Kaikki kirjoittajan Annukka artikkelit

Vastuullisen brändin vapaapäivä

Joulua kohti kiihtyvä kollektiivinen ylikulutusjuhla kokee näin Black Friday’nä yhden kaupallisista orgasmeistaan. Joulumarkkinaa lämppäävä miljoonien eurojen shoppailupäivä (ja -viikko) on samalla happotesti monelle itseään vastuulliseksi kutsuvalle brändille. Pystyykö juhlapuheissa ja markkinoinnissa vastuullisuuttaan korostava brändi puolustamaan oleellisesti kaikkein tärkeintä vastuullisuusohjetta, ylikulutuksen vähentämistä?

No ei tietenkään pysty. Eikä varsinkaan halua. Todella tyhmää edes kysyä.

Mutta paheksutaan nyt kuitenkin vähän, koska onhan tämä ihan hiton noloa.

Hyvikset

Tämä lista on valitettavan lyhyt. Muutamat vastuulliset brändit – ja ilmeisesti todellakin vain muutamat – ovat omaksuneet antisankarin roolin jo useampi vuosi sitten ja noudattavat sitä kiitettävän johdonmukaisesti. Historian oikealle puolelle pyrkivät asettumaan lähinnä WWF, Fjällräven, Nepra sekä tietysti Varusteleka, joka on liikkeellä piikittelevään tyyliinsä. Ruohonjuurikaan ei vietä mustaa perjantaita. Vinkatkaa ihmiset muistakin, koska en ole ehtinyt googlata koko maailmaa vaikka olisin toki halunnut. Pakkohan heitä on olla muitakin.

Vapaapäivää viettävät brändit

Näyttää siltä, että default-alennushysteriaan lähteneet vastuullisuusbrändit pidättäytyvät ”tavallisista” somepostauksista ja hoitavat Black Friday -kampanjointinsa ihan perinteisin digitaalisin mainosformaatein. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska somepostauksissa on aina se riski, että joku asiakas esittää kiusallisia kysymyksiä tai haluaa keskustella.

Pohjoismaiden vastuullisimmaksi bränditaloksi tähtäävällä Manna Co.:lla on vielä pitkä matka visioonsa. Mannan vastuullisuuslinjauksissa puhutaan kauniisti ihmisistä ja ympäristöstä. Linjauksiin ei kuitenkaan kuulu vastuullisen kuluttamisen edistäminen. (Kulutuksen vähentämisestä olisi liian uskaliasta edes haaveilla.)

Mannan talliin kuuluvat mm. Finlayson, Vallila ja Makia. Brändeistä Makia ei ole mukana Black Friday -kampanjoinnissa, mutta on ilmeisesti viimevuotiseen tapaan julkaissut (normaalihintaisen) talvimallistonsa juuri tällä viikolla. Sekä Finlayson että Vallila sen sijaan kampanjoivat näyttävästi ja sydämensä kyllyydestä.

Vastuullisen muodin keulukuvana pullisteleva ivalo.com ei mainitsee Black Friday’tä sivuillaan mutta tarjoaa sattumalta kuitenkin -20 % talviasusteista ja monesta muustakin tuoteryhmästä juuri tänä viikonloppuna.

Mustaa onnellisuutta jakaa  myös vastuulliseksi itseään kutsuva Foodin.
Reimalla on paljon kaunista sanottavaa ympäristöstä, kunhan voi samalla edistää kulutusta -30 % Black Friday -tarjouksin.

Toimialansa vastuullisimmaksi brändiksi kuluttajien silmin arvioitu Elisa nappasi juuri palkinnon vastuullisuusraportoinnin ilmastonmuutos-kategoriassa. Tämä ei toki hidasta heitä kampanjoimasta näyttävästi Black Friday -tarjoushintaisia uusia puhelimia. Niiden valmistuksesta aiheutuneet päästöt on tietysti jonkun toisen eli laitevalmistajan kontolla.

Listahan olisi varmasti loputon, eikä sitä jatkamalla mieliala paljon kohene. Yksi on kuitenkin varmaa: vastuullisuus ei ole vain tekoja, vaan se on arvojen mukaisia, johdonmukaisia tekoja.

Kaikki muu on – noh – kusetusta.

Kirjopyykkiä viherpesun sijaan

Vastuullisuus rehottaa nyt kaikkialla. Ihan kaikki on vastuullista ja kestävää. Valistunut mielipiteeni on, että niin kauan kuin jokaisella yrityksellä on oikeus määritellä vastuullisuus itselleen sopivasti ja kutsua vastuullisuusteoiksi itselleen sopivia ja oman kunnianhimonsa (tai sen puutteen) mukaisia tekoja, lopputulos on yhtä sekoilua.

Sopivan ajatusjatkeen tälle muodostaa Isokangas – Niipola – Vassinen -tiimin Viherpesuopas – miten markkinointi muuttuu merkitykseksi (Nemo 2022). Nimen perusteella nimittäin odotin, että kirja käsittelisi ympäristövastuullisuuteen keskittyvää viherpesu-ilmiötä. Kyllähän tätäkin mukana oli. Mutta myös paljon muuta. Varsinkin loppua kohti tematiikka siirtyi kokonaan työn merkityksellisyyteen, sen kokemiseen ja rakentamiseen. Kuten vastuullisuuden, ilmeisesti myös viherpesun voi määritellä tarkoittamaan kaikkea harhaanjohtavaa markkinointia. Jos olisin tämän kirjan kustannustoimittaja, olisin vaatinut kirjan nimen muuttamista vaikkapa Vastuullisuusjargonin perusteiksi.

Tämän kritiikin osalta olen 100 %:sti samaa mieltä.

Kaupallisesta suomettumisesta pitäisi puhua enemmän

Koska olen tehnyt omat kotiläksyni huonosti – ja ajanpuutteen vuoksi valinnut taisteluni ja aiheet, joihin ilmastoasioissa keskityn – minulle ylivoimaisesti kirjan kiinnostavin osuus koski ”kaupallista suomettumista”. Osio käsitteli Kiinan valtavan markkina-aseman vaikutusta (minkä tahansa maan) yritysten vastuullisuustekoihin ja -viestintään. Esimerkit olivat klassista kognitiivinen dissonanssi -kamaa: Kiina kauppakumppanina tarkoittaa, että yritys joutuu muuttamaan suhdettaan joko omaan vastuullisuuteensa tai Kiinaan. Ja kuinka ollakaan, raha menee usein arvojen edelle. On tärkeämpää, ettei suututeta tai loukata kiinalaisia kuin että yritys seisoisi suoraselkäisesti julistamiensa arvojen tai vastuullisuusperiaatteidensa takana. Rähmällään möyriminen esimerkiksi Taiwanin tunnustamisen tai ei-tunnustamisen osalta on johtanut kummallisiin käänteisiin. Kirjassa mainittu Tom Cruisen Maverick-elokuvan ”nahkarotsicase” tosin osoittautui jo vanhentuneeksi: Taiwanin lippu on kuin onkin mukana myös uuden elokuvan rotsissa.

Vinkki kirjoittajille: varsinkin tasa-arvoa tai inklusiivisuutta käsittelevässä osuudessa olisi kohteliasta tarkentaa ”maajoukkueen” kohdalla, että kyse on miesten maajoukkueesta. Kun on nimittäin olemassa myös naisten maajoukkueet (Susiladies ja Helmarit).

Tyylillisesti Viherpesuopas edustaa helppolukuista markkinointikirjallisuutta, jossa on paikoin rikasta, riehakasta ja kantaaottavaa sanankäyttöä. Monen kokin keitoksesta ei aina tule maailman smootheinta sosetta, ja ehkäpä tässäkin kirjassa on pientä epätasaisuutta tone-of-voicen osalta useammasta kirjoittajasta johtuen.

Kirjaa voisi suositella henkilöille, jotka haluavat pehmeän laskun yritysten kieroutuneeseen vastuullisuusskeneen. Viherpesusta perusteellisemmin kiinnostuneille, kuten itselleni, suosittelen jotain muuta luettavaa.

Hävikkiruokamarkkina kaipaisi lisää kilpailua

Olen ollut yli neljä vuotta ResQ:n hävikkiruoka-asiakkaana. Tilastojen mukaan olen ostanut palvelun kautta yli 750 annosta, joista toki osa erilaisia leivonnaisia tai täytettyjä leipiä, ei pelkkää ”oikeaa” ruokaa.

Varsinkin alkuvaiheessa olin hyvin tyytyväinen tarjonnan hinta-laatusuhteeseen. Vuosien aikana innostukseni on laimentunut. Havaintojeni mukaan ainakin Jyväskylän keskustan tarjonnassa on tapahtunut muutos: yhä enemmän on tarjolla leivonnaisia, patonkeja ja etnisiä annoksia, yhä vähemmän sitä niin kutsuttua kotiruokaa. Osittain ongelma on aikataulullinen: osa ruokaa myyvistä edellyttää annosten hakua esimerkiksi klo 15 mennessä, mikä taas ei osu yksiin oman aikatauluni kanssa. Myös moni laadukasta lounasta ja hävikkiruokaa tarjonnut ravintola on lopettanut koronan aikana.

ResQ:n sinänsä näppärä palvelu on alkanut vähitellen nyppiä. Kun markkina on käytännössä yhden toimijan hallussa, ei ole samanlaista haastetta kehittää omaa palveluaan.

  • Palautetta kysytään kyllä ruokaa tarjoavista ravintoloista, mutta ei alustasta, palvelun käytöstä tai ideoita sen kehittämiseksi.
  • Kuulin eräältä yrittäjältä, että ResQ ottaa annoksista 25 %:n provision. Jos tämä on totta, se on mielestäni iso. Ja selittää, miksi jotkut ravintolat haluavat edelleen myydä ylijäämäruokansa mieluummin itse.
  • Kokemukseni hinta-laatusuhteesta on heikentynyt. Eli nyt kun ruoka-annosten hinnat ovat muutenkin jyrkässä nousussa (lounaiden yleisin hinta keskustan ruokapaikoissa alkaa järjestää olla 12,90 e tai enemmän), myös puoleen hintaan myytävä hävikkiruoka tuntuu kalliilta.
  • Kanta-asiakas- tai kiitosohjelmaa ei ole. Ilmeisesti ainoa tapa ansaita krediittejä on edelleen jonkinlainen pyramidimalli, jolla houkutellaan uusia käyttäjiä mukaan, vaikka käyttäjistä tuskin on enää pulaa. Olisiko kenties jo aika uudistua?

Mielestäni voi perustellusti sanoa, että ResQ:lla on Suomessa ylivoimainen markkina-asema. Sen suurin kilpailija (itsetekemisen lisäksi) on ravintoloiden hävikkiruoan oma suoramyynti, mutta muita varteenotettavia tuoreen hävikkiruoan välittäjiä ei ole. Kun markkina on näin vahvasti yhden toimijan hallussa, on myös vaikea tulla haastajaksi. Unwasted on ilmeisesti yrittänyt, mutta palvelussa ei näytä olevan juuri mitään tarjontaa. Uskon, että pienemmällä provisiolla ja hyvällä sovelluksella se olisi kuitenkin mahdollista.

Vuonna 2018 tämä oli aika hyvä diili.

Mitä muita hävikkiruokavaihtoehtoja kuluttajille tällä hetkellä ylipäätään on?

Lounasmenu on listannut ravintoloita, jotka myyvät hävikkiruokansa itse suoramyyntinä. Sivustosta ei pysty päättelemään, onko lista ajan tasalla – kattava se tuskin on.

Helsingissä on käsittääkseni useita hävikkiruokaan erikoistuneita ravintoloita, esimerkiksi Waste&Feast, missä annokset ovat hyvin edullisia, 2 e.

Oulussa toiminyt Ciiyou, joka valmisti pitkälti kasvispohjaisia ruokia hankkimistaan hävikkiraaka-aineista, lopetti reilu kuukausi sitten.

Koulujen ja päiväkotien hävikkiruoka pitäisi saada myös myyntiin

Koulujen ja päiväkotien hävikin määrä on kysymysmerkki, mutta ilmeisesti ruokaa päätyy joka päivä hävikkiin.

Kerran ehdotin lapseni päiväkodille hävikkiruokakokeilua, missä vanhemmat voisivat ostaa lounaalta ylijäänyttä ruokaa ja ottaa mukaansa samalla kun hakee lapsen, mutta se sai täystyrmäyksen kaupungilta. Näen vastustuksen ennen kaikkea asenneongelmaksi, sillä aidosti asiakaslähtöisiä pilotteja* olisi aivan varmasti mahdollista tehdä, jos kiinnostusta ja motivaatiota olisi. Jos Kylän Kattausta mitattaisiin hävikin vähentämisestä myös prosessin loppupäässä, asenne olisi varmasti ihan toinen.

*Kouluilla on ollut malleja, missä ulkopuoliset saavat tulla paikan päälle syömään ylijäänyttä ruokaa koululaisten ruokailuaikojen jälkeen. Tämä ei ole asiakaslähtöisyyttä, koska se perustuu 100 %:sti koulun omaan prosessiin, johon ei tehdä muutoksia. Asiakkaan tulee itse joustaa eli olla tiettynä aikana tietyssä paikassa.

Tunnista kulutusrituaalit ja luovu niistä

On taas se aika vuodesta, kun lapsia ja vanhempia kannustetaan suorittamaan koulun aloitukseen liittyvät kulutusrituaalit:

  • Uusi hieno reppu
  • Uudet hienot vaatteet
  • Lenkkarit totta kai
  • Kynät, kumit, penaalit sun muut – nekin vielä ilmeisesti hengissä digiajasta huolimatta

Olen itse sitä sukupolvea, jolle nämä kulutusrituaalit olivat itsestäänselvyys. Koululaisena syksyä ei voinut aloittaa ilman uutta reppua ja penaalia kynineen ja kumineen. Totta olikin, että useimmiten vanha reppu oli ehtinyt rispaantua, jopa pohjakin pettänyt ja uusi siis tarvittiin joka tapauksessa. Uusiin vaatteisiin ei ollut yleensä varaa, mutta penaalit, kynät ja muu Tiimarin tarjoama pientilpehööri oli vuosittaisella hankintalistalla. Lenkkarit ostettiin vasta sitten, kun vanhat eivät enää mahtuneet tai ne hajosivat. Mutta reppu: trendinmukainen oli saatava, myös luokan luokkaerojen häivyttämiseksi.

Nyt omien lasten kohdalla haluan rikkoa tämän kaavan. Eppuluokalla ensimmäisen koulurepun kohdalla annoin periksi, ja lapselle hankittiin hänen toivomansa Kätyrit-reppu, vaikka repusta näki heti ettei se tule kestämään – eikä kestänytkään kuin jouluun asti. Tilalle hankittu huomattavasti tylsempi Fjällrävenin High Coast Kids maksoi 100 euroa, mutta on kestänyt toistaiseksi jo 2,5 vuotta jatkuvaa käyttöä. Se myös istuu todella hyvin selkään. Lapsi ei ole valittanut repusta kertaakaan. Eikä hän myöskään osaa vaatia uutta reppua vain sen takia, että kohta alkaa uusi kouluvuosi.

Rituaalien rikkominen ei ole helppoa. Koulurituaalien osalta on kaksi vaihtoehtoa: noudattaa vanhaa kaavaa hieman uusin toimin, eli ”ostaa kestävämmin”, mikä on ihmiselle helpompi mutta ympäristölle edelleen kuormittavampi, koska kulutus ei vähene. Toinen vaihtoehto on hankkia vain välttämätön ja keksiä tilalle uusia rituaaleja.

Kun haluat noudattaa kulutusrituaaleja mutta ”ostaa kestävämmin”

Reppu
Reppu on lapselle tunneasia, ja laadukkaan (mutta kenties tylsännäköisen) vaihtoehdon myyminen hänelle voi olla melko haastavaa.

Osta reppu, joka on valmistettu kierrätysmateriaalista (useimmiten nailon/polyesteri). Ole kuitenkin tarkkana: viherpesuun viehtyneet valmistajat saattavat mainostaa reppua ”sustainable”-labelilla ja todellisuudessa vain joku pieni osa repusta (kuten sisävuori) on kierrätysmateriaalia. Varaudu siihen, että reppu on perinteistä reppua kalliimpi. Kierrätysmateriaalista valmistettuja reppuja tarjoavat esimerkiksi Fjällräven, Globe Hope, Mini Rodini (erityisesti pikkukoululaisille), Patagonia, Adidas.

Vaatteet
Lapset kasvavat koko ajan, ja koulunaloitus on yleensä ”luonnollinen” hetki tarkistaa vaatetustilannetta. Mitä isompi lapsi, sitä tarkempi hän on ja haluaa itse vaikuttaa valintoihin. Mikään ei kuitenkaan pakota hankkimaan vaatteita uutena – varsinkin hyväkuntoisia paitoja ja yläosia on tarjolla runsaasti myös käytettynä sekä livekirppareilla että verkkokaupoissa. Tee myös vastapalvelus ja kokoa oman lapsesi pieneksi jääneistä vaatteista sopiva ”koulunaloitussetti” ja laita se sillä nimellä myyntiin.

Penaalit
Voisiko lapsi innostua yksilöllisestä ja pitkäikäisestä artesaanipenaalista? Ateljee Kostetin valmistama nahkainen nimipenaali tuli muotiin joskus ala-asteella ollessani. Omani on tallessa vieläkin. Moni käsityöyrittäjä myy penaaliksi sopivia pussukoita, jotka kestävät aikaa ja käyttöä. Katso esimerkiksi Talisa Design tai Ateljee Kostetin manttelinperijä Kynäwakka. Suomessa valmistetaan valtavasti kauniita ja kestäviä penaaleiksi sopivia pussukoita.

Tilalle aineettomat rituaalit

Rituaaliostamisen sijaan voi aina myös miettiä uusia rituaaleja, ja luulen, että aika monella perheellä onkin omat perinteensä. Vielä ehtii suunnitella yhdessä lasten kanssa omannäköisen lomanpäättymisretken tai vaikkapa nyyttärijuhlat lähipuistossa ennen kuin koulut ensi viikolla taas alkavat.

Kumpi on tärkeämpää ilmastonmuutoksen hidastamisessa: systeeminen muutos vai yksilövalinnat?

aurinko myrskypilvien takaa

Ilmastokeskustelussa on jo vuosia vallinnut kaksi ”koulukuntaa”: ne jotka vaativat ensisijaisena ratkaisuna systeemistä muutosta ja ne, jotka korostavat yksilövalintojen merkitystä. Systeemisellä muutoksella tarkoitetaan ”ylhäältä ohjattua muutosta”, eli yhteiskunnallisten rakenteiden ja toimintatapojen muuttamista: esimerkiksi lainsäädännöllisiä, verotuksellisia ja teknologisia ratkaisuja, joilla ohjataan ihmisiä ja yrityksiä valitsemaan ilmaston kannalta kestävämpiä vaihtoehtoja. Yksilövalinnat taas korostavat ”alhaalta ohjattua muutosta” eli ihmisten henkilökohtaista motivaatiota ja toimintaa oman hiilijalanjäljen pienentämiseksi.

Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. En siksi, ettenkö pitäisi systeemistä muutosta välttämättömänä. Tietenkin tarvitsemme myös sen. En vain usko sen tapahtuvan ilman laajaa arvomuutosta, joka taas lähtee yksilöistä. Pidän jopa hieman naiivina ajatusta, että poliittiset päättäjämme yhtäkkiä ryhdistäytyisivät ja alkaisivat tehdä kipeästi tarvitsemiamme viisaita päätöksiä ilman että heitä niihin painostetaan.

Poliittinen päätöksenteko ja ilmastokriisi eivät sovi yhteen

Demokraattinen päätöksenteko on jatkuvaa kompromissien tekemistä, vaikka juuri kompromisseihin meillä ei ole enää varaa. Poliitikot eivät uskalla – eivätkä suurelta osin edes halua – tehdä vaikeita ja välttämättömiä päätöksiä, joita nyt tarvittaisiin. Sellaisia, joilla tullaan vaikuttamaan yritysten toimintatapoihin ja yksilönvapauksiksi koettuihin asioihin, kuten tapaamme liikkua, syödä ja kuluttaa.

Systeemisen muutoksen kannattajat korostavat usein, että vastuuta ilmastonmuutoksen hidastamisesta ei voi jättää yksilöiden harteille. Ei voikaan. Ne isot päätökset kuuluvat valitsemillemme päättäjille, joiden saavutukset ovat toistaiseksi olleet melko vaatimattomia. Ilmastokriisi sopii todella huonosti yhteen poliittisin perustein tapahtuvaan päätöksentekoon. Elinkelpoista planeettaa tärkeämpää on lopulta aina henkilökohtaisen ja oman puolueen poliittisen suosion varmistaminen seuraavissa vaaleissa.

Suomalaisista jopa 40 % kuuluu maapallon rikkaimpaan kymmenykseen

On olemassa ihan selkeä syy sille, miksi suomalaisten valinnoilla on väliä.

Maailman rikkain 10 % aiheuttaa yli puolet kaikista päästöistä. Suomalaisista noin 40 % kuuluu tähän kymmenykseen (30 0000+ e vuositulot) ja rikkaimpaan prosenttiinkin (100 000+ e vuositulot) yltää varmasti aika moni. Vaikka meitä on vain 5,5 miljoonaa, ilmastokuormamme per henkilö on valtava. Kyllä, meilläkin on köyhyyttä, mutta pääasiassa elämme yltäkylläisyydessä ja kulutamme kuin kuninkaat. Keskivertosuomalaisen ilmastokuorma on reilu 10 000 hiilidioksidiekvivalenttia, kun kestävä taso olisi noin 2500. Yksi meno-paluu-lomalento tuottaa noin tonnin päästöt, eli 40 % vuosittaisesta kestävän tason hiilibudjetista. On hämmentävää, että suomalaiset samaan aikaan ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta, mutta haluttomia tekemään mitään sen eteen. On huomattavasti, huomattavasti mukavampaa katsoa toiseen suuntaan ja teeskennellä, että ettei näe eikä kuule mitään. Ja jatkaa kuninkaiden elämää. Emme halua puhua ilmastovastuustamme, saati toimia sen eteen. Itsekeskeinen arvomaailmamme näkyy konkreettisesti puoluekannatuksessa.

Mieti mitä ja ketä äänestät

Systeeminen muutos edellyttää rohkeutta ja tahtoa ajatella omaa napanöyhtää pidemmälle. Niitä sukupolvia, jotka eivät ole vielä syntyneet, ja joilta nyt jo varastamme mahdollisuuden hyvään elämään. Tiedämme mitä pitäisi tehdä, mutta toistaiseksi päätökset ja teot ovat olleet vaatimattomia. Eli käytännössä riittämättömiä. Ja mitä pidempään teemme riittämättömiä päätöksiä ja tekoja, sitä suuremmaksi käy velka tuleville sukupolville ja sitä kovempia muutoksia on vielä edessä. Siksi meillä yksilöillä on tärkeä rooli systeemisessä muutoksessa: meidän tehtävä on äänestää päättäjiksi puolueita ja yksilöitä, jotka uskaltavat tehdä isoja päätöksiä. Tarpeeksi vaikuttavia, jotta lapsillamme ja tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus selvitä yhä nopeammin kuumentuvalla maapallolla.

Jokainen voi, ja jokaisen pitäisi tehdä vaikuttavia tekoja oman ilmastokuormansa pienentämiseksi. Systeeminen muutos auttaa vastaavasti meitä tekemään kestävämpiä arjen valintoja. Molempia tarvitaan, mutta muutos lähtee meistä jokaisesta.