Avainsana-arkisto: kiertotalous

Mitä kaikkea voisimme ostaa palveluna, mutta emme osta (tai tuota)?

Vaatepuun piste sijaitsee Jyväskylässä KOTO Designmarketin yhteydessä Yliopistonkadulla.

Lineaaritalouden ydin muodostuu jatkuvasta ja kasvavasta neitseellisten materiaalien ja tuotteiden kuluttamisesta. Kiertotalouden ydin muodostuu tuotteiden ja materiaalien elinkaaren pidentämisestä ja uudelleenkäytöstä, ns. suljetusta kierrosta. Kiertotaloutta edistää tuotteiden ostaminen palveluna, sillä tällöin sekä tuottajan että käyttäjän edun mukaista on pitää tuote hyväkuntoisena ja käytössä mahdollisimman pitkään. 

B2B-sektorilla moni asia ostetaan jo palveluna alkaen työpöydistä, matkapuhelimista ja tietokoneista. Yksityisasiakkaina olemme kuitenkin vielä tiukasti kiinni lineaaritalouden ytimessä. Keskeinen syy tähän on neitseellisen raaka-aineen halpa hinta, jota vastaan kierrätysmateriaalin on vaikea kilpailla ilman lainsäädännöllisiä tai verotuksellisia muutoksia. Lähes aina on myös halvempaa ostaa uutta kuin korjata vanhaa. Tuotteiden halpa hinta on meille itsestäänselvyys, josta emme halua tinkiä.

Mutta unohdetaan hetkeksi halvan hinnan ihanne ja mietitään mitä kaikkea voisimme ostaa ja tuottaa palveluna – jos vain haluaisimme.

Aikuisten pukeutuminen

Jos ongelmana (näin ulkopuolisen silmin) on mielihyvähakuinen, jatkuva vaatteiden shoppailu, ratkaisu voisi olla clothing as a service. Myös rajallisen säilytystilan kanssa kamppailevat hyötyisivät ”vuokravaatteista”: valikoima vaihtuu, vaikka tila ei kasva. Suomessa tätä palvelua tarjoaa ainakin Vaatepuu. Erityisesti eettisesti ja vastuullisesti tuotettujen vaatteiden ostaminen palveluna kuulostaisi järkevältä, sillä ne on toivottavasti tehty kestämään, ja tällaisen vaatteen hankintakustannus nykymittapuulla keskimääräistä kalliimpi. Näin palveluna ostaen ihmisillä olisi mahdollisuus käyttää johdonmukaisemmin vastuullisia vaatteita ilman että tarvitsisi ostaa uutta tai investoida isoja summia. Palveluun olisi myös luontevaa sisällyttää pukeutumiskorut ja muita asusteita.

Lasten pukeutuminen

Lastenvaatteet palveluna – uhka vai mahdollisuus? Reima Kit on yksi ensimmäisistä kuukausimaksullisista lastenvaatepalveluista. Ajatus on oikea, mutta ulkovaatteiden kestävyys mietityttää. Jääkö ”toinen kierros” lopulta haaveeksi? Vastuu vaatteiden kierrättämisestä – eli toimittamisesta Emmylle – jää asiakkaalle. Silti, jos (ja kun) ulkohaalarin polvet kuluvat puhki, paikattuna sen käyttöarvo on edelleen hyvä, mutta jälleenmyyntiarvo ei. Tarvittaisiinkin palveluja, missä muuten käyttökelpoisista vaatteista otettaisiin talteen esimerkiksi vetoketjut ja kierrätettäisiin polyesteriosat. Tai kehitettäisiin ”moduulivaatteita”, missä tietty nopeasti kuluva osa kuten polvet/lahkeet olisi helpommin uusittavissa, jos vaate on muuten edelleen käyttökuntoinen.

Vauvanvaatteiden osalta tilanne on parempi: vauva kasvaa nopeasti ja yhden bodyn tai potkareitten käyttöikä saattaa jäädä muutamaan viikkoon tai pariin kuukauteen. Ulkovaatteet eivät vauvoilla kulu käytännössä lainkaan. (Toki vauvojen vaatteet altistuvat erilaisille eritteille, eli hävikkiä syntyy varmasti aikuisten vaatteita enemmän.) Siksi myös äitiyspakkaus voisi olla kiertotaloushenkisempi: ainakin osan vaatteista voisi palauttaa Kelalle ja käyttää uudelleen seuraavana vuonna. 

Kodin sisustus: valaistus, verhot, matot, taide

Minulle on suuri mysteeri, miksei kodin valaistusta tarjota palveluna. Valaisimet kestävät hyvin aikaa ja käyttöä, koska niihin ei juuri kosketa. Määräaikainen sopimus (1-2 vuotta) ja edullinen kk-maksu, joka kattaa valaisimen ostohinnan määräajan puitteissa. Palvelumalliin voisi sisältyä ammattilaisen suositukset asiakkaan toivomalla aktiivisuudella, toisille vuoden välein, toisille harvemmin. 

myynnissä olevia valaisimia
Entä jos valaisimia ei ostettaisi omaksi, vaan ne tulisivat koteihin palveluna ja jatkaisivat määräajan jälkeen seuraavaan kotiin?

Kuten valaistus, myös laadukkaat, standardimittaiset verhot sietävät hyvin pitkäaikaista käyttöä, elleivät ne altistu suoralle ja voimakkaalle auringonpaisteelle. Palvelussa olisi huomioitu kausivaihtelu, mikä toisi taas kerran helposti vaihtelua sisustukseen ilman uuden ostamista. 

Matot joutuvat yleensä kotona kovalle käytölle riippuen tilasta mihin ne on sijoitettu. Silti laadukas matto kestää hyvin peruskäyttöä, ja ellei siihen nyt holauta pullollista punaviiniä, hyvällä perushuollolla vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tietyt ”sisustusmatot” joita käytetään erityisesti akustisista syistä vaikkapa olohuoneissa tai makuuhuoneissa voisi hyvin ostaa palveluna. Matot ovat painavia ja vievät säilytettynä paljon tilaa. Kuten verhot ja taide, matoilla saa helposti vaihtelua sisustukseen. 

Taiteen ostamisella palveluna on pitkät perinteet, mutta jostain syystä se on kuitenkin edelleen pienen piirin ”harrastus”. Taidelainaamoja löytyy isoimmista kaupungeista. 

Astiat

Oma suhteeni astioihin on uskollinen: kotona on ollut sama astiasto kohta 20 vuotta, ja vähäeleisenä se on kestänyt hyvin aikaa. Rikkoontuneiden tilalle olen löytänyt edullisesti käytettyjä – joskin uudet ovat selvästi huonolaatuisempia kuin 20 vuotta sitten valmistetut! Astiat ovat kuitenkin tuotteita, joita voisi hyvin ostaa palveluna. Ja ainakin toistaiseksi Arabia tarjoaa sitä. Varsinkin, jos on ihmistyyppinä vaihtelua kaipaava, kannattaa tutustua palveluun. 

Lelut

Kun esikoiseni oli vauva noin kahdeksan vuotta sitten, tarjolla oli mielenkiintoinen lelupalvelu, Lelulandia, josta sai vuokrata lelut tiettyyn hintaan tietyksi ajanjaksoksi. Palvelu oli kätevä erityisesti niille, jotka ymmärsivät lapsen kyllästyvän nopeasti, ja että tehokkain tapa ylläpitää mielenkiintoa on vaihdella leluja. Kaikki eivät kuitenkaan halua hankkia (edullisesti käytettynäkään) jätesäkeittäin leluja joita sitten vuorollaan säilytetään kellarissa ja osa on leikissä.

Vaikka tutkittua tietoa ei ilmeisesti ole, yleisen käsityksen mukaan älylaitteiden ja digitaalisten palvelujen suosio on vähentänyt lelujen ostamista ja keskittänyt myyntiä isoille marketti- ja halpaketjuille.

Ei siis ole yllättävää, että laatuleluja vuokraava Lelulandia joutui lopettamaan toimintansa. Halpaa muovikrääsää – ja vähän kalliimmalla myytävää – on tarjolla loputtomasti. Halvat lelut menevät myös helposti rikki ja niiden korjaaminen on haastavaa ja kannattamatonta. Silti toivon, että joskus tulevaisuudessa tällekin tuotesektorille löytyisi toimiva, palveluun perustuva liiketoimintamalli. 

Valomiekka purettuna osiin
Suoritin keväällä kiertotalouskurssin, jonka harjoitustyönä piti purkaa ja korjata rikkinäinen tavara. Lapsen valomiekassa ei toimineet enää valot eikä äänet, joten valitsin sen. Osiin purkaminen osoitti hyvin, miten lelua ei ole edes suunniteltu purettavaksi ja/tai korjattavaksi. Osat ja elektroniikkakomponentit olivat hauraita ja halpoja. Kolvaustaitoinen puoliso hoiti varsinaisen korjauksen ja miekka saatiin kuntoon. Jäin miettimään, moniko edes huolehtii, että tämäntyyppinen lelu päätyy lopulta SER-jätteeseen eikä sekajätteeseen.

Kodinkoneet

Kodinkoneet vievät tilaa, ja niiden kohdalla palveluna ostamisen suurin etu on säilytys ”jossain muualla”. Erilaisia lainapalveluja on tarjolla jo nyt, mutta ne vaativat asiakkaalta ennakointia ja omatoimisuutta, sillä koneet on tyypillisesti noudettava itse vuokrapaikasta. Lisäksi sesonkiaikaisuus on ongelma: juuri se mille olisi tarve (Mehumaija, kuivuri) ajoittuu samaan hetkeen kuin kaikilla muillakin. Koska koneet vievät tilaa, säilytystilan vuokran kattamiseksi laitteiden kierto pitäisi olla aktiivista. Kodinkoneissa toiminee siis edelleen parhaiten perinteinen lainaamo, missä esimerkiksi taloyhtiö hankkii suosituimmat koneet yhteiskäyttöön ja huolehtii niiden huollosta. Paine kodinkoneiden kunnossapitämiseen on suurempi, kun käyttäjäkunta on tiedossa.

Autoilu

Autoilun kalleuden takia siihen liittyvät palvelumallit ovat tuttuja B2B-sektorilta: yritys-leasingit ovat olleet käytössä vuosia, ellei vuosikymmeniä. Nämä ”edut” eivät toki koske lähellekään kaikkia työntekijöitä. Yksityisille suunnattuja, auton omistamisen painetta vähentäviä autoilun yhteiskäyttö- ja vuokramalleja on onneksi jo tarjolla isoimmissa kaupungeissa. Täällä Jyväskylässä Omagon yhteiskäyttöautoja on ainakin Kankaalla (biokaasuautot) ja keskustassa, missä täyssähköautot ovat päivisin kaupungin työntekijöiden käytössä ja iltaisin ja viikonloppuisin vuokrattavissa. Autoiluun ja auton omistamiseen liittyy hyvin vahvoja mielikuvia ja statusarvoa, minkä vuoksi palvelun yleistymistä joudutaan varmasti odottamaan.

Summa summarum?

Yleisesti ottaen erilaisten tavaroiden ostamista palveluna hidastaa (hinnan lisäksi) oma suhteemme tavaraan: se on meille osa identiteettiä tai statusta. Meillä on tavaraan tunneside ja mahdollisesti siihen liittyviä hyviä muistoja. Ehkäpä omistaminen myös vahvistaa turvallisuuden- ja pysyvyyden tunnetta muuten yhä epävarmemmassa ja -vakaammassa maailmassa. 

On silti surullista, että kiertotalouden edellytykset ja markkinat palveluille parantuvat merkittävästi vasta, kun ihminen pystyy rakentamaan identiteettinsä niille palikoille mitä löytyy hänestä itsestään sisältä, ei ulkoa. 

2+

Hyvät, pahat ja rumat muovipakkaukset

Millainen on hyvä muovipakkaus kiertotalouden näkökulmasta? Jos kysyt asiantuntijoilta, heiltä saat varmasti säntillisesti sekä elinkaari- että muut laskennalliset näkökulmat huomioivan insinöörivastauksen.

Jos nyt ohitetaan se itsestäänselvyys, että pakkauksen tehtävä on suojata ja pitää elintarvike tuoreena mahdollisimman pitkään, oma ykköskriteerini on selvä: systeemisesti suunniteltu pakkaus. Systeeminen suunnittelu tarkoittaa, että pakkausta ei suunnitella (vain) elintarviketta valmistavaa yritysasiakasta varten, vaan sopimaan osaksi yhteisiä kiertotalouden prosesseja. 

Systeemisen suunnittelun perusperiaatteet

Tiivistettynä systeemisen ajattelun perusperiaatteet pakkaussuunnittelussa (Sustainable packaging -kurssia mukaillen) ovat:

  • Suunnittele pakkaus samalla kun kehität itse tuotetta (PPC = product-package-combinations). 
  • Ota vastuullisuus- ja kierrätettävyysnäkökulmat huomioon suunnittelussa alusta asti. Suunnittele myös tuotteen ja sen pakkauksen elinkaaren päättyminen. 
  • Tee yhteistyötä kaikkien niiden tahojen (kuten kuluttajien, kierrätysasiantuntijoiden, vähittäiskaupan) kanssa, jotka osallistuvat tuotteen käyttöön tai käsittelyyn jossain sen elinkaaren vaiheissa. 

Kiertotalous venyttää tuotteen elinkaarta

Lineaaritaloudessa sekä tuote että pakkaus käytetään kerran, minkä jälkeen molemmista – vähintäänkin pakkauksesta – tulee jätettä. Jos ajatellaan lähes mitä tahansa tavallista, muovista elintarvikepakkausta, sen käyttöikä on pakkauksen kestävyyteen nähden häkellyttävän lyhyt.

Kiertotaloudessa tuotteen kierrätyksen sijaan kaikkein tärkeintä on jatkaa tuotteen käyttöikää mahdollisimman pitkään. Tuotetta hoidetaan, huolletaan, korjataan ja vasta viimeisenä vaihtoehtona se kierrätetään uudeksi materiaaliksi. 

Elintarvikkeiden ja niiden pakkausten osalta asetelma ei ole näin yksinkertainen. Kun elintarvike on kulutettu, pakkauksesta tulee jätettä – paitsi, jos se on uudelleenkäytettävä. Jos tämä ei ole mahdollista, vähintäänkin pakkauksen (pakkausmateriaalin) tulisi olla helposti uudelleenkierrätettävä. Helposti kierrätettävässä pakkauksessa ei ole turhaa kikkailua. Se on mieluiten monomateriaalia, eli tehty esimerkiksi yhdestä muovilajista, jolloin se on helppo kierrättää uudeksi raaka-aineeksi. Jos pakkaukseen on pakko sisällyttää montaa eri materiaalia (tai muovilajia) ne pitäisi pystyä erottelemaan toisistaan helposti, jotta käyttäjä pystyy lajittelemaan materiaalit oikein.

Kierrätysmateriaalien yleistymistä hidastaa pakkausten heikko kierrätettävyys – viime kädessä siis huono pakkaussuunnittelu

EEA:n tuoreen selvityksen mukaan kierrätysmateriaalien käytön suurin este on neitseellisen raaka-aineen halpa hinta. Toiseksi suurin este on tiettyjen pakkausten hankala kierrätettävyys. Hankalasti kierrätettäviin pakkauksiin törmääkin käytännössä joka päivä. 

Tähän postaukseen olen koonnut esimerkkejä mielestäni hyvistä ja huonoista muovipakkauksista. Nämä arviot ovat täysin subjektiivisia ja omaan arvomaailmaani sovitettuja.  Kuten mainittua, insinööreillä on tähän aiheeseen vähän eri näkökulma. 

Toivottavasti tämä postaus inspiroi myös sinua tutkailemaan seuraavan kauppareissun yhteydessä tekemiäsi valintoja juuri pakkausten kierrätettävyyden näkökulmasta. Jos koodi 07 toistuu erityisen usein, kannat kotiisi huonosti kierrättyviä muovipakkauksia.

Muovipakkausten kierrätys perustuu siihen, että se tehdään meille helpoksi ja mielekkääksi. Mielekkyyttä lisää, jos voin uskoa että ”vaivannäön” seurauksena pakkaus oikeasti palaa kiertoon uutena materiaalina eikä päädy energiajätteeksi eli poltettavaksi. Jostain syystä Suomessa tästä asiasta ei haluta kauheasti puhua. Ihmisten halutaan lajittelevan kaikki muovipakkaukset, mutta ihan yhtä tärkeää olisi puhua pakkausten kierrätettävyydestä ja sen parantamisesta.

Kuluttajina voimme vaatia yrityksiltä paremmin kierrätettäviä pakkauksia. Meidän pitäisi tehdä niin.

Hyvät muovipakkaukset

Minulle hyvä muovipakkaus on sellainen, joka on helposti kierrettävää monomateriaalia tai se on jo valmiiksi kierrätettyä muovia. Ensimmäisen kriteerin täyttää yleensä helposti 05-merkinnällä varustetut eli polypropeenipakkaukset. Ne ovat tyypillisesti kestäviä ja kotikäytössä jopa uudelleenkäytettäviä. Polypropeenin kierrättämisessä on ollut maailmalla haasteita, sen kierrätysaste on ainakin ollut alle 1 %:n (USA:ssa). Tilanteen parantamiseksi tehdään onneksi myös työtä. Suomessa polypropeenia kierrätetään kuulemma hyvin, mutta toistaiseksi kierrätyspakkauksia ei ole tullut vastaan. Olisi kiinnostavaa tietää, minne muovinkeräykseen laitettu PP-pakkaus lopulta päätyy.

Käytännössä kaikki ”hyviksi” valitsemani pakkaukset ovat polypropeenia tai PET-muovia. Ihan täydellisiä nekään eivät toki ole. 

Lindahls turkkilaisen jogurtin muovipakkaus
Lindahls turkkilaisen jogurtin pakkaus on ollut otsikoissa viime aikoina ihan muista syistä, mutta minulle tämä pakkaus (ihmeellisestä kahvasta huolimatta) edustaa hyvää kierrätettävyyttä: se on monomateriaalia (05 eli polypropeeni) eikä siinä ole (edelleen kahvaa lukuun ottamatta) mitään ylimääräisiä kikkailuja. Pakkaus on hyvin kestävä, joten sen elinkaarta voi helposti pidentää käyttämällä sitä muun ruoan säilytykseen ennen muovinkeräykseen lajittelua. 

Onko käytännöllisempää arkirasiaa kuin neliskanttinen ”entinen” karkkirasia? Se on tiivis, kestävä ja sopii elintarvikkeiden säilytykseen. Tämäkin PP-rasia on ollut jo jonkin aikaa ”jatkokäytössä”. Kun se ei enää toimi, se lähtee lajitteluun. Läpinäkyvä (väritön) materiaali tekee siitä myös käytännöllisen raaka-aineen.
Yleensä pussimaisista pakkauksista (kuten karkkipusseista) löytyy koodi 07, eli ne ovat vaikeasti kierrätettäviä monikerrospakkauksia. Onneksi on poikkeuksiakin. Tämä Pirkan siemenpussi on niinikään polypropeenia (05). Selvästi on mahdollista tehdä pussimainen pakkaus vain yhdestä muovilaadusta.
Myös valtaosa patukoista ja kekseistä on yleensä pakattu monikerroskääreisiin, joiden tunnus on 07. Tämä välipalakeksi on pakattu polypropeenimuoviin (PP, 05). Pisteet siitä!

Kierrätysmuoveista omaan silmään on osunut parhaiten PET-muovi eli RPET. Niitä on näkynyt eniten noutoruokapakkauksissa sekä muutamissa elintarvikkeissa.

Koronakevään aikana tuli tilattua jonkin verran ruokaa kotiin. Takeaway-annoksissa oli usein mukana Dunin 100 %:sti kierrätettyjä muoviosia, kuten tämä kansi.
VegMe-pakkaus kierrätysmuovista
VegMe on ilahduttanut positiivisesti paitsi tuotteena, myös pakkauksena: nk. muovitarjotin on vähintään 85 %:sti RPET:iä eli kierrätettyä PET-muovia.
Myös Pirkka-miniluumutomaatit on pakattu 100 %:een RPET-pakkaukseen. Loistava juttu.
Felixin ketsuppipakkaus on minun näkökulmastani hyvä pakkaus: korkki on PP:tä ja se on vaivatta irrotettavissa erilleen, pullo puolestaan PET-muovia. Etiketti irtoaa jämäkkyydestä huolimatta kokonaisena. Helppo kierrättää.

Pahat muovipakkaukset

Pahat muovipakkaukset ovat sellaisia, joiden oikeaoppiminen lajittelu ja kierrättäminen on tehty lähes mahdottomaksi. Ne ovat yhdistelmämateriaaleja, joiden todennäköisyys päätyä uudelleen raaka-aineeksi on huono. Ne on suunniteltu vain asiakkaan tarpeisiin ja kiertotalousnäkökulma on jätetty huomiotta.

Oman listani ykköspahis on edelleen Atrian vakuumijauhelihapakkaus, joka on täysin kierrätyskelvoton monikerrospakkaus. En ikinä osta ko. tuotetta enkä viitsi laittaa siitä edes kuvaa.

Myös Culinessen pakkaus on yksi kammottavimmista mitä tiedän. Olen ryhtynyt välttelemään näitä tuotteita juuri siitä syystä, että pakkaukset ovat niin hankalia. Valitsen levitteen, joka käy myös paistamiseen.
1. Pakkauksessa ei ole mitään kierrätysmerkintää tai -ohjetta. Oikein kovasti jos syynäilee valon kanssa niin pohjasta voi tunnistaa PET-merkinnän, mutta kuluttajille pullossa ei ole mitään ohjeita.
2. Pakkauksessa on täysin turha ”sukka” eli erillinen muovikerros. Moniko muistaa leikata (niin leikata, koska muuten sitä ei saa irti, toki repimistäkin voi yrittää) tämän irti pullosta? Sukka on irrotettava ennen lajittelua, sillä se on eri muovia kuin itse pullo.
3. Pullon korkki on ilmeisesti myös eri materiaalia kuin pullo, mutta korkkia on ”pultattu” kiinni runkoon ja mahdotonta irrottaa käsivoimin. Olo on hieman hengenvaarallinen, kun yritän saksilla osua oikeaan kohtaan runkoa korkin irti leikkaamiseksi. En usko, että kovin moni on valmis näkemään tämän vaivan. Eikä tätä pulloa saa edes helposti siedettävän puhtaaksi. Argh, mikä pakkaus!
Katsokaa nyt tätä rivistöä. Joku salaliitto on kyseessä, sillä kaikki pakkaukset perustuvat samaan, yhtä huonosti käsiteltävään pakkausformaattiin. Mistä tämä johtuu?
Mielelläni lajittelen tämän Foodinin patukan pakkauksen muovinkeräykseen, mutta mahtaako se päätyä uudelleen raaka-aineeksi? Vahvasti epäilen. Jo merkintä 07 kertoo ettei ole helppo homma, lisäksi tässä on jotain foliontyyppistä sisällä. Kuten Elovena-pakkauksen kohdalla on nähtävissä, myös patukoita pystyisi pakkaamaan monomateriaalipakkauksiin. Miksi näin ei tehdä?
Kaikenlaiset vakuumipakkaukset, kuten nakki-, jauheliha-, pekoni-, juusto- ja vastaavat pakkaukset, aiheuttavat minussa suurta ärtymystä. Ne ovat poikkeuksetta monikerrospakkauksia, jotka päätyvät suurella todennäköisyydellä poltettavaksi. Onko tosiaan niin, etteivät nakit selviä ehjinä, jos ne pakataan kierrätettävämpään pakkaukseen? Pakkaussuunnittelun yksi strategia on ”rethink”. Entä jos näiden vakuumien tilalle mietittäisiin uusi ratkaisu ihan puhtaalta pöydältä, ilman lineaaritalouden painolastia? Mitä syntyisi?

 

Rumat muovipakkaukset

On varmasti olemassa ihan visuaalisestikin rumia pakkauksia, mutta tässä kohtaa rumuus on, jos ei vahingollista, enemmän henkistä, ärsyttävää ja epätaloudellista. Suurta ärsytystä aiheuttavat usein etiketit, joita ei saa helposti irti. Ne on joko niin tiukasti kiinni ettei niitä saa kunnolla irti tai ne yksinkertaisesti silppuuntuvat irti vain pieninä hiutaleina.

Alpro Soyan pakkauksessa on neljää eri pakkausmateriaalia: kahta eri muovia (kansi ja purkki), folio-välikansi ja kartonkikuori. Pakkauksessa hehkutellaan kyllä vegaanista ja ympäristöystävällisesti tuotettua sisältöä, mutta mitään ohjetta pakkauksen kierrättämiseksi ei anneta. Osat on onneksi helposti irrotettavissa toisistaan, mutta palapeliltä tämä enemmän vaikuttaa kuin vastuulliselta pakkaukselta.
Kuinka moni teistä on joskus tuskastuneena yrittänyt irrottaa muovipakkauksen etikettiä? Etikettihän pitäisi irrottaa pakkauksesta ennen lajittelua. Tämä Muumi-pastillirasia on käytännössä monomateriaalia, mutta etikettiä ei saa irti millään. Ei ainakaan millään normaalilla vaivannäöllä.
Muovipakkaus, joka on polypropeenia – mutta musta. Asiantuntijat kehottavat (tietysti) kierrättämään myös mustan muovin, mutta en ole kuullut, että käyttöön olisi otettu mitään uutta teknologiaa (vaikka niitä kehitetäänkin) joka olisi mullistanut mustan muovin mekaanisen kierrätyksen. Miksi tästä asiasta pitää tehdä ongelma? Miksi pitää ylipäätään olla mustia pakkauksia?

Summa summarum: yksinkertainen on kaunista, myös pakkaussuunnittelussa. Olisipa hienoa, jos Suomessakin päästäisiin eroon ”hömppäpakkauksista” ja suunniteltaisiin vain sellaisia, jotka 1. ihmisten on helppo lajitella kierrätykseen ja 2. aidosti ovat kierrätettäviä ja siten vastuullisesti toteutettuja.

Lisätietoja ja ohjeita: Design for Recycling

Kaikille ei-insinööreille suosittelen myös edX:n Sustainable packaging in Circular Economy -peruskurssia.

0

Voiko kiertotalous onnistua ilman kulutuksen vähentymistä?

Päiväkodin kaide

Iltaharrastusten vähentyessä otin työn alle pari helpohkoa edX:n kiertotalousverkkokurssia. Peruskurssi oli mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa, sillä keskieurooppalainen toteutus tarjoaa vähän uutta näkökulmaa Suomessa näkemääni kiertotalouskeskusteluun. 

Kurssin loppupuolen moduulissa keskusteltiin metallien kierrättämisestä. Videolla professori kehottaa opiskelijaa arvaamaan, miten kauan kestää, että alumiini kiertää (lähes) 100 %:sti niin, että tarve (inflow) ja kiertoon vapautuva alumiini (outflow) ovat tasapainossa eikä neitseellistä alumiinia enää tarvita. Minun arvaukseni taisi olla 30 vuotta, mikä tuntui vähän pessimistiseltä. No, sehän oli todella raskaasti pieleen. Oikea vastaus: 100 vuotta. 

100 vuotta on ihan käsittämättömän pitkä aika – emme edes tiedä millaista elämä ekokriisin keskellä on 100 vuoden päästä. Mihin näin pitkä aikajänne perustuu?

Yksi peruste on tietysti se, että metallina alumiini ”sitoutuu” tuotteisiin hyvin pitkäksi aikaa. Suurempi syy on kuitenkin se, että niin kauan, kun maapallon väestömäärä, elintaso ja kulutus kasvavat, markkinoille ei tule vapautumaan riittävästi alumiinia, jotta kasvavaan kysyntään pystyttäisiin vastaamaan. Tarpeeksi korkeaan kierrätysasteeseen päästään vasta kun kulutus tasaantuu, ja outflow ja inflow ovat balanssissa. Väestökasvuennusteen mukaan kasvu tasoittuu noin seuraavan sadan vuoden päästä. Tällöin myös raaka-aineiden tuotanto ja kulutus voisivat tasoittua. 

Vähän mittakaavaa. Primary aluminium production: http://www.world-aluminium.org/statistics/primary-aluminium-production/#linegraph

Tämä sama ilmiö taitaa toteutua muidenkin raaka-aineiden kohdalla. Vaikka kierrätysmateriaaleja hyödynnetään koko ajan enemmän, niiden suhteellinen osuus kokonaistarpeesta vähenee. Kulutus kasvaa nopeammin kuin kierrätysaste.

Onko siirtyminen kiertotalouteen siis suuri ja saavuttamaton unelma maailmassa, jossa kulutus vain kasvaa?

Kun suomalaiset puhuvat kiertotaloudesta vaihtoehtona lineaaritaloudelle, keskusteluissa keskitytään paljon fossiilittomaan energiantuotantoon ja raaka-aineiden kiertoon. Tämä on luonnollista, sillä neitseellisten luonnonvarojen järjetön ylikäyttö tuhoaa pallomme. Raaka-aineiden kierrätys on keskeinen keino edistää kiertotaloutta, luoda uutta liiketoimintaa ja työpaikkoja ja ennen kaikkea vähentää merkittävästi päästöjä. Ilmastonmuutoksen hidastamisen näkökulmasta erityisesti autoihin ja rakennuksiin sitoutunut teräs, betoni, alumiini ja muovi pitäisi saada kiertämään

Kiertotalous kuudessa minuutissa.

Insinöörivetoisessa kulttuurissamme paljon vähemmän keskustellaan kiertotalouden edellyttämästä talouden ekosysteemistä ja välttämättömästä ostokäyttäytymisen muutoksesta. Muutoksen tarpeesta puhutaan paljon, mutta miten ja milloin tämä muutos tehdään, mitä se meiltä konkreettisesti edellyttää – tämä muutoksen polku jää välillä epäselväksi. 

Onneksi kiertotaloudessa ei ole kyse pelkästään raaka-aineista. Yhtä lailla kyse on

  • palvelutaloudesta, jossa hyödykkeitä tuotetaan ja käytetään palveluna. Mikään (paitsi oma asenteemme ja omistaminen vaurauden symbolina) ei estäisi meitä siirtymästä jo nyt palvelutalouteen esimerkiksi liikenteen, pukeutumisen tai vaikkapa sisustamisen osalta. Ehkä kiertotalouden rinnalla tulisikin puhua palvelutaloudesta (tai palvelu- ja kiertotaloudesta).

Erityisesti ympäristöalan asiantuntijat korostavat systeemisiä ratkaisuja ja totta kai, ilman niitä emme voi onnistua. Mutta ajan henkeen kuuluu, että kun fossiililobbarit lompakkoineen kuiskivat kulisseissa, poliitikot eivät saa tehtyä näitä isoja, välttämättömiä päätöksiä ilman kansan vahvaa painetta tukea. Kun saamme ihmiset muuttamaan arvojaan ja asenteitaan, he myös äänestävät niiden pohjalta ja vaativat poliitikoilta oikeita päätöksiä. Arvo- ja asennemuutos synnyttää kierteen, missä päättäjät joutuvat tai saavat tehdä parempia päätöksiä, ja päätökset muokkaavat puolestaan ihmisten asenteita.

Vaikka alumiini ei kiertäisi kunnolla vielä sataan vuoteen, suljettu kierto voidaan saavuttaa arvojen, asenteiden, päätösten ja tekojen syklissä.

Palvelutaloudessa kysymys on businessmalleista, joita on mahdollista rakentaa jo nyt.

0

Les matières recyclées – Koko karderoobi kierrätysmateriaaleista osa 2

Kirjoitin reilu vuosi sitten miten hankalaa tai helppoa olisi hankkia pelkästään kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita. Voit lukea postauksen täältä ja lastenvaatteita koskevan postauksen täältä. Nyt on kuitenkin aika päivittää tilannetta, sillä markkinat kasvavat ja uusia kiinnostavia vaihtoehtoja on tuloillaan. 

Varo viherpesua

Ensin varoitus. Vastuullisuus on tällä hetkellä kuuminta hottia, vaikka kukaan ei tunnu tietävän, miten se tulisi määritellä tai rajata. Tämä on kasvattanut ilmiötä, missä sustainable-label lyödään röyhkeästi sellaistenkin tuotteiden päälle, joiden tuotantoprosessi tai materiaalivalinnat eivät kestä tarkempaa tarkastelua. Koska yrityksille vastuullisuus voi tarkoittaa melkein mitä vaan (ja valitettavan usein melko vaatimattomiakin tekoja), on tärkeää määrittää itselleen, mitä vastuullisuudelta tai ekologisuudelta odottaa. Onko se lähituotantoa, sosiaalista vastuullisuutta, kierrätettävyyttä vai mitä? 

Aidosti vastuullisen vaatebrändin erottaa siitä, että sen takana on ihmisiä, joiden toimintaa ohjaavat ensisijaisesti ideologia ja arvomaailma, ja he myös pystyvät perustelemaan syyn olemassaoloonsa. Uuden aallon asiakkaita ei enää vakuuteta pelkillä mielikuvilla tai fiiliskuvilla vaan brändin pitää kristallisoida arvonsa ja viestiä niistä vahvasti – tunteella. Toiminta- ja tuotantoprosessit esitellään läpinäkyvästi. Vasta sen jälkeen tulevat tuotteet. 

Pikamuotifirmat käyttävät vastuullisuutta usein pääbrändinsä kirkastamiseksi. Ne ovat yksi toisensa jälkeen tuoneet markkinoille oman ”sustainable collectionin” samalla kun muu tuotanto pyörii vanhaan malliin. Kaikki eivät anna tuotteistaan edes yksityiskohtaista tietoa. Joka tapauksessa ”recycled cotton” voi todellisuudessa tarkoittaa n. 10-20 %:n osuutta vaatteen puuvillasta. ”Sustainable choice” voi tarkoittaa pientä luomupuuvillan osuutta vaatteen kokonaismateriaalimäärästä. Kannattaa olla tarkkana. Ei ainakaan kannata uskoa muotitermejä ilman läpinäkyviä perusteluja. 

Tyypillisin ”ekovalinta” näyttää tällä hetkellä olevan luomupuuvillan ja kierrätetyn polyesterin yhdistelmä. Polyesterin kierrätys on teknologisesti pitkällä ja ilmeisesti kangas on ihan yhtä kestävää kuin neitseellinenkin. 100 %:n kierrätyspuuvillan osalta – näin olen ymmärtänyt – ongelmia tuottaa vielä kuidun lyhentyminen kudontavaiheessa. Toisaalta näitäkin vaihtoehtoja jo on, joten ongelma on täysin ratkaistavissa, ellei jo ratkaistu. 

Ranska nousussa

Kansainvälistä ymmärrystään olisi hyvä välillä päivittää muullakin kuin englannin kielellä, sillä esimerkiksi Länsi-Euroopassa tapahtuu tällä hetkellä paljon mielenkiintoisia asioita. Kierrätysvaatteiden valmistus nousee samaa tahtia kuin teknologia taustalla kehittyy. Tämä on tärkeä osa-alue, koska Suomessakin olisi tilaa uusille kiertotalousinnovaatioille Purewasten ja Infinited Fiberin rinnalle.

 C-ranskani on vähän ruosteessa, mutta jos oikein ymmärsin, Hopaalin koko tuotanto perustuu kierrätysmateriaaleihin ja tuotteet myös valmistetaan pääosin Ranskassa. Mallit ovat varmasti suomalaiseen makuun sopivia, sillä ne ovat yksinkertaisia ja eleettömiä, mutta onneksi myös värikkäitä.

Nainen jolla viininpunainen kierrätysmateriaalista valmistettu paita.
Hopaalin vaatteet ovat eleettömiä, mutta onneksi myös värivaihtoehtoja löytyy mustan ja harmaan lisäksi.

Niinikään ranskalainen Montlimart valmistaa Ranskassa miehille kierrätysmateriaaleista vaatteita. Osa valikoimasta on kokonaan kierrätetystä materiaalista ja osa luomupuuvilla+kierrätetty polyesteri -yhdistelmää.

Toisella ranskalaisella vaatevalmistaja Picturella on sivuillaan laskuri, jolla voi simuloida tulevan hankintansa hiiljalanjälkeä. Laskurin ehdoton ykkösarvo on siinä, että se pakottaa meidät kehittämään ajatteluamme ja suunnittelemaan vaatteen elinkaaren: kauanko ajattelen käyttää vaatetta, miten usein pesen ja miten kuivaan, mitä tapahtuu vaatteelle sen jälkeen, kun en enää halua käyttää sitä. Picturen rohkeus ottaa kantaa ilmastonmuutokseen ja tapa esitellä yrityksen omaa vastuullisuutta ja tavoitteita on esimerkillistä. Picturen käyttämistä materiaaleista ainoastaan polyesteri on 100 % kierrätettyä, puuvilla on luomupuuvillaa. 

Monen muun valmistajan tavoin Picture lisää läpinäkyvyyttä ja asiakkaiden ymmärrystä esittelemällä valmistusprosessinsa.

Nyt kun ulkoiluvaatteista on puhe, rapakon takana amerikkalainen Recovery on erikoistunut kierrätysmateriaaleista valmistettuihin ulkoilu- ja retkeilyvaatteisiin. Recovery myös kampanjoi vahvasti Yhdysvaltojen luonnonpuistojen puolesta.

Ecoalfin valmistama T-paita sisältää vahvan statementin: Because ther is no planet B.
Tämä Ecoalfin T-paita on valmistettu kierrätysmateriaalista.

Espanjalainen Ecoalf panostaa vahvaan brändiin ja selkeään viestiin: Because there is no planet B. Vain osa Ecoalfin tuotteista on tehty kierrätysmateriaaleista, joten vaikka kantaaottavuus puhuttelee, kannattaa tarkistaa mistä materiaalista tuote on valmistettu. Ecoalfin vahvuus on kuitenkin monipuolisuus: vaatteiden lisäksi löytyy esimerkiksi kenkiä ja laukkuja. Sivustolla on myös hyviä artikkeleita.

Salvage, joka on yksi brittiläisen Continental Clothingin brändeistä, valmistaa 100 %:sti kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita. 

Naisten alusvaatteet – ei vieläkään kunnon vaihtoehtoja

Vuosi sitten tuskailin erityisesti alusvaatevaihtoehtojen puutetta. Edelleen naisten alushousuja on lähes mahdotonta löytää kierrätysmateriaaleista valmistettuna, varsinkaan 100%:sti. Valtaosa naisten ”vastuullisista” alusvaatteita on valmistettu luomupuuvillasta tai modaalista. 

Kun meillä on olemassa oma kotimainen merkki The Other Danish Guy, on vaikea ymmärtää, miksei samalla tekniikalla voi valmistaa vähän erimallisia housuja naisille. 

Yksi vaihtoehto on kuitenkin muutamat Reformationin alusvaatteet, jotka valmistetaan Italiassa. USA:ssa toimii myös Naja, joka valmistaa suurelta osin kierrätysmateriaalista tehtyjä alusvaatteita. On kuitenkin epäselvää, voiko tuotteita tilata Eurooppaan. Arvin Goodsin alusvaatteita saa tilattua USA:n ulkopuolelle, mutta mahdollisista palautuksista vastaa kuluttaja itse. 

Sukkarintama kehittynyt hienosti

Noukin mustat sukat on valmistettu kierrätyspuuvillasta.
Suomalaisen Noukin Kaarna-sukat on valmistettu kierrätyspuuvillasta.

Sukkarintamalla tilanne on sen sijaan parantunut selvästi: suomalainen Sidoste toi markkinoille Purewasten materiaaliin perustuvat kierrätyspuuvillasukat. Itselläni on näitä jo kolmet, voin lämpimästi suositella. Samaan kierrätysmateriaaliin perustuvia sukkia omalla kuosilla valmistaa myös suomalainen Nouki. Purewaste on aktiivinen sopimusvalmistaja, joten heidän materiaaliinsa perustuviin sukkiin voi törmätä muuallakin. 

Myös yhdysvaltalaisella Arvin Goodsilla on laaja ja värikäs valikoima kierrätysmateriaalista valmistettuja sukkia. Edelleen hyvää perusvalikoimaa tarjoaa Swedish Stockings ja aiemmin mainitun ranskalaisen Hopaalin valikoimassa on myös sukkia.

Farkkuja kierrätysmateriaaleista saamme odottaa

Koska farkut ovat tärkein arjen vaatteeni, olen odottanut kiertotalousfarkkuja jo pitkään.

Moni farkkuvalmistaja mainostaa tuotteitaan vihreillä sustainable-labeleilla tai recycled cotton –merkinnöillä, vaikka todellisuudessa kierrätyspuuvillan osuus voi olla vain 20 %. Kannattaa siis lukea tuoteseloste tarkkaan tai kysyä lisätietoja ennen ostopäätöstä. 

Levi’s on ilmoittanut kohta kolme vuotta sitten tavoitteekseen valmistaa vuoteen 2025 mennessä kaikki farkkunsa 100 % kierrätyspuuvillasta. Prototyyppi julkistettiin jo vuonna 2016 yhteistyössä Evrnun kanssa, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Yhteistyötä tämän tavoitteen saavuttamiseksi Levi’s tekee ilmeisesti myös suomalaisen Infinited Fiberin kanssa.  

Sillä aikaa kun muut suunnittelevat, Tommy Hilfigeriltä on jo saatavilla muutamia farkkumalleja kokonaan kierrätetystä puuvillasta, esimerkiksi tämä naisten mom fit -malli ja miesten carpenter-malli. Valikoima on kuitenkin toistaiseksi aika suppea ja kierrätyspuuvillaa käytetään vain osana kokonaismateriaalia.

Entä vanhojen farkkujen kierrätys? Kiertotalouden hengen mukaisesti pitäisi tavoitella suljettua kiertoa, missä tekstiili palaa aina uudelleen raaka-aineeksi. Suomessa Finlayson on tehnyt (paitsi näyttäviä markkinointikampanjoita) hyvää työtä ottamalla vanhoja farkkuja vastaan ympäri vuoden. Farkuista valmistetaan kierrätystuotteita.  Maailmalla hankkeita on useitakin. Yksi esimerkki on Blue Jeans Go Green, jossa farkuista valmistetaan eristettä.

Mistä aloittaa?

”Vastuullisuusshoppailu” kuulostaa hauskalta ajanvietteeltä, mutta on tärkeää muistaa, että ensisijainen tapa vaikuttaa on kulutuksen vähentäminen. Katkaise mielihyväshoppailun kierre, osta vain tarpeeseen ja kun ostat panosta ajattomaan designiin ja laatuun tai hyödynnä laadukkaita kirpparivaihtoehtoja. Jos jatkuva vaatteiden ostaminen on vahva osa identiteettiäsi, kokeile Vaatepuun kaltaisia vaihtoehtoja uuden ostamisen sijaan.

0

Ihmiskunta tienhaarassa

Tienhaarassa-kirjan kansi.


Mari Pantsarin ja Jouni Kerosen Tienhaarassa – johtajuus ilmastonmuutoksen aikakaudella (Docendo 2019) käsittelee ymmärrettävästi ja monitahoisesti tilaa, johon olemme ihmiskuntana maapallomme ajaneet. Kirja tarjoaa hyvää taustatietoa ja perspektiiviä ilmastonmuutoksesta käytävään keskusteluun. Se on mielenkiintoinen ja yleissivistävä ja siksi suositeltavaa luettavaa ihan kaikille yläkouluikäisistä ylöspäin. Lukijana ymmärrän nyt aikaisempaa paremmin, miten ongelmia on yritetty tuoda esille ja ratkaista jo vuosikymmenten ajan siinä välillä onnistuen – ja useimmiten onnistumatta. Kirjailijat esittävät myös kolme vaihtoehtoista tulevaisuusskenaariota, joista joudumme valitsemaan. Tai sitten ilmasto valitsee puolestamme.

Kirjan alkuosa on varsin synkkää luettavaa, syystäkin. Ilmastonmuutoksessahan ei ole millään muotoa kyse pelkästään ympäristöongelmasta, vaan kasvuun ja kuluttamiseen kytkeytyvistä monimutkaisista, poliittisista ja yhteiskunnallisista rakenteista, joiden tunnistaminen ja murtaminen ilman yhteistä tahtoa on hidasta ja haastavaa. Talouden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen nykyjärjestelmällä ajaa ohi kaiken muun, ilmastonmuutoksenkin. Luopuminen on vaikeaa, koska ihminen ei pysty luottamaan siihen, että tilalle tuleekin jotain parempaa. 

On yllättävää, kuinka nykytilanteeseen johtanut elämäntyylimme on lopulta vain muutaman sukupolven mittainen. Puhumme kiertotaloudesta “uutena” asiana, vaikka vielä isovanhempiemme lapsuudessa se oli yleinen materiaalien käyttöä ohjaava ajattelu. Oli myös hätkähdyttävää lukea, kuinka 1990-luvulla ilmastonmuutoksen arvioitiin olevan Suomelle hyvä asia. Epäilemättä aika moni suomalainen ajattelee juuri nytkin, kuinka entistä lämpimämmät kesät kuulostavat vain positiiviselta asialta ja puolitoista astetta mitättömältä muutokselta.

Vastapainona synkälle nykytilanteelle kirjassa nostetaan esille myös onnistumisia: mitä uusia mahdollisuuksia  ja teknologioita meillä on jo nyt tai pian käsissämme ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Tämä osio loi ainakin minuun uskoa ja innostusta ja nosti motivaatiota päästä itsekin joskus jollain tapaa mukaan luomaan muutosta. Se, että meillä on jo olemassa ratkaisuja mutta emme vain ota niitä käyttöön, kertoo kuinka vahvasti todellinen ongelma on rakenteissa ja mindsetissä. Teknologiasta ei ole ihan kauheasti apua ellei sitä käytetä. 

Pantsarin ja Kerosen kirjan loppuosa on varattu selkeälle kannanotolle ja toimenpide-ehdotuksille. Viesti on suunnattu päättäjille, erityisesti EU-tasolle. Meillä on kolme vaihtoehtoista tietä edessämme: nykymallinen kulutuksen jatkaminen (pannuhuone), systeeminen ratkaisu tai kieltotalous. Konkreettiset toimenpiteet liittyvät esimerkiksi päästökaupan kehittämiseen sekä erityisesti minua ilahduttaneeseen kansalaisviestintään ja ilmastotekoihin kannustamiseen.

Hiukan harmillisesti tämä vaihtoehtoihin ja ratkaisuihin keskittyvä osio oli vain noin parinkymmenen sivun mittainen. Vaikka kirjan alkuosa on kiinnostavaa ja tarpeellista, olisin toivonut johtajuudelle enemmän painotusta. Tämän lisäksi olisin kaivannut kirjaan myös vahvempaa tiedon visuaalista kiteyttämistä: vaikka sitten simppeleitä piirakoita ja graafeja. Kustannustoimittajan silmälasein katsoen huomasin monessa kohtaa, että kirjaa tehdessä on tullut vähän kiire. Mutta kiirehän meillä onkin.

Tienhaarassa-kirjan kirjailijapalkkiot lahjoitetaan nuorten ilmastotyöhön. Jos kirjasta otetaan uusi painos, suosittelen tämän tiedon sekä hashtagin  #nytonpakko lisäämistä kanteen.

Markkinointivoimat pitäisi valjastaa kestävyyskriisin ratkaisemiseksi eikä sen kiihdyttämiseksi.
Uskon, että moni meistä markkinointibisneksessä työskentelevistä ohjaisi hyvin mielellään osaamisensa nimenomaan kestävyyskriisin ratkaisemiseksi. Tämä on hyvä esimerkki rakenteellisesta ongelmasta: Koska talous perustuu jatkuvaan kasvuun, markkinointipalveluja ostetaan vain kasvun vauhdittamiseksi. Markkinointi on psykologiaa ja sen tarkoitus on vaikuttaa ihmiseen. Totta mooses tätä vaikutusta voidaan suunnata myös päinvastaiseen suuntaan eli kulutuksen vähentämiseen – kun vaan joku pyytäisi!

Tienhaarassa herätti paljon ajatuksia. Tässä pari.

Muutos ei synny ilman tunnetta

Omasta näkökulmastani ilmastokeskustelua on käyty pitkään ensisijaisesti “ympäristötohtoreiden” kesken ammattilaiselta ammattilaiselle – kiihkottomasti, faktavetoisesti ja jopa etäisyyttä muihin ihmisryhmiin ottaen. Tämän seurauksena tiedeyhteisö jää helposti kasvottomaksi varoittelijaksi. Johtajuus ilmastonmuutoskeskustelussa on kuitenkin myös kasvojen antamista näkemyksille ja ratkaisuille – ei vain ongelmille. Niiden, jotka tietävät mitä pitää tehdä, pitäisi rohkeammin tulla esille.

Tienhaarassa-kirjan yksi keskeinen ansio on nykyaikainen asiantuntijuus: kryptisen ja etäännyttävän ammattislangin sijaan kirjoittajien teksti on ymmärrettävää, helppotajuista ja ennen kaikkea rohkeasti kantaaottavaa ja tunteita herättävää. 

Tämä onkin minun viestini ympäristöihmisille: Faktat ovat vaikuttamisen lähtökohta, mutta ne eivät riitä. Jos halutaan tekoja, on viesti on muotoiltava niin, että se synnyttää vastaanottajassa – päättäjässäkin – tunteen. Tunnetta seuraa uudenlainen ajattelu, mistä seuraa halu tehdä asioita uudella tavalla.

Ilmastojohtajuus on hukassa

Sain kirjasta vahvistusta käsitykselleni, että ilmastonmuutosta, joka on todennäköisesti koko ihmiskuntamme vaikein koskaan kohtaama ongelma, ei pystytä hidastamaan riittävästi nykyisellä nelivuotiskauteen nojaavalla poliittisella järjestelmällä, jossa päätöksentekoon yrittävät vaikuttaa lukuisat taustaorganisaatiot lobbareineen; on fossiilituet sekä jatkuvaan kasvuun perustuva ja tähtäävä talousmallimme.

Minulle ilmatojohtajuudessa on paljon samaa kuin yritysten johtamisessakin: asetetaan tavoitteet ja luodaan strategia niihin pääsemiseksi; sitten ryhdytään tekemään päätöksiä ja toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyseenalaistetaan vanhaa ja tarvittaessa luodaan täysin uusia käytänteitä ja innovaatioita. Lisäksi näistä asioista, sekä ennen kaikkea muutosten kautta syntyvistä hyödyistä, pitää viestiä aktiivisesti ja läpinäkyvästi kaikille osapuolille, ei vain omalle viiteryhmälle.

Valitettavasti en tunnista yhteiskunnassamme tämäntyyppistä toimijaa.

Talousjärjestelmämme vaatisi ajattelun, arvojen ja toiminnan uudistamista. Tämän lisäksi tarvitsemme täysin uudenlaisen ilmastopoliittisen ja itsenäisen organisaation, joka voi tehdä välttämättömiä, tutkittuun tietoon perustuvia ja perusteltuja ylisukupolvisia päätöksiä Suomessa. Päästöt pitää saada nopeasti laskuun, mutta on päivänselvää, että tällä hetkellä kaikki ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi 1,5 asteeseen tähtäävät suunnitelmat ja toimenpiteet tapahtuvat liian hitaasti. Nyt kun tämä on oikeastaan jo tunnistettu ja sanottu ääneen, mitä voimme asialle tehdä?

0