Olen jo pitkään ostanut lähes kaikki tarvitsemani vaatteet (pl. alusvaatteet) ja useimmat kengätkin käytettynä, joten erilaiset “viiden vaatteen kampanjat” eivät juurikaan kolahda. Oman kulutuskäyttäytymisen uudelleenohjelmointi ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä, vaan on vaatinut ainakin omalla kohdalla ihan perustavalaatuisen muutoksen pukeutumisen ja identiteetin kytköksessä. Kun se oli purettu, hommassa ei ollut enää mitään kummallista.
Ehdottomasti ekologisinta on olla ostamatta mitään, mitä ei oikeasti tarvitse. Kakkosena tulee lainaaminen tai vuokraaminen ja hyvänä kolmosena käytettynä ostaminen. Vaatteiden kohdalla korostuu erityisesti vedensäästö: Ostamalla yhden T-paidan ja yhdet farkut käytettynä, vettä säästyy yli 7000 litraa eli saman verran mitä keskivertolänsimaalainen juo seitsemässä vuodessa. Koska niin moni uskoo tekevänsä vastuullisen valinnan ostamalla luomupuuvillatuotteita, sanon vaan, että luomupuuvilla ei tässä suhteessa ole yhtään sen ekologisempi kuin muu puuvilla. Kaikki neitseellisen puuvillan viljely ja valmistus vaatii hirveän paljon vettä.
Kun kohderyhmänä on naiset ja pienet lapset, saatavuusongelmaa ei ole
Moni vaatebrändi on perustanut oman “preloved”-kategorian verkkokauppaansa, ja varsinkin naisten ja pienten lasten vaatebrändien kohdalla nämä voivat olla ihan käteviä. Laadukkaiden ja hyväkuntoisten, jopa uudenveroisten vaatteiden löytäminen ei olekaan ongelma, jos olet nainen tai etsit vaatteita pienelle lapselle. Second hand -markkina nojaa tällä hetkellä voimakkaasti näiden kahden kohderyhmän varaan.
Ne teineistä, jotka ovat kiinnostuneita säästämään luontoa ja rahaa, shoppailevat varmasti ihan sujuvasti kirpparivaatteita kivijalkamyymälöistä tai verkosta. Mutta sitten on meitä, joiden lapsella on tarkka kriteeristö mitä hän haluaa, mutta jota ei voisi vähempää kiinnostaa vaatekaupassa juokseminen, vaan varsinainen hankinta on ulkoistettu vanhemmille. Tämä on myös hyvä, sillä jos lapsi ostaisi, hän ostaisi uutena. Mutta kun äiti ostaa, hän haluaa ostaa käytettyä.
Mistä siis hankkia second hand -vaatteita vaativalle varhaisteinille, varsinkin pojalle, jolle kelpaa vain tietyt merkit ja värit? Eikä vaate tietenkään saa näyttää käytetyltä. Oma lukunsa on vielä urheiluvälineet, kuten treenikengät tai uimaräpylät. Kun kengän pitää istua tiukasti eikä kasvuvaraa saa olla puolta numeroa enempää, tuntuu järjettömältä maksaa 70-150 euroa uusista, jotka ovat viimeistään seuraavalla kaudella liian pienet.
Alusta vs. verkkokauppa
Second hand -kaupat voi karkeasti jakaa kahteen kategoriaan: alustoihin, joissa yksityishenkilöt myyvät suoraan toisilleen sekä “perinteisiin” verkkokauppoihin, joissa tuote ostetaan yritykseltä. Molemmissa on puolensa. Myyjänä suosin tietysti alustaa, jossa saan itselleni koko hinnan, mutta ostajana on taas turvallisempaa suosia yrityksiä, jotka tekevät esimerkiksi laatutarkistuksen tuotteille. Olen ainakin itse havainnut pientä inflaatiota Tori-tuotteiden kuntoluokituksessa. Verkkokaupasta ostaessa voin aina odottaa melko hyvälaatuista tuotetta, koska myyntiin ei edes oteta korjausta vaativia.
Samalla on pakko todeta, että murrosvaihe, jossa elämme vielä pitkään, ei ole ollut suosiollinen kaikille verkkokaupoille. Nurin ovat menneet mm. Rekki ja vahankaytetty.fi. Itse hävisin useamman sadan euron arvosta myyntiä joitakin vuosia sitten, kun ehdin toimittaa ne kaikkein arvokkaimmat ja siisteimmät vaatteeni merkkibrändien kauppaan, joka menikin pian konkurssiin. (Olen jo unohtanut kaupan nimen!) Tässä valossa ennustankin Tori.fi:lle pitkää ikää. Kun vielä 15 vuotta sitten ykköskanava oli Huuto.net, kukaan ei enää edes muista sen olemassaoloa.
Second hand -vaatteet teini(poja)lle
Ostan vaatteeni pitkälti Emmystä, mutta teinien kohdalla se ei ole paras vaihtoehto. Vielä vuosi sitten tosin löysin sieltäkin lapsille lähes kaiken mitä tarvitsen, mutta nyt tilanne on toinen. Koska en käytä ”aikuisten” suosimia somekanavia kuten Facea tai Instaa, teinivaateostoksissa luotan kahteen digitaaliseen kivijalkaan: Toriin ja Sellpyhyn.
Tori on tietysti jo klassikko, ja sieltä löytyy hakuvahtia käyttämällä yleensä viikossa tai parissa juuri se mitä on etsinyt. Olen ostanut lapselle esimerkiksi Niken collareita ja collegeita sekä treenikenkiä ja muita urheiluvälineitä. Käytän paljon hakuvahteja. Yksittäisten vaatteiden ostaminen yksittäisiltä myyjiltä tulee tietysti pidemmän päälle kalliiksi, kun joka kerta pitää maksaa postituskulu erikseen. Tori-diilistä ollaan montaa mieltä, mutta itse olen kokenut sen hyväksi ratkaisuksi sekä ostajana että myyjänä. Se tuo alustaan turvallisuutta, joka on tähän asti ollut verkkokauppojen etu.
Ruotsalainen Sellpy on lasten ja varhaisteinivaatteiden aarreaitta, ainakin meille. Varsinkin ruotsalaisia merkkejä on runsaasti tarjolla. Olen ostanut todella hyväkuntoisia Polarn O. Pyret’n paitoja nuoremmalle ja monenlaisia paitoja, housuja ja lenkkarit varhaisteinille. Tykkään tavasta, jolla Sellpyssä kerrotaan käytettyjen vaatteiden ympäristöhyödyistä. Tästä ei voi tulla kuin hyvä mieli ostajalle. Samaa harrastaa myös PureWaste, mutta muualla en ole tähän törmännyt.
Sitten on vielä pakko mainita Tise, vaikka en käytä, osta enkä myy mitään sieltä. Kun törmäsin Tiseen ensimmäisen kerran, tajusin miten vahvasti itse elän edelleen verkkokaupan toista aaltoa, eli sellaista perinteistä, missä myytävä tuote on keskiössä. Tisen konsepti on nykyaikainen, yhdistelmä secondhandiä instagram/tiktok/whatever-henkeä, missä myyjä on vahvasti läsnä. Myyjä toimii itse tuotteidensa mallina. Ihmisiä kannustetaan esittelemään tuotteitaan inspiroivasti. Tämä toimii varmasti nuoriin, koska formaatti on täysin yhdenmukainen somekanavien kanssa.
Jos sinulla on vinkki hyvästä second hand -verkkokaupasta, josta saa teinien edellyttämiä merkkivaatteita, heitä vinkkisi kommenttikenttään!
Vastaa