… jonkun vaan täytyy huomata se.
Jussi Kiuru on koonnut johtajahaastatteluihin perustuvan teemallisen kirjan ”Sinussa on jotain erityistä – tarinoita johtajaksi kasvamisesta ja kasvun johtamisesta” (Laine Publishing 2022). Tarinoissa haastatellut kertovat oman kasvutarinansa, ja miten he itse pyrkivät ihmisiä johtamaan.
Merkittävä osa haastatelluista on luovien alojen (mainostoimistojen) johtajia. Siksi tarinoissa puhutaan paljon luovuudesta ja sen mahdollisuuksista. Vaikka haastateltujen ikiä ei kerrota, valtaosa heistä on astunut työelämään 1980-luvulla. Kokemusvuosia löytyy siis usein nelisenkymmentä. Taustoja on suurinpiirtein yhtä monta erilaista kuin haastateltavaakin. Juuri haastateltujen taustat tekevät kirjasta tavallisuudesta poikkeavan ja kiinnostavan.
Kirja on mukava ”välipala” eli helppolukuinen ja innostava. Kirjaa voi suositella kaikille, erityisesti heille, jotka ajattelevat etteivät ole itse luovia tai ettei luovuus liity omaan työhön. Luovuus kun mielletään edelleen turhan usein mystiseksi tai elämykselliseksi ”luovien ihmisten” jutuksi. Todellisuudessa kaikki ongelmanratkaisu on luovuutta.
Tässä vielä muutamia ajatuksia, mitä kirja minussa herätti.
Kyvykkyyttä ei edelleenkään tunnisteta
Tarinat vahvistivat käsitystäni siitä, miten iso merkitys esihenkilöillä ja kollegoilla on yksittäisen, ehkä lopulta varsin keskinkertaisenkin henkilön urakehitykselle.
Jokaisella meistä on jotain erityispiirteitä ja -vahvuuksia. Omalla sisäisellä motivaatiolla voi hyvällä tuurilla toki päästä pitkälle, mutta äärimmäisen tärkeää on, että joku ympärilläsi huomaa kyvykkyytesi, uskoo sinuun ja antaa sinulle mahdollisuuden – erityisesti silloin, kun kukaan muu ei niin tee.
Vaikka kirjan tarinoissa on nimenomaan käynyt näin onnellisesti, väitän, että valtava potentiaali menetetään joka päivä työelämässä vain siksi, että esihenkilöiden henkilöjohtamisen kyvykkyys on keskinkertaista tai heikkoa. Suurin osa potentiaalista jää näkemättä, koska työntekijällä käy niin sanotusti paska mäihä eikä hänen esihenkilönsä ole edes kiinnostunut tunnistamaan tiimiläisensä potentiaalia – esimerkiksi henkilökemiasta johtuen – kuin ehkä juuri siinä melko kapeassakin roolissa, jota hänet on palkattu tekemään. Excel-johdetuissa organisaatioissa luovuus ja diversiteetti ovat lopulta aina paitsiossa riippumatta siitä kuinka paljon niistä puhutaan. Eikä esihenkilöiksi edelleenkään hakeudu tarpeeksi sellaisia, joilla on ensisijaisesti aito halu auttaa ihmisiä onnistumaan ja menestymään.
Ajoituskin ratkaisee
Väitän, että myös ajoituksella on merkitystä. Hieman yleistäen kriittiset vuodet ovat siinä kolmenkympin molemmin puolin. Jos ponnahdus noina vuosina tiettyyn (itsensä tavoittelemaan) rooliin tai seuraavaan etappiin ei tapahdu, sinne on vaikeampaa ponnistaa myöhemmin. Ei siis mahdotonta, mutta vaikeampaa.
Normistomme on rakentunut niin, että potentiaali kuuluu nuoruuteen, mutta yli nelikymppisiltä sitä ei jostain syystä enää odoteta löytyvän. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan olemisen merkityksestä (=tuurista) on kirjoittanut mm. Malcolm Gladwell (Outliers).
Kukaan ei menesty yksin
Nuorempana kuvittelin, että on olemassa bisnessankareita, jotka todella luovat itse uransa tyhjästä omilla ansioillaan. Nykyään tiedän, ettei se ole mahdollista. Henkilö joka kertoo itsestään menestystarinaa puhtaasti omana ansionaan, kärsii joko heikosta itsetunnosta tai valehtelee – tai on yksinkertaisesti ylimielinen. Hän on vähintäänkin saanut vetoapua omalta lähipiiriltään, mutta todennäköisesti myös monilta muilta.
Kirja on saatavilla myös englanniksi nimikkeellä I see something special in you.
Vastaa