Avainsana-arkisto: tietokirja

Kirja hänelle, jolla on jo kaikkea – paitsi määrättömästi maailmanvaltaa

978-952-14-2027-6_Diktaattorin_kasikirja

”Joskus on tehtävä kärpäsestä härkänen ja tartuttava sitä sarvista.”

Katleena Kortesuon ja Olli-Pekka Vainion Diktaattorin käsikirja (Talentum 2013) muistuttaa hattarakärryä. Kun sen näkee markkinoilla, vesi herahtaa kielelle ja aivot kalibroituvat vastaanottamaan jotain ihanan makeaa ja pehmeää. Kirja lunastaa odotukset osittain: se näyttää hauskalta, on hyvin kirjoitettu, nokkela ja satiirinen. Mutta nopeista hiilareista ei tule kylläiseksi.  Jostain syystä olo jää vähän tyhjäksi.

Diktaattorin käsikirjassa yhdistellään ennakkoluulottomasti puhekieltä ja tieteenfilosofiaa. Haastava combo, joka pääsääntöisesti toimii. Välillä sivistyssanoja viljellään niin taajaan, että minunkaltaiseni perusduunailija tipahtaa kärryiltä. Tajusin kirjaa lukiessa sentään sen, etten tiedä retoriikasta tai filosofiasta yhtään mitään.  Olen täysin ammattilaisten vietävissä. Katleena: välttelen jatkossa kaikkia tilanteita, joissa saatan altistua retoriselle akrobatiallesi!

Mutta itse kirjasta – mitä olisin tehnyt itse toisin? Moni kirjan esimerkki toimisi paremmin kuvana. Kuvitus olisi keventänyt kirjan rakennetta, ja sitä olisi voinut käyttää kirjan markkinoinnissa jakamalla valikoituja paloja somessa. Vähänkö olis myynyt!

diktaattorin_kasikirja
Tästä olisi saanut hauskan kuvituskuvan!

Kirjan elinkaaren vuoksi olisin valinnut klassisempia esimerkkejä, sillä Pekka Himasen Sininen kirja ja Guggenheim-selvitys tuntuvat jo nyt parhaan teränsä menettäneiltä aiheilta. Lisäksi haluan napista kirjan typografiasta, johon on kliseisesti valittu kyrillisiä kirjaimia muistuttava otsikkofontti. So last season. Onhan meillä Pohjois-Korea!

Jään odottamaan käsikirjoittaja-diktaattoriasiantuntijoiden kakkososaa, mielellään hauskaksi Youtube-sarjaksi toteutettuna.

”Kaikki hyvien asioiden puolesta kaikkea pahaa vastaan.”

 

Asiantuntija epämukavuusalueella – kirja sinulle, joka inhoat myymistä

Asiantuntija epämukavuusalueellaKaisa Hernberg on kirjoittanut kirjan aiheesta, joka kolahtaa kipeään kohtaan suomalaisessa B2B-kulttuurissa: asiantuntijoiden epämyynnilliseen asenteeseen. Alun pientä epätasaisuutta lukuun ottamatta Asiantuntija epämukavuusalueella (Talentum 2013) on aika onnistunut kirja. Siinä tavoitetaan hienosti suomalaisen ”keskivertoinsinööriasiantuntijan” ajatusmaailma: asiantuntija ei ole myyjä, ja herravarjele, miten noloa olisi joutua tyrkyttämään omia palveluita asiakkaille. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, jotka tunnistavat itsessään tällaisia tuntemuksia, sekä esimiehille, jotka tunnistavat ongelman omassa tiimissään.

Kirjassa on paljon mielenkiintoisia teemoja, ja osaa niistä olenkin käsitellyt aikaisemmissa postauksissa. Kirjan tärkeimpiä anteja on myyjämyytin särkeminen. Hernberg korostaa myynnillisyyden moniulotteisuutta: ei ole olemassa yhtä selkeää myyjäroolia. Kliseet tosin istuvat tiukassa. Itsellenikin tulee ensimmäisenä mieleen myyjästä ”tekopositiivinen mielistelijä, joka lupaa suut ja silmät täyteen”. Asiantuntijamyyjän ei tarvitse olla edes erityisen puhelias, kunhan käyttää tarkasti kahta korvaansa. Asiakkaiden kuuntelusta on toki puhuttu iät ja ajat, mutta vasta viime aikoina asia on vihdoin saanut selvää painoarvoa yrityskirjallisuudessakin.

Asiantuntija epämukavuusalueella käsittelee myös asiantuntijoiden johtamista. Hernberg vertaa hauskasti asiantuntijoita kissoihin. Kissaa ei voi käskeä, ei myöskään asiantuntijaa. Palkitsemiseen liittyvät kysymykset käydään lyhyesti läpi, mutta niiden merkitys asiantuntijoiden johtamisessa on tärkeä. Vaikka rahalla palkitseminen ei tutkitusti motivoi pitkään, moni organisaatio pelkää (tai ei hallitse) erilaisten palkitsemisjärjestelmien käyttämistä.

Hieman yllättäen kirja sisältää lähes 60 sivua asiaa asiantuntijabrändäyksestä. Aihe on itselleni tuttu, sillä olin kustannustoimittamassa Katleena Kortesuon Tee itsestäsi brändi -kirjaa. Lukijaa voi aluksi hämmentää asiantuntijabrändäyksen yhdistäminen myyntiin. Todellisuudessa nämä asiat liittyvät läheisesti toisiinsa varsinkin B2B-maailmassa. Onnistunut asiantuntijabrändäys luo luottamusta olemassa olevien ja potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa, ja edesauttaa näin suuressa mittakaavassa yrityksen menestystä. Brändäyksellä voi tietysti vaikuttaa myös omaan urakehitykseensä. Hernbergin tapa lähestyä aihetta on mielestäni mielenkiintoinen ja onnistunut.

Kirjassa on hyödynnetty yhteisöllisyyden tarjoamia mahdollisuuksia poimimalla mukaan muutamia otteita Twitterissä ja LinkedIn-ryhmässä käydyistä keskusteluista. Itse olisin antanut näille elementeille enemmänkin tilaa, ja jättänyt tarvittaessa kirjan loppuosassa mainitut haastattelut pois.

Hernberg toivoo, että kirjan luettuaan lukija suhtautuisi edes jonkin verran myönteisemmin myymiseen. En hetkeäkään epäile, etteikö näin realistinen tavoite toteutuisi.

Kuuminta hottia: sisältöstrategia

Strateginen ote verkkoonIda Hakolan ja Ilona Hiilan Strateginen ote verkkoon – tavoita & sitouta sisältöstrategialla (Sanoma Pro 2012) on ilmestynyt viime vuoden puolella, mutta se on juuri nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Markkinointipiireissä on jo pitempään pöhisty siitä, miten perinteinen mainonta kuolee, kaikki siirtyy verkkoon, ja että asiakkaat tavoitetaan vain heitä puhuttelevalla sisällöllä. Kilvan on perustettu teemasivustoja, Facebook-ryhmiä ja keskustelufoorumeita. Yleisöjen tavoittaminen, yhteisöllisyyden luominen ja ennen kaikkea keskustelun herättäminen ei kuitenkaan ole näin helppoa.

”Sisältöstrategian yksi tärkeimmistä tavoitteista on kehittää yrityksen verkkoviestintä muotoon, joka houkuttelee asiakkaita yrityksen sisältöjen luo.”

Kirjassa korostetaan oikeaoppisesti markkinoinnin ja sisällöntuotannon perustumista yrityksen koko strategiaan, hyvää suunnittelua ja ennen kaikkea yleisö/asiakaslähtöisyyttä. Vain aidosti kiinnostava sisältö huomataan.  Sisältöstrategia ja sen menestyksekäs toteuttaminen on yksi keskeinen askel kohti thought leadership -asemaa. Esimerkeissä on pyritty esittelemään myös kotimaisia yrityksiä.

”Kommunikointi sosiaalisessa mediassa on pitkäaikaista. Jatkuvuus on otettava huomioon kanavia valittaessa ja sisällöntuotantoa resursoitaessa.”

Sisällön tuottaminen markkinoinnin keskeisimpänä keinona edellyttää sekä taitoa että pitkäjänteisyyttä. Tähän sisältyy myös ristiriita: sosiaalisessa mediassa moni tarina tai oivallus elää vain hetken, kun taas sisältöstrategian ja sisällöntuotannon hedelmiä poimitaan useimmiten vasta vuosien kuluttua. Tavallisesti johdon tasolla odotetaan nopeampia tuloksia. Kampanjakeskeiseen ajatteluun tottuneessa maailmassa kärsivällisyys voi todellakin loppua kesken.

Strateginen ote verkkoon on hyvä perusteos sisältöstrategiaa laativalle ja sisällöntuotantoa pohtivalle markkinointi-ihmiselle. Varsinkin kirjan alkuosa tarjoaa napakkaa tavaraa, ideoita ja pohdittavaa itse kullekin. Loppua kohti anti tasoittuu ja alkaa hieman jo toistaa itseään. Ei haittaa, suosittelen kirjaa lämpimästi.  Enkä pelkästään markkinointi-ihmisille, vaan kaikille, jotka osallistuvat yrityksensä blogin tai muun sisällön tuottamiseen.

Syntiä kokoushuoneessa

kokousten_seitsemanReetta Kosken ja Katleena Kortesuon Kokousten seitsemän kuolemansyntiä (Talentum 2012) sisälsi pitkän syntilistan lisäksi niin paljon hyviä teemoja, että kirjoitan niistä myöhemmin pari erillistä postausta. Alla kuitenkin muutamia ajatuksia, jotka syntyivät kirjan myötä.

Uskon, että suurin osa meistä on istunut useammin huonossa kuin hyvässä palaverissa. Lähdetään vaikka siitä, että kun asiat tehdään oikein, niin a) kokouksen sisältö valmistellaan etukäteen ennakkotehtävien kera b) kaikki tulevat paikalle ajoissa ja c) joku johtaa kokousta sekä sisällöllisesti että aikataulullisesti. Helppoa – ja niin vaikeaa.

Palaverien (tai kokousten) tarkoitus on, että siellä syntyisi parempia ideoita tai päätöksiä kuin yksin tehdessä. Palaverilla on siis välinearvoa. Kirjassa kyseenalaistetaankin useita kertoja palaverien välttämättömyys. Voisiko saman asian hoitaa sähköpostitse? Ehkä, mutta osa ihmisistä ei koskaan saa aikaiseksi lukea sähköpostin liitteenä lähetettyä useampisivuista muistiota, saati että kommentoisi asiaa määräaikaan mennessä. Palaveri pakottaa, ainakin periaatteessa, osallistujat keskittymään kyseiseen aiheeseen edes vähäksi aikaa. Palaverin ansioksi luen myös sen, että keskustelu vauhdittaa päätöstä ja parhaassa tapauksessa synnyttää uusia ideoita.

Yksi kirjan antoisimmista osioista käsitteli hengen velttoutta. Hengen velttous leijuu palavereissa lähes poikkeuksetta: ihmiset ovat fyysisesti paikalla, mutteivät henkisesti läsnä. Ennen vanhaan ei ollut hienoa teknologiaa palaverien suunnitteluun ja presentoimiseen. Ennen ei myöskään ollut läppäreitä eikä älypuhelimia, joita räplätä tauotta.  On oikeastaan hyvin huolestuttavaa, että ihmiset eivät pysty olemaan tuntiakaan ilman sähköpostia. Kuten omassa työpisteessä, jatkuva sähköpostin vilkuilu keskeyttää varsinaisen ajatustyön myös palaverissa. Palaverit alkavat tuntua tehottomilta, ja multitaskaus jatkuu, jotta aika ei menisi hukkaan. Käytäntö on kuitenkin jo niin vakiintunut monissa organisaatioissa, ettei siihen haluta puuttua.

Kävelykokoukset ovat ilmiö, joka ei ole koskaan auennut minulle. Ehkä juu, kauniina kesäpäivänä, mutta sesonki jää näillä kriteereillä Suomessa kovin lyhyeksi. Jos tavoitteena on suurempi vuorovaikutus kuin istumalla kasvokkain neukkarissa, miten tämä saavutetaan sillä, että ihmiset kävelevät eteenpäin  näkemättä toisiaan senkään vertaa kuin paikallaan istuen? Onko jollain oikeasti kokemuksia toimivista kävelypalavereista?

Sain kirjasta useita hyödyllisiä vinkkejä palaverien järjestämiseen. Silmiä avartavin osuus käsitteli – ehkä yllättäen – tilasuunnittelua. Normisuorittaja suosittelee kirjaa kaikille muille normisuorittajille, joiden kalenterista löytyy edes silloin tällöin turhia tai tehottomia palavereja. Jos havaitset olevasi suvereeni ja synnitön kokoustaja, kirjan voi aina antaa eteenpäin työpaikan pahimmalle palaverisluiballe.

Kirja on ostettavissa sekä pehmeänä että ekirjana!