Avainsana-arkisto: kiertotalous

Voiko kiertotalous onnistua ilman kulutuksen vähentymistä?

Päiväkodin kaide

Iltaharrastusten vähentyessä otin työn alle pari helpohkoa edX:n kiertotalousverkkokurssia. Peruskurssi oli mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa, sillä keskieurooppalainen toteutus tarjoaa vähän uutta näkökulmaa Suomessa näkemääni kiertotalouskeskusteluun. 

Kurssin loppupuolen moduulissa keskusteltiin metallien kierrättämisestä. Videolla professori kehottaa opiskelijaa arvaamaan, miten kauan kestää, että alumiini kiertää (lähes) 100 %:sti niin, että tarve (inflow) ja kiertoon vapautuva alumiini (outflow) ovat tasapainossa eikä neitseellistä alumiinia enää tarvita. Minun arvaukseni taisi olla 30 vuotta, mikä tuntui vähän pessimistiseltä. No, sehän oli todella raskaasti pieleen. Oikea vastaus: 100 vuotta. 

100 vuotta on ihan käsittämättömän pitkä aika – emme edes tiedä millaista elämä ekokriisin keskellä on 100 vuoden päästä. Mihin näin pitkä aikajänne perustuu?

Yksi peruste on tietysti se, että metallina alumiini ”sitoutuu” tuotteisiin hyvin pitkäksi aikaa. Suurempi syy on kuitenkin se, että niin kauan, kun maapallon väestömäärä, elintaso ja kulutus kasvavat, markkinoille ei tule vapautumaan riittävästi alumiinia, jotta kasvavaan kysyntään pystyttäisiin vastaamaan. Tarpeeksi korkeaan kierrätysasteeseen päästään vasta kun kulutus tasaantuu, ja outflow ja inflow ovat balanssissa. Väestökasvuennusteen mukaan kasvu tasoittuu noin seuraavan sadan vuoden päästä. Tällöin myös raaka-aineiden tuotanto ja kulutus voisivat tasoittua. 

Vähän mittakaavaa. Primary aluminium production: http://www.world-aluminium.org/statistics/primary-aluminium-production/#linegraph

Tämä sama ilmiö taitaa toteutua muidenkin raaka-aineiden kohdalla. Vaikka kierrätysmateriaaleja hyödynnetään koko ajan enemmän, niiden suhteellinen osuus kokonaistarpeesta vähenee. Kulutus kasvaa nopeammin kuin kierrätysaste.

Onko siirtyminen kiertotalouteen siis suuri ja saavuttamaton unelma maailmassa, jossa kulutus vain kasvaa?

Kun suomalaiset puhuvat kiertotaloudesta vaihtoehtona lineaaritaloudelle, keskusteluissa keskitytään paljon fossiilittomaan energiantuotantoon ja raaka-aineiden kiertoon. Tämä on luonnollista, sillä neitseellisten luonnonvarojen järjetön ylikäyttö tuhoaa pallomme. Raaka-aineiden kierrätys on keskeinen keino edistää kiertotaloutta, luoda uutta liiketoimintaa ja työpaikkoja ja ennen kaikkea vähentää merkittävästi päästöjä. Ilmastonmuutoksen hidastamisen näkökulmasta erityisesti autoihin ja rakennuksiin sitoutunut teräs, betoni, alumiini ja muovi pitäisi saada kiertämään

Kiertotalous kuudessa minuutissa.

Insinöörivetoisessa kulttuurissamme paljon vähemmän keskustellaan kiertotalouden edellyttämästä talouden ekosysteemistä ja välttämättömästä ostokäyttäytymisen muutoksesta. Muutoksen tarpeesta puhutaan paljon, mutta miten ja milloin tämä muutos tehdään, mitä se meiltä konkreettisesti edellyttää – tämä muutoksen polku jää välillä epäselväksi. 

Onneksi kiertotaloudessa ei ole kyse pelkästään raaka-aineista. Yhtä lailla kyse on

  • palvelutaloudesta, jossa hyödykkeitä tuotetaan ja käytetään palveluna. Mikään (paitsi oma asenteemme ja omistaminen vaurauden symbolina) ei estäisi meitä siirtymästä jo nyt palvelutalouteen esimerkiksi liikenteen, pukeutumisen tai vaikkapa sisustamisen osalta. Ehkä kiertotalouden rinnalla tulisikin puhua palvelutaloudesta (tai palvelu- ja kiertotaloudesta).

Erityisesti ympäristöalan asiantuntijat korostavat systeemisiä ratkaisuja ja totta kai, ilman niitä emme voi onnistua. Mutta ajan henkeen kuuluu, että kun fossiililobbarit lompakkoineen kuiskivat kulisseissa, poliitikot eivät saa tehtyä näitä isoja, välttämättömiä päätöksiä ilman kansan vahvaa painetta tukea. Kun saamme ihmiset muuttamaan arvojaan ja asenteitaan, he myös äänestävät niiden pohjalta ja vaativat poliitikoilta oikeita päätöksiä. Arvo- ja asennemuutos synnyttää kierteen, missä päättäjät joutuvat tai saavat tehdä parempia päätöksiä, ja päätökset muokkaavat puolestaan ihmisten asenteita.

Vaikka alumiini ei kiertäisi kunnolla vielä sataan vuoteen, suljettu kierto voidaan saavuttaa arvojen, asenteiden, päätösten ja tekojen syklissä.

Palvelutaloudessa kysymys on businessmalleista, joita on mahdollista rakentaa jo nyt.

Les matières recyclées – Koko karderoobi kierrätysmateriaaleista osa 2

Kirjoitin reilu vuosi sitten miten hankalaa tai helppoa olisi hankkia pelkästään kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita. Voit lukea postauksen täältä ja lastenvaatteita koskevan postauksen täältä. Nyt on kuitenkin aika päivittää tilannetta, sillä markkinat kasvavat ja uusia kiinnostavia vaihtoehtoja on tuloillaan. 

Varo viherpesua

Ensin varoitus. Vastuullisuus on tällä hetkellä kuuminta hottia, vaikka kukaan ei tunnu tietävän, miten se tulisi määritellä tai rajata. Tämä on kasvattanut ilmiötä, missä sustainable-label lyödään röyhkeästi sellaistenkin tuotteiden päälle, joiden tuotantoprosessi tai materiaalivalinnat eivät kestä tarkempaa tarkastelua. Koska yrityksille vastuullisuus voi tarkoittaa melkein mitä vaan (ja valitettavan usein melko vaatimattomiakin tekoja), on tärkeää määrittää itselleen, mitä vastuullisuudelta tai ekologisuudelta odottaa. Onko se lähituotantoa, sosiaalista vastuullisuutta, kierrätettävyyttä vai mitä? 

Aidosti vastuullisen vaatebrändin erottaa siitä, että sen takana on ihmisiä, joiden toimintaa ohjaavat ensisijaisesti ideologia ja arvomaailma, ja he myös pystyvät perustelemaan syyn olemassaoloonsa. Uuden aallon asiakkaita ei enää vakuuteta pelkillä mielikuvilla tai fiiliskuvilla vaan brändin pitää kristallisoida arvonsa ja viestiä niistä vahvasti – tunteella. Toiminta- ja tuotantoprosessit esitellään läpinäkyvästi. Vasta sen jälkeen tulevat tuotteet. 

Pikamuotifirmat käyttävät vastuullisuutta usein pääbrändinsä kirkastamiseksi. Ne ovat yksi toisensa jälkeen tuoneet markkinoille oman ”sustainable collectionin” samalla kun muu tuotanto pyörii vanhaan malliin. Kaikki eivät anna tuotteistaan edes yksityiskohtaista tietoa. Joka tapauksessa ”recycled cotton” voi todellisuudessa tarkoittaa n. 10-20 %:n osuutta vaatteen puuvillasta. ”Sustainable choice” voi tarkoittaa pientä luomupuuvillan osuutta vaatteen kokonaismateriaalimäärästä. Kannattaa olla tarkkana. Ei ainakaan kannata uskoa muotitermejä ilman läpinäkyviä perusteluja. 

Tyypillisin ”ekovalinta” näyttää tällä hetkellä olevan luomupuuvillan ja kierrätetyn polyesterin yhdistelmä. Polyesterin kierrätys on teknologisesti pitkällä ja ilmeisesti kangas on ihan yhtä kestävää kuin neitseellinenkin. 100 %:n kierrätyspuuvillan osalta – näin olen ymmärtänyt – ongelmia tuottaa vielä kuidun lyhentyminen kudontavaiheessa. Toisaalta näitäkin vaihtoehtoja jo on, joten ongelma on täysin ratkaistavissa, ellei jo ratkaistu. 

Ranska nousussa

Kansainvälistä ymmärrystään olisi hyvä välillä päivittää muullakin kuin englannin kielellä, sillä esimerkiksi Länsi-Euroopassa tapahtuu tällä hetkellä paljon mielenkiintoisia asioita. Kierrätysvaatteiden valmistus nousee samaa tahtia kuin teknologia taustalla kehittyy. Tämä on tärkeä osa-alue, koska Suomessakin olisi tilaa uusille kiertotalousinnovaatioille Purewasten ja Infinited Fiberin rinnalle.

 C-ranskani on vähän ruosteessa, mutta jos oikein ymmärsin, Hopaalin koko tuotanto perustuu kierrätysmateriaaleihin ja tuotteet myös valmistetaan pääosin Ranskassa. Mallit ovat varmasti suomalaiseen makuun sopivia, sillä ne ovat yksinkertaisia ja eleettömiä, mutta onneksi myös värikkäitä.

Nainen jolla viininpunainen kierrätysmateriaalista valmistettu paita.
Hopaalin vaatteet ovat eleettömiä, mutta onneksi myös värivaihtoehtoja löytyy mustan ja harmaan lisäksi.

Niinikään ranskalainen Montlimart valmistaa Ranskassa miehille kierrätysmateriaaleista vaatteita. Osa valikoimasta on kokonaan kierrätetystä materiaalista ja osa luomupuuvilla+kierrätetty polyesteri -yhdistelmää.

Toisella ranskalaisella vaatevalmistaja Picturella on sivuillaan laskuri, jolla voi simuloida tulevan hankintansa hiiljalanjälkeä. Laskurin ehdoton ykkösarvo on siinä, että se pakottaa meidät kehittämään ajatteluamme ja suunnittelemaan vaatteen elinkaaren: kauanko ajattelen käyttää vaatetta, miten usein pesen ja miten kuivaan, mitä tapahtuu vaatteelle sen jälkeen, kun en enää halua käyttää sitä. Picturen rohkeus ottaa kantaa ilmastonmuutokseen ja tapa esitellä yrityksen omaa vastuullisuutta ja tavoitteita on esimerkillistä. Picturen käyttämistä materiaaleista ainoastaan polyesteri on 100 % kierrätettyä, puuvilla on luomupuuvillaa. 

Monen muun valmistajan tavoin Picture lisää läpinäkyvyyttä ja asiakkaiden ymmärrystä esittelemällä valmistusprosessinsa.

Nyt kun ulkoiluvaatteista on puhe, rapakon takana amerikkalainen Recovery on erikoistunut kierrätysmateriaaleista valmistettuihin ulkoilu- ja retkeilyvaatteisiin. Recovery myös kampanjoi vahvasti Yhdysvaltojen luonnonpuistojen puolesta.

Ecoalfin valmistama T-paita sisältää vahvan statementin: Because ther is no planet B.
Tämä Ecoalfin T-paita on valmistettu kierrätysmateriaalista.

Espanjalainen Ecoalf panostaa vahvaan brändiin ja selkeään viestiin: Because there is no planet B. Vain osa Ecoalfin tuotteista on tehty kierrätysmateriaaleista, joten vaikka kantaaottavuus puhuttelee, kannattaa tarkistaa mistä materiaalista tuote on valmistettu. Ecoalfin vahvuus on kuitenkin monipuolisuus: vaatteiden lisäksi löytyy esimerkiksi kenkiä ja laukkuja. Sivustolla on myös hyviä artikkeleita.

Salvage, joka on yksi brittiläisen Continental Clothingin brändeistä, valmistaa 100 %:sti kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita. 

Naisten alusvaatteet – ei vieläkään kunnon vaihtoehtoja

Vuosi sitten tuskailin erityisesti alusvaatevaihtoehtojen puutetta. Edelleen naisten alushousuja on lähes mahdotonta löytää kierrätysmateriaaleista valmistettuna, varsinkaan 100%:sti. Valtaosa naisten ”vastuullisista” alusvaatteita on valmistettu luomupuuvillasta tai modaalista. 

Kun meillä on olemassa oma kotimainen merkki The Other Danish Guy, on vaikea ymmärtää, miksei samalla tekniikalla voi valmistaa vähän erimallisia housuja naisille. 

Yksi vaihtoehto on kuitenkin muutamat Reformationin alusvaatteet, jotka valmistetaan Italiassa. USA:ssa toimii myös Naja, joka valmistaa suurelta osin kierrätysmateriaalista tehtyjä alusvaatteita. On kuitenkin epäselvää, voiko tuotteita tilata Eurooppaan. Arvin Goodsin alusvaatteita saa tilattua USA:n ulkopuolelle, mutta mahdollisista palautuksista vastaa kuluttaja itse. 

Sukkarintama kehittynyt hienosti

Noukin mustat sukat on valmistettu kierrätyspuuvillasta.
Suomalaisen Noukin Kaarna-sukat on valmistettu kierrätyspuuvillasta.

Sukkarintamalla tilanne on sen sijaan parantunut selvästi: suomalainen Sidoste toi markkinoille Purewasten materiaaliin perustuvat kierrätyspuuvillasukat. Itselläni on näitä jo kolmet, voin lämpimästi suositella. Samaan kierrätysmateriaaliin perustuvia sukkia omalla kuosilla valmistaa myös suomalainen Nouki. Purewaste on aktiivinen sopimusvalmistaja, joten heidän materiaaliinsa perustuviin sukkiin voi törmätä muuallakin. 

Myös yhdysvaltalaisella Arvin Goodsilla on laaja ja värikäs valikoima kierrätysmateriaalista valmistettuja sukkia. Edelleen hyvää perusvalikoimaa tarjoaa Swedish Stockings ja aiemmin mainitun ranskalaisen Hopaalin valikoimassa on myös sukkia.

Farkkuja kierrätysmateriaaleista saamme odottaa

Koska farkut ovat tärkein arjen vaatteeni, olen odottanut kiertotalousfarkkuja jo pitkään.

Moni farkkuvalmistaja mainostaa tuotteitaan vihreillä sustainable-labeleilla tai recycled cotton –merkinnöillä, vaikka todellisuudessa kierrätyspuuvillan osuus voi olla vain 20 %. Kannattaa siis lukea tuoteseloste tarkkaan tai kysyä lisätietoja ennen ostopäätöstä. 

Levi’s on ilmoittanut kohta kolme vuotta sitten tavoitteekseen valmistaa vuoteen 2025 mennessä kaikki farkkunsa 100 % kierrätyspuuvillasta. Prototyyppi julkistettiin jo vuonna 2016 yhteistyössä Evrnun kanssa, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Yhteistyötä tämän tavoitteen saavuttamiseksi Levi’s tekee ilmeisesti myös suomalaisen Infinited Fiberin kanssa.  

Sillä aikaa kun muut suunnittelevat, Tommy Hilfigeriltä on jo saatavilla muutamia farkkumalleja kokonaan kierrätetystä puuvillasta, esimerkiksi tämä naisten mom fit -malli ja miesten carpenter-malli. Valikoima on kuitenkin toistaiseksi aika suppea ja kierrätyspuuvillaa käytetään vain osana kokonaismateriaalia.

Entä vanhojen farkkujen kierrätys? Kiertotalouden hengen mukaisesti pitäisi tavoitella suljettua kiertoa, missä tekstiili palaa aina uudelleen raaka-aineeksi. Suomessa Finlayson on tehnyt (paitsi näyttäviä markkinointikampanjoita) hyvää työtä ottamalla vanhoja farkkuja vastaan ympäri vuoden. Farkuista valmistetaan kierrätystuotteita.  Maailmalla hankkeita on useitakin. Yksi esimerkki on Blue Jeans Go Green, jossa farkuista valmistetaan eristettä.

Mistä aloittaa?

”Vastuullisuusshoppailu” kuulostaa hauskalta ajanvietteeltä, mutta on tärkeää muistaa, että ensisijainen tapa vaikuttaa on kulutuksen vähentäminen. Katkaise mielihyväshoppailun kierre, osta vain tarpeeseen ja kun ostat panosta ajattomaan designiin ja laatuun tai hyödynnä laadukkaita kirpparivaihtoehtoja. Jos jatkuva vaatteiden ostaminen on vahva osa identiteettiäsi, kokeile Vaatepuun kaltaisia vaihtoehtoja uuden ostamisen sijaan.

Ihmiskunta tienhaarassa

Tienhaarassa-kirjan kansi.


Mari Pantsarin ja Jouni Kerosen Tienhaarassa – johtajuus ilmastonmuutoksen aikakaudella (Docendo 2019) käsittelee ymmärrettävästi ja monitahoisesti tilaa, johon olemme ihmiskuntana maapallomme ajaneet. Kirja tarjoaa hyvää taustatietoa ja perspektiiviä ilmastonmuutoksesta käytävään keskusteluun. Se on mielenkiintoinen ja yleissivistävä ja siksi suositeltavaa luettavaa ihan kaikille yläkouluikäisistä ylöspäin. Lukijana ymmärrän nyt aikaisempaa paremmin, miten ongelmia on yritetty tuoda esille ja ratkaista jo vuosikymmenten ajan siinä välillä onnistuen – ja useimmiten onnistumatta. Kirjailijat esittävät myös kolme vaihtoehtoista tulevaisuusskenaariota, joista joudumme valitsemaan. Tai sitten ilmasto valitsee puolestamme.

Kirjan alkuosa on varsin synkkää luettavaa, syystäkin. Ilmastonmuutoksessahan ei ole millään muotoa kyse pelkästään ympäristöongelmasta, vaan kasvuun ja kuluttamiseen kytkeytyvistä monimutkaisista, poliittisista ja yhteiskunnallisista rakenteista, joiden tunnistaminen ja murtaminen ilman yhteistä tahtoa on hidasta ja haastavaa. Talouden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen nykyjärjestelmällä ajaa ohi kaiken muun, ilmastonmuutoksenkin. Luopuminen on vaikeaa, koska ihminen ei pysty luottamaan siihen, että tilalle tuleekin jotain parempaa. 

On yllättävää, kuinka nykytilanteeseen johtanut elämäntyylimme on lopulta vain muutaman sukupolven mittainen. Puhumme kiertotaloudesta “uutena” asiana, vaikka vielä isovanhempiemme lapsuudessa se oli yleinen materiaalien käyttöä ohjaava ajattelu. Oli myös hätkähdyttävää lukea, kuinka 1990-luvulla ilmastonmuutoksen arvioitiin olevan Suomelle hyvä asia. Epäilemättä aika moni suomalainen ajattelee juuri nytkin, kuinka entistä lämpimämmät kesät kuulostavat vain positiiviselta asialta ja puolitoista astetta mitättömältä muutokselta.

Vastapainona synkälle nykytilanteelle kirjassa nostetaan esille myös onnistumisia: mitä uusia mahdollisuuksia  ja teknologioita meillä on jo nyt tai pian käsissämme ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Tämä osio loi ainakin minuun uskoa ja innostusta ja nosti motivaatiota päästä itsekin joskus jollain tapaa mukaan luomaan muutosta. Se, että meillä on jo olemassa ratkaisuja mutta emme vain ota niitä käyttöön, kertoo kuinka vahvasti todellinen ongelma on rakenteissa ja mindsetissä. Teknologiasta ei ole ihan kauheasti apua ellei sitä käytetä. 

Pantsarin ja Kerosen kirjan loppuosa on varattu selkeälle kannanotolle ja toimenpide-ehdotuksille. Viesti on suunnattu päättäjille, erityisesti EU-tasolle. Meillä on kolme vaihtoehtoista tietä edessämme: nykymallinen kulutuksen jatkaminen (pannuhuone), systeeminen ratkaisu tai kieltotalous. Konkreettiset toimenpiteet liittyvät esimerkiksi päästökaupan kehittämiseen sekä erityisesti minua ilahduttaneeseen kansalaisviestintään ja ilmastotekoihin kannustamiseen.

Hiukan harmillisesti tämä vaihtoehtoihin ja ratkaisuihin keskittyvä osio oli vain noin parinkymmenen sivun mittainen. Vaikka kirjan alkuosa on kiinnostavaa ja tarpeellista, olisin toivonut johtajuudelle enemmän painotusta. Tämän lisäksi olisin kaivannut kirjaan myös vahvempaa tiedon visuaalista kiteyttämistä: vaikka sitten simppeleitä piirakoita ja graafeja. Kustannustoimittajan silmälasein katsoen huomasin monessa kohtaa, että kirjaa tehdessä on tullut vähän kiire. Mutta kiirehän meillä onkin.

Tienhaarassa-kirjan kirjailijapalkkiot lahjoitetaan nuorten ilmastotyöhön. Jos kirjasta otetaan uusi painos, suosittelen tämän tiedon sekä hashtagin  #nytonpakko lisäämistä kanteen.

Markkinointivoimat pitäisi valjastaa kestävyyskriisin ratkaisemiseksi eikä sen kiihdyttämiseksi.
Uskon, että moni meistä markkinointibisneksessä työskentelevistä ohjaisi hyvin mielellään osaamisensa nimenomaan kestävyyskriisin ratkaisemiseksi. Tämä on hyvä esimerkki rakenteellisesta ongelmasta: Koska talous perustuu jatkuvaan kasvuun, markkinointipalveluja ostetaan vain kasvun vauhdittamiseksi. Markkinointi on psykologiaa ja sen tarkoitus on vaikuttaa ihmiseen. Totta mooses tätä vaikutusta voidaan suunnata myös päinvastaiseen suuntaan eli kulutuksen vähentämiseen – kun vaan joku pyytäisi!

Tienhaarassa herätti paljon ajatuksia. Tässä pari.

Muutos ei synny ilman tunnetta

Omasta näkökulmastani ilmastokeskustelua on käyty pitkään ensisijaisesti “ympäristötohtoreiden” kesken ammattilaiselta ammattilaiselle – kiihkottomasti, faktavetoisesti ja jopa etäisyyttä muihin ihmisryhmiin ottaen. Tämän seurauksena tiedeyhteisö jää helposti kasvottomaksi varoittelijaksi. Johtajuus ilmastonmuutoskeskustelussa on kuitenkin myös kasvojen antamista näkemyksille ja ratkaisuille – ei vain ongelmille. Niiden, jotka tietävät mitä pitää tehdä, pitäisi rohkeammin tulla esille.

Tienhaarassa-kirjan yksi keskeinen ansio on nykyaikainen asiantuntijuus: kryptisen ja etäännyttävän ammattislangin sijaan kirjoittajien teksti on ymmärrettävää, helppotajuista ja ennen kaikkea rohkeasti kantaaottavaa ja tunteita herättävää. 

Tämä onkin minun viestini ympäristöihmisille: Faktat ovat vaikuttamisen lähtökohta, mutta ne eivät riitä. Jos halutaan tekoja, on viesti on muotoiltava niin, että se synnyttää vastaanottajassa – päättäjässäkin – tunteen. Tunnetta seuraa uudenlainen ajattelu, mistä seuraa halu tehdä asioita uudella tavalla.

Ilmastojohtajuus on hukassa

Sain kirjasta vahvistusta käsitykselleni, että ilmastonmuutosta, joka on todennäköisesti koko ihmiskuntamme vaikein koskaan kohtaama ongelma, ei pystytä hidastamaan riittävästi nykyisellä nelivuotiskauteen nojaavalla poliittisella järjestelmällä, jossa päätöksentekoon yrittävät vaikuttaa lukuisat taustaorganisaatiot lobbareineen; on fossiilituet sekä jatkuvaan kasvuun perustuva ja tähtäävä talousmallimme.

Minulle ilmatojohtajuudessa on paljon samaa kuin yritysten johtamisessakin: asetetaan tavoitteet ja luodaan strategia niihin pääsemiseksi; sitten ryhdytään tekemään päätöksiä ja toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyseenalaistetaan vanhaa ja tarvittaessa luodaan täysin uusia käytänteitä ja innovaatioita. Lisäksi näistä asioista, sekä ennen kaikkea muutosten kautta syntyvistä hyödyistä, pitää viestiä aktiivisesti ja läpinäkyvästi kaikille osapuolille, ei vain omalle viiteryhmälle.

Valitettavasti en tunnista yhteiskunnassamme tämäntyyppistä toimijaa.

Talousjärjestelmämme vaatisi ajattelun, arvojen ja toiminnan uudistamista. Tämän lisäksi tarvitsemme täysin uudenlaisen ilmastopoliittisen ja itsenäisen organisaation, joka voi tehdä välttämättömiä, tutkittuun tietoon perustuvia ja perusteltuja ylisukupolvisia päätöksiä Suomessa. Päästöt pitää saada nopeasti laskuun, mutta on päivänselvää, että tällä hetkellä kaikki ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi 1,5 asteeseen tähtäävät suunnitelmat ja toimenpiteet tapahtuvat liian hitaasti. Nyt kun tämä on oikeastaan jo tunnistettu ja sanottu ääneen, mitä voimme asialle tehdä?

Lastenvaatteet kierrätysmateriaaleista

Lähes vuosi sitten kaivelin internetiä ristiin rastiin tavoitteena rakentaa vaatekaappi, joka sisältäisi vain kierrätysmateriaaleista tehtyjä vaatteita. Havaitsin, että tavoite oli lähes mahdollinen naisten alusvaatteita lukuun ottamatta. 

Vaikka olen käytännössä lopettanut pikamuodin ostamisen ja muutenkin vähentänyt rankasti vaatehankintoja, lapsille vaatteita on pakko ostaa. Paitoja löytää halutessaan käytettynä, mutta erityisesti housut ovat ongelmalliset, sillä ne tahtovat kulua loppuun ennen ”seuraavaa kierrosta”.  Samoin sukat. Myös ulkoiluhaalarit kestävät lopulta aika huonosti käyttöä (paitsi LassieTecin kumihaalarit, jotka ovat muutenkin täydelliset Suomen keleihin). 

Tarjolla myös kotimaisia vaihtoehtoja 

Uusi pulahdus internet-maailmaan paljasti, että kierrätysmateriaaleista valmistettujen lastenvaatteiden lipunkantajana toimii tällä hetkellä Mini Rodini. Heillä on laaja valikoima erityisesti ulkovaatteita, joissa kaikissa on käytetty GRS-sertifioitua kierrätysmuovia. Ihan 100 %:nen ei kierrätysmateriaalien käyttöaste ole, mutta selkeästi sinne kuitenkin tähdätään.  

Jos kuitenkin haluaa suosia suomalaista ompelua, täältä kotikaupungistani Jyväskylästä löytyy pieni lastenvaatemerkki Po-No Design, joka on valmistanut Pure Wasten kierrätyspuuvillasta collegehousuja pienille lapsille. Tiedustelin valmistajalta housujen saatavuutta, ja tällä tietoa niitä tulee taas valitettavasti vasta kevääksi.

Lasten Mainio Pure Basics -hupputunikat valmistetaan Pure Wasten kierrätyskankaista.
Ehkä hieman harmittaa, että näiden Mainion kierrätystekstiilistä valmistettujen hupparitunikoiden rinnalle ei ole tavallista hupparia, joka sopisi myös pojalle. Kuva Mainion verkkokaupasta.

Pure Waste dominoi kotimaan markkinoita vähän joka suunnalla, sillä jos kyseessä on kierrätystekstiilistä valmistettu vaate, materiaali on lähes aina lähtöisin heiltä. Näin on myös vastikään julkaistun, myös isommille lapsille vaatteita sisältävän Mainio x Pure Waste Pure Basics -vaatemallistonkin suhteen. Ihmettelin ensin Star Wars -henkisiä ”kaapuja”, mutta luin myöhemmin jostain, että juuri tämäntyyppiset vaatteet ovat suunnittelun näkökulmasta ekologisia, sillä hukkapaloja syntyy vähemmän.

Lasten urheiluvaatteita saa myös kierrätysmuovista. Ainakin Adidas valmistaa niitä. Lasten sukkia tai alusvaatteita en sen sijaan onnistunut löytämään. Näitä Sidoste-kierrätyspuuvillasukkia valmistetaan vain aikuisten koossa. 

Lasten värikäs verkka-asu.
Onneksi kierrätyspolyesteri ei vaikuta kuosien suunnitteluun. Kuva Adidaksen sivuilta.

Sokerina pohjalla kotimainen, maaseutumiljööseen suunniteltu lasten leikkimatto, joka on sekin tehty kierrätyspuuvillasta. Kaikkea ne keksii. 

Kierrätysmateriaalia ei tunnisteta erottautumistekijäksi

Jotain vaihtoehtoja siis jo on, mutta paremminkin voisi mennä. Näyttää siltä, että useimmille vaatemerkeille kierrätysmateriaalien käyttö ei vielä ole erottautumistekijä, vaikka sitä se nimenomaan todellisuudessa olisi.

On tietenkin selvää, ettei kierrätystuotteista ole kilpailemaan hinnalla marketteja ja pikamuotia suosivien ostajien euroista. Uskon silti, että kun tietoisuus tekstiiliteollisuuden kuormittavuudesta kasvaa, myös kierrätysmateriaalien kysyntä nousee ja hinnan merkitys pienenee. Tiedän, että moni pitää esimerkiksi luomupuuvillaa vastuullisena valintana. Minun arvomaailmassani yksikään neitseellisestä raaka-aineesta valmistettu tuote ei yllä vastuullisuudessa samalle tasolle kuin se, joka perustuu kierrätettyyn raaka-aineeseen.

Jäähyväiset sekajätteelle

Jätehuoltoyhtiömme viestitteli viime vuoden puolella pakollisen perusmaksun käyttöönotosta. Asiakastiedotteessa kerrottiin, että suurimmalla osalla perusmaksu ei vaikuta kokonaiskustannuksiin – joillakin ne voivat jopa laskea. 

Mökkimme jätekuljetuksen vuosikustannus nousi perusmaksun myötä 60 %. Onneksi puhumme vain kymmenistä euroista, ja taloutemme kyllä kestää tämän investoinnin (sekä todennäköiset lähivuosien korotukset).   

On kuitenkin aika väsynyttä maksaa yhä enemmän palvelusta, eli kiinteistön rajalla nököttävän sekajäteastian tyhjennyksestä, jota emme oikeastaan tarvitse ja joka ei sellaisenaan vastaa enää arjen tarpeitamme. 

Tässä muutama käytännön fakta:

  1. Jätekuljetuksen tilaaminen haja-asutusalueelle ja mökeille on pakollista. Meidän on siis pakko a) tilata (vähintään) sekajätteen nouto ja b) maksaa tyhjennyksen lisäksi koko vuodelta perusmaksu, vaikka käytämme mökkiä vain kesäaikaan. 
  2. Lajittelemme tarkasti myös kaikki mökillä syntyvät jätteet, joten kuljetamme joka tapauksessa itsenäisesti pois muovin, lasin, metallin ja kartongin (biojätteen kompostoimme). Sekajätettä meidän ei kuitenkaan kannata viedä, koska maksamme sen noudosta. Se jätetään jäteastiaan odottelemaan jätekuljetusautoa, kun muut jätelajit kulkevat kauppareissun yhteydessä hyötykeräyspisteeseen. Järkevää? Resurssiviisasta?
  3. Mökkitiellä on juhannukselle asti roudan takia painorajoitus, mikä estää jäteauton käynnit. Ihmeen kaupalla pystymme vastuullisesti hoitamaan myös sekajätteen poiskuljetuksen alkukesän ajan. Loppukesäksi otamme sitten kuuliaisesti lakisääteisen jätekuljetuksen. 

Surullista on se, että tämä sekajätekeskeinen asiakassuhde ei varsinaisesti kannusta jätteiden lajitteluun: mitä tarkemmin lajittelemme, sitä vähemmän tuotamme sekajätettä ja sitä enemmän maksamme suhteessa sen noudosta. Voi sanoa, että pussilla on jo aikamoinen hintalappu. 

Toisaalta en yhtään ihmettele, jos nykyinen prosessi ei kaikilta osin toimi. Sanoohan sen nyt järkikin, ettei voi olla taloudellisesti kannattavaa ajattaa isoa jäteautoa maaseudun pikkuteillä poimimassa jätepussukoita sieltä täältä. Mutta olisiko erilaisten ”hintainnovaatioiden” sijaan fiksumpaa soveltaa asiakaslähtöistä palvelumuotoilua? Ilmainen vinkki: jäteyhtiön asiakas ei ole kiinteistö, vaan ihminen. Ja ihminen, joka lajittelee jätteensä kotona, haluaa tehdä sen myös mökillä, työpaikalla, kuntosalilla, leikkipuistossa, hotellissa ja ulkomaanmatkoilla. Ei hän yhtäkkiä heittäydy piittaamattomaksi assholeksi, joka surutta donkkaa banaaninkuoret ja metallitölkit sekajäteastiaan ja nauraa päälle. Asiakas haluaa lajitella, mutta jäteyhtiötä kiinnostaa vain onko sekajätteen nouto kunnossa.

Asiakaslähtöistä olisi esimerkiksi: 

  1. Asiakas voisi itse arvioida, tarvitseeko hän omaa sekajätteen tyhjennystä lainkaan, vai riittäisikö esimerkiksi lähimmän päätien varteen rakennettu yhteinen aluekeräyspiste, jonka piiriin hän voisi liittyä vuodessa tietyksi ajanjaksoksi. Jätelaissa on kaikenlaista pakollista, mutta on kummallista, miksei tämän vaihtoehdon tarjoaminen haja-asutusalueilla ole pakollista.
  2. Asiakkaan ei tarvitsisi maksaa samalta ajalta useampaa päällekkäistä, esim. kodin ja vapaa-ajanasunnon perusmaksua.
  3. Jos sekajäte haetaan omasta jäteastiasta, tyhjennysväli voisi olla kiinteästi kaikille 3 tai 4 viikkoa, mikä tehostaisi ajan ja resurssien käyttöä ja laskisi kustannuksia. 
  4. Ennen kaikkea asiakaslähtöistä olisi miettiä, onko sekajätteen kerääminen kiinteistökohtaisesti ylipäätään se, mitä asiakkaat tarvitsevat vai olisiko tänä päivänä jo tarvetta ihan uudenlaiselle mallille, joka vastaisi mökkiasukkaiden tarpeita, kannustaisi vähentämään ja lajittelemaan jäte, ja olisi myös jätekuljetuksen kannalta järkevää bisnestä.

Tämä vaatisi kuitenkin sen, että ihan oikeasti laitettaisiin hetkeksi lakipykälät, velvollisuudet, ”ei toimi meillä”, ”emme vastaa tästä” ja muut laitostumista edistävät meriselitykset sinne sekajäteastiaan – istuttaisiin alas, kuunneltaisiin asiakkaita, luotettaisiin ihmisten hyvyyteen ja mietittäisiin sitten, miten asiat pitäisi tehdä. Asiakaslähtöisesti.