Kaikki kirjoittajan Annukka artikkelit

Koetko sinäkin, että elämäntapasi on jo nyt ympäristön kannalta kestävä?

Mielenkiintoisen Ilmassa ristivetoa -tutkimushankkeen kansalaiskyselyn raportti julkistettiin viikko sitten. Hiukan yllättäen meillä näyttää olevan tilanne todella hyvin hallinnassa. Suurimmalla osalla suomalaisista elämäntapa on jo nyt kestävällä pohjalla, vain pieni joukko kokee jatkuvaa ristiriitaa oman toiminnan ja ilmastotavoitteiden kesken ja ihan merkittävä osa ihmisistä on jo tunnistanut, ettei kannata ressata, koska omilla teoilla ei kuitenkaan ole merkitystä.  

”Koen, että elämäntapani on ympäristön kannalta kestävä”

Jos koet samoin, onneksi olkoon! Kuulut siihen valtaosaan (77 %) suomalaisista, jotka tutkimuksen mukaan uskovat elävänsä jo nyt ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Tämä on toki hieman ristiriitaista siihen nähden, että keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on noin 10 hiilidioksidiekvivalenttitonnia, kun kestävä taso olisi noin 2000. Mutta meillä suomalaisilla on myös monenlaisia keinoja käsitellä ilmastotavoitteiden ja oman elämäntyylin ristiriitoja. Kannattaa muistaa, ettei suomalaisten teoilla kuitenkaan ole merkitystä (43 % vastaajista) ilmastonmuutoksen hidastamisessa. Ja hei, ristiriidathan kuuluvat elämään!

Tämä mielikuvan ja todellisuuden ristiriita on kuitenkin sen verran kiehtova, että pohditaan sitä hetki. Keksin heti pari mahdollista selitystä.

1. Erityinen luontosuhde tekee elämästämme automaattisesti kestävää.

Meillä suomalaisilla on erityinen luontosuhde. Ikkunoista näkyy puita. Ja tottahan ulkoilu lähiluontokohteissa (parkkipaikkoja voisi olla enemmän) ja ympäristömyönteiset ajatukset tekevät myös omasta elämästä automaattisesti kestävämpää.

2. Pienetkin teot ratkaisevat.  

On sitä syytäkin mäkkärin tiskillä pillistä kieltäytyessään tuntea tyytyväisyyttä itseensä, vaikka paikan päälle olisikin saavuttu nelivetokatumaasturilla vetämään naudanlihahampparia. Kestävän kehityksen palkintoja voi ihan perustellusti jakaa itselleen myös siitä hyvästä, että valitsee kerran vuodessa pyörän auton sijaan tai lounasravintolassa kasvisruokaa edes joskus.

Olet varmaankin kuullut suositun hokeman, jonka mukaan pienetkin teot merkitsevät. Pienet teot ovat siitä mahtavia, että niitä voi ihan rauhassa tehdä ilman että mikään oikeasti muuttuu; ei tarvitse muuttaa, vähentää tai luopua, vaan voi jatkaa elämäänsä ihan entiseen tapaan. Pienten tekojen juttu on juuri siinä, että ne ovat pieniä, eivät suuria!

”Kuinka usein kohtaat ristiriitoja ilmastotoimia koskevien käsitystesi ja toimintasi välillä?”

Ihan sääliksi käy sitä pientä (7 %) porukkaa, joka kokee toistuvasti ristiriitoja ilmastotoimien ja oman toiminnan välillä. Onneksi heitä on noin vähän, ja ristiriitoja melko usein kokeviakin on vain 31 %. Suurin osa, 63 %, kokee ristiriitaa harvoin tai ei lainkaan.

Ristiriidoista kärsivään riskiryhmään kuuluu todennäköisemmin ruotsinkielinen vasemmistoa tai vihreitä kannattava nainen. Luultavasti kaikken vähiten ristiriitoja tarvitsee tuntea perussuomalaisten kannattajien, sillä raportin perusteella jopa 88 % heistä kuului siihen ryhmään, joiden elämäntyyli on jo nyt ympäristön kannalta kestävä.

”Jos tunnet ristiriitaa ilmastotoimia koskevien käsitystesi ja toimintasi välillä, miten käsittelet ristiriitaa?”

Onneksi suomalaiset ovat tolkun kansaa. Mitäpä sitä ristiriitaa tuntemaan, kun ei meidän yksittäisten ihmisten teoilla ole kuitenkaan merkitystä! Valtaosa ei aio muuttaa toimintaansa mitenkään. 30 % vastaajista painottaa oman roolin vähäisyyttä ilmastonmuutoksen torjunnassa. 

Tätä ajattelutapaa voi ehdottomasti suositella ihan kaikille, koska se toimii. Meitä on maapallolla niin paljon, että yhden suomalaisen, jonka hiilijalanjälki on viisinkertainen intialaiseen verrattuna, merkitys on aivan mitätön. 

Toinen hyvä keino on lykätä muutosta ja ryhtyä toimiin sitten joskus tulevaisuudessa (23 % vastaajista). Niinpä!

Se on kuulkaa niin, että tästä eteenpäin syödään hyvällä omallatunnolla meheviä pihvejä, matkustellaan Balilla ja Thaimaassa ja nautitaan elämästä nyt kun se vielä on mahdollista.

1+

Mitä kaikkea voisimme ostaa palveluna, mutta emme osta (tai tuota)?

Vaatepuun piste sijaitsee Jyväskylässä KOTO Designmarketin yhteydessä Yliopistonkadulla.

Lineaaritalouden ydin muodostuu jatkuvasta ja kasvavasta neitseellisten materiaalien ja tuotteiden kuluttamisesta. Kiertotalouden ydin muodostuu tuotteiden ja materiaalien elinkaaren pidentämisestä ja uudelleenkäytöstä, ns. suljetusta kierrosta. Kiertotaloutta edistää tuotteiden ostaminen palveluna, sillä tällöin sekä tuottajan että käyttäjän edun mukaista on pitää tuote hyväkuntoisena ja käytössä mahdollisimman pitkään. 

B2B-sektorilla moni asia ostetaan jo palveluna alkaen työpöydistä, matkapuhelimista ja tietokoneista. Yksityisasiakkaina olemme kuitenkin vielä tiukasti kiinni lineaaritalouden ytimessä. Keskeinen syy tähän on neitseellisen raaka-aineen halpa hinta, jota vastaan kierrätysmateriaalin on vaikea kilpailla ilman lainsäädännöllisiä tai verotuksellisia muutoksia. Lähes aina on myös halvempaa ostaa uutta kuin korjata vanhaa. Tuotteiden halpa hinta on meille itsestäänselvyys, josta emme halua tinkiä.

Mutta unohdetaan hetkeksi halvan hinnan ihanne ja mietitään mitä kaikkea voisimme ostaa ja tuottaa palveluna – jos vain haluaisimme.

Aikuisten pukeutuminen

Jos ongelmana (näin ulkopuolisen silmin) on mielihyvähakuinen, jatkuva vaatteiden shoppailu, ratkaisu voisi olla clothing as a service. Myös rajallisen säilytystilan kanssa kamppailevat hyötyisivät ”vuokravaatteista”: valikoima vaihtuu, vaikka tila ei kasva. Suomessa tätä palvelua tarjoaa ainakin Vaatepuu. Erityisesti eettisesti ja vastuullisesti tuotettujen vaatteiden ostaminen palveluna kuulostaisi järkevältä, sillä ne on toivottavasti tehty kestämään, ja tällaisen vaatteen hankintakustannus nykymittapuulla keskimääräistä kalliimpi. Näin palveluna ostaen ihmisillä olisi mahdollisuus käyttää johdonmukaisemmin vastuullisia vaatteita ilman että tarvitsisi ostaa uutta tai investoida isoja summia. Palveluun olisi myös luontevaa sisällyttää pukeutumiskorut ja muita asusteita.

Lasten pukeutuminen

Lastenvaatteet palveluna – uhka vai mahdollisuus? Reima Kit on yksi ensimmäisistä kuukausimaksullisista lastenvaatepalveluista. Ajatus on oikea, mutta ulkovaatteiden kestävyys mietityttää. Jääkö ”toinen kierros” lopulta haaveeksi? Vastuu vaatteiden kierrättämisestä – eli toimittamisesta Emmylle – jää asiakkaalle. Silti, jos (ja kun) ulkohaalarin polvet kuluvat puhki, paikattuna sen käyttöarvo on edelleen hyvä, mutta jälleenmyyntiarvo ei. Tarvittaisiinkin palveluja, missä muuten käyttökelpoisista vaatteista otettaisiin talteen esimerkiksi vetoketjut ja kierrätettäisiin polyesteriosat. Tai kehitettäisiin ”moduulivaatteita”, missä tietty nopeasti kuluva osa kuten polvet/lahkeet olisi helpommin uusittavissa, jos vaate on muuten edelleen käyttökuntoinen.

Vauvanvaatteiden osalta tilanne on parempi: vauva kasvaa nopeasti ja yhden bodyn tai potkareitten käyttöikä saattaa jäädä muutamaan viikkoon tai pariin kuukauteen. Ulkovaatteet eivät vauvoilla kulu käytännössä lainkaan. (Toki vauvojen vaatteet altistuvat erilaisille eritteille, eli hävikkiä syntyy varmasti aikuisten vaatteita enemmän.) Siksi myös äitiyspakkaus voisi olla kiertotaloushenkisempi: ainakin osan vaatteista voisi palauttaa Kelalle ja käyttää uudelleen seuraavana vuonna. 

Kodin sisustus: valaistus, verhot, matot, taide

Minulle on suuri mysteeri, miksei kodin valaistusta tarjota palveluna. Valaisimet kestävät hyvin aikaa ja käyttöä, koska niihin ei juuri kosketa. Määräaikainen sopimus (1-2 vuotta) ja edullinen kk-maksu, joka kattaa valaisimen ostohinnan määräajan puitteissa. Palvelumalliin voisi sisältyä ammattilaisen suositukset asiakkaan toivomalla aktiivisuudella, toisille vuoden välein, toisille harvemmin. 

myynnissä olevia valaisimia
Entä jos valaisimia ei ostettaisi omaksi, vaan ne tulisivat koteihin palveluna ja jatkaisivat määräajan jälkeen seuraavaan kotiin?

Kuten valaistus, myös laadukkaat, standardimittaiset verhot sietävät hyvin pitkäaikaista käyttöä, elleivät ne altistu suoralle ja voimakkaalle auringonpaisteelle. Palvelussa olisi huomioitu kausivaihtelu, mikä toisi taas kerran helposti vaihtelua sisustukseen ilman uuden ostamista. 

Matot joutuvat yleensä kotona kovalle käytölle riippuen tilasta mihin ne on sijoitettu. Silti laadukas matto kestää hyvin peruskäyttöä, ja ellei siihen nyt holauta pullollista punaviiniä, hyvällä perushuollolla vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tietyt ”sisustusmatot” joita käytetään erityisesti akustisista syistä vaikkapa olohuoneissa tai makuuhuoneissa voisi hyvin ostaa palveluna. Matot ovat painavia ja vievät säilytettynä paljon tilaa. Kuten verhot ja taide, matoilla saa helposti vaihtelua sisustukseen. 

Taiteen ostamisella palveluna on pitkät perinteet, mutta jostain syystä se on kuitenkin edelleen pienen piirin ”harrastus”. Taidelainaamoja löytyy isoimmista kaupungeista. 

Astiat

Oma suhteeni astioihin on uskollinen: kotona on ollut sama astiasto kohta 20 vuotta, ja vähäeleisenä se on kestänyt hyvin aikaa. Rikkoontuneiden tilalle olen löytänyt edullisesti käytettyjä – joskin uudet ovat selvästi huonolaatuisempia kuin 20 vuotta sitten valmistetut! Astiat ovat kuitenkin tuotteita, joita voisi hyvin ostaa palveluna. Ja ainakin toistaiseksi Arabia tarjoaa sitä. Varsinkin, jos on ihmistyyppinä vaihtelua kaipaava, kannattaa tutustua palveluun. 

Lelut

Kun esikoiseni oli vauva noin kahdeksan vuotta sitten, tarjolla oli mielenkiintoinen lelupalvelu, Lelulandia, josta sai vuokrata lelut tiettyyn hintaan tietyksi ajanjaksoksi. Palvelu oli kätevä erityisesti niille, jotka ymmärsivät lapsen kyllästyvän nopeasti, ja että tehokkain tapa ylläpitää mielenkiintoa on vaihdella leluja. Kaikki eivät kuitenkaan halua hankkia (edullisesti käytettynäkään) jätesäkeittäin leluja joita sitten vuorollaan säilytetään kellarissa ja osa on leikissä.

Vaikka tutkittua tietoa ei ilmeisesti ole, yleisen käsityksen mukaan älylaitteiden ja digitaalisten palvelujen suosio on vähentänyt lelujen ostamista ja keskittänyt myyntiä isoille marketti- ja halpaketjuille.

Ei siis ole yllättävää, että laatuleluja vuokraava Lelulandia joutui lopettamaan toimintansa. Halpaa muovikrääsää – ja vähän kalliimmalla myytävää – on tarjolla loputtomasti. Halvat lelut menevät myös helposti rikki ja niiden korjaaminen on haastavaa ja kannattamatonta. Silti toivon, että joskus tulevaisuudessa tällekin tuotesektorille löytyisi toimiva, palveluun perustuva liiketoimintamalli. 

Valomiekka purettuna osiin
Suoritin keväällä kiertotalouskurssin, jonka harjoitustyönä piti purkaa ja korjata rikkinäinen tavara. Lapsen valomiekassa ei toimineet enää valot eikä äänet, joten valitsin sen. Osiin purkaminen osoitti hyvin, miten lelua ei ole edes suunniteltu purettavaksi ja/tai korjattavaksi. Osat ja elektroniikkakomponentit olivat hauraita ja halpoja. Kolvaustaitoinen puoliso hoiti varsinaisen korjauksen ja miekka saatiin kuntoon. Jäin miettimään, moniko edes huolehtii, että tämäntyyppinen lelu päätyy lopulta SER-jätteeseen eikä sekajätteeseen.

Kodinkoneet

Kodinkoneet vievät tilaa, ja niiden kohdalla palveluna ostamisen suurin etu on säilytys ”jossain muualla”. Erilaisia lainapalveluja on tarjolla jo nyt, mutta ne vaativat asiakkaalta ennakointia ja omatoimisuutta, sillä koneet on tyypillisesti noudettava itse vuokrapaikasta. Lisäksi sesonkiaikaisuus on ongelma: juuri se mille olisi tarve (Mehumaija, kuivuri) ajoittuu samaan hetkeen kuin kaikilla muillakin. Koska koneet vievät tilaa, säilytystilan vuokran kattamiseksi laitteiden kierto pitäisi olla aktiivista. Kodinkoneissa toiminee siis edelleen parhaiten perinteinen lainaamo, missä esimerkiksi taloyhtiö hankkii suosituimmat koneet yhteiskäyttöön ja huolehtii niiden huollosta. Paine kodinkoneiden kunnossapitämiseen on suurempi, kun käyttäjäkunta on tiedossa.

Autoilu

Autoilun kalleuden takia siihen liittyvät palvelumallit ovat tuttuja B2B-sektorilta: yritys-leasingit ovat olleet käytössä vuosia, ellei vuosikymmeniä. Nämä ”edut” eivät toki koske lähellekään kaikkia työntekijöitä. Yksityisille suunnattuja, auton omistamisen painetta vähentäviä autoilun yhteiskäyttö- ja vuokramalleja on onneksi jo tarjolla isoimmissa kaupungeissa. Täällä Jyväskylässä Omagon yhteiskäyttöautoja on ainakin Kankaalla (biokaasuautot) ja keskustassa, missä täyssähköautot ovat päivisin kaupungin työntekijöiden käytössä ja iltaisin ja viikonloppuisin vuokrattavissa. Autoiluun ja auton omistamiseen liittyy hyvin vahvoja mielikuvia ja statusarvoa, minkä vuoksi palvelun yleistymistä joudutaan varmasti odottamaan.

Summa summarum?

Yleisesti ottaen erilaisten tavaroiden ostamista palveluna hidastaa (hinnan lisäksi) oma suhteemme tavaraan: se on meille osa identiteettiä tai statusta. Meillä on tavaraan tunneside ja mahdollisesti siihen liittyviä hyviä muistoja. Ehkäpä omistaminen myös vahvistaa turvallisuuden- ja pysyvyyden tunnetta muuten yhä epävarmemmassa ja -vakaammassa maailmassa. 

On silti surullista, että kiertotalouden edellytykset ja markkinat palveluille parantuvat merkittävästi vasta, kun ihminen pystyy rakentamaan identiteettinsä niille palikoille mitä löytyy hänestä itsestään sisältä, ei ulkoa. 

2+

Hyvät, pahat ja rumat muovipakkaukset

Millainen on hyvä muovipakkaus kiertotalouden näkökulmasta? Jos kysyt asiantuntijoilta, heiltä saat varmasti säntillisesti sekä elinkaari- että muut laskennalliset näkökulmat huomioivan insinöörivastauksen.

Jos nyt ohitetaan se itsestäänselvyys, että pakkauksen tehtävä on suojata ja pitää elintarvike tuoreena mahdollisimman pitkään, oma ykköskriteerini on selvä: systeemisesti suunniteltu pakkaus. Systeeminen suunnittelu tarkoittaa, että pakkausta ei suunnitella (vain) elintarviketta valmistavaa yritysasiakasta varten, vaan sopimaan osaksi yhteisiä kiertotalouden prosesseja. 

Systeemisen suunnittelun perusperiaatteet

Tiivistettynä systeemisen ajattelun perusperiaatteet pakkaussuunnittelussa (Sustainable packaging -kurssia mukaillen) ovat:

  • Suunnittele pakkaus samalla kun kehität itse tuotetta (PPC = product-package-combinations). 
  • Ota vastuullisuus- ja kierrätettävyysnäkökulmat huomioon suunnittelussa alusta asti. Suunnittele myös tuotteen ja sen pakkauksen elinkaaren päättyminen. 
  • Tee yhteistyötä kaikkien niiden tahojen (kuten kuluttajien, kierrätysasiantuntijoiden, vähittäiskaupan) kanssa, jotka osallistuvat tuotteen käyttöön tai käsittelyyn jossain sen elinkaaren vaiheissa. 

Kiertotalous venyttää tuotteen elinkaarta

Lineaaritaloudessa sekä tuote että pakkaus käytetään kerran, minkä jälkeen molemmista – vähintäänkin pakkauksesta – tulee jätettä. Jos ajatellaan lähes mitä tahansa tavallista, muovista elintarvikepakkausta, sen käyttöikä on pakkauksen kestävyyteen nähden häkellyttävän lyhyt.

Kiertotaloudessa tuotteen kierrätyksen sijaan kaikkein tärkeintä on jatkaa tuotteen käyttöikää mahdollisimman pitkään. Tuotetta hoidetaan, huolletaan, korjataan ja vasta viimeisenä vaihtoehtona se kierrätetään uudeksi materiaaliksi. 

Elintarvikkeiden ja niiden pakkausten osalta asetelma ei ole näin yksinkertainen. Kun elintarvike on kulutettu, pakkauksesta tulee jätettä – paitsi, jos se on uudelleenkäytettävä. Jos tämä ei ole mahdollista, vähintäänkin pakkauksen (pakkausmateriaalin) tulisi olla helposti uudelleenkierrätettävä. Helposti kierrätettävässä pakkauksessa ei ole turhaa kikkailua. Se on mieluiten monomateriaalia, eli tehty esimerkiksi yhdestä muovilajista, jolloin se on helppo kierrättää uudeksi raaka-aineeksi. Jos pakkaukseen on pakko sisällyttää montaa eri materiaalia (tai muovilajia) ne pitäisi pystyä erottelemaan toisistaan helposti, jotta käyttäjä pystyy lajittelemaan materiaalit oikein.

Kierrätysmateriaalien yleistymistä hidastaa pakkausten heikko kierrätettävyys – viime kädessä siis huono pakkaussuunnittelu

EEA:n tuoreen selvityksen mukaan kierrätysmateriaalien käytön suurin este on neitseellisen raaka-aineen halpa hinta. Toiseksi suurin este on tiettyjen pakkausten hankala kierrätettävyys. Hankalasti kierrätettäviin pakkauksiin törmääkin käytännössä joka päivä. 

Tähän postaukseen olen koonnut esimerkkejä mielestäni hyvistä ja huonoista muovipakkauksista. Nämä arviot ovat täysin subjektiivisia ja omaan arvomaailmaani sovitettuja.  Kuten mainittua, insinööreillä on tähän aiheeseen vähän eri näkökulma. 

Toivottavasti tämä postaus inspiroi myös sinua tutkailemaan seuraavan kauppareissun yhteydessä tekemiäsi valintoja juuri pakkausten kierrätettävyyden näkökulmasta. Jos koodi 07 toistuu erityisen usein, kannat kotiisi huonosti kierrättyviä muovipakkauksia.

Muovipakkausten kierrätys perustuu siihen, että se tehdään meille helpoksi ja mielekkääksi. Mielekkyyttä lisää, jos voin uskoa että ”vaivannäön” seurauksena pakkaus oikeasti palaa kiertoon uutena materiaalina eikä päädy energiajätteeksi eli poltettavaksi. Jostain syystä Suomessa tästä asiasta ei haluta kauheasti puhua. Ihmisten halutaan lajittelevan kaikki muovipakkaukset, mutta ihan yhtä tärkeää olisi puhua pakkausten kierrätettävyydestä ja sen parantamisesta.

Kuluttajina voimme vaatia yrityksiltä paremmin kierrätettäviä pakkauksia. Meidän pitäisi tehdä niin.

Hyvät muovipakkaukset

Minulle hyvä muovipakkaus on sellainen, joka on helposti kierrettävää monomateriaalia tai se on jo valmiiksi kierrätettyä muovia. Ensimmäisen kriteerin täyttää yleensä helposti 05-merkinnällä varustetut eli polypropeenipakkaukset. Ne ovat tyypillisesti kestäviä ja kotikäytössä jopa uudelleenkäytettäviä. Polypropeenin kierrättämisessä on ollut maailmalla haasteita, sen kierrätysaste on ainakin ollut alle 1 %:n (USA:ssa). Tilanteen parantamiseksi tehdään onneksi myös työtä. Suomessa polypropeenia kierrätetään kuulemma hyvin, mutta toistaiseksi kierrätyspakkauksia ei ole tullut vastaan. Olisi kiinnostavaa tietää, minne muovinkeräykseen laitettu PP-pakkaus lopulta päätyy.

Käytännössä kaikki ”hyviksi” valitsemani pakkaukset ovat polypropeenia tai PET-muovia. Ihan täydellisiä nekään eivät toki ole. 

Lindahls turkkilaisen jogurtin muovipakkaus
Lindahls turkkilaisen jogurtin pakkaus on ollut otsikoissa viime aikoina ihan muista syistä, mutta minulle tämä pakkaus (ihmeellisestä kahvasta huolimatta) edustaa hyvää kierrätettävyyttä: se on monomateriaalia (05 eli polypropeeni) eikä siinä ole (edelleen kahvaa lukuun ottamatta) mitään ylimääräisiä kikkailuja. Pakkaus on hyvin kestävä, joten sen elinkaarta voi helposti pidentää käyttämällä sitä muun ruoan säilytykseen ennen muovinkeräykseen lajittelua. 

Onko käytännöllisempää arkirasiaa kuin neliskanttinen ”entinen” karkkirasia? Se on tiivis, kestävä ja sopii elintarvikkeiden säilytykseen. Tämäkin PP-rasia on ollut jo jonkin aikaa ”jatkokäytössä”. Kun se ei enää toimi, se lähtee lajitteluun. Läpinäkyvä (väritön) materiaali tekee siitä myös käytännöllisen raaka-aineen.
Yleensä pussimaisista pakkauksista (kuten karkkipusseista) löytyy koodi 07, eli ne ovat vaikeasti kierrätettäviä monikerrospakkauksia. Onneksi on poikkeuksiakin. Tämä Pirkan siemenpussi on niinikään polypropeenia (05). Selvästi on mahdollista tehdä pussimainen pakkaus vain yhdestä muovilaadusta.
Myös valtaosa patukoista ja kekseistä on yleensä pakattu monikerroskääreisiin, joiden tunnus on 07. Tämä välipalakeksi on pakattu polypropeenimuoviin (PP, 05). Pisteet siitä!

Kierrätysmuoveista omaan silmään on osunut parhaiten PET-muovi eli RPET. Niitä on näkynyt eniten noutoruokapakkauksissa sekä muutamissa elintarvikkeissa.

Koronakevään aikana tuli tilattua jonkin verran ruokaa kotiin. Takeaway-annoksissa oli usein mukana Dunin 100 %:sti kierrätettyjä muoviosia, kuten tämä kansi.
VegMe-pakkaus kierrätysmuovista
VegMe on ilahduttanut positiivisesti paitsi tuotteena, myös pakkauksena: nk. muovitarjotin on vähintään 85 %:sti RPET:iä eli kierrätettyä PET-muovia.
Myös Pirkka-miniluumutomaatit on pakattu 100 %:een RPET-pakkaukseen. Loistava juttu.
Felixin ketsuppipakkaus on minun näkökulmastani hyvä pakkaus: korkki on PP:tä ja se on vaivatta irrotettavissa erilleen, pullo puolestaan PET-muovia. Etiketti irtoaa jämäkkyydestä huolimatta kokonaisena. Helppo kierrättää.

Pahat muovipakkaukset

Pahat muovipakkaukset ovat sellaisia, joiden oikeaoppiminen lajittelu ja kierrättäminen on tehty lähes mahdottomaksi. Ne ovat yhdistelmämateriaaleja, joiden todennäköisyys päätyä uudelleen raaka-aineeksi on huono. Ne on suunniteltu vain asiakkaan tarpeisiin ja kiertotalousnäkökulma on jätetty huomiotta.

Oman listani ykköspahis on edelleen Atrian vakuumijauhelihapakkaus, joka on täysin kierrätyskelvoton monikerrospakkaus. En ikinä osta ko. tuotetta enkä viitsi laittaa siitä edes kuvaa.

Myös Culinessen pakkaus on yksi kammottavimmista mitä tiedän. Olen ryhtynyt välttelemään näitä tuotteita juuri siitä syystä, että pakkaukset ovat niin hankalia. Valitsen levitteen, joka käy myös paistamiseen.
1. Pakkauksessa ei ole mitään kierrätysmerkintää tai -ohjetta. Oikein kovasti jos syynäilee valon kanssa niin pohjasta voi tunnistaa PET-merkinnän, mutta kuluttajille pullossa ei ole mitään ohjeita.
2. Pakkauksessa on täysin turha ”sukka” eli erillinen muovikerros. Moniko muistaa leikata (niin leikata, koska muuten sitä ei saa irti, toki repimistäkin voi yrittää) tämän irti pullosta? Sukka on irrotettava ennen lajittelua, sillä se on eri muovia kuin itse pullo.
3. Pullon korkki on ilmeisesti myös eri materiaalia kuin pullo, mutta korkkia on ”pultattu” kiinni runkoon ja mahdotonta irrottaa käsivoimin. Olo on hieman hengenvaarallinen, kun yritän saksilla osua oikeaan kohtaan runkoa korkin irti leikkaamiseksi. En usko, että kovin moni on valmis näkemään tämän vaivan. Eikä tätä pulloa saa edes helposti siedettävän puhtaaksi. Argh, mikä pakkaus!
Katsokaa nyt tätä rivistöä. Joku salaliitto on kyseessä, sillä kaikki pakkaukset perustuvat samaan, yhtä huonosti käsiteltävään pakkausformaattiin. Mistä tämä johtuu?
Mielelläni lajittelen tämän Foodinin patukan pakkauksen muovinkeräykseen, mutta mahtaako se päätyä uudelleen raaka-aineeksi? Vahvasti epäilen. Jo merkintä 07 kertoo ettei ole helppo homma, lisäksi tässä on jotain foliontyyppistä sisällä. Kuten Elovena-pakkauksen kohdalla on nähtävissä, myös patukoita pystyisi pakkaamaan monomateriaalipakkauksiin. Miksi näin ei tehdä?
Kaikenlaiset vakuumipakkaukset, kuten nakki-, jauheliha-, pekoni-, juusto- ja vastaavat pakkaukset, aiheuttavat minussa suurta ärtymystä. Ne ovat poikkeuksetta monikerrospakkauksia, jotka päätyvät suurella todennäköisyydellä poltettavaksi. Onko tosiaan niin, etteivät nakit selviä ehjinä, jos ne pakataan kierrätettävämpään pakkaukseen? Pakkaussuunnittelun yksi strategia on ”rethink”. Entä jos näiden vakuumien tilalle mietittäisiin uusi ratkaisu ihan puhtaalta pöydältä, ilman lineaaritalouden painolastia? Mitä syntyisi?

 

Rumat muovipakkaukset

On varmasti olemassa ihan visuaalisestikin rumia pakkauksia, mutta tässä kohtaa rumuus on, jos ei vahingollista, enemmän henkistä, ärsyttävää ja epätaloudellista. Suurta ärsytystä aiheuttavat usein etiketit, joita ei saa helposti irti. Ne on joko niin tiukasti kiinni ettei niitä saa kunnolla irti tai ne yksinkertaisesti silppuuntuvat irti vain pieninä hiutaleina.

Alpro Soyan pakkauksessa on neljää eri pakkausmateriaalia: kahta eri muovia (kansi ja purkki), folio-välikansi ja kartonkikuori. Pakkauksessa hehkutellaan kyllä vegaanista ja ympäristöystävällisesti tuotettua sisältöä, mutta mitään ohjetta pakkauksen kierrättämiseksi ei anneta. Osat on onneksi helposti irrotettavissa toisistaan, mutta palapeliltä tämä enemmän vaikuttaa kuin vastuulliselta pakkaukselta.
Kuinka moni teistä on joskus tuskastuneena yrittänyt irrottaa muovipakkauksen etikettiä? Etikettihän pitäisi irrottaa pakkauksesta ennen lajittelua. Tämä Muumi-pastillirasia on käytännössä monomateriaalia, mutta etikettiä ei saa irti millään. Ei ainakaan millään normaalilla vaivannäöllä.
Muovipakkaus, joka on polypropeenia – mutta musta. Asiantuntijat kehottavat (tietysti) kierrättämään myös mustan muovin, mutta en ole kuullut, että käyttöön olisi otettu mitään uutta teknologiaa (vaikka niitä kehitetäänkin) joka olisi mullistanut mustan muovin mekaanisen kierrätyksen. Miksi tästä asiasta pitää tehdä ongelma? Miksi pitää ylipäätään olla mustia pakkauksia?

Summa summarum: yksinkertainen on kaunista, myös pakkaussuunnittelussa. Olisipa hienoa, jos Suomessakin päästäisiin eroon ”hömppäpakkauksista” ja suunniteltaisiin vain sellaisia, jotka 1. ihmisten on helppo lajitella kierrätykseen ja 2. aidosti ovat kierrätettäviä ja siten vastuullisesti toteutettuja.

Lisätietoja ja ohjeita: Design for Recycling

Kaikille ei-insinööreille suosittelen myös edX:n Sustainable packaging in Circular Economy -peruskurssia.

0

Energia on valuuttaa

Voittamisen anatomia -kansikuva

Lukuprojektini ovat edistyneet viime aikoina hitaasti. Aloitin Aki Hintsa – Voittamisen anatomian (Oskari Saari, WSOY 2015) vuosi sitten, heti Alex-kirjan perään. Välissä tuli luettua jotain muutakin, mutta ehkä oli vain hyvä että annoin tälle kirjalle aikaa.

Moni tuntemani ihminen on jo lukenut Voittamisen anatomian ja varmasti onnistunut tunnistamaan muutostarpeen myös omassa elämässään. Siksi en lähde tarkemmin avaamaan kirjan tarinaa ja aiheita.

Kriitikkoäänet sanovat, ettei kirjassa ole mitään uutta. Jos pilkotaan sisältö ”raaka-ainetasolle”, niin ei varmasti olekaan. Kaikkihan me jo tiedämme, että ihmisen pitäisi tunnistaa arvonsa ja elää niiden mukaisesti, asettaa itselleen tavoitteita, syödä, nukkua ja liikkua oikein ja riittävästi. Mutta kysymys ei olekaan kirjan teemoista, vaan miten ne esitetään. Analogia on yhteneväinen palvelu- tai tuotekehitykseen: samoista raaka-aineista voi syntyä täysin erilainen lopputulos toteuttajasta ja innovaatiosta riippuen. 

Voittamisen anatomian voima on erityisesti Oskari Saaren ansiota. Kirja on todella hyvin kirjoitettu. Se on vahvasti tarinallinen (ja samalla elämäkerrallinen) tietokirja, joka rakentaa rauhassa henkilökuvaa Aki Hintsasta hänen arvomaailmansa ja asiakastyön kautta. Minä, joka en ole piirun vertaa kiinnostunut F1-maailmasta (ja ilmastokriisin myötä vielä vähemmän) ja jolle formulakuskit kaikki näyttävät samoilta lippispäiltä astronauttihaalareissaan, aukesi paljon uusia näkökulmia. Ymmärrys omasta identiteetistä, arjen kuormitus, stressi ja heikko ote omaan hyvinvointiin ovat yleisiä ongelmia riippumatta siitä oletko formulakuski, yritysjohtaja vai tavallinen ihminen.

Miksi kirja kannattaisi lukea? Monet Hintsan opeista ovat lopulta hyvin yksinkertaisia eivätkä vaadi kovin suuria muutoksia arkeen. Kuten kirjassa todetaan, muutosten tekeminen on helppoa, niistä kiinni pitäminen vaikeaa. Yksi itselle keskeinen viesti on muistakin yhteyksistä tuttu: manage your energy, not your time. Energia on valuuttaa, joka nousee arvoonsa elämän haastavissa tilanteissa. Varsinkin pikkulapsiaika sai minut ymmärtämään henkilökohtaisen energiankäytön arvon. Liian paljon keskitymme ajankäyttöön eikä siihen, miten hallitsemme energiaamme. Kenestäkään ei ole iloa tai arvoa muille, jos ei huolehdi omasta hyvinvoinnistaan. Palautumisen tärkeydestä on onneksi viime aikoina ryhdytty puhumaan enemmän. 

Kirja on julkaistu keväällä 2015, puolitoista vuotta ennen Aki Hintsan menehtymistä syöpään. Kirjan loppupuolella Hintsa on jo väsynyt, suunnittelee irtautumista formulasirkuksesta ja keskittymistä omaan klinikkaansa Sveitsissä, mutta jatkaa sitten kuitenkin vielä yhden kauden Ron Dennisin pyynnöstä. Ei ole aina helppo elää kuten opettaa. Tämä on myös kirjan viimeinen oppi ja muistutus: aikamme on rajallinen. Varmista, että elät sen onnellisena ja omien arvojesi mukaisesti niiden ihmisten ympäröimänä, jotka ovat sinulle tärkeitä.

0

”Pelolla ei siirretä vuoria”

HBO Nordicilla on esitetty kevään ajan mielenkiintoista, 1970-luvulle sijoittuvaa Mrs. America – sarjaa, missä Yhdysvaltain perustuslakia täydentävää sukupuolten tasa-arvoa (ERA=equal rights amendment) ajavan feministisen liikkeen vastustajaksi nousee ”perhearvojen puolesta taisteleva” konservatiivinaisten ryhmittymä Phyllis Schlaflyn johdolla. 

Sarja on fiktiivinen, mutta kuvaa todellisia tapahtumia pääosin todellisuudessa eläneiden henkilöiden kautta. Republikaaninaisten Stop ERA -kampanjointi onnistui hidastamaan tasa-arvolain lisäyksen läpimenoa, ja samaan aikaan tapahtuneet muut poliittisen ilmapiirin muutokset vaikuttivat lopulta siihen, että lain ratifiointiin vaadittu määrä osavaltioita jäi määräajassa saavuttamatta. Nyt, 40 vuotta myöhemmin, lisäyksen on vihdoin ratifioinut 38 osavaltiota, mutta republikaanivaltainen senaatti on viestittänyt, että se tuskin ottaa aloitetta käsittelyyn. 

1970-luvun alun Yhdysvalloissa feminismillä oli poliittista valtaa (ja feministeillä solidaarisuutta), jota on tänä päivänä vaikea hahmottaa. STOP ERA -kampanjoinnin vahvistama poliittinen polarisoituminen sen sijaan kuulostaa hyvinkin tutulta. Sarja kannattaa katsoa myös kiinnostavien näyttelijäsuoritusten takia. Cate Blanchett säteilee arvokkaan ja kliseisen konservatiivirouva Phylliksen roolissa ja feministiryhmien riveissä on monta eri sarjoista tuttua karismaattista naisnäyttelijää. 

Bella Abzug (Margo Martindale) ihmettelee, eikö Betty Friedania (kuvassa, Tracey Ullman) harmita, ettei tätä enää pidetä radikaalina. Radikaalius ei ole itseisarvo – myös ilmastokriisin torjunta tehostuu, kun sen parissa työskentely muuttuu ihmisten mielissä valtavirraksi.

En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut poliittisesta historiasta eikä Yhdysvaltojen feministisen liikkeen tarina ollut tuttu, joten sarja herätti minussa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Mrs. America tarjoaa kuitenkin jo sarjana monta yhtymäkohtaa tämän päivän yhteiskunnallisiin ongelmiin. 

Vaikka tapahtumat sijoittuvat pääasiassa 1970-luvulle, käy hyvin selväksi miten aikaavievää ja vaativaa vaikuttamistyö jo tuohon aikaan oli. 2020-luvulla meillä on käytössämme digitaaliset sosiaalisen median työkalut, joiden vuoksi vaikuttamistyötä on helpompi tehdä, teoriassa. Keskivertoihmisten näkökulmasta keskenään ristiriitaisten viestien määrä on tänä päivänä käsittämätön. Valehtelusta ei seuraa ”juuri mitään”. Eikä poliittinen vaikuttaminen useimmiten sovi keskivertoihmisen prioriteetteihin tai tuntiraameihin – eikä yksilövetoiseen arvomaailmaan. Yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttaminen kiinnostaa vasta, kun se koskettaa henkilökohtaisesti omaa arkea ja hyvinvointia.

Sarja osoitti omalta osaltaan, miten tärkeää yhteistyö ja yhteiset pääviestit ovat. Esimerkiksi ilmastokriisin torjunnassa vaikuttamistyötä tehdään monella rintamalla ja eri yhteisöissä. Vaikka kaikkia toimijoita tarvitaan, on pirstaloituminen myös ongelma: se tärkein yhteinen ydinviesti ja siihen linkittyvät konkreettiset muutostavoitteet jäävät viestinnällisesti puuttumaan.

Ilmastokriisikeskustelussa lähtökohtaisesti tilanne on myös hyvin vakava: suurin draiveri on pelko – kaikesta siitä kauheudesta, mitä tapahtuu, jos nyt ei toimita. Mrs. America -sarjan loppupuolella joku feministeista toteaa, että ”pelolla ei siirretä vuoria”. Näinhän se on. On huomattavasti selkeämpää ajaa asiaa, jossa pelon hallinta ei ole niin keskeistä kuin ilmastokysymysten osalta. Ja valitettavasti meillä tuntuu olevan vielä pitkä matka myös siihen, että ilmastokriisin torjuminen olisi valtavirtaa.

0