiimin Viherpesuopas – miten markkinointi muuttuu merkitykseksi (Nemo 2022). Nimen perusteella nimittäin odotin, että kirja käsittelisi ympäristövastuullisuuteen keskittyvää viherpesu-ilmiötä. Kyllähän tätäkin mukana oli. Mutta myös paljon muuta. Varsinkin loppua kohti tematiikka siirtyi kokonaan työn merkityksellisyyteen, sen kokemiseen ja rakentamiseen. Kuten vastuullisuuden, ilmeisesti myös viherpesun voi määritellä tarkoittamaan kaikkea harhaanjohtavaa markkinointia. Jos olisin tämän kirjan kustannustoimittaja, olisin vaatinut kirjan nimen muuttamista vaikkapa Vastuullisuusjargonin perusteiksi.

Kaupallisesta suomettumisesta pitäisi puhua enemmän

Koska olen tehnyt omat kotiläksyni huonosti – ja ajanpuutteen vuoksi valinnut taisteluni ja aiheet, joihin ilmastoasioissa keskityn – minulle ylivoimaisesti kirjan kiinnostavin osuus koski ”kaupallista suomettumista”. Osio käsitteli Kiinan valtavan markkina-aseman vaikutusta (minkä tahansa maan) yritysten vastuullisuustekoihin ja -viestintään. Esimerkit olivat klassista kognitiivinen dissonanssi -kamaa: Kiina kauppakumppanina tarkoittaa, että yritys joutuu muuttamaan suhdettaan joko omaan vastuullisuuteensa tai Kiinaan. Ja kuinka ollakaan, raha menee usein arvojen edelle. On tärkeämpää, ettei suututeta tai loukata kiinalaisia kuin että yritys seisoisi suoraselkäisesti julistamiensa arvojen tai vastuullisuusperiaatteidensa takana. Rähmällään möyriminen esimerkiksi Taiwanin tunnustamisen tai ei-tunnustamisen osalta on johtanut kummallisiin käänteisiin. Kirjassa mainittu Tom Cruisen Maverick-elokuvan ”nahkarotsicase” tosin osoittautui jo vanhentuneeksi: Taiwanin lippu on kuin onkin mukana myös uuden elokuvan rotsissa.

Tyylillisesti Viherpesuopas edustaa helppolukuista markkinointikirjallisuutta, jossa on paikoin rikasta, riehakasta ja kantaaottavaa sanankäyttöä. Monen kokin keitoksesta ei aina tule maailman smootheinta sosetta, ja ehkäpä tässäkin kirjassa on pientä epätasaisuutta tone-of-voicen osalta useammasta kirjoittajasta johtuen.

Kirjaa voisi suositella henkilöille, jotka haluavat pehmeän laskun yritysten kieroutuneeseen vastuullisuusskeneen. Viherpesusta perusteellisemmin kiinnostuneille, kuten itselleni, suosittelen jotain muuta luettavaa.

The post Kirjopyykkiä viherpesun sijaan appeared first on Normisuorittaja.

On tuotantomuotoja, jotka ovat sekä uusiutuvia että päästöttömiä. Näitä ovat tuulivoima, aurinkovoima, vesivoima ja maalämpö*. Minkään niiden välittömässä tuotannossa ei synny kasvihuonekaasupäästöjä. Myös ydinvoima on päästötöntä (joskaan ei uusiutuvaa).

Kun energiamuotoja vertaillaan toisiinsa elinkaarinäkökulmasta, eli huomioidaan myös esim. infrastruktuurin rakentamisesta ja ylläpidosta aiheutuvat päästöt, on tietysti selvää, että täysin päästötöntä vaihtoehtoa ei olekaan. Tästä huolimatta viiden kärki erottuu selkeästi.

Termien väärinkäyttö johtaa viherpesuun

Päästötön ja uusiutuva menevät sekaisin toimittajilla, mikä on tietysti noloa. Mutta ikävämpi tilanne on, kun energia-alan asiantuntijat – jotka varmasti tietävät eron – markkinoivat päästöttöminä tuotteita, jotka eivät niitä oikeasti ole. Tämä on ihan rehellistä kuluttajien harhaanjohtamista.

Tässä pari esimerkkiä:

Miksi ”päästötön”-termin väärinkäyttö on ongelma? Ensinnäkin siksi, että ihmisten pitää ymmärtää ero ja tietää mitä he ostavat ja eivät osta.

Toiseksi: tilanteessa, missä päästöt – toistan päästöt – on pakko saada nopeasti alas, pitäisi nimenomaan panostaa päästöttömiin energiamuotoihin. Emme voi mitenkään tähdätä nollatulokseen, jossa poltetaan puuta ja ajatellaan, että kohta tilalle istutetaan jossain puu joka sitten seuraavan 80 vuoden aikana hyvällä tuurilla sitoo itseensä saman määrän hiiltä. Meillä ei yksinkertaisesti ole aikaa tällaiseen vastuun siirtelyyn. Meillä on kirittävänä myös aikaisempien sukupolvien aiheuttamat päästöt. Ja olemme raskaasti takamatkalla.

Joten ihmiset älkää uskoko kaikkea mitä teille markkinoidaan. Polttaminen ei ole päästötöntä.

*Edellyttää, että maalämpöpumpun käyttämä sähkö tuotetaan päästöttömästi.

The post Uusiutuva ei ole sama kuin päästötön appeared first on Normisuorittaja.

Photo by Aitizaz Naqvi/Pexels.com free images

The post Jäähyväiset logomukeille appeared first on Normisuorittaja.

On järjestöjä, jotka pyrkivät vaikuttamaan ilmastonmuutosta hidastavien toimenpiteiden edistämiseksi joko suoraan tai kampanjoiden välityksellä. Näiden lisäksi on erilaisia, tyypillisesti kumppani- ja julkisrahoitteisia kampanjoita, joilla pyritään edistämään jotain tiettyä asiaa. Sitten on yritysten omia vastuullisuuskampanjoita ja yksinkertaisia hashtag-kampanjoita.

Se, että toimintaa on aika paljon, oli vähän yllättävääkin. Jäin miettimään kokonaiskuvaa. Sellaista ei nimittäin syntynyt.

Tavoitteet helpottavat kampanjan suunnittelua

Lähtökohtaisesti kaikki työ ilmastonmuutoksen hidastamiseksi on tärkeää. Mutta onko se vaikuttavaa? Saadaanko investoidulla rahalla ja vaivalla aikaiseksi muutosta? Jos peilaan asetelmaa omaan työhöni, tilanne olisi sama kuin jos ison yrityksen 10 eri yksikköä käyttäisivät aikaa ja rahaa järjestääkseen kukin omia markkinointikampanjoitaan itse valitsemilleen kohderyhmille, itse miettimillään viestikärjillä ja hashtagailla ilman selkeitä tavoitteita, yhteistä koordinointia tai seurantaa. Tuloksena olisi hämmennys ja kakofonia, missä kukaan ei enää tietäisi mitä myydään, mitä tavoitellaan, syntyikö muutosta, mikä lopulta toimi ja mikä ei – oliko tästä ylipäätään mitään hyötyä. Ja jos asiakkaalta kysyttäisiin, hän muistaisi ehkä yhden näistä kampanjoista.

Kampanjoinnissa yksi keskeinen asia on tavoitteiden asettaminen ja tulosten seuranta. Se ei ole niin kovaa ja kylmää kuin voisi ajatella. Kun kampanjan tavoitteet on määritelty ja tehty läpinäkyväksi, kaikilla on parempi ymmärrys siitä mitä ja miksi ollaan tekemässä ja samalla myös vaikuttavimpien toimenpiteiden suunnittelu on helpompaa. 

Tavoitteellista vai itsetarkoituksellista?

Tämänhetkista tilannetta ajatellen voi onneksi sanoa, että viime kädessä kaikilla ilmastotoimijoilla on yhteinen tavoite: ilmastonmuutoksen hidastaminen. Mutta mitä käytännössä tavoitellaan – hiilineutraaliutta, hiilinegativiisuutta, puoltatoista astetta, luonnon monimuotoisuutta, oman hiilijalanjäljen puolittamista vai mitä? Lyhyen vai pitkän aikavälin tavoitetta? Entä miten päätavoite palastellaan omalle kampanjalle sopivaksi alatavoitteeksi?

Seuraavan vaiheen – eli mitä oikeastaan olemme tekemässä ja miten tavoitteeseemme pääsemme – hahmottaminen jää puolitiehen, ainakin ulkopuolisen silmin. Kokonaisuus näyttää vähän siltä, kuin tykitettäisiin joka suuntaan ilman yhteistä suunnitelmaa, strategiaa. Mielikuvani on, että julkista rahaa käytetään aika hövelisti joko konkretisoimaan hankerahoituksen toimenpiteitä tai erilaisiin tempauksiin ilman sen suurempaa tulosvastuuta. Pahimmillaan on tarkoitus vain viestiä somessa. Tekeminen on silloin itsetarkoituksellista. Harvalla kampanjalla on sivuillaan määriteltyjä selkeitä tavoitteita tai (väli)tuloksia. Kaikista kampanjasivuista ei käy ilmi, onko kampanja enää käynnissä ja jos ei, miten työtä on jatkettu tai mitä tuloksia saatiin.

Jos minä saisin päättää, lainaisimme brändäämisen ja viestinnän maailmasta seuraavan ajatuksen:

Kampanjoilla olisi Suomen tasolla yhteinen päätavoite, yhteinen lupaus sekä yhteinen ydinviesti, joka toistuisi jokaisen itsenäisen kampanjan yhteydessä. Näin ilmastotyö olisi vastaanottajalle tunnistettavaa ja johdonmukaista, vaikka kampanjan teema ja kohderyhmät vaihtelisivat. 

Yhteinen ylätason strategia on tärkeä, koska viestinnän pitää olla vaikuttavaa. Sen tulee saada aikaan muutosta. 

Jokaisella kampanjalla olisi toki omat pääviestit, kohderyhmät ja tavoitteet. Jokainen toteuttaisi kampanjan käytännön tasolla omalla tavallaan ja ilmeellään. Mutta tärkein, eli yhteinen ydinviesti, kulkisi tavalla tai toisella kaikissa mukana. Tämä loisi jatkuvuutta, vaikuttavuutta ja muutosta.

Ei tällainen olisi mahdotonta, jos meillä olisi Suomessa organisaatio, joka johtaisi Suomen ilmastotyötä, koordinoisi ilmastohankkeita ja tukisi samalla eri järjestöjen kampanjointia. Kampanjoinnin yhteinen strategiataso on mahdollista luoda jopa ihan yhteisen tahdon ja yhteistyön pohjalta: ilmastotyötä tekevät organisaatiot vain kokoontuisivat yhteen ja loisivat strategian yhdessä. Ja sen jälkeen alkaisivat hyödyntää sitä. 

Meneillään olevia kampanjoita ja hankkeita

Voit jättää oman vinkkisi kommenttiboksiin!

Fridaysforfuture
Greta Thunbergin myötä kansainväliseksi ilmiöksi kasvanut kampanja. Nuorten koululakko perjantaisin.

Hiilivapaa Suomi
Kampanja tähtää erityisesti hiilivoimaloiden alasajoon Suomessa.

Ota ilmastonmuutos haltuun
Vinkkejä, miten valmistautua ilmastonmuutoksen aiheuttamien sääilmiöiden vaikutuksiin arjessa. Osa Kansallisen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelmaa.

Climate Move
Tavoite: Hiilineutraali Suomi 2035. Kampanjan taustatoimijoista tai -organisaatioista ei juuri kerrota.

#entäsilmasto
Vihreän langan lanseeraama hashtag-kampanja, jolla pyritään kiinnittämään huomiota median (nykyiseen) tapaan käsitellä asioita irrallaan ilmastonmuutoksesta.

Climate Aid
Ilmastotyön tukemista elämysten ja positiivisten kokemusten kautta. 

Ilmastolupaus
Yksilön vastuuta korostava kampanja, jossa allekirjoittaneet sitoutuvat oman hiilijalanjälkensä pienentämiseen. 

Ilmastorintama
Systeemisiä ratkaisuja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ajava yhteisö.

Protect Our Winters
Kansainvälinen liike, joka toimii ilmastonmuutoksen hidastamiseksi erityisesti talviurheilun säilyttämisen näkökulmasta.

100 fiksua tekoa
Sitran hanke, jossa kannustetaan fiksumpiin yksilötason valintoihin.

Lisäksi ilmasto.orgin sivuilla on suhteellisen kattava lista järjestöistä, jotka toimivat ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

The post Ilmastokampanjat hyötyisivät yhteisistä ydinviesteistä appeared first on Normisuorittaja.

Referenssi- eli vertailuhinnan problematiikka konkretisoitui minulle joku aika sitten, kun olin ostamassa kuopukselle päiväkotireppua. Etukäteen valkkaamalleni repulle olisi ollut tarjolla 100 %:sti kierrätysmateriaalista valmistettu vaihtoehto. Totta kai pidin sitä vastuullisempana valintana, mutta kustannus perinteiseen luonnonvarasyöppöreppuun verrattuna oli yli kolminkertainen, lähes 90 euroa. Paitsi että se tuntui absoluuttisestikin kovalta hinnalta 2-vuotiaan repusta, myös tavallisen repun asettama referenssihinta teki ekologisesta valinnasta minulle saavuttamattoman.

Ostopäätös jäi kaivelemaan. Tajusin, että olemme niin tottuneita tekemään vertailuja, että referenssihinnan musta pilvi varjostaa lähes kaikkia ostopäätöksiämme ja viime kädessä estää meitä tekemästä johdonmukaisesti ilmastonmuutoksen kannalta parempia valintoja.

Aihe on sinänsä jo moneen kertaan keskusteltu. Ei ole mikään uutinen, että ympäristöystävällinen vaihtoehto on usein epäekologista kalliimpi tai hankalampi, mutta aiheen käsittely tapahtuu yleensä jotenkin niin, että vertaillaan hiilijalanjälkeä ja kustannusta, ja keskitytään keskustelemaan tuotteista ja palveluista, ei ihmisistä. Aika harvoin asiaa käsitellään selkeästi ja yksiselitteisesti kuluttajan referenssihinnan (tai -ajan – kauanko jokin asia saa kestää) näkökulmasta. Oli kyse perustuotteesta tai ympäristöystävällisestä, arvotamme vertaamalla sitä – lähes aina halvempaan – referenssiin, ja siksi meidän on niin vaikea muuttaa ajatteluamme. Tajuamme ehkä mikä olisi oikein, mutta emme tiedosta, miten valtavasti pelkäämme huijatuksi tulemisen tunnetta. Myös kaupat osaavat hyödyntää tätä tunnetta: kalliin ruoan ikeeltä meidät pelasti ensin Lidl ja sitten S-ketjun lanseeraama halpuuttaminen. Kaikkihan muistavat vieläkin, että se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa. Ostopäätöksiä tehdessämme referenssihinnat hallitsevat ajatteluamme.

Outi Somervuori korostaa Mitä maksaa? -kirjassaan, että ihmiset eivät osta vain halvinta, vaan he ostavat arvoa – tuotteen panos-tuotossuhdetta. Kuitenkin juuri referenssihinta – erityisesti se halpuutettu – muokkaa hintamielikuvaa siitä, millaista hinta-laatu-suhdetta kuluttaja tiedostamattaan odottaa. Referenssihinta on periaatteessa yksilöllinen, mutta väitän, että aika laumasieluja silti ollaan.

Suomalaisten hiilijalanjälkeä kasvattaa asumisen ohella erityisesti liikkuminen ja lihansyönti. Tässä muutama esimerkki.

Matkustaminen. Referenssihinta alkaa ahdistaa ympäristötietoista kuluttajaa esimerkiksi silloin, kun matkustusvaihtoehtoina ovat lentäminen ja juna. Lentäminen on helppo vaihtoehto, koska se on suora ja nopea. Halpalentoyhtiöiden kalibroima hintataso on asettanut referenssihinnan niin alas, ettei junamatkustaminen, varsinkaan erilaisine lisämaksullisine vaihtoehtoineen ja junanvaihtoineen, aina kannata taloudellisesti tai ajankäytöllisesti. Ja mikäs sen mukavampaa kuin viikonloppureissu Lontooseen tai Berliiniin, kun lentäminen on niin halpaa. Lentomatkustuksen osuus hiilidioksidipäästöistä on tällä hetkellä 3-5 %, mutta matkustamisen uskotaan jopa kaksinkertaistuvan lähitulevaisuudessa. Yksittäisen suomalaisen kohdalla lentämisen osuus omasta hiilijalanjäljestä voi olla merkittävä.

Myös töihin ajelu omalla autolla dominoi edelleen yksilön valintoja: 2/3 osaa työmatkoista tehdään henkilöautolla. Olen huomannut, että ihmiset perustelevat mielellään auton käyttöä kustannuksilla (bensa on halvempaa kuin bussilippu eli hintareferenssi) tai nopeudella ja joustavuudella (aikareferenssi). Harva myöntää, että autolla töihin ajaminen on myös paljon mukavampaa kuin odottaa bussia räntäsateessa. Työpaikat antavat hiljaisen tukensa yksityisautoilulle tarjoamalla ilmaisen pysäköinnin tai sijoittamalla konttorin kauas joukkoliikenteen yhteyksistä. 

Ruoka. Ruoasta voisi ottaa useammankin esimerkin, mutta käytetään tässä nyt vain yhtä: uudet kasvipohjaiset einekset kuten Nyhtökaura, Härkis (tai Mifu, joka sisältää maitoa). Koska tuotteita markkinoidaan pitkälti juuri lihankorvikkeina, lienee odotuksenmukaista, että sekasyöjä-kuluttajana vertaan niitä aikaisemmin käyttämiini lihatuotteisiin – ensisijaisesti toki maun ja koostumuksen, mutta jossain määrin myös hinnan suhteen. Veikkaan, että keskivertokuluttaja ei mieti kaupassa eettisiä valintoja, vaan hän haluaa helposti ja edullisesti vatsansa täyteen.

Lihatuotteista possu on edullista ja sitä saa jopa 5-6 euron kilohintaan. Broilerinsuikaleiden kilohinta liikkuu halvimmillaan 6-8 eurossa. Ilmastonmuutoksen hidastamiseksi meidän pitäisi vähentää näitä ja erityisesti naudanlihan syöntiä. Ajatus tuntuu ihan reilulta, kunnes ryhdyn tutkimaan lihankorvikkeiden kilohintoja: Nyhtökaura 14,63 e/kg, Mifu 15,80 e/kg ja Härkis 15,56 e/kg. Tuotteet tuntuvat todella kalliilta, sillä ne ovat paikoin lähes kolme kertaa kalliimpia kuin sika-nautajauheliha tai porsaanliha ja noin kaksi kertaa kalliimpia kuin broilerinsuikaleet. Naudanlihaan verrattuna (kilohinta 7-10 e) ero ei onneksi ole niin suuri. Ihan hyvin voi silti kysyä, onko liha yksinkertaisesti liian halpaa. Valitettavasti se kuitenkin muodostaa referenssihinnan, joka saa lihankorvikkeet näyttämään hullun kalliilta.

Tiivistettynä: moni hiilijalanjälkeämme voimakkaasti kasvattava tuote tai palvelu on hinnoiteltu massatuotannossa niin alas, että ympäristöystävällinen vaihtoehto on lähes aina yksittäisen henkilön näkökulmasta ”huono diili” referenssituotteeseen verrattuna.

Arvopohjainen ostaminen tarkoittaa, että on irtauduttava referenssihinnasta. Ja tämä on tehtävä tietoisesti, harjoitellen. En nimittäin usko, että taitavakaan kauppaaja pystyy myymään kellekään kalliimman tuotteen korostaen ekologista arvoa, ilman että ostaja on jo valmiiksi arvomaailmaltaan sinnepäin suuntautunut. Ihmiset, joilla henkilökohtainen arvopohja on selkeä ja joilla on myös taloudellisesti varaa olla tuijottamatta hintaa, ovat jo pitkällä. Suurella osalla massoista on tähän pisteeseen vielä ihan järkyttävän pitkä matka.  

The post Referenssihinta hallitsee ajatteluamme ja estää ilmastoystävälliset valinnat appeared first on Normisuorittaja.