”Please help us expand our service to warmer places!”

Tunnen juuri nyt suunnatonta ammatillista kateutta. Kuka ikinä onkaan keksinyt Polar Bear Pitching -tapahtuman, ansaitsee pisteet ihan mahtavasta ideasta.  Ja vielä suuremmat pisteet heille, jotka eivät ampunut ideaa alas, vaan lähtivät mukaan toteuttamaan!

Idiksenä on siis yksinkertaisuudessaan se, että sijoittajia hamuavat start-up-firmat pitävät ”hissipuheensa” avannosta käsin, ilman aikarajoitusta. Heh heh, sillä jokainen avantouintia kokeillut tietää, että jo 15 sekuntia on aloittelijalle  hyvä suoritus. Mutta kenen pää, ranteet ja nilkat kestävät, ja kellä motivaatio on tapissa, saa taatusti median ja sijoittajien huomion. Pieni show-revittely ennen omaa pulahdusta ja sopivat asusteet vain parantavat näkyvyyttä.

PBP yhdistää ytimekkäästi suomalaista eksotiikkaa, pohjoista hulluutta (hyvä Oulu!) ja kansainvälisen medianäkyvyyden nostaen samalla jalustalle kaikkein tärkeimmän, eli bisneksen.

Ja mikä tärkeintä, se toimii. Bonarina Bruce Oreck, joka pitää tänä vuonna tapahtuman avauspuheenvuoron (avannosta käsin, tietenkin).

Tästä päästäänkin toiseen asiaan. Aika harvoin markkinointi-ihmiset ovat niitä, jotka saavat hulluimmat päähänpistot. Täysin älyvapaita, mutta toteuttamiskelpoisia markkinointitempauksia näkee tuskin koskaan – ainakaan Suomessa. Mainostoimistoilta niitä voi toki aina odottaa, ja sitten todeta, että hauska idea mutta ei me nyt tollasta kuitenkaan oikeesti. Varma keskivertosuoritus ja siihen tähtääminen hallitsee ajatteluamme. Ehkä kyse on siitä, että hullut ideat eivät tue ”yrityksen strategista tavoitetilaa”, tai sitten firman arvoihin ei yllättäen ole kirjattu huumoria tai heittäytymistä. Itsesensuuri ja niin kutsuttu ammatti-identiteetti rakentuvat nopeasti tukahduttamaan kaikki vähänkään luovemmat ajatukset. Jos joskus joku epänormaalin hauska idea tulee, niin sen esittäminen johtoryhmälle tarkoittaa tietoista riskinottoa oman uskottavuuden kustannuksella.

Meanwhile.  Omia superideoita odotellessa katsokaamme Polar Bear Pitchingiä 25.2. vaikkapa striiminä klo 14 alkaen. Laittakaa kalenteriin!

The post Avantoon! appeared first on Normisuorittaja.

Kumpikaan stereotypia ei tietenkään pidä paikkansa. Talsan Tilastokeskuksen julkaisuun perustuvan artikkelin mukaan on kuitenkin olemassa kolme tyypillistä yrittäjäroolia. Ensimmäinen niistä on 40-50-vuotias mies, toinen keski-ikäinen ammatinharjoittaja (mies tai nainen) ja kolmas korkeasti koulutettu nuorehko freelancer tai ammatinharjoittaja. Hatusta vedettynä tyypilliset ammatit näihin voisivat olla sähköasentaja, kampaaja ja freelance-toimittaja.

Minua on aina mietityttänyt, miksi yrittäjyys on niin ristiriitainen aihe. Valtiovalta haluaa, että aiheesta kirjoitetaan ihaillen ja kannustaen, onhan yrittäjyys eittämättä yksi yhteiskuntamme tukipilareista. Siitä huolimatta tavalliset työssäkäyvät ihmiset vieruksuvat yrittäjyyttä. He jäävät mieluummin työttömiksi, kuin perustavat oman yrityksen, vaikka osaamista löytyisi. Taustalla kummittelee myös myyntipeikko: yrittäjänä pitäisi itse markkinoida ja myydä eli tyrkyttää palveluja tuntemattomille.

Yksi syy vieruksumiseen lienee se, että suuri osa yrittäjistä tekee järjettömän pitkiä työviikkoja. On sinänsä hyvä kysymys, onko yrittäjyys väistämättä aina raskasta, vai onko kyse taitamattomuudesta: tehdään asioita tietyllä tavalla, kun ei osata tai uskalleta ottaa riskiä uudenlaiseen toimintatapaan. Tai ”säästetään” tekemällä kaikki itse.

Toinen syy on tietysti taloudellinen epävarmuus ja epäonnistumisen pelko. Jos bisnes ei lähdekään lentoon, miten hirveän noloa. Riskiä pitää ottaa sitä enemmän, mitä enemmän liikeidea edellyttää laitteita ja liiketilaa. Surulliset takaustarinat 1990-luvulta muistuvat herkästi mieliin. Suomalaiset eivät taida olla riskinottokansaa muutenkaan.

Koska yhä useampi suomalainen edustaa tänä päivänä ryhmää numero kolme, eli oman PÄÄomansa myymistä jalostetussa muodossa, olisi tärkeää päästä eroon vanhoista mielikuvista. Ehkä yrittäjyys on yksinkertaisesti liian kulunut kattotermi. Tarvitsemme uuden, joka kuvaisi enemmän positiivista asennetta ja rohkeutta kuin olosuhteiden pakosta syntynyttä ansaintalogiikkaa. Mikähän se olisi?

The post Ryvettynyt yrittäjä faceliftia vailla appeared first on Normisuorittaja.

Jostain kumman syystä niitä ei kuitenkaan pelialaa lukuun ottamatta tunnu löytyvän. Pelialastakin on kiinnostuttu vakavasti vasta nyt, kun mitään muuta ei ole.  Mutta muutoin yritykset jatkavat selviytymistaistelujaan tutuin keinoin: irtisanomalla ja ulkoistamalla.

Viime viikolla kaksi tahoa kiinnitti huomiota äärimmilleen pingotetun työelämän varjopuoliin: Himasen sinisessä kirjassa on edellytetty entistä parempaa johtamis- ja työhyvinvointiohjelmaa vastineena  pidennetyille työurille ja tuottavuudelle. Tätä ei kuitenkaan hallitusohjelmassa näy.  (Yllättyiköhän joku?) Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston professori Juha Hakala on huolissaan luovuuden heikkenemisestä työpaikoilla. Kun ihmisistä puristetaan kaikki irti, ei sisäänhengittämiselle löydy enää aikaa.

Parhaat ideat eivät synny valtavan paineen ja stressin alla. Ne syntyvät innostuksen ja optimismin vallassa, yhtä innostuneiden ihmisten keskellä. Vaan kuinka monen firman tuntiseurantajärjestelmästä löytyy vaihtoehto ”innostuminen ja innovointi”? Ei ihme että uutta Nokiaa ei näy. Työelämän innovaatioilmapiiri on yhtä kannustava kuin marraskuinen maanantaiaamu.

The post Tehokkuus tappaa luovuuden appeared first on Normisuorittaja.