Avainsana-arkisto: unelmaduuni

Raha, rakkaus vai yhteiset arvot?

Moni kuuluisa bisnesguru uskoo intohimon voimaan. Meitä neuvotaan tavoittelemaan unelmia ja tekemään työtä, jota kohtaan tunnemme paloa ja rakkautta – intohimoa.

Niin. Mitä intohimolla loppujen lopuksi tarkoitetaan? Onko se rakkautta ja työn imua, joka vie mennessään? Onko se innostusta, joka vetää meidät joka aamu työpaikalle kelissä kuin kelissä? Onko se tunteena hallitseva vai pikemminkin taustalla kannatteleva?

Ja onko intohimo ylipäätään vähän – noh, liioiteltu tunnetila suomalaiseen työkulttuuriin? Kai me mieluummin puhumme vaikka innostuksesta, joka ei ole käsitteenä niin nolo ja itsensä vallassa?

Niin tai näin, jos työura kestää lähtökohtaisesti kymmeniä vuosia, on selvää, että ihminen tarvitsee jonkun vähän itseään suuremman mission jaksaakseen vuodesta toiseen. Intohimo pitää yllä positiivisuutta yhä monimutkaistuvammassa työelämässä. Intohimo on kuin suljettu energiankierto, sillä samalla kun sitä kanavoi työhön, se antaa yhtä paljon voimaa takaisin.

Entä, jos intohimoa ei ole. Onko oma työtarina täysin epäonnistunut? Vai onko ihan normaalia, että tykkää riittävästi työstään, mutta oikeasti haluaa panostaa muihin elämän osa-alueisiin?

Itse näen, että intohimon (tai innostuksen) määrä ei ole itseisarvo vaan mittari, joka kertoo pääpiirteet henkisestä tilastamme. Jos olo muuttuu sunnuntai-iltaisin levottomaksi, ja työ on yhtä tillilihaa ja hammastikkua, jossain vaiheessa olisi tervettä katsoa peiliin.

Varsinainen ongelma ei ehkä ole intohimon puute, vaan arvoristiriita. Jos työ ei vastaa omaa arvomaailmaa tai – vielä pahempaa – on ristiriidassa sen kanssa, työssäjaksaminen muodostuu ennen pitkää ongelmaksi. On aika yllättävää, miten vähän jaksamisen osalta puhutaan arvoristiriidoista. Minä uskon, että ne selittävät aika monta loppuunpalamista. Kohtuullinenkin työmäärä muodostuu ylivoimaiseksi, jos ihan oikeasti ei haluaisikaan tehdä sitä työtä. Työtä voi kyllä tehdä ilman tietoa itseään suuremmasta missiosta, mutta itsetuntemuksen näkökulmasta arvoristiriidan tunnistaminen on todella oleellista.

 

Arvoristiriita on aina jollain tapaa tulosta itsepetoksesta. Teemme sitä mitä teemme ehkä ihan oikein, mutta vääristä syistä.

Varsinkin nuorena on helppo nostaa työn tärkeimmäksi arvoksi sisältö ja merkityksellisyys. Meillä on kuitenkin taipumus haluta lisää, ja jossain vaiheessa humanistikin alkaa ymmärtää rahan päälle. Osa ihmisistä hakeutuu jo opiskeluvaiheessa aloille, joilla palkkataso on hyvä. Raha ei ehkä tee onnelliseksi, mutta se antaa turvaa ja valinnanvapautta rakentaa tulevaisuutta puhtaalta pöydältä.

Arvojen näkökulmasta raha on hyvä renki, mutta huono isäntä. Arvoristiriita ei välttämättä ole kytköksissä palkkaan tai positioon, mutta rahalla on taipumus hiljentää sisäinen äänemme. Mitä kovempipalkkaista (tai vastuullisempaa) työtä on tarjolla, sitä vahvemmin alamme uskoa tykkäävämme juuri siitä työstä. Ellei ole ehtinyt miettiä todellisia arvojaan kohdilleen, tässä vaiheessa se ainakin unohtuu. Arvoristiriidan tärkein indikaattori on tyhjyyden tunne, joka valtaa mielen aina illan hiljaisina hetkinä. Toinen merkki on henkinen kitka. Ja kolmas se, että kun loma on ohi, alkaa jo odottaa seuraavaa.  

Toki rahassa on vielä yksi näkökulma. Kun sitä on riittävästi, sanotaan muutama miljoona, on jo helppo puhua intohimosta. Juuri rahan tuoma valinnanvapaus mahdollistaa keskittymisen puhtaasti itselle tärkeisiin asioihin, jos muuten ei niin olisikaan.

Uskon, että hyvinkin monenlaisessa työssä voi olla onnellinen (ilman intohimoa), jos tuntee omat todelliset arvonsa ja onnistuu valitsemaan työpaikan, joka on vähintään linjassa tämän arvomaailman kanssa. Omien arvojen tunnistaminen ja toisaalta niiden konkretisoiminen arjen työelämään vaatii kyllä aktiivista työtä itsensä kanssa. Ja jos huomaa kuuluvansa porukkaan, jolle ei ole ongelma tehdä jotain tiettyä työtä ensisijaisesti rahan takia, niin sehän vasta helpottaakin elämää.

Silti suurin ongelma on, että ihmisiltä puuttuu itsetuntemusta ja rohkeutta. Itsetuntemusta tietää, mitä tarvitsee ollakseen onnellinen ja rohkeutta tehdä elämässä ratkaisuja asioiden muuttamiseksi oikeaan suuntaan.

Jos voittaisit lotossa eikä sinun olisi pakko tehdä enää päivääkään palkkatyötä, tekisitkö silti tätä työtä? Vai tekisitkö jotain muuta?

Palvelukseen halutaan: tavallinen HUIPPUTYYPPI

Työelämän supermiehiä ja -naisia tavoitellaan usein täysin epärealistisilla työnhakuilmoituksilla. Onneksi työmarkkinoilla on edelleen yrityksiä, joissa korkea koulutustaso tai alan työkokemus ei merkitse juuri mitään. Siellä normisuoritus riittää. Näiden työtehtävien innoittamana Normisuorittaja laati oman hakuilmoituksen, jota voi soveltaa hyvin laaja-alaisesti eri työtehtäviin.


Tervetuloa tasapäiseen joukkoomme! Olemme keskinkertaisesti johdettu suomalainen yritys, jossa pärjää oikealla asenteella ja ihmissuhdetaidoilla. Valitsemme uudet työntekijämme huolella, sillä meille on kunnia-asia, ettei kukaan erotu joukosta.

Haemme nyt toimistollemme monipuolisilla taidoilla varustettua

HUIPPUTYYPPIÄ


Työtehtäviisi kuuluu

  • vastata puhelimeen
  • puhua asiakkaille ja työkavereille (esim. kahvitauolla)
  • lukea sähköpostia
  • tulla töihin sovitusti joka päivä

Olet etsimämme huipputyyppi, mikäli

  • omaat innokkaan asenteen
  • sinulla ei varsinaisesti ole omia mielipiteitä, mutta
  • keksit mielelläsi hyviä ideoita muiden nimiin
  • tietokone on sinulle tuttu, ja osaat käyttää internet-selainta
  • uskot pystyväsi mihin vaan ilman mitään todellista ammattitaitoa

Eduksi katsotaan hyvä alkoholinsietokyky, sosiaaliset taidot ja vahvat perhesuhteet.

Tarjoamme sinulle yhtä matalasti koulutetut huipputyökaverit sekä jämäkällä ja tasapäistävällä johtamisotteella varustetun organisaatiokulttuurin.

Tervetuloa joukkoon!

Paula

”No terve Paula, miten menee?”

”Kiitos, kiitos, ehkä tämä tästä pikku hiljaa. Päivä kerrallaan. Pienin askelin, tiiät varmaan.”

”Kerro miten kaikki alkoi.”

”No.” (hiljaisuus)

”Sehän siis alkoi siitä, kun hain sitä työpaikkaa. Homma tuntui tosi helpolta ja kivalta. Saisi tavata ihmisiä, rupatella mukavia, maistella mahtavia sekoituksia, somettaa kaikkia huippujuttuja työajalla… ihan helppo homma siis. Hakijoita oli tietysti tosi paljon, mua jännitti ne haastattelut ja kaikki tosi paljon. Sit kun sain tiedon, että mut oli valittu, en niinku pystyny eka tajuun sitä. Se oli ihan mahtavaa!”

”Mutta sitten jotain meni pieleen?”

”Nojoo, kai niinkin vois sanoo. Mä en ollu ollu silleen täysin rehellinen mun suhteesta tähän mun ongelmaan. Mähän aloitin jo kouluaikana ihan sellaisella vaarattomilla jutuilla. Myöhemmin kuvioon sitten tuli jotenkin ne vahvemmat. Mä käytin tosi paljon, aamulla, että pääsi ylös sängystä, päivällä että jaksoi istua koulussa ja sitten tietysti illalla, että jaksoi hengata kavereitten kanssa. Mut se oli tietty silleen ihan hallussa. Oli kyllä.”

”No sitten kun mä sain tän nykyisen homman, työhön liittyi tietysti myös ihan sitä hevimpää juttua, niinku kaikkia eksoottisia lajikkeita ja silleen. Se sitten lähti jotenkin käsistä. En osaa sanoa missä kohtaa tilanne meni sitten niin pahaksi, että mun piti saada niitä kupillisia ketjussa. Kukaan ei tajunnu miten syvällä olin. Kun se juominen kuitenkin oli osa mun työtä. Tarjosin asiakkaille, että saisin itsekin. Ja kun sitä tavaraa oli kuitenkin koko ajan saatavilla.”

(hiljaisuus)

”Eikä kukaan siis huomannut mitään?”

”No ei. Ehkä kaverit vähän jossain vaiheessa ihmetteli, kun mä en enää nukkunu, mutta mä olin tosi taitava selittään asiat. Ja ne halus uskoa.”

”Mitä haluaisit sanoa seuraajallesi?”

”No sitä vaan, että näitten juttujen kanssa ei oo leikkimistä. Tässä on tosi kyseessä. Kannattaa miettiä tarkkaan, onko itsestä siihen… julkisuuteen, matkusteluun ja jatkuvaan seuraelämään. Ja että sen mitä ottaa, niin ottaa sit kohtuudella.”