Avainsana-arkisto: Arvoviidakko

Aurinko paistaa myös ilmastokuplassa

Muuratjärvi maaliskuussa 2017.
Muuratjärvi maaliskuussa 2017.

Sain vähän aikaa sitten vahvan muistutuksen siitä, kuinka paljon helpompaa elämä on ilmastokuplan ulkopuolella. 

Samaan aikaan kun kuplassa elävät tuskailivat Madridin COP25-kokouksen epäonnistumisesta, ilmastokuplan ulkopuolella päiviteltiin surkeita talvikelejä ja Kehä III:n ruuhkia, äänestettiin viime vuoden onnistuneinta matkakohdevalintaa, keskusteltiin seuraavasta lomamatkasta ja naureskeltiin lihankorvikkeille, jotka eivät vannoutuneen lihansyöjän mielestä ole kuin snadisti lihaa ympäristöystävällisempiä. 

Kun täyttää fiidinsä ilmastoasioilla, unohtaa, että keskivertosuomalaisen fiidissä niitä ei juurikaan näy. Mahdolliset globaalit ruokakriisit tai ilmastopakolaisaallot eivät käy edes mielessä. Sen sijaan, että pyrittäisiin pelastamaan lapsille elinkelpoinen pallo, lennätetään heidät turistikohteisiin, hukutetaan lelukrääsään sekä pikamuotiketjujen halpavaatteisiin. (Miten on, mahtavatko kiittää tästä 20 vuoden päästä?)

Miten näihin ihmisiin vaikutetaan? Jos yleiseen puheenaiheeseen, kuten surkeisiin talvikeleihin, ottaa ilmastonäkökulman, he vain ärsyyntyvät. Kuitenkin juuri nämä ihmiset ovat isossa mittakaavassa niitä, joilla on korkein henkilökohtainen hiilijalanjälki ja joiden äänillä vaikutetaan siihen, millainen eduskunta ja hallitus meillä on 4 vuoden välein päättämässä asioista – valitettavasti myös ilmastoasioista.

Ihmisillä on oikeus valittaa velvollisuuksista, mutta ei velvollisuutta kyseenalaistaa omia oikeuksiaan.

Hyvinvointiyhteiskunnan varjopuoli on, että meistä on tullut itsekkäitä valittajia, joilla on aina ensisijaisesti oikeus siihen mikä milloinkin on itselle ajankohtaista. Yhteisön tai jopa maapallon kannalta tärkeät velvollisuudet sen sijaan vain rajoittavat elämää. Kun mistään ei saisi syyllistää eikä velvollisuuksista puhua, jää ilmastokeskustelulle aika vähän liikkumavaraa. 

Olen vahva sisäisen arvokeskustelun kannattaja, sillä uskon, että se on paras ja pysyvin tie yksilötason henkiseen hyvinvointiin ja vaivattomaan irtautumiseen kulutushysteriasta. Konkreettisten tekojen lisäksi tärkein asia minkä voimme tehdä on puhua siitä, mitä hyvää ilmastoteoista on seurannut itselle tai yhteisölle. Ilmaston kannalta hyvien valintojen tekeminen lisää onnellisuutta ja on lähes aina muutenkin ihmiselle itselleen hyväksi.

Aurinko paistaa ilmastokuplan ulkopuolella, mutta paistaa se myös kuplassa. Elämän merkityksellisyys löytyy siitä, että voi tehdä hyviä tekoja itselle ja muille. Nostetaan kaihtimet ylös ja kerrotaan niistä. #ilmastotekoja

0

Pitkä matka

Kesä: otetaan breikki kaikesta, pakataan laukut ja lähdetään perheen kanssa lomalle – tietysti lentäen. Maapallo kuumenee ja jäätiköt sulavat, mutta vielä ehtii. Eihän tämä yksi kerta vaikuta mihinkään. Kaikki muutkin lentävät. Loma on lomaa myös ilmastonmuutoksesta. 

Auringonlasku Krabilla.

Vaikka viime aikoina on julkaistu muutamia juttuja ideologisista maata pitkin -matkustajista, Suomessa heidän osuutensa on vielä häviävän pieni. On aivan totta, että juna-laiva-yhdistelmiä ei voi verrata lentämiseen: matkaketjut ovat hankalampia hahmottaa ja suunnitella ja matka-aika on moninkertainen. Maata pitkin -matkustamisen suosion kasvu edellyttäisi, että matkaideologiamme ei olisi enää nopeasti perille, vaan nautitaan matkasta, ei päämäärästä.

Tähän maailmaan on vielä pitkä matka, sillä suomalaiset lentävät enemmän kuin koskaan. Lentämisen osuutta kokonaispäästöistä on helppo vähätellä, mutta miettikää itse: yhden päivän aikana maailmassa tehdään noin 200 000 lentoa. Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan turismin todellinen osuus kasvihuonepäästöistä olisi jokseenkin merkittävä, noin 10 %. Lentämisen kokonaisvaikutuksia onkin haastavaa arvioida. Esimerkiksi tuoreessa saksalaistutkijoiden laskelmassa nostetaan esille tiivistymisjuovien vaikutus, joka yleensä jätetään huomioimatta lentoliikenteen päästöjä arvioitaessa.

Flight radar on palvelu, josta näkee reaaliaikaisesti maapallon lentoliikenteen.
Osoitteessa www.flightradar24.com (ja Twitterissä, mistä ylempi kuvakaappaus) voi seurata maailman lentoliikennettä. Eilen, perjantaina 28.6. maailmalla tehtiin lähes 225 000 lentoa.

Oletan, että meistä jokainen tuntee ihmisiä, jotka lentävät todella paljon – pelkästään lomille useita kertoja vuodessa. Koska olen enemmän suora kuin diplomaattinen, haluaisin aika usein kysyä näiltä ihmisiltä, miten he voivat samaan aikaan lukea uutisia kiihtyvästä ilmastokriisistä ja olla kuin mitään ei olisi meneillään. Tyyppien hiilijalanjälki vastaa noin neljää maapalloa, mutta silti kukaan ei tunne mitään vastuuta siitä, että omaa ylikulutustaan voisi vähän karsia (tai itse asiassa todella paljon). Ihan kysymättäkin vastaus näyttäisi olevan, että aihe ei vaan kosketa. Uutisia ei kannata lukea, sillä henkilökohtainen elämysriippuvuus (ja yhtä lailla sen jakaminen somessa) on ilmastonmuutosta tärkeämpää. Instagram on oikeastaan aika merkittävä ympäristöriski. 

Halpa lentäminen on rapautunut myös käsityksemme matkailun laadusta. Jos ihmisiltä kysyy, miten reissu meni, vastaus on jotain tyyliin ”tosi kivasti, oli ihanan lämmintä ja aurinkoista, lapset ui altaassa”. Lentäminen on niin halpaa, että reissuun on helppo lähteä äkkilähdöllä tai ihan vaan siksi, että saa vaihtelua viikonloppuun.

Minulle ”lämmintä ja aurinkoista” ei ole enää riittävä peruste. Perheemme ei ole lentänyt yli kahteen vuoteen, ja kieltämättä se on nostanut rimaa ja tehnyt minusta kriittisemmän: jos lähtisimme nyt ulkomaille, mitä sellaista matka tarjoaisi, mitä emme ole vielä kokeneet tai mikä muuttaisi ajatteluamme tai ymmärrystämme paremmaksi? Matkailu on ihanaa, mutta olen myös yhä vakuuttuneempi, että pikalomailu aurinkorannalla ei sinällään ratkaise työelämän minulle aiheuttamia palautumiseen liittyviä ongelmia – se vain vie huomion hetkeksi toisaalle. Turismi on pääasiassa henkisten pikavoittojen metsästystä, ja all inclusive -hotelleista käteen jäävä pinnallinen yltäkylläisyys alkaa ainakin itsellä hälvetä viimeistään paluulennon aikana. Elämys tuo kuitenkin niin suurta hetkellistä mielihyvää, että tarvitsemme matkailua yhä lisää. Samaan aikaan vastaus moneen asiaan löytyisi todennäköisesti sisältä itsestämme, ei tuhansien kilometrien päästä.

Rapu hiekassa.

Toki kaikki ilmaston kannalta ratkaisevat päätökset tehdään – jos tehdään – muualla, poliittisilla areenoilla. Miksi siis yksilön valinnoilla on väliä?

Siksi, että poliittisia päätöksiä ohjaamme viime kädessä me ihmiset: mitä asioita me yhteisönä arvostamme, mitä asioita hyväksymme tai emme hyväksy, mihin vaadimme muutosta. Meidän pitää muuttaa käsityksiämme ensin henkilökohtaisella tasolla, että voimme sen jälkeen tehdä sen yhdessä, ja jotta viimein vaadimme muutosta myös päättäjiltä. Ymmärrys ja teot kulkevat käsi kädessä. Siksi valinnoillamme on väliä.

0

Vuosi hävikkiruoka-asiakkaana

Lounasravintoloiden ylijäämäruoan myymisessä ei varsinaisesti ole mitään uutta – sitä on tehty paikallisena ja pienimuotoisena varmasti jo vuosikymmeniä. Uutta on sen sijaan hävikkiruoan ympärille viime vuosina syntynyt palvelubisnes, joka lienee pitkälti tulosta kiertotalousajattelun kehittymisestä ja ilmastonmuutoskeskustelusta. Globaalissa mittakaavassa noin kolmannes kaikesta tuotetusta ruoasta heitetään pois – ihan valtava määrä! –  ja sen osuus kasvihuonekaasupäästöistä on arviolta yli 8 %. Ruokahävikin torjuminen eri tavoin on yksi niistä pienistä keinoista, joilla jokainen voi osallistua ilmastonmuutoksen hidastamiseen.

Ympäristönäkökulman lisäksi ravintoloiden hävikkiruoan ostaminen tarjoaa arvokkaan käytännön avun, kun ei itse ehdi tai jaksa tehdä ruokaa joka päivä. Antellin lounasravintola pelasti arkeni vuosien ajan myymällä hyvää arkiruokaa kohtuulliseen litrahintaan. Viestintä hoidettiin sähköpostilla aina samaan kellonaikaan, ja jos halusi apajille, oli oltava ripeä.

Hävikkiruokaa aikuiseen makuun: Savukinkkupastaa, couscous-salaattia, sienikääröä ja focacciaa.

Työpaikka vaihtui, Antell jäi osaltani historiaan. Otin hävikkiruokapalvelu ResQ Clubin käyttöön noin vuosi sitten. Alkuvaiheessa tarjolla oli juuri sitä mitä toivoin: hinta-laatusuhteeltaan erinomaista perusruokaa, jota tarjosi erityisesti Toivolan vanhalla pihalla toiminut kahvila Muiston ”perijä” Love Local Brands Cafe. Harmitti, kun paikka lopetti. 

Vuoden aikana olen testaillut suurta osaa Jyväskylän keskusta-alueen tarjonnasta. Kotiruoka on valitettavasti vähemmistössä, ja edelleen suurin ja säännöllisin tarjonta tulee pizza- ja etnisistä ravintoloista, jotka eivät mene ihan pienten lasten makumaailman kanssa yksiin. 

Pääsääntöisesti ravintoloiden tarjonta noudattaa maailmanpelastusfilosofiaa: reilu annos kohtuulliseen hintaan. On toki myös niitä, jotka pyrkivät tekemään bisnestä eli annoskoko on vähän nafti ja sitä on jatkettu jäävuorisalaatilla. Muutoin palvelu on toiminut joka kerta erinomaisesti. Kertaakaan annos ei ole jäänyt saamatta. Koskaan ei ole sattunut mitään yllättävää. Tiettyjen ravintoloiden suosion huomaa nopeasti: parhaat annokset on jo myyty, kun itse vasta käynnistelet appia.

Välillä on kiva ”pelastaa” myös herkkuja. Henkilökohtaiset terveiset laatikon kannessa ilahduttivat!

Palvelun ainoa ongelma liittyy omasta näkökulmastani pakkaamiseen. Yksi vakioravintoloistani käyttää ”intialaismallista” laakeaa muovipakkausta, jossa on kolme lokeroa: yksi iso ja kaksi pientä. Ruoka, myös keitto, on aina pakattu isoon lokeroon. Tällaista pakkausta ei saa mitenkään kannettua kassissa vaakatasossa, koska paino on jakaantunut epätasaisesti. Riski, että nestemäinen ruoka valuu kassiin, on aika iso. (Lisäksi pakkaus on osittain musta. Leikkelenkin sen aina palasiksi ennen kierrättämistä.) Toiset ravintolat taas suosivat styroksisia ”snagaripakkauksia”. Enpä kehuisi niitäkään, sillä neste valuu helposti raoista ja pakkaus on sekin heitettävä sekajätteeseen.

Vaikka kuinka ruoan jalanjälki on pakkausta merkittävästi suurempi, moni – minäkin – suosii hävikkiruokaa ympäristösyistä. Pakkauksen ympäristöystävällisyys ja kierrätettävyys ovat osa asiakaskokemusta ja omaa arvomaailmaani. Kaupassa asioidessani valitsen aina ensisijaisesti tuotteen, jonka pakkaus on kierrätettävä ja toki tahtoisin toimia näin myös hävikkiruoan suhteen. Tästä syystä ResQ brändinä ei kanna ihan loppuun asti. Olisikin upeaa, jos ResQ tarjoaisi ravintola-asiakkailleen pakkausratkaisun, joka yhdenmukaistaisi asiakaskokemuksen lisäksi annoskokoja ja helpottaisi pakkausten kierrättämistä.

ResQ kerää ja tallentaa käyttäjilleen tietoa heidän ostoksistaan. Pienistä teoista kasvaa ajan kanssa isompia.

Pienenä vinkkinä, että aloittavien ravintoloiden kannattaisi ehdottomasti ottaa ResQ heti käyttöön. Hävikkiruoan myymisen lisäksi palvelu on samalla edullinen tapa tehdä tiettäväksi (eli markkinoida) omaa olemassaoloaan. On myös erinomaista, että moni K-kauppa myy erääntyviä tuotteita ResQ:n kautta.

panzanella
Kuivahtanut leipä taitaa olla yksi kotien ”suosituimmista” biojätteen täyttäjistä. Panzanellasalaatti on kätevä ja helppo ruoka, missä kuivahtanut vaalea leipä nousee oikeuksiinsa. Tämä hävikkiruoka on itsetehty.

Isommassa mittakaavassa ruokahävikin torjuminen tapahtuu tietysti monella muullakin sektorilla, ja meidän kuluttajien kannalta oleellista on tiedostaa ostotottumuksiemme heikkoudet sekä suunnitella ja ennakoida omat ja perheen tarpeet tarkemmin. Myös ruoan elinkaariajattelun omaksuminen on tärkeää, sillä se antaa perspektiivin hävikin laajuudelle. Mukillinen kahvia kun ei ole 3 dl vaan lähes 300 litraa vettä viemäriin

Muita hävikkiruokapalveluja
Lunchie Market
MatSmart
Fiksuruoka

Hävikkiruokaravintoloita Helsingissä
WasteFeast
Ravintola Loop
Restaurant Nolla

0

Arjen dissonanssista konsonanssiin

Miksi ihmiset eivät muuta käyttäytymistään, vaikka tietoa ilmastonmuutoksesta on kinoksittain? Itse ajattelen, että muutoksen johtaminen on ensisijaisesti tunteiden johtamista. Tiedon tuuttaaminen luo pohjan muutokselle, mutta ei vielä käynnistä sitä. 

Jo yli 10 vuoden ajan kansainvälisellä tasolla on tutkittu hyvin tieteellisesti, millaista ilmastoviestinnän pitäisi olla, jotta se tavoittaisi ihmiset. Tutkimusta ja tulosta löytyy, mikä on tietysti hienoa.

Mielestäni perusteorioillakin pääsee pitkälle. Yksi ensimmäisistä yhteisöviestinnän opeistani oli kognitiivinen dissonanssi. Professori Lehtosen esimerkkiä mukaillen ”Maija tykkää Matista, mutta Matti polttaa tupakkaa. Maija inhoaa tupakointia.” Asetelma luo Maijalle kognitiivisen dissonanssin, ”joten Maijan on muutettava suhtautumistaan joko tupakointiin tai Mattiin.” 

Simppeli teoria sopii selittämään lähes kaiken, mihin liittyy ilmastonmuutos ja kuluttajat.

”Maija rakastaa matkustelua kaukaisiin maihin, mutta lentäminen kuormittaa ilmastoa, josta Maija on vähän huolissaan. Maijan on muutettava suhtautumistaan joko matkusteluun tai ilmastonmuutokseen.”

”Matti rakastaa mehukkaita ribsejä ja täydellisestä marmoroitunutta naudan sisäfilettä. Lihansyöminen kuormittaa kuitenkin ilmastoa, josta Matti on vähän huolissaan. Matin on muutettava suhtautumistaan joko lihansyöntiin tai ilmastonmuutokseen.”

”Liisa ja Pekka asuvat perheineen unelmatalossa Nurmijärvellä. Hulppea 250-neliöinen omakotitalo kuluttaa kuitenkin paljon energiaa. Lisäksi ilmastoa kuormittaa perheen säännöllinen kaukomatkailu sekä kaksi katumaasturia, joilla Liisa ja Pekka ajelevat päivittäin Helsinkiin töihin. Liisan ja Pekan on muutettava suhtautumistaan joko perheensä elämäntyyliin tai ilmastonmuutokseen.”

Lopputuloshan on, kuten tässä Vihreän langan jutussakin kerrotaan, että tyypillisesti ihmiset sivuuttavat ahdistavan totuuden ilmastonmuutoksesta, koska se uhkaa niin suoraan heidän nykyistä elintasoaan ja valintojaan. Kognitiivisen dissonanssin näkökulmasta voiton vie elintaso. 

Pohjimmiltaan kyse on jälleen kerran arvoista. Niin kauan kuin henkilökohtaista arvokeskustelua itsensä kanssa ei ole käytynä, on raskasta – jopa vastenmielistä – lähteä ”luopumaan” jostain. Kun arvokeskustelu on käyty, luopuminen ei olekaan enää luopumista vaan luonteva muutos ja osa prosessia, jossa yksilö näkee yhteistä hyvää lisäävät valinnat myös omaa elämäänsä ja hyvinvointiaan parantavina. 

0

Viikon kuudes työpäivä

Tapasin hiljattain Etelä-Suomessa asuvia ystäviä. Lähes kaikkien arkea tuntui rasittavan yksi iso tekijä: pitkä työmatka. Parhaimmillaan matka sujui yhteen suuntaan kolmessa vartissa, ruuhka-aikaan jopa kaksi kertaa kauemmin.

Viikon ”kuudes työpäivä” kertyykin heille autossa istuen. Se ei ole oikea työpäivä, sillä matka-aika on omaa aikaa, mutta ei se nyt varsinaisesti ole vapaa-aikaakaan. Jos matka-aika suuntaansa on 45 min, työpäiviä kuukaudessa 20 ja työkuukausia vuodessa 10,5 niin työmatkaan käytettyjä työpäivän (7,5 h) mittaisia päiviä on vuodessa 42. Enemmän kuin toisilla vuosilomaa.

Kuuntelen, mutten erityisesti myötäelä tätä ongelmaa. Työmatka on pakollinen osa arkea, ja tilanteet ovat toki aina yksilöllisiä, mutta ylätasolla kyse on perheen omista arvoista ja valinnoista. Ihmiset priorisoivat asioita, joita pitävät tärkeinä. Jos pitää ykköskriteerinä idyllistä, hulppeaa omakotitaloa ja pääkaupunkiseutua uramahdollisuuksineen, on selvää, että kuudes työpäivä on osa tämän combon hintaa. Moni maakuntien (paluu)muuttajista onkin heitä, jotka ovat vuosien aikana tai lasten syntymän seurauksena päätyneet hieman erilaiseen arvojärjestykseen.

Hyvä uutinen on, että pitkille työmatkoille on vaihtoehtoja. Vaikka kentältä kuuluu ristiriitaisia kommentteja, suurelle osalle asiantuntijatyötä tekevistä etätyö on yhä hyväksyttävämpää. Suomalaisista arviolta kolmannes tekee vähintään satunnaisesti etätyötä. Työnhakutilanteessa mahdollisuus etätyöhön kannattaakin nostaa kriteeriksi työpaikan valinnalle.

Aika harva lienee kuitenkaan valmis tätä merkittävämpiin muutoksiin, kuten paikkakunnan vaihdokseen. Maakuntakaupungit eivät houkuttele, koska tarjolla olevat työtehtävät ja urakehitysmahdollisuudet eivät ehkä ole niin kiinnostavia kuin pääkaupunkiseudulla. Palkastakin pitäisi usein tinkiä. 

Tässä tullaan kuitenkin niihin edellä mainittuihin arvoihin.  Elämme suhteellisen vapaassa maassa, jossa esimerkiksi ammatin ja asuinpaikan vaihtaminen on halutessaan mahdollista, vaikka vaatiikin joskus järjestelyjä ja sitkeyttä.  Jos kuitenkin arvostettu asema, haastava työ ja raskas tilipussi merkkaavat enemmän, live with that and pay the price.

Se on silti selvää, että kun työmatka lyhenee, vapaa-aika lisääntyy. Läheisyyden ekonomia mahdollistaa jouhevasti rullaavan arjen. Kun työ, palvelut ja harrastukset ovat keskimäärin lähempänä toisiaan, jää päivästä enemmän aikaa jollekin sellaiselle, mikä toisten mielestä on se uraa tärkeämpi juttu.

0